Lue keskustelun säännöt.
Avioliitto vetelee kai viimisiään, mitä teen väärin :(
20.03.2015 |
Meillä on takana melkein yhdeksän yhteistä vuotta, kuudes hääpäivä lähestyy. Välillä on ollut huonompia aikoja, jolloin olemme olleet etäisiä, mutta ollaan sitten lähennytty aina uudelleen.
Jatkuvana ongelmana olen itse kokenut miehen kyvyttömyyden keskustella asioista, niistä arkipäiväisistäkin. Välillä olen yrittänyt korostaa puhumisen tärkeyttä ja sitten toisinaan hiljaa hyväksynyt miehen puhumattomuuden, eihän toista voi väkisin muuttaa.
Meillä oli vajaa vuosi sitten isompi riita, jonka seurauksena mies otti eron esille tyyliin "kyllä minä eropaperit voin kirjoittaa jos haluat, mutta sinä toimitat ne eteenpäin". Keskustelu loppui lyhyeen kun en itkultani saanut mitään sanottua ja hän lupasi että keskustellaan asiat selviksi myöhemmin ja katsotaan mihin päädytään. Sitä keskustelua ei koskaan käyty uudestaan, enkä sitä vaatinut kun en halunnut painostaa miestä puhumaan, odotin että puhuu kyllä jos siltä tuntuu.
Asiat lähtivät kuitenkin taas parempaan suuntaan ja kaikki tuntui olevan hyvin. Mies alkoi puhua neljännestä lapsesta. Minun mielipiteeni oli että kolme riittää, mutta tiesin kyllä miehen haavrilevan neljännestä. Aiheesta ihme kyllä saatiin tiivis keskustelu aikaan ja päätin suostua miehen toiveeseen. Omana toiveenani esitin, että hän yrittäisi olla raskausajan enemmän läsnä ja henkisenä tukena minulle (kolmatta odottaessa koin jääväni ihan yksin ja tunne oli ahdistava), mies lupasi yrittää.
Nyt odotan meille neljättä lasta. Mies on etäinen, kylmäkiskoinen, pahantuulinen ja välinpitämätön. Minä tunnen itseni pelokkaaksi, ahdistuneeksi, hylätyksi ja huonoksi kun en kelpaa. Saatan olla päivällä ihan hyvällä tuulella lasten kanssa, mutta miehen tullessa töistä, mieliala vaihtuu varautuneeksi ja kiukkuiseksi, koska mies on niin pahalla tuulella tullessaan kotiin.
Olen yrittänyt kysyä syytä miehen pahantuulisuuteen saamatta vastausta. Ainut asia jonka hän on maininnut on että seksin puute kiukuttaa häntä. Kerroin että haluan kyllä seksiä, mutta päästäkseni oikeaan mielentilaan, kaipaisin ensin huomiota, hyväilyä, hellyyttä, kosketusta.. Pari kertaa olen suostunut seksiin vain koska mies on sitä niin kovasti halunnut ja tarvinnut. Molemmilla kerroilla olen tuntenut fyysistä ja henkistä kipua, minkä mies on huomannut ja jatkanut siitä huolimatta. Tämä on vähentänyt halujani entisestään.
Kaikesta tästä johtuen minulla on riittämätön olo. Koen tarvitsevani hyväksyntää ja arvostusta, huomiota ja kosketusta ilman taka-ajatuksia. Tunnen olevani yksin ja minua pelottaa.
Kommentit (144)
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:29"]Pystyn kyllä kaikkeen tuohon itsekin, se on totta. Mutta eikö parisuhteeseen kuuluisi tunne siitä että toinen välittää ja auttaa tarvittaessa? Jos toinen loukkaa itsensä niin voi luottaa että toinen haluaa auttaa? Turvallisuus ja se ettei toinen halua toisen tuntevan kipua vaan voivan hyvin ja nauttivan myös?
Jos joutuu kaukesta selviytymään aina yksin silsi ettei toista kiinnosta, niin eikö se ole sitten sama asia erota ja olla ihan yksin..
-ap
[/quote]
Tämä siis kommentoijalle nro 108, lainaus ei onnistunut..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:29"]Pystyn kyllä kaikkeen tuohon itsekin, se on totta. Mutta eikö parisuhteeseen kuuluisi tunne siitä että toinen välittää ja auttaa tarvittaessa? Jos toinen loukkaa itsensä niin voi luottaa että toinen haluaa auttaa? Turvallisuus ja se ettei toinen halua toisen tuntevan kipua vaan voivan hyvin ja nauttivan myös?
Jos joutuu kaukesta selviytymään aina yksin silsi ettei toista kiinnosta, niin eikö se ole sitten sama asia erota ja olla ihan yksin..
-ap
[/quote]
Kuulostat melko kypsymättömältä ja itsekkäältä.
Mun mies on sellainen, että muuttuu ihan toiseksi ihmiseksi, jos hänen mielestään seksiä ei ole riittävän usein. Mitään muita syitä ei tarvita siihen, että on entistä mykempi, mököttää ja äkääntyy herkästi. Eikä silloin auta jutella "järkevästi", kun toinen on kuplassaan, missä hän kokee olonsa loukatuksi. Meillä se on vielä niin, että mun pitäisi aina tehdä aloite. Jo psykologian tunnilla aikoinaan opetettiin, että mies haluaa seksiä parantaakseen asioita, nainen vasta kun asiat on hyvin ja kokee olonsa turvalliseksi. Siinähän se noidankehä on.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 09:14"][quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 13:01"][quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 11:35"]Mun mielestä sun kannattaa vähän rauhoittua. Sun mies on hyvin samanlainen kuin mun mies, ja muistan tosi hyvin noi fiilikset omalta raskausajalta. Muuten tullaan ihan hyvin toimeen mut tosiaan raskausaika oli sellainen, että olisin varmaan muuttanut jos olisin edes kyennyt pakkaamaan. Tilanne on sittemmin korjaantunut, paitsi puhekyvyttömyys. Niinkuin teilläkin on ollut parempia aikoja. Miehillekin se raskausaika voi olla stressaava!! Työstressi, lisääntyneet kotityöt, uusi rahanmeno, yliherkkä vaimo, seksinpuute... Vaikka naiselle se raskausaika voi olla fyysisestikin suunnilleen helvetti niin miehellä on omat stressinsä... Eikä vaimon raskauteen voi samaistua, en minäkään ennen omia pystynyt raskausaikoja käsittämään vaikka nainen olenkin.
mahtavaa että miehesi tekee kotitöitä. Hienoa että hän halusi ja varmasti edelleen haluaa lapsen. Kiva että pääset harrastuksiin, lapset eivät kuole vaikka syövät joku päivällinen vaan leipää kunhan sinä jaksat! Upeaa, ettei miehesi halua ottaa eroa.
