Miltä teistä muista yli 50v. tuntuu vanheneminen?

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että olisi baareja, jossa ikäraja olisi 50 v. Ihan oikeasti. Olisi kiva tavata aikuisia, eikä mitään venytettyä teini-ikää viettäviä nelikymppisiä. Yli viisikymppisten kanssa voisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

m56

Kyllä. Valitettavasti vain se ei taida olla taloudellisesti kannattavaa. Ei olisi tarpeeksi kävijöitä.

Samoin kuin koko viihdeteollisuus, sen kohderyhmänä on nuoret ja sen kyllä huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että olisi baareja, jossa ikäraja olisi 50 v. Ihan oikeasti. Olisi kiva tavata aikuisia, eikä mitään venytettyä teini-ikää viettäviä nelikymppisiä. Yli viisikymppisten kanssa voisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

m56

Kyllä. Valitettavasti vain se ei taida olla taloudellisesti kannattavaa. Ei olisi tarpeeksi kävijöitä.

Samoin kuin koko viihdeteollisuus, sen kohderyhmänä on nuoret ja sen kyllä huomaa.

Olihan täällä 50+ disko muutamia vuosia. Ovella tarkastettiin henkkarit. Kyllä siellä riitti väkeä, kannattavuudesta en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun läheinen äitini kuoli 88-vuotiaana ja pitkä ihmissuhde siis päättyi, aloin oivaltaa konkreettisesti, että kaikki ihmissuhteet päättyvät kuolemaan. Tämä on fakta.

Siihen voi suhtautua kahdella tavalla. Joko se vie arvon kaikelta, koska kuitenkin kuolema korjaa. Tai se nostaa ihmissuhteet todella arvoonsa: pitää tarttua hetkeen ja elää hyvin muita kohtaan.

Myös se, että tietyt elämänvaiheet ovat jääneet peruuttamattomasti taakse kuten.. no, nuoruus, tuntuu haikealta. Tai lapset pieninä, niisk.

Parisuhteessa olevien kannattaisi muistaa, että parisuhdetta voi kehittää vain silloin kun molemmat vielä elävät. Sitten kun toinen poistuu näyttämöltä, game is over, eikä mitään voi enää anteeksi pyytää, anteeksi saada, puhua selväksi tms.  Vaikka silloin tavallaan selvästi näkee, mitä olisi pitänyt tehdä suhteen kehittämiseksi. Usein ihmiset kuitenkin elävät kuin aikaa olisi rajattomasti, vaikka niin ei ole.

Mä uskon elämään kuoleman jälkeen, siis että "taivas on totta", äidin kanssa sovittiin että mikä täällä jää kesken niin jatketaan sitten kun taivaassa tavataan, se on ainut lohtu kun äiti on nyt poissa.

En tiedä, tapaanko äitini taivaassa, mutta joskus hän yllättäen katsoo peilistä, kun hymyilen. Sukupiirteet ovat alkaneet tulla näkyviin.

Vierailija kirjoitti:

Vanhenemisessa kaikkein pahinta on älyllinen rupsahtaminen: Reputan älykkyystesteissä, mikä ei sinänsä ole ihme, sillä en enää ymmärrä ajatuksiani. Nuorempa sain korkeat pisteet älykkyysteisteistä ja ymmärsin omat ajatuksenikin. 

Tunne olevani labyrintissä; en löydä tietä sisään enkä ulos. Muistikin reistailee ja hajamielisyys on voittanut. Kultainen nuoruus on hämärä, kuollut muisto. 

Tätä se elämä on kun on täyttänyt 50-vuotta. 

Jaa-a.

45 vuotiaana valmistuin sähköasentajaksi ja 2015 AMK insinööriksi, olin jo 50 vuotias.

Sähkön kanssa ollut tekemisissä työelämässä vuodesta 2005, ei ole helppo laji, mutta mielenkiintoinen.

Se mikä on erilaista on oppiminen. Ulkoa ei kannata yrittää, sitä ei vanhempana osaa enää, mutta kun asian ymmärtää oikein, sen kautta oppii näin vanhempanakin. Nopeudessa häviää nuoremmille mennen tullen, mutta huolellisuudella saa puutteen korjattua, koska tekee asioita vain kertaalleen.

Kurkuma kuulemma on mauste, joka auttaa muistiin, mutta se on voimakas mauste.

En siis koe olevani vanha, vaikei tuota työuraa enää paljon ole. Ajatus toimii mainiosti näin vanhanakin.

