Voiko olla asperger, jos osaa lukea ihmisiä todella hyvin?

Olen nentti, joten olen hyväksynyt, että elämässä on roolit. Olen usein ajatellutkin työpäivän alussa, että taas tänään näyttelen tämän työroolini läpi ja että näin monta vuotta olen tätä jo näytellyt.

Terapeutti en ole, mutta terapian tarpeessa olen ollut usein. Kuitenkaan minullekaan ei sovi terapeutiksi kuka tahansa. Terapeutin pitäisi olla sellainen, joka ymmärtää oikein sanani ja tarkoitukseni, tai edes näyttäisi ymmärtävän.

Ihmisten keskinäinen viestintä epäonnistuu usein tavalla tai toisella. Sen huomaa siitäkin, kun on käynyt lääkärissä ja jälkeenpäin lukee Omakannasta, mitä lääkäri on kirjoittanut. Usein siinä ihmettelen, että tuollaistako muka puhuin siinä vastaanotolla.

Kun tapaa ammattilaisen, joka näyttää olevan läsnä ja kuuntelevan oikeasti, niin se jää mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ole mitään tunteiden lukua; hän vain tunnistaa ihmiset rooliensa takaa. Minulla on Asperger, ja pidän koko maailmaa naurettavana roolileikkinä. Viimeisin terapiani meni pilalle, koska terapeutti sanoi minulle _pitävänsä_ rooleista elämässään. Minulle se tarkoittaa samaa kuin valehteleminen, meni luotto sekä kiinnostus työskentelyyn. Teatteri ei kiinnosta.

Voivatko muutkin ihmiset sinun puolestasi pistää työsuhteet, asiakassuhteet, terapiasuhteet ja perhesuhteet päreiksi, jos toisen ihmisen naama ei miellytä? Saako nentti tehdä niin aspergerille, jos jokin aspergerissa ärsyttää?

Terapiasuhde on pikkaisen eri asia kuin vaikkapa työsuhde; se vaatii rehellistä ihmisyyttä. Se ei ole roolileikkien paikka, näyttämö. Siellä ei tuoda esiin osaamista tai karrutettua kokemusta, päinvastoin, niistä riisudutaan. Kuoriudutaan kerros kerrokselta kuin sipuli. Siis silloin kuin homma toimii.

Minun kanssani on ainakin laitettu suhteet poikki koska olen vaikea/pärstä ei miellytä/en suostu miellyttämään/juttuni ovat outoja/younameit. Eli saa. 🤷🏻‍♀️

Miksi terapeutin pitäisi sinulle omaa sipuliaan kuoria?

terapeutti tarvitsee terapiaa. t. assi

Mutta eikö se terapeuttikin ansaitsisi oikean ammattitaitoisen terapeutin sen sijaan että asiakas vaatii tätä riisuutumaan henkisesti (tai mahdollisesti terapiasuhteen edetessä) muillakin tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Olen eri työssä, mutta kun kohtaat minut, kohtaat minun työroolini. Ei se tarkoita, että valehtelen tai olen epäaito, kaikki se mitä sanon on totta, ja valta jota päätöksissä käytän, on todellista. Mutta kaikki se mitä asiakkaat minulle puhuvat, jos ajattelisin että se kohdistuu minuun, itkisin joka päivä. Ajattelen että se kohdistuu rooliini ja edustamaani valtaan, ja pystyn osoittamaan heille sympatiaa.

Jos päästäisin sen läpi persoonaan, olisi kiusaus välttää heidän mielestä ikäviä päätöksiä, koska suojelisin itseä heidän vihalta ja pettymykseltä. Ihmiset eivät juuri ajattele kuin itseään, ja edistävät etuaan kaikin keinoin. Mutta kun pidän mielessä, mitä minun on roolissa tehtävä, jaksan myös ymmärtää heidän inhimillistä oman edun tavoittelua.

Edelleen, en valehtele vaan harjoitan ammattiani ja käytän kaiken osaamiseni asiakkaan palvelemiseen. Ja aidosti haluan tehdä työni hyvin. Mutta en voi olla avoin ja ystävä 50 asiakkaalle viikossa ja pysyä järjissäni.