minä olen huomannut että meillä seksinuute aiheuttaa kriisin. Ei heti, mutta viikkojen kuluessa. En usko että se on pelkkää seksinpuutetta vaan sitä, jos en halua, se vaikuttaa miehen itsetuntoon. Joillekin, varmaan monille miehille vaimon halu voi olla isompi kehu kuin ne sanotut.
olispa mulla antaa sulle haluvinkki... Mut joskus raskaana se vaan on sellaista. Hellyydenkaipuukin on ehkä eri asia kuin seksintarve, ja kostuminen on vaikeaa. Mun mies oli ilman seksiä kuukausia synnytyksen jälkeenkin... Huippua ettei koskaan painostanut!!
laittaudu vähän miehelle ihmeessä, ei se ole sulta pois, se haluaa, et sä haluat olla edes sille muuten mieleinen vaikka seksiä ei saa. Lapset voi sillä välin vaikka repiä vessapaperit silpuksi ja tyhjentää keittiön laatikot.
ja heti jos sun vähänkään vois tehdä mieli, niin naikaa. Mitä pitempi tauko, sen vähemmän haluttaa. Mut ei saa antaa, jos yhtään ei tee mieli. Ja sano miehelle että sua harmittaa, kun et halua ja se on kamalaa, haluaisit haluta ja toivot että se korjaantuu pian. Ja että haluaisit yhdessäoloa ja mies on sulle hyvin tärkeä. Vastasipa hän tai ei. Kyllä se kuulee.
tsemppiä meille näiden puhevammaisten miesten kanssa! Mieti eroa sitten kun synnytyksestä on kulunut kuukausia, jos tunne on vielä sama. Koska nyt te olette raskauden takia erityistilanteessa!
[/quote]
Kiitos :) tässä on paljon ajattelemisen aihetta ja paljon noita olen jo miettinytkin. Tosiaan lisästressin tuo nyt vielä miehen työputki (käy kotona vain nukkumassa ja on viikonloputkin töissä), lasten sairastelut ja keskimmäisen lapsen uhma ja reagointi isän poissaoloon.
Pitää tosiaan sanoa vielä ääneen että haluttomuus on minustakin kurjaa, että haluaisin haluta. Joskus olen sen sanonutkin mutta en taas nyt tässä tilanteessa. Ehkä miehen on sitten helpompi muistaa etten tee tätä kiusallani. Sen jo sanoin, että hänen huonotuulisuutensa ahdistaa ja pelottaa minua enkä halua jos on turvaton olo. On tässä minullakin pelko ja huoli myös miehen jaksamisesta. Juuri yhtenä päivänä sattui miehen työmatkalla kuolonkolari kun urakoitsija nukahti rattiin töistä uupuneena. Kävi väkisinkin mielessä että se olisi voinut olla minun mieheni.
-ap
[/quote]
Mun mielestä sun ei kannata tehdä kovin suurisuuntaisia johtopäätöksiä noista jätä se sika ja miehesi on påska -kommenteista. Meillä on kuitenkin vaan sun versio, ja miehesi versio olisi ihan toisenlainen. Moni kommentoija voi olla aika nuori, tai lapseton tai vaikka 2 lasta tehtynä viiden vuoden välein ja isä työssä 8-16.
Tiedän hyvin noi työmatkat kun meilläkin on ollut samanlaista jo vuosia. Kaikki lapsen vierastamiset, miehen väsymys viikonloppuna, ylityöt... Tässä työllisyystilanteessa on myös tietyllä tavalla se työttömäksi joutumisen pelko, mikä ainakin minun miestä kalvas kun on vastuuntuntoinen. Vaikkei hän ole työttömänä ollutkaan ja vaikka minäkin olen jo töissä. Se korostuu miehillä kun perhe kasvaa... Naisesta se tuntuu tosi typerältä, mutta ei miehen työpaikalla ole mitään velvollisuuksia esim. Järjestää sijaisia johonkin ultraan... Väsynyt monilapsinen mies, jota vauva valvottaa, täytyy olla reipas ettei se näy työn laadussa. Meillä mies nukku aina eri huoneessa viikonloput et sai nukuttua. Ihan Sama mitä muut siitä ajattelee.
sun mies on luultavasti verisesti loukkaantunut eropuheista, ne voi vaikuttaa vielä pitkään. Jos hän tuntee myös tehneensä perheen eteen kaikkensa ja "mikään ei riitä". Siihen päälle ettet halua seksiä enää ollenkaan.
pääpointtina siis, että meillä oli tuo sama kriisijakso ja me selvittiin siitä. Mut kumpikaan meistä ei ollut ainoa, joka oli oikeassa :)
[/quote]
Meillä on ollut näitä kriisijaksoja myös aiemmin ja on niistä selvitty, mutta jotenkin kaava toistaa taas itseään, eli ne pohjimmaiset ongelmat on selvittämättä.
Muutaman päivän takaiset sanani miehelle johtivat nyt siihen, että mies on selvästi yrittänyt. En tiedä miten pitkään tuo yritys jatkuu, mutta ainakin hän on huomannit huonon oloni ja tekee asialle jotain, huomioi minua ilman vaatimuksia. Seksiäkin oli taas pitkän tauon jälkeen, huolehdin iyse liukasteesta ja kerroin kivusta, jotta mies osasi vaihtaa asentoa. En voi sanoa nauttineeni kovinkaan paljon, mutta olen kuitenkin helpottunut että pystyin antamaan miehelle nyt sitä mitä hän kaipasi. Varmasti haluni taas palaavat kun luottamus ja läheisyys lisääntyvät, nyt näyttäisi siltä että siihen suuntaan ollaan hitaasti matkalla. En ole silti parisuhdeterapiaa hylkäämässä, siitä olisi ehdottomasti meille apua tässä tilanteessa.
-ap
noin 20 vuotta katselin sivusta perheessäni, kun äitini "toivoi" että isän käytös muuttuisi. Koko perheemme elämä oli suoraan sanottuna persiistä eikä jälkiä ole meistä lapsista vieläkään korjattu läheskään, ikinä. Ihan sama, onko sinulla poikia vai tyttöjä, perheenne pahoinvointi vaikuttaa heihin ja tulokset näkyy tulevaisuudessa heidän omassa elämässään ja epäonnistuneissa parisuhteissaan.
Isäni oli luonteentaan ns. kova ja tietysti puhumaton. Mitä sitä turhaan lässyttään-tyyliin. Teki töitä, oli paljon töissä ja miesten puuhissa, oli tietty erittäin poissaoleva meidän lasten tarpeisiin.
Äiti, jota en voi vieläkään kunnioittaa, on heikko, muiden mielipiteitä seuraileva, ja alistumaan taipuva marttyyri.
Hänen keinonsa yrittää "hallita" tai "ohjata" isäämme oli huokailla, olla surumielinen, vihjailla ja kierrellä. Hän yritti tehdä ukolle selväsi, että miten väärin hän oli milloinkin toiminut ja äidin mielen pahoittanut. Selvää on, että äiti voi huonosti suhteessa eikä isä kohdellut häntä oikein. Lapsuudessa perheen elämä oli manipulointia äidin puolelta ja tämän ohittamista täysin isän puolelta.
