Voiko olla asperger, jos osaa lukea ihmisiä todella hyvin?
Yleensä aspergeriin yhdistetään heikko ihmisten lukutaito. Veljelläni on vahvasti yleisimmät aspergerin oireet, mutta hän on todella taitava lukemaan ihmisiä oikein. Hän tuntuu tunnistavan heti, jos ihminen on epärehellinen tunteistaan ja muutenkin. Hän varoitti ex-miehestäni sanoen, että hän on vihainen ihminen. Suhteemme oli alkuvaiheessa, eikä exäni ollut käyttäynyt mitenkään uhkaavasti. Exäni oli sosiaalinen ja yleisesti todella pidetty, mutta veljeni ei tykännyt hänestä pätkääkään. Alle vuoden jälkeen exäni muuttui ja hänestä tuli väkivaltainen. Pääsin suhteesta eroon, enkä ajatellut veljeni varoitusta ennen kuin vasta myöhemmin, kun näin tätimme, joka on aina kaikkien silmissä ollut maailman onnellisin ja iloisin ihminen, mutta veljeni mielestä hirveän surullinen. Tätimme ei koskaan näyttänyt ulospäin mitään masennukseen viittavaa, mutta hän paljasti viime viikolla olleensa jo vuosia masentunut. Voisi ajatella, että kyseessä olisi odota ja näet tilanne, mutta näitä esimerkkejä olisi paljon.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia aspergereista? Raakaa rehellisyyttä ja suoruutta pidetään yleisesti sosiaalisten taitojen puutteena, mutta olisiko ne kuitenkin niitä oikeita taitoja?
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Kiinnostavia kommentteja.
Voiko asperger -aivoja muuttaa toimimaan ”oikein”?
Aivojen siirto vs sydämen siirto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asperger-ihminen osaa usein skannata toisen, muttei ymmärrä häntä ja mihin hänen tunteensa ja käytöksensä perustuvat.
Koska ne perustuvat valheeseen.
Ehkä ne tuntuvat siltä, jos niitä ei ymmärrä. Se on kuin vieras kieli.
Todellisuudessa ne eivät perustu valheeseen, vaan niillä on tarkoitus joka säätelee ihmisten välistä vuorovaikutusta. Siksi ne ovat olemassa. Ne tulevat ihmisen aivoista ja hermostosta.Kerrotko, mistäpäin aivoista ja hermostosta? Tarvitsen koordinaatit?
Voiko asperger henkilö aktivoida aivonsa ”oikein”?
Ei täysin, koska kyseessä on keskushermoston välittäjien vamma. Netistä saa enemmän tietoa asiasta.
Jos saa mahdollisuuden elää myönteisessä, vahvuuksia tukevassa ympäristössä, se tietenkin kehittää taitoja ja kykyjä. Kun saa tehdä sitä mitä osaa, elämä voi olla onnellista. Niin ainakin as-sukulaisteni kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assi-lapseni käytöksestä näen, mitä ihmiset hänestä ajattelevat. Hän on kuin “ukkosenjohdatin”: lapseni käyttäytyy täysin toisen fiilisten ja ajatusten mukaan. Tiedän lapseni fiiliksistä kehen luottaa ja kehen en.
Minua sykähdytti aiempi vertaus hevosen tai eläinten käytökseen. Eläin vaistoaa automaattisesti ihmisen antamat näkymättömät ja näkyvät vihjeet. Assi-lapseni on opettanut minulle todella paljon ihmisten kaksinaamaisuudesta ja julmuudesta = hienoista aikuisten rooleista.
Voin luottaa täysin assi-lapseni antamaan tietoon ulkopuolisista ihmisistä, koska tämä tieto on täysin suodattamatonta ja puhdasta.
Ymmärrän siksikin niin hyvin, miksi assit herättävät ns. normiaivoisissa monenlaista pelkoa ja raivoa.
Ihmiset vihaavat ja kiusaavat meitä holtittomasti. Jopa omien perheenjäsenten ainoa toive on ”muutos” - jota ei koskaan tapahdu.
Aivojen positroniemissiotomografialla ja toiminnallisella magneettikuvauksella on osoitettu mielen mallin mukaisissa koetilanteissa verrokkeihin nähden poikkeava aktivaatio mm. vasemmassa otsalohkossa (Fletcher ym. 1995, Happe ym. 1996), ohimo- ja takaraivolohkoissa sekä pikkuaivojen alueella (Nieminen-von Wendt ym. 2003).
