Miten saan 18-vuotiaan lähtemään kodistani

Normaali evoluution sanelema juttu että liian lyhyt etäisyys toista sukupuolta olevaan lähisukulaiseen alkaa inhottaa/suututtaa tuossa iässä. Kertoo että on aika vaihtaa reviiriä.

On siis ammattikoulussa ja siellä harjoitteluja? Poikani opiskelee kuljetusalaa ja työt alkavat kolmelta aamuyöllä milloin niitä on, vaikea siinä on kovin järjellistä rytmiä pitää. Iän puolesta päättelin, että onko poika siis viimeisen vuoden opiskelija? Onko ehkä jotenkin pettynyt opintoihin, tajuaa, että armeijan jälkeen on työelämä edessä ja että ala ei ehkä olekaan oikea? Vai jännittääkö armeijaa? Yleensä ei kai murkkuilu enää tässä iässä ala, eli jotain on varmaan tapahtunut. Vai onko rakkaussuruja? Oleellisempaa nyt olisi saada kontakti lapseen vaikka pipareita leipomalla kuin vain vaatimalla kotitöihin osallistumista. Toki niitä hommiakin saa varmaan alkaa tekemään, mutta ensin on selvitettävä mistä on kyse ja se tapahtuu empatialla.

Ap, kerro pojallesi että inttiin mennessä kannattaa olla valmiiksi hyvässä fyysisessä kunnossa, joten kannattaa harrastaa liikuntaa riittävästi että pärjää siellä paremmin kun laiskoina sinne tulleet.

Hyvin pärjäävät, pääsevät pois rivistä AUK:n tai johonkin muuhun erikoiskoilutukseen. Huonokuntoisena niihin pääsy on vaikeampaa.

Jos saat motivoitua poikasi liikkumaan, niin hän saa siitä muuta ajateltavaa ja väsyy treenatessa sen verran, että ei sitten jaksa olla ikävää seuraa sinulle :)

Et tietenkään kerro mitä muita motiiveja sinulla on häntä kehottaa liikkumiseen kun se, että hän pärjäisi intissä.

t. boomeri, jonka intistä on jo pitkä aika mutta on kokenut saman.

Normaalia irtaantumisangstia. Joko poika isän luo tai sitten omaan kämppään.

"Kenen leipää syöt,sen lauluja laulat" JA " Niinkauan kun jalkas on mun pöydän alla,olet kunnolla" Näin meillä aikoinaan isäukko piti laumansa kurissa,ei niskoiteltu!

Eli nyt pojalle järki käteen,puhut sille,sun koti,sun säännöt ja 18v voit jo häätää jos ei oleminen maistu!

Ei tarvii puhua pehmeästi,ei se rikki mene!

Saa sitä tunteensa näyttää muttei koko ajan tarvii olla ku berseeseen ammuttu karhu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsi käynyt jonkun koulun loppuun? Ammattikoulu? Lukio? Voisiko hakea töitä, kun odottelee inttiä? Itse kasvatan lapseni niin, että jotain täytyy tehdä. Ei voi vain olla.

On koulussa ja se toki sujuu. Harjoittelussa nyt ja vuorot alkaa miten sattuu. Mutta rytmit sekaisin ja menee nukkumaan joskus 05 ja sitten on kuin perseeseen ammuttu klo 14 kun herää..

Ap

Ymmärsinkö oikein, että poika on nyt työharjoittelussa, joka on epäsäännöllinen vuorotyö? Jo tämä voi olla yksi iso syyllinen. Ihan varmasti vaikuttaa mielialaan ja sitä myötä käytökseen jos unirytmi on mitä sattuu, eikä saa tarpeeksi hyvälaatuista unta. Voi aiheuttaa jopa masennusta. Vai onko tämä kiukuttelu alkanut jo aiemmin? Joka tapauksessa lapsesi voi hyvinkin olla masentunut ja pahinta siinä tilanteessa olisi, että hylkäisit hänet. Istukaa alas hyvän ruoan kanssa ja kysy siltä nuorelta, että miten sillä menee. Älä vaadi, älä syytä, älä huuda tai raivoa. Sano, että jotain on nyt muuttunut ja olet huolissasi ja haluat auttaa.

Evästä poika elämään omillaan, hyvällä tai pahalla, samallatavoin suurin osa lähtee lapsuukodistaan, eikä kaunaa kanneta. Päinvastoin siinä tekee karhunpalveluksen aikuistuvalle nuorelle jos ei päästä erkaantumaan, kehkeytyy vielä kaikkien hyljeksimä mammanpoika.

