Erityis(ten) lasten vanhemmat!!

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 18:26"]Malliesimerkki vanhemmasta, joka jo lapsen ollessa pieni lastaa valtavia unelmia lapsen harteille jotka pitäisi täyttää. Nyt vielä liityt leijonaemoihin, jossa näitä katkeria äitejä riittää ja alat syyttämään yhteiskuntaa laiminlyönneistä, vaikka yhteiskunnan panostus tulee olemaan valtava. Vaikka kaikki tietävätkin ettei vammainen lapsi tule koskaan tuottamaan mitään yhteiskunnalle.
Lapsen kautta ei kannata yrittää elää ja toteuttaa omia unelmiaan.
Nimim. Vammaisten lasten kanssa työskentelevä
[/quote]

Juu huomaan kyllä että vain työskentelet heidän kanssaan. Harmi sinänsä kun näytät olevan kovin empatiakyvytön ihminen.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 18:33"][quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 18:26"]Malliesimerkki vanhemmasta, joka jo lapsen ollessa pieni lastaa valtavia unelmia lapsen harteille jotka pitäisi täyttää. Nyt vielä liityt leijonaemoihin, jossa näitä katkeria äitejä riittää ja alat syyttämään yhteiskuntaa laiminlyönneistä, vaikka yhteiskunnan panostus tulee olemaan valtava. Vaikka kaikki tietävätkin ettei vammainen lapsi tule koskaan tuottamaan mitään yhteiskunnalle.
Lapsen kautta ei kannata yrittää elää ja toteuttaa omia unelmiaan.
Nimim. Vammaisten lasten kanssa työskentelevä
[/quote]
Vittu mitä tekopyhää paskaa se sinäkin suollat. Huomaa, että sulla on vain terveitä lapsia.
Ei tässä kukaan sure mitään yliopistotutkinnon menetystä vaan ainakin minä suren sitä, jos lapseni ei kykene ikinä esim. itsenäiseen elämään. Toisaalta sitä ei voi vielä tietää, mutta en usko että kukaan voi elää ilman että se asia ei käy koskaan mielessä.
[/quote]

Komppaan!

Mieleeni nousui seuraavia ajatuksia. 

Sinun täytyy 'haudata' se 'normaali' jota lapsestasi haaveilit. Surra suru häne poismenostaan taitella haaveesi kauniille laskoksille ja laittaa silkkinauha päälle.

Sen jälkeen pystyt syntymään uudesti äidiksi lapsellesi joka on erityinen. Ihana omana itsenään. 

Hänen elämänsä voi olla hyvä. Erilainen, mutta hyvä.

Hän voi muuttaa pois kotoa asuntolaan. Hän tulee käymään töissä, joko tuetuissa tai muissa. On epätodennäköistä että hänestä tulisi juoppo tai nisti. Hän voi olla hyvinkin onnellinen vailla 'huolta huomisesta'.

Se joka nyt kärsii on sinä ja sinun haaveesi. Sinun lapsesi voi saada erityisenä hyvän elämän.

Kiitos 45!

Muistan kun lapseni syntyi ja kätilö lempeällä äänensävyllä kysyi melko pian "Eikös olekkin aika erikoisen näkönen vauva?". Ja samantien tajusin, että sylissäni oli down-lapsi. Annoin lapsen samantien hoitajan käsiin ja kun samana iltana lähdinkotiin yöksi sairaalasta (lapsi oli happiviiksien kanssa tarkkailtavana omalla osastollaan).

Olin täysin shokissa ja taisin käydä adoptiosta lähtien koko asiaa läpi mielessäni. Aamulla palasin ja en todellakaan nähnyt tai tunnistanut lastani omakseni. Muut vastasynnyttäneet äidit rupattelivat keskenään, kuinka heidän lapsella on isänsä silmät tai äitinsä nenä yms.. Itkin koko ajan. Tähän hullunmyllyyn tietenkin vielä se, että hormoonit olivat aivvan sekaisin.

Parin viikon tarkkailujakson jälkeen menimme kotiin ja koin varmasti yli puoli vuotta - vuoen, että juu, tässä on lapseni ja suojelen ja pidän huolta hänestä. Velvollisuudesta. Mutta itkin paljon itsekseni, kun en kertakaikkiaan tunnistanut lasta omakseni.. Tässä vaiheessa varmasti moni lukijoista miettii, että julma äiti..

