Joulu lähenee, kerro KARMEIN jouluaattosi ikinä. Jättikö mies, söikö koira kuusen?

Exäni oli kaljakännissä ja hänen joku "ystävänsä" oli päässyt/karannut katkaisulta eikä uskaltanut (reipas mies!) mennä kotiin vaimonsa luo ja änkesi meille. En voinut tietenkään ajaa häntä tiehensä exäni asunnosta ja siihen aikaan ei mikään hotellikaan ollut avoinna. Siinä olin sydän kurkussa haisevan sukkaparin keskellä kaksiossa eikä tietenkään missään lisää ostettavaa juomaa, että olisivat edes sammuneet! Huhhuh ei toivottavasti ikinä kukaan joudu moiseen tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viime joulu kun olin verenmyrkytyksen takia sairaalassa.

Tai sittenkin joulu 2002, kun oltiin isämme luona ja lapseni saivat pienet paketit, Aku Ankan taskukirjan ja toinen jonkun patterilelun. Vauva ei saanut mitään mutta äitipuolen omat lapset saivat nukenrattaita, suksia yms kasapäin. Olipa kiva katsoa vierestä. Olimme aina olleet veljeni kanssa toisen luokan kansalaisia mutta en uskonut että isä on noin ajattelemattomasti tässä mukana. Onneksi isä kuollut ja akka heitetty ulos niin ei tarvi olla tekemisissä vaikka isä yrittikin testamentata asuinoikeutta hälle.

Ikävä tilanne. Mutta jäin vain miettimään, että eikö teillä ollut sitten lahjoja omille lapsillenne?

Isä oli kuollut syyskuussa sairastettuaan pitkään. Meitä oli kolme lasta ja äiti viettämässä tätä ensimmäistä joulua ilman isää. Olimme todella köyhiä. Ei ollut jouluruokia tai lahjoja. Äiti itki ja sanoi tappavansa itsensä, kun ei enää jaksa. Ei tappanut itseään, vaan hakkasi hengiltä meidän koiran siinä meidän silmien edessä. Oli vuosi 1977 ja minulla ikää 9 vuotta.

Meillä oli 3-vuotias ja vastasyntynyt vauva (synt. 21.12.). Palasin aatonaattona illansuussa sairaalasta ja mieheni ei ollut edes kaupassa käynyt. Hän oli ajatellut, että minä tiedän paremmin, mitä pitää ostaa. Hänen mielestään 3-vuotiaan kanssa ei voi edes käydä kunnon ruokaostoksilla. Muistan vieläkin, miten hurjalta tuntui aattoaamuna lähteä kauppaan, kun tuntui, etten pystyssä pysy huimauksen takia ja kävelykin oli synnytyksen jäljiltä köpöttelyä. Jotenkin siitäkin joulusta selvittiin. Naapuri kävi joulupukkina ja toi tullessaan joulukuusen.

Minun vanhempani eivät käyneet edes tervehtimässä koko joulun aikana, vaikka asuttiin silloin vain 50 km päässä ja oli kutsuttu heitä kylään ja vähän sillä ajatuksella, että 3-vuotiaalla olisi touhua mummon ja vaarin kanssa. Äitini oli kai pahoillaan, kun me ei lähdetty heille, kuten aiempina jouluina oli ollut tapana. Ilmeisesti ei muistanut, millaista se on vastasyntyneen kanssa ekan viikon ajan: yhtä imettämistä, katkonaisia yöunia ja synnytyksen jälkeistä väsymystä.

Karmein aatto: lento kanarialle lähti 6 tuntia myöhässä. Vietettiin koko aatto matkustaen ja lentokentillä. Ravintolat oli jo kiinni, kun lopulta oltiin hotellilla. Nälkä oli.

Jokainen  joulu pikkusiskoni kanssa, Iltatähti, draamakuningatar. Minua 12 vuotta nuorempi. Tai no ekat 2 joulua oli mukavia mutta sitten se oppi puhumaan.

