Lue keskustelun säännöt.
80- ja 90-luvun vaihteen tienoilla syntyneet, oliko teillä ruumiillista kurittamista? Katsottiinko sitä tuolloin vielä läpi sormien?
12.12.2021 |
Kuulin vasta vähän aikaa sitten, että kurittaminen kiellettiin lailla jo 1984. Meillä oli ihan ns. tavallinen hyvä ja lainkuuliainen perhe, mutta kyllä minä vielä 90-luvun lopulle asti olen saanut ruumillista kurittamista (vyöllä kuritettiin), enkä tuolloin tosiaan edes tiennyt, että se oli laitonta ja ihmettelen tosiaan sitä nyt, koska muuten oltiin kaikessa kunnollisia ja tunnollisia ja lainkuuliaisia.
Oliko yleinen asenne tuolloin vielä se, että juuri tätä kohtaa laista katsottiin läpi sormien? Millaista teillä oli?
- Nainen vm-88
Kommentit (277)
Olen syntynyt vuonna 1987 Jehovan todistaja-perheeseen ja kasvatukseen kuului selkäsauna vyöllä ja tukistaminen ym. ulos pakkasella yöpaitasilleen heittäminen. Jotenkin koko lapsuudesta on todella hataria muistikuvia.
Sen kerran muistan kun äitini oli ohjaamassa minua heidän makuuhuoneeseen, jossa selkäsauna usein toteutettiin, ja matkalla sanoi rauhallisesti että nyt sinulle pitää antaa selkäsauna, koska et ole sitä vähään aikaan saanut. Tapahtumaa ei edeltänyt mitään riitaa tai riehumista, mikä olisi voinut "oikeuttaa" selkäsaunan.
Ystäväperheeseen kuului viisi lasta, jotka Jehovan todistajia hekin. Sielläkin kasvatukseen kuului selkäsaunat, ja se taisikin olla ihan päivittäinen käytäntö heillä. Olin usein heillä viikonloput yökylässä ja näin tätä selkäsaunan antoa monet kerrat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt vuonna 1987 Jehovan todistaja-perheeseen ja kasvatukseen kuului selkäsauna vyöllä ja tukistaminen ym. ulos pakkasella yöpaitasilleen heittäminen. Jotenkin koko lapsuudesta on todella hataria muistikuvia.
Sen kerran muistan kun äitini oli ohjaamassa minua heidän makuuhuoneeseen, jossa selkäsauna usein toteutettiin, ja matkal7la sanoi rauhallisesti että nyt sinulle pitää antaa selkäsauna, koska et ole sitä vähään aikaan saanut. Tapahtumaa ei edeltänyt mitään riitaa tai riehumista, mikä olisi voinut "oikeuttaa" selkäsaunan.
Ystäväperheeseen kuului viisi lasta, jotka Jehovan todistajia hekin. Sielläkin kasvatukseen kuului selkäsaunat, ja se taisikin olla ihan päivittäinen käytäntö heillä. Olin usein heillä viikonloput yökylässä ja näin tätä selkäsaunan antoa monet kerrat.
Joissain perheissä on ollut sekin tapa, että kuritetaan säännöllisesti siltä varalta, että jotain rangaistavaa on kuitenkin tapahtunut joka ei ole tullut vanhempien tietoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt vuonna 1987 Jehovan todistaja-perheeseen ja kasvatukseen kuului selkäsauna vyöllä ja tukistaminen ym. ulos pakkasella yöpaitasilleen heittäminen. Jotenkin koko lapsuudesta on todella hataria muistikuvia.
Sen kerran muistan kun äitini oli ohjaamassa minua heidän makuuhuoneeseen, jossa selkäsauna usein toteutettiin, ja matkal7la sanoi rauhallisesti että nyt sinulle pitää antaa selkäsauna, koska et ole sitä vähään aikaan saanut. Tapahtumaa ei edeltänyt mitään riitaa tai riehumista, mikä olisi voinut "oikeuttaa" selkäsaunan.
