Miten teillä isovanhemmat auttoivat vauva-aikana?

Vierailija kirjoitti:

Onpas vähän vaikeasti autettavia vastauksia joitain.

Ensin valitetaan, että isovanhemmat ei kyläile, sitten valitetaan että he kyläilee liian kauan tai muuten väärin. Valitetaan, että isovanhemmat ei auta lastenhoidossa, mutta seuraava valituksenaihe on vauvaa hoitavat isovanhemmat. Vaatteita tai tavaroita ei osteta, mutta jos ostetaan, on ne väärän värisiä.

Voi sääli isovanhempia, jotka joutuvat sellaisten vanhempien kanssa luovimaan. Jos oikeasti valittaa kaikesta auttamisyrityksestä, miten sitä apua voisikaan saada?

Niin, onko tullut mieleen että eri kommentoijilla on erilaiset kokemukset? On olemassa sekä välinpitämättömiä että liian tuppautuvia "rajattomia" isovanhempia. Kumpikaan ei ole hyvä. Joskus siitä "avusta" on enemmän haittaa kuin hyötyä, jos isovanhempi esim. syöttää lapselle sopimatonta ruokaa tai kantaa nurkat täyteen turhaa tavaraa, vaikka olisi kielletty. Normaalit ihmiset osaa kyllä käyttäytyä ja tulee toimeen ihan hyvin, mutta valitettavasti kaikki ei ole normaaleja.

Kyllä ennen aikaan isovanhemmat auttoi enemmän kuin nykyään keskimäärin. Lähes kaikilla kavereillani oli eläkkeellä oleva mummo, jonka luokse mennä koulun jälkeen tai kipeänä. Jos isovanhemmat asui kauempana, heidän luokseen saatettiin mennä pidemmäksikin aikaa kylään tai he tulivat pidemmäksi aikaa ja hoitivat lapsia. Nykyään harvalla perheellä on yhtä tiivistä tukiverkkoa ja täysin auttamishaluttomia isovanhempiakin on. Aika yksinään saa pärjäillä. Meidän lapsilla on ihanat isovanhemmat, mutta vielä täysillä työelämässä eli eivät voi osallistua niin paljon, vaikka ehkä haluaisivat, ja toisaalta eläkeläisilläkin tuntuu olevan paljon harrastuksia ja menoja, toisin kuin omilla isovanhemmillani aikanaan. Eikä siinä mitään pahaa ole, tottakai saa olla oma elämä ja itse pitää määritellä se, minkä verran haluaa/jaksaa auttaa! Mutta perusteluna "minä olen jo osani tehnyt" on vähän ontuva, jos on itse aikanaan apua saanut reilustikin...

hassu kirjoitti:

Isovanhempien ei mielestäni ole pakko hoitaa lapsenlapsiaan tai edes tavata heitä. Isovanhempien ikä ja kunto taitavat vaihdella kovastikin siinä kohtaa kun tulevat isovanhemmiksi. Samoin myös taloudellinen tilanne vaikuttaa kovasti. Monikaan ei pysty rahalliseseti tukemaan lapsiaan, kun palkka/eläke ovat pieniä.

Mutta se mikä pistää mietityttämään on, että miksi omiin lapsiin ja lapsenlapsiin suhtaudutaan vihamielisesti? Jos terveys ja/tai taloudellinen tilanne on huono, niin tämän luulisi myös lasten ymmärtävän? Ei huono terveyst tai vähäiset rahat estä olemasta toiselle ystävällinen. Jos huonon terveyden takia ei pysty hoitamaan lapsia, niin lastenlapsia voi silti tavata silloin kun lasten vanhemmat ovat paikalla. 