Tässä on nyt 40 vuotta kulunut ja vieläkin vituttaa. Esim. äitini on nyt leski ja marttyyri meille lapsille. Kun hän jotui niin paljon kärsimään ja meidän takia uhrautumaan. Meidän lasten pitäisi nyt sitten kiittää häntä varmaan kädestä pitäen kun hän jäi onnettomaan liitoon "lasten takia"!? Ei tule kiitosta meiltä, tsori vaan.
Yhteydet lapsiin on jääneet etäisiksi ja muodollisiksi. Kaikki kipuilevat onnetonta lapsuudenperhettä tavallaan, mutta kenelläkään ei ole suurta hinkua tavata äitimuori. Johtuu siitä tietysti, että muistot nousee pintaan ja lisäksi siitä, että mutsi toistaa samaa käytösmallia edelleen. Nyt hän on hylätty ja unohdettu, hänelle ei soiteta (mutta hän ei ikinä soittele itse) ja häntä ei muisteta jne jne. Ottais vaan luurin käteen ja alkasi toimia kuin normaali reipas ihminen, mitä onkin.
Tyttäristä kasvaa perheessänne mielllyttämisenhalusia, painetta ja stressiä kestämättömiä näkymättömiä tyttöjä ja naisia. Ne menee nuorena naimisiin ensimmäisen poikaystävän kanssa ja luulee että tästäpä mä perustan oikean ja onnellisen perheen. Mies on luultavimmin samanlainen mykkä vittuilija kuin iskäkin oli. Kun ei ole koskaan nähnytkään tasa-arvoista tai onnellista perhettä, niin mistäpä sitä osaisi hakeakaan.
Pokien on liki mahdotonta kasvaa itsevarmaksi toisia huomioonottavaksi mieheksi teillä ollenkaan. Isä ei neuvo eikä näytä miten parisuhteessa tai töissä oltaisiin muuten kuin vain olla möllötellään. Ainoa hyve on kova työnteko. Muita ei hyväksytä.
Yksi velijistäni on ns. herkkä ja pehmeä luonne. Hän ei perheestämme saanut mitään tukea eikä apuja aikuisuuteen. Hän on ressukka juoppo, joka räpeltää ja epäonnistuu sekä töissä että naisten kanssa.
Minä olen kovempaa tekoa, nainen, ja juon vitutukseen. Yksi siskoista muutti ulkomaille pakoon koko paskaa. Yksi elää puolipakolla kunniallista elämää, miehensä on kyllä tossun alla ja sisko senkun porskuttaa.
Vinkkinä vaan, että kiitosta ei tule siitä lapsilta, että on jäänyt huonoon ja toimimattomaan suhteeseen niiden lasten takia. Elämä ja lapset kiittää 30 vuoden kuluttua, kun olet kasvattanut heistä ja itsestäsi itsevarman ja toisia huomioivan ihmisen.
Miestäsi et voi sinä toivomalla muuttaa. Semmoista toivomuskaivoa ei ole olemassa. Miehesi tarvitsee terapiaa, jossa hänen omaa lapsuuttaan ja kotinsa mallia käydään läpi ja sitten aletaan muuttamaan hänen käytöstään normaalimpaan suuntaan. Te kaksi tarvitsette pariterapiaa. Te vaan toistatte vanhoja mallejane,eikä mies edes tiedä miten hänen pitäisi muuttua. Huonosti toimivaa ja pahoinvoivaa perhe-elämää teillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap olen samaa mieltä yhden kirjoittajan kanssa että myös sinun pitää katsoa peiliin. Puhut kaikesta kuin olisit uhri. Sinä voit laittaa liukastetta ihan itse. Jos sinua sattuu, et odota että hän "huomaa", mistä hän voi huomata jos et sano kovasti että au nyt täytyy lopettaa, sattuu. Sitä paitsi miksei voi vaikka vaihtaa asentoa tai jotain.
Sanot että hän ei kysele mitä sinulle kuuluu mutta sitten sanot että pitäisikö itse alkaa puhua. Kyllä, sinun pitäisi ihan itse puhua omista asioistasi ja tunteistasi puolisolle eikä odottaa että hän nyhtää ne sinusta.
Nuo kommentit siitä että maha on turvoksissa tai hiki haisee, ei ne ole mitään kauheita loukkauksia, miehet nyt puhuu paljon suoremmin kuin naiset. Jos se oli totta niin miksi loukkaantua. Jos hän silti haluaa sinua enemmän kuin ehdit antaa, niin hän näkee sinut haluttavana ja seksikkäänä. Ei minuakaan haittaa vaikka mies haisee vähän hielle, hän on silti seksikäs.
Sinä tunnut olevan nyt kauhean herkkänahkainen. Rehellisesti, voiko se johtua siitä että olet väsynyt ja hormonihuuruissa vielä? Voiko olla että myös mies näkee kireän, torjuvan, herkästi loukkaantuvan vaimon? Joka ei puhu mitään asioistaan. Joka ensin suostuu seksiin ja sitten selittämättömästi itkee päälle.
Tämä on nyt suoraa puhetta mutta minä olen ollut tuo ihan sama nainen vauva-aikana. Nyt vaan näen sen sinun kirjoituksesta ulkopuolelta. Tuo on parisuhteen pahin hetki eikä missään nimessä mikään oikea aika erota. Eroa sitten jos viimeisen mennessä kouluun vielä tuntuu samalta :) En nimittäin usko, käykää siellä pariterapiassa ja oikeasti kuunnelkaa toisianne. Sinunkin pitää kuunnella miestä.
nro 122 kirjiottaa kerrankin täyttä asiaa. Mistä mies voi tietää että mikä tässä menee pieleen. Jos ei sille koskaan kerrota mitään.
En voi sitten kertakaikkiaan sietää noita mimosankukkia-naisia, jotka itkeskelee ja poistuu paikalta silmät punaisena eikä ikinä sano että mikä vaivaa ja missä mättää.
Miksi sä itse et voi puhua. Miksi tosiaan et itse ota vastuuta siitä ettei sua satu? Miehet edes välttis mitään pikku kirvelyjä sulla huomaakaan. Sun itkemiset sitten jälkikäteen ei muuten tee asiaa miehelle yhtään selvemmäksi.
Uhri on uhri koko elämänsä: Kärsii ja itkettää. Alakulo vaivaa ja olo on huono. Kaikki muut vaan painaa menemään ja ihmettelee että mikä tuota yhtä vaivaa. Pitää ottaa niinsanotusti pää pois perseestä ja alkaa ittekin vähän toimimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano sille näin (herättää ukkosi varmasti todellisuuteen): "Nandiheimon porukat vetää 100m alle 8s! Mä kuulen ääniä, kuussa on agentteja ja niillä on meidän perheelle vähän asiaa! Tuolla ulkona noi autot seuraa mua. Ne filmaa meitä. Kuuletko tuon viestin kahvinkeittimestä".
