Miten teillä isovanhemmat auttoivat vauva-aikana?

Vierailija kirjoitti:

Aika viileiltä tuntuvat monien äitien ja isien välit jälkikasvuunsa. En näitä lukiessa yhtään ihmettele miksi palvelutalot täynnä kansaa jota kukaan ei halua tavata. Sitä saa mitä tilaa.

Mun kaverin vanhemmat oli ihan normaaleja vanhempia ja isovanhempia, kunnes pääsivät eläkkeelle. Sen jälkeen on kiinnostanut pelkkä tissuttelu ja reissaaminen varojen salliessa. Matkakohteen tärkein valintakriteeri on halpa alkoholi. Miksi nähdä lapsenlapsiaan, kun saman ajan voi olla kännissä?

Kun olin lapsi omat isovanhempani hoitivat minua, enkä käynyt päiväkodissa. Kun minulla itselläni oli pieniä lapsia, alkoivat omat isovanhempani olla huonokuntoisia ja sekä minä että vanhempani autoimme heitä (minä toki sen minkä pikkulapsiarjen rinnalla ehdin). Isovanhempieni kuoltua alkoivat omat vanhempani sairastella ja he tarvitsevat apua koko ajan enemmän. Tuntuu, että elämä pyörii välillä jatkuvasti vanhempieni auttamisen ympärillä.

Koskaan ei näköjään tullut sitä aikaa, että vanhempani olisivat hoitaneet minun lapsiani. En toki paljoa pyytäisikään, mutta välillä tuntuu että on aina se antava osapuoli. Olen toki onnellinen siitä, miten läheinen suhde minulla oli omiin isovanhempiini.

Anoppi tyrkytti apuaan, ja selän takana liioitteli rankasti kuinka paljon hoitaa ja siivoaa jne meillä. Hän oli päivittäisen hoitamisen ja kodi hoidon jälkeen niiiiiiiiin uupunut mutta kun mä (ja mies) ei ilman häntä pärjätä.

Totuus: olin hammaslääkärillä, hoitoaika alle kaksi tuntia. Vauva nukkui, ja aikansa kuluksi tiskasi kattilan ja tyhjäsi tiskikoneen. Tyhjäsi vielä kaiken mihin sattuu, sain järjestellä astiat uudelleen.

Tästä kuultuani ei tarvinnut enää uupua mu perheen takia. Valehtelu mun ja miehen noloudesta ei loppunut silti.

Vierailija kirjoitti:

hassu kirjoitti:

Isovanhempien ei mielestäni ole pakko hoitaa lapsenlapsiaan tai edes tavata heitä. Isovanhempien ikä ja kunto taitavat vaihdella kovastikin siinä kohtaa kun tulevat isovanhemmiksi. Samoin myös taloudellinen tilanne vaikuttaa kovasti. Monikaan ei pysty rahalliseseti tukemaan lapsiaan, kun palkka/eläke ovat pieniä.

Mutta se mikä pistää mietityttämään on, että miksi omiin lapsiin ja lapsenlapsiin suhtaudutaan vihamielisesti? Jos terveys ja/tai taloudellinen tilanne on huono, niin tämän luulisi myös lasten ymmärtävän? Ei huono terveyst tai vähäiset rahat estä olemasta toiselle ystävällinen. Jos huonon terveyden takia ei pysty hoitamaan lapsia, niin lastenlapsia voi silti tavata silloin kun lasten vanhemmat ovat paikalla. 

Ihmissuhteet ovat vastavuoroisia ja lapset eivät pysty itsenäisesti rakentamaan suhteita sukulaisiinsa, vaan asia vaatii aikuisten aktiivisuutta. Jos haluaa hyvät suhteet lapsenlapsiin, niin heitä on tavattava säännöllisesti. Mikäli lapsi on tullut huomioitu omana itsenään, niin luultavasti hän on kiinnostunut tapaamaan isovanhempiaan sitten kun on itsenäinen. Mummoni vietti paljon aikaa lastenlasten kanssa ja kun hän iäkkäämpänä oli sitten huonomassa kunnossa, kaikki viisi lastenlasta kävivät säännöllisesti häntä tapaamassa ja mummo ilahtui aina kun lapset kävivät. 