Lapsena kirkui kun sai nuken jolla oli vihreä mekko eikä punaista (vaikka ei ollut maininnut  lahjalistassaan mekon väristä mitään) tai  kun tv.stä tuli tyhmä lastenohjelma jonka olisi pitänyt loppua sillä sekunnilla, kanavanvaihto ei auttanut. Aikuisena tilanne  on mennyt vain hullummaksi. Muistan kun yhtenä jouluna oli kaverinsa kanssa risteilyllä ja soitti  äidilleni että haluu lisää rahaa, eihän äiti pystynyt (vuonna 2001) moiseen ihmeeseen. Tappeli lopulta  baarimikon ja järkkärin  kanssa ja päätyi laivan putkaan, ai että kun olisin ollut näkemässä :D 

Ja kun odotin esikoista ja olin huonovointinen kilahti kun vanhempani hoivasivat minua ja olivat huolissaan minusta, lähti sitten kiukuspäissään baariin ja soitteli aamuyöstä isää hakemaan.

Vanhempani ovat pienituloisia eläkeläisiä, silti heidän pitäisi ostaa siskolleni  läppäriä ja kännykkää ja ulkomaan matkaa  ja...  Minä ostin viime vuonna lahjakortin tatuointiliikkeseen ja siitä suuttui, kun oli väärä liike. Tänä vuonna ostin ihan vit tullakseni halpoja suklaakonvehteja, saapahan kiljumisen aihetta kun  ei ole tarpeeksi hieno rasia. Minulle ei itse ole ikinä antanut mitään lukuunottamatta lapsuutta  jolloin sain mm. hakaneulan tulitikkuaskissa. Älkää kysykö.

Ei mitään kovin kamalaa. Alustuksena, että olimme aina viettäneet ihania sukujouluja vanhempieni, lapsieni ja setäni perheen kanssa ja myös isovanhemmat olivat mukana.

Isäni sitten kuoli lokakuussa. Suru oli, mutta joulua piti viettää tavanomaisissa merkeissä. Kun menin aattona hakemaan äitiä, makasi hän kännissä sohvalla kaikki lahjat paketoimatta. Ilmoitti, ettei lähde mihinkään. No kyllä mulla ymmärrystä riitti. Paketoin hänen ostamat lahjat ja peittelin sohvalle nukkumaan ja lähdin itse viettämään "perinteistä" joulua mikä ei enää ollutkaan perinteinen kun osa puuttui.

Se oli käännekohta jouluissa. Ne muuttuivat erilaiseksi. Ei saatu äitien kanssa oikein enää sitä jouluntunnelmaa kun isäni oli poissa. Nykyään on myös äitini ja isovanhempani menehtyneet sekä muita, joten joulut ihan erilaisia. Vietetään se nykyään lasten kanssa ihan kotosalla ja puolison vanhemmat ja sukulaiset tulevat täällä käymään. Tunnen itseni aina niin ulkopuoliseksi, juurettomaksi ja yksinäiseksi. Olen se keski-ikäinen nainen siellä nurkassa, joka itkua pidättäen avaa sen yhden paketin ja toivoisi, että joulu olisi vain ohi.

Koen joulun ahdistavaksi. Olin vuosia sellainen ylimääräinen ihminen, joka nähtiin riesana sukulaisille, ja jota kukaan ei kutsunut jouluna kylään. Äitini ehti kuolla pois, isälläni oli jo uusi perhe ja he viettivät joulua keskenään. Kukaan ei edes ajatellut kutsua minua.

Kamalin joulu oli ehkä sellainen, kun ehdin toivoa jotain yhdessäoloa jouluksi silloisen poikaystävän ja tämän perheen kanssa. Sainkin kutsun heille ja ehdin innostua. Aloitin tekemään kaikenlaisia joululahjoja poikakaverin perheelle, kun poikakaverilta tulikin viesti, että mitään sellaista ei tule tapahtumaan. Hän kielsi minua antamasta lahjoja kellekään, sillä hän ei kokenut olevansa sen arvoinen (pahoja itsetunto-ongelmia). Joulu meni sitten yksin yksiössäni, tekemieni lahjojen keskellä, ja isäni tuomien lahjojen keskellä. Isä oli tuonut kasan lahjoja varmaan velvollisuudentunteesta, vaikka en minä niistä välittänyt, vaan olisin vain toivonut, että edes joku olisi kutsunut minut mukaan juhliinsa. Kaikki tiesivät, että olen silloin ja aina jouluisin yksin.

