Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen väärin elämäni suhteen?
17.03.2015 |
Olen organisoinnin- ja järjestelynhaluinen +30-nainen. Olen ollut lapsesta asti kiltti, mutta vanhemmiten oppinut tervettä itsekkyyttä yhä enemmän. Olen hyvin itsenäinen. Olen ollut hyvä opinnoissa ja minulla on hyvä CV. Oppiminen ja viisastuminen kiinnostavat minua ja rakastan opiskelua ja toivon voivani tehdä sitä vanhempanakin. Minulla ei ole miestä, mutta osaan tehdä miesten työtkin itsenäisesti. Vanhempani kuolivat, kun olin 19 ja olen opetellut elättämään itseni. Jopa lama-aikana minulla on 4 työpaikkaa ja opiskelen samanaikaisesti. Olen suunnitellut elämäni. Suunnitelmani olen hyväksyttänyt kaikenlaisilla asiantuntijoilla, joiden kanssa olen vain päässyt kontaktiin. Sosiaali- tai työvoimaviranomaisilla ei ole koskaan ollut minusta pahaa sanottavaa. Olen jopa tehnyt testamenttini ja huolehtinut hautajaisjärjestelyistä. Kaikkea olen pyrkinyt varmistelemaan. Olen absolutisti, enkä ole ollut koskaan humalassa. Minulla on paljon vanhempia ystäviä, joilta olen saanut elämään opastusta. Lapsia en ole koskaan halunnut.
Nyt kuitenkin minusta tuntuu että olen pettynyt itseeni. Mietin onko sillä mitään tekemistä sen kanssa, että olen niin marginaalissa suhteessa normi-ihmiseen vai olenko vain odottanut elämältä liikaa? Tai olenko antanut järjelle tai kontrollille liian suuren vallan elämässäni? Olen sosiaali- ja terveysalalla, ihmiset luottavat minuun, ja olen saanut kiitosta työstäni, mutta en vain tule siitä onnelliseksi. Jotenkin tuntuu kuin elämä olisi antanut minulle liian vähän enkä ole onnistunut käyttämään tarpeeksi hyödykseni suurta vapauttani. Haluaisin enemmän, mutta en tiedä enää mitä se olisi. Olen miettinyt maasta muuttoa, mutta eiköhän samat ongelmat odottaisi minua siinä uudessakin maassa. Olen joka tapauksessa aika sokea itselleni ja toivoisin saavani täältä rakentavaa palautetta. Elämä ei vain tunnu tyydyttävältä - en ikään kuin saa täyttymystä mistään.
Kommentit (353)
Tekstiesi perusteella vaikutat lähes tunnekylmältä ihmiselä, vähintäänkin etäiseltä ja robottimaiselta. Et käytä tekstissäsi lainkaan adjektiiveja jotka kertoisivat sinusta, teksti on tunteetonta ja persoonatonta.
Olet kertonut itsestäsi tässä ketjussa paljon, ja silti luulen että useimmille ei tule mitään mielikuvaa millainen olet, koska et oikeasti anna itsestäsi mitään mikä vetoaisi ihmisiin. Mikä on esimerkiksi lempi värisi, mikä on lempi ruokasi, tykkäätkö leipoa, pidätkö matkustelusta, millainen musiikki saa sinut innostumaan? Oletko koskaan ollut rakastunut? Siis oikeasti romanttisesti rakastunut, et vain kokenut läheisyyttä toiseen ihmiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:18"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:07"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 18:50"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 18:44"]
Hyvä ap, olet sulkenut itsesi muilta.
[/quote]
Ainakaan en tässä keskustelussa ja vastaan kyllä totuudellisesti aina kun joku jotain kysyy. Ehkä minusta on saatu vain väärä käsitys tai koettu avuttomuutta neuvomisen tai auttamisen suhteen. Samanlaisia ihmisiä on vaikea löytää. Vain pari kertaa olen siinä onnistunut. (Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisin itseäni erinomaisen yksilöllisenä. Minulla on vain erilaisia elämänkokemuksia.)
