Lue keskustelun säännöt.
Olen mies ja vihaan isänä oloa
04.03.2015 |
Olisiko täällä jotain vinkkejä siihen, miten saisin asenteeni muuttumaan. Ei ole onnistunut vaikka yritän. Minusta tuntuu, että lapseni on pilannut elämäni. Haaveilin aina isyydestä enkä mielestäni kuvitellut että se on pelkkää ruusuilla tanssimista. Mutta tämä 3 vuotta on ollut aivan täyttä helvettiä. Olemme kaikki koko ajan pahalla päällä, väsyneitä ja PA. Ja ainakin vielä 15 vuotta samaa tiedossa. Mitä mielikuvaharjoituksia tässä voisi tehdä tilanteen eteen. Tiedän että tämä on itsekästä ajatella näin, mutta tuntuu että koko elämä on nyt ohi. Kummankaan ei tarvitse haaveilla mistään uramahdollisuuksista koska mukula määrää päivän ajankäytön. Yhdynnässä olen ollut joskus raskausaikana viimeksi koska vaimoni sanoo suoraan olevansa haluton eikä näe minua enää seksipartnerina vaan lapsensa isänä. Lisäksi katson tuolla noita muiden kakaroita ja pelkään että omasta tulee samanlaisia huonosti käyttäytyviä käveleviä hankaluuksia kuin suuri osa lapsista tuntuu olevan. Elämäni suurin virhearvio, mutta takaisin ei pääse.
Kommentit (215)
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 12:15"]
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 12:07"]
Mutta kun ihminen hankkii lapsia, on ihan itsestä kiinni millaiseksi sen elämän rakentaa.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Tähän vaikuttaa mm. se, minkälainen lapsi on kyseessä, onko erityisiä tarpeita, minkälainen on tukiverkosto, miten parisuhde voi, minkälaisen kasvatuksen on itse saanut, mikä on oma temperamentti ja minkälaisissa psykologisia ominaisuuksia on sattunut perimään ja mitkä ovat omat arvot. Monille on mahdotonta olla täysin onnellisia lapsiperheessä. Onnellisuus ei ole asennekysymys.
[/quote]
Nimenomaa on. Onni ei koskaan tule ulkoapäin van sen rakentaa jokainen itse. Lapsista tulee myös juuri sellaisia kuin vanhemmat aikaansaavat. Kaikesta saa juuri niin vaikeeta (tai helppoa) kuin haluaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 21:14"]
Vinkki: aloita tietoisesti olemaan kiitollinen lapsestasi. "Rukoile" joka ilta ja kiitä lapsestasi, että hän on juuri sellainen kuin on. Yritä löytää se kiitollisuuden tunne, keskity löytämään se. Pelkkä hokema ei auta.
Näin minä muutin asenteeni kauhukakaraamme kohtaan. Ihan "virallinen" mielikuvaharjoittelu.
[/quote]
Kiitä siitä, että niitä on vain yksi ja rukoile, ettei vaimo anna jatkossakaan, eipähän tule toista. Kyllä yhdestä vielä selviää.
Olen samaa mieltä kuin muutama muu, että nyt pitäisi selvittää onko lapsen huutaminen oikeasti poikkeuksellista vai tuntuuko ap:sta vain siltä. Voi olla että pk:ssa ovat oikeassa, että huutaahan se mutta ei mitenkään huolestuttavan paljon. Silloin ap:n täytyy miettiä onko hän nyt vain liian herkkä lasten aiheuttamalle metelille muun stressin vuoksi ja miten sitä stressiä voi lievittää. Ja voiko vaikka kuulosuojaimilla suojata itseään siltä mikä sinänsä ei ole epänormaalia ääntä mutta nyt vain tuntuu siltä ja se normaalikin on vähän liikaa.
