Miltä teistä muista yli 50v. tuntuu vanheneminen?

Ei ehdi paljoa ajatella miltä tuntuu vanheneminen, kun pitää elää tätä elämää. Lähinnä mietin, pitäiskö joskus alkaa värjätä tukkaa tai riittäisikö sävyttävä kuivashampoo. Ehkä kokeilen jälkimmäistä. Kunpa ne menkat vihdoin loppuis. Nuorimmainen vasta 11, ehkä se pitää vielä nuorena mielen ainakin. Hyvä vaan kun vanhimmat lapset muuttivat omilleen, helpotti elämää, kun on nyt vähemmän huolehdittavia, ja kiva nöhdä silloin tällöin. 54 v.

Moni nainen ei saa työpaikkaa, kun voi tulla raskaaksi ja sitten on kokenut vielä sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa sekä työttömien ja äitien haukkumista.

Suomi ei ole kiva maa kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Moni nainen ei saa työpaikkaa, kun voi tulla raskaaksi ja sitten on kokenut vielä sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa sekä työttömien ja äitien haukkumista.

Suomi ei ole kiva maa kaikille.

Ja noita naisia työkkäri laittaa jatkuvasti uuteen työpaikkaan opettelemaan.

Siinä vaiheessa, kun nuorin lapsi täyttää 18 - vuotta eikä sossu voi enää puuttua, menee moni äiti lääkäriin ja sanoo, että on niin masentunut ettei pääse sängystä ylös. Siitä sairaslomalle ja eläkkeelle.

Osalle naisista elämä täällä on pelkkää helvettiä.

Uskomatonta kun 50+ vilisevät jostain älyllisestä repsahduksesta, itse 60+ en ole havainnut mitään siihen suuntaan tapahtunutta, ei vielä ole tullut tilannetta, jossa olisin ikäni puolesta jotenkin älykkyydessä nuremmilleni oleellisesti hävinnyt, pikemminkin päin vastoin. Liikun yli 300 päivänä vuodesta, joukkue lajit ja hiihto/juoksu ovat harrastuksiani. Coopperi menee 3000 m, joten kunnoltaikin olen vähintäänkin kohtuullinen. Tiedän kyllä yli 70-vuotiaita muutaman, jotka hiihtävät 10km noin 35 - 37min aikaan (SM hiihdot) ja ovat teräväpäisiä kavereita. Ylös, ulos ja liikkumaan, sekä pulmayehtäviä ratkomaan, ei tapistu aivot, eikä roppa!

Täytän tänä vuonna 50v. Viime syksynä löysin ison patin kyljestä. Huolestuin siitä ja patti tutkittiin. Ultrassa se todettiin hyvänlaatuiseksi rasvapatiksi. Tämän kokemuksen jälkeen erityisesti, lähestyessäni viittä kymppiä, mieleen nousee kiitollisuus siitä, että olen saanut elää tänne asti. Tunnen kiitollisuutta myös omasta lisääntyneestä vapaa-ajasta, kodista ja puolisosta. Kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä olen saanut matkan varrella kokea, sekä siitä, että edelleen voin joka päivä oppia uutta. Olen kiitollinen itsestäni ja siitä että tiedän olevan arvokas, yhtä arvokas kuin muutkin. Olen kiitollinen vapaudesta päättää omat asiat ja tehdä omat valinnat, se on tärkeä periaate elämässä, että voi elää omannäköistä elämää.

Viiskyt kirjoitti:

Täytän tänä vuonna 50v. Viime syksynä löysin ison patin kyljestä. Huolestuin siitä ja patti tutkittiin. Ultrassa se todettiin hyvänlaatuiseksi rasvapatiksi. Tämän kokemuksen jälkeen erityisesti, lähestyessäni viittä kymppiä, mieleen nousee kiitollisuus siitä, että olen saanut elää tänne asti. Tunnen kiitollisuutta myös omasta lisääntyneestä vapaa-ajasta, kodista ja puolisosta. Kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä olen saanut matkan varrella kokea, sekä siitä, että edelleen voin joka päivä oppia uutta. Olen kiitollinen itsestäni ja siitä että tiedän olevan arvokas, yhtä arvokas kuin muutkin. Olen kiitollinen vapaudesta päättää omat asiat ja tehdä omat valinnat, se on tärkeä periaate elämässä, että voi elää omannäköistä elämää.

