Lue keskustelun säännöt.
Avioliitto vetelee kai viimisiään, mitä teen väärin :(
20.03.2015 |
Meillä on takana melkein yhdeksän yhteistä vuotta, kuudes hääpäivä lähestyy. Välillä on ollut huonompia aikoja, jolloin olemme olleet etäisiä, mutta ollaan sitten lähennytty aina uudelleen.
Jatkuvana ongelmana olen itse kokenut miehen kyvyttömyyden keskustella asioista, niistä arkipäiväisistäkin. Välillä olen yrittänyt korostaa puhumisen tärkeyttä ja sitten toisinaan hiljaa hyväksynyt miehen puhumattomuuden, eihän toista voi väkisin muuttaa.
Meillä oli vajaa vuosi sitten isompi riita, jonka seurauksena mies otti eron esille tyyliin "kyllä minä eropaperit voin kirjoittaa jos haluat, mutta sinä toimitat ne eteenpäin". Keskustelu loppui lyhyeen kun en itkultani saanut mitään sanottua ja hän lupasi että keskustellaan asiat selviksi myöhemmin ja katsotaan mihin päädytään. Sitä keskustelua ei koskaan käyty uudestaan, enkä sitä vaatinut kun en halunnut painostaa miestä puhumaan, odotin että puhuu kyllä jos siltä tuntuu.
Asiat lähtivät kuitenkin taas parempaan suuntaan ja kaikki tuntui olevan hyvin. Mies alkoi puhua neljännestä lapsesta. Minun mielipiteeni oli että kolme riittää, mutta tiesin kyllä miehen haavrilevan neljännestä. Aiheesta ihme kyllä saatiin tiivis keskustelu aikaan ja päätin suostua miehen toiveeseen. Omana toiveenani esitin, että hän yrittäisi olla raskausajan enemmän läsnä ja henkisenä tukena minulle (kolmatta odottaessa koin jääväni ihan yksin ja tunne oli ahdistava), mies lupasi yrittää.
Nyt odotan meille neljättä lasta. Mies on etäinen, kylmäkiskoinen, pahantuulinen ja välinpitämätön. Minä tunnen itseni pelokkaaksi, ahdistuneeksi, hylätyksi ja huonoksi kun en kelpaa. Saatan olla päivällä ihan hyvällä tuulella lasten kanssa, mutta miehen tullessa töistä, mieliala vaihtuu varautuneeksi ja kiukkuiseksi, koska mies on niin pahalla tuulella tullessaan kotiin.
Olen yrittänyt kysyä syytä miehen pahantuulisuuteen saamatta vastausta. Ainut asia jonka hän on maininnut on että seksin puute kiukuttaa häntä. Kerroin että haluan kyllä seksiä, mutta päästäkseni oikeaan mielentilaan, kaipaisin ensin huomiota, hyväilyä, hellyyttä, kosketusta.. Pari kertaa olen suostunut seksiin vain koska mies on sitä niin kovasti halunnut ja tarvinnut. Molemmilla kerroilla olen tuntenut fyysistä ja henkistä kipua, minkä mies on huomannut ja jatkanut siitä huolimatta. Tämä on vähentänyt halujani entisestään.
Kaikesta tästä johtuen minulla on riittämätön olo. Koen tarvitsevani hyväksyntää ja arvostusta, huomiota ja kosketusta ilman taka-ajatuksia. Tunnen olevani yksin ja minua pelottaa.
Kommentit (144)
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 07:30"]
Olen ajatellut eroa monesti ja miettinyt miten järjestäisin käytännöt asiat ym, mutta ajatus on kivulias enkä haluaisi vielä luovuttaa. Haluaisin uskoa että joskus mies vielä ymmärtää miltä minusta tuntuu ja haluaisin myös ymmärtää syyt hänen sulkeutuneisuuteensa ja tunteettomuuteensa, nyt syytän niistä itseäni.
kai minulla onkin hyväksi käytetty olo, kun suostuin miehen haaveeseen ja hän ei näytä enää haluavan tätä. Toisaalta aloin jo itsekin iloita tästä lapsesta, nyt vaan huolet varjostavat odotusta.
Olen puhunut tunteistani miehelle, mutta hän ei tunnu kuuntelevan. Joskus on sanonut ettei osaa toimia toisin vaikka yrittää ja jotain yritystä olen nähnyt aina muutaman päivän kerrallaan, kunnes palaa taas entiseen.
mies osallistuu kyllä lasten kanssa, osallistuu kotitöihin ym. Mutta ei ole henkisesti läsnä ja auttaa minua vain kun pyydän ja silloinkin vastentahtoisesti.
-ap
[/quote]
Tuo kuvaus miehestäsi sopii niin hyvin vaimooni. Kylmä, huonotuulinen eikä halua kestustella tunteistaan tai suhterestamme. Minkälaista läheisyyttäkään ei tunnu kaipaavan. Neljättä lasta meile ei ole tulossa, mutta kolme kyllä jo löytyy. Ero on mielessä yhä useammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tilanne kehittynyt mitenkään Ap?
Perheneuvolassa on meidän kunnassa maksutonta pariterapiaa.
Illalla sain sanotuksi miehelle että olen ottanut selville paikkoja joista saa parisuhdeterapiaa. Mies totesi "aha" ja kävi nukkumaan.
Pakko tästä on puhua, eikö hänen mielestään todellakaan suhteessamme ole mikään pielessä vaikka itse voin näin huonosti. En usko että saan yksin hänet ymmärtämään että kaikki on vain teennäisesti hyvin ja vain silloin kun annan asioiden olla ja sivuutan tuon välinpitämättömyyden ja että ongelma palaa aina kun kaipaisin välittämistä tai kunnioitusta ja turhaudun niiden puutteesta. Voihan siellä terapiassa saada näkökulmaa siihenkin olenko itse liian vaativa ja tarvitseva, jos mies omasta mielestään antaa kaikkensa.