Ja sen lisäksi, jos lapsi on päivän päiväkodissa, on surullista jos hän joutuu mankumaan huomiota iltaisin ja viikonloppuisin kotona. Ap kertoi että lapsi mankuu huutamalla huomiota, mutta ei sitten haluakaan leikkiä tai halauksia ja huutaa taas. Sitä positiivista huomiota pitäisi antaa lapselle paljon ja ennen kuin hän ehtii sitä alkaa huonolla tavalla vaatia. Lapsen kanssa ollaan ja häneen keskitytään ja ollaan kiinnostuneita siitä mitä hän tekee tai näkee tai ajattelee tai sanoo sillä hetkellä kun ollaan yhdessä, siis ollaan vuorovaikutuksessa eikä vain sijaita samassa autossa tai eteisessä tai talossa ja komennella. Ja kun tulee tilanne että ei voida lapseen keskittyä juuri silloin, ei lähdetä leikkimään sitten kun lapsi kirkuu, vaan ennakoidaan. Huomataan lapsi kun hän vielä lähestyy asiallisesti. Puhetta ymmärtävälle voi sanoa heti kun hän tulee siihen sen näköisenä että haluaa huomiota, että tiedän että haluat nyt leikkiä, mutta nyt minun täytyy tehdä tämä työasia, ottaisitko vaikka kynät ja paperia ja tule tähän hiljaisesti piirtämään, leikitään sitten kun olen valmis. Pienempi lapsi mennään ohjaamaan jonkin puuhan pariin lähelle, ollaan siinä se hetki että hän tarttuu puuhaan ja siirrytään itse takavasemmalle, välillä kannustetaan kun lapsi näyttää vaikka että tällainen palikka löytyi. Tällainen onnistuu kun lapsi muuna aikana saa tarpeeksi positiivista huomiota. Tällainen ei onnistu jos lapsella on krooninen vajaus yhteisolosta.
Tai sitten ollaan ihan kerta kaikkiaan muualla silloin kun ei voida keskittyä lapseen ja toinen vanhempi hoitaa hänet, niin ei synny tilanteita joissa lapsi mankumalla saa huomiota. Lapsi oppii ihan parista kerrasta, että ensin vanhemman huomiota ei saa, mutta kyllä se siitä kun tarpeeksi mankuu ja huutaa. Myös se lapsen torjuva reaktio ja taas huutaminen kun tarjoat sitä huomiota, voi olla osa sitä testaamista, että kun et äsken välittänyt minusta etkä huomannut minua, niin miten tosissasi sinä nyt muka haluat viettää minun kanssa aikaa. Ja lapsi huomaa että ei kovin tosissaan, mutta silti hän sitä huomiota haluaa ja tarvitsee ja jatkaa yrittämistä. Mutta siis, tällaisesta tulee hyvin nopeasti tapa, lapsi ei enää edes monissa tilanteissa yritä saada huomiota hyväksyttävillä tavoilla. Ja se yhteinen leikkikin voi olla vaikeaa hyvänäkin hetkenä, kun sitä ei ole ollut. Voi olla että teidän lapsi on tämän asian suhteen erityinen, tai että sinun ja lapsen suhteessa on jotakin joka tekee tästä ongelman. Mutta jos tuntuu että se huutamistapa on nyt tiukassa, niin sen muuttaminen vaatisi järjestelmällistä muutosta omassa toiminnassasi. Kaikkien lasten kanssa tällaista ei tarvitse niin tarkasti tehdä, mutta se ei ole mitään elämän epäreiluutta vaan se vain on.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:07"]Mulla on sulle ratkaisu. Se on avioero. Mutta koska olet aivan kuten suurin osa suomalaisista miehistä eli velvollisuudentunnosta elämänsä hukkaan heittävä nössykkä, et sitä tule tekemään. Mitä jos kuitenkin miettisit sitä, että otat vastuun elämästäsi. Kerrankin. Vastuun ottamista ei ole se, että jää nyhjäämään paskaan elämään. Hyvä isä voit olla vaikka et olisi lasten äidin kanssa suhteessa tai elä ydinperhe-elämää 24/7/365. [/quote] Jes. Tämä ratkaisi kertaheitolla kirkuva lapsi -ongelman.