Ystäväperheeseen kuului viisi lasta, jotka Jehovan todistajia hekin. Sielläkin kasvatukseen kuului selkäsaunat, ja se taisikin olla ihan päivittäinen käytäntö heillä. Olin usein heillä viikonloput yökylässä ja näin tätä selkäsaunan antoa monet kerrat.
Joissain perheissä on ollut sekin tapa, että kuritetaan säännöllisesti siltä varalta, että jotain rangaistavaa on kuitenkin tapahtunut joka ei ole tullut vanhempien tietoon.
Eihän tuossa ole kerta kaikkiaan mitään järkeä. Koska jos kurittamisen mahdollinen idea on toimia rangaistuksena jostain teosta ja/tai ennaltaehkäisevänä pelotteena, niin tuolla tavalla käytettynä se ei toimi kumpanakaan näistä, koska se ei opeta mitään eikä ehkäise mitään, koska kuritusta tulee joka tapauksessa.
Olen nainen -86 ja luulen, että kyse on myös siitä, että kasvatusihanne yleisestikin on muuttunut. Aiemmin tavoite oli se, että lapsesta, ja ehkä vielä korostuneemmin tytöistä, kasvatetaan vanhempiaan totteleva, kiltti, tunnollinen. Nykyään taas lapsen omalle mielipiteelle annetaan enemmän arvoa, lapsi saa olla eri mieltä ja kyseenalaistaa, vanhempi ei ole yhtä iso auktoriteetti kuin ennen, joskus enemmän kaveri kuin vanhempi.
Omalla kohdalla remmillä kurittaminen liittyi juuri tällaisiin tilanteisin, joissa en ollut totellut tai olin käyttäynyt huonosti. En koe, että vanhemmat olisivat olleet pahantahtoisia. Luulen, että omasta mielestään tekivät oikein. Mutta kyllä nykyinen ei-ruumillinen kasvatustapa on ehdottomasti parempi!
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen -86 ja luulen, että kyse on myös siitä, että kasvatusihanne yleisestikin on muuttunut. Aiemmin tavoite oli se, että lapsesta, ja ehkä vielä korostuneemmin tytöistä, kasvatetaan vanhempiaan totteleva, kiltti, tunnollinen. Nykyään taas lapsen omalle mielipiteelle annetaan enemmän arvoa, lapsi saa olla eri mieltä ja kyseenalaistaa, vanhempi ei ole yhtä iso auktoriteetti kuin ennen, joskus enemmän kaveri kuin vanhempi.
Omalla kohdalla remmillä kurittaminen liittyi juuri tällaisiin tilanteisin, joissa en ollut totellut tai olin käyttäynyt huonosti. En koe, että vanhemmat olisivat olleet pahantahtoisia. Luulen, että omasta mielestään tekivät oikein. Mutta kyllä nykyinen ei-ruumillinen kasvatustapa on ehdottomasti parempi!
Hassua näissä kommenteissa se, miten kuritettujen suhtautuminen vaihtelee niin, että toiset tuomitsee täysin eikä halua ollaan missään tekemissä vanhemiensa kanssa ja toiset tuntuu hyväksyvän asian sen ajan mukaisena kasvatuksena. Mikä mahtaa selittää jyrkän eron?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen -86 ja luulen, että kyse on myös siitä, että kasvatusihanne yleisestikin on muuttunut. Aiemmin tavoite oli se, että lapsesta, ja ehkä vielä korostuneemmin tytöistä, kasvatetaan vanhempiaan totteleva, kiltti, tunnollinen. Nykyään taas lapsen omalle mielipiteelle annetaan enemmän arvoa, lapsi saa olla eri mieltä ja kyseenalaistaa, vanhempi ei ole yhtä iso auktoriteetti kuin ennen, joskus enemmän kaveri kuin vanhempi.
