Lue keskustelun säännöt.
Joulu lähenee, kerro KARMEIN jouluaattosi ikinä. Jättikö mies, söikö koira kuusen?
SammunutSaunatonttu
05.12.2021 |
Ap aloittaa:
Jouluaatto 1999, ensimmäinen oma asunto. Piti viettää aatto poikakaverin kanssa, olin ostanut lahjankin. Jätti 22 pv tekstarilla. Ja 23 pv kissa hyppäsi parvekkeelta pakoo, kun joku valopää päätti aloittaa uudenvuoden etuajassa ja ampui raketin. Aatto meni yksin itkiessä kissaa. Vanhemmat oli lähteneet risteilylle, sisaria ei ole.
Onneksi kissani kuitenkin sitten löytyi, mutta se joulu oli totaalisen pilalla!
Kommentit (2317)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joulu, tai niitä oli varmaan oikeasti parikin, kun tajusin omien vanhempieni huonon kunnon ja vanhentumisen, ovat jääneet itselläni jotenkin järkyttävinä ja surullisina mieleen.
Asumme kaukana, emmekä ihan joka joulu mummolassa pyhiä viettäneet, mitä nyt kahvilla saatoimme käydä tapanina tms. Muutaman vuoden tauon jälkeen menimme koko perhe mummolaan maalle jouluksi. Minulla oli jotenkin suuret odotukset ja mielessäni ne lapsuuteni ihanat joulut: Jännittynyt, iloinen tunnelma, herkullinen leivinuunissa paistettu kinkku ja äidin tekemät laatikot, runsaat koristeet, joulukuusi ja joulupukki, sukua koolla...
Mennessämme aatonaattona mummolaan tajusin, että joulua ei oltu valmisteltu juuri yhtään, mistään tunnelmasta ei ollut tietoakaan. Ruokaa oli varattu pari saarioisten laatikkoa ja valmiita kinkkusiivuja muovipaketissa, siinä se joulupöytä. Taloa ei oltu siivottu eikä koristeltu, ja vastassa oli kaksi riitelevää vanhusta, joista isän kunto tosi huono ja äiti väsynyt ja kiukkuinen hänen hoitamiseensa. Yritin siinä siinä sitten joulukuusta koristella lasten kanssa ja pitää tunnelmaa heille yllä, kun isä ja äiti riitelevät ja mököttävät keskenään jostakin isän lääkkeiden ottamisesta ja vessassa käymisestä.
Tajusin sen joulun jälkeen, että on parempi käydä vain joulukahvilla päiväseltään ja viedä omat tarjottavat mukanaan, mukavampi kaikille niin.
Tuli paha mieli mutta lähinnä vanhojen vanhempiesi puolesta. Ettekö te aikuiset terveet ihmiset voineet tuoda jouluruoat heille kun kerran kylään tulitte? Ymmärrän, ettei ruuhkavuosina välttämättä jaksa laittaa itse laatikoita jne. mutta olisitte voineet ostaa kunnon ruoat kaupasta tai tilata cateringista. Lisäksi olisitte voineet tulla päivää etukäteen siivoamaan kämppä (tai tilata kunnon siivous etukäteen paikallisesta siivousfirmasta!) ja tuoda niitä koristeita mukananne?
Tässä oli siis pointtina, että surullisin ja järkyttävin joulu oli se, kun tajusin ensimmäisen kerran, että noin pitäisi toimia. Siis tuoda omat jouluruoat ja tulla auttamaan siivouksessa yms. Vanhempien kunto oli vuodessa tai parissa huonontunut niin, että jouluvalmistelut eivät heiltä enää onnistuneekaan ja tuona surullisena jouluna sen ymmärsin ja näin omin silmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on aikaa, ei silti unohdu. Oltiin saatu jouluvalot sytytettyä, kinkku pöytään, aattoilta valmis. Posahti sulake, meni sähköt koko huushollista. Kauppa liian kaukana. No, eikun kynttilöitä lisää. Kenelläkkään eikä missään ollut sytkäriä eikä tulitikkuja. Siinä sitten syötiin umpipimeässä. Lahjatkin jaettiin, että jokainen sai pari, nimistä viis. Vauva parkui koko illan ja parit pienimmätkin pelkäsivät pimeyttä. Nyt on sulakkeita ollut varastossa kuinka ja kauan, muttei ole tarvittu. Ehkä tänä jouluna?
Tämä on varmasti ollut hankalaa ja harmillista, mutta oma suhtautuminen myös vaikuttaa. Tilanteesta olisi voinut saada myös hilpeän seikkailun. Omassa perheessä noita kommelluksia sattuu usein ja niihin suhtaudutaan jo huumorilla ja naureskellaan pitkään jälkeenpäin. Toki mikäli on sähkölämmitys ym syitä minkä takia sähköttömyys käy vaaralliseksi on tilanteesta hilpeys kaukana.