Ihmissuhteet ovat vastavuoroisia ja lapset eivät pysty itsenäisesti rakentamaan suhteita sukulaisiinsa, vaan asia vaatii aikuisten aktiivisuutta. Jos haluaa hyvät suhteet lapsenlapsiin, niin heitä on tavattava säännöllisesti. Mikäli lapsi on tullut huomioitu omana itsenään, niin luultavasti hän on kiinnostunut tapaamaan isovanhempiaan sitten kun on itsenäinen. Mummoni vietti paljon aikaa lastenlasten kanssa ja kun hän iäkkäämpänä oli sitten huonomassa kunnossa, kaikki viisi lastenlasta kävivät säännöllisesti häntä tapaamassa ja mummo ilahtui aina kun lapset kävivät. 

Suomessa on monissa suvuissa vihamielinen kasvatuskultturi ja omaa lasta tavallaan vihataan. Ei aktiivisen tietoisesti vaan tiedostamatta. Lasta ei auteta (vaikka voisi), halutaan että lapsi kärsii ja sillä on vaikeaa, ollaan vahingoniloisia kun lapsella on vastoinkäymisiä ja suhtaudutaan ylipäätään lapseen vihollisena ja kilpailijana.

Tää on TAVATTOMAN yleistä mutta piilotettua. Tästä oli avlla joku aika sitten hyvä ketju, otsikko oli jotain ”vanhemmat jotka kostavat ja näpäyttävät aikuisia lapsiaan”.

Meillä mun suku on tätä täynnä ja miehen suku myös, joskin vähän lievempänä.

Apua ei saada, saadaan vaan ilkkumista, nälvimistä ja vahingoniloista vittuilua.

Mutta sitä se on, kun asennoituvat siten että omat aikuiset lapset on vihollisia joita vastaan kaikessa ”kilpaillaan”

Ja ikävä sanoa, tää on juurikin suurten ikäluokkien ihmisten ominaisuus.

Minä olin lähes 3kk sairaalassa, kun vanhin lapsi oli vauva. Mies muutti vanhemmilleen lapsen kanssa, että pystyi käymään töissä ja vauvan isoisä oli hänen kanssaan päivät. Ollaan asiasta erittäin kiitollisia, koska ei meillä ollut varaa siihen, että mies ottaa 3kk palkatonta vapaata töistä, kun minäkin olen äitiyslomalla.

Minun lapsiani on hoitanut kummatkin isovanhemmat. Olemme saaneet puolisoni kanssa matkustella ja tehdä kaikkea kivaa.

Lapsenme ovat nyt nuoria aikuisia ja auttavat nyt isovanhempiaan.

Saamme vieläkin puolisoni kanssa mennä melko vapaasti.

Isovanhemmat ovat siis olleet lapsemme apuna ihan laitokselta asti.

Ekan kerran jätin 2 kk hoitoon ja toisen lapsemme kohdalla viikon vanhana yön yli hoitoon.

Rahallisesti on myös autettu, ostamalla vaatteita yms mitä vauva tarvitsee.

Vieläkin isovanhemmat tankkaa esim auton.

Olen ajatellut, että jos minusta tulee joskus isovanhempi autan voiieni mukaan.

Miehen äiti on kaikista hyväkuntoisin, hän on avuksi kaikessa silloin kun käyvät(asuvat 2h ajomatkan päässä) ja ovat ukin kanssa hoitaanet yksinkin nyt 7kk ikäistä lastamme yhden illan.

Omat vanhempani ovat lähinnä sylittäjinä silloin kun vauvalla hyvä hetki. Ja äiti tekee ruokaa paljon ym pientä arkista. Käyvät kun pystyvät, asuvat yli 3h ajomatkan päässä.

Molemmat ovat tuoneet lahjaksi vaatteita ja/tai leluja.

