Joulu lähenee, kerro KARMEIN jouluaattosi ikinä. Jättikö mies, söikö koira kuusen?

Vierailija kirjoitti:

Kamalinta on jos muut intoilee ja hyppii suurin piirtein pitkin seiniä koska joulu, joululaulut,koristeet,lahjat yms joka paikassa hössötetään tätä nykyajan kulutusjuhlaa ja sit jos ei itse innostu,ahdistaa tms niin vastapuoli/puolet suuttuu ja tiuskii että on ilonpilaaja. Moni ei edes halua ajatella asiat siltä kannalta että joillakin voi olla lapsuuden traumat jouluista eikä siksi vietä joulua. Kun monet suomalaiset on sellaisia että kun itsellään kaikki hyvin ja hyvä ja iloinen lapsuus niin ei haluta nähdä oman Kuplan ulkopuolelle, toinen paha juttu mikä on että nää samat ihmiset just rupee leikkii psykologia kuinka pitää antaa anteeksi ja kuinka nyt hei,sä oot aikuinen ja elämä jatkuu,,ihan kuin ne traumoista kärsivät ei sitä itse älyä.

Onhan se tietysti näinkin.

Mutta tuntuu silti vähän avuttomalta , jos ei vuosien tai jopa vuosikymmenten kuluessa osaa luoda itselleen ja mahdolliselle perheelleen omia mukavia ja rentoja joulutapoja vaan on edelleen noiden entisten aikojen vanki.

Silloin niitä ahdistuksia jatkaa herkästi eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

2018 jouluruuista tuli ihan hirveä ummetus, kaks päivää saikkua ja kieriskelin vain tuskassani tuon ajan.

1998 sisko oli pyytänyt nalle puh -pehmomaskotin, jonka saisi koulureppuun roikkumaan. Sitä huutoa ja ovien paiskomista, kun nalle ei ollut aitoa nalle puh-kamaa. Äiti itkee olkkarissa, kun oli käynyt koko kaupungin kaupat läpi, eikä ollut löytänyt muuta kuin tuon kopion.

2014 on herkullisin muisto. Samaisella siskolla oli tapana ronkkia puurokulhosta etukäteen manteli esiin ja jemmata se sopivaan kohtaan kulhossa. Sitä touhua oltiin katsottu jo muutaman vuoden ja tuo ärsytti kaikkia. Kun siskon silmä vältti, kävin kääntämässä kulhoa 90 astetta. Ruokailun aikana katsoin, mistä kohtaa sisko kauhoi puuroa itselleen ja itse otin 90 astetta siitä vierestä. Sisko oli vetänyt naamariin varmaan neljäsosan siitä puurosta ja ihmetteli mantelin perään. Minä söin hitaasti ja piilottelin mantelia mahdollisimman pitkään ja viimein onnesta hihkuen kerroin saaneeni sen. Ai että porukoilla oli hauskaa, kun jymäytin isosiskoa tuolla tavalla. Myöhemmin sain siskolta tukkapöllyn, tein vissiin väärin vaikka ihan samaa peliä pelasin kuin hänkin.

Hah hah hah hah, tuo 2014 joulusi on ihan paras!! :-D Harmi että tälle voi antaa vian yhden peukun

Vierailija kirjoitti:

Elämäni pahin joulu oli äitini viimeinen joulu. Tiesimme sen olevan viimeinen. Äitini sairasti aivosyöpää ja puhukyky oli kokonaan mennyttä sekä liikuntakyky osittain. Yritin tehdä joulusta entisenlainen ruokineen, tunnelmineen jne.

Äiti istui pöydässä ja poimi sillit sormin kiposta ja yritti syödä vielä itse. Hiljainen ja jotenkin vaivautunut tunnelma ylipäätään. Lapsemme veti järkyttävää sirkusshowta ja vaan pelleili sekä pomppi ympäriinsä koko illan. Lahjankin olin ostanut äidille (villashaalin) jonka isä pyysi seuraavana päivänä palauttamaan kauppaan.