Tuossa vaiheessa ukkosi todennäköisesti alkaa kiinnostumaan sinusta, ellei sitten kiinnosta hoitaa yksin 4 kersaa.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:28"]nro 122 kirjiottaa kerrankin täyttä asiaa. Mistä mies voi tietää että mikä tässä menee pieleen. Jos ei sille koskaan kerrota mitään.
En voi sitten kertakaikkiaan sietää noita mimosankukkia-naisia, jotka itkeskelee ja poistuu paikalta silmät punaisena eikä ikinä sano että mikä vaivaa ja missä mättää.
Miksi sä itse et voi puhua. Miksi tosiaan et itse ota vastuuta siitä ettei sua satu? Miehet edes välttis mitään pikku kirvelyjä sulla huomaakaan. Sun itkemiset sitten jälkikäteen ei muuten tee asiaa miehelle yhtään selvemmäksi.
Uhri on uhri koko elämänsä: Kärsii ja itkettää. Alakulo vaivaa ja olo on huono. Kaikki muut vaan painaa menemään ja ihmettelee että mikä tuota yhtä vaivaa. Pitää ottaa niinsanotusti pää pois perseestä ja alkaa ittekin vähän toimimaan.
[/quote]
Jos lukee kaikki kirjoitukseni niin voi huomata, ettei ongelma ole siinä etten puhuisi, päinvastoin puhun ehkä liikaakin ja silti tuntuu ettei minua kuunnella ja oteta huomioon. Olen kertonut myös miksi minulle on vaikeaa seksin aikana puhua tuntemuksistani, tätäkin olen kyllä pyrkinyt muuttamaan. Onko sitten väärin olettaa, että 9 vuoden yhdessäolon jälkeen toinen tuntisi minua ja mieltymyksiäni edes vähän?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:45"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:29"]Pystyn kyllä kaikkeen tuohon itsekin, se on totta. Mutta eikö parisuhteeseen kuuluisi tunne siitä että toinen välittää ja auttaa tarvittaessa? Jos toinen loukkaa itsensä niin voi luottaa että toinen haluaa auttaa? Turvallisuus ja se ettei toinen halua toisen tuntevan kipua vaan voivan hyvin ja nauttivan myös?
Jos joutuu kaukesta selviytymään aina yksin silsi ettei toista kiinnosta, niin eikö se ole sitten sama asia erota ja olla ihan yksin..
-ap
[/quote]
Kuulostat melko kypsymättömältä ja itsekkäältä.
[/quote]
Päinvastoin olen kypsä, täysin kypsä tähän tilanteeseen. Ja pieni itsekkyys on vain tervettä. Ehkä minun olisi pitänyt olla itsekkäämpi jo aiemmin ja vaatia itselleni kohtelua jota ansaitsen, ettei mies olisi päässyt tottumaan siihen että minä joustan aina omista tarpeistani ja teen kaikkeni hänen eteensä. Ongelma tuntuu kärjistyvän aina kun yritän tehdä selväksi omia tarpeitani ja kaikki on hyvin niin kauan kun pysyn hiljaa tyytyen tilanteeseen. Mies tosiaankin toimii vasta kun on pakko.
-ap
"Onko sitten väärin olettaa, että 9 vuoden yhdessäolon jälkeen toinen tuntisi minua ja mieltymyksiäni edes vähän? -ap"
Niin, ei kait se varsinaisesti väärin ole. Ihan turhaa vaan. Kuluu energiaa ja aikaa ja elämä kuluu hukkaan siinä odotellessa. Mies, eikä kukaan muukaa ihminen muutu siksi, että joku toinen sitä haluaa. Sinun miehesi on kasvatettu täysin eri tavalla kuin sinä. Hänen lapsuudenkotinsa on ollut erilainen. Perheen sisäinen dynamiikka, mihin HÄN on kasvanut koko elämänsä on ollut aivan erilainen.
Mihin ja miksi hän muuttuisi? Alkaisi käyttäytyä eri tavalla kuin ennen?
Siksikö että sinä oletat, että johan tässä onkin aikaa mennyt niin-ja-niin-kauan, että kyyyllä nyt jo pitäisi tapahtua sitä ja tätä muutosta.
Kyllä se on valitettavasti vaan ap niin ,että sinne jäät olettelemaan ja odottelemaan maailman tappiin. Jos mies ei halua muuttua eikä näe mitään järkevää syytä (paitti että sun tyytymättömyys ehkä vähenisi), niin ei hän ala siitä sen enämpiä muuttamaan käytöstään.
Välillä voi yrittää, jos tarpeeksi vaimo mäkättä. Siitä se tunnelma miehen mielestä vähä paranee ja pipariakin alkaa taas tulla .Se yleensä miehille riittää.
Kaikki muu muutos, käytöksen muutos, ajattelutavan muutos ja kaikki muu ei tule olettamalla. Se vaatii kuulee oikeesti siltä mieheltä omaa halua ja tahtoa tehdä töitä.
Kuten täällä sanottiin ettei semmoista toivomuskaivoa ole olemassa. Kaikkien juoppojen ja muiden paskapäiden vaimot on toivoneet ja odottaneet ja olettaneet muutosta iän kaiken. Ikinä ei ole kuitenkaan ukot muuttuneet tosta vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:52"][quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 09:14"][quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 13:01"][quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 11:35"]Mun mielestä sun kannattaa vähän rauhoittua. Sun mies on hyvin samanlainen kuin mun mies, ja muistan tosi hyvin noi fiilikset omalta raskausajalta. Muuten tullaan ihan hyvin toimeen mut tosiaan raskausaika oli sellainen, että olisin varmaan muuttanut jos olisin edes kyennyt pakkaamaan. Tilanne on sittemmin korjaantunut, paitsi puhekyvyttömyys. Niinkuin teilläkin on ollut parempia aikoja. Miehillekin se raskausaika voi olla stressaava!! Työstressi, lisääntyneet kotityöt, uusi rahanmeno, yliherkkä vaimo, seksinpuute... Vaikka naiselle se raskausaika voi olla fyysisestikin suunnilleen helvetti niin miehellä on omat stressinsä... Eikä vaimon raskauteen voi samaistua, en minäkään ennen omia pystynyt raskausaikoja käsittämään vaikka nainen olenkin.
mahtavaa että miehesi tekee kotitöitä. Hienoa että hän halusi ja varmasti edelleen haluaa lapsen. Kiva että pääset harrastuksiin, lapset eivät kuole vaikka syövät joku päivällinen vaan leipää kunhan sinä jaksat! Upeaa, ettei miehesi halua ottaa eroa.