Magneettikuvauksessa on todettu AS-potilaiden keskiaivojen poikkimitta pienemmäksi kuin verrokeilla (Nieminen-von Wendt ym. 2002). Keskiaivoissa sijaitsee dopamiininsäätelyn ja osin myös serotoniininsäätelyjärjestelmien kannalta keskeisiä aivorakenteita.
On viitteitä siitä, että Aspergerin oireyhtymään liittyisi poikkeavuutta ainakin dopamiinin aineenvaihdunnassa (Nieminen-von Wendt ym. 2003) ja mahdollisesti myös serotoniinijärjestelmässä.
Dopamiini on mm. yhdistetty motoriikan säätelyyn, sosiaalisen käyttäytymiseen, ulkoisten ärsykkeiden havainnointiin sekä tarkkaavaisuuden ja emotionaalisten vasteiden säätelyyn. Serotoniini taas on mukana mielialan, stressin, ahdistuksen, ruokahalun ja unen säätelyssä.

Samaan pyritään kuntoutuksessa ja terapiassa. Toivon että tilanne muuttuu tulevaisuudessa.

Entä peilisoluteoria?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asperger-ihminen osaa usein skannata toisen, muttei ymmärrä häntä ja mihin hänen tunteensa ja käytöksensä perustuvat.
Koska ne perustuvat valheeseen.
Ehkä ne tuntuvat siltä, jos niitä ei ymmärrä. Se on kuin vieras kieli.
Todellisuudessa ne eivät perustu valheeseen, vaan niillä on tarkoitus joka säätelee ihmisten välistä vuorovaikutusta. Siksi ne ovat olemassa. Ne tulevat ihmisen aivoista ja hermostosta.Kumpi on parempi?
Kumman aivot toimivat oikein?
Onko toinen ”vääränlainen” tai ”huono”?
Ei näitä voi laittaa arvojärjestykseen, mutta voi ajatella että jos aivot toimivat kuten on tarkoitettu, ne toimivat oikein.
Se taas tukee muuta elämää.
Suurimmat eroavaisuudet löytyvät pikkuaivoista: ”autistic people have decreased amounts of brain tissue in parts of the cerebellum, the brain structure at the base of the skull, according to a meta-analysis of 17 imaging studies.@
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivojen positroniemissiotomografialla ja toiminnallisella magneettikuvauksella on osoitettu mielen mallin mukaisissa koetilanteissa verrokkeihin nähden poikkeava aktivaatio mm. vasemmassa otsalohkossa (Fletcher ym. 1995, Happe ym. 1996), ohimo- ja takaraivolohkoissa sekä pikkuaivojen alueella (Nieminen-von Wendt ym. 2003).
Magneettikuvauksessa on todettu AS-potilaiden keskiaivojen poikkimitta pienemmäksi kuin verrokeilla (Nieminen-von Wendt ym. 2002). Keskiaivoissa sijaitsee dopamiininsäätelyn ja osin myös serotoniininsäätelyjärjestelmien kannalta keskeisiä aivorakenteita.
On viitteitä siitä, että Aspergerin oireyhtymään liittyisi poikkeavuutta ainakin dopamiinin aineenvaihdunnassa (Nieminen-von Wendt ym. 2003) ja mahdollisesti myös serotoniinijärjestelmässä.
Dopamiini on mm. yhdistetty motoriikan säätelyyn, sosiaalisen käyttäytymiseen, ulkoisten ärsykkeiden havainnointiin sekä tarkkaavaisuuden ja emotionaalisten vasteiden säätelyyn. Serotoniini taas on mukana mielialan, stressin, ahdistuksen, ruokahalun ja unen säätelyssä.
Entä peilisoluteoria?
Tämä teoria ei valitettavasti liity autismikirjon tutkimukseen. Sitä käytetään vain psykiatristen sairauksien tutkimuksessa.
Luulen että voi hyvinkin liittyä toisiinsa. Mulla on as piirteitä ja yksi niistä on juuri tuo ihmisten lukeminen. Jopa raskas piirre, mutta olen onnekkaasti saanut sen hyötykäyttöön ihmistuntemusta vaativassa työssäni. Akut kyllä kuluu siinä niin että vapaa-aikana ei haluakaan nähdä kuin korkeintaan tosi tuttuja ihmisiä, joita ei tarvitse skannata enää samoin kuin tuntemattomampia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asperger-ihminen osaa usein skannata toisen, muttei ymmärrä häntä ja mihin hänen tunteensa ja käytöksensä perustuvat.
