Lue keskustelun säännöt.
Takana loistava tulevaisuus. Muita?
Onko muita, joista kaikki ovat aina odottaneet jotakin suurta. Joita on pidetty erityisinä ja lahjakkaina mutta jotka kuitenkin päätyvät epäonnistumaan lähes kaikilla elämän sektoreilla.
Kommentit (121)
Nyt tekee mieli tuoda jeesusteleva ääni tähän keskusteluun. Luuserius on nykymaailmassa yleinen asenne, sitä kun ei haluta sopeutua siihen että ollaan kuten muut, keskinkertaisuuksia. Yhdysvalloissa on henkilö, joka on ollut noin kuukautta vaille neljä vuotta maailman mahtavimman henkilön pallilla. Nyt hän viihdyttää maapallollista ihmisiä viikkoja kestäneellä äärettömän nololla ja häpeällisellä itkupotkuraivarilla sitä kun on niin kovin vaikeaa laskeutua tavallisten biljonäärien luuseriluokkaan. Mietin myös omaa luuseriuttani ja sitä että kuinka isossa osassa narsismini siinä mahtaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surusilmä kirjoitti:
Hmmm.... 6 kymppinen. töistä potkittu 29 vuoden jälkeen, kun työt menivät puolaan. Kyllä, takana loistava tulevaisuus vaikka hallitus valehtelisi mitä liirumia. Kiitos vielä eläkeputken poistamisesta. Kuolisimpa pois rasittamasta yhteiskuntaa.
Olet saanut olla töissä ja nostaa palkkaa 29 vuotta putkeen. Ja silti kehtaat valittaa!?
Sinulla ja sinua peukuttaneilla on pieni vajaus empatiaosastolla.
Minun empatiani menee niille tuhansille nuorille joiden työelämä on ollut ja tulee olemaan pelkkää pätkää ja työttömyyttä vuodesta toiseen. Sinä sait nauttia työsuhteen eduista kolme vuosikymmentä ja nyt vielä itket eläkeputken perään. Häpeä.
Sinun empatiasi ei ole niin suuri palkinto mitä sinä luulet.
Vierailija kirjoitti:
EI OO TODELLISTA! Meinasin itse avautua tästä aiheesta äsken.
Minulle on sanottu että olen poikkeuksellisen skarppi ja älykäs monissa asioissa, minulle on sanottu ties mitä että mun kaltaisia pitäis johtaa maailma tai perustaa yrityksiä, olen hyödyllinen ihminen. Olen kuulemma älykäs, empaattinen, järkevä, määrätietoinen. Minussa on kuulemma kaikki piirteet jotka tekevät ihmisestä mielyttävän ja tehokkaan.
Silti olen työtön, syrjäytynyt, nyt vain opiskelen itsekseni. Syy koska joka työyhteisössä ja ympäristössä on aina ollut joku joka on ottanut minua silmätikuksi, minulle on oltu valtavan katellisia. Minua vastaan on aina semmoinen tietty ihmistyyppi, sellaisia todella kilpailuhenkisiä ja epävarmoja on jostain syystä pitänyt minua uhkana, tämän olen ihan kuullut muilta.
Muutuin erakoksi koska en vaa jaksa kuulla sitä kuinka ihana ja älykäs olen, en jaksa kuulla sitä miten mun piirteet kadehditaan.
Ei kiinnosta, ihan sama.
Vähän sama täällä. Mites olis työ jossa ei tarvitse sosiaalisia kontakteja?
Oliko sinulla hallitseva äiti ja perhe kilpailuhenkinen?
Etenkin nuorempien meneminen ohi työnhaussa on tuttua. Minulle sitten voidaan olla merkitseviä tai jopa paheksuvan vähätteleviä, kun olen alemmissa tehtävissä. Että miksen muka hae parempiin. Hyvä jos näihinkään pääsen. Ei oikeuta kohtelemaan huonosti, kun muka olen "suostunut" huonompiin töihin, vaikka voisin menestyä paremmissakin. Kun ei palkata, ei ole päätökseni eikä vikani.
Jos työpaikoissa tietoisesti valitaan nuorempia tai kokemattomampia joihinkin töihin tai annetaan heille vastuutehtäviä, ei voi olla kokeneemman vika, ellei hän muka menesty tai etene. Tahallaan organisaatiossa sellaisia ratkaisuja tehdään.