minä olen huomannut että meillä seksinuute aiheuttaa kriisin. Ei heti, mutta viikkojen kuluessa. En usko että se on pelkkää seksinpuutetta vaan sitä, jos en halua, se vaikuttaa miehen itsetuntoon. Joillekin, varmaan monille miehille vaimon halu voi olla isompi kehu kuin ne sanotut.
olispa mulla antaa sulle haluvinkki... Mut joskus raskaana se vaan on sellaista. Hellyydenkaipuukin on ehkä eri asia kuin seksintarve, ja kostuminen on vaikeaa. Mun mies oli ilman seksiä kuukausia synnytyksen jälkeenkin... Huippua ettei koskaan painostanut!!
laittaudu vähän miehelle ihmeessä, ei se ole sulta pois, se haluaa, et sä haluat olla edes sille muuten mieleinen vaikka seksiä ei saa. Lapset voi sillä välin vaikka repiä vessapaperit silpuksi ja tyhjentää keittiön laatikot.
ja heti jos sun vähänkään vois tehdä mieli, niin naikaa. Mitä pitempi tauko, sen vähemmän haluttaa. Mut ei saa antaa, jos yhtään ei tee mieli. Ja sano miehelle että sua harmittaa, kun et halua ja se on kamalaa, haluaisit haluta ja toivot että se korjaantuu pian. Ja että haluaisit yhdessäoloa ja mies on sulle hyvin tärkeä. Vastasipa hän tai ei. Kyllä se kuulee.
tsemppiä meille näiden puhevammaisten miesten kanssa! Mieti eroa sitten kun synnytyksestä on kulunut kuukausia, jos tunne on vielä sama. Koska nyt te olette raskauden takia erityistilanteessa!
[/quote]
Kiitos :) tässä on paljon ajattelemisen aihetta ja paljon noita olen jo miettinytkin. Tosiaan lisästressin tuo nyt vielä miehen työputki (käy kotona vain nukkumassa ja on viikonloputkin töissä), lasten sairastelut ja keskimmäisen lapsen uhma ja reagointi isän poissaoloon.
Pitää tosiaan sanoa vielä ääneen että haluttomuus on minustakin kurjaa, että haluaisin haluta. Joskus olen sen sanonutkin mutta en taas nyt tässä tilanteessa. Ehkä miehen on sitten helpompi muistaa etten tee tätä kiusallani. Sen jo sanoin, että hänen huonotuulisuutensa ahdistaa ja pelottaa minua enkä halua jos on turvaton olo. On tässä minullakin pelko ja huoli myös miehen jaksamisesta. Juuri yhtenä päivänä sattui miehen työmatkalla kuolonkolari kun urakoitsija nukahti rattiin töistä uupuneena. Kävi väkisinkin mielessä että se olisi voinut olla minun mieheni.
-ap
[/quote]
Mun mielestä sun ei kannata tehdä kovin suurisuuntaisia johtopäätöksiä noista jätä se sika ja miehesi on påska -kommenteista. Meillä on kuitenkin vaan sun versio, ja miehesi versio olisi ihan toisenlainen. Moni kommentoija voi olla aika nuori, tai lapseton tai vaikka 2 lasta tehtynä viiden vuoden välein ja isä työssä 8-16.
Tiedän hyvin noi työmatkat kun meilläkin on ollut samanlaista jo vuosia. Kaikki lapsen vierastamiset, miehen väsymys viikonloppuna, ylityöt... Tässä työllisyystilanteessa on myös tietyllä tavalla se työttömäksi joutumisen pelko, mikä ainakin minun miestä kalvas kun on vastuuntuntoinen. Vaikkei hän ole työttömänä ollutkaan ja vaikka minäkin olen jo töissä. Se korostuu miehillä kun perhe kasvaa... Naisesta se tuntuu tosi typerältä, mutta ei miehen työpaikalla ole mitään velvollisuuksia esim. Järjestää sijaisia johonkin ultraan... Väsynyt monilapsinen mies, jota vauva valvottaa, täytyy olla reipas ettei se näy työn laadussa. Meillä mies nukku aina eri huoneessa viikonloput et sai nukuttua. Ihan Sama mitä muut siitä ajattelee.
sun mies on luultavasti verisesti loukkaantunut eropuheista, ne voi vaikuttaa vielä pitkään. Jos hän tuntee myös tehneensä perheen eteen kaikkensa ja "mikään ei riitä". Siihen päälle ettet halua seksiä enää ollenkaan.
pääpointtina siis, että meillä oli tuo sama kriisijakso ja me selvittiin siitä. Mut kumpikaan meistä ei ollut ainoa, joka oli oikeassa :)
[/quote]
Meillä on ollut näitä kriisijaksoja myös aiemmin ja on niistä selvitty, mutta jotenkin kaava toistaa taas itseään, eli ne pohjimmaiset ongelmat on selvittämättä.
Muutaman päivän takaiset sanani miehelle johtivat nyt siihen, että mies on selvästi yrittänyt. En tiedä miten pitkään tuo yritys jatkuu, mutta ainakin hän on huomannit huonon oloni ja tekee asialle jotain, huomioi minua ilman vaatimuksia. Seksiäkin oli taas pitkän tauon jälkeen, huolehdin iyse liukasteesta ja kerroin kivusta, jotta mies osasi vaihtaa asentoa. En voi sanoa nauttineeni kovinkaan paljon, mutta olen kuitenkin helpottunut että pystyin antamaan miehelle nyt sitä mitä hän kaipasi. Varmasti haluni taas palaavat kun luottamus ja läheisyys lisääntyvät, nyt näyttäisi siltä että siihen suuntaan ollaan hitaasti matkalla. En ole silti parisuhdeterapiaa hylkäämässä, siitä olisi ehdottomasti meille apua tässä tilanteessa.
-ap
[/quote]
mä en edes kuvittele, etteikö meille joskus vielä tulisi kriisejä. Mutta niistäkin toivoakseno mennään yli. Myös riitely kuuluu avioliittoon, ja jopa kriisit, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Se kertoo että suhde on tasavertainen ja molemmat uskaltaa vaatia, ja että liitto ei ole kummallekaan yhdentekevä... Jos joku on pitkän liiton elänyt ilman ohimeneviä ongelmia ja kriisejä ja silti välit on rakkaat, onnea siitä, yhtään tälläistä paria en kyllä tunne. Tärkeää on että molemmat rakastaa ja yrittää, ja välttää tahallisesti loukkaamista, eikä kumpikaan tunne olevansa joka asiassa yksin altavastaajana.
eri asia on, jos kriisiin liittyy vaikka pettämistä, riippuvuusongelmia tms, mutta siinä onkin jo ikäänkuin kolmas osapuoli välissä.
jos sun mies ei halua pariterapiaan mennä, niin mene ihmeessä iteksesi ja mieti sitten uudelleen. Voithan sä saada vinkkejä miten voitte keskenänne sitä purkaa. Toisaalta ei ehkä ole edes aina järkevää juuri siinä tilanteen ollessa päällä jäädä siihen jumimaan jos kerran toinen osapuoli ei ole halukas asioiden avaamiseen. Se voi olla hedelmällisempää kun molemmat on rauhoittuneet eikä ole niin loukkaantuneita enää.