Omalla kohdalla remmillä kurittaminen liittyi juuri tällaisiin tilanteisin, joissa en ollut totellut tai olin käyttäynyt huonosti. En koe, että vanhemmat olisivat olleet pahantahtoisia. Luulen, että omasta mielestään tekivät oikein. Mutta kyllä nykyinen ei-ruumillinen kasvatustapa on ehdottomasti parempi!
Joo tunnistan tuon mitä kuvasit. Sääntöjen noudattaminen meillä oli myös tärkeää. Nyt saatettaisiin lapselle sanoa, että no muista sitten sitten seuravalla kerralla. Mutta meillä jos oli sanottu jotain, niin sitä oli pakko totella. Mutta ei säännöt olleet mitään hulluja, vaan ihan tavallisia ja kohtuullisia. Esimerkiksi jos oli kotiintuloaika klo 20 ja tulin etukäteen ilmoittamatta vasta klo 21, ei siinä mitkään selitykset auttaneet, vaan torumisen jälkeen haettiin vyö.
Olisiko sittenkin parempi, että olisi kunnon kuri ruumiillisine kurituksineen, kun nykymenetelmillä on päästy tällaiseen lopputulokseen?
"Mitä Suomessa on tapahtunut, kun niin moni nuori voi pahoin?
Yhä useampi nuori masentuu ja ahdistuu."
"Jopa neljännes suomalaisnuorista kärsii jostakin mielenterveyshäiriöstä"
"vanhempia ja muita turvallisia aikuisia on yhteiskunnassa työnnetty kauemmas lapsista ja nuorista"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisiko sittenkin parempi, että olisi kunnon kuri ruumiillisine kurituksineen, kun nykymenetelmillä on päästy tällaiseen lopputulokseen?
"Mitä Suomessa on tapahtunut, kun niin moni nuori voi pahoin?
Yhä useampi nuori masentuu ja ahdistuu."
"Jopa neljännes suomalaisnuorista kärsii jostakin mielenterveyshäiriöstä"
"vanhempia ja muita turvallisia aikuisia on yhteiskunnassa työnnetty kauemmas lapsista ja nuorista"
Olisiko maailmassa muutama muukin asia muuttunut?
Mutta toisaalta kai se kurin puutekin voi olla huono juttu.
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen -86 ja luulen, että kyse on myös siitä, että kasvatusihanne yleisestikin on muuttunut. Aiemmin tavoite oli se, että lapsesta, ja ehkä vielä korostuneemmin tytöistä, kasvatetaan vanhempiaan totteleva, kiltti, tunnollinen. Nykyään taas lapsen omalle mielipiteelle annetaan enemmän arvoa, lapsi saa olla eri mieltä ja kyseenalaistaa, vanhempi ei ole yhtä iso auktoriteetti kuin ennen, joskus enemmän kaveri kuin vanhempi.
Omalla kohdalla remmillä kurittaminen liittyi juuri tällaisiin tilanteisin, joissa en ollut totellut tai olin käyttäynyt huonosti. En koe, että vanhemmat olisivat olleet pahantahtoisia. Luulen, että omasta mielestään tekivät oikein. Mutta kyllä nykyinen ei-ruumillinen kasvatustapa on ehdottomasti parempi!
Yhteiskunta taitaa olla sellainen, että kiltit ei siinä oikein pärjää. Onko se sitten hyvä vai huono, en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen -86 ja luulen, että kyse on myös siitä, että kasvatusihanne yleisestikin on muuttunut. Aiemmin tavoite oli se, että lapsesta, ja ehkä vielä korostuneemmin tytöistä, kasvatetaan vanhempiaan totteleva, kiltti, tunnollinen. Nykyään taas lapsen omalle mielipiteelle annetaan enemmän arvoa, lapsi saa olla eri mieltä ja kyseenalaistaa, vanhempi ei ole yhtä iso auktoriteetti kuin ennen, joskus enemmän kaveri kuin vanhempi.