Suomessa on monissa suvuissa vihamielinen kasvatuskultturi ja omaa lasta tavallaan vihataan. Ei aktiivisen tietoisesti vaan tiedostamatta. Lasta ei auteta (vaikka voisi), halutaan että lapsi kärsii ja sillä on vaikeaa, ollaan vahingoniloisia kun lapsella on vastoinkäymisiä ja suhtaudutaan ylipäätään lapseen vihollisena ja kilpailijana.

Tää on TAVATTOMAN yleistä mutta piilotettua. Tästä oli avlla joku aika sitten hyvä ketju, otsikko oli jotain ”vanhemmat jotka kostavat ja näpäyttävät aikuisia lapsiaan”.

Meillä mun suku on tätä täynnä ja miehen suku myös, joskin vähän lievempänä.

Apua ei saada, saadaan vaan ilkkumista, nälvimistä ja vahingoniloista vittuilua.

Mutta sitä se on, kun asennoituvat siten että omat aikuiset lapset on vihollisia joita vastaan kaikessa ”kilpaillaan”

Ja ikävä sanoa, tää on juurikin suurten ikäluokkien ihmisten ominaisuus.

https://www.vauva.fi/keskustelu/4316573/muilla-vanhempia-jotka-tarjoava…

Tarkoitatko tätä? 🤦‍♀️

Meillä isovanhemmat ovat todella isona apuna. He tulevat välillä hoitamaan lapsia kotiin, ottavat yökylään luokseen jne. jolla mahdollistavat meille vanhemmille omiakin menoja. Joskus tulevat vaikka ulkoiluttamaan lapsia jotta saan välillä nukkua. He auttavat myös monissa arkisissa asioissa, tekevät ruokaa jne. Esimerkiksi neljättä lastani odottaessa voin niin pahoin että en voinut tehdä ruokaa, joten äitini kokkaili usein lapsille ja toi sitten meille. Toisen puolen isovanhemmat taas ovat enemmän passattavana ja käyvät harvemmin kylässä. Toki se voi johtua siitäkin, että miehen vanhemmat eivät osaa olla niin kotonaan Meillä. Mutta ollaan tosi kiitollisia isovanhemmille kaikesta avustaan. Ja kuulemma mielellään auttavat kun nauttivat lastenlasten seurasta niin kovasti.

Ei yhteistä aikaa puolison kanssa t. Ap...? Vauvat nukkuu ja vauvavuosi kestää vuoden. Ehdin käydä yksin kaupassa kun mummo hoitaa vauvaa t. Ap? Siis mikset ota vaikka miestä mukaan tai käy ensin vauvan kanssa kaupassa ja miehes kanssa jossain muualla kun mummo katsoo vauvaa? Ihan oma valinta. Mummo vois olla teillä vaikka 24/7 katsomassa vauvaa, mutta helpostihan sen ajan voi käyttää yksin kaupassa käyntiin, lumien kolaamiseen, imurointiin, perunoiden kuorimiseen, saunan pesemiseen... mitä nyt vaan pitää hoitaa tietysti. "Mummo ei hoida vauvaa tarpeeksi, jo nyt on saakelin laiska mummo. Hoitaa vaan vauvaa eikä tuo mitään kaupasta, itte täytyy mennä ja yksin tietenkin" XD niin innolla kuin odotan joskus itsekin saavani lapsenlapsia niin kyllä toivon vähän fiksumpaa miniää eikä ketä tahansa marttyyrimammaa.

Eivät auttaneet mitenkään.

En kyllä pyytänytkään, eikä tarvetta ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä ei autettu mitenkään. Heille riitti että lähetettiin pari kuvaa vauvasta, jotta pääsivät leijumaan isovanhemmuudesta tutuilleen. Lapset nyt 5 ja 2 v, ei olla juurikaan tekemisissä, eivät käy synttäreillä yms.

Meillä täysin sama. Elossaolevat isovanhemmat näkevät lapsemme ehkä 2 kertaa vuodessa ja ekat viisi minuuttia otetaan kuvia hulluna, jotta voivat näyttää, miten "osallistuvat" lapsenlasten elämään. Sen jälkeen haluavat vaan puhua aikuisten juttuja eikä lasten jutut kiinnosta. Nyt vetoavat koronaan, vaikka huseeraavat muualla kylässä minkä ehtivät, mutta eivät käyneet synttäreille aiemminkaan, aina on ollut jotain hirvipeijaisia tai 10 vuotta sitten muualle muuttanut naapuri kutsunut juuri samaan aikaan kylään kuin olisi lapsen synttärit, niin tottahan toki sinne täytyy mennä, kun "ei olla Eilaa nähty aikoihin". Lapset saavat itse vanhempina päättää, ovatko näiden kanssa tekemisissä.

