Lue keskustelun säännöt.
Ehkä minun on vaan hyväksyttävä tosiasia: lapseni on syvästi masentunut, eikä mikään apu auta.
04.12.2021 |
Poikani on nyt 15-vuotias. Ennen niin iloinen ja välitön lapseni muuttui yläkoulun alkaessa. Hänestä tuli sulkeutunut nuori, joka ei näe maailmassa mitään mielekkyyttä. Jos kysyn häneltä jotain, hän vastaa, ettei koe kuuluvansa tänne. Poikani on ollut monenlaisessa hoidossa, ja läheisiltä on tullut todella paljon henkistä tukea, mutta mikään ei tunnu auttavan. Olen alkanut pelätä, että hän tekee itselleen vielä jotain. En ymmärrä, miksi pojan itsetunto on niin romahtanut. Minä ja mieheni olemme aina kannustaneet häntä kaikessa. Onko täällä kohtalontovereita? Miten olette selvinneet tilanteesta? Neuvoja otetaan todella mielellään vastaan. Kiitos.
Kommentit (93)
En halua syyllistää, mutta tuo kannustaminen on myrkyllistä. Tyypillistä sota-ajan jälkeen syntyneille opetettua tunteiden tukahduttamista ja mallia siirretään eteenpäin. Vasta nuoremmat polvet ovat tajunneet, luultavasti internetin ja myös psykoterapian yleistymisen takia, että toisen tunteita on validoitava. Mullekin on masentuneena teininä sanottu kotoa, että se menee ohi, murrosikä on vaikeaa ja kiusaaminen on lasten hommaa ja loppuu aikuisena jne. Sairastuin persoonallisuushäiriöön. Olen ymmärtänyt että tällainen kohtalo on melko yleistä Suomessa, että "hyvän perheen" lapsi sekoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teini-ikä oli raskasta aikaa. Ei oo ikävä sitä tunnemyllerrystä.
Poika on tosi nuori. Vielä ei kannata luovuttaa sillä elämä on edessä eikä masennusta ole vielä kauaa kestänyt. Veljeni sairasti vakavasti noin 13vuotta ja nyt on kuntoutunut täysin, töissä ja mukana kaikessa. Onko ehkä jotain mitä ette tiedä? Koulumaailma voi olla raaka. Kiusaamista josta hän ei uskalla kertoa? Jokin ratkaisematon itsetunto-ongelma??
Vierailija]Voi luoja. Ihan normaali 15v. Pää täyteen mömmöjä, niinkö?[/quote]
Ei ole normaalia. Murrosikäinen nuori voi olla välillä huonotuulinen, tiuska ja paiskoa ovia. Mutta elämänhalun totaalinen menettäminen on hälytysmerkki. Ja kuvauksen mukaan kyse on syvästä masennuksesta. Toivottavasti vanhemmat saavat apua lapselleen. Sukulaiseni, vanhus, teki aikoinaan itsemurhan. Kerran lomamatkalla näin kirjan, jossa tanskalaiset kertovat lähiomaisen itsemurhasta. Yhdessä perheessä oli menehtynyt 13-vuotias lapsi. Järkyttävää luettavaa. Lapsi oli epämääräisesti ilmaissut haluttomuutta mennä kouluun ja oli piirrellyt synkkäsävyisiä kuvia. En tiedä onko aloittaja uskovainen, mutta neuvon häntä rukoilemaan lapsen puolesta. En tiedä auttaako se, mutta se ei ainakaan voi vahingoittaa lasta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ja ei. Irrota siitä ajatuksesta, mitä mielestäsi pitäisi olla. Eli luovuta omien ajatustesi suhteen. Mutta pojan suhteen et luovuta.
Yritä saada poika harrastamaan edes jotain liikuntaa, esim. pyydä mukaan kävelylle metsään. Sillä on tosi iso merkitys. Myös luonto hoivaa, joten tuo voisi olla siinäkin mielessä hyvä. Ottakaa eväät mukaan.
Ruokavaliota voisi yrittää muokata. Sokeria ja hiilareita vähemmäksi. Rehellistä rasvaa tilalle: punaista maitoa, voita jne. Myös laadukasta oliiviöljyä. Ei rypsiä, rapsia jne. Kasviksia, marjoja, kalaa. D-vitamiinia vähintään 50 mikrog/pv purkista tai vielä parempi, jos taso mitataan verikokeella. Tämä nykyinen rasvattomuus sairastuttaa aivot. Sokeri ja väärät rasvat aiheuttavat tulehdusta ja kaikkea mahdollista. Yrttiteet voi olla hyviä, esim. kamomilla.