Mutta jossain siinä ensimmäisen vuoden aikana tapahtui hetki, jota en osaa kyllin hyvin kuvailla sanoin. Huomasin, että hei, minähän todella rakastan tuota ihanaa pientä lasta, minun lastani. En enää nähnyt tai näe down-piirteitä lapsessani ja tunnistan nenän olevan kuin itselläni ja hymyn kuin isällään. Julmetun vitsikäs, nokkela ja hauska kaunis 4-v tyttö. Tai en tiedä näenkö piirteitä, ehkä piirteet ovat vain muuttuneet kauniiksi rakkauden voimin tai merkityksettömiksi...

Niin ja yhdellä parhaimmista ystävistäni on asperger. On luotettavin, kiltein ja rehellisin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Puhuu sujuvasti kuutta eri kieltä (mainittakoon jonkin alueen kiinankieli, ranska, joku vietnamin murre...), lukee huvikseen uusia kieliä kotonaan ja opiskelee siis ihan vaan tylsyyttään. Oppii tuosta vain esim. englannin eri murteita ja tietenkin tunnistaa missä päin puhutaan näin englantia, kanadan englanti, new yorkin englanti, liverpoolin englanti jne.. Ja on on kahdessa pändissä - omassa ja toisessa rummuissa. Osaa soittaa yhtaikaa rumpuja ja koskettimia :D. Hallitsee enemmän kuin hyvin myös kitaran, pitää enemmän sähköisestä. Puhumattakaan huulihapuista yms.. Ja niin hauska ja hyväntahtoinen ihminen.. On työssäkäyvä ja lukenut ammatin.

Että tuli sitte mikä diagnoosi vaan, niin on ajanhukkaa maalailla piruja seinille. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta sen verran valtaa on, että voi päättää miten asiat ottaa. Minuakin harmittaa sillointällöin esim. se ettei voida lapseni kanssa vielä täysin kommunikoida yksityiskohtaisesti toistemme kanssa. Ja jos oikeen synkistellä haluan niin pelottaa jo valmiiksi miten muut tulevat kohtelemaan lastani kun kasvaa ja millainen ihminen hänestä muovautuu. Miten tulee pärjäämään yms..

Olen tosi kiitollinen erityislapsestani jo ihan olemassaolonsa ansiosta, mutta eniten siitä kuinka hän toi toisen maailman tietoisuuteeni. Ja ymmärrän luultavasti herkemmin, että lapsi se kasvattaa usein enemmän vanhempiaan kuin toisinpäin - jos osaa katsoa ja kuunnella. Enpä varmasti tietäisi oikeastaan mitään tietämisen arvoista kehitysvammaisista ilman lastani. Ja taas maailma avartui.

Paljon voimia sinne! Jos sydän on avoin niin aivan varmasti lopussa seisoo kiitos. Tai oikeastaan alussa. Siitä asti kun havahdut maailman kauneuteen lapsesi myötä niinkuin minäkin havahduin. Kaipa se vaihtelee milloin se kellekkin tapahtuu, mutta itselleni silloin, kun olin juuri ja juuri luovuttamassa. 

..Anteeksi aivan liian pitkä teksti..

Ihana teksti. ^

En tiedä, mikä on helpompaa vanhemmalle, milloin saa varmuuden. Pienen lapsen vanhempi varmaan suree monia asiota etukäteen, ehkä turhaan, isomman lapsen kohdalla on usein "kärsitty jo vuosia! ilman diagnoosia, eikä se ole ollenkaan sama asia. Etenkin koululaisen kanssa on jo syyllistetty omia taitojaan... 

