Miten saan 18-vuotiaan lähtemään kodistani

Tämä on hyvä esimerkkitapaus tilastollisesti todistetusta faktasta, että yh-äitien pojat tekevät enemmän rikoksia, itsemurhia, ym. muuta masentavaa, koska herkässä kasvuvaiheessa heidän elämästään puuttuu aikuinen mies sekä roolimallina että rajojen asettajana. Yksi vanhempi (pääsääntöisesti äiti) ei voi sekä ottaa sekä hoivavastuutta, että kasvattajan roolia mihin kuuluu rajojen asettaminen. Näin siinä sitten helposti käy poikien kohdalla joiden kasvatuksesta isän osuus on pois kokonaan tai marginalisoitu. Onnea vain pojallesi, kun joutuu armeijassa ensimmäistä kertaa elämässään ottamaan vastaan rajat, joista pidetään kiinni ja seuraukset jos niitä ei kunnioiteta.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hyvä esimerkkitapaus tilastollisesti todistetusta faktasta, että yh-äitien pojat tekevät enemmän rikoksia, itsemurhia, ym. muuta masentavaa, koska herkässä kasvuvaiheessa heidän elämästään puuttuu aikuinen mies sekä roolimallina että rajojen asettajana. Yksi vanhempi (pääsääntöisesti äiti) ei voi sekä ottaa sekä hoivavastuutta, että kasvattajan roolia mihin kuuluu rajojen asettaminen. Näin siinä sitten helposti käy poikien kohdalla joiden kasvatuksesta isän osuus on pois kokonaan tai marginalisoitu. Onnea vain pojallesi, kun joutuu armeijassa ensimmäistä kertaa elämässään ottamaan vastaan rajat, joista pidetään kiinni ja seuraukset jos niitä ei kunnioiteta.

Niinpä ja se yh-äitien syyllistäminen aina tulee jossain vaiheessa esille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä teillä kuulostaa kuitenkin ihan hyvältä tilanne. On koulut, harrastukset ja työt.

Kirjoitin aikaisemmin tuolla, että etsisin lapselle oman kämpän ja E-paperit sai.

Meillä siis ei käyty koulua, ei tehty töitä. Aloitti kaikkea ja kaikki jäi kesken. Pelasi yöt tai oli kavereiden kanssa. Pummaili vain rahaa ja eli täällä täysihoidolla. Kalja haisi aamulla kun itse heräilin lähteäkseni töihin (jos siis edes oli kotona). Lukuisat käynnit kuraattorilla, psyk.sh:llq, terkalla, nuoriso-ohjaajalla jne. Masennustestit jne tehty.

En vain jaksanut itse enää katsella täällä 18v joka ei mitään tee. Hommattiin kämppä tosiaan ja elelkööt siellä kuten haluaa. Ja tämä siis ihan sos.puolen suosituksesta.

Niin ja on siis muitakin lapsia itselläni. Yksi näistä vain tällainen. Surullinen olen ja tässä ei paljon halaukset auttaneet.

Ihan oikein teit. Lapsesi on aikuinen ja hänen on vain otettava oma elämänsä omiin käsiinsä. Ei siinä vanhemmat voi enää määrätä ja käskeä. Oma asunto on tuossa tilanteessa ainoa oikea ratkaisu. Oma ainokaiseni häippäsi omasta halustaan sinä päivänä kun täytti 18v, ja nyt muutama vuosi myöhemmin hän hoitaa ihan normaalisti omat asiansa ja meillä on ihan hyvät välit.

Kiitos sanoistasi. Näin yritän itsekin ajatella. En voi elää elämää lapseni puolesta, voin vain toivoa parasta ja, että hän löytää oman paikkansa. Sukulaiset (siis lapsen isän puolesta, ei minun) ovat syyllistäneet minua siitä, että "heitin" lapseni pihalle. Lapsi asunut aina vain minun kanssani ja häneen isäänsä ei asia kiinnostanut juurikaan, ei ole asunut edes samalla paikkakunnalla. Ja olin ihan loppu, enkä jaksanut enää, mutta minua on helppo syyllistää. No toki olen surullinen, että asiat menivät näin.

Olen auttanut häntä, hommannut huonekaluja, vienyt ruokakasseja ja soittelen usein.

Toivon vain, että "ryhdistäytyisi".