Mikä on mielestäsi tärkein noista tekijöistä onnellisuutesi kannalta- jos ei olisi puolisoa niin kokisitko olevasi tärkeä ja arvokas?

51vee ukko. Ihan hyvä fysiikka vielä. Hampaista on 2/3-osaa jäljellä, polvet titaania ja jotain pientä.

Mikään ei enää oikein tunnu miltään. Ei ole enää onnen tunteita mutta toisaalta ei nuoruuden tuskaakaan.

Hyvin tasaisen harmaata on pääkopan sisällä. Sitä on vähän kuin siirtynyt elämässä katsomon puolelle.

Mussutetaan poppareita ja tutkitaan käsiohjelmaa.

Lapset ovat niin pieniä vielä, että en ole ajatellut omaa ikääni juurikaan 53 täyttämässä... kaikki me kuolemme joskus. En oikein näe hedelmällisenä sen pohtimista paljonko aikaa on jäljellä (kun sitä ei voi kukaan tietää eikä ennustaa) olla perheen kanssa, tehdä sitä taikka tätä. Kun ei voi tietää, niin ei voi tietää. 

Otetaan kiitollisena vastaan se mitä on saatu ja ollaan tyytyväisiä siihen. Tekisi monen elämästä helpompaa. Samoin se vastuun ottaminen omasta elämästä ja tietenkin lasten, se kasvattaisi ja antaisi paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat niin pieniä vielä, että en ole ajatellut omaa ikääni juurikaan 53 täyttämässä... kaikki me kuolemme joskus. En oikein näe hedelmällisenä sen pohtimista paljonko aikaa on jäljellä (kun sitä ei voi kukaan tietää eikä ennustaa) olla perheen kanssa, tehdä sitä taikka tätä. Kun ei voi tietää, niin ei voi tietää. 

Otetaan kiitollisena vastaan se mitä on saatu ja ollaan tyytyväisiä siihen. Tekisi monen elämästä helpompaa. Samoin se vastuun ottaminen omasta elämästä ja tietenkin lasten, se kasvattaisi ja antaisi paljon. 

Joopa joo, helppohan se on olla kiitollinen siitä mitä on saanut jos ne saadut asiat ei ole pelkkää epäonnistumista toisensa perään riippumatta siitä miten paljon yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat niin pieniä vielä, että en ole ajatellut omaa ikääni juurikaan 53 täyttämässä... kaikki me kuolemme joskus. En oikein näe hedelmällisenä sen pohtimista paljonko aikaa on jäljellä (kun sitä ei voi kukaan tietää eikä ennustaa) olla perheen kanssa, tehdä sitä taikka tätä. Kun ei voi tietää, niin ei voi tietää. 

Otetaan kiitollisena vastaan se mitä on saatu ja ollaan tyytyväisiä siihen. Tekisi monen elämästä helpompaa. Samoin se vastuun ottaminen omasta elämästä ja tietenkin lasten, se kasvattaisi ja antaisi paljon. 

Joopa joo, helppohan se on olla kiitollinen siitä mitä on saanut jos ne saadut asiat ei ole pelkkää epäonnistumista toisensa perään riippumatta siitä miten paljon yrittää.

Työpaikoilla on todella pumpulissa kasvaneita ihmisiä. 50-vuotiaita joilla molemmat vanhemmatkin vielä elossa, ei mitään vastoinkäymisiä ollut.

Olen 63-v mies. Elämä on aivan hyvää vielä. Vanhuuden varalle olen hankkinut haulikon ja siihen panoksia. Toivottavasti olen vielä järjissäni ja toimintakykyinen, kun aika on ottaa ne käyttöön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytin juuri 60 ja nautin kovasti. Aikuisiän riemuista ei ole joutunut luopumaan, eikä näköalat ole suinkaan supistuneet vaan olen kokenut valtavasti uutta juuri näinä vuosina, olen muuttunut hyväksyvämmäksi ja suopeammaksi, tuntuu että pidän kaikista.

