Lue keskustelun säännöt.
Miltä teistä muista yli 50v. tuntuu vanheneminen?
Elämä täällä on niin lyhyt, aika tuntuu juoksevan niin ettei perässä meinaa pysyä.
Alkaa luopumisen opettelu.
Toisaalta niin surullista mutta toisaalta kaunista...
Kommentit (910)
Vierailija kirjoitti:
Elämän parasta aikaa! T.n53
Voi ollakin. Ei sitä kukaan tule päättämään.
Ihmisten elämät on lopulta niin erilaisia, ja asiat voi kääntyä moneen suuntaan, myös korvien välissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 50 v elää täysillä, kannattaa pitää huoli kunnosta hyvissä ajlin, ei tupakointia, alkoholia harvoin ja maltillisesti, aurinkoa rasva iholla ja hyvin maltillisesti, seksi sujuu, harrastukset, työ, kenties opiskelua jne
Silti on vanha. Ei voi mitään.
Ei oo nuori mutta tietää jo mitä haluaa ja tekee ja itseluottamusta ja varma otteissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvältä tämä vanheneminen tuntuu, on tosi levollinen olo. Ei enää lainkaan samanlaista ahdistusta ja levottomuutta kuin nuorena. Olen nyt (57 v) paljon onnellisempi kuin esimerkiksi 21-vuotiaana.
Mulla just toisinpäin, nuorena sitä oli rakastunut, meni naimisiin ja sai sen kaipaamansa lapsen. Nyt 57v. oon levoton ja ahdistunut seuratessani miten maailma on muuttunut.
Tuokin on totta, jotkut ilmiöt järkyttävät ja huolettavat. Jotenkin vaan itsellä on jo sellainen olo, että kyllä tässä jotenkin pärjäillään, semmoinen selittämätön ahdistus on jäänyt. Ja se oli häijyäkin nuorena, syyllisyyttä ja alemmuudentuntoa ja häpeää. Kun on sinut itsensä kanssa, ei märehdi sellaista, mihin ei voi vaikuttaa ja toisaalta muiden hyväksyntä ei ole erityisen tärkeää, kun hyväksyy itsensä.
Mutta tokihan me yksilöitä ollaan tässäkin.
Kyllä tämä vanheneminen on ihan hanurista. Kroppa vaatii koko ajan enemmän huolenpitoa mutta kankeus lisääntyy vaikka yrittää liikuntaa harrastaa. Naama rupsahtaa ja tukka harvenee. Mieli on vielä kuin kolmekymppisellä ja yrittän näyttää fressiltä, aina se ei onnistu. Työn puolesta kun näen vanhuksia ajoittain, kauhistuttaa oma vanheneminen. Toivottavasti minut täältä korjataan ajoissa pois jotta en joudu kokemaan toisten huollettavana oloa. Ja maailma on menossa päin persettä, ikävä tietysti mitä lapset joutuvat vielä kokemaan.
kohta viiskymppinen kanssa.yksinäinen,lapsettomaksi jäänyt,paskaa työtä tekevä mies.väkisinkin miettinyt jo useamman vuoden miksi jatkaa tätä elämää..ehkä jäädä työttömäksi,juopotella ja kuolla pois mahollisimman nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kohta viiskymppinen kanssa.yksinäinen,lapsettomaksi jäänyt,paskaa työtä tekevä mies.väkisinkin miettinyt jo useamman vuoden miksi jatkaa tätä elämää..ehkä jäädä työttömäksi,juopotella ja kuolla pois mahollisimman nopeasti.
No tuostahan on suunta vain ylöspäin. Jätä ukkosi ja lähde opiskelemaan jotain ihan uutta alaa.
Ei juuri yhtään miltään. Ei ole sairauksia tai muutakaan. Vanhoista koulukavereista on alkanut kuulumaan, että milloin kukakin on kuollut. Näin miehenä voi todeta, että entistä poikaporukkaamme niittää alkoholi.
Toinen lapsista on jo muuttanut pois ja toisenkin lukio alkaa loppumaan. Lapsista näkee, miten aika kuluu nopeasti. Lasten koulun ohi ajellessa muistelen, kuinka siellä käytiin kymmeniä kertoja juhlissa ja vanhempain illassa. Ja miten nopeasti se aika menikään ohi.
Mutta noin muuten minulla ei ole mitään kummempia tuntemuksia. Omat vanhempani ovat jo kuolleet.
Mies 56v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun läheinen äitini kuoli 88-vuotiaana ja pitkä ihmissuhde siis päättyi, aloin oivaltaa konkreettisesti, että kaikki ihmissuhteet päättyvät kuolemaan. Tämä on fakta.
Siihen voi suhtautua kahdella tavalla. Joko se vie arvon kaikelta, koska kuitenkin kuolema korjaa. Tai se nostaa ihmissuhteet todella arvoonsa: pitää tarttua hetkeen ja elää hyvin muita kohtaan.
Myös se, että tietyt elämänvaiheet ovat jääneet peruuttamattomasti taakse kuten.. no, nuoruus, tuntuu haikealta. Tai lapset pieninä, niisk.
Parisuhteessa olevien kannattaisi muistaa, että parisuhdetta voi kehittää vain silloin kun molemmat vielä elävät. Sitten kun toinen poistuu näyttämöltä, game is over, eikä mitään voi enää anteeksi pyytää, anteeksi saada, puhua selväksi tms. Vaikka silloin tavallaan selvästi näkee, mitä olisi pitänyt tehdä suhteen kehittämiseksi. Usein ihmiset kuitenkin elävät kuin aikaa olisi rajattomasti, vaikka niin ei ole.