[/quote]
Niinpä. Mutta juuri ap:n kaltaiset miehet eivät tätäkään ratkaisua hyväksy, koska he ovat nielleet konservatiivisen aivopesun, jossa mies jää suhteeseen oli tilanne mikä tahansa, koska "lasta ja vaimoa ei voi jättää, vain paskahousut tekevät niin".
Itsehän olen sitä mieltä, että vain paskahousut ja tyhmät uhraavat elämänsä vaikka haluaisivat jotain muuta. Tilanteet muuttuvat. Pitää elää sen mukaan.
[/quote]Nämä ratkaisut on mietittävä ennenkuin perustaa perheen. Kun lapsi on hankittu,et voi vaan ajatella,että ei tää ollutkaan kivaa,taidanpa lähteä omille teilleni, kun se on helpompaa. Lapsesta on kannettava vastuu. Jos ei itse jaksa vastuuta lapsesta vaikka on toinenkin vanhempi sitä jakamassa, miksi toisen(äidin) vanhemman pitäisi jaksaa se vastuu yksinään. Helppoahan se on lähteä kun ei huvita huoltaa perhettä, mutta se ei ole oikein. Jos perheen hankit siitä huolehdit. Ei se ruusuilla tanssimista ole kenellekkään.Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.
Menkää koko perhe aikaisemmin nukkumaan ja syökää kunnon ruokaa. Sillä se pahantuulisuus ja väsymys poistuu. Miten urakehitys liittyy lapseen? Ettekö te käy töissä ollenkaan? Kai lapsi on päivät tarhassa purkamassa energiaa ja leikkimässä ikätovereiden kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:48"][quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:42"]Minä en ikinä halunnut lasta,olen lähes inhonnut lapsia aina ja muija lopetti pillerit puhumatta asiasta tietenkään.
lapsen syntymä oli vaikea,3vrk valvoin yhtäkyytiä lapsen sängyn tai mikä kaukalo se sitten ikinä olikaan vieressä,en edes uskaltanut koskea siihen kaikkien letkujen ja johtojen seassa.
jotain tapahtui silloin,en osaa sanoa mitä mutta tuosta olennosta tuli tärkeintä mitä voi olla,7viikkoa kesti ennenkuin pääsi kotiin,alkuun 3h välein huoltotauko.
nyt on 3v terve,reipas,iloinen (huonojakin aikoja tietenkin ollut myös)poika joka nukkunut aina huonosti ja on välillä vituttanut ja väsyttänyt ihan helvetisti ja muija on täysin perseestä ollut viimeisen vuoden,ei seksiä,ei minkäänlaista läheisyyttä,kiukuttelee,on vittumainen,menee karkuu jos yrittää lähellekään,survoo vaan kyynärpäillä,jatkuvasti suurinpiirtein burkha päällä,nukkuukin rintaliivit päällä,lapsi kun on syönyt tunkee sohvalle tuijottamaan televisiota,lapselle laittaa tabletista jotain lastenohjelmia,istuu pitkissä vaatteissa villatakki päällä viltti niskassa vaikka takkaa lämmittää ja olkkarissa 26°lämmintä,haiseekin jo ummehtuneelle mummolle.
sen käytös vaan vituttaa ihan äärettömästi.
lapsi on siinä iässä että oppii mielettömästi uutta kokoajan,sen kanssa pitäisi kasata jatkuvasti legoja,lukea kirjoja,leikkiä autoilla ja haluisi aina lähteä isin mukaan,käydään asioilla,stigalla laskemassa,autotallissa ym. Ja tarhasta haettaessa on aina iloisena odottamassa aidan takana kotiin lähtöä,penskat on tarhassa muutenkin hauskoja kun tulevat puhumaan ihan ihme asioista ja tuntevat kuka hakee ketäkin ym.