Omalla kohdalla remmillä kurittaminen liittyi juuri tällaisiin tilanteisin, joissa en ollut totellut tai olin käyttäynyt huonosti. En koe, että vanhemmat olisivat olleet pahantahtoisia. Luulen, että omasta mielestään tekivät oikein. Mutta kyllä nykyinen ei-ruumillinen kasvatustapa on ehdottomasti parempi!
Ja sen huomaa esim. koronarajoituksissa, kun nämä vapaan kasvatuksen hedelmät eivät kunnioita sääntöjä ja auktoriteetteja. Ei oteta rokotuksia, ei käytetä maskia jne.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko sittenkin parempi, että olisi kunnon kuri ruumiillisine kurituksineen, kun nykymenetelmillä on päästy tällaiseen lopputulokseen?
"Mitä Suomessa on tapahtunut, kun niin moni nuori voi pahoin?
Yhä useampi nuori masentuu ja ahdistuu."
"Jopa neljännes suomalaisnuorista kärsii jostakin mielenterveyshäiriöstä"
"vanhempia ja muita turvallisia aikuisia on yhteiskunnassa työnnetty kauemmas lapsista ja nuorista"
Kaverivanhemmuus? Lapsille liikaa vastuuta omista asioista liian aikaisin? Onko enää yhtä kiinteitä turvaverkkoja, sukulaisia mukana lapsen elämässä? Moni asia voi vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen -86 ja luulen, että kyse on myös siitä, että kasvatusihanne yleisestikin on muuttunut. Aiemmin tavoite oli se, että lapsesta, ja ehkä vielä korostuneemmin tytöistä, kasvatetaan vanhempiaan totteleva, kiltti, tunnollinen. Nykyään taas lapsen omalle mielipiteelle annetaan enemmän arvoa, lapsi saa olla eri mieltä ja kyseenalaistaa, vanhempi ei ole yhtä iso auktoriteetti kuin ennen, joskus enemmän kaveri kuin vanhempi.
Omalla kohdalla remmillä kurittaminen liittyi juuri tällaisiin tilanteisin, joissa en ollut totellut tai olin käyttäynyt huonosti. En koe, että vanhemmat olisivat olleet pahantahtoisia. Luulen, että omasta mielestään tekivät oikein. Mutta kyllä nykyinen ei-ruumillinen kasvatustapa on ehdottomasti parempi!
Hassua näissä kommenteissa se, miten kuritettujen suhtautuminen vaihtelee niin, että toiset tuomitsee täysin eikä halua ollaan missään tekemissä vanhemiensa kanssa ja toiset tuntuu hyväksyvän asian sen ajan mukaisena kasvatuksena. Mikä mahtaa selittää jyrkän eron?
Ehkä siinä paljon merkitsee se kuinka lapsena on ymmärtänyt oman osuutensa asiaan. Jos kokee ansainneensa kurituksen, sen hyväksyy. Jos taas kokee tulleensa rangaistuksi syyttä, se traumatisoi. Myös kurituksen voimakkuus vaikuttaa sekä vanhempien tunnetila. Valitettavasti usein kännisten vanhempien raivokohtaukset ja niistä syntynyt väkivalta lasta kohtaan nimetään kuritukseksi vaikka se on ollut jotain ihan muuta.