Lääkkeiden suhteen olisin varovainen. Sivuvaikutuksena usein itsetuhoisuutta. Masentunut ei kovin helposti saa toteutettua vahingollisia ajatuksia, koska toimintakykyä ei ole. Ssri-lääkkeet lisäävät toimintakykyä, mutta kun mieli on edelleen rikki, niin jälki on joskus tuhoisaa, varsinkin nuorilla.
Suhtaudu itse häneen mahdollisimman normaalisti, mutta tietysti myös rakastavasti. Eli älä sorru paapomiseen tai säälimiseen, mutta älä ole myöskään tekopirteä tms. Ole avoin ja rehellinen, suora, rakkaudellinen, myötätuntoinen ja ymmärtäväinen, mutta vaadit silti normaalit asiat.
Jos huone on sotkuinen, siivotkaa se yhdessä. Tarkista, että huoneessa ja talossa muutenkin on riittävä valaistus.
Mistä poika on (ollut) kiinnostunut? Jokin harrastus olisi hyvä. Onko kavereita? Jos ei ole harrastusta eikä kavereita, niin voisit selvitellä joitakin mahdollisesti kiinnostavia harrastuksia (joista voisi saada kavereita) ja vaikka kysyä järjestäjältä etukäteen lisätietoja. Olisiko tutuissasi tai mahdollisten harrastusten vetäjissä joku, joka voisi yrittää auttaa alkuun?
Juttele maailman tilanteesta siten, ettet ainakaan lietso mitään pelkoja, ja kysy mitä poika niistä ajattelee. Älä väitä vastaan, vaan kuuntele. Mutta jos tulevaisuus huolettaa, yritä luoda toivoa.
Katsokaa yhdessä komedioita, stand upia tms. telkkarista tai youtubesta. Nauraminen on liikunnan ohella parasta terapiaa.
Noin pitkä kirjoitus täynnä pelkkiä itsestäänselvyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kritisoin tätä toteamusta, että masennuslääkkeet lisää itsetuhoisuutta siksi, kun ne lisää toimintakykyä toteuttaa itsarisuunnitelmat. Mulla tulisi erittäin monta muuta mieleen, millä muulla tavoin ne voi lisätä itsetuhoisuutta, joista mikään ei liity toimintakyvyn kasvuun. Mutta eipä niiltä voi enää kysyä ketkä on lähteneet oman käden kautta miksi sen tekivät. Vinkit on nähtävissä pakkausselosteessa haittavaikutuslistassa ja vieroitusoirelistassa. Nämä ei ole mitään keveitä pikku pillereitä,jossa on jotain pikku haittoja vaan haitat voi olla tosi epämukavia ja jopa sietämättömän tuntuisia.
Esim. lisääntynyt levottomuus, kiihtyneisyys, unettomuus, psykomotorinen levottomuus/akatisia, ahdistus. Aina kun käyttää jotain tämmöisiä lääkkeitä niin riskinä on se, että ei saakaan siitä välttämättä myönteistä kokemusta vaan voi olla lääkitty olo, zombi olo, outo olo, lamaantunut olo tai jotain muuta minkä kokee huonoksi kokemukseksi sen sijaan, että tunnetasolla saisi lääkkeestä myönteisiä kokemuksia.
Jos mietitään, että muutenkin on huono olla ja siihen päälle tuollainen olo, niin se voi olla liikaa.
Muuten hyviä neuvoja.
Joo, no tuon olen lukenut joskus selityksenä ja itsetuhoisuus tosiaan löytyy pakkausselosteesta. Omaa kokemusta ei ole, mutta lähipiiristä on yksi lähtenyt lääkityksen takia oman käden kautta, eikä siitä edes tehty haittailmoitusta. Joka tapauksessa riski on todellinen, oli syy mikä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ja ei. Irrota siitä ajatuksesta, mitä mielestäsi pitäisi olla. Eli luovuta omien ajatustesi suhteen. Mutta pojan suhteen et luovuta.