-ap
Sinulla on paljon sanoja, olet puhunut paljon miehellesi ja kirjoitat selkeästi ja monisanaisesti. Analysoit. Olet kirjoittanut kirjeitä, joita mies ei jaksanut lukea. Mies ei taas puhu oikein mitään. Tosin puhut, että olette keskustelleet. Toisaalta siinä, että olet saanut sanottua, on paljon hyvääkin. Teillä on yhteisiä periaatteita.
Mutta puhutko liikaa? Onko niin, että mies kokee puheesi syyllistävänä. Oikeastaan puheliaisuudelle ei voi mitään. Tulee mieleen, että tässäkin ketjussa haet sanoillasi seikkoja, jotka koskevat miehen syytä ja osuutta. Alleviivaat niitä.
Mikä on sinun osuutesi?
Tuon tyylisiä miehiä on paljon (minullakin), on vaikea puhua. Tosin en itsekään ole kovin monisanainen, oikeastaan kadehdin siinä mielessä kykyjäsi. Olen huomannut, että asiat etenevät pienin askelin. Ei voi ottaa koko ongelmaskaalaa missään tapauksessa puheeksi.
Raskauden tuomat hormonisysteemin muutokset pitäisi ottaa myös huomioon. Olet itse aika herkkänä ja skannaat tavallista tietoisemmin negatiivisia signaaleja. Raskauteen kuuluu sekin, että toivot tietynlaista huomiota ja nyt et sitä saa. Entäs jos keskittyisit oman hyvinvoinnin itsekkääseen parantamiseen? Et peilaisi miehen tunteita ja pyrkisi miellyttämään häntä. Mitä arjessa toteutettavia pieniä unelmia sinulla on? Käy vaikka leikkauttamassa hiuksesi tai jalkahoidossa. Tai hieroisiko joku (ammattilainen) hartioitasi?
Sanoit, että silloin joskus miehesi tuli pitkien matkojen takaa sinua lohduttamaan. Teillä on monta lasta ja monta odotusaikaa takana. Onkohan hän väsynyt siihen, että hänen pitää olla aina se, joka jaksaa tulla auttamaan/lohduttamaan/tukemaan? Mieskin tarvitsisi syliä.
Nykyaikana korostetaan sitä, että pikkulapsivaihe on se_kaikkein_vaikein_vaihe. Puhutaan paljon siitä, miten perheet ovat vaarassa hajota, kun kaikki lapset ovat pieniä. Se on kuitenkin osa elämää, jota myöhemmin tulet haikeudella muistelemaan. Mielestäni pienten lasten vaihe on tärkeä osa vanhempien kasvua henkisesti ja perheenä. Mutta myös aivan tavallinen vaihe, josta selvitään. Joskus ihmetyttää, miksi kaikkia siihen liittyviä vaikeuksia oikein kaivamalla kaivetaan ja lasketaan. Ovatko valvotut yöt tasan? Täytyy ymmärtää, että päättäessänne perustaa perheen olette sitoutuneet siihen. Ennen lapsia ei tule ajatelleeksi, mitä se käytännössä tarkoittaa. Että joutuu luopumaan paljosta omasta samalla myös. Voidaan sopia, että isä/äiti jää hoitamaan lapsia, mutta se ei sitten sovikaan, homma on liian rankkaa. Muistan itse tuossa samassa vaiheessa samoissa tunnelmissa kelanneeni paljon noita osuuksia lasten hoidosta jne. Mutta päädyin usein siihen, että olen itse halunnut tätä, turha paeta näyttämöltä.
Olet halunnut lapsia, kenties sinulla oli jotain visioita arjesta pienten kanssa? Mitä asioita mielikuvasi silloin ennen sisälsivät? Yhteistä tekemistä lasten kanssa? Ryhdy toteuttamaan näitä visioita arjen suorittamisen ja raatamisen sijaan. Se aika on nyt, käsillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 09:22"]Sinulla on paljon sanoja, olet puhunut paljon miehellesi ja kirjoitat selkeästi ja monisanaisesti. Analysoit. Olet kirjoittanut kirjeitä, joita mies ei jaksanut lukea. Mies ei taas puhu oikein mitään. Tosin puhut, että olette keskustelleet. Toisaalta siinä, että olet saanut sanottua, on paljon hyvääkin. Teillä on yhteisiä periaatteita.
Mutta puhutko liikaa? Onko niin, että mies kokee puheesi syyllistävänä. Oikeastaan puheliaisuudelle ei voi mitään. Tulee mieleen, että tässäkin ketjussa haet sanoillasi seikkoja, jotka koskevat miehen syytä ja osuutta. Alleviivaat niitä.
Mikä on sinun osuutesi?
Tuon tyylisiä miehiä on paljon (minullakin), on vaikea puhua. Tosin en itsekään ole kovin monisanainen, oikeastaan kadehdin siinä mielessä kykyjäsi. Olen huomannut, että asiat etenevät pienin askelin. Ei voi ottaa koko ongelmaskaalaa missään tapauksessa puheeksi.
Raskauden tuomat hormonisysteemin muutokset pitäisi ottaa myös huomioon. Olet itse aika herkkänä ja skannaat tavallista tietoisemmin negatiivisia signaaleja. Raskauteen kuuluu sekin, että toivot tietynlaista huomiota ja nyt et sitä saa. Entäs jos keskittyisit oman hyvinvoinnin itsekkääseen parantamiseen? Et peilaisi miehen tunteita ja pyrkisi miellyttämään häntä. Mitä arjessa toteutettavia pieniä unelmia sinulla on? Käy vaikka leikkauttamassa hiuksesi tai jalkahoidossa. Tai hieroisiko joku (ammattilainen) hartioitasi?