osaa meidänkin apina pistää ranttaliksi,huutaa,riehuu ym. Kauppareissuilla vaikka yleensä menee ihan hyvin,kerrankin komensin olemaan auton vieressä NÄTISTI kun laitan ovet lukkoon (ikävä tapa lähteä ryntäilemään päättömästi) poika alkoi huutamaan ihan täysillä apua apua kun oli oppinut uuden sanan ja samalla viereiselle autolle tuli joku mummo mikä katsoi hieman pitkään.
ajatus lähti hieman harhailemaan,mutta vituttaa tuo akka ihan helvetisti,en tiedä mitä sille tekee? Vetää turpaan,heittää pihalle?
ei tämä isänä olo nyt niin huonoa ole kun on paskavaippa ajasta päästy yli ja lapsi osaa jo puhua,kommunikointi helpompaa eikä turhastu kun muut ei ymmärrä mitä tarkoittaa tai haluaa.
t.mies39v
[/quote]
Olet sairas yksilö ja todella paska isä, kun tunnelmoit lapsesi äidin hakkaamisella.
[/quote]
Tunnelmoi millä? Omasta mielestä kysyin mitä pitäisi tehdä kun omat konstit ovat loppu?
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 12:34"]
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 12:15"]
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 12:07"]
Mutta kun ihminen hankkii lapsia, on ihan itsestä kiinni millaiseksi sen elämän rakentaa.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Tähän vaikuttaa mm. se, minkälainen lapsi on kyseessä, onko erityisiä tarpeita, minkälainen on tukiverkosto, miten parisuhde voi, minkälaisen kasvatuksen on itse saanut, mikä on oma temperamentti ja minkälaisissa psykologisia ominaisuuksia on sattunut perimään ja mitkä ovat omat arvot. Monille on mahdotonta olla täysin onnellisia lapsiperheessä. Onnellisuus ei ole asennekysymys.
[/quote]
Nimenomaa on. Onni ei koskaan tule ulkoapäin van sen rakentaa jokainen itse. Lapsista tulee myös juuri sellaisia kuin vanhemmat aikaansaavat. Kaikesta saa juuri niin vaikeeta (tai helppoa) kuin haluaa
[/quote]
Sinustako siis kaikki voivat olla onnellisia missä tahansa olosuhteissa? Kaikilla on yhtä paljon kykyä tehdä elämästään sellainen kuin haluaa? Kaikilta löytyy psykologinen joustavuus olla vain välittämättä kaikesta siitä, mikä omassa elämässä on pielessä?
Kuulostaa valitettavasti siltä, että asut kuplassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apua. Alan itse kallistua yhä enemmän sen puolelle etten halua lapsia. Nainen siis olen, mutta nautin niin paljon vapaudesta. Lapsijutut on tylsiä, henkisesti kuormittavaa olla koko ajan läsnä ja roolimalli, ja jatkuvasti pitää hoitaa. Olen ollut lastenhoitajana joten tiedän mitä lapsiperhearki on, ja vaikka se voi olla vähän eri omien lasten kanssa niin.. En tiedä.
Mutta ap on jo soppansa keittänyt, nyt kannattaa tosiaan muuttaa jotenkin ajatusmaailmaansa. Samaa EI ole luvassa vielä 15 vuotta, kun lapsi on jo vaikka kouluiässä vapautta tulee paljon enemmän. Ja ihan hyvä vinkki se että kiinnyt lapseen enemmän jos hoidat, ja voit vaikuttaa kasvatukseen. Lapsi kun kasvaa sille tulee persoonaakin enemmän ja voitte olla myös kavereita. Et varmana siltä osin tule myöhemmin katumaan. Jos et ole läsnä, lapseen ei tule suhdetta. Mitä taas tulee uraan, no jaa. Laittakaa lapsi päivähoitoon niin molemmilla on vapautta. Älkääkä hankkiko lisää. Rakastatko vaimoasi? Puhukaa avoimesti.. menee liibalaabaksi, mutta mieti mikset voi olla kotona vapautunut ja rento ja pitää hauskaa perheesi kanssa. Siinähän se ydin on. Miksi on niin kireää?
