Mitä niissä pehrheissä elämä menee, jossa lapset eivät keskustele"

Meidän lapset on varmaankin sen verran ujoja oudommassa seurassa, etteivät kälätä vaikka oman perheen kesken kyllä ääntä riittää.
Jos niiltä kysyttäisiin mitä ne haluaisivat syödä tai tehdä niin vastaus olisi varmaan en tiedä. Kuten itsellänikin. Ihan siksi varmaan että se on aivan sama, ja vieraammalle ei ole sopivaa alkaa esittää vaatimuksia.
Onko se ihan normaalia sekään, alkaa ilmeisesti kylässä sanella mitä syödään tai tehdään?

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 09:54"]

Ap jatkaa.

näille lapsille on kyllä luettu paljon, ja kaikki tehdään oikein hyvän-äidin-kaavalla. Kielellisesti he ovat hyviä. 

Lähinnä siis ihmettelen, kun omat ja ihan lähipiirin lapset ovat niin puheliaita, että hyvä kun omaa ääntä saa kuuluville. Eli misten tuollaisia lapsia tehdään?

[/quote]

Perustemperamentti -siis se luonne on hyvä sana joka tuolla ketjussa tuli. Sitä minäkin tarkoitin! Lue uudestaan viestini. Itse olen todella suora, lapsille varmaan Jyrä kuten sinä luonnehdit. Eräs tuttu sanoi natsiksi kun on "tiukat säännöt" eli kotiin tullaan ajoissa eikä juosta pihalla iltamyöhään ja isommat saa lisäoikeuksien lisänä vastuuta.. :)

Kyllähän sinulla on ihan eri näkökulma ja mielipiteet. Jonkun mielestä siinä perheessä ei ole mitään kummallista ja sitten taas ihmetellään jotain toista. Ehkä pitäisi taas kääntää katse myös siihen omaan napaan kuin miettiä mitä "vikaa" muissa on?

Jos äiti kerran on rento ja leijuu asiasta toiseen rennosti ja hiljaa niin kyllä minäkin vähän ihmettelisin mutta jokkut nyt on erilaisia ja jos aina äiti on lapsilleen pehmeä hattara niin kukapa tietää jos lapsista kasvaa myös sellaisia -tai sitten niillä kolahtaisi jos lapsen lataus olisikin 70 kertaa energisempi? Niin voi olla!

Kyllä minä itse olen ainakin paljon kiinnostuneempi omasta perheestä ja miten meillä toimitaan ja voidaan kuin ihmettelisin miksi muut on toisenlaisia. Tottakai muualla on toisenlaista!

11 taisin olla

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 10:32"]

Ihan hyvin voi olla kyse kasvatuksestakin eikä luonteista. Tunnen perheen, jonka lapset käyttäytyvät ap:n kuvaamalla tavalla, eikä se ola samaa kuin ujojen lasten arkuus. Nää lapset on jo isoja, ja on silmiinpistävää miten samalla tavalla erikoisia he kaikki ovat. Yhden näistä lapsista tunnen paremmin, ja hän sanookin usein eri tilanteissa, ettei hän tiedä mitä pitäisi vastata. Eikä kysymykset ole mitään vaikeita, vaan on kysytty vaikka mistä ruuasta tykkää tai mitä haluaisi tehdä. . Ja se on huomattu, että tuossa perheessä ei jutella asioista. Ketään ei ole kotona, mutta nuori ei tiedä missä muut perheenjäsenet on. Tai jos jutellaan vanhempien töistä, niin ei tiedä niistä mitään. Kyse on tosiaan jo nuoresta, joka kyllä tietäisi asioita, jos kotona yhtää juteltaisi. . Oon kyllä monet kerrat miettinyt, että aika erikoinen perhe on kyseessä. Nuori ei ole koskaan halunnut puhua perheestään. Se vähä mitä joskus kommentoi on aina jotain vanhempia halveksivaa.

[/quote]

Niin tai sitten se NUORI ei ole ollut halukas juttelemaan sinulle. Kuka sinä olet nuorelle? Ja onko sillä ollut kiire johonkin muualle kuin jäädä juttelemaan sinulle? Meinaan voisin hyvin nähdä poikani naapurille vastaamassa ettei tiedä missä sisko on jos on kiire treeneihin tai pelaamaan tietokoneelle..

Meillä lapset syö paljon kaikkea ruokaa. Tykkää melkolailla kaikesta! Koita nyt pistää yksi lemppariksi; sopiiko sulle pizza? Vai mitä jos se olisikin uunilohi? Kun kaikki on lapsesta OK. Vai puhutaanko siitä että jokkut on nirsoja eikä joku kelpaa? Itse olen aina tykännyt kouluruuasta ja lempiruuaksi ilmoitin "pizza" un kaikki muutkin sen laittoi.

Ap linjoilla.

minusta siis oudointa on, ettei vastaa mitään, kun kysyy vaikka lempiruokaa. Vähemmän outoa on se, että vastaa "en tiedä" - paitsi jos kaikkeen asiaan vastaa en tiedä eikä mistään ole mitään mielipidettä, on se sitten outoa. 

ja 19:lle tiedoksi, että minäkin olen introvertti en ole lapsia kohtaan mitenkään kovin puhelias. Jotenkin ymmärtäisin sen, että jos puhuisin jatkuvasti, niin lapsi kyllästyisi, mutta jos kysyn tarkkaan harkitun kysymyksen, niin oletan, että siihem reagoidaan. Mutta kun tässä tapauksessa on kuin seinille puhuisi. 