Aina löytyy länkyttäjiä, yritä olla välittämättä. Kyllä muakin syyllistettiin sieltä sun täältä, lapsella oli aika paljon ongelmia, ja syyttävät sormet hakeutuivat minua kohti, mutta tiesin itse mitä olin tehnyt, ja mitä kaikkea mahdollista olin kokeillut. Just näitä "sun pitää sanoa sille että kouluun on mentävä! ja " lapselle pitää opettaa että yöt on nukkumista varten"- rääkyjiä oli vähän joka oksalla, kunnes tajusin kantaa kaiken taakan suu kiinni ja kenellekään kertomatta. 

Aivan hyvin lapsesi kerkeää ryhdistäytyä vielä, ja jos näin ei käy, niin et sinä sille mitään voi. Aikuinen vastaa itse omasta elämästään. Apua voi ja kannattaa tietenkin hakea, mutta aikuinen lapsi päättää itse viimekädessä ottaako hän sitä vastaan vai ei.

Miksi vasta kesällä inttiin, miksei nyt jo hakenut tammikuussa ellei ole mitään tekemistä?

Mulla oli sama homma pojan kanssa, olisi jäänyt 6 kk lorvimaan intin jälkeen ja odottamaan koulun alkua syksyyn (oli päässyt jo korkeakouluun). Sanoin että aloitat sen koulun nyt vaan tammikuussa, sinne vaan kursseja suorittmaan tai sitten menet töihin, että kotona en katsele sitä että yöt valvotaan ja päivät nukutaan kunnes tulen töistä kokkailemaan hänelle.

Lähti sitten opiskelemaan - muutti siis toiseen kaupunkiin heti saman tien.

Etsivä nuorisotyö. Sinne yhteys.

Vierailija kirjoitti:

Hakeudu terapiaan. Tärkein tehtäväsi tässä elämässä on rakastaa ja tukea lastasi. Nyt et tunnu onnistuvan, olet ehkä masentunut tai burn out tms ja tarvitset ammattiapua.

N51

Tämä.

Odota nyt vaan sitä kesää ja inttiä. Meiltä palasi intistä ihan eri poika kotiin <3  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä teillä kuulostaa kuitenkin ihan hyvältä tilanne. On koulut, harrastukset ja työt.

Kirjoitin aikaisemmin tuolla, että etsisin lapselle oman kämpän ja E-paperit sai.

Meillä siis ei käyty koulua, ei tehty töitä. Aloitti kaikkea ja kaikki jäi kesken. Pelasi yöt tai oli kavereiden kanssa. Pummaili vain rahaa ja eli täällä täysihoidolla. Kalja haisi aamulla kun itse heräilin lähteäkseni töihin (jos siis edes oli kotona). Lukuisat käynnit kuraattorilla, psyk.sh:llq, terkalla, nuoriso-ohjaajalla jne. Masennustestit jne tehty.

En vain jaksanut itse enää katsella täällä 18v joka ei mitään tee. Hommattiin kämppä tosiaan ja elelkööt siellä kuten haluaa. Ja tämä siis ihan sos.puolen suosituksesta.

Niin ja on siis muitakin lapsia itselläni. Yksi näistä vain tällainen. Surullinen olen ja tässä ei paljon halaukset auttaneet.

Ihan oikein teit. Lapsesi on aikuinen ja hänen on vain otettava oma elämänsä omiin käsiinsä. Ei siinä vanhemmat voi enää määrätä ja käskeä. Oma asunto on tuossa tilanteessa ainoa oikea ratkaisu. Oma ainokaiseni häippäsi omasta halustaan sinä päivänä kun täytti 18v, ja nyt muutama vuosi myöhemmin hän hoitaa ihan normaalisti omat asiansa ja meillä on ihan hyvät välit.

Kiitos sanoistasi. Näin yritän itsekin ajatella. En voi elää elämää lapseni puolesta, voin vain toivoa parasta ja, että hän löytää oman paikkansa. Sukulaiset (siis lapsen isän puolesta, ei minun) ovat syyllistäneet minua siitä, että "heitin" lapseni pihalle. Lapsi asunut aina vain minun kanssani ja häneen isäänsä ei asia kiinnostanut juurikaan, ei ole asunut edes samalla paikkakunnalla. Ja olin ihan loppu, enkä jaksanut enää, mutta minua on helppo syyllistää. No toki olen surullinen, että asiat menivät näin.

Olen auttanut häntä, hommannut huonekaluja, vienyt ruokakasseja ja soittelen usein.

Toivon vain, että "ryhdistäytyisi".

