Avioliitto vetelee kai viimisiään, mitä teen väärin :(

Meillä on takana melkein yhdeksän yhteistä vuotta, kuudes hääpäivä lähestyy. Välillä on ollut huonompia aikoja, jolloin olemme olleet etäisiä, mutta ollaan sitten lähennytty aina uudelleen.

Jatkuvana ongelmana olen itse kokenut miehen kyvyttömyyden keskustella asioista, niistä arkipäiväisistäkin. Välillä olen yrittänyt korostaa puhumisen tärkeyttä ja sitten toisinaan hiljaa hyväksynyt miehen puhumattomuuden, eihän toista voi väkisin muuttaa.

Meillä oli vajaa vuosi sitten isompi riita, jonka seurauksena mies otti eron esille tyyliin "kyllä minä eropaperit voin kirjoittaa jos haluat, mutta sinä toimitat ne eteenpäin". Keskustelu loppui lyhyeen kun en itkultani saanut mitään sanottua ja hän lupasi että keskustellaan asiat selviksi myöhemmin ja katsotaan mihin päädytään. Sitä keskustelua ei koskaan käyty uudestaan, enkä sitä vaatinut kun en halunnut painostaa miestä puhumaan, odotin että puhuu kyllä jos siltä tuntuu.

Asiat lähtivät kuitenkin taas parempaan suuntaan ja kaikki tuntui olevan hyvin. Mies alkoi puhua neljännestä lapsesta. Minun mielipiteeni oli että kolme riittää, mutta tiesin kyllä miehen haavrilevan neljännestä. Aiheesta ihme kyllä saatiin tiivis keskustelu aikaan ja päätin suostua miehen toiveeseen. Omana toiveenani esitin, että hän yrittäisi olla raskausajan enemmän läsnä ja henkisenä tukena minulle (kolmatta odottaessa koin jääväni ihan yksin ja tunne oli ahdistava), mies lupasi yrittää.

Nyt odotan meille neljättä lasta. Mies on etäinen, kylmäkiskoinen, pahantuulinen ja välinpitämätön. Minä tunnen itseni pelokkaaksi, ahdistuneeksi, hylätyksi ja huonoksi kun en kelpaa. Saatan olla päivällä ihan hyvällä tuulella lasten kanssa, mutta miehen tullessa töistä, mieliala vaihtuu varautuneeksi ja kiukkuiseksi, koska mies on niin pahalla tuulella tullessaan kotiin.

Olen yrittänyt kysyä syytä miehen pahantuulisuuteen saamatta vastausta. Ainut asia jonka hän on maininnut on että seksin puute kiukuttaa häntä. Kerroin että haluan kyllä seksiä, mutta päästäkseni oikeaan mielentilaan, kaipaisin ensin huomiota, hyväilyä, hellyyttä, kosketusta.. Pari kertaa olen suostunut seksiin vain koska mies on sitä niin kovasti halunnut ja tarvinnut. Molemmilla kerroilla olen tuntenut fyysistä ja henkistä kipua, minkä mies on huomannut ja jatkanut siitä huolimatta. Tämä on vähentänyt halujani entisestään.

Kaikesta tästä johtuen minulla on riittämätön olo. Koen tarvitsevani hyväksyntää ja arvostusta, huomiota ja kosketusta ilman taka-ajatuksia. Tunnen olevani yksin ja minua pelottaa.