Lisäksi, ystävien pitäisi molempien pyrkiä toisensa parhaaseen. Me molemmat kuitenkin pyrimme asiakkaan parhaaseen.

En ole terapeutti enkä edes väittänyt olevani terapeutti, sisälukutaito? "Olen eri työssä". Kuitenkin työssä jossa joutuu ottamaan vastaan ihmisten usein voimakkaita tunteita. Koen muiden tunteet voimakkaasti ja olen empaattinen ihminen.

T. Tämä vastaaja..

Me kaikki olemme eri rooleissa. Töissä ollaan työroolissa. Ei siellä höpötellä kuin ystäville, mutta kuin niille, kenestä on tullut ystäviä.

Terapia-asiakkaana olet asiakkaan roolissa. Sinulla on oikeus odottaa palvelua, ja että sinua kuunnellaan. Muilta ihmisiltä sinulla ei ole oikeutta odottaa mitään, esim tyttärenä, äitinä, ystävänä. Sen sijaan sinulta voidaan odottaa että itse annat jotain. Terapiassa siinä olet vain saamapuolella, joten se ei ole normaali ihmissuhde siinäkään mielessä.

Mulla ei ole autisminkirjon diagnoosia, en ole jaksanut alkaa tutkituttamaan ainakaan vielä. Mussa on aspergermaisia piirteitä, ja olen lapsesta asti kärsinyt joistain niistä, hankaloittavat elämääni. Mutta kuitenkin olen ilmeisesti hyvä lukemaan ihmisiä. Olen saanut aina sellaista palautetta. Ihmiset, joista vaistoan päinvastaisia asioita kuin mitä he ulospäin viestivät, joko tavallaan kiehtovat minua tai sitten osa heistä rasittaa ja inhottaa minua syvästi. Rennoimmin otan ihmiset, jotka käyttäytyvät ja puhuvat saman sävyisesti mitä itsekin heistä vaistoan. Mulla on ns. tuntosarvet melkein aina herkkinä, ja toisten ihmisten surut ja vihat nakertavat mua voimakkaasti, en osaa käsitellä ja ilmaista sitä surua ja vihaa, lamaannun ja sulkeudun. Toisten ihmisten ilot saavat mut joskus ihan hiprakkaan, niin että tulee melkein epätodellinen, kiihtyvä, huimaava olo, ja taas pitää sitten siitä.päästä rauhottumaan ja maadoittumaan jonnekin omaan rauhaan. Eli käyttäydyn oudosti ja välttelevästi ja kuin en tajuaisi mistään mitään, vaikka ehkä tajuankin niin syvästi etten tiedä miten päin olisin. Onko kellään samanlaista?

Vierailija kirjoitti:

Ketjuun kirjoittaa nyt joku asperger joka ei ymmärrä roolin käsitettä, olettaa sen tarkoittavan samaa kuin mitä näyttelijät tekevät työkseen, teeskentelyä ja ulkoaopittua toistamista ja on sitten päätellyt että sen roolin takana on toisenlainen persoona josta voi nähdä häivähdyksiä roolisuorituksen läpi, mutta näin ei elämän muiden roolien kanssa, on niissäkin toki opittua, vaikkapa äidin tai ystävän roolissa, ei me ilman roolia olla koskaan, jossakin työtehtävässä paljonkin, mutta silti tietoista oman persoonallisuuden avulla suorittamista.

Aspergerilla ei ole erityistä empatiakykyä jotta voisi samastua johonkin toiseen henkilöön ja sillätavoin ymmärtää toisen ihmisen syvempää olemusta, eikä siten voi olla kykyä nähdä roolien taakse, sen tyyppistä saattaa olla erityisherkillä. 

Kun puhut, että aspergerilla ei ole empatiakykyä, niin se kertoo vain pienestä osasta Aspergeja. Mennään ns autismin kirjon ääripäähän. Autistinen, jonka kaikenlainen kommunikointi on rajoittunutta.

Tunnen tosi monta assia ja heillä on normaali empatiakyky. Voi olla jopa tavallista herkempi ja aistivat hyvin toisesta ihmisestä mikä hän on. Olimme aikoinaan sopeutumisvalmennuskurssilla ja siellä toiset vanhemmat kertoivat myös kuinka herkästi as-lapsi vaistoaa asioita ja toista ihmistä. Lukee toisesta millainen tämä oikeasti on ja tuntee empatiaa. Monet assit ovat erittäin eläinrakkaita ja tuntevat empatiaa eläimiä kohtaan. Ns kettutytöt on kerrottu olevan aaseja ja monet muutkin oikeutta elämille kannattavat ihmiset.