Kotiin kun vihdoin päästiin, raivosin ja itkin.

Seuraavana päivänä yritin parhaani mukaan emännöidä vanhempieni luona päivällistä noin 20hengelle, niin kuin äitini siihen asti oli tehnyt viimeiset 15vuotta. Olin stressaantunut, väsynyt ja kiukkuinen sekä pettynyt. Mutta tekohymy naamalla tein äidilleni viimeisen joulun.

Se joulu on jäänyt mieleen.

Arvostan suuresti mitä teit äitisi eteen. Ihan itse liikutun, kun tiedän mitä se on.

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä kamalista, mutta surullisia jouluja on ollut useita.

Ensimmäinen oli joskus yläasteikäisenä. Vanhempieni avioliitto oli ollut karilla jo pitkään, mutta kai taloudellisista syistä (ja "lasten vuoksi") sinnittelivät yhdessä. En tiedä mitä tapahtui, mutta äitini hävisi juuri ennen joulua ja oli noin viikon poissa. Ei ollut vielä kännyköitä, joten häntä ei saanut kiinni koko katoamisen aikana. Oli varmaan jonkun miehen kanssa reissussa.

Toisen surullinen joulu oli joitakin vuosia myöhemmin. Vanhempani olivat vihdoin eronneet ja olin jäänyt asumaan äitini luokse. Lähdimme sitten jouluksi laivalle. Masentavin paikka ikinä! Äitini veti kunnon kännit ja tuli takaisin hyttiin joskus aamulla. Minä menin nukkumaan hyttiin heti illallisen jälkeen.

Kolmas surullinen joulu oli n. kymmenen vuotta sitten kun äitini kuoli kiduttuaan vaikean sairauden kourissa ensin puoli vuotta.

Jos minä saisin päättää, jättäisin nykyään joulut väliin ja viettäisin ne jossakin ihanassa rantakohteessa toisella puolella maapalloa. Harmillisesti miehelleni perhejoulut ovat tärkeitä, joten katson vierestä muiden jouluiloa. Lapsia meillä ei ole.

Tämä on varmaan syynä monelle inhota joulua. Jos tuohon juhlaan liittyy varsinkin lapsuudesta lähinnä negatiivinen tunnelataus niin jouluhyörinän takia sen joutuu elämään aina vaan uudestaan vuoden välein. Silloin olisikin varmaan helpotus päästä pois jonnekin missä joulua ei sen kummemmin vietetä.

Lapsuudesta; kun isäni kärsi kovista sappikivi-kivuista ja emme päässeet sinä aattona perinteisesti mummon ja ukin luokse. Isä pääsi kyllä onneksi nopeasti sairaalaan, mutta kyllä se säikäytti. 

Vierailija kirjoitti:

Yksi joulu piti viettää armeijassa kiinniolovuorossa. Voiko huonompaa joulua ollakaan kuin semmoinen, jossa olet systeemin vankina vapautesi menettäneenä voimatta poistua joulunviettoon perheen pariin?

Minua harmitti kun en saanut olla joulua viettämässä kasarmilla,. Laittoivat avioliitossa olevat jouluksi kotiin.

Olisin halunnut olla myös hautausmaalla kunniavartiossa ja nähdä varuskuntajoulun.

Ne olisivat olleet kerran elämässä kokemuksia.