Koska ne perustuvat valheeseen.
Ehkä ne tuntuvat siltä, jos niitä ei ymmärrä. Se on kuin vieras kieli.
Todellisuudessa ne eivät perustu valheeseen, vaan niillä on tarkoitus joka säätelee ihmisten välistä vuorovaikutusta. Siksi ne ovat olemassa. Ne tulevat ihmisen aivoista ja hermostosta.Kumpi on parempi?
Kumman aivot toimivat oikein?
Onko toinen ”vääränlainen” tai ”huono”?
Ei näitä voi laittaa arvojärjestykseen, mutta voi ajatella että jos aivot toimivat kuten on tarkoitettu, ne toimivat oikein.
Se taas tukee muuta elämää.
Ehkä assienkin aivot ”toimivat kuten on tarkoitettu”?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assi-lapseni käytöksestä näen, mitä ihmiset hänestä ajattelevat. Hän on kuin “ukkosenjohdatin”: lapseni käyttäytyy täysin toisen fiilisten ja ajatusten mukaan. Tiedän lapseni fiiliksistä kehen luottaa ja kehen en.
Minua sykähdytti aiempi vertaus hevosen tai eläinten käytökseen. Eläin vaistoaa automaattisesti ihmisen antamat näkymättömät ja näkyvät vihjeet. Assi-lapseni on opettanut minulle todella paljon ihmisten kaksinaamaisuudesta ja julmuudesta = hienoista aikuisten rooleista.
Voin luottaa täysin assi-lapseni antamaan tietoon ulkopuolisista ihmisistä, koska tämä tieto on täysin suodattamatonta ja puhdasta.
Ymmärrän siksikin niin hyvin, miksi assit herättävät ns. normiaivoisissa monenlaista pelkoa ja raivoa.
Ihmiset vihaavat ja kiusaavat meitä holtittomasti. Jopa omien perheenjäsenten ainoa toive on ”muutos” - jota ei koskaan tapahdu.
Samaan pyritään kuntoutuksessa ja terapiassa. Toivon että tilanne muuttuu tulevaisuudessa.
Meidän as-vertaistukiryhmässä (aikuisia) on tapahtunut kolme itsemurhaa kahden vuoden aikana. Se kertoo karua kieltään siitä, kuinka paikkaa yhteiskunnassa ei ole, paitsi se sormella osoitettu olemattomuuden toivomus perimmäisessä nurkassa hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Asperger-ihminen osaa usein skannata toisen, muttei ymmärrä häntä ja mihin hänen tunteensa ja käytöksensä perustuvat.
Ei voi yleistää. Muistakaa se, että myös Asperger on yksilö ja ns kaavamainen yleistys ei päde kaikkiin.
Se tuotiin hyvin esille jo parikymmentä vuotta sitten sopeutumisvalmennuksessa.
Jokainen on diagnoosista huolimatta yksilö. Olen tämän myös käytännössä nähnyt ja kokenut.
Ns sosiaalisen vuorovaikutuksen kriteerit eivät päde myös kaikkien kohdalla. Ei todellakaan.
Aspergerin oireyhtymälle tunnusomaisia piirteitä:
1. Ei ole kykyä mentalisointiin eli toisen ihmisen huomioon ottamiseen erillisenä ihmisenä. Empatiakyky on huono.
2. Sentraalinen inkoherenssi eli syy-seuraussuhteiden ja kokonaisuuksien hahmottaminen on huonoa.
3. Eksekutiiviset funktiot eivät onnistu normaalisti eli on vaikeus ohjata tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti itseään ja komentaa omaa toimintaansa.
4. Opittujen taitojen automatisaatiota ei tapahdu.
5. Kasvosokeus ja vaikeus tunnistaa ihmisiä. Tunnistaminen voi perustua esimerkiksi vaatetukseen.
6. Sensomotoriset vaikeudet eli aistien kautta saadun tiedon käsittely on tehotonta, mikä johtaa vaikeuksiin toiminnassa ja motoriikassa.