Omalla kohdallani en keksi kyllä mitään pahaa sanottavaa saamastani kurituksesta. En muista että minua olisi koskaan kuritettu niin pienenä etten olisi ymmärtänyt syy-yhteyttä. Ennen kouluikää sain vain satunnaisia luunappeja ja tukistuksia. Vyökuritus tuli mukaan vasta kouluiässä. Vanhempani eivät koskaan tehneet sitä vihastuksissaan vaan rauhoittuvat aina itse ensin. Esimerkiksi teini-ikäisenä asiat saatettiin keskustella läpi todella yksityiskohtaisesti. Vanhempani säilyttivät malttinsa ja ilmoittivat sitten että näkevät tarpeelliseksi antaa piiskaa. En koskaan pelännyt vanhempiani tai kokenut saavani silmitöntä väkivaltaa. Sopivasti sattui ja vielä enemmän hävetti, mutta oppi meni perille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen -86 ja luulen, että kyse on myös siitä, että kasvatusihanne yleisestikin on muuttunut. Aiemmin tavoite oli se, että lapsesta, ja ehkä vielä korostuneemmin tytöistä, kasvatetaan vanhempiaan totteleva, kiltti, tunnollinen. Nykyään taas lapsen omalle mielipiteelle annetaan enemmän arvoa, lapsi saa olla eri mieltä ja kyseenalaistaa, vanhempi ei ole yhtä iso auktoriteetti kuin ennen, joskus enemmän kaveri kuin vanhempi.
Omalla kohdalla remmillä kurittaminen liittyi juuri tällaisiin tilanteisin, joissa en ollut totellut tai olin käyttäynyt huonosti. En koe, että vanhemmat olisivat olleet pahantahtoisia. Luulen, että omasta mielestään tekivät oikein. Mutta kyllä nykyinen ei-ruumillinen kasvatustapa on ehdottomasti parempi!
Hassua näissä kommenteissa se, miten kuritettujen suhtautuminen vaihtelee niin, että toiset tuomitsee täysin eikä halua ollaan missään tekemissä vanhemiensa kanssa ja toiset tuntuu hyväksyvän asian sen ajan mukaisena kasvatuksena. Mikä mahtaa selittää jyrkän eron?
Ehkä siinä paljon merkitsee se kuinka lapsena on ymmärtänyt oman osuutensa asiaan. Jos kokee ansainneensa kurituksen, sen hyväksyy. Jos taas kokee tulleensa rangaistuksi syyttä, se traumatisoi. Myös kurituksen voimakkuus vaikuttaa sekä vanhempien tunnetila. Valitettavasti usein kännisten vanhempien raivokohtaukset ja niistä syntynyt väkivalta lasta kohtaan nimetään kuritukseksi vaikka se on ollut jotain ihan muuta.
Omalla kohdallani en keksi kyllä mitään pahaa sanottavaa saamastani kurituksesta. En muista että minua olisi koskaan kuritettu niin pienenä etten olisi ymmärtänyt syy-yhteyttä. Ennen kouluikää sain vain satunnaisia luunappeja ja tukistuksia. Vyökuritus tuli mukaan vasta kouluiässä. Vanhempani eivät koskaan tehneet sitä vihastuksissaan vaan rauhoittuvat aina itse ensin. Esimerkiksi teini-ikäisenä asiat saatettiin keskustella läpi todella yksityiskohtaisesti. Vanhempani säilyttivät malttinsa ja ilmoittivat sitten että näkevät tarpeelliseksi antaa piiskaa. En koskaan pelännyt vanhempiani tai kokenut saavani silmitöntä väkivaltaa. Sopivasti sattui ja vielä enemmän hävetti, mutta oppi meni perille.
Yllättävän pragmaattisesti pystyt suhtautumaan asiaan.
Millaisista asioista sinua sitten kuritettiin, erityisesti tuolloin isompana? Ja miten se käytännössä tapahtui?
Koitko, että rangaistus oli oikeassa suhteessa tekoon? Ja koitko, että sillä oli vaikutusta käytökseesi, eli oliko siitä hyötyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä nosti pienempänä minut hiuksista ilmaan ja heitti lattialle jos niin halusi. Aina ei tarvinnut olla syytäkään.
Isompana ja teini-iässä isä vaan heitti minut lattialle ja painoi polvella päätäni lattiaan niin kauan että aloin itkemään.
