Lue keskustelun säännöt.
Takana loistava tulevaisuus. Muita?
Onko muita, joista kaikki ovat aina odottaneet jotakin suurta. Joita on pidetty erityisinä ja lahjakkaina mutta jotka kuitenkin päätyvät epäonnistumaan lähes kaikilla elämän sektoreilla.
Kommentit (121)
No, ei ole.
ei se noin mustavalkoista ole.
millä mittarilla mitataan?
jos mittaat niillä mittareilla, missä häviät...niin ole hyvä vaan.
tai sitten rupeat miettimään, missä onnistuit ja onnistut.
...ja ajattelet, että sinulla on hyvä nykyisyys ja edessä lupaava tulevaisuus. Ovet on, kun vaan niitä rupeat availemaan.
ihme rypemistä. Mieti OMAA asennettasi eri asioihin. Sinä olet se subjekti. Et ola jokin kohde...objekti, joka on passiivinen joittenkin mittarien keskellä.
sinä olet vaikuttaja. Subjekti... Ihan itse omassa elämässäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:44"]Onko muita, joista kaikki ovat aina odottaneet jotakin suurta. Joita on pidetty erityisinä ja lahjakkaina mutta jotka kuitenkin päätyvät epäonnistumaan lähes kaikilla elämän sektoreilla.
[/quote]
Enpä tiedä osoittiko kukaan musta mitään suurta, mutta olin hyvä koulussa, fiksu, sain hyvät arvosanat helposti. Lukion jälkeen en ole saavuttanut mitään. Masennuin eniten rakastamieni ihmisten pettäessä minut ja aloin juhlia. Tulin vahingossa raskaaksi -> yksinhuoltaja. Käytin hoitovapaan ja se loppui laman alkaessa. En saanut töitä ja lapsi oli niin vaikea, etten ehkä olisi jaksanutkaan. Toinen vanhempani sairastui vakavasti ja kuoli. Nyt olen itse vakavasti sairas. Toivon että paranisin ja saavuttaisin jotain vielä joskus. En kyllä ikinä olisi arvannut, että elämä menee näin. Osa vaikeuksista oli oma vikani, mutta kaikki ei.
Tavallaan, en kyllä ollut koulussa kuin keskiverto ja muutenkin ollut aina perusnegatiivinen valittaja johon ei juuri kiinnitetä huomiota, mutta nyttemmin olen tajunnut miten paljon lapsuustraumat on vaikuttaneet kaikkeen tähän ja mitä minusta olisi voinut tulla ilman vauvasta asti koettua pelkoa, paniikkia, ahdistusta. Tämän kaiken energian, minkä olen joutunut käyttämään jonkinlaisen mielenterveyden säilyttämiseen, olisi voinut hyödyntää jossain muussakin..ei sillä että olisin "oikeasti" mikään nero mutta edes tavallinen työssäkäyvä kansalainen luultavasti.
Mustakin odotettiin varmaan vaikka ja mitä. Lukion keskeytettyäni minua käytiin pyytelemässä takaisin, mutta uskoin silloinkin vielä saavuttavani onnellisen elämän ilman korkeampaa koulutustakin.
Ne työt jäivät sitten kuitenkin saamatta, ja tänä päivänä olen mt-eläkeläinen yksinäinen luuseri.
Hävettää ja v*ttaa.