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 19:54"][quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 18:26"]Malliesimerkki vanhemmasta, joka jo lapsen ollessa pieni lastaa valtavia unelmia lapsen harteille jotka pitäisi täyttää. Nyt vielä liityt leijonaemoihin, jossa näitä katkeria äitejä riittää ja alat syyttämään yhteiskuntaa laiminlyönneistä, vaikka yhteiskunnan panostus tulee olemaan valtava. Vaikka kaikki tietävätkin ettei vammainen lapsi tule koskaan tuottamaan mitään yhteiskunnalle.
Lapsen kautta ei kannata yrittää elää ja toteuttaa omia unelmiaan.
Nimim. Vammaisten lasten kanssa työskentelevä
[/quote]

Juu huomaan kyllä että vain työskentelet heidän kanssaan. Harmi sinänsä kun näytät olevan kovin empatiakyvytön ihminen.
[/quote]nämä "leijonaemot" ovat vieneet suurimmat empatiat. Lapset ovat ihan ok, mutta vanhemmat eivät. Sitä juuri heidän erityistä mussukkaa ei saisi holdata siitä huolimatta, että hajottaa, potkii, repii ja puree hallitsemattomasti. Opettajien vika kun se vakavasta kehityshäiriöstä kärsivä lapsi ei opikaan lukemaan tai laskemaan kuten muut lapset. Tai kun hänet eriytetään toiminta-alueisiin akateemisten taitojen oppimisen sijaan. Ei, vika on aina jossain muualla kuin siinä, että lapsi on oikeasti _vammainen_. Hän ei tule koskaan olemaan normaali, joten kostetaan paha olo lapsen opettajille ja avustajille. Lapsesta ei ollutkaan vanhempansa unelmien täyttäjäksi, ja se on vain ja ainoastaan lapsen kanssa työskentelevien vika.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 21:13"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 19:54"][quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 18:26"]Malliesimerkki vanhemmasta, joka jo lapsen ollessa pieni lastaa valtavia unelmia lapsen harteille jotka pitäisi täyttää. Nyt vielä liityt leijonaemoihin, jossa näitä katkeria äitejä riittää ja alat syyttämään yhteiskuntaa laiminlyönneistä, vaikka yhteiskunnan panostus tulee olemaan valtava. Vaikka kaikki tietävätkin ettei vammainen lapsi tule koskaan tuottamaan mitään yhteiskunnalle. Lapsen kautta ei kannata yrittää elää ja toteuttaa omia unelmiaan. Nimim. Vammaisten lasten kanssa työskentelevä [/quote] Juu huomaan kyllä että vain työskentelet heidän kanssaan. Harmi sinänsä kun näytät olevan kovin empatiakyvytön ihminen. [/quote]nämä "leijonaemot" ovat vieneet suurimmat empatiat. Lapset ovat ihan ok, mutta vanhemmat eivät. Sitä juuri heidän erityistä mussukkaa ei saisi holdata siitä huolimatta, että hajottaa, potkii, repii ja puree hallitsemattomasti. Opettajien vika kun se vakavasta kehityshäiriöstä kärsivä lapsi ei opikaan lukemaan tai laskemaan kuten muut lapset. Tai kun hänet eriytetään toiminta-alueisiin akateemisten taitojen oppimisen sijaan. Ei, vika on aina jossain muualla kuin siinä, että lapsi on oikeasti _vammainen_. Hän ei tule koskaan olemaan normaali, joten kostetaan paha olo lapsen opettajille ja avustajille. Lapsesta ei ollutkaan vanhempansa unelmien täyttäjäksi, ja se on vain ja ainoastaan lapsen kanssa työskentelevien vika.

[/quote]

Jaa, olit joskus hyvä työssäsi, mutta vanhemmat vei sulta mehut?

Mä en ole IKINÄ syyttänyt mitään tahoa, eikä silti lapseni saa riittävästi tukea, ei valitettavasti ole sun avun alla...

Niin, mun lapsi ei edelleenkään osaa lukea kunnolla, on vasta seiskalla...

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 17:17"][quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 17:03"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 16:59"]Onko vaihtoehtoa? [/quote] En tiedä, tuntuu vaan ihan hirveältä.

[/quote]

Mä en millään meinannut kestää sitä vaihetta, kun oli epäilys että kaikki ei ole kunnossa, tutkimuksia tehtiin, juttuja rajattiin pois... Kun saatiin diagnoosi, helpotti. Tiesi missä mennään, mitä on odotettavissa. Sitten vain leuka rintaan ja eteenpäin.
[/quote]

Juuri näin!