Aina löytyy länkyttäjiä, yritä olla välittämättä. Kyllä muakin syyllistettiin sieltä sun täältä, lapsella oli aika paljon ongelmia, ja syyttävät sormet hakeutuivat minua kohti, mutta tiesin itse mitä olin tehnyt, ja mitä kaikkea mahdollista olin kokeillut. Just näitä "sun pitää sanoa sille että kouluun on mentävä! ja " lapselle pitää opettaa että yöt on nukkumista varten"- rääkyjiä oli vähän joka oksalla, kunnes tajusin kantaa kaiken taakan suu kiinni ja kenellekään kertomatta. 

Aivan hyvin lapsesi kerkeää ryhdistäytyä vielä, ja jos näin ei käy, niin et sinä sille mitään voi. Aikuinen vastaa itse omasta elämästään. Apua voi ja kannattaa tietenkin hakea, mutta aikuinen lapsi päättää itse viimekädessä ottaako hän sitä vastaan vai ei.

Meillä meni esim netti kiinni aina arkisin aina klo 22 Poika jakoi sitten kännystä sitä nettiä. Ja jos ei saanut siitä jaettua, niin häipyi ulos ties mihin. Tai juuri tuo "kouluun on mentävä". Sitä kyllä toisteltiin monta vuotta. Ja se niskapersote ei tällaiseltä 160cm naisihmiseltä onnistunut kun kyseessä lähes 190cm "lapsi". Sitä oikeasti ei tiedä millaista se voi pahimmillaan olla jos sitä ei ole itse kokenut. Ei tämä ollut mitään normaalia teinitaistelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hyvä esimerkkitapaus tilastollisesti todistetusta faktasta, että yh-äitien pojat tekevät enemmän rikoksia, itsemurhia, ym. muuta masentavaa, koska herkässä kasvuvaiheessa heidän elämästään puuttuu aikuinen mies sekä roolimallina että rajojen asettajana. Yksi vanhempi (pääsääntöisesti äiti) ei voi sekä ottaa sekä hoivavastuutta, että kasvattajan roolia mihin kuuluu rajojen asettaminen. Näin siinä sitten helposti käy poikien kohdalla joiden kasvatuksesta isän osuus on pois kokonaan tai marginalisoitu. Onnea vain pojallesi, kun joutuu armeijassa ensimmäistä kertaa elämässään ottamaan vastaan rajat, joista pidetään kiinni ja seuraukset jos niitä ei kunnioiteta.

Niinpä ja se yh-äitien syyllistäminen aina tulee jossain vaiheessa esille.

Onko se syyllistämistä jos tuo esille tilastojen selkeästi tukeman faktan? Kyse ei ole yh-äitien syyllistämisestä vaan isän kasvatusroolin ja -vastuun esille tuomisesta. Lapselle paras kasvuympäristö on kahden vanhemman koti. Avioliittokin (ja puolisoiden uskollisuusoletus sen sisällä) on lähtökohtaisesti lasten suojelemiseksi rakennettu instituutio, sen ohella että miehellä on suurempi varmuus, että avioliiton sisällä saadut lapset ovat tosiaan hänen omiaan. Vaikka tosin tilastojen mukaan 10-30% avioliiton sisällä syntyneiden lapsien kohdalla näin ei ole asian laita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hyvä esimerkkitapaus tilastollisesti todistetusta faktasta, että yh-äitien pojat tekevät enemmän rikoksia, itsemurhia, ym. muuta masentavaa, koska herkässä kasvuvaiheessa heidän elämästään puuttuu aikuinen mies sekä roolimallina että rajojen asettajana. Yksi vanhempi (pääsääntöisesti äiti) ei voi sekä ottaa sekä hoivavastuutta, että kasvattajan roolia mihin kuuluu rajojen asettaminen. Näin siinä sitten helposti käy poikien kohdalla joiden kasvatuksesta isän osuus on pois kokonaan tai marginalisoitu. Onnea vain pojallesi, kun joutuu armeijassa ensimmäistä kertaa elämässään ottamaan vastaan rajat, joista pidetään kiinni ja seuraukset jos niitä ei kunnioiteta.

Niinpä ja se yh-äitien syyllistäminen aina tulee jossain vaiheessa esille.