Tää ei oo kamala joulumuisto, mutta muistan tän joulun kuitenkin vielä monen vuoden päästä. Viime jouluna eli jouluna 2020 pääsin kattomaan mun iskän puolen isovanhempia ( nykyään vanhainkodissa asuva muistisairas ukki 92v ja viime kesänä kuollut mummo 85v) mummolan pihalla koronajuttujen takia ja näin mummon sillon viimesen kerran elossa. Mummolla oli siis viimeisten einvuosiensa aika paljon sydänvikoja ja syyskuussa 2020 sai sydänkohtauksen kotona. Mummo oli siis aika henkisesti loppu viimeisinä kuukausina ennen joutumista sairaalaan kun joutui huolehtimaan muistisairaasta ukista ja itsestään, vaikka iskä ja hänen sisaret kävivätkin välllä siellä hoitamassa heitä ja ihan loppuaikoina myös sairaanhoita säännöllisesti. Mummo sai siis viime toukokuun alussa taas sydänkohtauksen ja oli hyvin lähellä kuolemaa jo sillon. Vietti 8 viikkoa lopulta sairaalassa ennen kuolemaansa 23. kesäkuuta. Olis pitäny käyä näkemässä mummoa vielä kerran ainakin jos olis tienny, että jouluna näkee hänet viimeistä kertaa elossa. Muuten mäkin oon lapsena narissut normaalin lapsen tapaan joululahjoista. Joskin mun toisella isosiskolla on nirsompi maku tavaroiden suhteen muhun verrattuna.:-D

T: 27-vuotias nuorimies

Joulu miehen vanhempien luona. Ollaan useasti vuoroteltu, missä vietetään joulua, mutta tuo muutaman vuoden takainen joulu on jäänyt ankeana mieleen.

Aattoilta: koko ajan odottelua ja odottelua, lapsia ei oltu huomioitu mitenkään. Ei mitään tekemistä, ei lautapelejä, telkkari huutaa jotain mustavalkoelokuvaa. Vaivautunut tunnelma, lapset eivät jaksaisi odottaa, yritän pitää heidät rauhallisena.

Laatikoita ja rosollia kertakäyttölautasilta. Joku lukee pätkän raamattua. Lopuksi riuhdotaan valtava jätesäkki olohuoneeseen ja lahjojen jako alkaa. Hirveä määrä tavaraa, jota en haluaisi kantaa kotiin.

Meillä veljen vaimo on onnistunut pilaamaan omituisella kiukuttelullaan pari perhejoulua vanhempieni luona. Äidilleni joulu kaikkine valmisteluineen on aina ollut tärkeä ja harmittaa, kun yksi henkilö pilasi nuo pari joulua, joita äitini edelleen joka vuosi muistelee. Varsinkin kun yksi hänen lapsistaan perheineen on toistaiseksi pysyvästi poissa joulunvietosta lapsuudenkodissamme. Toki äitiäni harmittaa myös se, ettei ole enää vuosikausiin saanut nähdä veljeni lapsiakaan. Ja harmittaahan se tietysti minuakin, mutta ei läheskään yhtä paljon. Mutta jotenkin joulun tunnelma on näiden tapausten jälkeen pysyvästi muuttunut, vaikka me muut sisarukset omine lapsinemme siellä ainakin jossain vaiheessa joulun pyhinä käymme ja siitä kyllä toki iloitaan. 

Näistä tulee mieleen useampi ahdistava joulu. En osaa kuvailla niitä näin hyvin kuin muut kirjoittajat.

Valmistaudun viettämään jouluni yksin ja se on hyvä se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viime vuoden joulu meni sairaalassa. Sain koronan miehen siskolta joka tiesi että hänellä on korona (ei aluksi me tiedetty, vaan myöhemmin kertoi kun mies ja minä oltiin sairastuttu. lapsi onneksi ei sairastunut), vaan pakko oli tulla meidän luo ennen joulua kun halusi lainata rahaa. Mies sai myös koronan, mutta lievänä, mutta itse jouduin sairaalaan tehohoitoon, jossa sitten meni kauan odottamani joulu (lapsen eka joulu jota odotin), henkihieverissä koronaa sairastaen.

En usko. Tosin en kyl usko suurinta osaa näistä "tarinoista" tässä ketjussa.

Miksi et usko? Ihan on totta ja tänäkin jouluna on Tehohoidossa monta kymmentä koronapotilasta. Juuri luin Ylen teksti-tv että peräti 60 ihmistä on koronan vuoksi Tehohoidossa NYT.

