Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Järkytys! Kävin katsomassa äitiäni palvelutalossa

Vierailija
13.03.2015 |

Äitini tila on heikentynyt viime viikkoina paljon. Eilen järkytyin kun kävin häntä katsomassa ja nuori harjoittelija oli syöttämässä häntä. Ruokaa valui hänen suupielistään ja harjoittelija syötti hänelle lihapullia, vaikkei äitini niistä pidä :( Huoneessa haisi eritteille, hajua ei kuulemma saa pois... Outoa. Henkilökuntaa en meinannut käsiini saada, vaikka heitä näkyi olevan koko ajan lasikopissa, joten luulisi jollain olevan aikaa irrottautua ja keskustella aiheesta...

Kommentit (417)

Vierailija
281/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen lh-opiskelija ja tein yhden harkan palvelukeskuksessa. Siellä missä olin, todella panostettiin hoitoon ja asukkaan kohtamiseen. Toki aika on rajallista ja yksinkertaisesti hoitajilla ei ole aina aikaa esimerkiksi jutella ”niitä näitä” asukkaan kanssa ja sen takia hoitajan työ voi vaikuttaa ulkopuolisen silmin laiskalta tai välinpitämättömältä.

Mitä tuohon ruoan valumiseen tulee, sille ei voi mitään. Yleensä syöttötilanteissa pyrin pyhkimään suupielet jos oli tarvetta, mutta on se syötettävälle mukavampaa, kun ruokailun jälkeen pyyhitään suu kerralla eikä 5min välein. Ja tosiaan tuolla kokoonnuttiin ”lasikoppiin” juuri suullisten raporttien takia, kun hoitajilla ei ole aikaa lukea hiljaisia (kirjallisia) raportteja.

Voi kun tuli ikävä tuot harjoittelupaikkaa! Haastavista tilanteista ja ihmisistä huolimatta antoi todella paljon. 😊 Toivottavasti pääsen kesätöihin kys. paikkaan.

N20

Vierailija
282/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turha hoitajia on syytellä. Raha sanelee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
283/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pekka666 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:59"]

Ihminen kun heikkenee, niin se näyttää pahalta. Tuo ruoan ja juoman valuminen suusta on ihan normaalia siinä tilanteessa, samoin kuin eritteiden haju.. Palvelutaloissa ja vanhainkodeissa on myös yleensä tarjolla vain yhtä sorttia ruokaa, joten valinnan varaa ei ole. Ainoastaan allergia on syynä saada toisenmoista ruokaa. Mieltymyksiä ei voida ottaa huomioon. Ole sinä läsnä omaisellesi elämän viimeisinä hetkinä. Pidä kädestä ja juttele. Voit myös syöttää ja juottaa häntä itse jos pystyt. Sitä omaisesi varmaan toivoisi.

No ei ole eritteiden haju normaalia. Ei ainakaan meidän hoitokodissa. Vaipat vaihdetaan, samoin lakanat ja muut vaatteet jos vaippa on valskannut. Ja pidetään muutenkin huoli hygieniasta ja tuuletetaan huone jos tuoksuu. Syöttääkin voi monella tapaa.

Mutta muuten kyllä asiaa. Kehoittaisin omaisia, jos vain suinkin mahdollista, vierailemaan läheisten vanhustensa luona. Mitä useammin käy, sen paremmin avautuu hoitokodin arki.   

Joskus se paskan hajua johtuu siitä, että vaippa on vaihdettu ja laitettu roskikseen.  Roskis on tyhjennetty. Mutta haju jää leijumaan tilaan.  Ei siinä mistään epähygieniasta ole kysymys.   paska haisee se on tosi asia. sama juttu joskus virtsa haisee, potilas on voinut kusta vaikka lattialle tai virtsapulloon juuri.  Sekin virsan saa  helposti pois, mutta haju jää. 

Eikö tuuletusikkunaa voi avata huoneessa vaipanvaihdon loppuyhteydessä, niin että eritteiden haju kaikkoasi? Näin toimitaan normaaleissa ihmisasumuksissa.

Periaatteessa ei, koska se häiritsee koneellista ilmastointia. Toimiiko se ilmastointi?

Vierailija
284/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos tosiaan läheisestään välittää, niin käy noissa vanhainkodeissa katsomassa säännöllisesti heitä. Syöttää, juttelee, ulkoiluttaa, jos mahdollista. Ja jos asuu kaukana, niin aina voi palkata jonkun. Työntekijöitä on ihan liian vähän hoidettaviin verrattuna, joten kannattaa oikeasti miettiä mikä on itselle tärkeää.