Meille kävi tämä sama eräs uusivuosi. Nuorin lapsi oli kolme kuukautta ja jotenkin sekosi siitä pimeydestä, huusi ihan suoraa huutoa koko illan vaikka muuten oli rauhallinen kuin viilipytty. Oli kyllä hilpeys kaukana. Oltiin ulkomailla kavereiden luona kerrostaloasunnossa, kävin välillä rappukäytävässä vauvan kanssa missä oli valot. Onneksi siellä ei suhtauduta vihamielisesti itkeviin(kään) lapsiin, vaan avuntarjouksia alkoi sadella saman tien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vietettiin joulua meillä kotona. Äitini oli jo heti alkuun rasittava ja riidanhaluinen, mutta jotenkin siitä luovittiin lahjojen avaamiseen asti. Silloin tämä raivostui silmittömästi 6-vuotiaalleni, joka avasi lahjapakettiaan ”väärin”. Lapsi itki jo epätoivoisesti, ja äitini vaan haukkui häntä maan rakoon kiihtyvällä raivolla.
Käskin äidin lopettaa, mutta hän ei lopettanut. Tilanne jatkui ja paheni, lapsi oli aivan hysteerinen eikä mikään saanut äitiäni hillittyä. Lopulta sanoin, että nyt on parempi, jos lähdette kotiinne. Isäni alkoi pukea takkia lannistuneena. Silloin äitini kohdisti raivon minuun ja alkoi uhota, että hän ei lähde minnekään, mutta minun pitää lähteä, nyt heti, mene mene jo!
Siis lähteä omasta kodistani omien lasteni luota jouluaattoiltana, jotta hän saa kurmoottaa perhettäni rauhassa? Mieheni oli aivan äimistynyt, että mitä tuolle nyt tehdään. Lopulta isäni vei äidin pois.
Se oli viimeinen joulu, jonka vietimme vanhempieni kanssa. Oli ihmeellistä, kun tajusin, että joulun voi viettää myös ihan sopuisasti. Olin aina ollut äitini jouluraivon piirissä, enkä ollut oikeasti tajunnut, että yleensä ihmiset eivät pelkää joulua.
Onko äidilläsi duagnosoitu joku persoonallisuushäiriö?
Tietääkseni ei ole diagnosoitu, vaikka tuskin hän minulle kertoosi. Sehän ei sulje pois sellaisen olemassaoloa. Raskas ihminen joka tapauksessa.
Se on jännää, että kun lapsesta asti kasvaa tuollaisen kanssa, ei ihan oikeasti tiedä, miten poikkeuksellista ihan noin järkky käytös on. Iän myötä vähitellen alkaa vasta ymmärtää.
Saako äitisi tuollaisia ”slaageja” muutenkin ja aiemminkin? Vai onko iän mukana mennyt tuollaiseksi? Näin ulkopuolisenahan tuo kuulostaa ihan muistisairaan touhulta.
Nuo on ns narsistiraivarit. Narsisti itse kiihdyttä ja agitoi itsensä raivoon ja purkaa sen sitten siihen joka ei pysty laittamaan hanttiin.
Oma vanhempi aivan samanlainen ja olen ollut aina se ”syntipukki” johon viha ja raivo kohdistuu. Kaikki joulut oli just sitä että narsisti sai kilarit ja raivosi haukkuen minut. Sitä saattoi kestää TUNTEJA ja pakoon ei päässyt.
Samainen narsisti on pilannut raivoten myös esim valmistujaiseni ja hääni. Siis häissäni alkoi raivota ja haukkui minua kaikkien kuulleen oikein antaumuksella., kaikki lapsuuden virheet ja viat myös raivottiin ja huudettiin.Normi narsistin menoa.
Ihan kuin mun kirjoittamana tää, meillä just samanlainen isä! Kuvaukset osuu niin kohdilleen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joulu, tai niitä oli varmaan oikeasti parikin, kun tajusin omien vanhempieni huonon kunnon ja vanhentumisen, ovat jääneet itselläni jotenkin järkyttävinä ja surullisina mieleen.
Asumme kaukana, emmekä ihan joka joulu mummolassa pyhiä viettäneet, mitä nyt kahvilla saatoimme käydä tapanina tms. Muutaman vuoden tauon jälkeen menimme koko perhe mummolaan maalle jouluksi. Minulla oli jotenkin suuret odotukset ja mielessäni ne lapsuuteni ihanat joulut: Jännittynyt, iloinen tunnelma, herkullinen leivinuunissa paistettu kinkku ja äidin tekemät laatikot, runsaat koristeet, joulukuusi ja joulupukki, sukua koolla...
Mennessämme aatonaattona mummolaan tajusin, että joulua ei oltu valmisteltu juuri yhtään, mistään tunnelmasta ei ollut tietoakaan. Ruokaa oli varattu pari saarioisten laatikkoa ja valmiita kinkkusiivuja muovipaketissa, siinä se joulupöytä. Taloa ei oltu siivottu eikä koristeltu, ja vastassa oli kaksi riitelevää vanhusta, joista isän kunto tosi huono ja äiti väsynyt ja kiukkuinen hänen hoitamiseensa. Yritin siinä siinä sitten joulukuusta koristella lasten kanssa ja pitää tunnelmaa heille yllä, kun isä ja äiti riitelevät ja mököttävät keskenään jostakin isän lääkkeiden ottamisesta ja vessassa käymisestä.