Ennen tuo oli ihan normaalia isovanhemmuutta. Vasta nykyaikana on alettu vaatia isovanhemmilta tauotonta lastenhoitoa ja hyysäystä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Vielä 70 ja 80 -luvuilla oli tavallista sysätä lapset mummolaan, jos ei koko kesäksi niin ainakin mummon kesäloman ajaksi. Viikonloppuisin lapset vietiin perjantaina yökylään mummolle ja haettiin sunnuntai-iltana pois. Kyllä ennen hoidatettiin lapsia paljon enemmän mummolassa kuin nykyään.

Ovatko nyt sitten nämä mummolassa omat lapsensa hoidattaneet vanhemmat isovanhempia? Jos se on vaan itsekäs sukupolvi? Omat ja miehen vanhemmat 50-luvulla syntyneitä, ja ovat tosi tunnekylmiä ihmisiä joilla ei ole empatiakykyä nimeksikään. Kaikki apu mitä ehkä joskus on tarjottu (harvoin) on ollut sellaista jota ei oikeasti tarvita. Sen sijaan ei haluta auttaa niissä asioissa joissa tarvisi apua.

Ei mitenkään. Asia tosin tehtiin selväksi jo kun aikanaan kotoa lähdin maailmalle. Sopiihan se mutta en itsekkään jaksa stressata jos soitellaan että pitäisi tulla korjaamaan sitä ja tätä kun ei itse osata (tietokoneet yms.)...vastavuoroisuus ennen kaikkea. Oma kasvatukseni oli muutenkin sitä luokkaa että nykyään oltaisiin kyllä lastensuojelun asiakkaita mutta -80 luvulla se tuntui olevan sellaista aika monella muullakin...Ovat kyllä iän myötä pehmenneet ja eivät halua kaikkea edes muistella...muistuttelen kyllä ihan uhallani aina välistä.

Olen kolmen lapsen mummi ja oma äitini ei hoitanut minun lapsiani. Anoppi hoiti, mutta aina sain ymmärtää, että minusta ei ole mihinkään.

Olen itse hoitanut paljon lapsenlapsiani.

Ovat jo kouluslaisia.

Kauneinta oli, kun miniä yhtenä päivänä sanoi, että muistaa aina, kun esikoinen oli ilmavaivoissaan ja hän itse lähti kauppaan minun jäädessä hoitamaan pikkuista.

Kotiin tullessaan näki minut istumassa sohvalla vauva olkapäätäni vasten rauhallisesti nukkumassa.

Sitten nauramme yhdessä, että nyt ei enää onnistuisi, kun ko lapsi on muutaman sentin minua pitempi.😍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hassu kirjoitti:

Isovanhempien ei mielestäni ole pakko hoitaa lapsenlapsiaan tai edes tavata heitä. Isovanhempien ikä ja kunto taitavat vaihdella kovastikin siinä kohtaa kun tulevat isovanhemmiksi. Samoin myös taloudellinen tilanne vaikuttaa kovasti. Monikaan ei pysty rahalliseseti tukemaan lapsiaan, kun palkka/eläke ovat pieniä.

Mutta se mikä pistää mietityttämään on, että miksi omiin lapsiin ja lapsenlapsiin suhtaudutaan vihamielisesti? Jos terveys ja/tai taloudellinen tilanne on huono, niin tämän luulisi myös lasten ymmärtävän? Ei huono terveyst tai vähäiset rahat estä olemasta toiselle ystävällinen. Jos huonon terveyden takia ei pysty hoitamaan lapsia, niin lastenlapsia voi silti tavata silloin kun lasten vanhemmat ovat paikalla. 

Ihmissuhteet ovat vastavuoroisia ja lapset eivät pysty itsenäisesti rakentamaan suhteita sukulaisiinsa, vaan asia vaatii aikuisten aktiivisuutta. Jos haluaa hyvät suhteet lapsenlapsiin, niin heitä on tavattava säännöllisesti. Mikäli lapsi on tullut huomioitu omana itsenään, niin luultavasti hän on kiinnostunut tapaamaan isovanhempiaan sitten kun on itsenäinen. Mummoni vietti paljon aikaa lastenlasten kanssa ja kun hän iäkkäämpänä oli sitten huonomassa kunnossa, kaikki viisi lastenlasta kävivät säännöllisesti häntä tapaamassa ja mummo ilahtui aina kun lapset kävivät. 