Vierailija kirjoitti:

No kerronpa toki... 🤭

Silloisella appiukolla viettämässä joulua. Tarkoitus mennä käymään myös anopilla, (eronneet siis) mutta 2v. lapselle nousi kova kuume ja sanoin että emme pääsekään sinne lähtemään koska en revi lasta kuumeessa mihinkään, mies samaa mieltä. Appiukko kutsui anopin käymään hänen luonaan jossa siis olimme, koska heillä ok välit ja me taas olimme pitkän matkan takaa tulleet sinne ja mummo halusi lapsen nähdä. Anoppi saapui paikalle ja ensitöikseen rupesi vaatimaan että lapsi pukee hänen tuomansa mekon päälleen (lapsi oli siis yövaatteissa) ja kun se ei onnistunut niin alkoi sitten karjumaan minulle kurkku suorana keskellä olohuonetta kuinka olen itsekäs pikkukakara ja olen pilannut hänen joulunsa kun en ollut suostunut tuomaan lasta hänen luokseen ym.

Mies katsoo hiljaa vieressä koko episodin ajan sanomatta sanaakaan, itse sitten lopulta nousin ja lähdin myöskään sanomatta mitään tai alentumatta riitelemään niin typerästä asiasta. Anopille ihan sama, hän oli sekaisin muutenkin ja se oli toki tiedossa kaikilla, mutta ikinä en pystynyt unohtamaan sitä ettei puoliso avannut suutaan ja heittänyt äitiään pihalle. Ikinä en olisi antanut oman äitini puhua omalle puolisolleni tuolla tavalla, en ikinä.

En pystynyt enää arvostamaan exää tuon jälkeen. Tämä oli suuri osasyy eroomme puoli vuotta myöhemmin, enkä koskaan suostunut enää tapaamaan ex-anoppia tuon jälkeen. Siihen asti meillä oli ollut ihan ok välit, joskin välillä ihmettelin hänen jatkuvaa haluaan verrata mm hiustemme pituuksia, kummalla oli pidemmät, sekä painoamme. Yllättäen minä 19-vuotiaana linnunluisena painoin jatkuvasti vähemmän ja se tuntui häiritsevän häntä, ja kun tukkanikin oli pidempi...

Ex yritti jossain vaiheessa sovitella, mutta hänen ehdotuksensa oli että molemmat pyytäisimme anopin kanssa toisiltamme anteeksi, enkä ikinä ymmärtänyt mitä minä olisin pyytänyt anteeksi joten en suostunut.

Tuolloin 2v lapsi on nykyään teini, ja tuntee tarinan. En tiedä onko tulevat rippijuhlat sitten se ensimmäinen kohta missä ex-anoppi ehkä myös on paikalla yhtä aikaa kanssani, tosin en ole varma haluaako lapsikaan häntä kutsua...

Kyllä täytyy sanoa, että olet todella itsekäs ihminen! Otit eron miehestä sen takia kun hän ei heittänyt omaa äitiään vieraasta asunnosta pihalle. Appiukon asuntohan ei ole miehesi asunto ja anoppisi oli ilmeisesti sairas, tämän itsekin myönsit. Haukut miehesi nössöksi vaikka itse et sanonut tilanteessa sanaakaan. Kehut sirot luusi ja pitkät hiuksesi, joista käydyn vertailun ylpeänä kerrot voittaneesi. Kaiken huippuna kostoksi yhdestä (sairaan?) ihmisen kohtauksesta viet lapselta ainoan isän ja mummon (luultavasti vaarinkin) sekä isovanhemmilta lapsenlapsen noin 15 vuodeksi ja mustamaalaat ja manipuloit lapsesi sillä aikaa. Etkä vahingossakaan suostu neuvottelemaan mistään sovinnosta vaikka miehesi yrittää.

Lastasi käy sääliksi.