Mä uskon elämään kuoleman jälkeen, siis että "taivas on totta", äidin kanssa sovittiin että mikä täällä jää kesken niin jatketaan sitten kun taivaassa tavataan, se on ainut lohtu kun äiti on nyt poissa.
En enää nuku kunnolla. Joka "aamu" herään kolmelta! 56v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivoisin, että olisi baareja, jossa ikäraja olisi 50 v. Ihan oikeasti. Olisi kiva tavata aikuisia, eikä mitään venytettyä teini-ikää viettäviä nelikymppisiä. Yli viisikymppisten kanssa voisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
m56
Vierailija kirjoitti:
En enää nuku kunnolla. Joka "aamu" herään kolmelta! 56v.
Sama minulla. Mutta ei minua juuri väsytä. Ei vaan nukuta enää. Aivan kuin unta ei vaan riittäisi enempää. Mutta vastaavasti olen välillä ottanut iltapäivätorkut. Yksityisyrittäjänä voin voin ottaa torkut silloin kun haluan.
m56v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 54. Yritän elää terveellisesti, että olisi mahdollisimman paljon hyviä vuosia jäljellä. Vanhemmat kummatkin elivät aivoinfarktin jälkeen vielä pari vuotta, eikä elämän laatu silloin ollut kummoinen. Se avasi silmäni arvostamaan ja vaalimaan terveyttä. Yritän lisäksi elää jokaisen päivän niin, että tunnen eläneeni: tehdä asioita ja viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka tuottava iloa.
Vierailija kirjoitti:
Olen 54. Yritän elää terveellisesti, että olisi mahdollisimman paljon hyviä vuosia jäljellä. Vanhemmat kummatkin elivät aivoinfarktin jälkeen vielä pari vuotta, eikä elämän laatu silloin ollut kummoinen. Se avasi silmäni arvostamaan ja vaalimaan terveyttä. Yritän lisäksi elää jokaisen päivän niin, että tunnen eläneeni: tehdä asioita ja viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka tuottava iloa.
Minä vietän aikaa myös niiden kanssa jotka eivät jaksa sitä iloa tuottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 53 ja perusterve. En suhtaudu vanhenemiseen mitenkään erikoisesti. Kuuluu elämään. Pari vuotta sitten voin huonommin ja tein elämänmuutoksen. Nyt porskuttelen taas menemään. Luotan että pysyn hyvässä vireessä vielä pitkään. Nautin elämästäni.
Salkkarit menee ohi kun käyn niitä odotteleen sohvalle pitkäkseni, nukahdan. 56v.
50 v oli parasta aikaa. Lapsilla omat elämät, ei tarvitse kenestäkään huolehtia, voi keskittyä omaan elämiseen. Nyt yli 60 vuotiaana vaan alkaa tulla kaikkia vaivoja ja kipuja, joten nauti vielä siitä "nuoruudesta"
61 kirjoitti:
50 v oli parasta aikaa. Lapsilla omat elämät, ei tarvitse kenestäkään huolehtia, voi keskittyä omaan elämiseen. Nyt yli 60 vuotiaana vaan alkaa tulla kaikkia vaivoja ja kipuja, joten nauti vielä siitä "nuoruudesta"
Ja se totaalinen rupsahtaminen tuli vähän alle kuuskymppisenä. Naama ja kroppa, mutta sen kanssa oppii elämään, kun ajattelee, että oon mikä oon. Toisaalta on helpotus, kun ei ole liian suuria ulkonäköpaineita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 51v ja liikunnasta palautuminen kestää kauemmin. Muuta rupsahtamista ei vielä. Teen vaativaa asiantuntijatyötä ja eläkeikäkin jotain 67v
Nuoremmille se saattaa olla vain asiantuntijatyötä.
Paitsi jos se vaatii 20 vuoden kokemuksen, ja on valmistunut 5 vuotta aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
En enää nuku kunnolla. Joka "aamu" herään kolmelta! 56v.
Kannattaa tutkittaa uniapnea. Aloin nukkua tai kuin tukki, kun sain c-pap-laitteen.
Ja estrogeenigeeli tasaa vaihdevuosioireita.
Luulin nuorena, että elämä säilyisi samanlaisena lähes loppuun saakka. Pari yllätystä on kuitenkin tullut. Tärkeimpänä se, ettei auta, vaikka kuinka terveellisesti eläisi, terveydestään ei oikeasti saa päättää itse. Geenit määräävät sen pääosin. Luulin, että pääsisin terveenä eläkkeelle. No enpä pääse. Elämän laatu on paljon kiinni myös puolison terveydestä, se on ollut toinen yllätys. Puolisoni sairastui etenevään neurologiseen sairauteen, ja on vain ajan kysymys, milloin minusta tulee omaishoitaja. Hän on jo nyt aivan eri ihminen kuin aikaisemmin, ikää hänellä 65, itse olen pari vuotta nuorempi ja vielä kokopäivätöissä.
Miellyttävä yllätys on ollut se, kuinka paljon iloa aikuisista lapsista, tai yhdestäkin, on. On niin hienoa kun nuorilla on kaikki hyvin ja suhteet kääntyvät niin päin, että nuoret alkavat avartaa meidän vanhojen elämää, kun aikaisemmin oli päin vastoin. Emme ole enää pelkästään antavina osapuolina vaan myös saavina.
Viisikymppisenä olin vielä voimieni tunnossa, mutta sanoisin, että 55 ikävuoden jälkeen perinnölliset erot alkavat näkyä vuosi vuodelta yhä selvemmin. Kun mennään yli 65 ikävuoden, erot ovat jo todella isoja. Toiset juoksevat maratoneja, toiset ovat haudassa.