jos teidän isoimmat ongelmat on ajoittuneet raskauteen ja synnytysten jälkeen niin voihan "syy" olla jopa sun reagointitavassa äippähormoneihin. Ei olisi ensimmäinen kerta maailmanhistoriassa sekään!
eikä edes seksikään suju kuin Unelma täältä ikuisuuteen, pitkissä liitoissa kuivemmat kaudet ovat kai melkoisen yleisiä ja juurikin pikkulapsiaikoihin liittyen. Vaikka ei tietystikään kellään täällä av:lla.... Seksuaaliterveys sivustoja kannattaa joskus ihan oikeasti selata!
mut sanopas, mietitkö eroa ihan oikeasti vai "purnaatko vaan" anonyyminä. Jos sulla on rehellinen tunne että teidän liitosta ei enää voi tulla mitään niin ainahan eroaminen mahdollista on. Joskus ihmiset ei käy yhteen, mutta moni toisaalta tuntuu luovuttavan aika nopeasti.
tarviisitte varmaan molemmat omaakin aikaa ettei perhe-elämä käy niin stressaavaksi, mutta se ei varmaan tuossa tilanteessa kovin helposti järjesty.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:29"]
Pystyn kyllä kaikkeen tuohon itsekin, se on totta. Mutta eikö parisuhteeseen kuuluisi tunne siitä että toinen välittää ja auttaa tarvittaessa? Jos toinen loukkaa itsensä niin voi luottaa että toinen haluaa auttaa? Turvallisuus ja se ettei toinen halua toisen tuntevan kipua vaan voivan hyvin ja nauttivan myös? Jos joutuu kaukesta selviytymään aina yksin silsi ettei toista kiinnosta, niin eikö se ole sitten sama asia erota ja olla ihan yksin.. -ap
[/quote]
Ap sinä haluat TUNNETTA siitä että toinen auttaa ja välittää. Että SINUSTA tuntuu siltä. Joskus, kun on väsynyt ja masentunut ja raskaana tai imettää, nimenomaan ne tunteet ottaa vallan, ja liioteltuina ja sellaisina että kaikki on huonosti. Sellainen olo neljältä aamulla että mieheni ei enää rakata minua, ja jos herätät sen niin se sanoo että kulta mikä hätänä. Sinä teet nyt paljon oletuksia siitä mitä se mies sinua kohtaan tuntee, sillä perusteella miltä SINUSTA tuntuu. Se pariterapia ihan oikealla terapeutilla olisi nyt paikallaan, ei perheneuvolassa missä ne on vain perhetyöntekijöitä, ei koulutettuja terapeutteja. Terapeutti osaa kuunnella teidän puhetta ja kun puhutte toistenne ohitse, sanoa että hän kyllä sanoi näin mutta sinä kuulit sen noin.
Sinun miehesi voi tietysti ihan ollakin itsekäs paska, mutta sinä et ole nyt missään kunnossa päättelemään sitä tai tekemään järkeviä päätöksiä. Muistan kyllä omat raskaushormonit, huhheijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies haluaa lapsia, mutta sinä hoidat niitä kotona? Olisiko järkevää, että sinä lähtisit työhön ja mies kotiin. Ei ihme jos ahdistaa, jos olet pelkkä lapsenhoitaja ja patjapussi.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:28"]
nro 122 kirjiottaa kerrankin täyttä asiaa. Mistä mies voi tietää että mikä tässä menee pieleen. Jos ei sille koskaan kerrota mitään.
En voi sitten kertakaikkiaan sietää noita mimosankukkia-naisia, jotka itkeskelee ja poistuu paikalta silmät punaisena eikä ikinä sano että mikä vaivaa ja missä mättää.
Miksi sä itse et voi puhua. Miksi tosiaan et itse ota vastuuta siitä ettei sua satu? Miehet edes välttis mitään pikku kirvelyjä sulla huomaakaan. Sun itkemiset sitten jälkikäteen ei muuten tee asiaa miehelle yhtään selvemmäksi.
Uhri on uhri koko elämänsä: Kärsii ja itkettää. Alakulo vaivaa ja olo on huono. Kaikki muut vaan painaa menemään ja ihmettelee että mikä tuota yhtä vaivaa. Pitää ottaa niinsanotusti pää pois perseestä ja alkaa ittekin vähän toimimaan.
[/quote]
Ja olla kiinnostunut myös toisen tunteista.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:28"]nro 122 kirjiottaa kerrankin täyttä asiaa. Mistä mies voi tietää että mikä tässä menee pieleen. Jos ei sille koskaan kerrota mitään. En voi sitten kertakaikkiaan sietää noita mimosankukkia-naisia, jotka itkeskelee ja poistuu paikalta silmät punaisena eikä ikinä sano että mikä vaivaa ja missä mättää. Miksi sä itse et voi puhua. Miksi tosiaan et itse ota vastuuta siitä ettei sua satu? Miehet edes välttis mitään pikku kirvelyjä sulla huomaakaan. Sun itkemiset sitten jälkikäteen ei muuten tee asiaa miehelle yhtään selvemmäksi. Uhri on uhri koko elämänsä: Kärsii ja itkettää. Alakulo vaivaa ja olo on huono. Kaikki muut vaan painaa menemään ja ihmettelee että mikä tuota yhtä vaivaa. Pitää ottaa niinsanotusti pää pois perseestä ja alkaa ittekin vähän toimimaan. [/quote] Jos lukee kaikki kirjoitukseni niin voi huomata, ettei ongelma ole siinä etten puhuisi, päinvastoin puhun ehkä liikaakin ja silti tuntuu ettei minua kuunnella ja oteta huomioon. Olen kertonut myös miksi minulle on vaikeaa seksin aikana puhua tuntemuksistani, tätäkin olen kyllä pyrkinyt muuttamaan. Onko sitten väärin olettaa, että 9 vuoden yhdessäolon jälkeen toinen tuntisi minua ja mieltymyksiäni edes vähän? -ap
[/quote]
Olisiko kohtuutonta odottaa, että sinä tuntisit miestäsi ja hänen mieltymyksiään edes vähän? Ja olisit hänestä kiinnostunut. Kysyisit miltä hänestä tuntuu ja mitä hän haluaa.