Joulu on ahdistavaa aikaa, ja vaikka olen iloinen siitä, että muilla on ihmisiä, joiden kanssa viettää sitä, niin toivoisin, että ihmiset muistaisivat, että me kaikki emme ole yhtä onnekkaita. Meille joulu on vain muistutus kaikesta siitä, mitä meillä ei ole.

Asuin lapsena alkoholiongelmaisen yh-isän kanssa joten joka joulu oli alkoholinhuuruinen. Yksi jäi silti erityisesti mieleen. Pari päivää ennen aattoa saimme vieraan, jonka piti tulla vain moikkaamaan ennen joulua. Vieras ja isä alkoivatkin ryypätä ja putkihan jatkui aattoon asti. Aattonakaan vieras ei vielä aikonut lähteä kotiinsa ja ryyppäjäiset jatkuivat. Joulusta ei ollut enää tietoakaan, joten minä itkuisena soittelin läpi sukulaisia että saisinko tulla jollekulle yöksi. Sukulaiset eivät juuri riemusta kiljuneet, mutta lopulta joku suostui ja sain mennä heille joulunviettoon. Sain katsoa vierestä kuinka normaalissa lapsiperheessä juhlittiin joulua ja yksivuotiaalla serkkulapsella oli järjetön lahjavuori. Olisinko ollut 12.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä kamalista, mutta surullisia jouluja on ollut useita.

Ensimmäinen oli joskus yläasteikäisenä. Vanhempieni avioliitto oli ollut karilla jo pitkään, mutta kai taloudellisista syistä (ja "lasten vuoksi") sinnittelivät yhdessä. En tiedä mitä tapahtui, mutta äitini hävisi juuri ennen joulua ja oli noin viikon poissa. Ei ollut vielä kännyköitä, joten häntä ei saanut kiinni koko katoamisen aikana. Oli varmaan jonkun miehen kanssa reissussa.

Toisen surullinen joulu oli joitakin vuosia myöhemmin. Vanhempani olivat vihdoin eronneet ja olin jäänyt asumaan äitini luokse. Lähdimme sitten jouluksi laivalle. Masentavin paikka ikinä! Äitini veti kunnon kännit ja tuli takaisin hyttiin joskus aamulla. Minä menin nukkumaan hyttiin heti illallisen jälkeen.

Kolmas surullinen joulu oli n. kymmenen vuotta sitten kun äitini kuoli kiduttuaan vaikean sairauden kourissa ensin puoli vuotta.

Jos minä saisin päättää, jättäisin nykyään joulut väliin ja viettäisin ne jossakin ihanassa rantakohteessa toisella puolella maapalloa. Harmillisesti miehelleni perhejoulut ovat tärkeitä, joten katson vierestä muiden jouluiloa. Lapsia meillä ei ole.

Tämä on varmaan syynä monelle inhota joulua. Jos tuohon juhlaan liittyy varsinkin lapsuudesta lähinnä negatiivinen tunnelataus niin jouluhyörinän takia sen joutuu elämään aina vaan uudestaan vuoden välein. Silloin olisikin varmaan helpotus päästä pois jonnekin missä joulua ei sen kummemmin vietetä.

Totta, mutta kyllä niissä rantalomakohteissakin joulua vietetään. Se joulunvietto niissä on niille paikallisille ihmisille se oikea tapa viettää joulua. Niin kuin suomalaisille kinkku, lumi, jne. kuuluu jouluun. Ne e vaan rantakohteissa osaa niitä kaivata, niillä on omat tavat viettää joulua. (Ja tuskin viinalla läträäminen ja melankolia kuuluvat siihen.)

Olin pieni lapsi ja muistan kun äiti oli humalassa ja suuttunut isälle jostakin. Lähti sitten ovet paukkuen pihalle. Latisti vähän tunnelmaa :/

Täällä kun on ollut muitakin kokemuksia saamistaan lahjoistaan vanhemmille ja sisaruksille kiukuttelevista sisaruksista niin tässä minun jouluperinteeni. Kauhulla aina odotimme mitä isosisko lahjoistaan tuumaa (eikä koskaan hyvää). Me pikkusisarukset jouduimme sitten vanhempien käskystä antamaan parhaat lahjamme isosiskolle. Sanotaanko näin että näin jälkikäteen lopputulosta katsoessa olisi ollut hyvä asettaa rajat tuossa vaiheessa. Nyt on liian myöhäistä.