Lapset aikuistuvat ja nautin kun tiedän että niiden siivet kantaa hienosti ja ne on fiksuja kunnon ihmisiä. Rouvaa sen sijaan surettaa, hän kokee että elämä päättyy vähitellen kun lapset pärjäävät omillaan.

Veikkaan että naisille tämä ikäkausi on vaikeampi. Lapset lähtee, uusia ei voi enää saada, ukot ei vilkuile yhtä paljon.

Naiselle on kyllä riskitekijä se, että alkaa elää vain perheelleen. Silloin kun lapset ovat pieniä se toki tuntuu luontevalta, mutta se helposti kostautuu sitten kun lapset alkavat elää omaa elämäänsä. Nollasta aloittaminen keski-ikäisenä ei ole enää helppoa, jos omat harrastukset ja muut kiinnostuksen kohteet ovat jääneet sivuun pariksikymmeneksi vuodeksi.

Voi olla riski, mutta voi olla omaa luonnetta kun. Olen näitä, jotka omistautui perheelleen. Olen lähempänä kuuttakymmentä ja nautin, kun ei ole enää sosiaalista pakkoa olla aina rinnoissa mukana.

Ystäväni haukkuivat nuorena minua aina, että kun olen niin mamma, niin jään kyllä yksin, kun lapset lähtee ja kadun, kun vietin aikaa niin paljon perheen kanssa.

Tässä iässä kukaan ei painosta enää juoksemaan koko ajan jossain. Olen aina viihtynyt yksin ja en ole kaivannut sosiaalista hälinää.

Lapset ovat maailmalla ja miehen kanssa viihdymme hyvin kaksin. Ja jos nyt ukkokin jättäisi, niin viihdyn hyvin yksinkin. En koe tarvetta aloittaa uutta sosiaalista elämää, kun en ole koskaan sitä kaivannut

Ihanalta! Elän nyt elämäni parasta aikaa. Lapset ovat juuri muuttaneet omiin koteihinsa, eli olen saanut takaisin minuuteni. Ennen olin vakitöissä, nyt teen keikkatöitä, eli voin olla  pitkiä aikoja kotona. Tai siis mökillä. Lomailen, nautin. Siis todella nyt nautin elämästäni. Miehen kanssa mökkeilemme ja käymme vaeltamassa, valokuvaamassa, koira mukana. Elämä on aivan ihanaa. Todella, kuukautiset kyllä saisivat jo jäädä pois. Ja miehellä on vähän liikuntavammaa, se ei ole kivaa. Harrastan myös lukemista, neulomista ja leipomista. Voin tehdä niitä kotona niin paljon kuin haluan, kukaan ei vaadi minulta mitään, olen vapaa. Tietenkin myös kannan vähän huolta aikuisten lasteni puolesta; kaikki on nyt kyllä töissä ja yksi opiskelee, mutta riittääkö työt ja perustaako kukaan heistä perhettä koskaan... olisi ihana saada lapsenlapsia. Vaikka itsellä ei ole vakityötä, niin pidänkin tärkeämpänä, että lapsilla on. Joskus ihan pelottaa, että onko oikein olla näin onnellinen - mitä jos tämä kostautuu? Mutta en suostu pelkäämään, vaan nautin.

Itse 66. Hain kouluun ja jos pääsen jään töistä eläkkeelle. Uudet haasteet odottaa...

Hienoa että tästä asiasta keskustellaan! Itse olen vähän yli 50. Tunnen vanhentuneen 10 vuotta viimeisen kahden vuoden aikana. Painoni on noussut melkein 10. Muisti pätkii pahasti. Tunnen pudonneen kelkasta ja tunnen itseni ulkopuoliseksi. Olen todella huolissani enkä tiedä mitä tekisin. Syön aika terveellisesti ja harrastan melko paljon liikuntaa. Sosiaaliset suhteet ovat entisestään vähentyneet korona-aikana. Onneksi en ole ilmeisesti yksin näiden tuntemistani kanssa.