Aaseja? ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjuun kirjoittaa nyt joku asperger joka ei ymmärrä roolin käsitettä, olettaa sen tarkoittavan samaa kuin mitä näyttelijät tekevät työkseen, teeskentelyä ja ulkoaopittua toistamista ja on sitten päätellyt että sen roolin takana on toisenlainen persoona josta voi nähdä häivähdyksiä roolisuorituksen läpi, mutta näin ei elämän muiden roolien kanssa, on niissäkin toki opittua, vaikkapa äidin tai ystävän roolissa, ei me ilman roolia olla koskaan, jossakin työtehtävässä paljonkin, mutta silti tietoista oman persoonallisuuden avulla suorittamista.

Aspergerilla ei ole erityistä empatiakykyä jotta voisi samastua johonkin toiseen henkilöön ja sillätavoin ymmärtää toisen ihmisen syvempää olemusta, eikä siten voi olla kykyä nähdä roolien taakse, sen tyyppistä saattaa olla erityisherkillä. 

Kun puhut, että aspergerilla ei ole empatiakykyä, niin se kertoo vain pienestä osasta Aspergeja. Mennään ns autismin kirjon ääripäähän. Autistinen, jonka kaikenlainen kommunikointi on rajoittunutta.

Tunnen tosi monta assia ja heillä on normaali empatiakyky. Voi olla jopa tavallista herkempi ja aistivat hyvin toisesta ihmisestä mikä hän on. Olimme aikoinaan sopeutumisvalmennuskurssilla ja siellä toiset vanhemmat kertoivat myös kuinka herkästi as-lapsi vaistoaa asioita ja toista ihmistä. Lukee toisesta millainen tämä oikeasti on ja tuntee empatiaa. Monet assit ovat erittäin eläinrakkaita ja tuntevat empatiaa eläimiä kohtaan. Ns kettutytöt on kerrottu olevan aaseja ja monet muutkin oikeutta elämille kannattavat ihmiset.

Tuossahan nuo sosiaalisen vuorovaikutuksen kriteerit ovat

Laadullisia puutteita sosiaalisessa vuorovaikutuksessa vähintään kahdella seuraavista tavoista:

1. Merkittäviä puutteita useiden ei-kielellisten ilmaisujen käytössä, kuten silmiin katsominen, kasvojen ilmeet, vartalon liikkeet ja eleet, joilla säädellään sosiaalista vuorovaikutusta

2. Epäonnistuminen kehitystasoa vastaavien ihmissuhteiden luomisessa

3. Kyvyttömyys spontaaniin pyrkimykseen jakaa iloa, kiinnostusta tai saavutuksia toisen ihmisen kanssa

4. Sosiaalisen tai emotionaalisen vastavuoroisuuden puuttuminen

Vierailija kirjoitti:

Me kaikki olemme eri rooleissa. Töissä ollaan työroolissa. Ei siellä höpötellä kuin ystäville, mutta kuin niille, kenestä on tullut ystäviä.

Terapia-asiakkaana olet asiakkaan roolissa. Sinulla on oikeus odottaa palvelua, ja että sinua kuunnellaan. Muilta ihmisiltä sinulla ei ole oikeutta odottaa mitään, esim tyttärenä, äitinä, ystävänä. Sen sijaan sinulta voidaan odottaa että itse annat jotain. Terapiassa siinä olet vain saamapuolella, joten se ei ole normaali ihmissuhde siinäkään mielessä.

On harhaanjohtavaa käyttää terapoitavasta asiakas-termiä, niin että kyse olisi roolista.

Terapia onnistuu vain, kun terapoitava pystyy luopumaan rooleistaan, kaikista, ja näyttäytymään terapeutille pelkästään omana itsenään. Toki tähän pääseminen voi viedä aikaa jopa vuosia, mutta siihen ei päästä lainkaan, ellei terapoitava aidosti luota terapeuttiinsa, "kuten pieni lapsi äitiinsä", vaistomaisesti, yhtään epäilemättä.