Lapsuuden yhdestä joulusta muistan sen, kun meidän lasten reaktio lahjana saatuun pyörivään karttapalloon oli kännissä olleen isän mielestä ilmeisesti liian laimea, ja pallo lähti parvekkeelta alas.  Sieltä sen joku, olisiko äiti, kävi sitten hakemassa. Kännijouluja oli paljon ja aina sai jännittää ennen pyhiä, että onko tuurijuoppo isä kännissä jouluna vai ei. Jostain kumman syystä olen silti aina pitänyt joulusta.

Tämä joulu näyttäisi pitkästä aikaa ihan hyvältä. Saa olla ihan yksin. Muutama aiempi onkin mennyt enemmän ja vähemmän haukuttavana ja kiukuttelua katsoessa. Rouva makaa sohvalla, katsoo telkkaria ja valittaa puhelimessa miten kauheasti on kiirettä ja väsyttää joulun tekeminen... Paitsi ettei itse laita tikkua ristiin... Siis ei yhtään. Se telkkari on niin tärkeä. Nyt sentään lähtee sukulaisiinsa ja onneksi on niin lyhyt viikonloppu ettei itse tarvitse lähteä. Miten rauhallinen joulu onkaan tulossa...

Se joulu kun ex-vaimoni, tai ero oli oikeastaan vireillä, pyysi jouluksi käymään toiselle puolelle maata. Lensin perille ja saavuttuani joulujuhlaan terroristit valtasivatkin koko rakennuksen. Joulu meni siinä kömpiessä ilmastointikanavissa ja pahiksia ammuskellessa. Positiivisena puolena parisuhde siitä kuitenkin lopussa parani ja pussattiinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä on aikaa, ei silti unohdu. Oltiin saatu jouluvalot sytytettyä, kinkku pöytään, aattoilta valmis. Posahti sulake, meni sähköt koko huushollista. Kauppa liian kaukana. No, eikun kynttilöitä lisää. Kenelläkkään eikä missään ollut sytkäriä eikä tulitikkuja. Siinä sitten syötiin umpipimeässä. Lahjatkin jaettiin, että jokainen sai pari, nimistä viis. Vauva parkui koko illan ja parit pienimmätkin pelkäsivät pimeyttä. Nyt on sulakkeita ollut varastossa kuinka ja kauan, muttei ole tarvittu. Ehkä tänä jouluna?

Olettepas tyhmiä, kaikki tietää, että sulakkeen saa korjattua nopeasti laittamalla siihen ohuen folion päälle. Tulen saa tehtyä vaikka mopon tulpan kipinästä kun pitää pientä bensiiniin kastettua tikkua sitä vasten.

Helppoa olisi ollut sytyttää myös auton tupakansytyttimellä kynttilä ja sillä yhdellä sitten loputkin kynttilät.

Vierailija kirjoitti:

Viime joulu. Alzheimeria ja suolistosyöpää sairastava yksin asuva äitini "pääsi" jouluksi kotiin virtsa-katetrin ja rollan kanssa sairaalan osastolta, inva-taksi toi kotiin, kotihoito tuli tsekkaamaan lääkkeet yms. Puisteli päätään "ei ole koti-kuntoinen, huh-huh" - no ei ollutkaan. Aattoaamuna kaatui kotonaan, naapurit kuuli kun huusi apua, soittivat mulle, menin paikalle, kotihoito perässä.  Soitin ambulanssin, johon eivät millään vielä  meinanneet ottaa. Äiti ihan pihalla ja sekaisin ja makasi kotona olkkarissa lattialla, hätäkeskus puhelimessa neuvoi mitä pitää tehdä. Ei ollut oikein joulufiilistä.