Tajusin sen joulun jälkeen, että on parempi käydä vain joulukahvilla päiväseltään ja viedä omat tarjottavat mukanaan, mukavampi kaikille niin.
Tuli paha mieli mutta lähinnä vanhojen vanhempiesi puolesta. Ettekö te aikuiset terveet ihmiset voineet tuoda jouluruoat heille kun kerran kylään tulitte? Ymmärrän, ettei ruuhkavuosina välttämättä jaksa laittaa itse laatikoita jne. mutta olisitte voineet ostaa kunnon ruoat kaupasta tai tilata cateringista. Lisäksi olisitte voineet tulla päivää etukäteen siivoamaan kämppä (tai tilata kunnon siivous etukäteen paikallisesta siivousfirmasta!) ja tuoda niitä koristeita mukananne?
En ole se, jolle vastaat, mutta nuo asiat on helpompi sivullisen tajuta. Kyllä itselleni on ollut joka joulu jonkin sortin järkytys ja pettymys se, että äitini nyt kerta kaikkiaan vanhenee, eikä lapsuuden joulujen tunnelmaa ole enää lainkaan. Kyse ei siis ole vain siitä, ettei äiti jaksa laittaa joulua, vaan se tunnelma puuttuu täysin. Jotenkin se, ettei äiti enää tavallaan edes halua joulutunnelmaa, on kaikkein pahinta, kun äiti on se, joka ennen oli oikein jouluihminen. Vaikka veisin kaikki ruoat ja koristeet, pettymys se olisi silti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joulu, tai niitä oli varmaan oikeasti parikin, kun tajusin omien vanhempieni huonon kunnon ja vanhentumisen, ovat jääneet itselläni jotenkin järkyttävinä ja surullisina mieleen.
Asumme kaukana, emmekä ihan joka joulu mummolassa pyhiä viettäneet, mitä nyt kahvilla saatoimme käydä tapanina tms. Muutaman vuoden tauon jälkeen menimme koko perhe mummolaan maalle jouluksi. Minulla oli jotenkin suuret odotukset ja mielessäni ne lapsuuteni ihanat joulut: Jännittynyt, iloinen tunnelma, herkullinen leivinuunissa paistettu kinkku ja äidin tekemät laatikot, runsaat koristeet, joulukuusi ja joulupukki, sukua koolla...
Mennessämme aatonaattona mummolaan tajusin, että joulua ei oltu valmisteltu juuri yhtään, mistään tunnelmasta ei ollut tietoakaan. Ruokaa oli varattu pari saarioisten laatikkoa ja valmiita kinkkusiivuja muovipaketissa, siinä se joulupöytä. Taloa ei oltu siivottu eikä koristeltu, ja vastassa oli kaksi riitelevää vanhusta, joista isän kunto tosi huono ja äiti väsynyt ja kiukkuinen hänen hoitamiseensa. Yritin siinä siinä sitten joulukuusta koristella lasten kanssa ja pitää tunnelmaa heille yllä, kun isä ja äiti riitelevät ja mököttävät keskenään jostakin isän lääkkeiden ottamisesta ja vessassa käymisestä.
Tajusin sen joulun jälkeen, että on parempi käydä vain joulukahvilla päiväseltään ja viedä omat tarjottavat mukanaan, mukavampi kaikille niin.
Tuli paha mieli mutta lähinnä vanhojen vanhempiesi puolesta. Ettekö te aikuiset terveet ihmiset voineet tuoda jouluruoat heille kun kerran kylään tulitte? Ymmärrän, ettei ruuhkavuosina välttämättä jaksa laittaa itse laatikoita jne. mutta olisitte voineet ostaa kunnon ruoat kaupasta tai tilata cateringista. Lisäksi olisitte voineet tulla päivää etukäteen siivoamaan kämppä (tai tilata kunnon siivous etukäteen paikallisesta siivousfirmasta!) ja tuoda niitä koristeita mukananne?
Tässä oli siis pointtina, että surullisin ja järkyttävin joulu oli se, kun tajusin ensimmäisen kerran, että noin pitäisi toimia. Siis tuoda omat jouluruoat ja tulla auttamaan siivouksessa yms. Vanhempien kunto oli vuodessa tai parissa huonontunut niin, että jouluvalmistelut eivät heiltä enää onnistuneekaan ja tuona surullisena jouluna sen ymmärsin ja näin omin silmin.
Okei, ymmärrän nyt paremmin. On ollut ahdistavaa varmasti teille kaikille. Oma äitinikin on entinen vimpan päälle joulun laittaja, mutta nyt yksin voisi syödä jotain kylmää Saarioisten porkkanalaatikkoa pelkästään. Toki kutsun hänet kylään jouluna kunnon jouluruoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joulu, tai niitä oli varmaan oikeasti parikin, kun tajusin omien vanhempieni huonon kunnon ja vanhentumisen, ovat jääneet itselläni jotenkin järkyttävinä ja surullisina mieleen.
