Mitä niissä pehrheissä elämä menee, jossa lapset eivät keskustele"

Meillä vanhemmat ärsyyntyi metelistä ja lasten kannatti puhua vain jos oli järkevää asiaa. Ei isää ja äitiä kiinnostanut lasten jutut muutenkaan. Sosiaaliset taidot jää puutteellisiksi jos ei opi kotona rupattelemaan niitä näitä.

Jokaisen perhe-elämä on erilaista kuin toisten. Meidän vain tulee se hyväksyä. Kahta samanlaista perhettä ei ole olemassakaan.

Eli niissä perheissä arvostetaan hiljaisuutta? Korostetaan, että pitää leikkiä hiljaa ja rauhallisesti? 

Mitä on hejuttelu?

Vai tuottaako mallioppiminen tämän? Jos aikuiset puhuvat vain silloin, kun on asiaa, niin lapset oppivat. Jos aikuinen höpöttelee lämpimikseen, niin lapset aloittavat tämän hyvin pienenä?

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 09:36"]

Mitä on hejuttelu?

[/quote]

he juttelevat

siis yleensä lapset, mitä olen lapsia seurannut. Sitten on niitä, jotka eivät edes kysymyksiin vastaa kuin nihkeästi. 

Ap

Ujoja lapsia? Varmaan puhuvat, kun ei ole vieraita.

Eivät puhu vanhemmilleen vai eivät puhu sinulle?

Siis mitenkä ei vastaa? Siis sinulle kun teille tulee joku alle kouluikäinen kaverikylään? Mites jos lapsi onkin vaan vähän ujo tai sinä olet energisempi kuin se lapsen luonne? Meinaan että joskus siis ihan vanhemmalla voi olla itsellään sosiaalinen ja reipas luonne jolloin mennä viipottaa miten tahansa kun taas oma lapsi voi olla sitten sellainen tapittaja ihmettelijä joka ei tahdo kokeilla ja sitten nämä "roolit" voi mennä toisinkinpäin eli äiti olla hiljainen seinäruusu ja lapsi olla sellainen joka tahtoo kokeilla kaikkea ekana ja olla äänessä.

Selitäs nyt vähän tarkemmin mitä sää oikein meinaat.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 09:36"]

Vai tuottaako mallioppiminen tämän? Jos aikuiset puhuvat vain silloin, kun on asiaa, niin lapset oppivat. Jos aikuinen höpöttelee lämpimikseen, niin lapset aloittavat tämän hyvin pienenä?

[/quote]

Ei, koska tuolla viestissä 10 tätä selvitän. Meillä ihmisillä on erilaiset luonteet, yksi on sivustaseuraaja joka viihtyy vallan mainiosti yksin hiekkiksella istumassa -vaikka sillä olisi äiti joka on sosiaalinen ja varsinainen jokapaikan höylä ja vaikka miten koittaa olla esimerkkinä ja neuvoa että tulee kokeilemaan tai tehdään yhdessä -niin ei.

Mun omat lapset on siis samanlaisia elohiiriä mitä olen itse, mutta tätä siis olen lukenut kirjasta "Pelastaka pojat" ja tätä voi jokainen todeta vaikka lähipiirissään kun pohtii millainen on jokun äiti/isä ja miten lapset on erilaisia tai samanlaisia. Ei ne mene yksi yhteen. Se voi olla perheessä isokin juttu jos hommat ei oikein toimi ja lapsi on tapittaja kun äiti jo menisi johonkin uuteen juttuun.

10

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 09:36"]Vai tuottaako mallioppiminen tämän? Jos aikuiset puhuvat vain silloin, kun on asiaa, niin lapset oppivat. Jos aikuinen höpöttelee lämpimikseen, niin lapset aloittavat tämän hyvin pienenä?
[/quote]

Vahinko alapeukku..
Mutta siis minä höpötän koko ajan nitä vaan mieleen tulee, esikoinen aloitti silti myöhään puhumaan. Toinen aikasin. En tiedä, meillä ei toiminut noin. Mutta voihan silti olla osasyynä joillain lapsilla :)

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 09:22"]Meillä vanhemmat ärsyyntyi metelistä ja lasten kannatti puhua vain jos oli järkevää asiaa. Ei isää ja äitiä kiinnostanut lasten jutut muutenkaan. Sosiaaliset taidot jää puutteellisiksi jos ei opi kotona rupattelemaan niitä näitä.
[/quote]
sams

Mun miehen "entisessä perheessä" oli just noin, mikä toisaalta sopi kohtuullisen hiljaiselle miehelleni. He eivät puhuneet, mistään. Siinä jäi myös tietämättä sellaisia asioita, kuten mistä kukin perheenjäsen pitää tai ei pidä. "Ei pitämisistä" saatettiin huomauttaa/suuttua/komentaa. Perheen tunnusmerkki oli "puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa" sekä "kotipesää ei saa liata", "puhumisesta seuraa vain ongelmia".