Tietoteknniika hallinnassa ja tarvittaessa voi vaikka kasata tietokoneenkin, ei ole ongelmaa.

Näkökyky taas tuppaa huononemaan ikänäön kautta, mutta kaihia ei vielä ole tulossa sentään :D

Vanheneminen on elämän pohtimista nopeammalla sykkeellä. Mistä haaveilin, miksi en uskaltanut, miksi annoin työlle liian ison arvon, miten lapseni kokivat kodin tapahtumat, olinko läsnä, olinko itsekäs, rakastinko tarpeeksi, mistä sain perusteet käytökselläni jne Vanheneminen on myös hyväksyntää, tein parhaani, en ymmärtänyt asettaa rajoja, lapset ovat aikuisia ja hyviä ihmisiä heistä tuli. Vanhenemiseen liittyy myös omien vanhempien vanhuuden pohtimista. Olisinko voinut helpottaa sitä, miksi moni asia jäi kysymättä, kiitinkö tarpeeksi, annoinko anteeksi lapsuuden turvattomuuden jne. Olenko viisaampi, ymmärrätkö enemmän elämää ja onko moni asia liian myöhäistä. Tältä vanheneminen ja kypsyminen tuntuu. Vastauksia ei ole ja jos on, ovat ne subjektiivisia omasta näkökulmasta. Niin kauan kuin hakee syitä ulkopuolelta, ei tarvitse käsitellä omaa osuuttaan tapahtumiin. Vanhetessa on hyvä olla rehellinen elämää kohtaa ja antaa anteeksi, vaikkei kukaan pyydäkään.

Oon 55 mies ja haistatan pitkät paskat vanhenemiselle. Pillifarkut ja bändipaidat päällä sekä tietty hupparit päällä painan meneen. Kesällä ajan avo-Porschella ja rokki soi täysillä. Taskussa aina uusin iPhone ja sillä snäppään ja instaan lataan bilekuvia. 

Ikä on tosiaan vaan numeroita!

Luopumista pitää opetella ja miettiä että eläkeiässä voi sitten lopullisesti luopua . Varsinkin kun olet yrittäjä ,et jaksa ikuisesti . Mutta ei tämä estä elämästä eikä unelmoimasta vaan antaa siihen mahdollisuuden . Jos olet aina kiinni niin huomaat vasta jälkeenpäin mitä menetät . Itse olen " luopunut" 50 alkaen ,eli hyppäsin pois oravanpyörästä kun näin että tätä saa tehdä muuten hautaan asti . Yrittämisestä en luopunut enkä ole vielä menettänyt mitään vaikka olen nyt 60 . Vielä on paljon jäljellä jos terveyttä riittää ,on vaimo ,lapset ja lastenlapset.

Toi. Ite ei muutu mut lapset kasvaa. Vauvat menee autokouluu ja inttii. Vastasyntynyt kummityttö pääsi yluoppilaaksi... tältä tuntuu

N60

Vierailija kirjoitti:

Toi. Ite ei muutu mut lapset kasvaa. Vauvat menee autokouluu ja inttii. Vastasyntynyt kummityttö pääsi yluoppilaaksi... tältä tuntuu

N60

*yli tätä tää on...😜

Ei ole omistusasuntoa eikä vakityötä. Alkaa määräaikaiset työt mennä herkästi nuoremmille. Ystävystyminen on haastavaa tässä iässä uudella paikkakunnalla. Tuli ero muutama vuosi takaperin ja tuntuu, ettei hyvää parisuhdetta enää tule löytämään, en edes tiedä haluanko. Yksinäinen ja ulkopuolinen olo. Nuoret miehet ovat kiinnostuneita, mutta heidän kanssaan tuntee itsensä vielä vanhemmaksi. Oman ikäiset miehet ovat joko pappaantuneet tai sitten yli-innokkaita urheilijoita, joiden kanssa ei ole mitään yhteistä.

Ulkonäkö on pitkälti mennyttä ja se tuntuu pahalta, kun on aina ollut kaunis. Kalpeat kasvot, alaspäin piirtyneet juoneet, silmissä tuike sammunut. Vaikka ei hirveästi ryppyjä ole, niin haalea muisto entisestä olen.

Tuntuu surulliselta, yksinäiseltä ja paskalta.