Asumme kaukana, emmekä ihan joka joulu mummolassa pyhiä viettäneet, mitä nyt kahvilla saatoimme käydä tapanina tms. Muutaman vuoden tauon jälkeen menimme koko perhe mummolaan maalle jouluksi. Minulla oli jotenkin suuret odotukset ja mielessäni ne lapsuuteni ihanat joulut: Jännittynyt, iloinen tunnelma, herkullinen leivinuunissa paistettu kinkku ja äidin tekemät laatikot, runsaat koristeet, joulukuusi ja joulupukki, sukua koolla...
Mennessämme aatonaattona mummolaan tajusin, että joulua ei oltu valmisteltu juuri yhtään, mistään tunnelmasta ei ollut tietoakaan. Ruokaa oli varattu pari saarioisten laatikkoa ja valmiita kinkkusiivuja muovipaketissa, siinä se joulupöytä. Taloa ei oltu siivottu eikä koristeltu, ja vastassa oli kaksi riitelevää vanhusta, joista isän kunto tosi huono ja äiti väsynyt ja kiukkuinen hänen hoitamiseensa. Yritin siinä siinä sitten joulukuusta koristella lasten kanssa ja pitää tunnelmaa heille yllä, kun isä ja äiti riitelevät ja mököttävät keskenään jostakin isän lääkkeiden ottamisesta ja vessassa käymisestä.
Tajusin sen joulun jälkeen, että on parempi käydä vain joulukahvilla päiväseltään ja viedä omat tarjottavat mukanaan, mukavampi kaikille niin.
Tuli paha mieli mutta lähinnä vanhojen vanhempiesi puolesta. Ettekö te aikuiset terveet ihmiset voineet tuoda jouluruoat heille kun kerran kylään tulitte? Ymmärrän, ettei ruuhkavuosina välttämättä jaksa laittaa itse laatikoita jne. mutta olisitte voineet ostaa kunnon ruoat kaupasta tai tilata cateringista. Lisäksi olisitte voineet tulla päivää etukäteen siivoamaan kämppä (tai tilata kunnon siivous etukäteen paikallisesta siivousfirmasta!) ja tuoda niitä koristeita mukananne?
En ole se, jolle vastaat, mutta nuo asiat on helpompi sivullisen tajuta. Kyllä itselleni on ollut joka joulu jonkin sortin järkytys ja pettymys se, että äitini nyt kerta kaikkiaan vanhenee, eikä lapsuuden joulujen tunnelmaa ole enää lainkaan. Kyse ei siis ole vain siitä, ettei äiti jaksa laittaa joulua, vaan se tunnelma puuttuu täysin. Jotenkin se, ettei äiti enää tavallaan edes halua joulutunnelmaa, on kaikkein pahinta, kun äiti on se, joka ennen oli oikein jouluihminen. Vaikka veisin kaikki ruoat ja koristeet, pettymys se olisi silti.
No olisiko aika itse ottaa vastuuta siitä tunnelman luomisesta? Tarjota apua? Aika moni tässä ketjussa menee valmiille vanhojen vanhempien luo ja sitten hämmästyy kun vanhat ihmiset eivät jaksakaan,
Juu, se usein unohtuu, että vanhetessaan ihmiset eivät useinkaan enää jaksa innostua joulunvietosta samalla tavalla kuin joskus ennen. Tavallaan sen ymmärrän, koska jos ihminen on viettänyt vaikka 70 joulua, niin eihän siinä nyt samanlaista uutuudenviehätystä enää ole kuin vielä vaikkapa kolmekymppisenä. Ja fakta on, että vanhana väsyy nopeammin.
Olen itse vanhustyössä ja monelle asiakkaalleni on aivan riittävästi joulua se, että pöydällä on joulukukka ja ikkunalla kynttelikkö, ehkä joku mieleinen jouluruoka syödään jossakin välissä ja monia tietysti joulukortit ilahduttavat kovasti. Vanhukset ei lahjoja kaipaa, eivätkä mitään yövieraita hyysättäväksi. Kovin vaatimattomia ja omaa rauhaansa arvostavia ovat monet ikäihmiset, mikä nuoremmilta usein unohtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isän hautajaiset pari päivää ennen joulua, sinä vuonna ei joulu paljoa joululta tuntunut...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joulu, tai niitä oli varmaan oikeasti parikin, kun tajusin omien vanhempieni huonon kunnon ja vanhentumisen, ovat jääneet itselläni jotenkin järkyttävinä ja surullisina mieleen.
Asumme kaukana, emmekä ihan joka joulu mummolassa pyhiä viettäneet, mitä nyt kahvilla saatoimme käydä tapanina tms. Muutaman vuoden tauon jälkeen menimme koko perhe mummolaan maalle jouluksi. Minulla oli jotenkin suuret odotukset ja mielessäni ne lapsuuteni ihanat joulut: Jännittynyt, iloinen tunnelma, herkullinen leivinuunissa paistettu kinkku ja äidin tekemät laatikot, runsaat koristeet, joulukuusi ja joulupukki, sukua koolla...