Sanoit, että silloin joskus miehesi tuli pitkien matkojen takaa sinua lohduttamaan. Teillä on monta lasta ja monta odotusaikaa takana. Onkohan hän väsynyt siihen, että hänen pitää olla aina se, joka jaksaa tulla auttamaan/lohduttamaan/tukemaan? Mieskin tarvitsisi syliä.
Nykyaikana korostetaan sitä, että pikkulapsivaihe on se_kaikkein_vaikein_vaihe. Puhutaan paljon siitä, miten perheet ovat vaarassa hajota, kun kaikki lapset ovat pieniä. Se on kuitenkin osa elämää, jota myöhemmin tulet haikeudella muistelemaan. Mielestäni pienten lasten vaihe on tärkeä osa vanhempien kasvua henkisesti ja perheenä. Mutta myös aivan tavallinen vaihe, josta selvitään. Joskus ihmetyttää, miksi kaikkia siihen liittyviä vaikeuksia oikein kaivamalla kaivetaan ja lasketaan. Ovatko valvotut yöt tasan? Täytyy ymmärtää, että päättäessänne perustaa perheen olette sitoutuneet siihen. Ennen lapsia ei tule ajatelleeksi, mitä se käytännössä tarkoittaa. Että joutuu luopumaan paljosta omasta samalla myös. Voidaan sopia, että isä/äiti jää hoitamaan lapsia, mutta se ei sitten sovikaan, homma on liian rankkaa. Muistan itse tuossa samassa vaiheessa samoissa tunnelmissa kelanneeni paljon noita osuuksia lasten hoidosta jne. Mutta päädyin usein siihen, että olen itse halunnut tätä, turha paeta näyttämöltä.
Olet halunnut lapsia, kenties sinulla oli jotain visioita arjesta pienten kanssa? Mitä asioita mielikuvasi silloin ennen sisälsivät? Yhteistä tekemistä lasten kanssa? Ryhdy toteuttamaan näitä visioita arjen suorittamisen ja raatamisen sijaan. Se aika on nyt, käsillä.
[/quote]
Olen aika-ajoin huomioinut ja täyttänyt miehen hellyyden tarvetta ihan pyytämättä, nutta väsynyt sitten tilanteeseen kun annan kaikkeni miehelle ja lapsille, jääden itse ilman. Hyvää oloa itselleni olen hakenut käymällä kavereiden kanssa ulkona, lenkillä, uimassa, äitini luona kylässä ihan yksikseni. Mies tuntuu vaan kiukustuvan lisää siitä että otan itselleni omaa aikaa ja hän joutuu hoitamaan lapset sillävälin. Pitäisi varmaan ilmaista selkeästi sekin, että jos tarpeeni täyttyisivät paremmin kotona, ei minun tarvitsisi hakea lohtua ja tukea kodin ulkopuolelta niin usein.
Kuvitelmani perhe-elämästä ja todellisuus, kohtaavat kyllä mielestäni hyvin. Puuhailen paljon lasten kanssa ja lähes aina lasten kanssa tekeminen meneekin kotihommien edelle. Pyykinpesu kyllä odottaa, lapset on pieniä vain hetken. Yhdessä tekemiseen on mieskin alkanut osallistua nyt enemmän. Joskus oli vaihe, että hän harrasti yksinään, eikä innostunut koskaan perheen yhteisistä jutuista, joskus painostin ja vaadin häntä mukaan, joskus taas annoin olla ja menin sitten yksin lasten kanssa. Nyt käymme perheenä kylässä, uimahallissa, kävelyillä puistossa, pari ulkomaanreissuakin tehty, eikä miestä tarvitse pakottaa, ehkä hän on alkanut nauttiakin yhdessä tekemisestä eikä tee sitä pelkästä velvollisuudesta.
Mies on muutamasti kuitannut keskusteluyritykseni sillä, että "niin ainahan syy on minussa", eli kokee varmasti puheeni syyttelynä, vaikka en niitä tarkoita niin, tai ehkä tarkoitankin, mutta etsin vikoja myös itsestäni ja omasta käytöksestäni enkä vain hänestä. Käytännössä se menee vain niin että minulle tulee huono omatunto kun syyttelen miestäni, yritän muuttaa käytöstäni, lopetan syyttelyn ja miehellä on parempi olla, mutta hän saa mitä haluaa eikä nää syytä muuttaa omaa käytöstään minua kohtaan ja oma paha oloni jatkuu. Miten tilanteeseen saisi muutosta syyttämättä toista siitä missä hän toimii väärin, laiminlyö, on ilkeä ja välinpitämätön, pistää oman etunsa perheen edelle.
Tämä olisikin liian helppoa jos kaikki vika olisi yksin minussa ja itseäni muuttamalla saisin oman oloni paremmaksi pysyvästi. Siinä kohtaa kun on kokeillut muuttaa omaa käytöstään suuntaan ja toiseen monesti niin ei jää jäljelle paljon muuta kuin toisen osuuden pohtiminen asiassa, eli syyttäminen?
-ap
Ap, meillä hieman samantyyppinen tilanne. Ollut jo pitkään, melkein viis vuotta. Mies ei puhu, ei halaa, ei usein katso edes silmiin. Ainoa syy kylmyyteen on kuulemma minun lievä ylipaino.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama pointti ap:lle luettuani melkein koko ketjun:
1. Te ette tule selviämään tai ainakaan rakentamaan hyvää ja vakaata parisuhdetta ilman ulkopuolista apua.
2. Omat lapsuuden traumasi yhdistettynä tunnekylmään ja puhumattomaan mieheen ei ole hyvä juttu eli edelleen tarvitsette ulkopuolista apua.
3. Itse tekisin niin, että yksinkertaisesti sanoisin miehelle, ettet ole onnellinen ja haluat alkaa käymään yhdessä pariterapiassa. Sitä ilman et aio jatkaa yhdessä miehesi kanssa. Varaat ajan ja ilmoitat, että jos hän sinun kanssasi haluaa rakentaa yhteistä hyvää tulevaisuutta ja parisuhdetta, hän tulee kanssasi sovittuun tapaamiseen. Jos ei tule, se oli sitten tässä.