Suomessa on monissa suvuissa vihamielinen kasvatuskultturi ja omaa lasta tavallaan vihataan. Ei aktiivisen tietoisesti vaan tiedostamatta. Lasta ei auteta (vaikka voisi), halutaan että lapsi kärsii ja sillä on vaikeaa, ollaan vahingoniloisia kun lapsella on vastoinkäymisiä ja suhtaudutaan ylipäätään lapseen vihollisena ja kilpailijana.

Tää on TAVATTOMAN yleistä mutta piilotettua. Tästä oli avlla joku aika sitten hyvä ketju, otsikko oli jotain ”vanhemmat jotka kostavat ja näpäyttävät aikuisia lapsiaan”.

Meillä mun suku on tätä täynnä ja miehen suku myös, joskin vähän lievempänä.

Apua ei saada, saadaan vaan ilkkumista, nälvimistä ja vahingoniloista vittuilua.

Mutta sitä se on, kun asennoituvat siten että omat aikuiset lapset on vihollisia joita vastaan kaikessa ”kilpaillaan”

Ja ikävä sanoa, tää on juurikin suurten ikäluokkien ihmisten ominaisuus.

https://www.vauva.fi/keskustelu/4316573/muilla-vanhempia-jotka-tarjoava…

Tarkoitatko tätä? 🤦‍♀️

Ei tuo ketju. Ketju oli ”suurten ikäluokkien vanhemmat jotka rankaisee ja kostaa”. Yllättäen se on poistettu kun hain haku-toiminnoll. Oli aivan loistava ketju ja valtavasti noita joiden vanhemmat kaikessa kostaa, rankaisee, näpäytyää ja suhtautuu lapsiinsa kuin pahinpiin vihamiehiin. Omat vanhempani on tällaiset myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä ei autettu mitenkään. Heille riitti että lähetettiin pari kuvaa vauvasta, jotta pääsivät leijumaan isovanhemmuudesta tutuilleen. Lapset nyt 5 ja 2 v, ei olla juurikaan tekemisissä, eivät käy synttäreillä yms.

Meillä täysin sama. Elossaolevat isovanhemmat näkevät lapsemme ehkä 2 kertaa vuodessa ja ekat viisi minuuttia otetaan kuvia hulluna, jotta voivat näyttää, miten "osallistuvat" lapsenlasten elämään. Sen jälkeen haluavat vaan puhua aikuisten juttuja eikä lasten jutut kiinnosta. Nyt vetoavat koronaan, vaikka huseeraavat muualla kylässä minkä ehtivät, mutta eivät käyneet synttäreille aiemminkaan, aina on ollut jotain hirvipeijaisia tai 10 vuotta sitten muualle muuttanut naapuri kutsunut juuri samaan aikaan kylään kuin olisi lapsen synttärit, niin tottahan toki sinne täytyy mennä, kun "ei olla Eilaa nähty aikoihin". Lapset saavat itse vanhempina päättää, ovatko näiden kanssa tekemisissä.

Ennen tuo oli ihan normaalia isovanhemmuutta. Vasta nykyaikana on alettu vaatia isovanhemmilta tauotonta lastenhoitoa ja hyysäystä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Vielä 70 ja 80 -luvuilla oli tavallista sysätä lapset mummolaan, jos ei koko kesäksi niin ainakin mummon kesäloman ajaksi. Viikonloppuisin lapset vietiin perjantaina yökylään mummolle ja haettiin sunnuntai-iltana pois. Kyllä ennen hoidatettiin lapsia paljon enemmän mummolassa kuin nykyään.

Ovatko nyt sitten nämä mummolassa omat lapsensa hoidattaneet vanhemmat isovanhempia? Jos se on vaan itsekäs sukupolvi? Omat ja miehen vanhemmat 50-luvulla syntyneitä, ja ovat tosi tunnekylmiä ihmisiä joilla ei ole empatiakykyä nimeksikään. Kaikki apu mitä ehkä joskus on tarjottu (harvoin) on ollut sellaista jota ei oikeasti tarvita. Sen sijaan ei haluta auttaa niissä asioissa joissa tarvisi apua.