Ei ole liian vähän vaan siellå kansliassa on niin kiva istua ja odottaa että muut tekee työt. Kakkua yms on ihan joka päivä tarjolla. Jopa niin paljon ettei jääkaappiin mahdu. Niitä kyllä ehditään syömään.

Ja ei niitä läksiäisiå voi hoidettavien kustannuksella pitää. Hoidettavat ensin. Ja kokouksia kyllä ehditåän pitää vaikka on muka niin kiire. Ihmetyttää kyllä myös että mistä ihmeen aiheesta niitå kokouksia pitää pitää?

Onneksi vaihdoin alaa.

Vierailija
285/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Iäkkäiden omaiset, tehkää facebookryhmiä ja yhdistyksiä, asioita ei saa korjattua paremmaksi pelkästään palstoilla kirjoittelemalla. On myös iäkkäitä joilla ei ole omaisia. On yksityiskohtia joihin tarvisi parannuksia takuulla ja kuka valvoo toimintaa. On kyse ihmisistä kuitenkin. En usko että hallitus ja eduskunta saa tiedon kulkemaan itselleen päin pelkillä yksittäisillä palautteilla, joskus tarvitaan omaisten ryhmiä ym. Kiitos

Vierailija
286/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pekka666 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:59"]

Ihminen kun heikkenee, niin se näyttää pahalta. Tuo ruoan ja juoman valuminen suusta on ihan normaalia siinä tilanteessa, samoin kuin eritteiden haju.. Palvelutaloissa ja vanhainkodeissa on myös yleensä tarjolla vain yhtä sorttia ruokaa, joten valinnan varaa ei ole. Ainoastaan allergia on syynä saada toisenmoista ruokaa. Mieltymyksiä ei voida ottaa huomioon. Ole sinä läsnä omaisellesi elämän viimeisinä hetkinä. Pidä kädestä ja juttele. Voit myös syöttää ja juottaa häntä itse jos pystyt. Sitä omaisesi varmaan toivoisi.

No ei ole eritteiden haju normaalia. Ei ainakaan meidän hoitokodissa. Vaipat vaihdetaan, samoin lakanat ja muut vaatteet jos vaippa on valskannut. Ja pidetään muutenkin huoli hygieniasta ja tuuletetaan huone jos tuoksuu. Syöttääkin voi monella tapaa.

Mutta muuten kyllä asiaa. Kehoittaisin omaisia, jos vain suinkin mahdollista, vierailemaan läheisten vanhustensa luona. Mitä useammin käy, sen paremmin avautuu hoitokodin arki.   

Joskus se paskan hajua johtuu siitä, että vaippa on vaihdettu ja laitettu roskikseen.  Roskis on tyhjennetty. Mutta haju jää leijumaan tilaan.  Ei siinä mistään epähygieniasta ole kysymys.   paska haisee se on tosi asia. sama juttu joskus virtsa haisee, potilas on voinut kusta vaikka lattialle tai virtsapulloon juuri.  Sekin virsan saa  helposti pois, mutta haju jää. 

Eikö tuuletusikkunaa voi avata huoneessa vaipanvaihdon loppuyhteydessä, niin että eritteiden haju kaikkoasi? Näin toimitaan normaaleissa ihmisasumuksissa.

Periaatteessa ei, koska se häiritsee koneellista ilmastointia.

Toimiiko se ilmastointi?

No ei aina. Mutta osa vanhainkodeistahan on läpihomeessa ja siitä kärsii sekä henkilökunta että vanhukset. Joten isompiakin ongelmia on kuin joku ilmastointi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
287/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma lapsi sai aikaisemmin lahjan ja siitä iloitaan edelleen. Ja luultavasti vielä monta vuotta. Se on myös muuttanut lapsen elämää. Kiitos lahjoittajille, jotkut lahjat kantavat pitkälle.

Vierailija
288/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko jotain kenelläkään vanhusten hoitotyöntekijälle kertoa positiivista tai negatiivista näkökulmaa, mitä mieltä on siitä, että vanhuksen huoneeseen on jatkuva skype-yhteys omaisen puolelta? Itse ajattelen, että se helpottaisi vanhuksen yksinoloa, kun omaiset eivät ole läsnä.