Ap
[/quote]
Hei oikeasti, sä olet täysin hermeettinen ja se tulee ilmi myös tässä ketjussa. Ei syvä yhteys toiseen ihmiseen synny edes tuntien keskustelun kautta, jos sielu ei ole siinä mukana. Jo se, ettet ole koskaan nauttinut seksistä ja voit sanoa, että pystyt luomaan seksin tuoman tyydytyksen itsekin, kertoo tästä. Sillä suo anteeksi, se ei ole mahdollista. Hyvä seksi on parhaimmillaan mielen ja kehon yhteys ei ainoastaan toisiinsa vaan myös toisen ihmisen mieleen ja kehoon. Hyvä seksi on sellaista, että panee itsensä alttiiksi toisen katseelle, kosketukselle, halulle, uskoen siihen, että toinen haluaa sinulle hyvää yhtä paljon kuin sinä hänelle.
Sä olet varmasti tosi fiksu, menestynyt ja kaikin puolin ihailtava, mutta ei kukaan voi olla sieluttoman ihmisen ystävä. Ei sielutonta pääse lähelle, eikä sieluton pääse toista lähelle. Ja oli ihminen kuinka introvertti hyvänsä, hän ei voi päästä ihmisen luonnostaan siinä, että tarvitsee toisia ihmisiä. Tarvitsee heitä ei vain yhteiskunnallisessa mielessä, kuluttajan ja tuottajan rooleissa tms., vaan tarvitsee heitä, koska on itse vajavainen. Me kaikki ollaan sitä, me kaikki ollaan vain osia. Oot tavallaan oikeassa siinä, että ihmisen täytyy käsitellä omat juttunsa itse ja selvitä yksin, mutta jos asiat voisi viedä loppuun saakka niin, ihmiset olisi kuolleet sukupuuttoon jo kauan sitten. Jos me voitaisiin olla kokonaisia ja onnellisia yksin, me oltaisiin yksin, sillä monesti on paljon helpompi olla yksin, koska silloin voi olla varma, ettei saa takkiinsa. Ei me kuitenkaan voida, et säkään, ja siksi sä varmaan tänne kirjoitatkin. Mä sanoisin, että sä olet paljon enemmän hukassa itsesi kanssa kuin tajuatkaan, koska sä olet mielestäsi kääntänyt joka ikisen kiven ja kannon löytäÄksesi vian. Kaikkeen sulla on vastaus, ja sua tavallaan tyydyttää, ettei kukaan saa sua mistään kiinni, että koko toi sun verkko on noin aukoton. Harmi vaan, ettei se oikeastaan liikuta meitä muita. Jos sä haluat olla "viisas kylänvanhin", mutta onneton, se on sun valinta, ei sen mun elämääni muuta.
[/quote]
Täydellinen kuvaus!
[/quote]
Sinun oletuksesi anonyymin nettikeskustelun perusteella, josta puuttuu fyysinen läsnäolo ja ei-verbaaliset ilmaukset. Ihminen näkee asioita mitä haluaa nähdä.