Juuri noin se menee. Omat vanhemmat myös 50-luv. lopussa ja ihan 50-luv. alussa syntyneet ja uskomattoman tylyt, ilkeät, itsekkäät rohmuajat jotka ei auta ketään ja jotka lähinnä vihaa lapsiaan.

Itse he hoidatti meidät lapset omilla vanhemmillaan, ihan koko ajan. Itse ilmoittivat suureen ääneen että eivät ala sitten koskaan auttamaan tai hoitamaan lapsenlapsia ja että on PERIAATE että ketään emme auta koskaan.

Ja eivät ole tosiaan kertaakaan auttaneet, ei eded yhdessä erittäin pahassa hädässä. Luurin löivät korvaan.

Outoa on vain se että HEITÄ pitäisi sit lasten auttaa. He kun ilman muuta ansaitsevat sen että kaikki auttaa. Erikoinen ajatusmalli.

Mutta tuo ylsi sukupolvi luulee että kaikki on heitä varten ja heitä palvelemaan tarkoitettu.

Tosi surullista luettavaa tämä ketju. Toki omassakin lähipiirissä on esim serkkuja jotka ovat katkaisseet välinsä vanhempiinsa (hyvästä syystä), mutta itse isosta rakastavasta perheestä tulevana musta on ihan käsittämätön ajatuskin ettei lapseni viettäisi aikaa isovanhempiensa kanssa ja että he jäisivät etäisiksi. Onneksi näin ei ole, vaan vierailemme isovanhempien kanssa säännöllisesti puolin ja toisin ja olemme osa toistemme elämää niin arjessa kuin juhlassa.

Itse olin tosi läheinen mummini kanssa ja ikävöin häntä kovasti vielä yli 20 vuotta kuolemansa jälkeen. Toinen mummini onneksi elää edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija
</p>

<p> kirjoitti:

Ole onnellinen siitä että toiset isovanhemmat käyttävät lapsia ulkona. Lapset nauttivat valtavasti kun pääsevät mummin ja ukin kanssa muualle kodin ulkopuolelle. Pitäisikö lasten kanssa olla vain tiukasti kotona?

Sanoinko niin? Kunhan kerroin miten erilaiset isovanhemmat lapsilla on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä ei autettu mitenkään. Heille riitti että lähetettiin pari kuvaa vauvasta, jotta pääsivät leijumaan isovanhemmuudesta tutuilleen. Lapset nyt 5 ja 2 v, ei olla juurikaan tekemisissä, eivät käy synttäreillä yms.

Meillä täysin sama. Elossaolevat isovanhemmat näkevät lapsemme ehkä 2 kertaa vuodessa ja ekat viisi minuuttia otetaan kuvia hulluna, jotta voivat näyttää, miten "osallistuvat" lapsenlasten elämään. Sen jälkeen haluavat vaan puhua aikuisten juttuja eikä lasten jutut kiinnosta. Nyt vetoavat koronaan, vaikka huseeraavat muualla kylässä minkä ehtivät, mutta eivät käyneet synttäreille aiemminkaan, aina on ollut jotain hirvipeijaisia tai 10 vuotta sitten muualle muuttanut naapuri kutsunut juuri samaan aikaan kylään kuin olisi lapsen synttärit, niin tottahan toki sinne täytyy mennä, kun "ei olla Eilaa nähty aikoihin". Lapset saavat itse vanhempina päättää, ovatko näiden kanssa tekemisissä.

Ennen tuo oli ihan normaalia isovanhemmuutta. Vasta nykyaikana on alettu vaatia isovanhemmilta tauotonta lastenhoitoa ja hyysäystä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Vielä 70 ja 80 -luvuilla oli tavallista sysätä lapset mummolaan, jos ei koko kesäksi niin ainakin mummon kesäloman ajaksi. Viikonloppuisin lapset vietiin perjantaina yökylään mummolle ja haettiin sunnuntai-iltana pois. Kyllä ennen hoidatettiin lapsia paljon enemmän mummolassa kuin nykyään.

Ovatko nyt sitten nämä mummolassa omat lapsensa hoidattaneet vanhemmat isovanhempia? Jos se on vaan itsekäs sukupolvi? Omat ja miehen vanhemmat 50-luvulla syntyneitä, ja ovat tosi tunnekylmiä ihmisiä joilla ei ole empatiakykyä nimeksikään. Kaikki apu mitä ehkä joskus on tarjottu (harvoin) on ollut sellaista jota ei oikeasti tarvita. Sen sijaan ei haluta auttaa niissä asioissa joissa tarvisi apua.