Tässä näin sivullisen näkökulmasta pari "virhettä":
."Jatkuvana ongelmana olen itse kokenut miehen kyvyttömyyden keskustella asioista, niistä arkipäiväisistäkin. Välillä olen yrittänyt korostaa puhumisen tärkeyttä ja sitten toisinaan hiljaa hyväksynyt miehen puhumattomuuden, eihän toista voi väkisin muuttaa."
Ei voi muuttaa. Siksi kannattaa valita sellainen, jonka ei tarvitsekaan muuttua. Mutta tiedämme, että pitemmässä liitossa paljastuu sellaista, jonka seurusteluaikana onnistui salaamaan. Sinun miehesi kohdalla se on puhumattomuus. Joko hyväksyt sen tai sitten et, mutta muuttaa et voi.
"Sitä keskustelua ei koskaan käyty uudestaan, enkä sitä vaatinut kun en halunnut painostaa miestä puhumaan, odotin että puhuu kyllä jos siltä tuntuu."
Mitä menetettävää sinulla olisi, jos iskisit nyrkin pöytään ja ilmoittaisit, että NYT PUHUTAAN, kun muutenkin olette eron partaalla? Mikä voisi mennä huonommaksi? Olisi siinä ainakin toivoa paremmasta, jos mies vähän säikähtäisi. Ja itse kokisit, että olet ainakin yrittänyt tehdä asialle jotain.
Muista kuitenkin se,että et sinä yksin parisuhdetta voi pelastaa, jos toinen ei tunne siihen mitään tarvetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 09:15"][quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 07:56"]
Klassinen dilemma. Mies haluaisi sellaista seksiä jossa tuntisi että sinäkin haluat sitä. Toisaalta sinä et siihen pysty koska koet ettei miehesi huomioi tunteitasi tarpeeksi. Mies taas ei pysty siihen, koska häntä haluttaa liikaa, ja aina kun hän lähestyy sinua, niin tietenkin tunnet sen halun ja sitten ajattelet että on taka-ajatuksia. Mies ei taas mitenkään pysty olemaan lähellä olematta ajattelematta seksiä koska on puutteessa.
Jomman kumman pitäisi katkaista tämä kierre. Koska miehesi ei palstaa varmaan lue, niin se jää sinun tehtäväksesi. Koeta vähitellen muuttaa mieltäsi siten että olet seksikäs ja halukas vaikkei se alkuun varmastikaan helppoa ole. Tällä tavalla osoitat miehellesi kuinka paljon häntä rakastat, niin se on että miehet ajattelevat vain sitä yhtä asiaa, mutta olen täysin varma että miehesi ajattelee ja haluaa vain sinua. Koeta arvostaa sitä ja koeta löytää tunteesi miestä kohtaan uudestaan, ajattele vaikka menneitä hyviä aikojanne, elä niissä hetken aikaa. Mies ei todennäköisesti tarvitse kovin pitkää jaksoa seksikästä avioelämää, jotta hän taas pystyy huomioimaan sinua ihan eri tavalla ja olemaan hyväntuulinen.
Onnea matkaan!
[/quote]
Toisaalta allekirjoitan tämän, ja olemme olleen samassa tilanteessa aiemminkin.
Olen yrittänyt tuota mitä ehdotit, ja joskus se toimikin, hetkellisesti.
Viimeisimmillä kerroilla kun meillä on seksiä ollut, ainakin yksi kerroista tapahtui omasta aloitteestani ja kaikki alkoi hyvin, kunnes minuun alkoi sattua. Mies ei huomioinut sitä vaan jatkoi kivuistani huolimatta, jolloin tunsin itseni todella loukatuksi, itkin suorituksen loppuun ja sulkeuduin. Seuraavalla kerralla jo ajatuskin ahdisti, sanoin suoraan miehelle etten suostu jos hän ei lopeta vaikka minuun sattuu, se kerta jäikin sitten kesken.
Koen että miehen pitäisi tehdä jotakin sen eteen, ettei minuun satu. Vaikka esileikki tai liukaste, mutta tuntuu ettei hän näe omaa haluaan pidemmälle, eikä kykene ajattelemaan minun tarpeitani ollenkaan.
-ap
[/quote]No onko teillä minkäänlaista esileikkiä vai suoraanko mies käy survomaan?
Ymmärrän tilannettasi erittäin hyvin. Seksi jännittää ja sitten ei kostu kun pelkää että sattuu, ei ehdi kiihottua. Tärkeintähän seksissä on keskinäinen luottamus.
Sekin kannattaa muistaa, ettei kukaan ole ajatustenlukija, ei mies eikä nainen. Itse elän puhumisen turhahkona kokevan miehen kanssa ja joskus viestimusyritykset menee riitelyksi. Kuitenkin loppupelissä tämä puhumishaluton mieskin on tyytyväinen että keskusteltiin. Ja seksi tekee hyvää, jos on pitempi tauko, välit menee solmuun tyhjästä. Että usein olemme huomanneet että seksiä kannattaa harrastaa vaikkei niin tuhannesti jompaa kumpaa huvittaisikaan. Se parantaa suhdetta kuitenkin, tuo läheisyyttä - - - ja poistaa painetta... Etenkin minulta, joka haluaisi aina ja kaikkialla ja joka ikävä kyllä mittaa hyväksytyksi tulemisensa sillä kelpaako seksuaalisesti. Nainen olen siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 09:14"][quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 07:56"]
Klassinen dilemma. Mies haluaisi sellaista seksiä jossa tuntisi että sinäkin haluat sitä. Toisaalta sinä et siihen pysty koska koet ettei miehesi huomioi tunteitasi tarpeeksi. Mies taas ei pysty siihen, koska häntä haluttaa liikaa, ja aina kun hän lähestyy sinua, niin tietenkin tunnet sen halun ja sitten ajattelet että on taka-ajatuksia. Mies ei taas mitenkään pysty olemaan lähellä olematta ajattelematta seksiä koska on puutteessa.