Yhteistä aikaa, kotitöihin osallistumista (edellytys asua kotona) sinun apunasi.

Ja vuorokausirytmi käännettävä "normaaliksi". Yhteiskunta kuitenkin vielä nukkuu yöt ja toimii päivät. Ja kyllä tuo yökukunta sinuakin häiritsee, kerro tämä pojalle.

Anna pojalle vastuu teidän ruokailuista parina päivänä viikossa, saat valmiit ateriat kun tulet töistä kotiin.

Tuleva tuttöystäväkään ei varmaan sulata tuommoista lapamatoa. Ja sitten sopeutuminen inttiin on helpompaa kun vuorokausirytmi on kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Ap, kerro pojallesi että inttiin mennessä kannattaa olla valmiiksi hyvässä fyysisessä kunnossa, joten kannattaa harrastaa liikuntaa riittävästi että pärjää siellä paremmin kun laiskoina sinne tulleet.

Hyvin pärjäävät, pääsevät pois rivistä AUK:n tai johonkin muuhun erikoiskoilutukseen. Huonokuntoisena niihin pääsy on vaikeampaa.

Jos saat motivoitua poikasi liikkumaan, niin hän saa siitä muuta ajateltavaa ja väsyy treenatessa sen verran, että ei sitten jaksa olla ikävää seuraa sinulle :)

Et tietenkään kerro mitä muita motiiveja sinulla on häntä kehottaa liikkumiseen kun se, että hän pärjäisi intissä.

t. boomeri, jonka intistä on jo pitkä aika mutta on kokenut saman.

Pelaa kiekkoa kilpasarjassa (tunnettu seura)ja käy salilla. Toki nyt ollut treeneistä paljon pois ja miettii lopettamista. Masennusta mietin itsekin..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Armeijaa onneksi ihan odottaa ja on "A"

Kavereita paljon. Sosiaalinen. Semmoinen johtajatyyppi..

Mutta siis täällä kotona äärimmäisen raskasta. Mitään ei tee pl soittaa suutaan ja raivoaa mulle.

Meillä ennen todella hyvät välit, nyt ihan painajaista. Inhottaa oma lapsi

Ap

Pitkään on mennyt, ennen kuin murrosikä iski. Itselläni on kaksi poikaa, ja olivat kumpikin ihan hirveitä yläkoulun loppuvaiheessa ja lukion alussa. Pikkuhiljaa sitten fiksuuntuneet, tosin nuorempi on välillä vielä nykyisinkin järkyttävä huutaja, mutta älyää sentään jo itse lopettaa (15-v). Isompi on armeijassa, ja on siellä nöyrtynyt suorastaan kiitettävästi: kiittää lomillaan kauniisti kaikesta palvelusta, ruuista, pyykeistä, siivouksesta yms, ja tekee jopa itse pyydettäessä kotihommia. Kai kotiolot sitten hakkaa neljän viikon metsäleirit.

Entinen ihana poika. Eli joku sitä poikaasi siis vaivaa. Joku sairaus, joku kamala salaisuus.. älä hylkää.

Pitkään on mennyt, ennen kuin murrosikä iski. Itselläni on kaksi poikaa, ja olivat kumpikin ihan hirveitä yläkoulun loppuvaiheessa ja lukion alussa. Pikkuhiljaa sitten fiksuuntuneet, tosin nuorempi on välillä vielä nykyisinkin järkyttävä huutaja, mutta älyää sentään jo itse lopettaa (15-v). Isompi on armeijassa, ja on siellä nöyrtynyt suorastaan kiitettävästi: kiittää lomillaan kauniisti kaikesta palvelusta, ruuista, pyykeistä, siivouksesta yms, ja tekee jopa itse pyydettäessä kotihommia. Kai kotiolot sitten hakkaa neljän viikon metsäleirit.[/quote]

Samaa mietin. Meillä oli  juuri tuohon aikaan samanlaista pojan kanssa (yläasteen loppu ja lukion alku). Nyt on 21-vuotias mitä miellyttävin nuori mies, joka opiskelee yliopistossa, asuu omassa opiskelijaboxissa ja käy lomilla kotona. Kiittää kaikesta, tarjoutuu auttamaan ja on kiva keskustelukumppani. Ihan eri kaveri kuin se raivoava teini. 