Juuri noin se menee. Omat vanhemmat myös 50-luv. lopussa ja ihan 50-luv. alussa syntyneet ja uskomattoman tylyt, ilkeät, itsekkäät rohmuajat jotka ei auta ketään ja jotka lähinnä vihaa lapsiaan.

Itse he hoidatti meidät lapset omilla vanhemmillaan, ihan koko ajan. Itse ilmoittivat suureen ääneen että eivät ala sitten koskaan auttamaan tai hoitamaan lapsenlapsia ja että on PERIAATE että ketään emme auta koskaan.

Ja eivät ole tosiaan kertaakaan auttaneet, ei eded yhdessä erittäin pahassa hädässä. Luurin löivät korvaan.

Outoa on vain se että HEITÄ pitäisi sit lasten auttaa. He kun ilman muuta ansaitsevat sen että kaikki auttaa. Erikoinen ajatusmalli.

Mutta tuo ylsi sukupolvi luulee että kaikki on heitä varten ja heitä palvelemaan tarkoitettu.

Sorry tupo, piti olla 40-luv. lopussa ja 50-luv alussa. Toinen vanhrmpi kuuluu siis boomeri-ikäluokkaan, v.52 syntynyt ei taida enää määritelmän mukaan kuulua. Henkisesti kylläkin on boomeri pahimmasta päästä.

Vierailija kirjoitti:

Tosi surullista luettavaa tämä ketju. Toki omassakin lähipiirissä on esim serkkuja jotka ovat katkaisseet välinsä vanhempiinsa (hyvästä syystä), mutta itse isosta rakastavasta perheestä tulevana musta on ihan käsittämätön ajatuskin ettei lapseni viettäisi aikaa isovanhempiensa kanssa ja että he jäisivät etäisiksi. Onneksi näin ei ole, vaan vierailemme isovanhempien kanssa säännöllisesti puolin ja toisin ja olemme osa toistemme elämää niin arjessa kuin juhlassa.

Itse olin tosi läheinen mummini kanssa ja ikävöin häntä kovasti vielä yli 20 vuotta kuolemansa jälkeen. Toinen mummini onneksi elää edelleen.

Niin, sulla on hyvä rakastava koti ja ihanat vanhrmmat. Silloin on helppoa olla läheisissä väleissä. Jos sulle olisi tuurilla sattunut mun vanhemmat, lapsiaan hakkaava narsisti ja sen pssiivis-aggressiivinen peesaajapuoliso, et ihmettelisi yhtään miksi monilla on kylmät välit. Olisit vaan onnellinen ja helpottunut kun sun ei narsistisiin vanhempiin tarvitsisi olla yhteydessä

Et jotenkin tajua näköjään että ei kukaan valitse itse vanhempiaan. Totta helvetissä minäkin HALUAISIN rakastavat vanhemmat ja hyvät välit, mutta ymmärrätkö yhtään että se ei vaan ole mahdollista, vaikka mitä tekisin?

Sulla on ihan eri tilanne, helppo elämä, hyvä lapsuus. Silloin on helppoa ja kivaa kun on hyvät vanhemmat. Mutta koita tajuta että se ei ole SINUN ANSIOTASI vaan se on elämän sattumaa. Olisit ihan saman sattuman nimissä voinut syntyä alkkisperheeseen, narsistille, kiihkouskovaiselle, rikolliselle… kirjo on loputon. Se että on hyvä lapsuuskoti ei ole omaa ansiota, samoin kuin se että on huono lapsuuskoti ei ole omaa syytä.

Hyväosaiset vain usein ajattelee jotenkin vääristyneesti että heidän sattuman mahdollistama onni johtuu heidän omasta ”paremmuudestaan”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi surullista luettavaa tämä ketju. Toki omassakin lähipiirissä on esim serkkuja jotka ovat katkaisseet välinsä vanhempiinsa (hyvästä syystä), mutta itse isosta rakastavasta perheestä tulevana musta on ihan käsittämätön ajatuskin ettei lapseni viettäisi aikaa isovanhempiensa kanssa ja että he jäisivät etäisiksi. Onneksi näin ei ole, vaan vierailemme isovanhempien kanssa säännöllisesti puolin ja toisin ja olemme osa toistemme elämää niin arjessa kuin juhlassa.