Jomman kumman pitäisi katkaista tämä kierre. Koska miehesi ei palstaa varmaan lue, niin se jää sinun tehtäväksesi. Koeta vähitellen muuttaa mieltäsi siten että olet seksikäs ja halukas vaikkei se alkuun varmastikaan helppoa ole. Tällä tavalla osoitat miehellesi kuinka paljon häntä rakastat, niin se on että miehet ajattelevat vain sitä yhtä asiaa, mutta olen täysin varma että miehesi ajattelee ja haluaa vain sinua. Koeta arvostaa sitä ja koeta löytää tunteesi miestä kohtaan uudestaan, ajattele vaikka menneitä hyviä aikojanne, elä niissä hetken aikaa. Mies ei todennäköisesti tarvitse kovin pitkää jaksoa seksikästä avioelämää, jotta hän taas pystyy huomioimaan sinua ihan eri tavalla ja olemaan hyväntuulinen.
Onnea matkaan!
[/quote]
Toisaalta allekirjoitan tämän, ja olemme olleen samassa tilanteessa aiemminkin.
Olen yrittänyt tuota mitä ehdotit, ja joskus se toimikin, hetkellisesti.
Viimeisimmillä kerroilla kun meillä on seksiä ollut, ainakin yksi kerroista tapahtui omasta aloitteestani ja kaikki alkoi hyvin, kunnes minuun alkoi sattua. Mies ei huomioinut sitä vaan jatkoi kivuistani huolimatta, jolloin tunsin itseni todella loukatuksi, itkin suorituksen loppuun ja sulkeuduin. Seuraavalla kerralla jo ajatuskin ahdisti, sanoin suoraan miehelle etten suostu jos hän ei lopeta vaikka minuun sattuu, se kerta jäikin sitten kesken.
Koen että miehen pitäisi tehdä jotakin sen eteen, ettei minuun satu. Vaikka esileikki tai liukaste, mutta tuntuu ettei hän näe omaa haluaan pidemmälle, eikä kykene ajattelemaan minun tarpeitani ollenkaan.
-ap
[/quote]
No voi vittu. Otappa ite se liukkari sieltä yöpöydän laatikosta ja ruikkaa toosaasi ennen seksiä niin ei tartte itkeä että sattuu. Problem solved. Älä ole niin avuton.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 15:34"][quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 14:48"]
Te olette molemmat omiss kuorissanne. Sisäpuolella. Se munankuori pitäis saada rikki. Ette kohtaa.
sä vaadit mieheltä puhumista. Ja sit ei oikein kelpaa. Sä miellyttät? ja hankkiudut raskaaks ja valittelet sitten, kun mies ei ole muuttunut.
sun mies yrittää lukea sua ja sä yrität lukea sun miestä. Te olette jokatapauksessa erilaisia. Onneks. Se yhteinen juttu on nyt se teidän perhe. Se pitäis olla ykkönen.
koska sun mies on sulle luvannut auttaa ja olla enemmän läsnä... Niin anna sen olla. Kerro mitä sä tarvitset. Älä oleta, että tietää...sano milloin pitää hieroa ja milloin hoitaa lapsia ja sano, milloin pahoitat mielesi...äläkä oleta, että toinen senkin pystyy sun ilmeestä lukemaan. Kerro millointoivit sen tekevän rukaa tai käyvän kaupassa. Anna sille ohjeitaan hyväksy sen tapoja tehdä asioita. Ne voi olla hyviä, vaik ei olis just niinku sä tekisit.
Sano ja tee niinkuin tarkoitat. Mitä sä haluat ja mitä sä tarkoitat? Uskalla olla suora...siinä hetkessä. Mies tarvitsee suoraa puhetta. Suoria neuvoja. Suoria toiveita. Luota ja usko ja KERRO!
sun mieskin tiuskii, kun ei se tiedä miten päin se saa olla...pitääkö tai saako puhua tai ei tai mitä. Ja sulla sama juttu. Ja te menette toisistanne kauemmas vaan sen uupumuksen ja väsymyksen takia. Halatkaa ja kertokaa haavoittuva olo.
musta kuullostaa, että te molemmat tahdotte toisillenne hyvää, mutta ette tiedä mitä se toinen haluaa.
tehkää lista toiveista jahaluista ja ei toiveista ja ei haluista. Ja antakaa palautetta.
ja haluatkaan taas.
toi teidän vaihe on niin rankka. Pienet lapset ja väsymys. Ymmärtäkää se. Tukekaa toisianne. Hakekaa apua. Hoitoapua? Ehkä jokin keskustelu kaksin tai yksin.
sano myös ne positiiviset asiat. Kai sä sanot ne? Mies tarvitsee niitä siinä missä sinäkin. Sanottakoon te toisillenne positiivista palautettava? Tai pyydöttekö anteeksi? Tietääkö teidän lapset, että te rakastatte toisianne ja heitä? Tietääkö teidän lapset, että riitely ei ole heidän vika? Pyydöttekö te anteeksi? Kuittaatteko te teidän kiukuttelut vaikka soanomalla Anteeks. Tai jos moitittu jostain, niin sanottakoon sen lievennetysti myöhemmin vai jääkö se moitteeksi elämään toisen korviin?
Voimia teille. Musta tuntuu, että teillä on hyvä liitto. Ymmärtää nyt vaan sen, ettäon nin monta liikkuvaa. Ja noi sun raskaudet on sulle rankkoja. Sä huomaat sit, kun sun lapset on koulussa...miten kovilla sä ja sun mies oootte olleet.
hae ja pyydä apua. Sä olet arvokas. Ero ei oo apu, kun perusjutut on ihan hyvin. Teillä onmahdollusuys kasvaa.
sä oot hyvä nainen ja sul on hyvä mies ja teillä on yhteiset ihanat lapset. Perhe.