Yleensä sanotaan että yksi äiti hoitaa vaikka 5-10 lasta mutta viisi lasta ei pysty hoitamaan yhtä isoäitiä. Ja paikkansa pitääkin tämäkin totuus.  Nykyisin äidit ovat kovia vaatimaan kaikkea mikä helpottaa heidän elämäänsä mutta harva tulee toimeen kanssaihmisten kanssa että voisivat saada vaikka lastenhoitoapua tarvittaessa. Uskon edelleen että osa iso vanhemmistakin mielellään auttaa lastenhoidossa ja jopa liiankin kanssa ihan väsymykseen asti lastenhoidossa. Itse olen auttanut aina kysyttäessä ja hoitanut myös heitä mielellään. Vaikka ovat vilkkaita ja touhukkaita lapsia ja vievät kyllä mehut aika tarkkaan.  Mutta lapsuus on kuitenkin sangen lyhyt aika ihmisen elämässä ja muistot mummolasta ovat aarrettakin kalliimmat lapsille sitten aikanaan. Mutta ihmiset ovat erilaisia niin mummoina ja vaareina kuin ihmisinä yleensäkin.

Katsojan ääni kirjoitti:

Yleensä sanotaan että yksi äiti hoitaa vaikka 5-10 lasta mutta viisi lasta ei pysty hoitamaan yhtä isoäitiä. Ja paikkansa pitääkin tämäkin totuus.  Nykyisin äidit ovat kovia vaatimaan kaikkea mikä helpottaa heidän elämäänsä mutta harva tulee toimeen kanssaihmisten kanssa että voisivat saada vaikka lastenhoitoapua tarvittaessa. Uskon edelleen että osa iso vanhemmistakin mielellään auttaa lastenhoidossa ja jopa liiankin kanssa ihan väsymykseen asti lastenhoidossa. Itse olen auttanut aina kysyttäessä ja hoitanut myös heitä mielellään. Vaikka ovat vilkkaita ja touhukkaita lapsia ja vievät kyllä mehut aika tarkkaan.  Mutta lapsuus on kuitenkin sangen lyhyt aika ihmisen elämässä ja muistot mummolasta ovat aarrettakin kalliimmat lapsille sitten aikanaan. Mutta ihmiset ovat erilaisia niin mummoina ja vaareina kuin ihmisinä yleensäkin.

Nykyään äideille kohdistuu valtavat paineet. Kukaan isovanhemmista ei ole elänyt sellaisten vaatimusten ristitulessa kuin nykyäidit. Entisillä metodeilla lähtisi lapset huostaan heti.

Lue ketju. Täältä näet, mitä vailla nykyvanhemmat on. Ei ole kohtuuttomia vaatimuksia nähnytkään, muuta kuin isovanhempien taholta, joista osa suorastaan häiriköi sairaalla tavalla lastensa elämää.

Ei mitenkään.

Ei ilmeisesti ole kovinkaan tavallista, että isovanhemmat olisivat poikkeuksellisen suurena apuna erityisesti juuri vauva-aikana. Myöhemmin meillä auttoivat jonkin verran kyllä.

Erikoista on mun mielestä se, että omille vanhemmilleen katkeroitunut isoäiti kostaa kokemansa vääryyden omalle lapselleen. "En auta, kun en minäkään mitään apua koskaan saanut". Ei mahdu kaaliin. Ei kosto sitä haudassa jo vuosikymmeniä maannuutt mitään haittaa. Miksi pistetään paha kiertämään, luulisi että pikemminkin haluaisi omille lapsilleen parempaa, kuin mitä itse on saanut. Vai pistetäänkö se avun saamattomuus lapsen syyksi?

Vierailija kirjoitti:

Erikoista on mun mielestä se, että omille vanhemmilleen katkeroitunut isoäiti kostaa kokemansa vääryyden omalle lapselleen. "En auta, kun en minäkään mitään apua koskaan saanut". Ei mahdu kaaliin. Ei kosto sitä haudassa jo vuosikymmeniä maannuutt mitään haittaa. Miksi pistetään paha kiertämään, luulisi että pikemminkin haluaisi omille lapsilleen parempaa, kuin mitä itse on saanut. Vai pistetäänkö se avun saamattomuus lapsen syyksi?