Tuntuu näköalattomalta tässä hullussa maailmassa, jossa kaikki menee vain huonommaksi. Vanhuus pelottaa, en halua vaipoissa hoitokotiin tai jäädä heitteille omaan kotiin, jossa kodinhoitaja käy kiireesti 3 x pvässä tekemässä nopeasti pakolliset, liikaa työn kautta nähnyt tätä. Toivoisin lähteväni saappaat jalassa. Tällä hetkellä tuntuu, ettei elämällä ole enää mitään annettavaa.

N 50

Ainokaiseni täytti juuri 4v, itse olen 51v - naiseuden huipulla, mikä huolettaisi?

Olen 60+ ja kaikki alle 50 vuotiaat näyttävät todella nuorilta. Ihan huvittaa, kun 40 vuotias sanoo olevansa 'vanha'. Toisaalta saan kuulla 70+ vuotiailta, että olen itse vielä 'nuori', mutta teinien mielestä olen ikäloppu.

Tässä iässä ei vaadi itseltään niin paljon kuin nuorena, osaa ottaa rennommin, eikä tarvitse 'esittää' mitään. Vanheneminen on kuin kiipeäisi vuoren rinnettä ylös, mitä vanhempi on, sitä laajemmat on näkymät elämää kohtaan. Ymmärtää monia asioita toisin kuin nuorena.

Askel hidastuu, monet ohittavat lenkkipolulla. Kun nousee ylös tuolista, kroppa on jäykkä jonkun aikaa. Unentarve on 9 - 12 tuntia yössä ja aamulla on pussit silmien alla, vaikka nukkuu hyvin.

On aikaa harrastaa mitä mieli tekee. Yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat enemmän kuin nuorena.

Ulkonäkö muuttuu, mutta se ei stressaa niin paljon kuin 50 vuotiaana.

Lääkärikäynnillä puhutaan minulle kunnioittavammin kuin ennen. Teititellään kaupoissa. Autetaan kadulla auliimmin ja autot pysähtyvät suojatien eteen helpommin.

Lapsenlapset ovat äärettömän rakkaita ja pienikin lapsen itku liikuttaa ja lapsen ilo on tarttuvaa ja piristää paljon.

On aikaa kinnittää huomiota lintuihin ja yleensäkin luontoon.

Uskosta on tullut entistäkin tärkeämpi asia. En odota kuolemaa, mutta olen rauhallisen tietoinen siitä, että se lähestyy. Haluaisin tehdä vielä monia asioita ennen sitä ja nähdä lastenlasten olevan aikuisia.

Älkäähän nyt masentuko hyvänen aika. Tottakai me vanhenemme, ja paikkoja alkaa kolottamaan, eikä jaksa samalla lailla kuin nuorempana. Mutta miettikääs nyt että jaksaisiko tässä vouhottaa menemään samalla tavalla kuin 30 vuotta sitten. itse ainakin olin kauhean epävarma ja hössötin mutta nyt tietää mitä tekee, tuntee itsensä ja tietää mitä tekee onnelliseksi. älkää niin kovin olko huolissanne kaikesta tulevasta vaan eletään tätä päivää.

Tämä päivä kirjoitti:

Vanheneminen on elämän pohtimista nopeammalla sykkeellä. Mistä haaveilin, miksi en uskaltanut, miksi annoin työlle liian ison arvon, miten lapseni kokivat kodin tapahtumat, olinko läsnä, olinko itsekäs, rakastinko tarpeeksi, mistä sain perusteet käytökselläni jne. Vanheneminen on myös hyväksyntää, tein parhaani, en ymmärtänyt asettaa rajoja, lapset ovat aikuisia ja hyviä ihmisiä heistä tuli.

Vanhenemiseen liittyy myös omien vanhempien vanhuuden pohtimista. Olisinko voinut helpottaa sitä, miksi moni asia jäi kysymättä, kiitinkö tarpeeksi, annoinko anteeksi lapsuuden turvattomuuden jne.

Olenko viisaampi, ymmärrätkö enemmän elämää ja onko moni asia liian myöhäistä. Tältä vanheneminen ja kypsyminen tuntuu. Vastauksia ei ole ja jos on, ovat ne subjektiivisia omasta näkökulmasta. Niin kauan kuin hakee syitä ulkopuolelta, ei tarvitse käsitellä omaa osuuttaan tapahtumiin. Vanhetessa on hyvä olla rehellinen elämää kohtaa ja antaa anteeksi, vaikkei kukaan pyydäkään.