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 17:30"]kokemuksia? Ja tiedän että monella on paljon pahempiakin juttuja mutta tämä asia on minulle käsittämättömän hirveä asia.
[/quote]

Kyllä saa olla ahdistunut, vaikka monella on asiat vieläkin pahemmin. Tämä on nyt sun kohdalle osunut vaikeus, joka vaikuttaa sun elämään ja sen joudut sinä itse käsittelemään eikä kukaan muu!

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 21:13"][quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 19:54"][quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 18:26"]Malliesimerkki vanhemmasta, joka jo lapsen ollessa pieni lastaa valtavia unelmia lapsen harteille jotka pitäisi täyttää. Nyt vielä liityt leijonaemoihin, jossa näitä katkeria äitejä riittää ja alat syyttämään yhteiskuntaa laiminlyönneistä, vaikka yhteiskunnan panostus tulee olemaan valtava. Vaikka kaikki tietävätkin ettei vammainen lapsi tule koskaan tuottamaan mitään yhteiskunnalle.
Lapsen kautta ei kannata yrittää elää ja toteuttaa omia unelmiaan.
Nimim. Vammaisten lasten kanssa työskentelevä
[/quote]

Juu huomaan kyllä että vain työskentelet heidän kanssaan. Harmi sinänsä kun näytät olevan kovin empatiakyvytön ihminen.
[/quote]nämä "leijonaemot" ovat vieneet suurimmat empatiat. Lapset ovat ihan ok, mutta vanhemmat eivät. Sitä juuri heidän erityistä mussukkaa ei saisi holdata siitä huolimatta, että hajottaa, potkii, repii ja puree hallitsemattomasti. Opettajien vika kun se vakavasta kehityshäiriöstä kärsivä lapsi ei opikaan lukemaan tai laskemaan kuten muut lapset. Tai kun hänet eriytetään toiminta-alueisiin akateemisten taitojen oppimisen sijaan. Ei, vika on aina jossain muualla kuin siinä, että lapsi on oikeasti _vammainen_. Hän ei tule koskaan olemaan normaali, joten kostetaan paha olo lapsen opettajille ja avustajille. Lapsesta ei ollutkaan vanhempansa unelmien täyttäjäksi, ja se on vain ja ainoastaan lapsen kanssa työskentelevien vika.
[/quote]
Oo jo hiljaa.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 21:34"][quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 17:30"]kokemuksia? Ja tiedän että monella on paljon pahempiakin juttuja mutta tämä asia on minulle käsittämättömän hirveä asia.
[/quote]

Kyllä saa olla ahdistunut, vaikka monella on asiat vieläkin pahemmin. Tämä on nyt sun kohdalle osunut vaikeus, joka vaikuttaa sun elämään ja sen joudut sinä itse käsittelemään eikä kukaan muu!
[/quote]
siinä se ongelma onkin kun mä en edes halua ajatella koko asiaa, silti se tulee joka minuutti mieleen, ja taas koitan olla ajattelematta. pelkään etten vaan kykene tätä sulattamaan. Vaikka eihän minulla tietenkään ole vaihtoehtoja. Kiitos kaikille asiallisista vastauksista!

Me olemme kahdesti olleet menettää erityislapsemme: hänellä on jonkinverran neurologisia ongelmia, mutta s
enemmän fyysisiä, monia, mm. sydänvika ja myös ulkonäköön liittyviä kuten kasvoepämuodostuma. Se muuttaa perspektiiviä: on ollut aikoja jolloin olen uskaltanut toivoa että hän eläisi seuraavaan jouluun tai kesään. En sure hänen tulevaisuuttaan kun en tiedä onko sitä. Yritän iloita nykyhetkestä.

Voimia ap, elät nyt vaikeita hetkiä, uskon että diagnoosin saamisen jälkeen alkaa helpottaa.

Jos hän on asperger, niin tiedäthän että monet heistä ovat hyvin lahjakkaita ja heitä on paljon lääkäreissä ja tutkijoissa.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 16:55"]

Te joiden lapsilla on jotain häiriötä/kehitysvammaa/sairautta/ihan mitä tahansa vaikeaa erikoisuutta, miten selvisitte tiedosta että se oma rakas lapsi ei olekaan kuin muut, normaali? T. Tutkimuksiin jonotava, pahimpaa pelkäävä.

