Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen väärin elämäni suhteen?
17.03.2015 |
Olen organisoinnin- ja järjestelynhaluinen +30-nainen. Olen ollut lapsesta asti kiltti, mutta vanhemmiten oppinut tervettä itsekkyyttä yhä enemmän. Olen hyvin itsenäinen. Olen ollut hyvä opinnoissa ja minulla on hyvä CV. Oppiminen ja viisastuminen kiinnostavat minua ja rakastan opiskelua ja toivon voivani tehdä sitä vanhempanakin. Minulla ei ole miestä, mutta osaan tehdä miesten työtkin itsenäisesti. Vanhempani kuolivat, kun olin 19 ja olen opetellut elättämään itseni. Jopa lama-aikana minulla on 4 työpaikkaa ja opiskelen samanaikaisesti. Olen suunnitellut elämäni. Suunnitelmani olen hyväksyttänyt kaikenlaisilla asiantuntijoilla, joiden kanssa olen vain päässyt kontaktiin. Sosiaali- tai työvoimaviranomaisilla ei ole koskaan ollut minusta pahaa sanottavaa. Olen jopa tehnyt testamenttini ja huolehtinut hautajaisjärjestelyistä. Kaikkea olen pyrkinyt varmistelemaan. Olen absolutisti, enkä ole ollut koskaan humalassa. Minulla on paljon vanhempia ystäviä, joilta olen saanut elämään opastusta. Lapsia en ole koskaan halunnut.
Nyt kuitenkin minusta tuntuu että olen pettynyt itseeni. Mietin onko sillä mitään tekemistä sen kanssa, että olen niin marginaalissa suhteessa normi-ihmiseen vai olenko vain odottanut elämältä liikaa? Tai olenko antanut järjelle tai kontrollille liian suuren vallan elämässäni? Olen sosiaali- ja terveysalalla, ihmiset luottavat minuun, ja olen saanut kiitosta työstäni, mutta en vain tule siitä onnelliseksi. Jotenkin tuntuu kuin elämä olisi antanut minulle liian vähän enkä ole onnistunut käyttämään tarpeeksi hyödykseni suurta vapauttani. Haluaisin enemmän, mutta en tiedä enää mitä se olisi. Olen miettinyt maasta muuttoa, mutta eiköhän samat ongelmat odottaisi minua siinä uudessakin maassa. Olen joka tapauksessa aika sokea itselleni ja toivoisin saavani täältä rakentavaa palautetta. Elämä ei vain tunnu tyydyttävältä - en ikään kuin saa täyttymystä mistään.
Kommentit (353)
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:24"]Minusta kuulostaa, että olet ylianalysoiva ja ylimielinen, pidät itseäsi ylivertaisena äitk-Teresana, joka aina on muita varten.
Ehkä on aika tutkailla omaa käytöstä muiden seurassa? Sanotko ihmisille tylysti, saatko heidät tuntemaan itsensä huonommiksi?
Minulle tulee puheistasi mieleen Bonesin Brennan. Sosiaalisesti rajoittunut älykkö.
Ehkä sinua pelkää kaikki, kun sinulla on suunnitelma heti valmiina, mitä ikinä tapahtuukin? Tuputatko omia näkemyksiäsi muille?
Tiesitkö, että elämää ei voi suunnitella valmiiksi? Se eletään ja siinä tapahtuu juuri niitä asioita, mitä tapahtuu. Osittain voit kontrolloida, mutta minusta kuulostaa, että yrität kontrolloida kaikkea. Pelkäät tarttua elämässä mihinkään, koska pelkäät, ettet voikaan kontrolloida sitä. Rakkautta.
Kerroit menettäneesi vanhempasi jo nuorena, oletko menettänyt lapsuudessasi muutakin? Voiko taustalla olla hyväksikäyttöä lapsuudessa?
Sinua vaivaa menettämisen pelko ja annat sen estää sinua tuntemasta mitään ja elämästä!
Olet lukenut niin paljon jo oman alasi kirjallisuutta, että olet sokeutunut omaan tilanteesi. Oletko miettinyt, mikä sai sinut hakeutumaan juuri tuolle alalle?