Kannattaa myös huomata, että on eri tasoista Aspergerisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asperger-ihminen osaa usein skannata toisen, muttei ymmärrä häntä ja mihin hänen tunteensa ja käytöksensä perustuvat.
Koska ne perustuvat valheeseen.
Ehkä ne tuntuvat siltä, jos niitä ei ymmärrä. Se on kuin vieras kieli.
Todellisuudessa ne eivät perustu valheeseen, vaan niillä on tarkoitus joka säätelee ihmisten välistä vuorovaikutusta. Siksi ne ovat olemassa. Ne tulevat ihmisen aivoista ja hermostosta.Kumpi on parempi?
Kumman aivot toimivat oikein?
Onko toinen ”vääränlainen” tai ”huono”?
Ei näitä voi laittaa arvojärjestykseen, mutta voi ajatella että jos aivot toimivat kuten on tarkoitettu, ne toimivat oikein.
Se taas tukee muuta elämää.Ehkä assienkin aivot ”toimivat kuten on tarkoitettu”?
Jos as-aivojen toiminnalla on jokin funktio, esim. vaarojen havaitseminen tai erityistaidot. Monilla erityispiirteillä katsotaan olevan evolutiivinen merkitys, joka luo yhteisön hyötyä.
Tarkoitin lähinnä, ettei aivojen perustoimintaan kuulu vahvat as-piirteet. Kaikki eivät ole asseja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assi-lapseni käytöksestä näen, mitä ihmiset hänestä ajattelevat. Hän on kuin “ukkosenjohdatin”: lapseni käyttäytyy täysin toisen fiilisten ja ajatusten mukaan. Tiedän lapseni fiiliksistä kehen luottaa ja kehen en.
Minua sykähdytti aiempi vertaus hevosen tai eläinten käytökseen. Eläin vaistoaa automaattisesti ihmisen antamat näkymättömät ja näkyvät vihjeet. Assi-lapseni on opettanut minulle todella paljon ihmisten kaksinaamaisuudesta ja julmuudesta = hienoista aikuisten rooleista.
Eräs vakavasti oireillut as-nainen kuntoutui, kun pääsi tekemisiin eläintarhan gorilloiden kanssa. Ne olivat ensimmäisiä olentoja, joiden käytös avatui hänelle.
Mikä niissä gorilloissa on? Aina kun näen niistä ohjelmia tai kuvia niin rintakehässä läikähtää ja kyyneleet nousee silmiin. Ne on jotenkin niin...minä. En osaisi edes pelätä jos sellaisen kohtaisin oikeasti
Vierailija kirjoitti:
Aspergerin oireyhtymälle tunnusomaisia piirteitä:
1. Ei ole kykyä mentalisointiin eli toisen ihmisen huomioon ottamiseen erillisenä ihmisenä. Empatiakyky on huono.
2. Sentraalinen inkoherenssi eli syy-seuraussuhteiden ja kokonaisuuksien hahmottaminen on huonoa.
3. Eksekutiiviset funktiot eivät onnistu normaalisti eli on vaikeus ohjata tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti itseään ja komentaa omaa toimintaansa.
4. Opittujen taitojen automatisaatiota ei tapahdu.
5. Kasvosokeus ja vaikeus tunnistaa ihmisiä. Tunnistaminen voi perustua esimerkiksi vaatetukseen.
6. Sensomotoriset vaikeudet eli aistien kautta saadun tiedon käsittely on tehotonta, mikä johtaa vaikeuksiin toiminnassa ja motoriikassa.
Kannattaa myös huomata, että on eri tasoista Aspergerisuutta.
Minulla on tasan 3/3 eli 3 ylintä on vahvuuteni ja kolme alinta on heikkouteni. Varsinkin kohta 4. Harjoittelemalla tulen vain huonommaksi ja huonommaksi. Saatan menettää harjoittelemalla kokonaan taidon osaamisen jonka osasin täydellisesti ensimmäisellä kerralla tehdessäni .