Kaikki tuntuu pyörivän vain snun ympärilläsi
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 13:26"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 10:52"][quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 09:14"][quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 13:01"][quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 11:35"]Mun mielestä sun kannattaa vähän rauhoittua. Sun mies on hyvin samanlainen kuin mun mies, ja muistan tosi hyvin noi fiilikset omalta raskausajalta. Muuten tullaan ihan hyvin toimeen mut tosiaan raskausaika oli sellainen, että olisin varmaan muuttanut jos olisin edes kyennyt pakkaamaan. Tilanne on sittemmin korjaantunut, paitsi puhekyvyttömyys. Niinkuin teilläkin on ollut parempia aikoja. Miehillekin se raskausaika voi olla stressaava!! Työstressi, lisääntyneet kotityöt, uusi rahanmeno, yliherkkä vaimo, seksinpuute... Vaikka naiselle se raskausaika voi olla fyysisestikin suunnilleen helvetti niin miehellä on omat stressinsä... Eikä vaimon raskauteen voi samaistua, en minäkään ennen omia pystynyt raskausaikoja käsittämään vaikka nainen olenkin.
mahtavaa että miehesi tekee kotitöitä. Hienoa että hän halusi ja varmasti edelleen haluaa lapsen. Kiva että pääset harrastuksiin, lapset eivät kuole vaikka syövät joku päivällinen vaan leipää kunhan sinä jaksat! Upeaa, ettei miehesi halua ottaa eroa.
minä olen huomannut että meillä seksinuute aiheuttaa kriisin. Ei heti, mutta viikkojen kuluessa. En usko että se on pelkkää seksinpuutetta vaan sitä, jos en halua, se vaikuttaa miehen itsetuntoon. Joillekin, varmaan monille miehille vaimon halu voi olla isompi kehu kuin ne sanotut.
olispa mulla antaa sulle haluvinkki... Mut joskus raskaana se vaan on sellaista. Hellyydenkaipuukin on ehkä eri asia kuin seksintarve, ja kostuminen on vaikeaa. Mun mies oli ilman seksiä kuukausia synnytyksen jälkeenkin... Huippua ettei koskaan painostanut!!
laittaudu vähän miehelle ihmeessä, ei se ole sulta pois, se haluaa, et sä haluat olla edes sille muuten mieleinen vaikka seksiä ei saa. Lapset voi sillä välin vaikka repiä vessapaperit silpuksi ja tyhjentää keittiön laatikot.
ja heti jos sun vähänkään vois tehdä mieli, niin naikaa. Mitä pitempi tauko, sen vähemmän haluttaa. Mut ei saa antaa, jos yhtään ei tee mieli. Ja sano miehelle että sua harmittaa, kun et halua ja se on kamalaa, haluaisit haluta ja toivot että se korjaantuu pian. Ja että haluaisit yhdessäoloa ja mies on sulle hyvin tärkeä. Vastasipa hän tai ei. Kyllä se kuulee.
tsemppiä meille näiden puhevammaisten miesten kanssa! Mieti eroa sitten kun synnytyksestä on kulunut kuukausia, jos tunne on vielä sama. Koska nyt te olette raskauden takia erityistilanteessa!
[/quote]
Kiitos :) tässä on paljon ajattelemisen aihetta ja paljon noita olen jo miettinytkin. Tosiaan lisästressin tuo nyt vielä miehen työputki (käy kotona vain nukkumassa ja on viikonloputkin töissä), lasten sairastelut ja keskimmäisen lapsen uhma ja reagointi isän poissaoloon.
Pitää tosiaan sanoa vielä ääneen että haluttomuus on minustakin kurjaa, että haluaisin haluta. Joskus olen sen sanonutkin mutta en taas nyt tässä tilanteessa. Ehkä miehen on sitten helpompi muistaa etten tee tätä kiusallani. Sen jo sanoin, että hänen huonotuulisuutensa ahdistaa ja pelottaa minua enkä halua jos on turvaton olo. On tässä minullakin pelko ja huoli myös miehen jaksamisesta. Juuri yhtenä päivänä sattui miehen työmatkalla kuolonkolari kun urakoitsija nukahti rattiin töistä uupuneena. Kävi väkisinkin mielessä että se olisi voinut olla minun mieheni.
-ap
[/quote]
Mun mielestä sun ei kannata tehdä kovin suurisuuntaisia johtopäätöksiä noista jätä se sika ja miehesi on påska -kommenteista. Meillä on kuitenkin vaan sun versio, ja miehesi versio olisi ihan toisenlainen. Moni kommentoija voi olla aika nuori, tai lapseton tai vaikka 2 lasta tehtynä viiden vuoden välein ja isä työssä 8-16.
Tiedän hyvin noi työmatkat kun meilläkin on ollut samanlaista jo vuosia. Kaikki lapsen vierastamiset, miehen väsymys viikonloppuna, ylityöt... Tässä työllisyystilanteessa on myös tietyllä tavalla se työttömäksi joutumisen pelko, mikä ainakin minun miestä kalvas kun on vastuuntuntoinen. Vaikkei hän ole työttömänä ollutkaan ja vaikka minäkin olen jo töissä. Se korostuu miehillä kun perhe kasvaa... Naisesta se tuntuu tosi typerältä, mutta ei miehen työpaikalla ole mitään velvollisuuksia esim. Järjestää sijaisia johonkin ultraan... Väsynyt monilapsinen mies, jota vauva valvottaa, täytyy olla reipas ettei se näy työn laadussa. Meillä mies nukku aina eri huoneessa viikonloput et sai nukuttua. Ihan Sama mitä muut siitä ajattelee.
sun mies on luultavasti verisesti loukkaantunut eropuheista, ne voi vaikuttaa vielä pitkään. Jos hän tuntee myös tehneensä perheen eteen kaikkensa ja "mikään ei riitä". Siihen päälle ettet halua seksiä enää ollenkaan.
pääpointtina siis, että meillä oli tuo sama kriisijakso ja me selvittiin siitä. Mut kumpikaan meistä ei ollut ainoa, joka oli oikeassa :)
[/quote]
Meillä on ollut näitä kriisijaksoja myös aiemmin ja on niistä selvitty, mutta jotenkin kaava toistaa taas itseään, eli ne pohjimmaiset ongelmat on selvittämättä.
Muutaman päivän takaiset sanani miehelle johtivat nyt siihen, että mies on selvästi yrittänyt. En tiedä miten pitkään tuo yritys jatkuu, mutta ainakin hän on huomannit huonon oloni ja tekee asialle jotain, huomioi minua ilman vaatimuksia. Seksiäkin oli taas pitkän tauon jälkeen, huolehdin iyse liukasteesta ja kerroin kivusta, jotta mies osasi vaihtaa asentoa. En voi sanoa nauttineeni kovinkaan paljon, mutta olen kuitenkin helpottunut että pystyin antamaan miehelle nyt sitä mitä hän kaipasi. Varmasti haluni taas palaavat kun luottamus ja läheisyys lisääntyvät, nyt näyttäisi siltä että siihen suuntaan ollaan hitaasti matkalla. En ole silti parisuhdeterapiaa hylkäämässä, siitä olisi ehdottomasti meille apua tässä tilanteessa.