Anoppini: Minulla oli paska anoppi, joten minä olen nyt vielä pahempi.

Vuosisadan älykkö. Ei ole sitten poikaansakaan nähnyt vuosiin, eikä lapsenlapsia ollenkaan.

Hoidin lapsenlasta jonkin verran vauvana. Lauloin vaunua lykkiessä. Kuusivuotiaana lauloin sitä ja lapsi muisti sen heti!

Seuraavaa hoidin vähemmän. Nyt käyvät harvakseltaan yökylässä. Muuten kyläilevät. Miniä ei välitä niinkään käydä, mutta en anna häiritä.

Omaa lastani hoidimme itse vapailla ollessa. Mummu oli liian vanha siihen. Oli miten tahansa, hyvät välit kannattaa säilyttää.

Meillä äitini näkee lapsia viikottain ja hoitaa heitä säännöllisesti. Äitini asuu nykyään yksin, joten yökylään voi ottaa vain toisen lapsen kerrallaan (lapset 7- ja 4-vuotiaat). Anoppi asuu puolisonsa kanssa kauempana, lapset ovat heillä yötä kaksi-kolme yötä kahden kuukauden välein. Molemmat mummit ovat eläkkeellä, äitini on anoppia vanhempi.

Appiukko näkee lapsia synttäreillä. Ilmoitti jo heti esikoisen synnyttyä, ettei hän aio osallistua sen enempää. Mielestäni reilua, että sanoi ääneen. Tekee myös itselleni helpoksi sen, että mummeja autetaan, sitten kun sen aika tulee ja appiukolle lähetetään jouluisin kukka piristämään mieltä.

Molempien puolien isovanhemmat ovat elossa. Kukaan ei ole auttanut yhdenkään lapsen kohdalla mitenkään. Synttäri- joulu- yms lahjat he laittavat lapsille, mutta siinä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Hoidin lapsenlasta jonkin verran vauvana. Lauloin vaunua lykkiessä. Kuusivuotiaana lauloin sitä ja lapsi muisti sen heti!

Seuraavaa hoidin vähemmän. Nyt käyvät harvakseltaan yökylässä. Muuten kyläilevät. Miniä ei välitä niinkään käydä, mutta en anna häiritä.

Omaa lastani hoidimme itse vapailla ollessa. Mummu oli liian vanha siihen. Oli miten tahansa, hyvät välit kannattaa säilyttää.

Mutta kun ne hyvät välit eivät ole aina mahdolliset, valitettavasti. Joskus on pakko katkaista välit oman hyvinvoinnin vuoksi. Toki silloin välit eivät ole hyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sanovat mielellään jäävänsä vauvan kanssa kotiin, mutta yleensä tulee jo vartin päästä soitto perään, etteivät saa vauvaa rauhoittumaan ja voinko palata kotiin. Enää en edes kuvittele pääseväni mihinkään, jos vanhempani tulevat avuksi. Joo, saan siivota rauhassa heidän katsoessaan vauvaa, mutta siinä se.

Ihana että muillakin on tällaista!! Luulin olevani ainut!

Arvostaisin sitä, että olisi soitettu. Varsinkin kun itse pyysin, että soittavat jos vauvalla on hätä.

Tulin lenkiltä tilanteeseen jossa vauva on hiestä märkä ja huusi täysillä ja mummo hytkyttää ja hokee.:"kyllä mummo osaa hoitaa". Minut huomatessaan kertoi, että vauva alkoi ihan äsken huutamaan.

Meillä oli mummulla lempilapsi kahdesta lapsenlapsesta, molemmat lapsenlapset mun. Sitä vanhempaa olisi hytkytetty, nuorempi taas heitettiin sänkyynsä, ovi kiinni ja sitten alakertaan leikkimään lempilapsen mahdollisimman äänekkäillä leluilla. Kun tulin kotiin, sitten silmät kirkkaana väitettiin, että ihan just heräsi vauva päikkäreiltä, vaikka lapsesta näki, että itkua on kyllä kestänyt huomattavasti pidempään kuin "ihan just". Itkuhälytintäkin syytti, ettei kuulunut mitään. Ei varmaan, kun vääntää volumen nolliin.