Sanoit että sulla on vaativa työ. Onko sun omat unet ja stressitasot kunnossa?

Entä vaihdevuodet, onko hormonit kunnossa? Jos ei, se lisää sun omaa ärtyisyyttä. Samoin stressi ja univelka

Hän voi olla ahdistunut ja nasentunut. Oletko antanut tilaa spontaaneille keskusteluille, vaikka telkkaria katsellessa tai lenkillä tai mökillä. Mitä teette yhdessä?

Jos hänellä on vuorotyö, hän on ehkä ihan poikki. Hänellä voi myös olla siitä stressiä. Ja jos käyttää siitä selvitäkseen energiajuomia, ehkä ne eivät ole hyvästä. Tilanne korjaantuu kun vuorotyö loppuu

Totta kai puret kieltä kunnes hän lähtee inttiin. Et provosoidu. Olet saatavilla ja kuuntelet. Muuten menee välit useammaksi vuodeksi. Puoli vuotta on lyhyt aika, ihmettelen että se on sinulle ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsi käynyt jonkun koulun loppuun? Ammattikoulu? Lukio? Voisiko hakea töitä, kun odottelee inttiä? Itse kasvatan lapseni niin, että jotain täytyy tehdä. Ei voi vain olla.

Voin kertoa sinulle, että lapsesta ei aina tule sellaista, millaiseksi hänet kasvatetaan. Niillä lapsilla on yleensä jonkinlainen oma tahto, viimeistään murrosiässä. Jos et anna sille lapsen/nuoren omalle tahdolle tilaa, on luvassa ongelmia ihan varmasti.

Mun mielestä teillä kuulostaa kuitenkin ihan hyvältä tilanne. On koulut, harrastukset ja työt.

Kirjoitin aikaisemmin tuolla, että etsisin lapselle oman kämpän ja E-paperit sai.

Meillä siis ei käyty koulua, ei tehty töitä. Aloitti kaikkea ja kaikki jäi kesken. Pelasi yöt tai oli kavereiden kanssa. Pummaili vain rahaa ja eli täällä täysihoidolla. Kalja haisi aamulla kun itse heräilin lähteäkseni töihin (jos siis edes oli kotona). Lukuisat käynnit kuraattorilla, psyk.sh:llq, terkalla, nuoriso-ohjaajalla jne. Masennustestit jne tehty.

En vain jaksanut itse enää katsella täällä 18v joka ei mitään tee. Hommattiin kämppä tosiaan ja elelkööt siellä kuten haluaa. Ja tämä siis ihan sos.puolen suosituksesta.

Niin ja on siis muitakin lapsia itselläni. Yksi näistä vain tällainen. Surullinen olen ja tässä ei paljon halaukset auttaneet.

Vierailija kirjoitti:

Armeijaa onneksi ihan odottaa ja on "A"

Kavereita paljon. Sosiaalinen. Semmoinen johtajatyyppi..

Mutta siis täällä kotona äärimmäisen raskasta. Mitään ei tee pl soittaa suutaan ja raivoaa mulle.

Meillä ennen todella hyvät välit, nyt ihan painajaista. Inhottaa oma lapsi

Ap

Anna olla. Se katkoo nyt napanuoraa sinuun, ja sen tarkoitus on että sinä haluaisit toivottaa hänet sinne minne pippuri kasvaa ;) NApanuoran katkaisu on vaikeaa kun jaetaan sama osoite, mutta kuten itsekin sanot, kohta on armeijaan lähtö. Anna hänen siihen asti tehdä asiansa niin kuin huvittaa, sillä hän on jo aikuinen, ja kykenevä hoitamaan omat asiansa, varsinkin kun koulu sujuu, kavereita on, ja armeijaan pääsyäkin odottaa innolla. 

Ihan turha tässä ajassa enää pilata välejä poikaan motkottamalla ja vaatimalla. Kun se tulee sitten sieltä armeijasta lomille, niin huomaat muutoksen käytöksessä, kun ei se enää sitten kehtaa ilkeillä.

Pure hammasta, ja valitse taistelusi, äläkä puutu hänen heräämisiin ja nukkumisiin enää ollenkaan. Siinä neuvoni kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä teillä kuulostaa kuitenkin ihan hyvältä tilanne. On koulut, harrastukset ja työt.

Kirjoitin aikaisemmin tuolla, että etsisin lapselle oman kämpän ja E-paperit sai.