Kiitos viisaasta kirjoituksesta! Niin samaa mieltä. Täytyy antaa anteeksi myös itselleen, koska mitään ei voi enää muuttaa, eivätkä itsesyytökset lisää elämän laatua.

Olen 65 ja menettänyt neljässä vuodessa mieheni, äitini, kälyni ja iäkkään rakkaan ystävän. Viimeksi jäävät mieleen pyörimään saattohoidon tapahtumat ja oma toiminta niissä vaiheissa.

Lasten lapsuus ja omat virheet avioliitossa myös mietityttää: mitä olisi voinut tehdä toisin, paremmin.

Isäni, 95 vuotta, sanoi hiljattain näin: "Se omatunto onkin kumma kapine, kun se alkaa vanhalla iällä enemmän vaikuttaa." Eli omatunto alkaa kolkuttaa joistakin asioista, vaikkapa sinänsä ihan pienistäkin tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Siksi kannattaa nuorempana pyrkiä toimimaan empaattisesti kaikkia kohtaan, eikä toimia itsekkäästi, koska sitä voi joutua katumaan myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että olisi baareja, jossa ikäraja olisi 50 v. Ihan oikeasti. Olisi kiva tavata aikuisia, eikä mitään venytettyä teini-ikää viettäviä nelikymppisiä. Yli viisikymppisten kanssa voisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

m56

Kyllä. Valitettavasti vain se ei taida olla taloudellisesti kannattavaa. Ei olisi tarpeeksi kävijöitä.

Samoin kuin koko viihdeteollisuus, sen kohderyhmänä on nuoret ja sen kyllä huomaa.

Olihan täällä 50+ disko muutamia vuosia. Ovella tarkastettiin henkkarit. Kyllä siellä riitti väkeä, kannattavuudesta en tiedä.

Kiva kuulla että väkeä riitti, mutta epäilenpä että kannattavuus ei siltikään olisi kovin hyvä. Vaikka viisikymppisillä on rahaa, harva jaksaa juoda enempää kuin pari drinkkiä illassa ja nukkumaan pitää päästä yhdeksältä :D

Vierailija kirjoitti:

Ainokaiseni täytti juuri 4v, itse olen 51v - naiseuden huipulla, mikä huolettaisi?

5- ja 7-vuotiaat, normisettiä 50-vuotiaanakin.

Viidenkympin jälkeen alkaa vähitellen ymmärtää elämän lainalaisuuksia ja tajuaa, miten hidasta on ihmisen henkinen kypsyminen. Samalla tajuaa elämän rajallisuuden; Game over on lähellä juuri kun alkaa tajuta miten homma toimii. Fysiikka alkaa rapistua ja jaksamisen rajat tulevat nopeammin vastaan. Kaiken maailman kissanristiäisissä käyminen ja muu vastaava menettää merkityksensä. Tavallinen arki ilman mitään mullistuksia on parasta!

Olen 48 w eli jo huonoa kohti menossa...

Parhaat vuodet olivat 16...30 veenä.

35 v on myös nuorekas ja jaksava persoona.

30 v oli eka kolahdus, sitten 40 w pysäytti että tässähän vanhenee vauhdilla. Ihmisikä on sittenkin pelkkä silmänräpäys, 30 v jälkeen mennään aivan turbovauhtia.

50 v on jo aika wanha. Ikä ei tuo mitään hyvää kroppaan. Kammottava ikä johon liittyy lukuisat konservatiiviset kliseet ja oireet...

Ihminen lihoo ja laiskistuu. Tulee tauteja ja oireita... koko ajan enemmän.

Pyrin pysymään kunnossa mutta sekä mieli että kroppa laiskistuu ja ihminen hidastuu väkisten. Eli vanhuus on tulossa.

Naama ja look on silti nuorekas...toistaiseksi.

Jo lapsena tiesin että ikääntyminen on kurjaa, sen näki ihan suvun vanhuksistakin.

Mutta taistelu jatkuu eli terveet elämäntavat ja kohtuu painossa pysyminen. Urheilua minun tulisi lisätä, samoin kuin 90 %a kansastamme myös.

Nykyään on kiireinen ja laiska väki.

Toivoisin olevani jo eläkeiässä, loppuisi pyöriminen oravanpyörässä, ja saisi seistä vaikka päällään, olla vain.

Mua ei vanheneminen haittaa, arvet, rypyt kertoo elämäntarinaa.