Mennessämme aatonaattona mummolaan tajusin, että joulua ei oltu valmisteltu juuri yhtään, mistään tunnelmasta ei ollut tietoakaan. Ruokaa oli varattu pari saarioisten laatikkoa ja valmiita kinkkusiivuja muovipaketissa, siinä se joulupöytä. Taloa ei oltu siivottu eikä koristeltu, ja vastassa oli kaksi riitelevää vanhusta, joista isän kunto tosi huono ja äiti väsynyt ja kiukkuinen hänen hoitamiseensa. Yritin siinä siinä sitten joulukuusta koristella lasten kanssa ja pitää tunnelmaa heille yllä, kun isä ja äiti riitelevät ja mököttävät keskenään jostakin isän lääkkeiden ottamisesta ja vessassa käymisestä.
Tajusin sen joulun jälkeen, että on parempi käydä vain joulukahvilla päiväseltään ja viedä omat tarjottavat mukanaan, mukavampi kaikille niin.
Tuli paha mieli mutta lähinnä vanhojen vanhempiesi puolesta. Ettekö te aikuiset terveet ihmiset voineet tuoda jouluruoat heille kun kerran kylään tulitte? Ymmärrän, ettei ruuhkavuosina välttämättä jaksa laittaa itse laatikoita jne. mutta olisitte voineet ostaa kunnon ruoat kaupasta tai tilata cateringista. Lisäksi olisitte voineet tulla päivää etukäteen siivoamaan kämppä (tai tilata kunnon siivous etukäteen paikallisesta siivousfirmasta!) ja tuoda niitä koristeita mukananne?
En ole se, jolle vastaat, mutta nuo asiat on helpompi sivullisen tajuta. Kyllä itselleni on ollut joka joulu jonkin sortin järkytys ja pettymys se, että äitini nyt kerta kaikkiaan vanhenee, eikä lapsuuden joulujen tunnelmaa ole enää lainkaan. Kyse ei siis ole vain siitä, ettei äiti jaksa laittaa joulua, vaan se tunnelma puuttuu täysin. Jotenkin se, ettei äiti enää tavallaan edes halua joulutunnelmaa, on kaikkein pahinta, kun äiti on se, joka ennen oli oikein jouluihminen. Vaikka veisin kaikki ruoat ja koristeet, pettymys se olisi silti.
No olisiko aika itse ottaa vastuuta siitä tunnelman luomisesta? Tarjota apua? Aika moni tässä ketjussa menee valmiille vanhojen vanhempien luo ja sitten hämmästyy kun vanhat ihmiset eivät jaksakaan,
Täytyy kyllä sanoa, että kyllä itse ainakin rakastan joulua ja tykkään luoda jouluntunnelmaa, mutta ei sille voi mitään, ettei ikääntyneet vanhemmat nauti joulusta enää samoin, kun silloin lapsuudessa. Se on ihan luonnollista! Kyllä minä vien AINA ruokia, autan valmisteluissa jne. ja vanhemmat ovat todella kiitollisia, mutta silti vaan asiat on muuttuneet. Myös, jos kutsun heidät meille, kuten vaikka viime jouluna, niin hyvällä fiiliksellä syövät, nauttivat lastenlastensa seurasta, mutta haluavat kuitenkin jo hyvissä ajoin kotiinsa, kun eivät jaksa enää valvoa pitkälle iltaan, kuten silloin joskus ennen. Toki se pysäyttää, että hei, ne tärkeimmät ihmiset ovat ikääntyneet eikä asiat ole enää, kuten ennen eikä menneisyyttä saa takaisin, paitsi muistoissa pysyvät. Kyllä muistan jo ihan omasta lapsuudesta, ettei mummut ja papat jaksaneet jäädä enää klo 20 jälkeen pelaamaan Monopolia, kun halusivat koteihinsa.
Ihan typerää täällä syyllistää niitä lapsia mistään valmiiseen pöytään menemisestä tai haluttomuudesta auttaa, kun ei se asia varmastikaan ole suurimmalla osalla niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joulu, tai niitä oli varmaan oikeasti parikin, kun tajusin omien vanhempieni huonon kunnon ja vanhentumisen, ovat jääneet itselläni jotenkin järkyttävinä ja surullisina mieleen.
Asumme kaukana, emmekä ihan joka joulu mummolassa pyhiä viettäneet, mitä nyt kahvilla saatoimme käydä tapanina tms. Muutaman vuoden tauon jälkeen menimme koko perhe mummolaan maalle jouluksi. Minulla oli jotenkin suuret odotukset ja mielessäni ne lapsuuteni ihanat joulut: Jännittynyt, iloinen tunnelma, herkullinen leivinuunissa paistettu kinkku ja äidin tekemät laatikot, runsaat koristeet, joulukuusi ja joulupukki, sukua koolla...
Mennessämme aatonaattona mummolaan tajusin, että joulua ei oltu valmisteltu juuri yhtään, mistään tunnelmasta ei ollut tietoakaan. Ruokaa oli varattu pari saarioisten laatikkoa ja valmiita kinkkusiivuja muovipaketissa, siinä se joulupöytä. Taloa ei oltu siivottu eikä koristeltu, ja vastassa oli kaksi riitelevää vanhusta, joista isän kunto tosi huono ja äiti väsynyt ja kiukkuinen hänen hoitamiseensa. Yritin siinä siinä sitten joulukuusta koristella lasten kanssa ja pitää tunnelmaa heille yllä, kun isä ja äiti riitelevät ja mököttävät keskenään jostakin isän lääkkeiden ottamisesta ja vessassa käymisestä.