[/quote]
Mikset ap vastaa tähän? Osuiko arkaan paikkaan? Tämän kirjoittaja on minusta oikeilla jäljillä. Ajattelet aina kaikki järjellä ja jos jokin ei sovi tai mukaudu sinun muottiisi, se hylätään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:36"]
Tarvitset parisuhteen ja perheen. Normaalin elämän. Eri asia saatko :(
[/quote]
En halua lapsia (tiesin tämän jo lapsena). Enkä todellakaan ota elämääni ihmisiä paikkaamaan puutteita mielenterveydessä. Elämäni on ulkopuolisesta ajatellen normaalia. Pidän yksityiselämäni pitkälti itselleni tai käsittelen sitä ammattilaisten kanssa kehittääkseni itseäni. Ulospäin vaikutan vahvalta ja tasapainoiselta - hyvin organisoidulta ihmiseltä.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:37"]
Se mitä seksistä parhaimmillaan saadaan, voidaan saada monesta muustakin asiasta, joihin ei välttämättä tarvitse välineellistää toista ihmistä. En halua harrastaa seksiä parantaakseni mielenterveyttäni. Eikä seksi voi tuottaa kaipaamaani elämänuskoa.
Ap
[/quote]
Oletko sitä mieltä, että seksi on ihmisen välineellistämistä? Sorry nyt, mutta minusta tuo on melko alkukantainen käsitys asiasta.
Ap, kun sanoit, että tuet ja autat toisia, niin tuli mieleeni, että mitä jos joku ystäväsi olisi samanlaisessa tilanteessa kuin sinä nyt? Millaisia neuvoja antaisit hänelle?
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:31"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:23"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:11"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:08"]
Ehkä pitäisi vain ottaa sellainen asenne, ettei elämä voi tästä enää muuttua paremmaksi tai tämä on "as good as it gets".
Ap
[/quote]
Älä ota tuollaista asennetta, please. Oikeasti, jäät paljosta paitsi. Sisimmässäsi tiedät kuitenkin, ettet ole onnellinen. Eikä sellaisen tunteen kanssa ole kiva elää vuosikymmeniä eteenpäin.
[/quote]
Ehkä syynä on se, etten löydä ketään samankaltaista. Tai kerran luulin löytäneeni, mutta sitten hermostuksissani mokasin ja menetin hänet.
Lohdutin itseäni älyllistämällä tapahtuneen ja selittämällä asian itselleni parhain päin, mm. vetoamalla tiettyihin miehen elämän reunaehtoihin, mutta ajan kuluessa nuo selitykset ovat menettäneet arvoaan, koska miehen mukana minusta katosi niin paljon uskoa ja hyvyyttä. En enää usko niihin hyviin asioihin, joihin uskoin hänen seurassaan. On vain järki, suunnitelmallisuus, laskelmointi ja "sijoittaminen"...
Toisaalta vastustan henkeen ja vereen sitä ideaa, että toinen ihminen jotenkin pelastaisi toisen ihmisen, tai ikään kuin ripustaisin häneen itsetuntoni. Toivon korjaavani ongelmani omin päin.
Ap
[/quote]
Mikset voi myöntää, että sydämesi on särkynyt? Ja että se ei ehkä koskaan tule ehjäksi? Kukaan ei pärjää yksin. Suurin osa meistä tarvitsee jonkun, joka auttaa jaksamaan ja jonka kanssa jakaa asioita. Ei se ole heikkoutta. Heikkoutta on paremminkin se, että pyrkii itsepäisesti pärjäämään yksin edes myöntämättä kaipuuta toista ihmistä kohtaan.