Perheestä on kasvanut kaksi tosi hiljaista lasta, jotka eivät koskaan kerro mitään itsestään. Eivät pyydä apua, eivät ota sitä vastaan. Eivät puhu eivätkä pukahda. Toinen on vähän juttelevaisempi, mutta on oppinut kantapään kautta, että sellainen turhanaikainen lörpöttely on huono asia, ei saa. Kun puhutaan vähän, eikä myöskään lueta, lasten sanavarasto jää niukaksi ja puhe edistyy hitaasti. Molemmat lapset saivat puheterapiaa pienenä, koska eivät puhuneet mitään. Toisella se on ollut huono juttu, kun ilmeisesti muutenkin dysfasiaa, niin olisi pitänyt saada enemmän tukea.

Mies on ihmetellyt sitten meidän yhteisiä lapsia, kun ne juttelevat maat ja taivaat. Kun eivät hänen lapset vielä 3-vuotiaina sanoneet kuin "anna maitoa", "pissa", "ota" -tyylisiä sanoja. Houkuttelevat aina sitten isänsäkin puhumaan, vaikka muuten tuo olisi sellainen seinäruusu. Musta on tärkeää, että lapsia kannustetaan puhumaan, miten heitä muuten voisi kuulla? Tai ymmärtää? Omia perheenjäseniä!

Ap jatkaa. 

Voivat olla ujoja lapsia, mutta minä kuotenkin näen näitä lapsia säännöllisesti, ihan vieras en ole. 

Ihmettelen siksi, että perheessä on kolme lasta, ja kaikki samanlaisia. Siksi ajattelen, että kyse on opitusta. 

Tunnen toisenkin perheen, jossa samanlaista. Siellä äiti jyräsi, mutta tässä perheessä äiti on aremman oloinen.

Eli ei vastaa minulle, jos kysyn yksinkertaista asiaa. Vastaa korkeintaan kysymyksiin onko nälkä/onko kylmä - ja siihenkin nyökkäämällä. 

minä olen rauhallinen luonne, enkä siis paina päälle.

Ap jatkaa.

näille lapsille on kyllä luettu paljon, ja kaikki tehdään oikein hyvän-äidin-kaavalla. Kielellisesti he ovat hyviä. 

Lähinnä siis ihmettelen, kun omat ja ihan lähipiirin lapset ovat niin puheliaita, että hyvä kun omaa ääntä saa kuuluville. Eli misten tuollaisia lapsia tehdään?

jos äitikin on vähän arka niin ehkä nyt lapsetkin on. ja mulle tuli kyllä yllätyksenä joskus miten erilaisia perheitä voi olla. omassa perheessä on aina juteltu ja rupateltu rennosti. myös uskallettu olla vihaisia. esim. yhden tutun perheessä oli ihan eri meininki. isä ja poika eivät yhtään puhuneet keskenään ja vanhemmatkin lopulta erosi.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 09:54"]

Ap jatkaa.

näille lapsille on kyllä luettu paljon, ja kaikki tehdään oikein hyvän-äidin-kaavalla. Kielellisesti he ovat hyviä. 

Lähinnä siis ihmettelen, kun omat ja ihan lähipiirin lapset ovat niin puheliaita, että hyvä kun omaa ääntä saa kuuluville. Eli misten tuollaisia lapsia tehdään?

[/quote]

Eivätköhän vaan ole perustemperamentiltaan sellaisia. Minulla oli myös lapsuudenperheessä niin. Isäni on aina ollut sisäänpäinkääntynyt pohdiskelija, ja me kaikki 3 lasta perittiin sama ominaisuus. Viihdyttiin yleensä yksiksemme hiljaa omissa oloissamme jo lapsina. Äidin, joka on erittäin sosiaalinen "hölöttäjä" täytyi vaan sopeutua siihen että hänen lapsensa ei oikein halua kauheasti kommunikoida eikä myöskään läheisyys maistu (muistan kuinka ahdistavaksi koin jo joskus 3 vuoden iässä äidin hellyydenpuuskat kun tuli halaamaan).