Voithan sinä laittaa vaikka mitä yhteyksiä lähimmäisesi huoneeseen. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että hoitohenkilöstöä on liian vähän. Henkilöstö on ulkomaalaisia,kielitaidottomia. Koska heidät saa halvalla töihin. He eivät ymmärrä vanhuksen historiaa, eivätkä puhetta. Tärkeintä, että hinta on halpa

Kiitos näkemyksestäsi. Mielestäni on erittäin tärkeätä, että vahuksella on yksin joutuessaan edes hoitohenkilökunna kanssa sama kieli. Pitäisin liian isona muutoksena vanhemmilleni siinä tilanteessa, ettei samaa kieltä ole. Se ei ole hoitoa, se on kiellellinen kulttuurishokki ison muutoksen jälkeen vanhukselle.  Sitä en missään nimessä halua. Voinko siihen vaikuttaa? Ehkä siten, että valitsen hoitopaikan. Muita näkemyksiä, onko skypeen puoltajia ja negaa, perusteluita?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
289/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hoitajia työttöminä todella paljon. Miksi kaikki työttömät työnnetään lähihoitaopintoihin, vaikka säästötoimenpiteiden vuoksi töitä ei riitä kuin osalle? Vanhukset heitteillä esim. kotihoidossa, lähihoitajia työttöminä. Mikä hallitusta oikein vaivaa? T. Työtön 55v vanhustenhoitaja.

Vierailija
290/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:57"]

Semmosta se palvelutaloissa on;( Henkilökuntaa liian vähän suhteessa hoidettaviin.

Kyllä siellä henkilökuntaa oli, mutta he olivat lasikopissa juoruilemassa ja syömässä kakkuja :(

Tiesitkö, että henkilökunnalla on joskus kokouksia? Itseasiassa jopa kaksi kertaa päivässä.

Niinpä!! Tällähän sitä aina selitetään. Että ollaan raportilla tms. Isäni palvelutalossa hoitajat todellakin myös istuivat lasikopissa ja juoruilivat, selasivat facebookia yms. Pitkin päivää pitikiä aikoja. On aivan turha väittää, että henkilökuntaa on liian vähän, jos joudetaan istuskelemaan rupattelemassa. En myöskään ymmärrä tätä vuoronvaihdon raporttia. Palvelutalossa vanhusten kunto ei niin järisyttävästi muutu päivän sisällä, että siellä tarvitsi kaikkien puolta tuntia istua joka vuoronvaihdolla.

Kiire ajoittuu yleensä aikavälille 8-14 ja 17-21. Käytkö sinä silloin paikalla vai muina aikoina kuten suurin osa omaisista?

Vanhukset on kaikki laitettu jo kello 18.00 nukkumaan ja kello 12-14 on osastolla lukuunottamatta kansliaa hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Suurin osa omaisista käy kello 11-12 tai 17-18.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
291/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omassa työpaikassa kyllä yritetään kaikki hoito tehdä hyvin ( pieni vanhainkoti) mutta sitten kaikki erikoisempi kyllä välillä jää kuten ohjelmahetket, ulkoilu jne. Kesällä ne, jotka haluavat voivat itse mennä terassille istumaan, mutta talvella ulkoilu kyllä jää. Meillä onkin se tilanne, että yleensä hoitajia on vuorossa vaan yksi ja niinpä välillä todella kiire. Ei siinä mitään erikoista ehdi tekemään, mutta kaikki saavat kyllä puhtaat vaatteet ja ruuan. Se on mukavaa, että meillä on kaikki asukkaat aika hyväkuntoisia ja niinpä he onneksi pystyvät itsekin paljon tekemään ja aikaa riittää kaikille tasapuolisesti.

Vierailija
292/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pekka666 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:59"]

Ihminen kun heikkenee, niin se näyttää pahalta. Tuo ruoan ja juoman valuminen suusta on ihan normaalia siinä tilanteessa, samoin kuin eritteiden haju.. Palvelutaloissa ja vanhainkodeissa on myös yleensä tarjolla vain yhtä sorttia ruokaa, joten valinnan varaa ei ole. Ainoastaan allergia on syynä saada toisenmoista ruokaa. Mieltymyksiä ei voida ottaa huomioon. Ole sinä läsnä omaisellesi elämän viimeisinä hetkinä. Pidä kädestä ja juttele. Voit myös syöttää ja juottaa häntä itse jos pystyt. Sitä omaisesi varmaan toivoisi.

