Miltä teistä muista yli 50v. tuntuu vanheneminen?

Olen 10 päivän kuluttua 61. Mitään terveyshuolia ei ole, urheilen tunnin päivässä. Töissä aion jatkaa loppuun asti, työni on älyllistä ja antoisaa lukemista ja kedkustelua parhaiden asiantuntijoiden kanssa.

Olen nuorekas edelleen. Sain lapset vasta nelikymppisenä, toinen on vasta abi ja molemmat vielä kotona.

Talo maksettu 18 kuukauden kuluttua.

Olen kiitollinen kaikesta.

Haikealta tuntuu, kun lapset itsenäistyvät. Toisaalta, luin juuri lööpistä, että Laura Malmivaara, 48, odottaa vauvaa. Tuntui helpottavalta, että itse en odota, en jaksaisi enää pikkulapsiaikaa. Onnea ja iloa toki toivon hänelle!

Ei se 40 ole myöskään uusi 30.

Olen 60v. Työssä pitäisi jaksaa vielä vajaa 5 vuotta. Työ on antoisaa mutta kuluttavaa. Haluaisin jo hitaampaa elämää ja tehdä muitakin asioita kuin työtä. Ainoa lapseni on kohta 25v. Monta vuotta meni hänen huumeongelmissaan. Nyt ehkä parempaan päin mutta ei voi vannoa. Vielä viime vuonna tähän aikaan oli vankilassa. Elämä on ollut liian vaikeaa. Haluaisin jo levätä mutta minulla on lapseni lisäksi muitakin läheisiä, jotka tarvitsevat apuani. Joskus mietin, millaista elämäni olisi, jos voisin elää vain itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Olen 60v. Työssä pitäisi jaksaa vielä vajaa 5 vuotta. Työ on antoisaa mutta kuluttavaa. Haluaisin jo hitaampaa elämää ja tehdä muitakin asioita kuin työtä. Ainoa lapseni on kohta 25v. Monta vuotta meni hänen huumeongelmissaan. Nyt ehkä parempaan päin mutta ei voi vannoa. Vielä viime vuonna tähän aikaan oli vankilassa. Elämä on ollut liian vaikeaa. Haluaisin jo levätä mutta minulla on lapseni lisäksi muitakin läheisiä, jotka tarvitsevat apuani. Joskus mietin, millaista elämäni olisi, jos voisin elää vain itselleni.

Tee hyvä ihminen itsellesi omaa aikaa ennenkuin kuolet

Olen kuusikymppinen, työelämässä täysillä, terveys ok, lapset aikuisia, raha-asiat mallillaan. Kroppa on suht ok, naaman kävin fiksauttamassa. Elämä on hyvää!

Mitenkähän paljon eläkeikä nousee? Vaikka seuraavan 20v kuluessa...

Mietin vaan. Kun tarttishan ihmisten ehtiä nauttia myös eläkepäivistään

No näin kuusikymppisenä on pakko sanoa että on ihan parasta aikaa elämässäni! Olen toistaiseksi terve, kunto on parantunut paljon siitä kun olin 50, en ole enää työelämässä ja rahat riittää hyvin, ei ole velkoja ja talo ja auto on ollut omia jo vuosia. Hoidan puutarhaa ja kotia, teen patikkaretkiä luonnossa, luen ja teen käsitöitä ja matkustelin paljon ennen koronaa. Nytkin reissaan mutta parinsadan kilometrin säteellä, onhan lähelläkin paljon mielenkiintoista nähtävää.

En todellakaan haluaisi olla tämän päivän 20-vuotias. Ihan kylmäävä ajatus. Myötätuntoni on vahvasti heidän puolellaan, ei tule olemaan helppoa heillä. Töissä - silloin kun niitä saavat - joutuvat varmaan olemaan reilusti yli seitsemänkymmenen paremmalle puolelle. Ehkä siksi nuoremmat ihmiset pelkäävät  vanhenemista. Varmaan itsekin pelkäisin jos olisin nyt jotain 20 - 25.