Kyllä, mutta tämä johtui siitä että ajauduin alalle johon minulla ei ollut minkäänlaista intohimoa. Sitten kun vaihdoin alalle, johon oikeasti koin kutsumusta aloin menestymään. Enää työpäivät eivät tuntuneet pakkopullalta ja minusta tuo on kaikista tärkeintä menestymisen kannalta. Tärkeintä on seurata sitä sydämensä ääntä niin kyllä se loistava tulevaisuuskin vielä koittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surusilmä kirjoitti:
Hmmm.... 6 kymppinen. töistä potkittu 29 vuoden jälkeen, kun työt menivät puolaan. Kyllä, takana loistava tulevaisuus vaikka hallitus valehtelisi mitä liirumia. Kiitos vielä eläkeputken poistamisesta. Kuolisimpa pois rasittamasta yhteiskuntaa.
Olet saanut olla töissä ja nostaa palkkaa 29 vuotta putkeen. Ja silti kehtaat valittaa!?
Sinulla ja sinua peukuttaneilla on pieni vajaus empatiaosastolla.
Minun empatiani menee niille tuhansille nuorille joiden työelämä on ollut ja tulee olemaan pelkkää pätkää ja työttömyyttä vuodesta toiseen. Sinä sait nauttia työsuhteen eduista kolme vuosikymmentä ja nyt vielä itket eläkeputken perään. Häpeä.
”Häpeä.” Minkälainen tyyppi kirjoittaa noin? Tällä palstalla tuota häpeä-kehoitusta näkee aina silloin tällöin ja aina se tuntuu yhtä sairaalta. Tulee mieleen tyyppi jota on lapsena nöyryytetty ja häväisty ja nyt hän jakaa sitä mitä on saanut muulle maailmalle. Näen mielessäni ylihoitaja Ratchedin sihisemässä hampaiden välistä - häpeä
Mulla on myös päinvastainen tarina. Olin aina keskiverto seiskan oppilas lievällä keskittymishäiriöllä. Vanhemmat koitti saada hakemaan amikseen, koska turha sen korkeammalle edes yrittää. Opettajat vähätteli jatkuvasti.
Menin kaikesta huolimatta lukioon, valmistuin M:n papereilla, sain 2 lasta nuorena ja menin yliopistoon. Nykypäivänä olen erittäin arvostetussa ja hyvin palkatussa kansainvälisessä työssä, tehnyt maisteriopintoja arvostetuissa yliopistoissa ulkomailla.
Ehdottomasti peruskoulun aikaisen luokkani menestynein työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surusilmä kirjoitti:
Hmmm.... 6 kymppinen. töistä potkittu 29 vuoden jälkeen, kun työt menivät puolaan. Kyllä, takana loistava tulevaisuus vaikka hallitus valehtelisi mitä liirumia. Kiitos vielä eläkeputken poistamisesta. Kuolisimpa pois rasittamasta yhteiskuntaa.
Olet saanut olla töissä ja nostaa palkkaa 29 vuotta putkeen. Ja silti kehtaat valittaa!?
Sinulla ja sinua peukuttaneilla on pieni vajaus empatiaosastolla.
Minun empatiani menee niille tuhansille nuorille joiden työelämä on ollut ja tulee olemaan pelkkää pätkää ja työttömyyttä vuodesta toiseen. Sinä sait nauttia työsuhteen eduista kolme vuosikymmentä ja nyt vielä itket eläkeputken perään. Häpeä.
”Häpeä.” Minkälainen tyyppi kirjoittaa noin? Tällä palstalla tuota häpeä-kehoitusta näkee aina silloin tällöin ja aina se tuntuu yhtä sairaalta. Tulee mieleen tyyppi jota on lapsena nöyryytetty ja häväisty ja nyt hän jakaa sitä mitä on saanut muulle maailmalle. Näen mielessäni ylihoitaja Ratchedin sihisemässä hampaiden välistä - häpeä
Olisiko jonkunlaista narsisimia. Joku kokee että hänen kanssaan eri mieltä olleelle on langetettava häpeämisrangaistus koska hän itse kokee häpeää.