No ei ole eritteiden haju normaalia. Ei ainakaan meidän hoitokodissa. Vaipat vaihdetaan, samoin lakanat ja muut vaatteet jos vaippa on valskannut. Ja pidetään muutenkin huoli hygieniasta ja tuuletetaan huone jos tuoksuu. Syöttääkin voi monella tapaa.

Mutta muuten kyllä asiaa. Kehoittaisin omaisia, jos vain suinkin mahdollista, vierailemaan läheisten vanhustensa luona. Mitä useammin käy, sen paremmin avautuu hoitokodin arki.   

Joskus se paskan hajua johtuu siitä, että vaippa on vaihdettu ja laitettu roskikseen.  Roskis on tyhjennetty. Mutta haju jää leijumaan tilaan.  Ei siinä mistään epähygieniasta ole kysymys.   paska haisee se on tosi asia. sama juttu joskus virtsa haisee, potilas on voinut kusta vaikka lattialle tai virtsapulloon juuri.  Sekin virsan saa  helposti pois, mutta haju jää. 

Eikö tuuletusikkunaa voi avata huoneessa vaipanvaihdon loppuyhteydessä, niin että eritteiden haju kaikkoasi? Näin toimitaan normaaleissa ihmisasumuksissa.

Periaatteessa ei, koska se häiritsee koneellista ilmastointia.

Toimiiko se ilmastointi?

No ei aina. Mutta osa vanhainkodeistahan on läpihomeessa ja siitä kärsii sekä henkilökunta että vanhukset. Joten isompiakin ongelmia on kuin joku ilmastointi. No sitten homeista kannattaisi pitää meteliä mediassa, ellei muu taho reagoi. Mitä homeempi, sen enemmän olettaisi pidettävän ikkunoita auki, akuutisti. Jos henkilökunta tietää, että työpaikka on homeessa, ja avuttomat vanhukset asuvat siellä, mikä ongelma on tuulettaa, huolimatta koneellisesta ilmastoinnista -joka ei toimi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
293/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti en koskaan joudu palvelutaloon. 😦

Vierailija
294/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tosiaan läheisestään välittää, niin käy noissa vanhainkodeissa katsomassa säännöllisesti heitä. Syöttää, juttelee, ulkoiluttaa, jos mahdollista. Ja jos asuu kaukana, niin aina voi palkata jonkun. Työntekijöitä on ihan liian vähän hoidettaviin verrattuna, joten kannattaa oikeasti miettiä mikä on itselle tärkeää.

Ei ole liian vähän vaan siellå kansliassa on niin kiva istua ja odottaa että muut tekee työt. Kakkua yms on ihan joka päivä tarjolla. Jopa niin paljon ettei jääkaappiin mahdu. Niitä kyllä ehditään syömään.

Ja ei niitä läksiäisiå voi hoidettavien kustannuksella pitää. Hoidettavat ensin. Ja kokouksia kyllä ehditåän pitää vaikka on muka niin kiire. Ihmetyttää kyllä myös että mistä ihmeen aiheesta niitå kokouksia pitää pitää?

Onneksi vaihdoin alaa.

No hoitoalalla et ainakaan ole ollut. Jos olisit, tietäisit että aina vuoronvaihdon aikaan pidetään raportointi poislähtevän vuoron ja alkavan vuoron kesken. Näin varmistetaan tiedon kulku, esim. iltavuoron täytyy tietää, että Annalla on ollut sydänvaivoja, mitä tehty, mitä lääkettä annettu, kehen oltu yhteydessä.... Lakisääteistä. Ap:lta huono provo, tai ei edes ole hoitotyössä. Ja haitanneeko, jos vaikka jääkappi pursuaa kakkuja. Ei niitä isosti ehdi työvuorossa syömään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
295/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko jotain kenelläkään vanhusten hoitotyöntekijälle kertoa positiivista tai negatiivista näkökulmaa, mitä mieltä on siitä, että vanhuksen huoneeseen on jatkuva skype-yhteys omaisen puolelta? Itse ajattelen, että se helpottaisi vanhuksen yksinoloa, kun omaiset eivät ole läsnä.