Kyllä tuntuu ihan maailmanlopusta kun täytti 60, vaikka peilistä katsoo kun 40 + nainen, ei mitään kauneus leikkaus juttuja tehty...kroppakin ihan ok, mieli ja elämänkokemusta kuin + 100 v... uupunut ja ja masennus hiipii väkisinkin, vaikka fiksaan nassuni joka päivä omaksi ilokseni...

Tätä se elämä on kun on täyttänyt 50-vuotta. [/quote]

Mulle tuo palikkatesteissä taantuminen oli kova paikka. Aina ollut 5% parhaimpien joukossa ja nyt viimevuonna hädintuskin keskitasoa (normaali siis vielä ikäisekseni). Omilla kriteereillä täysin pudonnut kykyjeni tasolta

18[/quote]

Hohhoh...  Taidat olla viisaampi kuin koskaan mutta se testi on tullut vaikeammaksi.

Vierailija kirjoitti:

Mun 80v äiti tuli just Teneriffalta, joten meinaan minäkin elää vielä sen 30 vuotta ainakin.

Mukavaa, että Suomeen tuodaan koronavaihtoehtoja eri maista. <3

Vierailija kirjoitti:

En halua elää lähellekkään satavuotiaaksi. Ap.

Tunsin erään vanhan ladyn, joka eli 102 vuotiaaksi. Asui kotona poikansa kanssa ja täysin järissään. Kyllästyi ja päätti, että nyt riitti. Lakkasi syömästä ja juomasta ja jonkun ajan päästä nukkui pois. Muuta vikaa ei ollut kuin toisessa polvessa nivelrikko.

Mies otti avioeron neljä vuotta sitten ja teki itselleen sopivan osituksen- minä nyt työttömänä ja rahattomana mietin miten sitä myisi itseään. Ei ole kivaa okt velattomana eikä takkatulta.

Luin neljä tutkintoa jotka eivät kantaneet kuin ahdistaviin sihteerin töihin. Olen päätynyt siihen että olen sosiaalisesti osaamaton. Eläkkeelle asti lienee luvassa palkkatukipaikkoja. Voisin vielä opiskella mutta tutkinnon pitäisi toooodellakin taata työn.

Elämä on ollut yliliikkuvana ja erityisherkkänä kipuja täynnä. Lapsia ei ole ja asuntona pieni kaksio asumisoikeustalosta. Ei saunaa ja näkymät vastapäisen talon ikkunoihin.

Olen treenannut samaa lajia 20 vuotta ja omien terveysongelmien lisäksi ei ole vielä tullut lisävaivoja. Koin jo nuorena vanhuuden vaivat niin en usko että ne enää järkyttävät.

Miehiä on vielä pyörinyt jaloissa kun minut on kasvatettu siihen että naisen pitää olla iloinen ja kaunis.

Valitettavasti olen todennut että minulle ei tainnut tulla mahdollisuutta rakkaustarinaan vaan miehet  eivät halua tehdä kuin minimin... minkään eteen. Sinnittely pitkässä avioliitossa ei hyödyttänyt, kulutin vain omaa elämääni. Tiedän että kiinnostavalla miehellä ei saa olla lemmikkiä, ei lapsia mutta ei saa olla ollut liikaa yksinäänkään. Eikä enää viisikymppisenä haluta omia lapsia, näitäkin on tullut vastaan. En sitten osannut hoitaa tätäkään asiaa kuntoon. Iso pettymys.

Taistelu ryppyjä vastaan on naurettavaa, seerumien ja rasvojen läträystä. Menisin laser-hoitoihin jos olisi rahaa.

Loppuelämä tulee olemaan taistelua mistä saa rahat fysioterapiaan, treeniin + pakollisiin elinkuluihin. 

Viisikymppis-synttäriviikko oli aivan hirveä, tuntui että elämä loppuu siihen.

Jos saisin rahaa jostain riittävästi, en valittaisi muusta. Rahalla saa kodin takkatulella, miehiä, erilaisia terveyttä edistäviä hoitoja ja kokemuksia. Rahan tuomaa turvaa ja kivuttomuutta on ikävä.

En tykkää, minulla on vielä 8 vuotta aikaa 50 ikävuoden täyttymiseen. Mutta olen kokenut jo menetyksiä (läheisen kuolema ja toisen vakava sairastuminen) juuri 4-kympin kynnyksellä, oma äiti alkaa olla vanha ja huoli hänestä kasvaa. Kaipaan nuoruuden huoletonta aikaa.