Olin jotain 19-20v kun sukujuhlissa isä yritti viimeisen kerran tulla kimppuuni. Vedin turpaan ja poistuin paikalta. Isä nosti syytteen minua vastaan ja sain 3-kuukautta ehdonalaista vankeutta. Vaikka itse oli hakannut minua koko lapsuuden niin kehtasi toimia noin.
Nyt olen 37v enkä ole isäni kanssa ollut missään tekemisissä 15-vuoteen.
Omat lapseni saavat rakastavan ja hyvän kasvatuksen. En halua kenellekkään samaa p*skaa jonka omassa lapsuudessa jouduin kokemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukkapöllyä, remmiä, risua. Vähättelyä, nolaamista, haukkumista. Epäjohdonmukaista ailahtelevuutta. Niin saatiin kiltistä tytöstä kuorittua kapinallinen teini, jolloin fyysinen kuritus alkoi muistuttaa lähinnä baaritappelua, kun aloin pistää vastaan. Mun mielestä ehkä sairainta oli ne teiniajan tappelut, kun alettiin jo olla enemmän fyysisesti tasavertaisia. Traumat jäi, on vaikuttanut mun ja vanhempien suhteeseen hyvin negatiivisesti. En kunnioita heitä edelleenkään, ja jos tulee sellainen tilanne omien lasten kanssa vastaan, että kokisin yllämainitut keinot tarpeellisiksi, antaisin heidät ennemmin pois. N83
Lisään tähän vielä, että ehkä nolointa koskaan oli, kun isä hakkasi remmillä just ennen riparia ja siitä jäi ihan hirveät jäljet. Riparilla sitten moni leiriläinen ne jäljet näki, vaikka koitin piilotella vaatteisiin, kun suihkuhuoneen pukkarissa oli monta tyttöä kerrallaan. En ole ikinä hävennyt niin paljon. N83
Kai ymmärrät, että tuo oli sairasta ja rikollista, eikä mitenkään yleistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen -86 ja luulen, että kyse on myös siitä, että kasvatusihanne yleisestikin on muuttunut. Aiemmin tavoite oli se, että lapsesta, ja ehkä vielä korostuneemmin tytöistä, kasvatetaan vanhempiaan totteleva, kiltti, tunnollinen. Nykyään taas lapsen omalle mielipiteelle annetaan enemmän arvoa, lapsi saa olla eri mieltä ja kyseenalaistaa, vanhempi ei ole yhtä iso auktoriteetti kuin ennen, joskus enemmän kaveri kuin vanhempi.
Omalla kohdalla remmillä kurittaminen liittyi juuri tällaisiin tilanteisin, joissa en ollut totellut tai olin käyttäynyt huonosti. En koe, että vanhemmat olisivat olleet pahantahtoisia. Luulen, että omasta mielestään tekivät oikein. Mutta kyllä nykyinen ei-ruumillinen kasvatustapa on ehdottomasti parempi!
Hassua näissä kommenteissa se, miten kuritettujen suhtautuminen vaihtelee niin, että toiset tuomitsee täysin eikä halua ollaan missään tekemissä vanhemiensa kanssa ja toiset tuntuu hyväksyvän asian sen ajan mukaisena kasvatuksena. Mikä mahtaa selittää jyrkän eron?
Ehkä siinä paljon merkitsee se kuinka lapsena on ymmärtänyt oman osuutensa asiaan. Jos kokee ansainneensa kurituksen, sen hyväksyy. Jos taas kokee tulleensa rangaistuksi syyttä, se traumatisoi. Myös kurituksen voimakkuus vaikuttaa sekä vanhempien tunnetila. Valitettavasti usein kännisten vanhempien raivokohtaukset ja niistä syntynyt väkivalta lasta kohtaan nimetään kuritukseksi vaikka se on ollut jotain ihan muuta.