Ehkä olisi aika myöntää, että rikki mennyt sydämesi (kuolleet vanhempasi ja isoäitisi ja menetty mies) ei koskaan enää tule ehjäksi. Arvet kuuluu elämään, rikkinäisyys kuuluu elämään, keskeneräisyys kuuluu elämään. Et koskaan tule vahvaksi etkä ehjäksi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin huomaan, miten keskeneräinen itsekin olen. Nuorena ajattelin, että sitten joskus kun olen "vanha", minusta tulee tasapainoinen ja valmis, mutta nyt yli 30+ olen ymmärtänyt, että sellaista olotilaa ei ole. T. 49
[/quote]
Mitä hyötyä on tästä myönnytyksestä? Monet ihmiset ovat kokeneet pettymyksiä, enkä ollenkaan ole nostamassa itseäni jollekin jalustalle kärsimysteni takia. Minusta olisi vastenmielistä olla jokin "king of pain" Stingiä lainatakseni.
Kaipuuni olen kyllä rehellisesti myöntänyt niin itselleni kuin toisille ihmisille, mutta ei se johda mihinkään, joten on turhaa jäädä kiinni tällaisiin ajatuksiin. En ole ollenkaan uhriutuvaa tyyppiä. Mutta en halveksi sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä pysty parempaan.
Uskon kyllä eheytymiseen. Keskitysleiriltäkin jotkut ihmiset selvisivät hengissä ja hyvään elämään.
Martti Lindqvistin "Keskeneräisyyden puolustus"-kirjasta kirjoitin jo esseen ylioppilaskirjoituksissa, joten olen aina ollut armollinen oman itsen ja muiden ihmisten keskeneräisyyden suhteen. Saman ajatuksen omaksuin myös isoäidiltäni ja surutyöni olen kyllä hoitanut jo loppuun. Arvet tiedostan ja hyväksyn itsessäni. En pelkää muidenkaan arpia, koska tunnistan samoja asioita itsessäni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:37"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:34"]
:D! On ollut itse asiassa jo suunnitelmissa pitemmän aikaa. Todennäköisesti löydän vain perusitseni sieltä kaukomaasta tai viimeistään palatessani. En halua sortua halpaan eskapismiin, joka ei kanna tulevaisuudessa. Tuo on siis vain väliaikainen ratkaisu, koska velvollisuudet kuitenkin edellyttävät paluutani koti-Suomeen.
Ap
[/quote]
En ole nro 53, mutta sanon sinulle, että jos suunnitelmissa on ollut, niin mikä estää? :) Nimität matkalle lähtöä "halvaksi eskapismiksi", mutta eikö pessimismi ja yrittämättä jättäminen vasta ole halpaa? Ehkä osa ongelmaasi on, että määrittelet asiat liian valmiiksi etukäteen etkä sen vuoksi voi edes yrittää.
Mitkä velvollisuudet vaativat sinua palaamaan Suomeen?
Ettet olisi itse pahin jarru itsellesi?
[/quote]
Opiskelen yhä, minulla on opintolainaa, joka täytyy maksaa pois. Kielitaitoni ei välttämättä ole tarpeeksi hyvä, jotta voisin jäädä ulkomaille ja että minulla olisi siellä jonkinlainen "kestävä" tulevaisuus.
Etsin jotain pysyvämpää ratkaisua elämänuskon puutteeseen. Ehkä jos olisin nuorempi, tuollainen repäisy voisi toimia paremmin. Nyt täytyy miettiä pystynkö oikeasti enää sopeutumaan johonkin vieraaseen kulttuuriin ja elättämään itseni siellä mielekkäällä tavalla.
Olen mm. elänyt 32 eri osoitteessa (huom, aina yksin), joten näitä repäisyjä tavallaan on tehty jo aika monta...Hetken mielihyvä niistä yleensä vain tulee.
Ap
Tämä on mielenkiintoinen keskustelu, mukavaa, että Ap vastaa noin paljon viesteihin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:37"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:34"][quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:27"] Ota vähintään kk lomaa töistä, osta menolippu jonnekin päin maailmaa, mene baariin, juo hyviä drinkkejä ja opettele elämään. Jos sulla on ystäviä nii semmonen mukaan. Sit vaa katot mihin päädyt. [/quote] :D! On ollut itse asiassa jo suunnitelmissa pitemmän aikaa. Todennäköisesti löydän vain perusitseni sieltä kaukomaasta tai viimeistään palatessani. En halua sortua halpaan eskapismiin, joka ei kanna tulevaisuudessa. Tuo on siis vain väliaikainen ratkaisu, koska velvollisuudet kuitenkin edellyttävät paluutani koti-Suomeen. Ap [/quote] Oppisit ehkä tuntemaan jotain ja ajattelemaan sydämelläsi. Päihteet on keksitty hyvästä syystä.