[/quote]
Tässä on se, miksi en ole vielä lähtenyt. Meillä on ollut tasaisin väliajoin pieniä lapsia yövalvomisineen. Tiedän että miehellänikin on rankkaa eikä vain minulla. Olen yrittänyt jaksaa uskoa että kaiken tämän väsymyksen alla, meillä voi olla ihan hyvä ja toimiva perhe kuitenkin. En halua vähäntellä meidän ongelmia, mutta me ollaan myös paljon muuta niiden ongelmien takana, on meissä hyvääkin, on oltava.
Yksi ongelma onkin ollut se, että kun olen kertonut miehelle mitä tarvitsen, pyytänyt käymään kaupassa, pyytänyt laittamaan välipalaa että pääsen ylös sohvalta oksentamatta jne, niin hän on kyllä tehnyt ja auttanut, mutta vaikuttanut vastentahtoiselta ja kiukkuiselta ja minulla on ollut huono omatunto siitä että hän joutuu passaamaan minua, kun en itse pysty. Esimerkiksi oksensin eräänä iltana rajusti vessassa (lapset olivat jo nukkumassa) ja sain sitten huudettua oksennuksen välissä että tulisitko auttamaan. Sain vastahakoisen vastauksen "tuun kohta". Tuli kyllä ja toi lasin vettä kun pyysin. Sitten join teetä sohvalla, aivastin ja kuuma tee läikkyi syliin, huusin miestä apuun, mies huusi takaisin "miten mä nyt muka voin auttaa", aloin itkeä ja sanoin että ota vaikka tää kuuma teemuki multa pois että pääsen nousemaan ylös ja viileään suihkuun kun polttaa.
Olen sanonut miehelle positiivia asioita ääneen, viimeaikoina en ole jaksanut kun oma olo on ollut niin huono, pitäisi jaksaa taas yrittää. Itse en muista koska olisin kuullut mieheltä mitään positiivista. Anteeksipyytäminenkin on hänelle vaikeampaa kuin minulle. Lapsille kerron jatkuvasti kuinka rakkaita he ovat, ja isommat lapset ovat nähneet myös minun ja miehen välisiä hellyyden osoituksia, nähneet riitoja ja sovintoja. Meillä riitely on usein sellaista tiuskimista, ei huudeta ja raivota niin että lapsia saattaisi pelottaa.
-ap
[/quote]
Mitä helvettiä? Etkö sä osaa itte laittaa mukia pöydälle ja mennä suihkuun vaan tarttet miehen sulta mukitkin kädestä ottamaan ja pöydälle laskemaan? Vettäkään et osaa vessan hanasta juoda. Huhhuh. Mitähän tapahtuis jos sun mies ei olis siellä sulle vettä kantelemassa? Kuolisit janoon? Vaikutat aika ihme tyypiltä. Lopeta se miehen passuuttaminen älyvapaissa asioissa. Tee itte ni ei tartte itkeä kun mies ei nosta mukia kädestä, kiikuta vettä ja ruuttaa liukkaria toosaas. Jos mua seksi sattuis ni laittaisin liukkaria pimppaan enkä kiukuttelis siitä miehelle. Olet ihme nillittäjäprinsessa. Ota vastuu itestäs ja kasva aikuiseksi. Eikä raskaus ole sairaus joka estää teemukin pöydälle laskemisenkin. Ihmekkö et miehes ei jaksa tollasta perseilyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm... Sanot että koet että miehen pitäisi tehdä jotain sen eteen ettei sinua satu. No niinpä tietysti pitäisikin, se on selvä. Mutta! Tilanne voi olla ajautunut siihen, että miestä loukkaa äärettömästi kun et kostu. Minua loukkaisi, veetuttaisi, kirpaisisi, ihan vaikka mitä, jos miehen makkara pysyisi lurppana eikä alkaisi jäykistellä kun käyn siihen hekumoiden kiinni.
Toisekseen sinulla tuntuu olevan niin kova väsymys että masennusta pukkaa. Jos sulla kaatuu tee syliin, ei miehen kuulu sitä ratkaista vaan sinun. Tiedän mielentilasi, olen ollut siellä. Säälit itseäsi ja kaipaat niin tosi kipeästi hellyyttä. Ikävä kyllä mieskin tarvitsee tasavertaisen kumppanin eikä neljättä (viidettä) lasta sinusta. Tiedän, sattuu kuulla tämä, mutta on totta. Auta nyt itseäsi ja hae apua. Mene ensiksi lepäämään vaikka ilman perhettä. Teillä on rankka tilanne, niin monta lasta lyhyellä välillä, unenpuutetta jne jne. Lepää, ole niin hyvä. Koska miehesi tekee kotitöitä ja muutenkin auttaa sinua, ei taida olla mikään itsekäs sika. Sinä et nyt ole oma itsesi vaan aika avuton, kylläkin ymmärrettävistä syistä ja TosiMies osaisi ajatella sitä ja tukea sinua enemmän. Harvassa ovat TosiMiehet, muut ovat ikäviä kompromisseja:) Mutta jos hän muuten kelpaa sinulle, niin hae apua ja hoida ittes kuntoon.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 12:43"]Minusta se on raiskaus, jos nainen itkee kivusta ja mies jatkaa loppuun. Olkoon vaikka kuinka alkanut yhteisestä ajatuksesta. Sellaisen jälkeen ei parisuhde voi olla enää ennallaan. Mies on julma.
[/quote]
Nyt lopetat! Mieshän lopetti silloin! Ap. kertoi että ei ollut kostunut eikä mies TAJUNNUT että häneen sattuu. Ap ei kertonut vaan jatkoi itse kunnes ei enää pystynyt vaan alkoi itkemään. Mies lopetti.