Omalla kohdallani en keksi kyllä mitään pahaa sanottavaa saamastani kurituksesta. En muista että minua olisi koskaan kuritettu niin pienenä etten olisi ymmärtänyt syy-yhteyttä. Ennen kouluikää sain vain satunnaisia luunappeja ja tukistuksia. Vyökuritus tuli mukaan vasta kouluiässä. Vanhempani eivät koskaan tehneet sitä vihastuksissaan vaan rauhoittuvat aina itse ensin. Esimerkiksi teini-ikäisenä asiat saatettiin keskustella läpi todella yksityiskohtaisesti. Vanhempani säilyttivät malttinsa ja ilmoittivat sitten että näkevät tarpeelliseksi antaa piiskaa. En koskaan pelännyt vanhempiani tai kokenut saavani silmitöntä väkivaltaa. Sopivasti sattui ja vielä enemmän hävetti, mutta oppi meni perille.
Yllättävän pragmaattisesti pystyt suhtautumaan asiaan.
Millaisista asioista sinua sitten kuritettiin, erityisesti tuolloin isompana? Ja miten se käytännössä tapahtui?
Koitko, että rangaistus oli oikeassa suhteessa tekoon? Ja koitko, että sillä oli vaikutusta käytökseesi, eli oliko siitä hyötyä?
Teetkö sinä jotakin helvetin tutkimusta vai mitä utelet?
-ohis
Itse muistan, että minua kuritettiin pari kertaa. Uskon ettei se ollut äidin tarkoitus, hänellä vain paloi hermot kun olin aika hankala lapsi. Isältä en muista fyysistä kuritusta saaneen (huutoa joskus kyllä), mutta johtunee siitä kun isä oli vähemmän kotona ja lasten kiukuttelut kohdistui äitiin. Jos isällä meni hermot, hän pääsi poistumaan tilanteesta. En tiedä, miksi olin niin vaikea kiukutteleva lapsi (teininä olin helppo), ehkä siksi kun tunteitani ei sanoitettu eikä kiukutteluja purettu keskustelemalla. Kun kiukuttelin, käskettiin olla hiljaa ja painua omaan huoneeseen. En silti koe saaneeni traumoja ja minulla oli hyvä lapsuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tarkoitus olisi omasta mielestään ollut hyvä, en silti tajua, miten vanhempi on pystynyt rakasta lastaan lyömään vyöllä. Tajuaako joku tämän?
Mietipä suomalaisia sanontoja:
"Se joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa."
"Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee."Lasten väkivallan ihannointi kumpuaa luterilaisuudesta, ja on täten niin syvällä kulttuurissa. Ja kun fyysinen kuritus kiellettiin vasta -84 kun monissa muissa länsimaissa se on ollut kiellettyä jopa 100-200 vuotta.
No nyt on taas niin paksua potaskaa, että yläpeukuttajista taas näkee hyvin tämän palstan kävijöiden keskimääräinen sivistystaso.
Yhdessäkään länsimaassa ei ole ollut lasten fyysinen kurittaminen kiellettyä 100-200 vuotta, ei edes 50 vuotta. Suomi on tässä asiassa todellakin edelläkävijävaltio, ja esim eteläisen Euroopan maissa lasten fyysinen kurittaminen on täysin arkipäivää, samoin esim.jenkeissä.
Tämä oli itse asiassa omille lapsillekin aika herättävä juttu, kun oltiin jokunen vuosi sitten espanjassa, ja asia tuli puheeksi. Että siellä mun olisi ihan ok vaikka ruokakaupassa heitä tukistaa, se olisi täysin sallittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen -86 ja luulen, että kyse on myös siitä, että kasvatusihanne yleisestikin on muuttunut. Aiemmin tavoite oli se, että lapsesta, ja ehkä vielä korostuneemmin tytöistä, kasvatetaan vanhempiaan totteleva, kiltti, tunnollinen. Nykyään taas lapsen omalle mielipiteelle annetaan enemmän arvoa, lapsi saa olla eri mieltä ja kyseenalaistaa, vanhempi ei ole yhtä iso auktoriteetti kuin ennen, joskus enemmän kaveri kuin vanhempi.