Tämä voi tuntua terapeutista raskaalta, ja hän vetäytyy rooliinsa, suojakuoreen. Mutta kypsä, henkisesti tasapainoinen terapeutti kestää terapoitavan tunteet ja hänen väliaikaisen riippuvuutensa. Terapiassa synnytetään uutta ihmistä, ja terapeutti on siinä kätilönä. Hänen tulee kestää siinä prosessissa ja tukea terapoitavaa pääsemään maaliin.

Mielenkiintoista. Olen lukenut viime aikoina paljon hevosten käyttäytymisestä ja ajattelusta. Ne ovat lauma- ja saaliseläiminä erittäin herkkiä ja hyviä lukemaan toisten käytöstä ja tunnistamaan tunnetiloja. Niiltä puuttuu kokonaan aivoista alue, joka mahdollistaisi minkäänlaiseen näyttelyn tai juonittelun. Niinpä hevosille on kummallista ja epäilyttävää henkilö, joka esittää olevansa jotain muuta kuin on. Esim. pelkäävä ihminen joka käyttäytyy korostetun reippaasti. Hevoset huomaavat eron henkilön käytöksen ja tunteen välillä ja kokevat henkilön epäluotettavaksi. Vastoin vanhaa uskomusta, hevosen kanssa tulee toimeen paremmin kun rehdisti vaan näyttää pelkonsa, kuin yrittämällä peittää sen.

Näistä asperger-kuvauksista tulee sama mieleen. Asperger toki ihmisenä voi ymmärtää käsitteenä roolit, mutta kokee ne turhiksi ja näkee ehkä nenttiä paremmin roolin takana olevan todellisen tunteen. Onkohan assin aivoissa myös tällaista eroa nenttiin, että tämä juonittelun/näyttelyn mahdollistava aivojen osa ei ole niin kehittynyt.

Nentin (tietääkseni) näkökulmasta sanoisin, että on meidänkin joukossamme paljon sellaisia, jotka eivät pidä juonittelusta tai osaa valehdella. Ja toisten ihmisten teennäisyys saa monet meistä kihisemään kiukusta.

Mutta ehkä kysymys on siitä, ettei jumiudu jonkun toisen ihmisen teennäisyyteen. Omat läheisensä voi valita itse, ja satunnaisista kohtaamisista ei niin väliä.

Eli sikäli aivan oikein lopettaa terapiasuhde, jos terapeutin naama ei herätä luottamusta. Sen sijaan on mielestäni pikkuisen kohtuutonta vaatia, että terapeutti heittäytyisi tasavertaisena asiakkaan terapoitavaksi. Siinä mennään toisen ihmisen itsemääräämisen puolelle.

Roolin kuuluisi olla osanen sinun ihan omasta aidosta persoonastasi, ei jokin vieras, päälleliimattu, irrallinen ja päinvastainen illuusio. Minun persoonaani kuuluu erilaisia osa-alueita, joista lohkeaa käyttööni mm. työ-minä, ja vanhempi-minä. Olen minä, mutta läsnä erityisesti tiettyjen luonteenpiirteitteni osalta, jotka auttavat minua suoriutumaan tehtävissäni. Rooli suojaa ja sujuvoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjuun kirjoittaa nyt joku asperger joka ei ymmärrä roolin käsitettä, olettaa sen tarkoittavan samaa kuin mitä näyttelijät tekevät työkseen, teeskentelyä ja ulkoaopittua toistamista ja on sitten päätellyt että sen roolin takana on toisenlainen persoona josta voi nähdä häivähdyksiä roolisuorituksen läpi, mutta näin ei elämän muiden roolien kanssa, on niissäkin toki opittua, vaikkapa äidin tai ystävän roolissa, ei me ilman roolia olla koskaan, jossakin työtehtävässä paljonkin, mutta silti tietoista oman persoonallisuuden avulla suorittamista.

Aspergerilla ei ole erityistä empatiakykyä jotta voisi samastua johonkin toiseen henkilöön ja sillätavoin ymmärtää toisen ihmisen syvempää olemusta, eikä siten voi olla kykyä nähdä roolien taakse, sen tyyppistä saattaa olla erityisherkillä. 