Nyt AJATTELE OLEVASI TUO MIES! Harrastatte seksiä, kesken seksin huomaat että nainen itkee. Kysyt mikä hätä? Janainen alkaa ssyyttää miten miehen olisi pitänyt huomata naisen kipu ja lopettaa. MITÄ?
Minä en käsitä miten viitsit edes syyttää miestä että hänen pitää tuntea sinun kipusi!
Olen itsekin 4 lasta saanut ja alle 10 vuodessa mutta ollaan puhuttu paljon. Kun raskausaikana on ollut kuivaa niin ollaan käytetty liukastetta. Se on ollut minun fyysinen muutos ja mieheni ei voi tietää sattuuko minuun ellen sano.
Teidän suhteessa taitaa olla moni seikka vinossa: lapsille mies ei anna ruokaa, mies huutaa lapsille? Miten olisi jos miettisitte millainen teidän lapsien lapsuus on? Perheneuvola olisi hyvä paikka ennenkuin lapset alkaa oireilla.
No eikö se mies kuitenki anna ruokaa lapsille ja eihän ne kuulemma riidellessäkään huuda...
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 08:08"]
Kun mielialani on muttunut huonoksi miehen tullessa kotiin, olen usein lähtenyt hetkeksi pois kotoa, tuulettanut omia ajatuksia ja antanut miehelle tilaa.
En olekaan suostunut enää sellaiseen mikä sattuu. Ilmeisesti sen seurauksena heräsin viimeyönäkin siihen, ettei mies ollut vieressä. Oli jäänyt sohvalle nukkumaan. Hellyyden ja kosketuksen kaipuu on valtava, mutta mies ei tee elettäkään koskettaakseen tai huomioidakseen minua, joten ajatus seksistä ilman kipua tuntuu mahdottomalta.
On mieskin suostunut kompromisseihin ja minun tahtooni joskus, joten ei kyse ole aivan siitäkään että olisin liian alistuvainen hänen tahtoonsa ja antaisin aina periksi.
-ap
[/quote]
pitääkö miehen koskettaa ensin?
jos mies on traumatisoitunut torjunnasta
niin paljon että ei enää halua yrittää?
näin meillä oli.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 11:49"][quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 11:01"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 09:15"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 07:56"]
Klassinen dilemma. Mies haluaisi sellaista seksiä jossa tuntisi että sinäkin haluat sitä. Toisaalta sinä et siihen pysty koska koet ettei miehesi huomioi tunteitasi tarpeeksi. Mies taas ei pysty siihen, koska häntä haluttaa liikaa, ja aina kun hän lähestyy sinua, niin tietenkin tunnet sen halun ja sitten ajattelet että on taka-ajatuksia. Mies ei taas mitenkään pysty olemaan lähellä olematta ajattelematta seksiä koska on puutteessa.
Jomman kumman pitäisi katkaista tämä kierre. Koska miehesi ei palstaa varmaan lue, niin se jää sinun tehtäväksesi. Koeta vähitellen muuttaa mieltäsi siten että olet seksikäs ja halukas vaikkei se alkuun varmastikaan helppoa ole. Tällä tavalla osoitat miehellesi kuinka paljon häntä rakastat, niin se on että miehet ajattelevat vain sitä yhtä asiaa, mutta olen täysin varma että miehesi ajattelee ja haluaa vain sinua. Koeta arvostaa sitä ja koeta löytää tunteesi miestä kohtaan uudestaan, ajattele vaikka menneitä hyviä aikojanne, elä niissä hetken aikaa. Mies ei todennäköisesti tarvitse kovin pitkää jaksoa seksikästä avioelämää, jotta hän taas pystyy huomioimaan sinua ihan eri tavalla ja olemaan hyväntuulinen.
Onnea matkaan!
[/quote]
Toisaalta allekirjoitan tämän, ja olemme olleen samassa tilanteessa aiemminkin.
Olen yrittänyt tuota mitä ehdotit, ja joskus se toimikin, hetkellisesti.
Viimeisimmillä kerroilla kun meillä on seksiä ollut, ainakin yksi kerroista tapahtui omasta aloitteestani ja kaikki alkoi hyvin, kunnes minuun alkoi sattua. Mies ei huomioinut sitä vaan jatkoi kivuistani huolimatta, jolloin tunsin itseni todella loukatuksi, itkin suorituksen loppuun ja sulkeuduin. Seuraavalla kerralla jo ajatuskin ahdisti, sanoin suoraan miehelle etten suostu jos hän ei lopeta vaikka minuun sattuu, se kerta jäikin sitten kesken.
Koen että miehen pitäisi tehdä jotakin sen eteen, ettei minuun satu. Vaikka esileikki tai liukaste, mutta tuntuu ettei hän näe omaa haluaan pidemmälle, eikä kykene ajattelemaan minun tarpeitani ollenkaan.
-ap
[/quote]
Jaha. Kuulostaa siltä, että jätät seksissäkin kaiken miehen vastuulle. Miksi et voi itse sitä liukastetta laittaa? Esileikinkin "saaminen" on myös sinusta itsestäsi kiinni. Jos annat, voit myös pyytää ja ohjata.
AP, kuulostat minulta sellaiselta ihmiseltä, joka ulkoistaa elämänsä kaikki asiat jollekin muulle, tässä tapauksessa miehelle. En ihmettele, jos miehesi on pahalla tuulella.
Mikäli parisuhteessa haluaa jotain muutosta, on se muutos aloitettava aina omasta itsestä, eikä sysätä sitä vain toisen vastuulle.
[/quote]
Totta, voin levittää itse liukasteeni, mutta se ei poista sitä henkistä kipua, kipua siitä että toinen ei halua huomioida tarpeitani ja tunteitani.
Miehen kanssa keskustellessa (tai minun keskustellessa ja hänen ehkä joskus kuunnellessa), olen yrittänyt esittää asiat niin että miltä minusta tuntuu ja mitä minä tarvitsen, sen sijaan että syyttelisin häntä siitä millainen hän ei ole tai mitä hän ei tee. Olen myös yrittänyt kysyä että miltä hänestä tuntuu ja mitä hän tarvitsee, mutta en voi pakottaa puhumaan, joskus tuntuu ettei hän tiedä itsekään.