Pidän itseäni sosiaalisesti taitavana aspergerina (jolla ei kuitenkaan ole liiemmin tarvetta tai mielenkiintoa sosiaaliseen kanssakäymiseen). Tunnistan herkästi ihmisten tarkoitusperiä ja vaistoan usein myös pahat tai onnettomat ihmiset tai ristiriitaisen tai persoonallisuushäiriöisen käytöksen äkkiä. Esimerkiksi työpaikalle tuli uusi pikkupomo, ja näin kauan ennen kuin kumpikaan hänet rekrynneistä pomoista, että heidän huippurekrynsä on läpimätä mielistelijä ja perverssi. Yksi aamu ensimmäisellä työviikolla hän tuli sisään ja pysähtyi kehumaan, kuinka näytän hyvältä ilman silmälaseja ennen kuin jatkoi matkaa. Livahdin keittiöön kuuntelemaan, kun hän kiersi kaikki työkaverien huoneet toivottaen huomenet, mutta poikkeuksetta esitti joka naiselle ja vain naisille jonkin tämän ulkonäköä kehuvan kommentin. Miehille ja pomoille jutteli työasioita. Myöhemmin jotakin muutakin tapahtui, sillä pomo järjesti koko henksulle yllättäen kahdenkeskiset palaverit ja tiedusteli jokaiselta, onko tämä henkilö kohdistanut asiatonta kohtelua kehenkään. Tuskin tuollaista pelkkien kehujen takia järjestetään.
Koska en ole ehkä yhtä kiintyväinen muihin kuin valtaväestö enkä yleensä mieti asioita siltä kantilta, loukkaako tämä reaktioni jotakuta, arvioin myös sukulaisten toimintaa paljon objektiivisemmin kuin muut tuntuvat arvioivan. Tunnistan manipulointiyritykset herkästi. Minulla on manipuloiva isoäiti, jolla oli mm. ollessani lapsi tapana alkaa tekoitkemään, jos en totellut. Tunnistin hänen reaktionsa tekoitkuksi jo alle kouluikäisenä enkä reagoinut siihen.
Tarkkailen paljon ihmisiä silloin kun he eivät puhu, sen sijaan että keskustelisin heidän kanssaan. Seuraan keskusteluja mieluummin kuin osallistun. Tykkään istua ja katsella ihmisiä etäältä.
Minulla on neurotyypillinen eli "normaali" aviomies, jonka mielestä olen ehkä juuri aspergerin takia niin mutkaton puoliso, koska en pelaa sosiaalisia pelejä, olen aito ja sanon mitä tarkoitan, osaan olla analyyttinen vaikkakin välillä impulsiivinen, olen rehellinen ja teen mitä lupaan enkä lupaa asioita joita en tarkoita, uskallan olla oma itseni ja tehdä itselleni mieluisia asioita häpeilemättä, esim. en vaivaannu kieltäytyessäni juhlista, jotka eivät kiinnosta minua tai joiden järjestäjä ei mielestäni ole mukava ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assi-lapseni käytöksestä näen, mitä ihmiset hänestä ajattelevat. Hän on kuin “ukkosenjohdatin”: lapseni käyttäytyy täysin toisen fiilisten ja ajatusten mukaan. Tiedän lapseni fiiliksistä kehen luottaa ja kehen en.
Minua sykähdytti aiempi vertaus hevosen tai eläinten käytökseen. Eläin vaistoaa automaattisesti ihmisen antamat näkymättömät ja näkyvät vihjeet. Assi-lapseni on opettanut minulle todella paljon ihmisten kaksinaamaisuudesta ja julmuudesta = hienoista aikuisten rooleista.
Eräs vakavasti oireillut as-nainen kuntoutui, kun pääsi tekemisiin eläintarhan gorilloiden kanssa. Ne olivat ensimmäisiä olentoja, joiden käytös avatui hänelle.
Mikä niissä gorilloissa on? Aina kun näen niistä ohjelmia tai kuvia niin rintakehässä läikähtää ja kyyneleet nousee silmiin. Ne on jotenkin niin...minä. En osaisi edes pelätä jos sellaisen kohtaisin oikeasti
Kyseinen nainen ( Dawn Prince-Hughes) ymmärsi eläinten liikekieltä ja ilmeitä. Ensimmäinen kontakti gorilloihin tapahtui aivan sattumalta, kun hän eräänä päivänä sattui menemään eläintarhaan. Sitä ennen hänen elämänsä oli ollut ahdistavaa, tuskaista ja alkoholilla lääkittyä.
Prince-Hughesin elämäkerta on ilmestynyt myös suomeksi. Suosittelen, jos se löytyy vielä jostain.
Katso Ylestä hyvä ohjelma nimeltään Mahtimuksut!