[/quote]

Minulla oli helppoa ehkä siksi, että minä olin se joka huomasi lapsen erityisyyden ja vaati pääsyä tutkimuksiin. Kun tulokset tuli, se oli vain helpotus, lapsi alkoi saada terapiaa ja asiat lähti rullaamaan. Ja muutenkin olen sellainen ihminen, että jos asiaa ei voi muuttaa, on parempi se hyväksyä. No, sitten hyväksyttiin erilainen lapsi. Ja hyväksytään koko ajan. Sitä on erityislapsen vanhemman elo. Se on hyväksyntää ja sen harjoittamista koko lapsen elämän läpi. Kouluun meno, rippi-ikä, opiskelut jne.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 21:45"][quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 21:34"][quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 17:30"]kokemuksia? Ja tiedän että monella on paljon pahempiakin juttuja mutta tämä asia on minulle käsittämättömän hirveä asia.
[/quote]

Kyllä saa olla ahdistunut, vaikka monella on asiat vieläkin pahemmin. Tämä on nyt sun kohdalle osunut vaikeus, joka vaikuttaa sun elämään ja sen joudut sinä itse käsittelemään eikä kukaan muu!
[/quote]
siinä se ongelma onkin kun mä en edes halua ajatella koko asiaa, silti se tulee joka minuutti mieleen, ja taas koitan olla ajattelematta. pelkään etten vaan kykene tätä sulattamaan. Vaikka eihän minulla tietenkään ole vaihtoehtoja. Kiitos kaikille asiallisista vastauksista!
[/quote]
Oletko miettiny, että kävisit juttelemassa jollekin? Itse olin niin sumussa ja vain itkin, että pyysin itse päästä juttelemaan. Tämä siis sen jälkeen kun saatiin tietää, ettei lapsesta tule koskaan normaalia. Kävin juttelemassa psykiatrisella sh:lla tunnin, käytännössä vain itkin ja suolsin sille kaiken, mikä omassa elämässä oli pielessä. Ja se helpotti. Ihan uskomattoman paljon. Eka kerta kun tuollaisessa kävin ja yks tunti riitti. Suosittelen lämpimästi. Ja lohtuna vielä se, että aika auttaa ja onneksi ihminen on sopeutuvainen :)

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 17:41"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 17:06"][quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 17:04"]Se oma ihana rakas on diagnoosista huolimatta se oma ihana rakas, se ei muutu mihinkään.  [/quote] Tuntuu että olen menettämässä ihan kaiken.. haaveet onnellisesta tulevaisuudesta, missä jouluisin lapsi tulee perheineen meille syömään, saan lapsenlapsia, lapsi opiskelee yliopistossa yms ovat kaatuneet. [/quote] Se, että saat "normaalin" lapsen, ei takaa mitään noista haaveistasi. Pikkasen on ehkä keskivertoa vieläkin itsekkäämmät lähtökohdat lasten suhteen.

[/quote]

Helppo sanoa kun ei ole omalle kohdalle osunut. Olet niin väärässä kuin olla voi. Kuka tahansa meistä tiedostamattaan odottaa ja toivoo juuri noita asioita tai sitten joitain muita vastaavia, kuitenkin niin, että lapsi selviää elämässään, itsenäistyy ja alkaa aikanaan elää omaa elämäänsä. Kun matto yhtäkkiä vedetään alta, on vain täysin inhimillistä, että noita asioita käy mielessä, vaikkei niitä aikaisemmin olisikaan osannut listata. 

Ap:lle: Selvisimme, mutta tuo epätietoisuuden aika oli kyllä pahinta. Alkuun testilistoilla ja omassa mielessä välkkyivät ne oikeasti vaarallisetkin jutut INCL:ä myöten, mutta lopulta kun selvisi, että kyse oli "vaarattomasta" kehitysvammasta, tieto oli ensin helpotus. Sen jälkeen kuitenkin vuoristorataa mentiin vielä pari vuotta. Kaikki nuo tunteet ja ajatukset ovat täysin normaaleja, älä usko ketään näitä täällä kirjoittavia ammattiv*ttuilijoita, vaikka uskon että saatatkin olla herkässä mielentilassa.