[/quote]
Mielialalääkkeet nuorempana riittivät... Myös läheisen alkoholistin elämän todistaminen.
Alkoholilla on minuun lähinnä unettava vaikutus. Olen sosiaalisempi selvinpäin.
Sydämestä puheenollen - olen ollut hippi ja "puunhalaaja" nuorempana ja yrittänyt liikaa pelastaa muita ihmisiä. Hyvä vaan että olen kehittynyt hillitympään suuntaan. Ei pelkkä sydän riitä, täytyy ajatella myös järjellä, jotta jaksaa, eikä tule hyväksikäytetyksi.
Ap
Tuleepahan mieleen vieraantumisen käsite näistä Ap:n vastauksista, ja tuo anhedonia, mikä siis Ap:tä vaivasi. Oletko Ap varma siitä, että olet selättänyt tuon anhedonian ja että syy piilee nyt enemmänkin jossakin ideaalimaailman rakennelmissa? Kun ideathan voivat pahasti persoonaan jumittuneina jäädä osaksi identiteettiä?
Tai no toisaalta, mikäpä ei ympäristöstä poimittuna olisi osa identiteettiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on selvä turvallisuuden puute. Sinulla ei ole juuria missään, joten haet niitä epätoivoisesti muuttamalla. Rakennat itsellesi suojaverkkoa älykkyytesi taakse, jotta perusturvasi ei järkkyisi. Luulet kaiken kontrolloinnin tuovan sinulle tarvitsemasi turvan, tosiasiassa mitä kauemmas ajaudut ihmisistä, sitä turvattomampi on olosi.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:39"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:24"]Minusta kuulostaa, että olet ylianalysoiva ja ylimielinen, pidät itseäsi ylivertaisena äitk-Teresana, joka aina on muita varten. Ehkä on aika tutkailla omaa käytöstä muiden seurassa? Sanotko ihmisille tylysti, saatko heidät tuntemaan itsensä huonommiksi? Minulle tulee puheistasi mieleen Bonesin Brennan. Sosiaalisesti rajoittunut älykkö. Ehkä sinua pelkää kaikki, kun sinulla on suunnitelma heti valmiina, mitä ikinä tapahtuukin? Tuputatko omia näkemyksiäsi muille? Tiesitkö, että elämää ei voi suunnitella valmiiksi? Se eletään ja siinä tapahtuu juuri niitä asioita, mitä tapahtuu. Osittain voit kontrolloida, mutta minusta kuulostaa, että yrität kontrolloida kaikkea. Pelkäät tarttua elämässä mihinkään, koska pelkäät, ettet voikaan kontrolloida sitä. Rakkautta. Kerroit menettäneesi vanhempasi jo nuorena, oletko menettänyt lapsuudessasi muutakin? Voiko taustalla olla hyväksikäyttöä lapsuudessa? Sinua vaivaa menettämisen pelko ja annat sen estää sinua tuntemasta mitään ja elämästä! Olet lukenut niin paljon jo oman alasi kirjallisuutta, että olet sokeutunut omaan tilanteesi. Oletko miettinyt, mikä sai sinut hakeutumaan juuri tuolle alalle? [/quote] Mikset ap vastaa tähän? Osuiko arkaan paikkaan? Tämän kirjoittaja on minusta oikeilla jäljillä. Ajattelet aina kaikki järjellä ja jos jokin ei sovi tai mukaudu sinun muottiisi, se hylätään.