Jep. Loistavat paperit peruskoulusta/lukiosta tekemättä paljon mitään. Sitten hukassa, mitä tekisi. Oli lahjoja vaikka mihin aloille, mutta elämänhallinta ja tulevaisuudensuunnitelmat hukassa. Yhdet yliopisto-opinnot sain monien vuosien rämpimisen jälkeen kokoon, toiset olleet vähän vaille valmiit jo vuosia. Ensimmäisten opintojen alalla ei tunnu töitä löytyvän, eikä itseluottamusta. Toisellakin alalla mennyt työllisyys kehnoksi jo :-/ Pätkätöitä, ahdistusta, köyhäilyä opiskelijana ja kotiäitinä. Koti ollut aina kaaoksessa. Alkanut epäillä, että olisi esim. ADD taustalla, mutta eipä näytä pääsevän edes tutkimuksiin. Jotain sitä pitää vielä yrittää, mutta eipä tuo tulevaisuus loistokkaalta näytä kun nelikymppisenä takana vain epämääräisiä pätkätöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin minäkin huonossa jamassa reilu 6 vuotta sitten. Otin itseäni niskasta kiinni, laskin rimaa ja opiskelin itselleni duunari-ammatin. Sain pian valmistumisen jälkeen vakiduunin alalta, missä työttömyyttä ei juuri ole. Työ on todella tärkeä osa identiteettiäni ja olen onnellinen veronmaksaja.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 17:56"]
Olin minäkin huonossa jamassa reilu 6 vuotta sitten. Otin itseäni niskasta kiinni, laskin rimaa ja opiskelin itselleni duunari-ammatin. Sain pian valmistumisen jälkeen vakiduunin alalta, missä työttömyyttä ei juuri ole. Työ on todella tärkeä osa identiteettiäni ja olen onnellinen veronmaksaja.
[/quote]
Mikä työ sulla on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos, gradumotivaatio heräsi taas tätä lukiessa. Tsemppiä! Ei kaikkien kuulu tai tarvitse edetä samaa kaavaa noudattaen. Tai menestyä ulkoisesti muiden mieliksi. Tehkää elämästä mieluummin niin mukavaa ja itsenne näköistä kuin osaatte, jokainen ansaitsee sen vaikka elämä menisikin eri lailla kuin nuorena ajatteli.
Kuulostaa kuin tietty maa: Suomi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep. Päädyin kyllä sille erityislahjakkuutta vaativalle alalle, mutta tuntuu, että en onnistu siinä yhtään niin kuin piti, oon jatkuva pettymys erityisesti itselleni. Muutenkin tuntuu ihan totaaliluuserilta.
En vielä voi sanoa varmaksi. Tosin omat arvonii ovat muuttuneet, enkä enää niin paljon välitä jostakin näennäisestä työstä, josta maksetaan hyvin, mutta ei hyödytä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi nelikymppinen sellainen. Olin lapsena "ihmelapsi" vanhempieni ja sukulaisten mielestä. Opin lukemaan ja kirjoittamaan poikkeuksellisen nuorena ilman opettamista, olin valtavan kiinnostunut lukemaan tietokirjoja jo alle kouluikäisenä, olin loistava korjaamaan erilaisia mekanismeja jne.
Koulussa jatkui sama. Olin sekä kielellisesti että matemaattisesti erittäin lahjakas. Minua pidettiin erityislahjakkaana ja huippuälykkäänä. lukiossa voitin kansallisen fysiikkakilpailun, ja pääsin jo lukioaikana opiskelemaan yliopiston kursseja sen menestyksen myötä. Lähdinkin opiskelemaan yliopistoon fysiikkaa.
Mutta mutta. Sitten tuli kai jonkinlainen masennus tai jotain, tai en vaan sopeutunut opiskeluun jossa olisi pitänyt itse ottaa vastuu opinnoista vaikkei kukaan "pakota" ja valvo. Päätin panostaa sosiaaliseen elämään ja jonkin verran suorastaan alkoholisoiduin. 3-4 kertaa viikossa tuli oltua bileissä, lähibaareissa jne. Opiskeluihin kiinnostus väheni kun bile-elämä vei mukanaan. Löysin toisen juopporetkun opiskelijan miesystäväkseni ja yhdessä sitten juhlttiin ja velttoiltiin.