Kun puhut, että aspergerilla ei ole empatiakykyä, niin se kertoo vain pienestä osasta Aspergeja. Mennään ns autismin kirjon ääripäähän. Autistinen, jonka kaikenlainen kommunikointi on rajoittunutta.

Tunnen tosi monta assia ja heillä on normaali empatiakyky. Voi olla jopa tavallista herkempi ja aistivat hyvin toisesta ihmisestä mikä hän on. Olimme aikoinaan sopeutumisvalmennuskurssilla ja siellä toiset vanhemmat kertoivat myös kuinka herkästi as-lapsi vaistoaa asioita ja toista ihmistä. Lukee toisesta millainen tämä oikeasti on ja tuntee empatiaa. Monet assit ovat erittäin eläinrakkaita ja tuntevat empatiaa eläimiä kohtaan. Ns kettutytöt on kerrottu olevan aaseja ja monet muutkin oikeutta elämille kannattavat ihmiset.

Kuten mä vaikken olekaan niin ns. kettutyttö luonteeltani. Meillä on ollu siis perheessä ja sukulaisten luona kissoja ja muutama koira ihan mun lapsuudesta lähtien ja nyt mullakin kova hinku saaha oma lemmikki kunhan tuun joskus takaisin yliopistovaihdosta Suomeen (en oo siis vielä hakenutkaan sinne mutta tarkoitus olis helmikuun alussa hakea Erasmus-vaihtoon koska vaihtoonlähteminen on ollut unelmani jo monen vuoden ajan) kun viime vuosina mun vanhin isosisko on hankkinut oman kissan ja nyt korona-aikana oon ollu etäopetuksen turvin hoitamassa äidin kissaa aika pitkiäkin aikoja kun ei ole pahemmin tarvinnu käyä kotona opiskelupaikkakunnalla. Lemmikkikuume nousi taas mullekin 3 vuotta sitten kun vanhin isosisko hankki itselleen kissan muutaman oman lemmikkittömän vuoden jälkeen.

T: yhden kielen pääaineopiskelija asperger nuorimies

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista. Olen lukenut viime aikoina paljon hevosten käyttäytymisestä ja ajattelusta. Ne ovat lauma- ja saaliseläiminä erittäin herkkiä ja hyviä lukemaan toisten käytöstä ja tunnistamaan tunnetiloja. Niiltä puuttuu kokonaan aivoista alue, joka mahdollistaisi minkäänlaiseen näyttelyn tai juonittelun. Niinpä hevosille on kummallista ja epäilyttävää henkilö, joka esittää olevansa jotain muuta kuin on. Esim. pelkäävä ihminen joka käyttäytyy korostetun reippaasti. Hevoset huomaavat eron henkilön käytöksen ja tunteen välillä ja kokevat henkilön epäluotettavaksi. Vastoin vanhaa uskomusta, hevosen kanssa tulee toimeen paremmin kun rehdisti vaan näyttää pelkonsa, kuin yrittämällä peittää sen.

Näistä asperger-kuvauksista tulee sama mieleen. Asperger toki ihmisenä voi ymmärtää käsitteenä roolit, mutta kokee ne turhiksi ja näkee ehkä nenttiä paremmin roolin takana olevan todellisen tunteen. Onkohan assin aivoissa myös tällaista eroa nenttiin, että tämä juonittelun/näyttelyn mahdollistava aivojen osa ei ole niin kehittynyt.

Joo, hevosten käyttäytyminen on mielenkiintoista. Onneksi siitä nykyään tiedetään enemmän mitä ennen. Tuntuu tosin että alkaa olla sitä toista ääripäätäkin, eli että hevosta mystifioidaan ja hengellistetään ihan turhaan, kyseessä on kuitenkin vain eläin - tosin paljon herkempi ja havaitsevampi eläin mitä ennen on ymmärretty. Itse tykkään seurata You Tubessa: Think like a horse-kanavaa. En ole sen äijän kanssa oikein mistään muusta samaa mieltä, mutta hevoset ja muut eläimet se tuntuu tajuavan just prikulleen.