Omalla kohdalla remmillä kurittaminen liittyi juuri tällaisiin tilanteisin, joissa en ollut totellut tai olin käyttäynyt huonosti. En koe, että vanhemmat olisivat olleet pahantahtoisia. Luulen, että omasta mielestään tekivät oikein. Mutta kyllä nykyinen ei-ruumillinen kasvatustapa on ehdottomasti parempi!
Hassua näissä kommenteissa se, miten kuritettujen suhtautuminen vaihtelee niin, että toiset tuomitsee täysin eikä halua ollaan missään tekemissä vanhemiensa kanssa ja toiset tuntuu hyväksyvän asian sen ajan mukaisena kasvatuksena. Mikä mahtaa selittää jyrkän eron?
Ehkä siinä paljon merkitsee se kuinka lapsena on ymmärtänyt oman osuutensa asiaan. Jos kokee ansainneensa kurituksen, sen hyväksyy. Jos taas kokee tulleensa rangaistuksi syyttä, se traumatisoi. Myös kurituksen voimakkuus vaikuttaa sekä vanhempien tunnetila. Valitettavasti usein kännisten vanhempien raivokohtaukset ja niistä syntynyt väkivalta lasta kohtaan nimetään kuritukseksi vaikka se on ollut jotain ihan muuta.
Omalla kohdallani en keksi kyllä mitään pahaa sanottavaa saamastani kurituksesta. En muista että minua olisi koskaan kuritettu niin pienenä etten olisi ymmärtänyt syy-yhteyttä. Ennen kouluikää sain vain satunnaisia luunappeja ja tukistuksia. Vyökuritus tuli mukaan vasta kouluiässä. Vanhempani eivät koskaan tehneet sitä vihastuksissaan vaan rauhoittuvat aina itse ensin. Esimerkiksi teini-ikäisenä asiat saatettiin keskustella läpi todella yksityiskohtaisesti. Vanhempani säilyttivät malttinsa ja ilmoittivat sitten että näkevät tarpeelliseksi antaa piiskaa. En koskaan pelännyt vanhempiani tai kokenut saavani silmitöntä väkivaltaa. Sopivasti sattui ja vielä enemmän hävetti, mutta oppi meni perille.
Yllättävän pragmaattisesti pystyt suhtautumaan asiaan.
Millaisista asioista sinua sitten kuritettiin, erityisesti tuolloin isompana? Ja miten se käytännössä tapahtui?
Koitko, että rangaistus oli oikeassa suhteessa tekoon? Ja koitko, että sillä oli vaikutusta käytökseesi, eli oliko siitä hyötyä?
Teetkö sinä jotakin helvetin tutkimusta vai mitä utelet?
-ohis
Omat kokemukset oli aika lähellä tuota edellä kerrottua, en ehkä itse yhtä viileästi osaa suhtautua asiaan. Siksi utelen, että mikä hänellä on ollut toisin, koska hän tuntuu hyväksyvän sen.
Mielenkiintoista, että ihmiset ovat valmiita tuomitsemaan lievän ruumiillisen kurituksen eli muutaman kevyen ripsauksen piiskalla, joka on ohi muutama ssa minuutissa eikä aiheuta mitään hetken pientä pyllyn punotusta vakavampaa (kova väkivalta on asia erikseen). Usein se vitsa tai remmi kuitenkin toimi hyvänä konsulttina ohjaamaan käytöstä.
Nämä samat ihmiset, jotka tuomitsevat piiskan käytön hirviövanhempien tekoina, saattavat kuitenkin määrätä kirkkain silmin arestia viikoksi tai viikko ilman puhelinta eli eristävät lapsensa sosiaalisesti kavereistaan, jotkut saattavat jopa perua jo luvatun huvipuistoreissun tai nöyrryyttää lastaan perumalla synttärijuhlat tms.
En ole varma kumpi tapa on pitkässä juoksussa traumatisiivampi?