Tajusin sen joulun jälkeen, että on parempi käydä vain joulukahvilla päiväseltään ja viedä omat tarjottavat mukanaan, mukavampi kaikille niin.
Tuli paha mieli mutta lähinnä vanhojen vanhempiesi puolesta. Ettekö te aikuiset terveet ihmiset voineet tuoda jouluruoat heille kun kerran kylään tulitte? Ymmärrän, ettei ruuhkavuosina välttämättä jaksa laittaa itse laatikoita jne. mutta olisitte voineet ostaa kunnon ruoat kaupasta tai tilata cateringista. Lisäksi olisitte voineet tulla päivää etukäteen siivoamaan kämppä (tai tilata kunnon siivous etukäteen paikallisesta siivousfirmasta!) ja tuoda niitä koristeita mukananne?
En ole se, jolle vastaat, mutta nuo asiat on helpompi sivullisen tajuta. Kyllä itselleni on ollut joka joulu jonkin sortin järkytys ja pettymys se, että äitini nyt kerta kaikkiaan vanhenee, eikä lapsuuden joulujen tunnelmaa ole enää lainkaan. Kyse ei siis ole vain siitä, ettei äiti jaksa laittaa joulua, vaan se tunnelma puuttuu täysin. Jotenkin se, ettei äiti enää tavallaan edes halua joulutunnelmaa, on kaikkein pahinta, kun äiti on se, joka ennen oli oikein jouluihminen. Vaikka veisin kaikki ruoat ja koristeet, pettymys se olisi silti.
No olisiko aika itse ottaa vastuuta siitä tunnelman luomisesta? Tarjota apua? Aika moni tässä ketjussa menee valmiille vanhojen vanhempien luo ja sitten hämmästyy kun vanhat ihmiset eivät jaksakaan,
Samaa mieltä tästä, että jokainen joka joulun tunnelmaa kaipaa ja toivoo, ottakoon itse aktiivisen roolin ja vastuun siitä. Mun eläkeikäisille vanhemmille joulun tunnelmaksi riittää muutama kaupan valmislaatikko, valmis riisipuuro (niitä annospakkauksessa mikroon), joku joulukukka ja joulurauhan julistus tv:stä. Muuten joulu on heille kuin mikä tahansa muu päivä. Lapsuudessani taas joulua oikein järjestettiin ja joulun tunnelma oli ihana. Nyt minä tykkään ja fiilistelen joulua, luon sen tunnelman ihan itse. Kun vanhemmat käy joulun pyhinä kylässä, he ihmettelevät että miten sä olet viitsinyt laittaa.
Vähän päälle parikymppisenä mulla oli jouluun kyllästymisen vaihe menossa. Olin samaan aikaan kolmivuorotyössä mäkkärissä ja opiskelin yliopistolla. Ei ollut aikaa eikä energiaa kiinnostua joulusta. Silloin vanhemmat asuivat 700 km päästä Helsingistä missä minä siis asuin, joululomaa ihan muutama päivä, en todellakaan jaksanut lähteä junilla ja busseilla monen tunnin matkaa lapsuudenkotiin vaan olin joulun Helsingissä. No, mulla sattui siihen aikaan olemaan poikaystävä, jonka vanhemmat olivat eronneet pojan ollessa teini-ikäinen. Poika kipuili sitä vieläkin ja joulun aikaan ikävöi lapsuuden joulutunnelmaa. Hänellä oli ihan suora ja naiivi toive siitä, että MINUN olisi pitänyt nyt omassa pikku yksiössäni järjestää hänelle se lapsuuden ihana joulu kaikkine perinteineen. Minulle silloin joulu oli yhtä kuin pitkä viikonloppu, aikaa jolloin ei tarvitse tehdä koulutehtäviä, käydä luennoilla tai töissä. Saada vaan katsoa tv:tä, levätä ja nukkua. Ruoaksi halusin pakastepitsaa, kokista ja suklaalevyjä. Ex-poikaystävän päähän ei millään mahtunut, että jos HÄN haluaa luoda perinteistä joulutunnelmaa, ei siitä vastuuta voi laittaa kenellekään muulle kuin omalle itselleen.
Tyttöystäväni söi yksin, kokonaan meidän yhteisen n.10kg kinkun, minulle jäi vain olematon siivu.
Erohan siitä sitten tuli. Ex.tyttöystäväni asustelee nykyään kehopositiivisena Porissa,
kuulemma parempien lihapatojen ääressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vietettiin joulua meillä kotona. Äitini oli jo heti alkuun rasittava ja riidanhaluinen, mutta jotenkin siitä luovittiin lahjojen avaamiseen asti. Silloin tämä raivostui silmittömästi 6-vuotiaalleni, joka avasi lahjapakettiaan ”väärin”. Lapsi itki jo epätoivoisesti, ja äitini vaan haukkui häntä maan rakoon kiihtyvällä raivolla.