Ihan vaan sivuhuomiona. Yrittäjänopinnot eivät liene mahdollisuus ja siten tulevaisuus edessäpäin? Yrittäjänä kun toisinaan häviää kaiken ja tulevaisuudenusko on kovilla mutta aina vaan ne samat tyypit perustavat uusia yrityksiä. Niissä ympyröissä kuten pitkänmatkan sijoittajillakin on elinkaariajattelulla merkitystä eli voihan olla, että päätä on hakattu seinään tai pulloon rakastuttu toisinaan. Mutta jonain päivänä aurinko paistaa risukasaan toisenlaista tietä kulkien kuin etuisuuksien palkkatyöntekijöillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on aina sanottu ettei minusta tule mitään. Tein kovasti hommia, menestyin ja johonkin asti meni loistavasti. Sitten tuli loppuun palaminen ja olin vuosia mielenterveyskuntoutuja alias ei mitään. Nykyään ei kiinnosta enää olenko jonkun mielestä ei mitään vai loistava. Suurimman osan aikaa ylipäätään mikään ei kiinnosta ja kunnianhimo on olematonta. Masennusta on varmaan yhä jossain määrin mutta myös elämän asenne on muuttunut sellaiseksi että miettimisen sijaan keskityn vain tekemään asioita. Kunhan teen jotain se riittää.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tekee mieli tuoda jeesusteleva ääni tähän keskusteluun. Luuserius on nykymaailmassa yleinen asenne, sitä kun ei haluta sopeutua siihen että ollaan kuten muut, keskinkertaisuuksia. Yhdysvalloissa on henkilö, joka on ollut noin kuukautta vaille neljä vuotta maailman mahtavimman henkilön pallilla. Nyt hän viihdyttää maapallollista ihmisiä viikkoja kestäneellä äärettömän nololla ja häpeällisellä itkupotkuraivarilla sitä kun on niin kovin vaikeaa laskeutua tavallisten biljonäärien luuseriluokkaan. Mietin myös omaa luuseriuttani ja sitä että kuinka isossa osassa narsismini siinä mahtaa olla.
Pientä narsismin poikasta löytynee meiltä kaikilta. Varmaan tiettyyn rajaan saakka ihan terveen merkki. Jos on ollut hyvin lahjakas nuorena ja sitten onnistunut tuhlaamaan tuon edun (oli sitten syy mikä tahansa), niin kyllä se varmasti älykästä yksilöä myöhemmin harmittaa. En pidä sitä juurikaan narsistisena. Varsinkin, jos pystyy itse käsittelemään asiaa ja tunnustamaan tosiasiat. Siitä voi sitten rakentaa eteenpäin (mutta moni ei jaksa..)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mjoo, työtön tuplamaisteri. Koulussa hyvä keskiarvo, parilla alalla poikkeuksellisen lahjakas. Kunnianhimoa on ollut, sinnikkyytä on löytynyt joko erittäin paljon tai (useimmiten) hyvin vähän - pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta ei koskaan.
Täydelliset ulkoiset edellytyksetkään eivät toisaalta ole sataprosenttinen tae mistään, koskaan. Voin saada unelmieni työpaikan huippupalkalla - ja kuulla heti seuraavana päivänä sairastavani terminaalisyöpää. Siksi pyrin keskittymään mahdollisimman paljon niihin hyviin asioihin, joita minulla on NYT.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surusilmä kirjoitti:
Hmmm.... 6 kymppinen. töistä potkittu 29 vuoden jälkeen, kun työt menivät puolaan. Kyllä, takana loistava tulevaisuus vaikka hallitus valehtelisi mitä liirumia. Kiitos vielä eläkeputken poistamisesta. Kuolisimpa pois rasittamasta yhteiskuntaa.
Olet saanut olla töissä ja nostaa palkkaa 29 vuotta putkeen. Ja silti kehtaat valittaa!?
Sinulla ja sinua peukuttaneilla on pieni vajaus empatiaosastolla.
Minun empatiani menee niille tuhansille nuorille joiden työelämä on ollut ja tulee olemaan pelkkää pätkää ja työttömyyttä vuodesta toiseen. Sinä sait nauttia työsuhteen eduista kolme vuosikymmentä ja nyt vielä itket eläkeputken perään. Häpeä.
Eli kuusikymppinen saa elellä ehkä 30+ vuotta pienillä eläkkeillä ilman toivoakaan tilanteen parantumisesta ja se on mielestäsi evvk mutta nuori joka kerkiää moneen kertaan vielä parantaa tilanteensa on se joka ansaitsee sympatiat?