Viime joulu. Alzheimeria ja suolistosyöpää sairastava yksin asuva äitini "pääsi" jouluksi kotiin virtsa-katetrin ja rollan kanssa sairaalan osastolta, inva-taksi toi kotiin, kotihoito tuli tsekkaamaan lääkkeet yms. Puisteli päätään "ei ole koti-kuntoinen, huh-huh" - no ei ollutkaan. Aattoaamuna kaatui kotonaan, naapurit kuuli kun huusi apua, soittivat mulle, menin paikalle, kotihoito perässä.  Soitin ambulanssin, johon eivät millään vielä  meinanneet ottaa. Äiti ihan pihalla ja sekaisin ja makasi kotona olkkarissa lattialla, hätäkeskus puhelimessa neuvoi mitä pitää tehdä. Ei ollut oikein joulufiilistä.

Viime joulu kun olin verenmyrkytyksen takia sairaalassa.

Vierailija kirjoitti:

Viime joulu kun olin verenmyrkytyksen takia sairaalassa.

Tai sittenkin joulu 2002, kun oltiin isämme luona ja lapseni saivat pienet paketit, Aku Ankan taskukirjan ja toinen jonkun patterilelun. Vauva ei saanut mitään mutta äitipuolen omat lapset saivat nukenrattaita, suksia yms kasapäin. Olipa kiva katsoa vierestä. Olimme aina olleet veljeni kanssa toisen luokan kansalaisia mutta en uskonut että isä on noin ajattelemattomasti tässä mukana. Onneksi isä kuollut ja akka heitetty ulos niin ei tarvi olla tekemisissä vaikka isä yrittikin testamentata asuinoikeutta hälle.

Joulu anoppilassa missä vedetään koko show hirveällä kiireellä läpi kun miehen veli lähtee ennen iltaa ajamaan omaan anoppilaansa viettämään rauhallista joulua.

Typerä tunne kiskoa anopin huolella laittamia jouluruokia valoisassa kl 14 ja sitten se lahjojen nopsa jakaminen heti perään ennen kuin veljen perhe juoksee pois lahjapapereiden riekaleiden vaan jäädessä leijumaan jälkeen. Ja kello silloin tuskin kl 16, ajavat joulupöytään noin 100km päähän ja päättelen että bileet siellä alkaa tasan kl 18.

Nykyään vietetään joulu rauhassa oman perheen kanssa mutta appivanhempani ovat yhä tässä joulupainajaisessa.

Mitä sillä on väliä, mitä toinen on nuoruudessaan ennen sinua tehnyt.

Voimia

Vierailija kirjoitti:

Mies söi lapsen vanukkaat ja pieri sohvaan, joka alkoi haista perseelle.

Peikonlehtikin alkoi perseillä.

Tämä oli pahin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useampi joulu pilalla isän juomisen takia. Aina sitä saa hävetä kun nuokkuu jo joulupöydässä ja äitini raivoaa hänelle. On myös lähtenyt varkain kapakkaan jouluaattona. Nykyään menee joulusta myös toinenkin päivä pilalle, kun pitää mennä tapaamaan miehen vanhempia, joista molemmilla on alkoholiongelma. Heillä ei ole ruokapöytää, kun asuntonsa on niin pieni, joten olemme syöneet mikrotettua ruokaa sohvalla. Onneksi tänä vuonna joulu ei ole kuin vain pidempi viikonloppu ja sen verukkeella minun ei tarvitse viettää pitkää iltaa heidän kanssaan, vaan riittää lyhyempi tapaaminen, että jaksan nousta aamuvuoroon klo 4. Itselleni riittäisi jouluna vain viini ruuan kanssa ja ehkä vahvempaa glögiä lasillinen. En haluaisi viettää joulua aina humalaisessa seurassa, mutta minkäs teet kun meidän molempien perheissä on alkoholiongelmaa.

Miksi vietätte joulut vanhempienne kanssa?

Olemme vielä sen verran nuoria, eikä meillä ole lapsia, niin joulut vietetään vielä minun vanhempieni ja sukulaisten seurassa. Meillä on muuten hyvä joulu enolla, serkkujen ja serkun lasten kanssa, mutta isäni monesti pilaa joulun varsinkin jos vietämme sukujoulua vanhempieni luona eikä enon perheen luona, minne isän pitää olla kuskina. Joten joka toinen joulu on katastrofi ja joka toinen oikeastaan mukava.