Miksi hänet kotiutettin yksin kotiin? Oma mummoni samantyyppisessä tilanteessa (tosin mitään katetria ei ollut, eli tilanne oli parempi kuin teillä) kotiutettiin jouluksi ainoastaan mulle ja mun miehelle niin, että haettiin hänet yhdessä ja vakuutettiin, että hän ei poistu meidän kotoamme mihinkään. Kun sairaalassa selvisi, että meillä on kotona kolme suht pientä lasta, peruivat koko ajatuksen, mutta saatiin sitten vakuuteltua, että meitä on neljä aikuista paikalla koko ajan, niin mummo pääsi viettämään viimeisen joulunsa saman porukan kanssa, kenen kanssa oli joulunsa 40v viettänyt.

Vierailija kirjoitti:

Koen joulun ahdistavaksi. Olin vuosia sellainen ylimääräinen ihminen, joka nähtiin riesana sukulaisille, ja jota kukaan ei kutsunut jouluna kylään. Äitini ehti kuolla pois, isälläni oli jo uusi perhe ja he viettivät joulua keskenään. Kukaan ei edes ajatellut kutsua minua.

Kamalin joulu oli ehkä sellainen, kun ehdin toivoa jotain yhdessäoloa jouluksi silloisen poikaystävän ja tämän perheen kanssa. Sainkin kutsun heille ja ehdin innostua. Aloitin tekemään kaikenlaisia joululahjoja poikakaverin perheelle, kun poikakaverilta tulikin viesti, että mitään sellaista ei tule tapahtumaan. Hän kielsi minua antamasta lahjoja kellekään, sillä hän ei kokenut olevansa sen arvoinen (pahoja itsetunto-ongelmia). Joulu meni sitten yksin yksiössäni, tekemieni lahjojen keskellä, ja isäni tuomien lahjojen keskellä. Isä oli tuonut kasan lahjoja varmaan velvollisuudentunteesta, vaikka en minä niistä välittänyt, vaan olisin vain toivonut, että edes joku olisi kutsunut minut mukaan juhliinsa. Kaikki tiesivät, että olen silloin ja aina jouluisin yksin.

Joulu on ahdistavaa aikaa, ja vaikka olen iloinen siitä, että muilla on ihmisiä, joiden kanssa viettää sitä, niin toivoisin, että ihmiset muistaisivat, että me kaikki emme ole yhtä onnekkaita. Meille joulu on vain muistutus kaikesta siitä, mitä meillä ei ole.

Tuo on kyllä aivan kamalaa, millainen hirviö on isäsi uusi perhekin on ollut, ettei voinut sinua ottaa osaksi sitä. Minulle joulu on ollut lapsesta asti sellainen, että kaikki tutut yksinäiset kutsutaan. Äidillä oli serkku, joka oli vähän laitapuolen kulkija, asui rähjäisessä mökissään ja hänet aina jouluksi haettiin joulusaunaan, -ruualle ja aatto-iltaa viettämään. Lapsena kuvittelin, ettei hänellä ollut muita sukulaisia, myöhemmin papan jo kuoltua olen tutustunut tähän sukuun, ilmeisesti ei sopinut kenenkään muun joulupöytään.

Nytkin olen kutsunut joulunviettoon ihmisen jota en edes tunne, enkä ole koskaan tavannut, en tiedä edes nimeä.

Olin 20v ja aattona odottelin poikaystävääni porukoilleni syömään. Olin innoissani ja vanhempanikin oli laittanut parasta pöytään. Sain häneltä tekstarin jossa oli joku jouluruno ja lopuksi rakastan sua Tiina. Mun nimi on Satu ☹️

Lähetti sen vahingossa väärään numeroon ja jäi kiinni pettämisestä. Sen vuoden uusivuosi sitten menikin sinkkuna bilettäen.

McClane kirjoitti:

Se joulu kun ex-vaimoni, tai ero oli oikeastaan vireillä, pyysi jouluksi käymään toiselle puolelle maata. Lensin perille ja saavuttuani joulujuhlaan terroristit valtasivatkin koko rakennuksen. Joulu meni siinä kömpiessä ilmastointikanavissa ja pahiksia ammuskellessa. Positiivisena puolena parisuhde siitä kuitenkin lopussa parani ja pussattiinkin.

Paras 😂