Et tunnu ymmärtävän tilannetta ollenkaan ja valkkaat sympatiasi kohteen silkalla mutulla ja sillä minkä ryhmän avulla voit asettaa allesi korkeimman jalustan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole oikeastaan koskaan kuvitellut olevani mitään suurta. Nyt vanhahkona eli keski-iän tienoilla huomaan ettei minusta tule edes mitään keskivertoa. Joka hommaan halutaan kokemusta just jostain tietystä asiasta ja jos sitä ei jotenkin maagisesti ole ilmaantunut niin sitten on turha tässä iässä edes lähetellä hakemuksia. 95% firmoista karsii jo iän perusteella ja loputkin siksi ettei ole sitä 10v kokemusta jostain joka keksittiin ehkä 2 vuotta sitten.
Lisäkoulutuskaan ei auta kun niissä koulutuksissa ei ole kuitenkaan just sitä tiettyä osaamispalettia tai pelkkä koulunkäynti ei riitä kokemukseksi tai mikä lie tekosyy kenelläkin + se ikä. Vastaavasti parikymppiset opiskelijakaverit vedetään suoraan duuniin vaikkei noilla olisi mitään osaamista niistä samoista asioista mitä minulta vaaditaan.
En usko että tämä korjaantuu 20v kuluessa eli lienen jo likimain eläkkeellä kun homma on aikaisintaan toimiva.
Täällä myös toivonsa menettänyt ihan välkky ja oppivainen kolmekymppinen, jolla useita tutkintoja ja pelkkää pätkätyötä takana. Lainanmaksukyky heikko. Elämä on jokapäiväistä taistelua masennusta ja ahdistusta vastaan. Tuntuu etten onnistu missään vaikka kuinka yritän. Kaiken maailman valmennuspalvelut sun muut työllisyystoimenpiteet käyty läpi kyllä ja kaikesta yritetty oppia. Ylivoimaisesti suurin syy luuseritunteeseen on juuri pieleen mennyt työelämä. Ja kun miettii, olenko jotenkin valinnut väärin ja mitä voisin nyt tehdä toisin. Koska mitkään muutokset eivät ole auttaneet, itsetunto on ruvennut ottamaan osumaa: olen ruvennut etsimään itsestäni vikoja ihan naamasta lähtien ja paha olo vain syvenee. En kelpaa työelämässä enkä parisuhteissa. Tätä ei moni tuttu uskoisi, koska minua pidetään fiksuna ja kauniina ja kykenevänä. Todellisuus on ihan toisenlainen.
Olen tälläkin hetkellä osa-aikatyössä, mutta työtunteja on niin vähän ja palkka niin huono, etten tiedä onko kyse mainitsemisen arvoisesta asiasta edes. En ole houkutteleva työnantajille.
Tulevaisuus on pelkkää mustaa ja tuntematonta. En uskalla enkä osaa toivoa tai suunnitella mitään. Ei minulla koskaan nuorenakaan mitään suuria haaveita ollut, mutta en olisi uskonut elämän menevän näin. Olisin olettanut, että tämän ikäisenä eli aikuisena palikat olisi jossain järkevässä järjestyksessä mutta ei.
Ahdistus on kasvanut jo niin suureksi, että olen joutunut lääkitykselle.
Kuinkahan monella muulla masentuneella/ahdistuneella on samanlaista syytä taustalla?
Tähän päälle kun on vielä epäonnea rakkauselämässä toistuvasti, niin loppuu voimat ihan kokonaan. Olen ihmisraunio. Tsemppiä kaikille samassa suossa räpiköiville.
Takana loistava tulevaisuus tosiaan.. Kuulin juuri hyvältä ystävältäni, joka oli tavannut yhden vanhan yhteisen opiskelijatoverin, että hän oli räjähtänyt nauramaan, kun kuuli minun olevan työtön ja syrjäytynyt: "luulin, että xxxxx olisi ollut jonkin pörssiyrityksen johtaja, hahahaha".
Hieman. Sukulaiset ajattelevat, että olen superfiksu. Koulu- ja opiskelukaverit pitivät pinkona ja huippuna. Joku opettaja vieläkin kyselee että "mitä av-mammasta on tullut" ja serkut kyselevät "mikset tee sitä ja tätä". Kollegat arvelivat, että osaan kaikkea.
Oikeasti, olen patalaiska ja koulutodistusten mukaan keskitason keskiarvo ellen jopa vähän huonompi. Joillain alueilla lahjakas, mutta en jaksa niitäkään kehittää.