Itse olin tosi läheinen mummini kanssa ja ikävöin häntä kovasti vielä yli 20 vuotta kuolemansa jälkeen. Toinen mummini onneksi elää edelleen.

Niin, sulla on hyvä rakastava koti ja ihanat vanhrmmat. Silloin on helppoa olla läheisissä väleissä. Jos sulle olisi tuurilla sattunut mun vanhemmat, lapsiaan hakkaava narsisti ja sen pssiivis-aggressiivinen peesaajapuoliso, et ihmettelisi yhtään miksi monilla on kylmät välit. Olisit vaan onnellinen ja helpottunut kun sun ei narsistisiin vanhempiin tarvitsisi olla yhteydessä

Et jotenkin tajua näköjään että ei kukaan valitse itse vanhempiaan. Totta helvetissä minäkin HALUAISIN rakastavat vanhemmat ja hyvät välit, mutta ymmärrätkö yhtään että se ei vaan ole mahdollista, vaikka mitä tekisin?

Sulla on ihan eri tilanne, helppo elämä, hyvä lapsuus. Silloin on helppoa ja kivaa kun on hyvät vanhemmat. Mutta koita tajuta että se ei ole SINUN ANSIOTASI vaan se on elämän sattumaa. Olisit ihan saman sattuman nimissä voinut syntyä alkkisperheeseen, narsistille, kiihkouskovaiselle, rikolliselle… kirjo on loputon. Se että on hyvä lapsuuskoti ei ole omaa ansiota, samoin kuin se että on huono lapsuuskoti ei ole omaa syytä.

Hyväosaiset vain usein ajattelee jotenkin vääristyneesti että heidän sattuman mahdollistama onni johtuu heidän omasta ”paremmuudestaan”.

Häh?

Meillä oli tyttö joka vk-loppu hoidossa joko mummilla ( miehen puolelta) tai papalla ( minun isäni) hoitivat vauvasta ala-asteelle asti, kunnes tyttö ei enää halunnut mennä kun tuli koulu ja kaverit kuvioihin. Sellaista ei taida nykypäivänä enää olla että isovanhemmat hoitaa joka vk-loppu. Melkein tuli riitaa aina että kuka saa tytön vk-lopuksi. Tänä päivänä valitettavasti molemmat isovanhemmat jo kuolleet. Tytärkin on jo 24 ja omillaan.

Meillä toiselta puolelta aina sanoivat auttavansa mielellään, mutta vaimon siskon lapset oli selvästi tärkeämpiä ja aina hoidossa, minun äitini taasen selitti auttavansa, mutta siskon lapset oli tärkeämpiä. No, ei niitä nyt kauheasti tule autettua ja sitten noi isoäidit vikisee, ettei heillä ole hyvää suhdetta meidän lapsiin. Miksiköhän?

Mieheni vanhemmat hoitivat mielellään kahta vanhempaa lasta, mutta kolmannen kohdalla alkoivat olla jo liian vanhoja, Toki heidän hoitamisensa oli aivan holtitonta makean syöttämistä ja kaikkien älyttömyyksien sallimista. Olin välillä aivan pöyristynyt, kun lapset olivat kuin pellossa. Toivottavasti heille jäi kuitenkin lämpimiä muistoja... 

Isäni arvosteli aina tapaamme olla ja elää ja hän oli hyvin jyrkkä ja kylmä lapsilleni ja minullekin. Niinpä hänellä ei tänä päivänä ole oikeastaan minkäänlaista suhdetta lapsiini, eivätkä he osaa häntä kaivata tai pitää yhteyttä, kun sitä ei oikeastaan koskaan ollut. Äitini on niin mukavuudenhaluinen, että hänkin mieluummin leijuu kuvien kanssa. Niissä lapset eivät ole hankalia tai äänekkäitä. Pikkulapsiaikana hänestä ei oikeastaan ollut suurta apua, mutta kun lapset kasvoivat, hän petrasi hieman.

Nykyisin kaikki ovat jo aikuisia. Itse olen ajatellut, että parhaani mukaan olen sotkeutumatta kenenkään tapoihin ja jos apu kelpaa, niin enemmän kuin mielelläni hoidan, kuitenkin heidän sääntöjään kunnioittaen. Aion siis tehdä kaiken niin kuin olisin toivonut itselleni tehtävän. Parisuhteelle kahdenkeskinen aika ja tieto siitä, että lapset ovat rakastettuja ja turvassa, olisi NIIN tärkeää.