Voithan sinä laittaa vaikka mitä yhteyksiä lähimmäisesi huoneeseen. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että hoitohenkilöstöä on liian vähän. Henkilöstö on ulkomaalaisia,kielitaidottomia. Koska heidät saa halvalla töihin. He eivät ymmärrä vanhuksen historiaa, eivätkä puhetta. Tärkeintä, että hinta on halpa

Kiitos näkemyksestäsi. Mielestäni on erittäin tärkeätä, että vahuksella on yksin joutuessaan edes hoitohenkilökunna kanssa sama kieli. Pitäisin liian isona muutoksena vanhemmilleni siinä tilanteessa, ettei samaa kieltä ole. Se ei ole hoitoa, se on kiellellinen kulttuurishokki ison muutoksen jälkeen vanhukselle.  Sitä en missään nimessä halua. Voinko siihen vaikuttaa? Ehkä siten, että valitsen hoitopaikan. Muita näkemyksiä, onko skypeen puoltajia ja negaa, perusteluita?

Eli miten alalle saataisiin enemmän suomalaisia hoitajia? Varmaan tähän vaikuttaisivat palkka ja työolot. Lisäksi ehkäpä hoitajien arvostaminen. 

Vierailija
296/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:57"]

Semmosta se palvelutaloissa on;( Henkilökuntaa liian vähän suhteessa hoidettaviin.

Kyllä siellä henkilökuntaa oli, mutta he olivat lasikopissa juoruilemassa ja syömässä kakkuja :(

Tiesitkö, että henkilökunnalla on joskus kokouksia? Itseasiassa jopa kaksi kertaa päivässä.

Niinpä!! Tällähän sitä aina selitetään. Että ollaan raportilla tms. Isäni palvelutalossa hoitajat todellakin myös istuivat lasikopissa ja juoruilivat, selasivat facebookia yms. Pitkin päivää pitikiä aikoja. On aivan turha väittää, että henkilökuntaa on liian vähän, jos joudetaan istuskelemaan rupattelemassa. En myöskään ymmärrä tätä vuoronvaihdon raporttia. Palvelutalossa vanhusten kunto ei niin järisyttävästi muutu päivän sisällä, että siellä tarvitsi kaikkien puolta tuntia istua joka vuoronvaihdolla.

Kiire ajoittuu yleensä aikavälille 8-14 ja 17-21. Käytkö sinä silloin paikalla vai muina aikoina kuten suurin osa omaisista?

Vanhukset on kaikki laitettu jo kello 18.00 nukkumaan ja kello 12-14 on osastolla lukuunottamatta kansliaa hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Suurin osa omaisista käy kello 11-12 tai 17-18.

Wau! Mihin aikaan teillä alkaa päivällisruokailu? Suurimmassa osassa se alkaa klo 17, joten teillä on todella tehokkaita hoitajia jos he ovat ehtineet tunnissa syöttää parikymmentä vanhusta ja tekemään iltatoimet päälle.

Yleensä omaisia käy eniten klo 14-17 välillä, mutta kai tämäkin on paikkakohtaista.

Vierailija
297/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pekka666 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:59"]

Ihminen kun heikkenee, niin se näyttää pahalta. Tuo ruoan ja juoman valuminen suusta on ihan normaalia siinä tilanteessa, samoin kuin eritteiden haju.. Palvelutaloissa ja vanhainkodeissa on myös yleensä tarjolla vain yhtä sorttia ruokaa, joten valinnan varaa ei ole. Ainoastaan allergia on syynä saada toisenmoista ruokaa. Mieltymyksiä ei voida ottaa huomioon. Ole sinä läsnä omaisellesi elämän viimeisinä hetkinä. Pidä kädestä ja juttele. Voit myös syöttää ja juottaa häntä itse jos pystyt. Sitä omaisesi varmaan toivoisi.

No ei ole eritteiden haju normaalia. Ei ainakaan meidän hoitokodissa. Vaipat vaihdetaan, samoin lakanat ja muut vaatteet jos vaippa on valskannut. Ja pidetään muutenkin huoli hygieniasta ja tuuletetaan huone jos tuoksuu. Syöttääkin voi monella tapaa.

Mutta muuten kyllä asiaa. Kehoittaisin omaisia, jos vain suinkin mahdollista, vierailemaan läheisten vanhustensa luona. Mitä useammin käy, sen paremmin avautuu hoitokodin arki.   