Meillä siis ei käyty koulua, ei tehty töitä. Aloitti kaikkea ja kaikki jäi kesken. Pelasi yöt tai oli kavereiden kanssa. Pummaili vain rahaa ja eli täällä täysihoidolla. Kalja haisi aamulla kun itse heräilin lähteäkseni töihin (jos siis edes oli kotona). Lukuisat käynnit kuraattorilla, psyk.sh:llq, terkalla, nuoriso-ohjaajalla jne. Masennustestit jne tehty.

En vain jaksanut itse enää katsella täällä 18v joka ei mitään tee. Hommattiin kämppä tosiaan ja elelkööt siellä kuten haluaa. Ja tämä siis ihan sos.puolen suosituksesta.

Niin ja on siis muitakin lapsia itselläni. Yksi näistä vain tällainen. Surullinen olen ja tässä ei paljon halaukset auttaneet.

Ihan oikein teit. Lapsesi on aikuinen ja hänen on vain otettava oma elämänsä omiin käsiinsä. Ei siinä vanhemmat voi enää määrätä ja käskeä. Oma asunto on tuossa tilanteessa ainoa oikea ratkaisu. Oma ainokaiseni häippäsi omasta halustaan sinä päivänä kun täytti 18v, ja nyt muutama vuosi myöhemmin hän hoitaa ihan normaalisti omat asiansa ja meillä on ihan hyvät välit.

Et sinä koulua käyvää poikaa voi kodistasi heittää. Ei 18-vuoden ikä tarkoita sitä, että sillä sekunnilla saat heittää lapsesi ulos lumihankeen. Millainen äiti edes miettii tuollaista? Kohtaa ja selvitä ongelmat poikasi kanssa, hän kuulostaa masentuneelta. Tuossa iässä ei ole helppoa, murrosvaihe, kun pitäisi alkaa löytää omaa paikkaa maailmassa. Oletko unohtanut tuon iän haasteet? 

Oletko kysynyt häneltä, haluaisiko hän muuttaa pois sinun kodistasi?

Voi olla, että haluaisi, mutta luulee, että sinä et halua hänen muuttavan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä teillä kuulostaa kuitenkin ihan hyvältä tilanne. On koulut, harrastukset ja työt.

Kirjoitin aikaisemmin tuolla, että etsisin lapselle oman kämpän ja E-paperit sai.

Meillä siis ei käyty koulua, ei tehty töitä. Aloitti kaikkea ja kaikki jäi kesken. Pelasi yöt tai oli kavereiden kanssa. Pummaili vain rahaa ja eli täällä täysihoidolla. Kalja haisi aamulla kun itse heräilin lähteäkseni töihin (jos siis edes oli kotona). Lukuisat käynnit kuraattorilla, psyk.sh:llq, terkalla, nuoriso-ohjaajalla jne. Masennustestit jne tehty.

En vain jaksanut itse enää katsella täällä 18v joka ei mitään tee. Hommattiin kämppä tosiaan ja elelkööt siellä kuten haluaa. Ja tämä siis ihan sos.puolen suosituksesta.

Niin ja on siis muitakin lapsia itselläni. Yksi näistä vain tällainen. Surullinen olen ja tässä ei paljon halaukset auttaneet.

Ihan oikein teit. Lapsesi on aikuinen ja hänen on vain otettava oma elämänsä omiin käsiinsä. Ei siinä vanhemmat voi enää määrätä ja käskeä. Oma asunto on tuossa tilanteessa ainoa oikea ratkaisu. Oma ainokaiseni häippäsi omasta halustaan sinä päivänä kun täytti 18v, ja nyt muutama vuosi myöhemmin hän hoitaa ihan normaalisti omat asiansa ja meillä on ihan hyvät välit.

Kiitos sanoistasi. Näin yritän itsekin ajatella. En voi elää elämää lapseni puolesta, voin vain toivoa parasta ja, että hän löytää oman paikkansa. Sukulaiset (siis lapsen isän puolesta, ei minun) ovat syyllistäneet minua siitä, että "heitin" lapseni pihalle. Lapsi asunut aina vain minun kanssani ja häneen isäänsä ei asia kiinnostanut juurikaan, ei ole asunut edes samalla paikkakunnalla. Ja olin ihan loppu, enkä jaksanut enää, mutta minua on helppo syyllistää. No toki olen surullinen, että asiat menivät näin.

Olen auttanut häntä, hommannut huonekaluja, vienyt ruokakasseja ja soittelen usein.

Toivon vain, että "ryhdistäytyisi".