En ole itse diagnosoitu autismin kirjolainen, mutta arvelen että voisin saada diagnoosin, jos jaksaisin hakea - ja eläimet on aina olleet mulle läheisempiä kuin ihmiset, eläinten käytöksellä on aina jokin syy ja tarkoitus, niiden elämässä ei ylipäänsä oo mitään turhaa ja sekavaa, vain kaikki oleellinen. Ja se on kovin kiehtovaa yrittää perehtyä miksi jokin eläin käyttäytyy niin kuin se käyttäytyy.

Hmm. Olen miettinyt, olenko sittenkin enemmän tai myös autismin kirjolla, kun koen monella tapaa sosiaaliset suhteet vaikeiksi. Koen olevani sosiaalisesti jotenkin erilainen kuin useimmat. ADHD:sta olen saanut aikuisiällä diagnoosin ja monien kohdalla näyttää aika epämääräiseltä raja eri nepsyjuttujen välillä. Aiemmin ajattelin, etten voi olla asperger, kun tunnistan ihan hyvin tunteet, mutta eräs läheinen sai diagnoosin vaikka kyllä hänkin tunteet tunnistaa, vaikka onkin sosiaalisesti vielä omituisempi kuin minä. Aiempi terapeuttini epäili, että olen yliempaattinen. En esim. tykkää pöhköistä komedioista, koska ne nolot kohellukset tuntuvat epämiellyttäviltä. Olen myös joskus huomannut vaistoavani ihmisistä juttuja, jotka eivät ole kaikille niin näkyviä. Muistan esim. yhden pariskunnan, josta arvasin, että heistä tulee pari jo ennen kuin he itse kokivat, että heidän välillään oli jotain. Toisaalta en välttämättä lainkaan aina kiinnitä huomiota ihmisiin, mutta silloin kun satun kiinnittämään huomioni, ehkä huomaan jotain juttuja, joita useimmat muut eivät huomaa. Mielenkiintoista siis kuulla ap:n veljestä. 

Pöhköistä komedioista: mä reagoin kans yleensä aika voimakkaasti, jos joku loukkaa itsensä, kaatuu pahasti tai semmosta, hätkähdän ja sanon au tms, ja vähän suutun kun siitä tehtiin huumoria. Muuten komedioista yleensä tykkään. Etenkin se mua melkein raivostuttaa, kun vitsinä on että miestä häiriköidään seksuaalisesti tai potkaistaan m*nille, olen itse nainen, ja musta se on tosi sikamaista, että jos naiselle leffassa tehdään noin, siitä tulee kauhea haloo, mutta kun miehelle, se on olevinaan muka hauskaa. Eli taitaa olla sitä empatiaa ja oikeudenmukaisuutta? Olen siis diagnoositon mahdollinen assi tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eri työssä, mutta kun kohtaat minut, kohtaat minun työroolini. Ei se tarkoita, että valehtelen tai olen epäaito, kaikki se mitä sanon on totta, ja valta jota päätöksissä käytän, on todellista. Mutta kaikki se mitä asiakkaat minulle puhuvat, jos ajattelisin että se kohdistuu minuun, itkisin joka päivä. Ajattelen että se kohdistuu rooliini ja edustamaani valtaan, ja pystyn osoittamaan heille sympatiaa.

Jos päästäisin sen läpi persoonaan, olisi kiusaus välttää heidän mielestä ikäviä päätöksiä, koska suojelisin itseä heidän vihalta ja pettymykseltä. Ihmiset eivät juuri ajattele kuin itseään, ja edistävät etuaan kaikin keinoin. Mutta kun pidän mielessä, mitä minun on roolissa tehtävä, jaksan myös ymmärtää heidän inhimillistä oman edun tavoittelua.

Edelleen, en valehtele vaan harjoitan ammattiani ja käytän kaiken osaamiseni asiakkaan palvelemiseen. Ja aidosti haluan tehdä työni hyvin. Mutta en voi olla avoin ja ystävä 50 asiakkaalle viikossa ja pysyä järjissäni.

Lisäksi, ystävien pitäisi molempien pyrkiä toisensa parhaaseen. Me molemmat kuitenkin pyrimme asiakkaan parhaaseen.