Nyt kun olen työtön, tuntuu kuin olisin just siinä missä pitääkin.
Minulla ei ole kunnianhimoa, joten en koe menettäneeni mitään.
Kunhan on rahaa ostaa pastaa, nettiyhteys ja Netflix, olen ihan tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös toivonsa menettänyt ihan välkky ja oppivainen kolmekymppinen, jolla useita tutkintoja ja pelkkää pätkätyötä takana. Lainanmaksukyky heikko. Elämä on jokapäiväistä taistelua masennusta ja ahdistusta vastaan. Tuntuu etten onnistu missään vaikka kuinka yritän. Kaiken maailman valmennuspalvelut sun muut työllisyystoimenpiteet käyty läpi kyllä ja kaikesta yritetty oppia. Ylivoimaisesti suurin syy luuseritunteeseen on juuri pieleen mennyt työelämä. Ja kun miettii, olenko jotenkin valinnut väärin ja mitä voisin nyt tehdä toisin. Koska mitkään muutokset eivät ole auttaneet, itsetunto on ruvennut ottamaan osumaa: olen ruvennut etsimään itsestäni vikoja ihan naamasta lähtien ja paha olo vain syvenee. En kelpaa työelämässä enkä parisuhteissa. Tätä ei moni tuttu uskoisi, koska minua pidetään fiksuna ja kauniina ja kykenevänä. Todellisuus on ihan toisenlainen.
Olen tälläkin hetkellä osa-aikatyössä, mutta työtunteja on niin vähän ja palkka niin huono, etten tiedä onko kyse mainitsemisen arvoisesta asiasta edes. En ole houkutteleva työnantajille.Tulevaisuus on pelkkää mustaa ja tuntematonta. En uskalla enkä osaa toivoa tai suunnitella mitään. Ei minulla koskaan nuorenakaan mitään suuria haaveita ollut, mutta en olisi uskonut elämän menevän näin. Olisin olettanut, että tämän ikäisenä eli aikuisena palikat olisi jossain järkevässä järjestyksessä mutta ei.
Ahdistus on kasvanut jo niin suureksi, että olen joutunut lääkitykselle.
Kuinkahan monella muulla masentuneella/ahdistuneella on samanlaista syytä taustalla?Tähän päälle kun on vielä epäonnea rakkauselämässä toistuvasti, niin loppuu voimat ihan kokonaan. Olen ihmisraunio. Tsemppiä kaikille samassa suossa räpiköiville.
Huh... On kuin omaa tarinaa olisi lukenut. Jatkuva torjutuksi tuleminen niin työelämässä kuin ihmissuhteissa katkaisi ainakin tämän kamelin selän täysin lopulta. Mikään ei enää tuottanut iloa ja merkitystä elämään, ja loppujen lopuksi psykiatrialta hakemani apu (masennuslääkkeet oli se mitä tarjottiin) tuhosi terveyteni ilmeisesti pysyvästi.
Nykyään olen niin näkymätön ja merkityksetön kaikelle muulle maailmalle, että lähinnä koen suurta häpeää olla tuhlaamassa yhteisiä resursseja. Hukkaan meni yksi ainoa elämä, ja se on aina todellinen tragedia.
Tulen perheestä, jossa ei ollut kummoista koulutustaustaa eikä odotuksia sen osalta. Ikinä en ole tiennyt mitä haluan isona. Olen kokenut ettei minusta ole minua kiinnostaviin ammatteihin. Peruskoulussa olin "alle seiskan oppilas". Myöhemmin suoritin kuitenkin ihan kohtalaisen tutkinnon, olen melko hyvässä asemassa työelämässä ja taloudellinen tilanteeni on oikein hyvä. Uran kannalta olen saavuttanut enemmän kuin uskalsin odottaa. Toistaiseksi minulla ei kuitenkaan ole omaa perhettä eikä tällä hetkellä edes puolisoa. Tällä saralla elämäni on hienoinen pettymys tällä hetkellä. Elämä on kuitenkin vielä auki, mistä olen kiitollinen ja yritän pysyä luottavaisena tulevaisuuden suhteen.
M35
Minun empatiani menee niille tuhansille nuorille joiden työelämä on ollut ja tulee olemaan pelkkää pätkää ja työttömyyttä vuodesta toiseen. Sinä sait nauttia työsuhteen eduista kolme vuosikymmentä ja nyt vielä itket eläkeputken perään. Häpeä.