Käskin äidin lopettaa, mutta hän ei lopettanut. Tilanne jatkui ja paheni, lapsi oli aivan hysteerinen eikä mikään saanut äitiäni hillittyä. Lopulta sanoin, että nyt on parempi, jos lähdette kotiinne. Isäni alkoi pukea takkia lannistuneena. Silloin äitini kohdisti raivon minuun ja alkoi uhota, että hän ei lähde minnekään, mutta minun pitää lähteä, nyt heti, mene mene jo!
Siis lähteä omasta kodistani omien lasteni luota jouluaattoiltana, jotta hän saa kurmoottaa perhettäni rauhassa? Mieheni oli aivan äimistynyt, että mitä tuolle nyt tehdään. Lopulta isäni vei äidin pois.
Se oli viimeinen joulu, jonka vietimme vanhempieni kanssa. Oli ihmeellistä, kun tajusin, että joulun voi viettää myös ihan sopuisasti. Olin aina ollut äitini jouluraivon piirissä, enkä ollut oikeasti tajunnut, että yleensä ihmiset eivät pelkää joulua.
Onko äidilläsi duagnosoitu joku persoonallisuushäiriö?
Tietääkseni ei ole diagnosoitu, vaikka tuskin hän minulle kertoosi. Sehän ei sulje pois sellaisen olemassaoloa. Raskas ihminen joka tapauksessa.
Se on jännää, että kun lapsesta asti kasvaa tuollaisen kanssa, ei ihan oikeasti tiedä, miten poikkeuksellista ihan noin järkky käytös on. Iän myötä vähitellen alkaa vasta ymmärtää.
Saako äitisi tuollaisia ”slaageja” muutenkin ja aiemminkin? Vai onko iän mukana mennyt tuollaiseksi? Näin ulkopuolisenahan tuo kuulostaa ihan muistisairaan touhulta.
Nuo on ns narsistiraivarit. Narsisti itse kiihdyttä ja agitoi itsensä raivoon ja purkaa sen sitten siihen joka ei pysty laittamaan hanttiin.
Oma vanhempi aivan samanlainen ja olen ollut aina se ”syntipukki” johon viha ja raivo kohdistuu. Kaikki joulut oli just sitä että narsisti sai kilarit ja raivosi haukkuen minut. Sitä saattoi kestää TUNTEJA ja pakoon ei päässyt.
Samainen narsisti on pilannut raivoten myös esim valmistujaiseni ja hääni. Siis häissäni alkoi raivota ja haukkui minua kaikkien kuulleen oikein antaumuksella., kaikki lapsuuden virheet ja viat myös raivottiin ja huudettiin.Normi narsistin menoa.
Ihan kuin mun kirjoittamana tää, meillä just samanlainen isä! Kuvaukset osuu niin kohdilleen!
Omakin isäni on lievemmässä muodossa tällainen. Hyvällä tuulella on leppoisa eikä hermostu mistään, mutta huonolla tuulella voi oikeasti raivostua ihan mistä tahansa tai jopa täysin tyhjästä. Ja se raivoaminen jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Oli aika ahdistava lapsuus, kun ei ikinä tiennyt, saako isän kanssa tänään aikaan mukavaa juttelua vai huutoraivarit, kun hänelle menee sanomaan "kuule iskä..." Tämän myötä minusta on kasvanut heikkohermoinen ja ylivarovainen aikuinen.
Mulla on ollut lapsena vanhempien kännijouluja joita joutunut kestämään, mutta "onneksi " sellaisia vähäriitaisia. Lahjoja sain aina säkkikaupalla, eli rakkautta ostettu rahalla.
Nyt viimeiset 3 joulua on myös olleet kurjia, kun työttömyyden (minä sentään olen töissä), sairauksien ja ulosottojen vuoksi emme ole pystyneet tarjota lapsille joulua. Hyvä jos edes ruokaa. Ja minun vanhemmat juuri noista syistä vihaa meitä ja hekään eivät muista edes ainoita lapsenlapsiaan.
Me olemme niin jumissa pankin kanssa lainoista ja ulosoton kanssa kun kumpikaan ei huomioi toista, että on turha sanoa että säästä pitkin vuotta, kun olen iloinen ettei sähköt ole tänä vuonna olleet poikki kertaakaan.
Nyt olen itse ulosottovapaa joten kyllä tämä tästä varmaan ensi vuoden jouluksi helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole karmein, mutta muistuu mieleen aina aattona. Isäni oli palomies, enkä muista yhtään varhaislapsuuteni joulua, etteikö hän olisi joutunut lähtemään joulupöydästä palohälytykseen. Se oli sitä elävien kuusenkynttilöiden aikaa.
Täällä sama isä kuin joillakin muilla,kusi sukassa sai tallustella ja kuulostella millä päällä herra sattui tänään olemaan! Kaikki ilmeet,eleet ja liikkeet piti kuulostella ja tunnustella.