Kukaan ei ole täällä puhunut terapeutin tai ammattilaisen kanssa ystävystymisestä. Sen sijaan, esimerkiksi sosiaalipuolelta löytyy graduja ja lopputöitä nimikkeillä ”ihmisenä ihmiselle”. Tämä siis onkin vain paskaa sanahelinää? Lisäksi on pakko todeta, että jos _ihmisenä_ et kestäisi asiakkaiden ongelmia, vaan piilottelet niitä roolisi takana, olet väärällä alalla. Anteeksi.

Se, mikä terapiana riittää nentille, ei riitä aspergerille (aina). Se yksinkertaisesti vaatii ihmiseltä enemmän. Ei sen kummempaa.

Se rooli sekä suojaa, että sitä myös odotetaan. Kun asiakas käyttäytyy törkeästi, et voi sanoa takaisin että haista p sitten. Kuten ehkä eri tilanteessa sanoisi, kun ollaan aitoja ilman roolivaatimuksia. Ammatillisuus täytyy säilyttää tilanteesta riippumatta ja se on asiakkaankin oikeus ja odotus. Toisaalta "ihmisenä asiakkaiden ongelmien kestäminen" kävisi raskaaksi ilman etäännyttämistä, niiden jättämistä töihin. Kuinka moni jaksaisi arjessa kuunnella 50 ystävän raskaita huolia samanaikaisesti? Ihmisenä siinä ollaan, mutta eri roolissa kuin siviilielämässä. Se on jälleen asiakkaan etu, ettei asiantuntija sovella subjektiivisia mielipiteitään tai tunteitaan asiakkaan asioihin, se olisi asiatonta. Huomatkaa siis, että rooliodotukset tulevat vahvasti myös ulkopuolelta, eikä tiettyjä rajoja sovi ylittää, vaikka asiat koskettaisivatkin ihan aidosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eri työssä, mutta kun kohtaat minut, kohtaat minun työroolini. Ei se tarkoita, että valehtelen tai olen epäaito, kaikki se mitä sanon on totta, ja valta jota päätöksissä käytän, on todellista. Mutta kaikki se mitä asiakkaat minulle puhuvat, jos ajattelisin että se kohdistuu minuun, itkisin joka päivä. Ajattelen että se kohdistuu rooliini ja edustamaani valtaan, ja pystyn osoittamaan heille sympatiaa.

Jos päästäisin sen läpi persoonaan, olisi kiusaus välttää heidän mielestä ikäviä päätöksiä, koska suojelisin itseä heidän vihalta ja pettymykseltä. Ihmiset eivät juuri ajattele kuin itseään, ja edistävät etuaan kaikin keinoin. Mutta kun pidän mielessä, mitä minun on roolissa tehtävä, jaksan myös ymmärtää heidän inhimillistä oman edun tavoittelua.

Edelleen, en valehtele vaan harjoitan ammattiani ja käytän kaiken osaamiseni asiakkaan palvelemiseen. Ja aidosti haluan tehdä työni hyvin. Mutta en voi olla avoin ja ystävä 50 asiakkaalle viikossa ja pysyä järjissäni.

Lisäksi, ystävien pitäisi molempien pyrkiä toisensa parhaaseen. Me molemmat kuitenkin pyrimme asiakkaan parhaaseen.

Kukaan ei ole täällä puhunut terapeutin tai ammattilaisen kanssa ystävystymisestä. Sen sijaan, esimerkiksi sosiaalipuolelta löytyy graduja ja lopputöitä nimikkeillä ”ihmisenä ihmiselle”. Tämä siis onkin vain paskaa sanahelinää? Lisäksi on pakko todeta, että jos _ihmisenä_ et kestäisi asiakkaiden ongelmia, vaan piilottelet niitä roolisi takana, olet väärällä alalla. Anteeksi.

Se, mikä terapiana riittää nentille, ei riitä aspergerille (aina). Se yksinkertaisesti vaatii ihmiseltä enemmän. Ei sen kummempaa.