Onko se syyllistämistä jos tuo esille tilastojen selkeästi tukeman faktan? Kyse ei ole yh-äitien syyllistämisestä vaan isän kasvatusroolin ja -vastuun esille tuomisesta. Lapselle paras kasvuympäristö on kahden vanhemman koti. Avioliittokin (ja puolisoiden uskollisuusoletus sen sisällä) on lähtökohtaisesti lasten suojelemiseksi rakennettu instituutio, sen ohella että miehellä on suurempi varmuus, että avioliiton sisällä saadut lapset ovat tosiaan hänen omiaan. Vaikka tosin tilastojen mukaan 10-30% avioliiton sisällä syntyneiden lapsien kohdalla näin ei ole asian laita.

Paras kasvuympäristö on kyllä ihan tutkimustenkin mukaan sellainen perhe johon kuuluu myös esim. isovanhemmat, jopa ihan samassa talossa asuen. 

Rahan antamisen lopetat heti. Täysi-ikäinen hommatkoon omat rahansa. Kun on täysi-ikäinen, on oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia.

Yritä pitää keskusteluyhteys auki ja kestää sinne armeijaan asti.

Kaikkea ei tietysti tarvitse kestää, saa vaatia neutraalia käytöstä. Tai sitten jokaisestä äksyilystä otat yliempaattisen huolestuneen asenteen ja alat kyselemään mikä mättää, jos se ärsyttäisi sen verran, että ymmärtää olla ihmisiksi. 

Heiluta avaimia, nappaa sen kännykkä, heitä kännykkä pihalle, sulje ovi.

On kait se poikakin suutuksissa kun ei kunnon elämä alkanutkaan kun täyttin 18v.

Ja sit oma äiti näyttää norsunveelle. Ja sit ihmetellään miten ne nuoret syrjäytyy.

- 20v nuoren äiti

Vierailija kirjoitti:

Etsivä nuorisotyö. Sinne yhteys.

Etsivä nuorisotyö opintonsa hoitavalle, sosiaaliselle ja urheilua harrastavalle pojalle? Ei taida olla ihan ensimmäisenä tällainen tapaus heillä kiireellisyyslistalla.

On se kumma, että Suomessa ollaan heti potkimassa pihalle, kun on täysi-ikäinen. Pojalla voi olla vaikka mitä murheita elämässä ja sitten vanhemmat hiillostamassa ja painostamassa jatkuvasti. Ei ihme, että poika käyttäytyy kuin käyttäytyy. Siis mikä teitä vaivaa? Omista lapsista leivotaan vihamiehiä ja sitten menee välit. Tätäkö te haluatte? Muissa kulttuureissa perhe pitää yhtä ja he huolehtivat toisistaan. Omia perheenjäseniä pitää tukea ja auttaa. Tässä elämässä pärjätään, kun perhe on yhtenäinen tiimi! Suomessa on tosi tavallista se, että vanhempana eivät lapset tule sitten käymään enää, kun perhevälit hoidettu niin huonosti. Sitten kadutaan vanhainkodissa, kun ei kukaan välitä.

Jos puhevälit ovat niin huonona, että ette voi kunnolla keskustella asioista, niin voisit kirjoittaa pojallesi vaikka kirjeen, jonka jätät vaikka hänen sängylleen. Kirjeessä voit kertoa kaikki huolesi ja sen että rakastat häntä. Pojan täytyy tuntea, että välität hänestä. On tärkeää, että poika kokee, että et ole hänen vihollinen, vaan samalla puolella. Eli älä uhkaile häntä pihalle potkimisesta tai haasta riitaa jne. Pojalle pitää antaa omaa rauhaa. Unirytmiä on myös vaikea muuttaa. Ja jos hän pelaa yöllä, niin yleensä siihen on syynä se, että hänellä saattaa olla online pelikavereita, jotka ovat valveilla tuolloin. Nämä ihmissuhteet ovat hänelle luultavasti tärkeitä. Tämäkin on hyvä tiedostaa. Luultavasti välinne parantuu sillä, että saat poikasi tajuamaan, että et ole hänelle uhka, vaan ajattelet hänen parastaan. Poikasi saattaa tällöin avautua sinulle, jonka jälkeen ymmärrätte toisianne myös paremmin. Tehtäväsi on tukea ja rohkaista häntä. Välienne korjaus on hyvä aloittaa jo ennen armeijaa.