Fysiikan opinnoista ei tullut mitään enää, kun en edes jaksanut välittää. Päätin sitten vaihtaa tietojenkäsittelyoppiin, jonka opinnoista ajattelin pääsevän vähemmällä vaivalla. Mutta nekin opinnot jäivät kesken, ei vaan napannut ja tuntui tylsältä. Pääsin kuitenkin alan töihin koodaamaan, kun oli silloin hyvät ajat alalla. Sitä olen tässä viimeiset 15 vuotta tehnyt, nyt olen isossa alan firmassa koodarina. Tästä en tule ikinä mihinkään ylenemään tai etenemään koska ei ole mitään papereita. Työpaikkaakaan ei oikein sen takia voi vaihtaa, täytyy vaan toivoa että saa olla täällä eläkeikään asti. Näin, vaikka inhoan työtäni syvästi.
Eli, lupaavasta ihmelapsesta tuli leipääntynyt javakoodari, vapaa-ajan harrastuksena alkoholin suurkulutus yksinäisyyteen ja elämän tylsyyteen lääkkeeksi.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 17:28"]
Mustakin odotettiin varmaan vaikka ja mitä. Lukion keskeytettyäni minua käytiin pyytelemässä takaisin, mutta uskoin silloinkin vielä saavuttavani onnellisen elämän ilman korkeampaa koulutustakin. Ne työt jäivät sitten kuitenkin saamatta, ja tänä päivänä olen mt-eläkeläinen yksinäinen luuseri. Hävettää ja v*ttaa.
[/quote]
voisitko ruveta nyt opiskelemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 17:10"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:44"]Onko muita, joista kaikki ovat aina odottaneet jotakin suurta. Joita on pidetty erityisinä ja lahjakkaina mutta jotka kuitenkin päätyvät epäonnistumaan lähes kaikilla elämän sektoreilla. [/quote] Enpä tiedä osoittiko kukaan musta mitään suurta, mutta olin hyvä koulussa, fiksu, sain hyvät arvosanat helposti. Lukion jälkeen en ole saavuttanut mitään. Masennuin eniten rakastamieni ihmisten pettäessä minut ja aloin juhlia. Tulin vahingossa raskaaksi -> yksinhuoltaja. Käytin hoitovapaan ja se loppui laman alkaessa. En saanut töitä ja lapsi oli niin vaikea, etten ehkä olisi jaksanutkaan. Toinen vanhempani sairastui vakavasti ja kuoli. Nyt olen itse vakavasti sairas. Toivon että paranisin ja saavuttaisin jotain vielä joskus. En kyllä ikinä olisi arvannut, että elämä menee näin. Osa vaikeuksista oli oma vikani, mutta kaikki ei.
[/quote]
voimia sinulle. Sairaus on sellainen asia, mikä yllättää ja sille ei vaan mahda mitään. Toivon, että paranet. Ilmeisesti siihen on mahdollisuus, niinkuin kirjoitat.
Luottamuksen pettäminen ei ole sinun vikasi vaan niiden tampioitten pikkusieluisuutta ja tyhmyyttä.
onneksi voi olla muita luotettavia. Pidä hyvää huolta psyykestäsi ja kehostasi...ruoka, liikunta, lepo ja muu.
kaikkea hyvää sinulle.
Epäonnistuminen on suhteellista.Itse olin ihan varma lukioaikana että voitan Nobelin ja muutan maailmaa, tuntui ihan luontevalta ajatukselta. Elämä kuitenkin opetti että en ole ihan nobelistiainesta. Päädyin yliopistotutkinnon suorittaneeksi yliopiston työntekijäksi, naimisiin ja hankkimaan lapsia. Lukio-ikäinen minäni olisi pitänyt sitä suurena epäonnnistumisena-nykyinen minäni hyvänä juttuna.