Ja se meteli kuului alakertaan ilmankin, kun mun nuorimmaisella on kovin kantava ääni,oli sitä jo vauvana.

Kakkakin oli tullut aina ihan just, vaikka kuka tahansa vaippaikäisenvanhempi näki, ettei vaipan sisältö ole kovin tuoretta.

Kun sanoin anopille että voisi lopettaavalhtelun, niin marttyyri siinä yritti itkua vääntää, kun ikinä ei ole häntä näin pahasti loukattu. No, varmasti tympäsi, kun jäi kiinni, eikä idioottina pitämässä miniä ihan niin tyhmä olekaan. Nykyään ihmettelee, miksi lapsia ei hänen hoivaansa jätetä? Niin. Miksihän? Tähän vielä päälle ne allergioiden vähättely jne.

Aika viileiltä tuntuvat monien äitien ja isien välit jälkikasvuunsa. En näitä lukiessa yhtään ihmettele miksi palvelutalot täynnä kansaa jota kukaan ei halua tavata. Sitä saa mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Aika viileiltä tuntuvat monien äitien ja isien välit jälkikasvuunsa. En näitä lukiessa yhtään ihmettele miksi palvelutalot täynnä kansaa jota kukaan ei halua tavata. Sitä saa mitä tilaa.

No ne ei ajattele sitä noin. Mun vanhemmat oli hirviövanhemmar, väkivaltaiset ja ilkeät, heitti lapsensa ulos 18v iässä ilman mitään apuja tai tukea (mukaan sai repullisen vaatteita, ei muuta). Sen jälkeen ne hylkäsi täysin, ei pitäneet yhteyttä eikä saanut mennä jouluksi enää kotiin.

Kun lapsenlapset syntyi niin eivät tulleet edes ristiäisiin ja ilmoittivat että eivät sitten auta mitenkään koskaan eikä heiltä saa pyytää apua.

Eivät mitenkään olleet elämässämme mukana.

No nyt ovat lähestymässä 80v ikää ja ällistelevät ja motkottavat miten KIITTÄMÄTTÖMÄT lapset heillä on ja on se kumma kun emme auta heitä ja ole hyppäämässä talkoisiin.

On joo tosiaan todella ihme. Vituttaa tosissaan se että tää pannaan mun syyksi ja kehtaavat haukkua kiittämättömäksi. Mistä tässä pitäisi olla kiitollinen? Kaltoinkohtelusta? Väkivallasta? Hylkäämisestä? Välinpitämättömyydestä?

Miehen vanhemmat ökyrikkaita. Rahaa tunkivat joka välissä. Minusta ja miehestäni tämä oli kiusallista. Rakkauden osoittamista kyllä, mutta toisaalta ei voinut välttyä ajatukselta, etteivät oikein luottaneet meidän kykyymme hoitaa talouttamme. Ei meillä rahalle olisi tarvetta ollut. Omien lapsiemme kohdalla emme tule toimimaan samalla tavalla.

Meillä oli kahdet vanhemmat, joista ainoastaan lapsen isän äiti auttoi. Kun hän kuoli syöpään lasten ollessa vielä pieniä, oli se erityisesti lapsille kova pala, koska myös he pitivät todella paljon kyseisestä mummusta. Nyt hänen puolisonsa on vanha ja tarvitsee jatkuvasti apua. Hiukan typerästi hän hoiti omat välinsä lapsenlapsiin, koska heistä olisi nyt paljon apua ja iloa hänelle. Meistä pienikin apu oli todella tarpeellista, erityisesti arkisissa asioissa. Meillä on kolme lasta, jotka ovat jo aikuisia.