Täällä moni alapeukuttaa eikä ymmärrä että päänaukomista ja kettuilua sekä valvottamista on mahdoton sietää itse töissä käyvänä. Ei vaan jaksa. Töiden jälkeen pitää saada palautua eikä vääntää jostain kokoajan. Tiedän mistä puhun.

tutussa perheessä oli sama, taustalla että tyttis oli jättänyt. Nuorille ensimmäinen rakkaus on aina suuri draama ja jos poika on vielä alfa-sorttia, niin sitä vaikeampi sen on totuutta tunnustaa. Etenkin jos se oli juurikin tyttö joka otti ja jätti. Pahimmillaan nuori  mies  voi tehdä lopullisiakin päätöksiä tuossa tilanteessa. Parempi vaan kun antaa olla itsekseen, mutta kannattaa kyllä ärähtää takaisin jos toinenkin koko ajan vain ärisee. Ei ehkä itse edes huomaa kun on niin draamansa sisällä. Nuorena tuntee vievät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hyvä esimerkkitapaus tilastollisesti todistetusta faktasta, että yh-äitien pojat tekevät enemmän rikoksia, itsemurhia, ym. muuta masentavaa, koska herkässä kasvuvaiheessa heidän elämästään puuttuu aikuinen mies sekä roolimallina että rajojen asettajana. Yksi vanhempi (pääsääntöisesti äiti) ei voi sekä ottaa sekä hoivavastuutta, että kasvattajan roolia mihin kuuluu rajojen asettaminen. Näin siinä sitten helposti käy poikien kohdalla joiden kasvatuksesta isän osuus on pois kokonaan tai marginalisoitu. Onnea vain pojallesi, kun joutuu armeijassa ensimmäistä kertaa elämässään ottamaan vastaan rajat, joista pidetään kiinni ja seuraukset jos niitä ei kunnioiteta.

Niinpä ja se yh-äitien syyllistäminen aina tulee jossain vaiheessa esille.

Onko se syyllistämistä jos tuo esille tilastojen selkeästi tukeman faktan? Kyse ei ole yh-äitien syyllistämisestä vaan isän kasvatusroolin ja -vastuun esille tuomisesta. Lapselle paras kasvuympäristö on kahden vanhemman koti. Avioliittokin (ja puolisoiden uskollisuusoletus sen sisällä) on lähtökohtaisesti lasten suojelemiseksi rakennettu instituutio, sen ohella että miehellä on suurempi varmuus, että avioliiton sisällä saadut lapset ovat tosiaan hänen omiaan. Vaikka tosin tilastojen mukaan 10-30% avioliiton sisällä syntyneiden lapsien kohdalla näin ei ole asian laita.

Kuka pakottaisi ne lastensa elämästä kadonneet sankarit ruotuun? Meillä oli vähän aloituksen kaltainen tilanne aikaisemmin, ja poika sanoikin pahan olonsa syyksi sen, ettei isä välitä. Isä on blokannut minut kaikesta yhteydenpidosta eli en saanut hyypiötä kiinni, mutta eräs toinen aikuinen otti pojan isään yhteyttä ja kertoi tilanteen. Hyypiö lupaili maat ja taivaat, että totta kai hän tapaa pian poikaa ja pitää tähän yhteyttä. Vaan mitä tapahtui? Ei mitään. Kun isä päättää lopettaa isyytensä, niin mikään mahti ei saa sitä korjaamaan toimintaansa - vaikka lapsi kärsisi, ja vaikka isää polvillaan aneltaisi, että tee jotain.

Ja ennen kuin joku ehtii viisastelemaan, että miksi sitten tehdään lapsia tuollaisen kanssa, niin jos sen paskan isyyden näkee jo ennalta, niin eikö tuollaiset miehet voitaisi kastroida heti syntymänsä jälkeen, etteivät koskaan edes lisääntyisi? Paljon säästyisi inhimillistä tuskaa sekä lapsilta että heidän äideiltään. Nyt tässä koetetaan olla sekä äiti että isä. On koetettu jo 15 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi vasta kesällä inttiin, miksei nyt jo hakenut tammikuussa ellei ole mitään tekemistä?

Mulla oli sama homma pojan kanssa, olisi jäänyt 6 kk lorvimaan intin jälkeen ja odottamaan koulun alkua syksyyn (oli päässyt jo korkeakouluun). Sanoin että aloitat sen koulun nyt vaan tammikuussa, sinne vaan kursseja suorittmaan tai sitten menet töihin, että kotona en katsele sitä että yöt valvotaan ja päivät nukutaan kunnes tulen töistä kokkailemaan hänelle.

Lähti sitten opiskelemaan - muutti siis toiseen kaupunkiin heti saman tien.

Luitko ollenkaan aloitusta? Poika käy koulua ja käy vuorotöissä. Ei kesken koulun ja harjoittelun inttiin kannata mennä.