Juu, läheisyyden puutteessa voi halailla tyynyä ja silitellä itseään, vähän enemmänkin. Tunnekylmän miehen kanssa seksiin se ei kyllä innosta, mutta helpottaa hetkellisesti omia haluja...
Olen vain umpikujassa siinä, että mitä minä vielä voisin muuttaa, mitä voisin tehdä enemmän tämän parisuhteen eteen. Mikä minussa on se vika ja mitä teen väärin. Tekstini ehkä kuulostavat siltä että luettelen vain miehen vikoja ja toivon hänen muuttuvan, mutta pakkohan minun on jutun taustoja valottaa että ymmärtäisitte mistä paha oloni johtuu. Tunnen oikeasti yrittäneeni muuttaa myös itseäni ja omaa käytöstäni enkä väkisin muuttamaan miestäni.
Mies on aika hetkessä elävä tyyppi. Jos viikko menee hyvin, niin hän ei näe tarvetta hoitaa suhdetta tai tehdä mitään, koska ongelmaahan ei ole. Jos pari viikkoa kuluu ilman seksiä, niin meillä ei ole seksielämää ollenkaan ja asiat on pahasti pielessä. Jos on joutunut nukkumaan viikon sohvalla niin saan halauksen pari, jotta pääsisi takaisin sänkyyn nukkumaan ja ongelma on ratkaistu. Hän ei tunnu näkevän näitä asioita pitkällä tähtäimellä ja miten samat ongelmat toistavat itseään, ja ne ongelmat tuntuvat johtuvan aina siitä että minusta tuntuu ettei minua arvosteta, eikä kunnioiteta, ei sängyssä, ei ihmisenä, ei ulkonäöllisesti. Tunnen itseni laiminlyödyksi. Minua ei kuunnella, asioistani ei olla kiinnostuneita, olen yhdentekevä ja turha, itsestäänselvyys.
Olen koittanut kohentaa omaa oloani esimerkiksi harrastuksilla, mutta mies kiukuttelee kun olisi minun vuoroni harrastaa. Huutaa lapsille niin että minua pelottaa lähteä, tai jättää heidät ilman päivällistä ollessani uimahallissa niin että seuraavan kerran lähteminen on entistä vaikeampaa.
-ap
[/quot
Minusta olet tehnyt osuutesi. Miehesi on itsekäs sika.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 09:15"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 07:56"]
Klassinen dilemma. Mies haluaisi sellaista seksiä jossa tuntisi että sinäkin haluat sitä. Toisaalta sinä et siihen pysty koska koet ettei miehesi huomioi tunteitasi tarpeeksi. Mies taas ei pysty siihen, koska häntä haluttaa liikaa, ja aina kun hän lähestyy sinua, niin tietenkin tunnet sen halun ja sitten ajattelet että on taka-ajatuksia. Mies ei taas mitenkään pysty olemaan lähellä olematta ajattelematta seksiä koska on puutteessa.
Jomman kumman pitäisi katkaista tämä kierre. Koska miehesi ei palstaa varmaan lue, niin se jää sinun tehtäväksesi. Koeta vähitellen muuttaa mieltäsi siten että olet seksikäs ja halukas vaikkei se alkuun varmastikaan helppoa ole. Tällä tavalla osoitat miehellesi kuinka paljon häntä rakastat, niin se on että miehet ajattelevat vain sitä yhtä asiaa, mutta olen täysin varma että miehesi ajattelee ja haluaa vain sinua. Koeta arvostaa sitä ja koeta löytää tunteesi miestä kohtaan uudestaan, ajattele vaikka menneitä hyviä aikojanne, elä niissä hetken aikaa. Mies ei todennäköisesti tarvitse kovin pitkää jaksoa seksikästä avioelämää, jotta hän taas pystyy huomioimaan sinua ihan eri tavalla ja olemaan hyväntuulinen.
Onnea matkaan!
[/quote]
Toisaalta allekirjoitan tämän, ja olemme olleen samassa tilanteessa aiemminkin.
Olen yrittänyt tuota mitä ehdotit, ja joskus se toimikin, hetkellisesti.
Viimeisimmillä kerroilla kun meillä on seksiä ollut, ainakin yksi kerroista tapahtui omasta aloitteestani ja kaikki alkoi hyvin, kunnes minuun alkoi sattua. Mies ei huomioinut sitä vaan jatkoi kivuistani huolimatta, jolloin tunsin itseni todella loukatuksi, itkin suorituksen loppuun ja sulkeuduin. Seuraavalla kerralla jo ajatuskin ahdisti, sanoin suoraan miehelle etten suostu jos hän ei lopeta vaikka minuun sattuu, se kerta jäikin sitten kesken.
Koen että miehen pitäisi tehdä jotakin sen eteen, ettei minuun satu. Vaikka esileikki tai liukaste, mutta tuntuu ettei hän näe omaa haluaan pidemmälle, eikä kykene ajattelemaan minun tarpeitani ollenkaan.
-ap
[/quote]
Jaha. Kuulostaa siltä, että jätät seksissäkin kaiken miehen vastuulle. Miksi et voi itse sitä liukastetta laittaa? Esileikinkin "saaminen" on myös sinusta itsestäsi kiinni. Jos annat, voit myös pyytää ja ohjata.
AP, kuulostat minulta sellaiselta ihmiseltä, joka ulkoistaa elämänsä kaikki asiat jollekin muulle, tässä tapauksessa miehelle. En ihmettele, jos miehesi on pahalla tuulella.
Mikäli parisuhteessa haluaa jotain muutosta, on se muutos aloitettava aina omasta itsestä, eikä sysätä sitä vain toisen vastuulle.