-ap
[/quote]
mä en edes kuvittele, etteikö meille joskus vielä tulisi kriisejä. Mutta niistäkin toivoakseno mennään yli. Myös riitely kuuluu avioliittoon, ja jopa kriisit, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Se kertoo että suhde on tasavertainen ja molemmat uskaltaa vaatia, ja että liitto ei ole kummallekaan yhdentekevä... Jos joku on pitkän liiton elänyt ilman ohimeneviä ongelmia ja kriisejä ja silti välit on rakkaat, onnea siitä, yhtään tälläistä paria en kyllä tunne. Tärkeää on että molemmat rakastaa ja yrittää, ja välttää tahallisesti loukkaamista, eikä kumpikaan tunne olevansa joka asiassa yksin altavastaajana.
eri asia on, jos kriisiin liittyy vaikka pettämistä, riippuvuusongelmia tms, mutta siinä onkin jo ikäänkuin kolmas osapuoli välissä.
jos sun mies ei halua pariterapiaan mennä, niin mene ihmeessä iteksesi ja mieti sitten uudelleen. Voithan sä saada vinkkejä miten voitte keskenänne sitä purkaa. Toisaalta ei ehkä ole edes aina järkevää juuri siinä tilanteen ollessa päällä jäädä siihen jumimaan jos kerran toinen osapuoli ei ole halukas asioiden avaamiseen. Se voi olla hedelmällisempää kun molemmat on rauhoittuneet eikä ole niin loukkaantuneita enää.
jos teidän isoimmat ongelmat on ajoittuneet raskauteen ja synnytysten jälkeen niin voihan "syy" olla jopa sun reagointitavassa äippähormoneihin. Ei olisi ensimmäinen kerta maailmanhistoriassa sekään!
eikä edes seksikään suju kuin Unelma täältä ikuisuuteen, pitkissä liitoissa kuivemmat kaudet ovat kai melkoisen yleisiä ja juurikin pikkulapsiaikoihin liittyen. Vaikka ei tietystikään kellään täällä av:lla.... Seksuaaliterveys sivustoja kannattaa joskus ihan oikeasti selata!
mut sanopas, mietitkö eroa ihan oikeasti vai "purnaatko vaan" anonyyminä. Jos sulla on rehellinen tunne että teidän liitosta ei enää voi tulla mitään niin ainahan eroaminen mahdollista on. Joskus ihmiset ei käy yhteen, mutta moni toisaalta tuntuu luovuttavan aika nopeasti.
tarviisitte varmaan molemmat omaakin aikaa ettei perhe-elämä käy niin stressaavaksi, mutta se ei varmaan tuossa tilanteessa kovin helposti järjesty.
[/quote]
Olen miettinyt eroa ihan oikeastikin, eikä nämä kriisit ole ajoittuneet aina näin hormooniherkkiin aikoihin vaan niitä on ollut myös silloin kun olemassa olevien lasten imetys on loppunut ajat sitten eikä uusi raskaus ole ollut edes suunnitelmissa.
Edellisen kerran se oli mies joka otti eton esille, mutta hänen asenteensa oli "erotaan jos sinä haluat" vaikken silloin sanonut itse haluavani erota, eli hän huomasi pahan oloni ja tiedosti kyllä että vaihtoehdot ovat muutos tai ero.
Yhtenä päivänä tässä yksi lapsista nimitti minua neidiksi ja korjasin että olen rouva, vielä toistaiseksi. Mies kuuli, muttei kommentoinut ja tuon jälkeen (sekä aiempien puheitteni) alkoi käytöksessä näkyä muutosta. En kyllä usko että ilman pariterapiaa muutos voi olla pysyvää, sillä nythän mies muuttaa käytöstään minua miellyttääkseen. Pitäisi ymmärtää minkä vuoksi on muututtuva, mitä pitäisi muuttaa ja miten se pysyvä muutos parantaisi parisuhdetta.
-ap
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 13:42"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 12:28"]nro 122 kirjiottaa kerrankin täyttä asiaa. Mistä mies voi tietää että mikä tässä menee pieleen. Jos ei sille koskaan kerrota mitään. En voi sitten kertakaikkiaan sietää noita mimosankukkia-naisia, jotka itkeskelee ja poistuu paikalta silmät punaisena eikä ikinä sano että mikä vaivaa ja missä mättää. Miksi sä itse et voi puhua. Miksi tosiaan et itse ota vastuuta siitä ettei sua satu? Miehet edes välttis mitään pikku kirvelyjä sulla huomaakaan. Sun itkemiset sitten jälkikäteen ei muuten tee asiaa miehelle yhtään selvemmäksi. Uhri on uhri koko elämänsä: Kärsii ja itkettää. Alakulo vaivaa ja olo on huono. Kaikki muut vaan painaa menemään ja ihmettelee että mikä tuota yhtä vaivaa. Pitää ottaa niinsanotusti pää pois perseestä ja alkaa ittekin vähän toimimaan. [/quote] Jos lukee kaikki kirjoitukseni niin voi huomata, ettei ongelma ole siinä etten puhuisi, päinvastoin puhun ehkä liikaakin ja silti tuntuu ettei minua kuunnella ja oteta huomioon. Olen kertonut myös miksi minulle on vaikeaa seksin aikana puhua tuntemuksistani, tätäkin olen kyllä pyrkinyt muuttamaan. Onko sitten väärin olettaa, että 9 vuoden yhdessäolon jälkeen toinen tuntisi minua ja mieltymyksiäni edes vähän? -ap
[/quote]
Olisiko kohtuutonta odottaa, että sinä tuntisit miestäsi ja hänen mieltymyksiään edes vähän? Ja olisit hänestä kiinnostunut. Kysyisit miltä hänestä tuntuu ja mitä hän haluaa.
Kaikki tuntuu pyörivän vain snun ympärilläsi
[/quote]
Ei se ole kohtuutonta, ja näin olen toiminutkin, vuosia, oman jaksamiseni äärirajoille asti. Joskus sitä vain tarvitsee itsekin kunnioitusta ja hyvää kohtelua, että jaksaa jatkaa sitä toisen huomioimista..
-ap
Miehesi ei ole täydellinen, tai siis juuri sellainen kuin sinä haluat. Entä jos hyväksyisit sen? Sinulla on selvästi suurempi tarve vatvoa asioita ja puhua tunteista ja itsestäsi, miksi et tee sitä jonkun muun kanssa? Vanhempiesi, ystäviesi tai terapeutin. Ammattilainen voisi auttaa sinut ulos "ongelmistasi".
Pystyn kyllä kaikkeen tuohon itsekin, se on totta. Mutta eikö parisuhteeseen kuuluisi tunne siitä että toinen välittää ja auttaa tarvittaessa? Jos toinen loukkaa itsensä niin voi luottaa että toinen haluaa auttaa? Turvallisuus ja se ettei toinen halua toisen tuntevan kipua vaan voivan hyvin ja nauttivan myös?
Jos joutuu kaukesta selviytymään aina yksin silsi ettei toista kiinnosta, niin eikö se ole sitten sama asia erota ja olla ihan yksin..
-ap