Se rooli sekä suojaa, että sitä myös odotetaan. Kun asiakas käyttäytyy törkeästi, et voi sanoa takaisin että haista p sitten. Kuten ehkä eri tilanteessa sanoisi, kun ollaan aitoja ilman roolivaatimuksia. Ammatillisuus täytyy säilyttää tilanteesta riippumatta ja se on asiakkaankin oikeus ja odotus. Toisaalta "ihmisenä asiakkaiden ongelmien kestäminen" kävisi raskaaksi ilman etäännyttämistä, niiden jättämistä töihin. Kuinka moni jaksaisi arjessa kuunnella 50 ystävän raskaita huolia samanaikaisesti? Ihmisenä siinä ollaan, mutta eri roolissa kuin siviilielämässä. Se on jälleen asiakkaan etu, ettei asiantuntija sovella subjektiivisia mielipiteitään tai tunteitaan asiakkaan asioihin, se olisi asiatonta. Huomatkaa siis, että rooliodotukset tulevat vahvasti myös ulkopuolelta, eikä tiettyjä rajoja sovi ylittää, vaikka asiat koskettaisivatkin ihan aidosti.

Hyvin sanottu tuo kaikki. Lisäksi ammattilainen ei voi vähätellä potilaansa murheita, vaikka kuinka pieniltä tuntuisivat, eikä saa alkaa nauramaan, vaikka toinen sanoisi jotakin hassun kuuloista…. On siinä ihan erilaiset vaatimukset, kuin kuunnella toisen murheita ja arkisia sattumuksia ihan vaan ystävänä tai tuttavana. Kyllä ainakin mua auttaisi tuossa kaikessa se sellainen työminä, tai terapeutin rooli, miten sen nyt haluaakaan ilmaista.

Rooleihin liittyen, mulla on oikeastaan aika hervotonta ja mustaa huumoria, mutta tyyliin tuntemattomien, lasten, vanhusten ja herkän oloisten ihmisten seurassa suitsin sen aika lailla täysin. Jos se on jonkun mielestä teeskentelyä ja esittämistä niin olkoon sitten. Samoin useiden ihmisten joutavaa small talkkia en yhtään jaksaisi kuunnella, mutta hyvien tapojen vuoksi yritän kestää sitä ja osallistuakin siihen hetken, koska mulla ei ole mitään syytä pahoittaa toisen mieltä tai loukata heitä. Ja mulla on asperger-piirteitä, joten helppoa se ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Aspien sosiaalinen "vamma" on maskien läpi näkeminen ja niiden käyttämättömyys. Heidän rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ainakin vahvistavat tätä ideaa. Voiko olla, että aspit eivät vain jaksa ylimääräisiä roolileikkejä ja sen takia joutuvat helposti yhteiskunnan ulkopuolelle?

Niin, kyllä sitä ulkopuoliseksi jää, jos sosiaaliset taidat ja toiminta on liian jäykkää. Keskimäärin ihminen pyrkii joustamaan sosiaalisissa tilanteissa ja haluaa antaa itsestään positiivisen vaikutelman. Onko se pelkkää teatteria ja näyttelemistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aspien sosiaalinen "vamma" on maskien läpi näkeminen ja niiden käyttämättömyys. Heidän rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ainakin vahvistavat tätä ideaa. Voiko olla, että aspit eivät vain jaksa ylimääräisiä roolileikkejä ja sen takia joutuvat helposti yhteiskunnan ulkopuolelle?

Niin, kyllä sitä ulkopuoliseksi jää, jos sosiaaliset taidat ja toiminta on liian jäykkää. Keskimäärin ihminen pyrkii joustamaan sosiaalisissa tilanteissa ja haluaa antaa itsestään positiivisen vaikutelman. Onko se pelkkää teatteria ja näyttelemistä?

Mä olin esimerkiksi vielä alle kouluikäisenä niin asperger ja ADHD kuin olla saattaa. Mutta sitten alkoi tulla niin pahasti turpiin niin koulussa kuin kotonakin, että muutuin vaisuksi hiirulaiseksi, ja sillä kiltteydellä ja itsehillinnällä pärjäsin pitkälle, koska en enää ollut ns. häiriöksi kellekään. Toki koulu meni aika huonosti, koska en ollut hyvä keskittymään, muistamaan, ja häiriinnyin kaikesta metelistä ja hyörinästä, yms, ja ylläripylläri olin myös koulukiusattu, mutta noin minusta saatiin ns. nentimpi. Sisimpäni pysyi toki ihan muuttumattomana, mutta se ns. masking tuli toiseksi luonteeksi.