Yritä saada poika harrastamaan edes jotain liikuntaa, esim. pyydä mukaan kävelylle metsään. Sillä on tosi iso merkitys. Myös luonto hoivaa, joten tuo voisi olla siinäkin mielessä hyvä. Ottakaa eväät mukaan.
Ruokavaliota voisi yrittää muokata. Sokeria ja hiilareita vähemmäksi. Rehellistä rasvaa tilalle: punaista maitoa, voita jne. Myös laadukasta oliiviöljyä. Ei rypsiä, rapsia jne. Kasviksia, marjoja, kalaa. D-vitamiinia vähintään 50 mikrog/pv purkista tai vielä parempi, jos taso mitataan verikokeella. Tämä nykyinen rasvattomuus sairastuttaa aivot. Sokeri ja väärät rasvat aiheuttavat tulehdusta ja kaikkea mahdollista. Yrttiteet voi olla hyviä, esim. kamomilla.
Lääkkeiden suhteen olisin varovainen. Sivuvaikutuksena usein itsetuhoisuutta. Masentunut ei kovin helposti saa toteutettua vahingollisia ajatuksia, koska toimintakykyä ei ole. Ssri-lääkkeet lisäävät toimintakykyä, mutta kun mieli on edelleen rikki, niin jälki on joskus tuhoisaa, varsinkin nuorilla.
Suhtaudu itse häneen mahdollisimman normaalisti, mutta tietysti myös rakastavasti. Eli älä sorru paapomiseen tai säälimiseen, mutta älä ole myöskään tekopirteä tms. Ole avoin ja rehellinen, suora, rakkaudellinen, myötätuntoinen ja ymmärtäväinen, mutta vaadit silti normaalit asiat.
Jos huone on sotkuinen, siivotkaa se yhdessä. Tarkista, että huoneessa ja talossa muutenkin on riittävä valaistus.
Mistä poika on (ollut) kiinnostunut? Jokin harrastus olisi hyvä. Onko kavereita? Jos ei ole harrastusta eikä kavereita, niin voisit selvitellä joitakin mahdollisesti kiinnostavia harrastuksia (joista voisi saada kavereita) ja vaikka kysyä järjestäjältä etukäteen lisätietoja. Olisiko tutuissasi tai mahdollisten harrastusten vetäjissä joku, joka voisi yrittää auttaa alkuun?
Juttele maailman tilanteesta siten, ettet ainakaan lietso mitään pelkoja, ja kysy mitä poika niistä ajattelee. Älä väitä vastaan, vaan kuuntele. Mutta jos tulevaisuus huolettaa, yritä luoda toivoa.
Katsokaa yhdessä komedioita, stand upia tms. telkkarista tai youtubesta. Nauraminen on liikunnan ohella parasta terapiaa.
Noin pitkä kirjoitus täynnä pelkkiä itsestäänselvyyksiä.
Ehkä sinulle, muttei läheskään kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olette kannustaneet kaikessa niin on voinut ottaa sen suorituspaineena.
Antaisin arsenaalin erilaisia vitamiineja. Ei samana päivänä kaikkea, vaan eri päivinä eri vitamiineja. B12 ym B luokan vitamiinit tärkeitä.
Raskausajan multitabs vaikka joka toinen pv.
Hyvä pitää päivien taukoja myös, jotta sisuskalut ei kuormitu.
Riippuu masennuksen laadusta, vitamiinit voi auttaa. Toki kannattaa ottaa kaikki muukin apu vastaan.
Itsellä lähti vakava masennus vasta kun olin kokeillut kaikenlaista.
Nämä vitamiinit, lisätyn sokerin poisjättäminen ja prosessoidut pitkäikäiset hyllytuotteet pois jättämällä sain tervehtymisen alkuun. Terveellinen monipuolinen ruoka.
Maksalaatikkoa puolukoilla syön kun muistan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avantouinti auttaa ihan oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikä oli raskasta aikaa. Ei oo ikävä sitä tunnemyllerrystä.
Sama juttu täällä. Kerta riitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä tarvitse. Apu tulee ylhäältä.
Onko koulussa kaikki ok? Yläkoulu voi vaikuttaa paljon hyvään tai huonoon suuntaan. Meidän pojan yläkoulun alku huolestutti, kun hän on aika originelli. Koulussa hänet onkin hyväksytty ja hän viihtyy. Miten teidän poika on hyväksytty koulussa?