Minä tulen perheestä, jossa lähes kaikki muut lähisukulaiset ovat korkeasti koulutettuja ja minulla oli hyvät edellytykset menestyä elämässä. Ja minulta odotettiin samaa. Sain hyviä arvosanoja kouluista ja kaikki meni hyvin, kunnes... Noh, sairastuin vaikeaan masennukseen ja minusta tuli narkomaani. En tosin enää ole narkomaani, mutta en myöskään mitään muutakaan.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:55"]
Täällä yksi nelikymppinen sellainen. Olin lapsena "ihmelapsi" vanhempieni ja sukulaisten mielestä. Opin lukemaan ja kirjoittamaan poikkeuksellisen nuorena ilman opettamista, olin valtavan kiinnostunut lukemaan tietokirjoja jo alle kouluikäisenä, olin loistava korjaamaan erilaisia mekanismeja jne. ...
Fysiikan opinnoista ei tullut mitään enää, kun en edes jaksanut välittää. Päätin sitten vaihtaa tietojenkäsittelyoppiin, jonka opinnoista ajattelin pääsevän vähemmällä vaivalla. Mutta nekin opinnot jäivät kesken, ei vaan napannut ja tuntui tylsältä. Pääsin kuitenkin alan töihin koodaamaan, kun oli silloin hyvät ajat alalla. Sitä olen tässä viimeiset 15 vuotta tehnyt, nyt olen isossa alan firmassa koodarina. Tästä en tule ikinä mihinkään ylenemään tai etenemään koska ei ole mitään papereita. Työpaikkaakaan ei oikein sen takia voi vaihtaa, täytyy vaan toivoa että saa olla täällä eläkeikään asti. Näin, vaikka inhoan työtäni syvästi.
Eli, lupaavasta ihmelapsesta tuli leipääntynyt javakoodari, vapaa-ajan harrastuksena alkoholin suurkulutus yksinäisyyteen ja elämän tylsyyteen lääkkeeksi.
[/quote]
Hae johonkin pieneen IT-firmaan töihin niin saat arvostusta taitojen eikä todistusten mukaan. Palkkakin paranee kun saat osaamisesi mukaista palkkaa siinä missä iso firma katsoo palkan jostain taulukosta.
Huonomminkin voisi olla. Jos olisit ahkerasti opiskellut fysiikkaa niin saattaisit olla nyt työtön filosofian tohtori.
Kyllähän meitä on. Olin hyvä koulussa, lukiossa, suoraan yliopistolle. Harmi vaan, että laitoksen johtaja oli autoritäärinen vanhan kansan jäärä, jonka mielstä naisopiskelijoiden olisi hyvä suuntautua opettajan hommiin, tai jopa poistua yliopistolta sairaanhoito-oppilaitokseen. Joten ei oikein opinnot lähteneet liitoon mulla sen puolesta. Tai kyllähän mä pärjäsin , mutta proffalta pyytämättä ja puskista saatu gradun aihe veti puihin. Toisaalta olin niin nuori ja kokematon, etten osannut itsekään kehittää mitään hyödyllistä ja kiinnostavaa aihetta.
Rupesin hanttihommiin siellä-täällä. 80-luvun lopussa oli ´kova nousukausi ja töitä sai mistä tahansa, kunhan käveli ovesta sisään ja kyseli että mistä vois aloittaa. Muistan kun Hesarin avoimet työpaikat-osio oli saman paksuinen kuin koko muu lehti...
Kun rahaa tuli, niin sen laitoin matkusteluun. Jäin töihinkin maailmalle ja keräsin kokemuksia.
Siinä kävi sitten niin, että sinä aikana, kun minä oli jossain bali-jaava-indonesia-akselilla, niin kurssikaverit verkostoitui, teki harjoitteluja jossain lääninhallituksissa ja tekivät sen gradunsa. Ja kun valtiolla oli siihen aikaa paljon rahaa, niin nehän sai vakivirkoja ihan helposti ja siellä kait ne vieläkin laskee kesälomapäiviä (joita on joka vuosi paljon), ja ekat alkaa jäädä jollekin varhaiseläkkeelle.