Ethän vedä mitään johtopäätöksiä siitä, että joku ihminen ei halua puhua juuri sinulle? Miten puhut näille lapsille? Oletko sitä tyyppiä joka kumartuu lapsen ylle ja lässyttää "lapsille sopivia" juttuja? Vai puhutko lapsille kuten ihmisille?

Minä olen introvertti, ja erityisesti lapsena inhosin sellaisia pälpättäjiä, joiden mielestä lapsille pitää lässyttää koko ajan kuinka eläimet ja vauvat ovat söpöjä ja lässytilää. Tentataan lempiväriä, koska lapsilla KUULUU olla lempiväri, ja jos lapsi toteaakin, ettei omaa mitään erityistä lempiväriä, sitä hämmästellään ja kummastellaan kovaan ääneen ja kiirehditään selvittämään että MEIDÄN Sanni-Lotalla ainakin on lempiväri ja blaablaablaa.

Muistan senkin, kun kerran rohkaistuin sanomaan, että mielestäni on pinnallista valita vaatteensa värien mukaan. Minun mielestäni kun vaatteita ei kannata niin kovin miettiä, vaan mieluummin keskitytään vähän tärkeämpiin asioihin. Siitäpä aikuinen oikein hermostui, ja alkoi päpättämään kovaa ja korkealta kuin se MEIDÄN Sanni-Lotta on niin reipas ja taiteellinen ja blaablaablaa. Ja kyllä se aika sinullekin vielä tulee, olet vaan vähän myöhässä kehityksestä kun et VIELÄ mieti vaatteitasi.

Että tuollaisten reaktioiden takia en lapsena kovasti viitsinyt keskustella ihmisten kanssa. Kun sen keskustelun pitäisi olla aivotonsa pälpätystä, ilman mitään syvempää pohdintaa. Mieti ap, osaatko itse keskustella sellaisista asioista, mitkä voisivat kutakin lasta kiinnostaa, vai hoetko vaan niitä juttuja mitä hokisit vaikka omalle lapsellesi?

Ihan hyvin voi olla kyse kasvatuksestakin eikä luonteista. Tunnen perheen, jonka lapset käyttäytyvät ap:n kuvaamalla tavalla, eikä se ola samaa kuin ujojen lasten arkuus. Nää lapset on jo isoja, ja on silmiinpistävää miten samalla tavalla erikoisia he kaikki ovat. Yhden näistä lapsista tunnen paremmin, ja hän sanookin usein eri tilanteissa, ettei hän tiedä mitä pitäisi vastata. Eikä kysymykset ole mitään vaikeita, vaan on kysytty vaikka mistä ruuasta tykkää tai mitä haluaisi tehdä.
.
Ja se on huomattu, että tuossa perheessä ei jutella asioista. Ketään ei ole kotona, mutta nuori ei tiedä missä muut perheenjäsenet on. Tai jos jutellaan vanhempien töistä, niin ei tiedä niistä mitään. Kyse on tosiaan jo nuoresta, joka kyllä tietäisi asioita, jos kotona yhtää juteltaisi.
.
Oon kyllä monet kerrat miettinyt, että aika erikoinen perhe on kyseessä. Nuori ei ole koskaan halunnut puhua perheestään. Se vähä mitä joskus kommentoi on aina jotain vanhempia halveksivaa.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 09:48"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 09:36"]Vai tuottaako mallioppiminen tämän? Jos aikuiset puhuvat vain silloin, kun on asiaa, niin lapset oppivat. Jos aikuinen höpöttelee lämpimikseen, niin lapset aloittavat tämän hyvin pienenä? [/quote] Vahinko alapeukku.. Mutta siis minä höpötän koko ajan nitä vaan mieleen tulee, esikoinen aloitti silti myöhään puhumaan. Toinen aikasin. En tiedä, meillä ei toiminut noin. Mutta voihan silti olla osasyynä joillain lapsilla :)

[/quote]

Meillä on neljä lasta ja heistä esikoisella ja kuopuksella oli puheenviivästymää. Esikoisesta muistan pohdinnat "ei varmaan saa riittävästi virikkeitä puheelle" -kun olin kotona hoitamassa häntä. Ja sitten kuopuksesta "hän varmaan saa liikaakin virikkeitä" kun ollaan niinikään kotona ja ympärillä on aina lapsia: omia sisaruksia ja heidän ystäviä!

Että niin tai näin.