[/quote]
Minulla ei ole arkoja paikkoja. Voin keskustella kaikesta. Kuten tämäkin keskusteluketju todistaa. Nuorempana halusin papiksi, mutta sittemmin en ole enää sitä halunnut. Aikamoinen leipäpappi olisinkin ollut. Olen liian yksinäinen susi ollakseni Äiti Teresa ja kuulemani perusteella ei Äiti Teresakaan kovinkaan pyyteetön tai pyhä henkilö loppujen lopuksi ollut.
Vietän aikaa yksin, koska olen introvertti, ja minulle on elintärkeää ladata akkujani yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa. Se on voinut antaa minusta ylimielisen kuvan esim. työpaikoilla. Toisaalta teen tällä hetkellä saattohoitajan työtä ja potilaat kokevat suurta luottamusta suhteessa minuun. Tietävät että olen aito, enkä säikähdä vähästä. En myöskään ole laumaeläin, joten seurallisuuden puutteeni on ehkä joillekuille itsestään epävarmemmille lähettänyt sellaisen signaalin, ettei heidän seuransa ole "tarpeeksi hyvää", vaikka olen selittänyt heille olevani introvertti ja tarvitsevani omaa aikaa. Työkaverina olen taas ollut erittäin tehokas ja solidaarinen. Olen saanut paljon kehuja, joita minun on ehkä ollut vaikea uskoa, koska haluaisin pysyä nöyränä, jotta voisin ihmisenä alati kasvaa ja viisastua. Tosin nyt en siis tiedä enää mihin suuntaan lähteä tai mitä tehdä. En ole koskaan hylännyt ketään. Ihmisillä on aina ollut oikeus minuun, mutta he ovat voineet pitää yhteyttä erittäin epäsäännöllisesti ja esim. lapsiperheellisillä on omat kiireensä, joten tapaamisehdotukseni on usein torjuttu. Olen kuitenkin sähköpostitse tai puhelimitse yhteydessä ihmisiin lähes päivittäin. En kuitenkaan voi todellisuudessa kontrolloida muuta kuin omaa elämääni. Bonesin Brennan ei ole minusta ollenkaan paha hahmo.
Loppujen lopuksi elämänhallintani on siis vain omien asioideni hallintaa, eikä minulla todellakaan voi olla suunnitelmaa valmiina kaikkiin tilaisiin. Elämä hallitsee aina enemmän ihmistä kuin ihminen elämää.
Minua ei ole hyväksikäytetty ja minulla oli erinomaisen hyvä isoäiti korvaavana ihmissuhteena. Paras ystäväni on myös paljon minua vanhempi ja on ollut elämässäni lapsuudesta asti tukena.
Olen myös ammattilaisten kanssa useaan otteeseen vuosien varrella keskustellut ammatinvalinnastani ja siitä että valitsen oikean alan oikeasta syistä. Olen myös tehnyt lukuisiä persoonallisuus- ja ammatinvalintatestejä ja kaikki antavat saman vastauksen. Elämäni ei ole mitenkään sotkussa, siitä vain puuttuu elämänusko.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:43"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:37"]
Se mitä seksistä parhaimmillaan saadaan, voidaan saada monesta muustakin asiasta, joihin ei välttämättä tarvitse välineellistää toista ihmistä. En halua harrastaa seksiä parantaakseni mielenterveyttäni. Eikä seksi voi tuottaa kaipaamaani elämänuskoa.
Ap
[/quote]
Oletko sitä mieltä, että seksi on ihmisen välineellistämistä? Sorry nyt, mutta minusta tuo on melko alkukantainen käsitys asiasta.
[/quote]
Ei hyvä, rakastava seksi ole sitä, mutta seksi harrastettuna vääristä syistä, on sitä. Ap
Ap on mies 29. Eli todellisuudessa 30+ nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:47"]
Ap, kun sanoit, että tuet ja autat toisia, niin tuli mieleeni, että mitä jos joku ystäväsi olisi samanlaisessa tilanteessa kuin sinä nyt? Millaisia neuvoja antaisit hänelle?