Ap
Minulla itselläni oli köyhä lapsuus ja moni elämäni aikuinen petti tavalla tai toisella luottamukseni. Ei ikinä ole ollut sellaista turvaverkkoa, jonka voisi luottaa ottavan koppia jos elämältä menee pohja. Myös minulla on hyvä koulutus ja CV. En seurustellut nuorena ja olin todella itsenäinen. Viehätyin vanhemmista miehistä. Olin todella varovainen ihmissuhteissani. Ylpeä siitä, että itse pärjään. Lopulta tapasin nykyisen mieheni, jolla on täysin samat taustat. Alkurakastumisen ja hullaantumisen jäljiltä meitä on tässä kaksi ylijärkeilevää esikoista, joiden on vaikea heittäytyä ja täysin luottaa. Olen muutenkin huomannut, että elämässään aidosto onnellisimmat ja hetkessä eläjät ovat niitä, joilla on vahva perhe ja tukiverkosto taustalla. Tieto siitä, ettei ole pakkopakko pärjätä itse, luo uskallusta elää hetkessä ja ottaa riskejä. Olen samaa mieltä kuin aikaisemmat: elämäni onnellisimmat hetket ja vaiheet eivät ole tulleet omista onnistumisistani, vaan heittäytymisestä. Heittäytymiseksi lasken rakastumisen ja äidiksi tulemisen. Silloin langat eivät olekaan koko ajan omissa käsissä. Mutta helppoa se ei ole ollut. Oletko itse voinut luottaa vanhempiisi?
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:13"]
Aika pitkään meni ennen kun otettiin oma napa-kortti. Toiset ajattelee vaan hirveästi ja sinun kohtaloksesi jää tähän tosiasiaan tyytyminen. Elämää se on ajatteleminenkin.
[/quote]
No sitten pitäisi myös ymmärtää että tyhjältä tuntuu kun ei se riitä.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 16:01"]
Saattaa olla, että tunnepuoli on jäänyt paitsioon, koska olen aina se, jolta kysytään apua ja neuvoa ja minun on pitänyt olla niin kauan järkevä. Sitten taas, kun itse tarvitsisin jotain, ihmiset eivät yksinkertaisesti ymmärrä sitä. Ajattelevat, että pystyn kuitenkin itse ratkomaan ongelmani. Myötätuntoakaan eivät osaa antaa. Sen sijaan hakevat sitä minulta. Minun pitää aina ymmärtää, mutta muut voivat käyttäytyä holtittomammin. En ole koskaan ymmärtänyt mistä tämä käytös johtuu. Neuvon jopa vuosikymmeniä itseäni vanhempia henkilöitä.
Rakastan oikeamielisyyttä, ajattelemista, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kevättä, vapautta, edesmennyttä isoäitiäni.
Ap
[/quote]
Haluatko oikeasti vastauksen? Tässä se tulee. Olet tyypillinen ns. parentoitunut lapsi, joka on päätynyt sos. ja terveysalalle ja toisten ihmisten tukijaksi, neuvojaksi, hoitajaksi, ymmärtäjäksi ja toisten tunteiden kantajaksi. Itsekin olet huomannut epätasapainon, että kuka sinusta huolehtisi. Elämä tuntuu tyhjältä ja ahdistaa, koska sinulta puuttuu tärkein. Vastavuoroinen, läheinen ihmissuhde, jossa saisit antaa ja saada takaisin. Sinulta puuttuu merkittävä ihmissuhde, jossa voisit kypsyä, kehittyä, oppia uutta niin itsestäsi, siitä toisesta ihmisestä ja maailmasta. Oma yksilöllistymisprosessisi ei voi edetä ilman sitä. Persoonassasi on myös viitteitä neuroottisuudesta ja voimakkaasta tarpeesta kontrolloida. Sinä olet se, mitä elät. Se ei ole kohtalosi. Vinkkejä olet luultavasti saanut koko ketjun verran, miten voit aloittaa matkan itseesi. Keinot ovat hyviä. Mieti kuitenkin tätä orpouttasi, minkä vuoksi vimmaisen kunnolliset korjaat toisia. Voisitko tuntea myötätuntoa sitä lasta ja nuorta kohtaan, joka olit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule, käyhän ostamassa purkki ben&jerrys jäätelöä, vuokraa jokin typerä hömppäkomedia(suosittelen HOLIDAY elokuvaa) Mene kotia, nosta jalat pöydälle, katso leffa ja syö koko purkki jäätelöä. Varaa matka Prahaan ja mene sinne viikonloppulomalle. Osta uusi käsilaukku, käy kampaajalla ja leikkaa/ värjää hiuksesi aivan erilaisiksi. Vedä korot ja lyhyt hame päälle ja kävele kaupungin poikki ja nauti katseista ja huomiosta. Opettele itkemään, halaa tyynyä ja laita jokin typerä biisi soimaan ja dance like nobody is watching! Lähde kävelylle keskellä yötä kuunnellen hyvää musiikkia ja mieti mikä mättää. Kesällä muista tanssia sateessa ja valvoa auringon noususta auringon laskuun. Tai toisin päin. Opettele leipomaan vaikein kakku resepti, jonka netistä löydät ja kutsu naapurit kylään syömään se. Hanki hamsteri ja nimeä se yksisarviseksi.