Lapsiparka miettii hädissään että mikähän niistä kaikista olisikaan lempiruoka, ja ap luokittelee puhekyvyttömäksi tolvanaksi...

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 12:05"]

Lapsiparka miettii hädissään että mikähän niistä kaikista olisikaan lempiruoka, ja ap luokittelee puhekyvyttömäksi tolvanaksi...

[/quote]

juu, minä tietysti tivaan puoli tuntia, että kerro nyt jo, mikä on lempiruokasi...

ap

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 11:48"]

Ap linjoilla.

minusta siis oudointa on, ettei vastaa mitään, kun kysyy vaikka lempiruokaa. Vähemmän outoa on se, että vastaa "en tiedä" - paitsi jos kaikkeen asiaan vastaa en tiedä eikä mistään ole mitään mielipidettä, on se sitten outoa. 

ja 19:lle tiedoksi, että minäkin olen introvertti en ole lapsia kohtaan mitenkään kovin puhelias. Jotenkin ymmärtäisin sen, että jos puhuisin jatkuvasti, niin lapsi kyllästyisi, mutta jos kysyn tarkkaan harkitun kysymyksen, niin oletan, että siihem reagoidaan. Mutta kun tässä tapauksessa on kuin seinille puhuisi. 

[/quote]

Jaa, no minusta se taas on juurikin niin että jos et kuitenkaan juurikaan puhu lapselle ja kuvitellaan vaikka että sun lapselle tulee tämä leikkikaveriksi niin siinä pöydässä kysyt: "Mikäs sun lempiruokaa Pirkko on?" Niin Pirkko pureskelee siinä sitä sun tekemää makaroonilaatikkoa ja nielasee vähän liian kuumana palasena ja äkkiä vastaa "Emmää tiiä". Sitten äkkiä pois ruokapöydästä.

Jos sisarukset on samanlaisia harmaita hiiriä niin eihän ne sitä ole välttämättä kotona tai kaveripiirissä mutta sinua ei ole ottaneet vielä luotoksi. Erityisesti jos kysyt vain muutaman napakan kysymyksen. Silloinhan nimenomaan olet itsekin vähän tökerö ja sinun kyselyt voi tuntua kummalta.

Itse puhua pälisen mutta varsinkin esikoinen on hiljainen, sitten taas lapsien kavereitten kanssa jutellessa on huomannut miten eräät on todella kovia puhumaan. Mutta nämä on pitkälti kouluikäisiä jo. En tiedä mitä ovat olleet alle kouluikäisenä.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 10:48"]Meidän lapset on varmaankin sen verran ujoja oudommassa seurassa, etteivät kälätä vaikka oman perheen kesken kyllä ääntä riittää.
Jos niiltä kysyttäisiin mitä ne haluaisivat syödä tai tehdä niin vastaus olisi varmaan en tiedä. Kuten itsellänikin. Ihan siksi varmaan että se on aivan sama, ja vieraammalle ei ole sopivaa alkaa esittää vaatimuksia.
Onko se ihan normaalia sekään, alkaa ilmeisesti kylässä sanella mitä syödään tai tehdään?
[/quote]
No kyllä on normaalia osata valita, että ottaako välipalaksi mieluummin kinkkuleipää vai juustoleipää, jos niitä on tarjolla. Tai on normaalia, että osaa valita, että lähteekö meidän kanssa uimaan vai lähteekö kotiin. Tai osata päättää pukeeko hanskat vai lapaset. On vaikka kuinka paljon tilanteita, joissa pitää tehdä tuollaisia pieniä valintoja tai olla jotain mieltä johonkin suuntaan. Ja normaali nuori osaa nuo pienet valinnat tehdä. Vaan ei tämä, kun ei ole mitään mielipidettä mistään! Ja oikeesti se mielipide varmasti on, mutta sitä ei saa nuoresta ulos kirveelläkään.
.
Jos oikeasti olisi kyse siitä miten muita kohtaan on kohteliasta käyttäytyä, niin silloinhan nämä lapset vastaisivat reippaasti kysymyksiin. Nyt kiemurtelevat ahdistuksissaan ja laittavat muut arvailemaan mitä he haluavat tehdä. Se nyt ei ainakaan ole kohteliasta.

Huoh...lapsia on eriluonteisia kuten aikuisia. Lapsena vastasin usein en tiedä tai lyhyesti joo tai ei jos kyseessä ei ole sisko tai äiti. Isällekin saatoin puhua vähemmän koska oli niin paljon töissä. Ei ollut väliä vaikka olisi ollut parhaan kaverin äiti jota näin päivittäin. Veljeni on taas ollut aina tosi puhelias.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 13:41"]Huoh...lapsia on eriluonteisia kuten aikuisia. Lapsena vastasin usein en tiedä tai lyhyesti joo tai ei jos kyseessä ei ole sisko tai äiti. Isällekin saatoin puhua vähemmän koska oli niin paljon töissä. Ei ollut väliä vaikka olisi ollut parhaan kaverin äiti jota näin päivittäin. Veljeni on taas ollut aina tosi puhelias.
[/quote]
Huoh sinnekin... On tässä elämässä tullut nähtyä erilaisia lapsia ja aikuisia. Ja joskus sitä sitten näkee jopa jotain poikkeuksellista, ja se herättää huolta.

Av:llä on aina näitä puhumisesta ahdistuvia, jotka muistelee jotain yksittäistä, ilmeisen traumaattiseksi muodostunutta tilannetta, jossa "joku sanoi jotain päällekäyvää". Kriisiterapia vielä vuosien jälkeen lienee paikallaan.