Minä en ikinä valmistunut. Tosin opin jotain erityistaitoja muuten, joita voin käyttää työllistymisessä. Olen kyllä töissä, mutta en lähelläkään mitään opiskelemaani aluetta.
En osaa sanoa, että olisinko sitten onnellinen jossain Rumpanperän kunnanvirastossa vakivirassa.
Toisaalta tämmöinen epäsäännöllinen elämäntapa jäi päälle. Lapset jäikin siinä seikkaillessa tekemättä kun en ollut suomessa miestä etsimässä ja joku ulkomaanystävistäni ei ollut isäainesta kyllä kukaan....
No, ehkä näin oli tarkoitus. En oikein tiedä. Välillä tuntuu että miks tämä näin piti mennä, välillä taas ei...
Jaa-a, tulevaisuuteni on takana vasta sitten, kun minut lasketaan hautaan. Siihen asti ehtii tapahtua vaikka mitä ja mahdollisuuksia on loistaviin juttuihin.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:55"]
Täällä yksi nelikymppinen sellainen. Olin lapsena "ihmelapsi" vanhempieni ja sukulaisten mielestä. Opin lukemaan ja kirjoittamaan poikkeuksellisen nuorena ilman opettamista, olin valtavan kiinnostunut lukemaan tietokirjoja jo alle kouluikäisenä, olin loistava korjaamaan erilaisia mekanismeja jne.
Koulussa jatkui sama. Olin sekä kielellisesti että matemaattisesti erittäin lahjakas. Minua pidettiin erityislahjakkaana ja huippuälykkäänä. lukiossa voitin kansallisen fysiikkakilpailun, ja pääsin jo lukioaikana opiskelemaan yliopiston kursseja sen menestyksen myötä. Lähdinkin opiskelemaan yliopistoon fysiikkaa.
Mutta mutta. Sitten tuli kai jonkinlainen masennus tai jotain, tai en vaan sopeutunut opiskeluun jossa olisi pitänyt itse ottaa vastuu opinnoista vaikkei kukaan "pakota" ja valvo. Päätin panostaa sosiaaliseen elämään ja jonkin verran suorastaan alkoholisoiduin. 3-4 kertaa viikossa tuli oltua bileissä, lähibaareissa jne. Opiskeluihin kiinnostus väheni kun bile-elämä vei mukanaan. Löysin toisen juopporetkun opiskelijan miesystäväkseni ja yhdessä sitten juhlttiin ja velttoiltiin.
Fysiikan opinnoista ei tullut mitään enää, kun en edes jaksanut välittää. Päätin sitten vaihtaa tietojenkäsittelyoppiin, jonka opinnoista ajattelin pääsevän vähemmällä vaivalla. Mutta nekin opinnot jäivät kesken, ei vaan napannut ja tuntui tylsältä. Pääsin kuitenkin alan töihin koodaamaan, kun oli silloin hyvät ajat alalla. Sitä olen tässä viimeiset 15 vuotta tehnyt, nyt olen isossa alan firmassa koodarina. Tästä en tule ikinä mihinkään ylenemään tai etenemään koska ei ole mitään papereita. Työpaikkaakaan ei oikein sen takia voi vaihtaa, täytyy vaan toivoa että saa olla täällä eläkeikään asti. Näin, vaikka inhoan työtäni syvästi.
Eli, lupaavasta ihmelapsesta tuli leipääntynyt javakoodari, vapaa-ajan harrastuksena alkoholin suurkulutus yksinäisyyteen ja elämän tylsyyteen lääkkeeksi.
[/quote]
Minullekin kävi niin, että aloin viihtyä esim. juhlissa enemmän. Masennus tosin ei ajanut siihen vaan elämänjano, kun ei sellaista puurtamista loputtomiin halunnutkaan. Aloin ajatella, että jos kuolen alle 25-30-vuotiaana, niin mitä olen tehnyt ja kokenut? Nuoruus on todella lyhyt aika.