Ja mitä tulee tuohon, etteivät kaverisi kuuntele tai lohduta tai anna tukea. Mene kiljumaan se heille päin naamaa. Jos he ovat oikeita ystäviä, he heräävät siihen jos eivät he häipyvät, ja menetitkö mitään? Et. Nainen kerää itsesi ja avaa se nuttura.
Rakkaudella
Marsu
Oho. Kuulostat ihan multa muutamien vuosien kuluttua. Mitä todennäköisemmin olen juuri kuten sinä. Pohdin nyt jo samoja asioita, olen myös opiskellut samoja aloja.
Olen suunnitellut elämäni hyvin ja sinnikkyydellä tehnyt elämästäni perusturvallisen, kaikin tavoin päällisin puolin loistavan elämän. Silti olen vähän onneton ja tyytymätön. En ole suuremmin erehtynyt elämässäni, tuntuu että niin pitäisi käydä ollakseen inhimillinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat minunkin mielestäni todella kylmältä ihmiseltä, ainakin tämän keskustelun perusteella. Et ota vastaan mitään kommentteja, vaan torjut kaiken. Olet jo kokeillut sitä, tehnyt tämän, lukenut tuon - tiedät jo kaiken. Miksi kirjoitat tänne, jos kerran olet jo analysoinut itsesi ja elämäsi läpikotaisin ja sinulla on vastaus valmiina kaikkeen?
Ihan toimiva toi sun mantra, ihan kuin olisit opetellut kaiken ulkoa: "Kaikilla on tietysti heikot hetkensä, mutta niistä eroon pääseminen toisen avulla ei voi olla mikään lähtökohta parisuhteelle." Toihan on kuin suoraan jostain parisuhteenhoito-oppaasta, jonka sä muuten olisit oikein hyvin voinut kirjoittaa, koska sähän tiedät oikeastaan kaikista ihmisyyteen liittyvästä oikeastaan kaiken. Sä tajuut. Sä jaksat selittää. Sä osaat. Sua kannattaa kuunnella, koska sulla on vastaus kaikkeen. Sua ei saa kiinni mistään. Sä olet kala, joka aina karkaa hyppysistä.
Mä en ole teologi enkä puhu sielusta minkään uskonnon kautta. Mulle sielu liittyy kaikkeen, millä on tekemistä ihmisen vajavaisuuden kanssa, sen kanssa että ihminen ei ole kokonainen, että ihmisen sielu on yksinäinen, vaan liittyy ja haluaa liittyä, tuntee vetoa kaikkia muita sieluja kohtaan. Tätä on ehkä vaikea ymmärtää, koska kyseessä on mun henkilökohtainen uskoni, jota en koskaan julista muille, mutta joka näyttäytyy mulle päivänselvänä ja jonka muuten jotenkin valaistuksen tavoin tajusin rakkautta ja erästä rakkausuuhdetta pohtiessani vuosikausia sitten. Tästä näkökulmasta katsottuna sä olet sieluton, koska sä suljet noilla sun loputtomilla läpinöilläsi kaikki muut sielut sun ulkopuolelle. Sä tarkastelet niitä, arvostelet niitä, mutta haluat pysyä niistä erossa, koska ethän sä tarvitse niitä, et sä saa tarvita, koska sun psykan oppikirjassa sanottiin niin (ja itse asiassa se sopii sulle tosi hyvin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen päässyt lukemisessa vasta ketjun puoleenväliin, mutta heitänpä tässä seinällä olevan huoneentauluni kehään. Siinä lukee "Elämä on hetkessä ohikiitävä mitättömyys". Se on auttanut mua aina, kun murehdin jotain epäolennaisia asioita.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:21"]
Tekstiesi perusteella vaikutat lähes tunnekylmältä ihmiselä, vähintäänkin etäiseltä ja robottimaiselta. Et käytä tekstissäsi lainkaan adjektiiveja jotka kertoisivat sinusta, teksti on tunteetonta ja persoonatonta.