Mua ei haittaa vanheneminen, toinen vaihtoehtohan olisi olla kuollut. Rypyt ja pienet krempat ei pelota. Mulla on tavoitteita vanhuuteen: haluan vanheta 'arvokkaasti' ja viisaasti, olla avarakatseinen, hienostunut, hyväntahtoinen vanhus.

Oikein hyvältä tuntuu.

Tyttö 18v kirjoitti:

Eivät niin vanhat tyypit kuin 50 vuotta vanhat vanhukset osaa tietokonetta saati internettiä käyttää eli eivät he osaa tänne palstalle tulla ja viestiketjuusi vastata koska heidän lapsuudessaan ei vielä edes sähköjä ollut niin eivät he ole oppineet tietokoneita käyttämään.

Kuule me viiskymppiset käytettiin tietokonetta jo silloin, kun äitisi oli pilke isänsä silmäkulmassa.

Hyvin sanottu! Näin on. On yli 50-vuotiaita ja pumpulissa kasvaneita ihmisiä, joilla ei ole ollut juurikaan vastoinkäymisiä elämässään. He ovat syntyneet kultalusikka suussa. Nämä hyväosaiset kermape##eet eivät tajua mitään toisenlaisesta elämästä. Nämä keski-ikäiset ihmiset kitisevät ja rääkyvät vielä omia vanhempiaan apuun, kun tulee pienikin vastoinkäyminen arjessa. Säälittävää!

Minusta tuli jo alaikäisenä puoliorpo ja menetin toisenkin vanhempani alle 40-vuotiaana. Ja aina vaan jaksan kummastella näitä pilalle paapottuja, yli 40-50-vuotiaita perheenäitejä ja -isiä. He eivät halua ottaa mitään vastuuta omasta elämästään. Omat vanhemmat paapovat aikuisia lapsiaan kuin pikkulapsia. "Meidän Pirkko se on vasta 40-vee ja meidän Pikku-Pirkko tarvitsee lähes joka päivä 70-vuotiaan äidin ja 75-vuotiaan isän apua joka asiaan". Todellakin on säälittävää!

Iäkkäät ja raihnaiset isovanhemmat ramppaavat lapsiperheen kotona harva se päivä ja viikko. Isovanhemmat tekevät kotitöitä ja hoitavat ilmaiseksi lapsia. Lapsia kuskataan viikonloppuisin ja päivähoidon ja koulun lomilla mummoloihin hoitoon.

Isovanhemmille on ulkoistettu lapsiperheen äidille ja isälle kuuluvia perheen perusasioita. Lastenhoitoa, ruoanlaittoa, siivousta ja pyykinpesua. Vanhempien pitää saada omaa aikaa, kun omien lasten kanssa on aina niin raskasta. Mitenkähän nämä keski-ikäiset, paapotut, uusavuttomat ja uushaluttomat aikuiset ihmiset pärjäisivät elämässä ilman vanhusten jatkuvaa apua???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat niin pieniä vielä, että en ole ajatellut omaa ikääni juurikaan 53 täyttämässä... kaikki me kuolemme joskus. En oikein näe hedelmällisenä sen pohtimista paljonko aikaa on jäljellä (kun sitä ei voi kukaan tietää eikä ennustaa) olla perheen kanssa, tehdä sitä taikka tätä. Kun ei voi tietää, niin ei voi tietää. 

Otetaan kiitollisena vastaan se mitä on saatu ja ollaan tyytyväisiä siihen. Tekisi monen elämästä helpompaa. Samoin se vastuun ottaminen omasta elämästä ja tietenkin lasten, se kasvattaisi ja antaisi paljon. 

Joopa joo, helppohan se on olla kiitollinen siitä mitä on saanut jos ne saadut asiat ei ole pelkkää epäonnistumista toisensa perään riippumatta siitä miten paljon yrittää.

Työpaikoilla on todella pumpulissa kasvaneita ihmisiä. 50-vuotiaita joilla molemmat vanhemmatkin vielä elossa, ei mitään vastoinkäymisiä ollut.

Ihan per….stähän tämä vanheneminen on! Kaikki paikat pragaa.