En oikeastaan tiedä, mietinkö aiemminkaan ikääni. Kun sitä vaan eletään sitä elämänvaihetta, mikä kulloinkin on meneillään.

Tosin nyt kun täytän 60 ensi viikolla, voin sanoa, etten luullut mulle käyvän näin: lihoin mummoksi 3 vuodessa😕

Tosin tällä iällä osaa olla jo armollinen ja todeta-mulla ei ollut voimavaroja muuhun. Tuli syöpä ja sen perään lapsen vaikea ero ja huoltajuuskiista. Oma olo ja kunto jäi toiseksi niissä taistoissa.

Heh, vanhat kurpat luulee täällä että 50 on uusi 25. Ei ole. Te ootte kulahtaneita korppikotkia, jotka etenee kovaa vauhtia kohti hautaa. Vieläkö ihmettelette, että menette sinne yksin?

Työ on muuttumassa liian vaikeaksi. Tietokoneohjelmat turhauttavat ja raivostuttavat, koska ne tuntuvat muuttuvan yhä vaikeammiksi käyttää. Suuri osa työajasta kuluu uuden tietotekniikan kanssa kamppailuun ja yhä vähemmän itse perustehtävään.

Tältä siis tuntuu nyt.

Vanhempani ovat kuolleet, joten heistä ei ole huolta enää. Pian täytän 60. Ajattelen olevani vanha eukko, vaikka joskus tuntuu kuin olisin vasta teini.

Vierailija kirjoitti:

Työ on muuttumassa liian vaikeaksi. Tietokoneohjelmat turhauttavat ja raivostuttavat, koska ne tuntuvat muuttuvan yhä vaikeammiksi käyttää. Suuri osa työajasta kuluu uuden tietotekniikan kanssa kamppailuun ja yhä vähemmän itse perustehtävään.

Tältä siis tuntuu nyt.

Vanhempani ovat kuolleet, joten heistä ei ole huolta enää. Pian täytän 60. Ajattelen olevani vanha eukko, vaikka joskus tuntuu kuin olisin vasta teini.

Eläkemummot ulos seuraavassa yt:ssä. Niin se menee jos ei enää edes osaa tietokonetta ja ohjelmia käyttää. Nuoret tilalle. Juuri tämän vuoksi yli 55-vuotiaiden paikka on eläkkeellä, ei työssä.

Vanhenemisen huono puoli on, että jokaisena uutena päivänä on vähän vanhempi kuin eilen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhenemisessa kaikkein pahinta on älyllinen rupsahtaminen: Reputan älykkyystesteissä, mikä ei sinänsä ole ihme, sillä en enää ymmärrä ajatuksiani. Nuorempa sain korkeat pisteet älykkyysteisteistä ja ymmärsin omat ajatuksenikin. 

Tunne olevani labyrintissä; en löydä tietä sisään enkä ulos. Muistikin reistailee ja hajamielisyys on voittanut. Kultainen nuoruus on hämärä, kuollut muisto. 

Tätä se elämä on kun on täyttänyt 50-vuotta. 

Mulle tuo palikkatesteissä taantuminen oli kova paikka. Aina ollut 5% parhaimpien joukossa ja nyt viimevuonna hädintuskin keskitasoa (normaali siis vielä ikäisekseni). Omilla kriteereillä täysin pudonnut kykyjeni tasolta

18

Mitä ihmettä olette tehneet aivoillenne, onko esim. alkoholi tai muut päihteet ongelma? Kysyn siksi, että itse olen 57v. ja pää toimii kuin partaveitsi, ei mitään ongelmia. Mutta olen ollut täysin raitis kymmeniä vuosia, olisiko sillä osuutta asiaan?

Ei välttämättä. Raitis olen minäkin, verenpaine hyvä, veriarvot hyvät, en ole koskaan ollut ylipainoinenkaan, mutta niin minulla vaan on pienten verisuonten tauti jo tehnyt aivoissa työtään.

En keksi muuta syytä kuin sen, etten ole koskaan innostunut liikunnasta. Olisi kai pitänyt liikkua aktiivisemmin.