Olet kertonut itsestäsi tässä ketjussa paljon, ja silti luulen että useimmille ei tule mitään mielikuvaa millainen olet, koska et oikeasti anna itsestäsi mitään mikä vetoaisi ihmisiin. Mikä on esimerkiksi lempi värisi, mikä on lempi ruokasi, tykkäätkö leipoa, pidätkö matkustelusta, millainen musiikki saa sinut innostumaan? Oletko koskaan ollut rakastunut? Siis oikeasti romanttisesti rakastunut, et vain kokenut läheisyyttä toiseen ihmiseen.
[/quote]
En ole tavoittelemassa ihmisten suosiota, vaan kerron asiat niin kuin ne ovat. Jos kerron kohta lähteväni Siwaan ostamaan nallekarkkeja, niin vaikutanko yhtään sympaattisemmalta? Paidan selkämyskin on hikoiltu jo kiinni tuolin selkänojaan ja jalat ovat puutuneet.
Henkilökohtaisuuksiin menevät kommentit eivät ole kovinkaan hedelmällisiä ainakaan anonyymissa nettikeskustelussa. Sinun tulkintasi perustuu omaan kokemukseesi ihmisistä. Mielestäni olen jakanut enemmän tietoa itsestäni kuin esimerkiksi ne, jotka kirjoittavat muutaman rivin aloituksen ongelmastaan ja sitten jäävät odottamaan kommentteja, eivätkä edes osallistu keskusteluun.
Tunnetko heidät jotenkin itsellesi läheisemmiksi, samastuttavammiksi?
Privaattina henkilönä en myöskään välitä, että jotkut ihmiset suoraan tunnistaisivat minut tästä ketjusta Googlettaessaan netissä. Se on vaikuttanut tyyliini kirjoittaa.
Jos nyt kuitenkin välttämättä haluat tietää ja se on oleellista tämän keskustelun kannalta: ;)
lempivärini: musta, valkoinen, vihreä
lempiruoka: kalapasta
Leivon lähinnä töissä ja osaan leipoa kiitettävästi. En kuitenkaan ole koskaan ollut intresseerattu ruuanlaitosta.
Pidän matkustelusta (tämä on tullut jo esiin tässä ketjuissa).
Rakkausasiat on jo käsitelty tässä ketjussa (et ole vain lukenut kunnolla, enkä aio toistaa itseäni, sama koskee innostumista. Miten siis voit vetää radikaaleja johtopäätöksiä, jos et edes lue huolellisesti mitä olen kirjoittanut ja niin tehdessäsi et oikeasti kunnioita minua).
Lempimusiikki: klassinen, jazz.
No niin, tästä saa monta freudilaista lipsahdusta aikaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 18:57"]
Mene käymään vaikka pakolaisleirillä niin saat todellisia elämyksiä ja loppuu tuo loputon oman navan kaivelu.
[/quote]
On käyty jo. Olen työskennellyt kuudessa vapaaehtoistyöorganisaatiossa. Olen kouluttautunut pakolaisen tukihenkilöksi.
Ap