Joskus se paskan hajua johtuu siitä, että vaippa on vaihdettu ja laitettu roskikseen.  Roskis on tyhjennetty. Mutta haju jää leijumaan tilaan.  Ei siinä mistään epähygieniasta ole kysymys.   paska haisee se on tosi asia. sama juttu joskus virtsa haisee, potilas on voinut kusta vaikka lattialle tai virtsapulloon juuri.  Sekin virsan saa  helposti pois, mutta haju jää. 

Eikö tuuletusikkunaa voi avata huoneessa vaipanvaihdon loppuyhteydessä, niin että eritteiden haju kaikkoasi? Näin toimitaan normaaleissa ihmisasumuksissa.

Periaatteessa ei, koska se häiritsee koneellista ilmastointia.

Toimiiko se ilmastointi?

No ei aina. Mutta osa vanhainkodeistahan on läpihomeessa ja siitä kärsii sekä henkilökunta että vanhukset. Joten isompiakin ongelmia on kuin joku ilmastointi.

No sitten homeista kannattaisi pitää meteliä mediassa, ellei muu taho reagoi. Mitä homeempi, sen enemmän olettaisi pidettävän ikkunoita auki, akuutisti. Jos henkilökunta tietää, että työpaikka on homeessa, ja avuttomat vanhukset asuvat siellä, mikä ongelma on tuulettaa, huolimatta koneellisesta ilmastoinnista -joka ei toimi?

No harva jaksaa työpäivän jälkeen pitää meteliä mediassa. Eikä mediaa aina edes kiinnosta. Onhan asiat tiedossa, mutta ei homeremontit valmistu missään vuodessa.

Vierailija
298/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yksityisiä avustaja-palveluita on saatavalla vaikka kuinka paljon. Ihan vapaasti voi jokainen kenen rahapussi kestää, niin tilata omaiselleen avustajan. Itse olen töissä laitoksessa ja meidän asukkaista osalla käy yksityinen avustaja kerran pari viikkoon ja aika monella käy yksityinen fysioterapeutti tai hieroja. Kiitokset vain näiden ihmisten omaisille jotka ovat järjestäneen vähän extraa vanhuksilleen. Nämä avustajat mm. vievät vanhusta ulos, tuovat ja syöttävät vähän herkkuja, lukevat lehtiä/kirjoja, keskustelevat ym. Kaikkea sallaista mihin hoitajien aika ei yleensä riitä. Hierojan ja fysioterapeutin käynnit ovat myös monille vanhuksille tosi mieluisia ja myös tarpeellisia.

Itselläni ei nyt ole läheistä vanhusta laitoshoidossa, mutta todellakin olen kaikkea tuota tehnyt mummojeni ja isotätieni kanssa jo parikymmentä vuotta sitten.

Ei vanhusta käydä pelkästään katsomassa, vaan hoitamassa ja huolehtimassa.

Vierailija
299/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti ne hoitajat myös laiskottelevat minkä ehtivät monessa paikassa. Olen huomannut monessa paikassa. Pelkkä hoitajien lisääminen ei riitä, vaan myös jonkun tarvitsisi valvoa työajan käyttöä.

Hoitolaitoksiin pitäisi asentaa videovalvonta. Se olisi kaikkialla muualla paitsi hoitajien taukohuoneessa ja pukuhuoneessa.

Varmaan löytyisi jo sovellus, joka suttaisi kuvista niiden vanhusten naamat, jotka eivät ole antaneet lupaa kuvata itseään. Tai toinen vaihtoehto olisi, että tiettyihin palvelutaloihin pääsisi vain, jos antaa luvan kuvaukseen. Videokuvaa saisi katsoa vain omaiset ja osaston esimies ja lääkäri. Väärinkäytöksiä epäiltäessä toki muutkin viranomaiset erityisluvalla.

Voisin heti jo laittaa hoitotahdon, että mua saa kuvata.

Olet tainnut aiemminkin tuota samaa potaskaa ehdottaa. Mitähän varten haluaisit tehdä näin?

Vierailija
300/417 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muita näkemyksiä, onko skypeen puoltajia ja negaa, perusteluita?

Vanhainkodeissa asutaan monen hengen huoneissa. En usko, että edes suurin osa antaisi lupaa mihinkään 24/7 videokuvaan, joten ei sitä voitaisi kovinkaan usein toteuttaa. Ja miten eettinen puoli? Onko oikein, että muistisairaalta vanhukselta viedään viimeinenkin yksityisyys kuvaamalla häntä 24/7?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän kolme