[/quote]
En tunne ketään samassa tilanteessa olevaa. Ehkä sanoisin, että anna itsellesi riittävästi aikaa. Kuuntele sisimpääsi. Assosioi vapaasti, mutta ole itsekriittinen ja yritä löytää asian ydin. Älä omaksu valmiita vastauksia.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:57"]
Tuleepahan mieleen vieraantumisen käsite näistä Ap:n vastauksista, ja tuo anhedonia, mikä siis Ap:tä vaivasi. Oletko Ap varma siitä, että olet selättänyt tuon anhedonian ja että syy piilee nyt enemmänkin jossakin ideaalimaailman rakennelmissa? Kun ideathan voivat pahasti persoonaan jumittuneina jäädä osaksi identiteettiä?
Tai no toisaalta, mikäpä ei ympäristöstä poimittuna olisi osa identiteettiä?
[/quote]
Olen tehnyt 50:ntä eri työtä ja ollut mukana monessa asiassa. Minulla ei ole epärealistista ideaalimaailmaa ja olen saanut myös ajattelijan koulutuksen. En ole ylipäänsä kiinnostunut kovinkaan paljon "maailman pelastamisesta". Parhaimmillani olen helpottaessani toisten ihmisten oloa. Minusta on sanottu, että minulla on tuki-ihmisen aura ja välillä sen kantaminen käy raskaaksi. Rakkaudesta vaille jääminen voi nostaa päätään, mutta tiedostan asian ja työstän sitä, enkä suoraan syyllistä muita siitä, tai kosta sitä heille. Päinvastoin olen saattanut avoimesti kertoa tuntemukseni heille, jotteivät he ottaisi asiaa liikaa itseensä (viittaan lähinnä potilaisiin).
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 18:15"]
Ap on mies 29. Eli todellisuudessa 30+ nainen.
[/quote]
Olen kyllä ihan nainen, enkä edes sukupuolen vaihtaja. Tulen kyllä miesten kanssa hyvin toimeen ja saatan olla ajattelussani vähän miehinen.
Ap
Missä vaiheessa nukut yleensä ottaen?
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 17:58"]
Sinulla on selvä turvallisuuden puute. Sinulla ei ole juuria missään, joten haet niitä epätoivoisesti muuttamalla. Rakennat itsellesi suojaverkkoa älykkyytesi taakse, jotta perusturvasi ei järkkyisi. Luulet kaiken kontrolloinnin tuovan sinulle tarvitsemasi turvan, tosiasiassa mitä kauemmas ajaudut ihmisistä, sitä turvattomampi on olosi.
[/quote]
Olen onnistunut parantamaan vuosien varrella oleellisesti turvallisuuden tunnettani ja luotan itseeni. Viimeisimmässä asuinpaikassani olen asunut jo kolme vuotta ja ajatus muuttamisesta tuntuu lähinnä uuvuttavalta. Nuorempana kyllä etsin ikään kuin "oikeaa asentoa" jossa voisin elää kokeilemalla erilaisia asumismuotoja ja asuinpaikkoja. Olen siis elänyt kommuunissa ja erilaisissa soluissa jne. En kuitenkaan viihtynyt, vaan arvostan omaa rauhaa. Nuorempana olin myös hyvin köyhä, eikä rahaa matkustamiseen juuri ollut, joten tavallaan matkailin siirtymällä asunnosta ja kaupungista toiseen. En kuitenkaan saavuttanut sillä mitään suurempaa onnea, mutta uskon kuitenkin että tietynlainen nomadius tekee ihmiselle hyvääkin. On hyvää vaihtaa maisemaa silloin tällöin ja ikään kuin löytää tai keksiä itsensä uudestaan. Se myös voi selventää omaa elämää, kun siihen saa etäisyyttä. Siitä on kuitenkin ylpeä, etten ole hyppinyt sylistä syliin tai uhrannut vapauttani (usein näennäiselle) turvallisuudelle. Hyvässä ihmissuhteessa täytyy olla molemmat elementit.
Itse väittäisin paremminkin niin, että liika suunnitelmallisuus on voinut lamauttaa minut, mutta toisaalta olen vain yrittänyt tehdä parhaimpani oman elämäni eteen. Olen aika perusteellinen henkilö.
Ap
Taikasienetkin vois auttaa
- 53 & 61