Ei jättänyt mies vaan nainen. Ilmoitti jäävänsä joululomalle muutama päivä etukäteen ja heippa. Uusi mies oli pihalla autonsa kanssa odottamassa. Ei mitään selityksiä, tähänkään päivään mennessä ja jouluaattona tekstarilla hyvän joulun toivotus, joka oli jo vähän liikaa siinä mielentilassa.
Tämä nyt ei ole mikään kauhutarina, mutta ankein jouluni oli kun olin vaihto-oppilaana Venäjällä. Siellä joulu on eri aikaan eikä muutenkaan ole kovin iso juhla, joten 24.12. ja 25.12. olivat siellä ihan tavallisia päiviä ja tietenkin molempina päivinä oli haastavat tentit 😄 aattoilta meni päntätessä ja hermoillessa läpipääsystä.
Kauhein joulu oli varmaan se kun jouduin viettämään miehen perheen parissa. Appiukko veti pari pulloa punkkua aamupalaksi ja siitähän se riemu jatkui sitten pitkälle yöhön. Illalla jaettiin lahjat johon osallistui myös pari sukulaiskersaa, kauhea huuto ja haloo, pakenin toiseen huoneeseen siksi aikaa. Onneksi häipyivät pian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Nuorena aikuisena oli tapana matkustaa kotipaikkakunnalle jouluksi ja vierailla molempien sukulaisilla. Mies yleensä toimi sukulaislapsille joulupukkina.
Pari aattoa meni niin, etten saanut edes mitään ruokaa, koska aina kun menin jonnekin vierailulle, olivat juuri syöneet ja juoneet kahvit ja oikein kertoivat että emme nyt ala sinulle erikseen laittamaan mitään kun juuri söimme ja sinäkin varmaan olet jo syönyt. En olisi edes kehdannut alkaa yksin syömään, joten en sanonut kenellekään että on hirveä nälkä.
Jossain vaiheessa sitten ajelin jonnekin huoltoasemalle, ostin sieltä sämpylän ja suklaata ja söin ne autossa yksin. Enää en mene jouluksi "kotiin" ja aina kun menen kotipaikkakunnalle, vuokraan mökin tai hotellihuoneen niin on oma paikka missä voi olla ja jossa voi syödä vaikka ei kukaan tarjoaisi mitään."
Siis mitä helevettiä?
Miten on mahdollista, että sinulle, vieraalle, ei kukaan tajunnut tarjota mitään? Ja sinun siis tiedettiin olevan tulossa, mutta isäntäväki päätti hoitaa mässäilyt ennen saapumistasi? Oikein ahdistaa, kuinka tyhmiä/pihalla/välinpitämättömiä jotkut ihmiset voivat olla.
No tuo oli varmaan epäselvästi kirjoitettu kun on muuten niin pitkä juttu. Siis kun meillä olisi muuten yhteensä se 6 paikkaa, joissa pitäisi käydä. Miehen perhe ja molemmat isovanhemmat, mun perhe ja molemmat isovanhemmat. Ei mitenkään kutsuttuna erikseen vaan ihan vaan että mennään käymään kun ehditään. Miehen kanssa sovittu, että vien hänet ensin perheensä luo ja lähden tekemään oman suvun vierailuja. Oltiin mun vanhemmilla yötä, mutta koska en jaksa syödä aamuisin, ei aamiaisestakaan ollut iloa.
Ja sitten vaan tosi huono ajoitus, aina kun menin seuraavaan paikkaan, he olivat juuri syöneet ja kahvitelleet ja joulun vuoksi luulivat minunkin niin tehneen. Olisin varmasti saanut ruokaa, jos olisin sanonut, mutta kun en oikein kehtaa yksin syödä, niin en sanonut.
Ja mitään ei tosiaan etukäteen ollut sovittu, että tule klo xx.xx. Vaan enemmänkin on vain aina ollut sanomaton velvollisuus mennä jouluna.
Ja syy miksi söin yksin autossa huoltsikan pihassa on, että miehelläni oli joulupukkikeikka ja odotin, että saan hakea hänet sen jälkeen. Lähdin siis "ajelulle" että saan jotain syötävää.
Meillä kävi vähän näin appivanhempien kanssa viime jouluna. Toki tiedossa oli, että käyttävät alkoholia aika reippaasti, mutta se oli järkytys etenkin miehelleni, kun sinne menimme joulupäivänä kutsuttuna. Asunto hujan hajan, tyhjiä punaviinipulloja tiskipöydällä ja jouluruokaa todella niukasti (näitä oli varmaan humalassa/krapulassa syöty). Veimme mukanamme sovittuja ruokia, mutta ei heille sitten maistunut glögikakut ja juustot, kun oli darra. Riitelyä ja humalaista sössötystä. Appiukko makasi sängyssä ison osan ajasta. Mies halusi lähteä pikaisesti kotiin, kun oli niin järkyttynyt. Sai sitten lopulta hoidettua vanhempansa katkolle joulun jälkeen. Jo lapsuudessa mies kärsi etenkin isänsä alkoholismista, mutta oli kuivilla kyllä todella pitkään ja välillä oli kausia, kun olivat täysin selvinpäin, mutta sitten, kun se korkki aukesi, niin ei se niin vaan loppunut...