Nyt sitten - diagnoosista on jo vuosia ja lapsi on reipas leikki-ikäinen. Perusarki on raskasta ja siihen kannattaa hakea apua. Erityislasten vanhempien parisuhteet ovat vaarassa, eroprosentit ihan toista luokkaa kuin "tavis"perheissä. Mutta tukekaa toisianne ja hakekaa tukea myös ulkopuolelta. Lapsi on ihana. Hän on niin monella tavalla erilainen ja suloisempi ja täynnä rakkautta kuin tavalliset lapset ja tiedän, koska perheestämme löytyy niitäkin - ei yhtään vähemmän rakastettuja, mutta kuitenkin erilaisia, tavallisia. Joskus se on ilo ja pelastus, joskus taas kummastelemme, miten hyvä tuuri meillä on elämässä käynyt, kun olemme saaneet myös tämän erityisen naperon sulostuttamaan elämäämme. Tulevaisuus tietysti mietityttää. Mutta olen tehnyt senkin kanssa ns. rauhan - en voi vielä tietää, mitä tuleman pitää. Toivon, että lapseni saa aikuistuttuaan viettää mahdollisimman hyvää elämää. Samaa toivon kaikille lapsilleni, mutta tämän yhden kohdalla tiedän, että sen eteen täytyy tehdä enemmän töitä ja mitään ei saa pitää itsestään selvänä. 

Voimia teille! Kaikki kyllä järjestyy.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 17:39"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 17:23"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 17:20"]No siinä mielessä auttaisi jos kertoisit edes minkä asteisesta jutusta kyse, on meinaan vähän eri jos diagnoosi on tyyliin asperger kuin vaikka incl. [/quote] No sen verran että ei kuolemaan johtava, vaan kehityshäiriötä/vammaa tyyliä autismi,asperger, pahat aistihäiriöt, lievä kehitysvamma. Näitä kaikkia on siis vuorotellen epäilty eli sellaista skaalaa.

[/quote]

No eiväthän moiset lapsen tulevaisuuteen nyt niin radikaalisti vaikuta...  Lapsi saa tehostettua tukea esim kouluiässä ja monet pärjäävät elämässä oikein hyvin!

[/quote] ei kuitenkaan niin hyvin mitä pärjäisi jos kaikki olisi ok

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 21:46"]

Me olemme kahdesti olleet menettää erityislapsemme: hänellä on jonkinverran neurologisia ongelmia, mutta s enemmän fyysisiä, monia, mm. sydänvika ja myös ulkonäköön liittyviä kuten kasvoepämuodostuma. Se muuttaa perspektiiviä: on ollut aikoja jolloin olen uskaltanut toivoa että hän eläisi seuraavaan jouluun tai kesään. En sure hänen tulevaisuuttaan kun en tiedä onko sitä. Yritän iloita nykyhetkestä. Voimia ap, elät nyt vaikeita hetkiä, uskon että diagnoosin saamisen jälkeen alkaa helpottaa. Jos hän on asperger, niin tiedäthän että monet heistä ovat hyvin lahjakkaita ja heitä on paljon lääkäreissä ja tutkijoissa.

[/quote] asperger ei oo älyllinen haitta vaan sosiaalinen, aivan hyvin voi asperger toimia lääkärinä, tutkijana jne

Jos meidän (lieväoireinen) erityislapsi olisi ainoa lapsi, niin kuin ensimmäiset 3,5 vuotta olikin, olisi ehkä tietyllä tapaa vaikeampaa. Mutta kun on kaksi täysin normaalia lasta myös, kokee ikään kuin onnistuneensa kuitenkin jossain, siis kasvatusta ajatellen. Ettei vika ehkä olekaan minussa, jos lapsi käyttäytyy tai on jotenkin poikkeava. Vaikea selittää, onnistuin ehkä huonosti... Ja kun seuraa näiden normaalien kehitystä, miten helposti oppivat uusia taitoja, joiden eteen erityisen kanssa jouduttiin tekemään töitä, myös sympatiat erityistä kohtaan kasvaa, miten paljon hän itse joutuu tsemppaamaan ja pinnistelemään jatkuvasti. Ei mikään ihme että hänellä joskus pinna palaa! :)

Anteeksi kehno ilmaisu puhelimella näpytellessä...