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 13:56"]
Apua. Alan itse kallistua yhä enemmän sen puolelle etten halua lapsia. Nainen siis olen, mutta nautin niin paljon vapaudesta. Lapsijutut on tylsiä, henkisesti kuormittavaa olla koko ajan läsnä ja roolimalli, ja jatkuvasti pitää hoitaa. Olen ollut lastenhoitajana joten tiedän mitä lapsiperhearki on, ja vaikka se voi olla vähän eri omien lasten kanssa niin.. En tiedä.
[/quote]
Se ero on siinä, että toisin kuin hoitolapset, omat lapset vievät rahaa, niistä ei pääse eroon, ja kaikista niiden murheista ja ongelmista vastaat viime kädessä sinä. Jos tämä e kuulosta kohtuulliselta ja hyvältä diililtä, jää ihmeessä lapsettomaksi. Siihen ei liity mitään huonoja puolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:30"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:27"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:07"]Mulla on sulle ratkaisu. Se on avioero. Mutta koska olet aivan kuten suurin osa suomalaisista miehistä eli velvollisuudentunnosta elämänsä hukkaan heittävä nössykkä, et sitä tule tekemään. Mitä jos kuitenkin miettisit sitä, että otat vastuun elämästäsi. Kerrankin. Vastuun ottamista ei ole se, että jää nyhjäämään paskaan elämään. Hyvä isä voit olla vaikka et olisi lasten äidin kanssa suhteessa tai elä ydinperhe-elämää 24/7/365. [/quote] Jes. Tämä ratkaisi kertaheitolla kirkuva lapsi -ongelman.
[/quote]
Niinpä! Ja jättää äidille kokonaan lapsesta huolehtimisen! Siinä se vasta perheen moniturva on, joka eroaa, kun lapsi tuntuu hankalalta ja seksi ei vaimon kanssa oikein ota pikkulapsiaikana tuulta purjeisiin. Ikinä en suosittele mitään niin ITSEKÄSTÄ kuin ero tuollaisessa tilanteessa. Vain joku lasten ja parisuhteiden vihaaja voi tuollaista suositella, ja sellainen, jolle itsekkyys ja omat himot ja menot ovat se elämän tärkein asia, ja muista läheisistä viis! Sellaiselle on parempi, ettei koskaan perusta minkäänlaista parisuhdetta, perheestä puhumattakaan, jolle itsekkys on elämän pääsisältö ja suunnan sanelija!
[/quote]
Ihminen saa olla itsekäs. Pitääkin olla. Ei lapselle ole hyvä kasvaa huonovointisten vanhempien kanssa. Lapsi voi hyvin kun sekä äiti että isä voivat hyvin ja hyvinvointi tulee vain eron kautta kun jokaisen on otettava vastuu elämästään.
[/quote]
"Itsekkyys" on joka tapauksessa missä tahansa asiassa elämän pääsisältö ja ainoa vaihtoehto (ärsyttää, jos joku asia on mukamas ainoa vaihtoehto.. minkäs teet). Mielummin kuitenkin käyttäisin sanaa egoismi, jolla en tarkoita puhdasta itsekkyyttä, jossa ainoa hyötyjä on tätä itse harjoittava. Jos miettii yhtään tarkemmin asiaa, tullee selväksi, ettei itsettömyyttä tai altruismia ole olemassakaan. Itse kun on aina vain suhteessa johonkin muuhun (asiaan, toiseen ihmiseen, ympäristöön, mukanaan kantamaansa bakteerikantaan ja loisiin jne jne). Lahjaesimerkkiä olen joskus käyttänytkin, koska lahjan antamista usein ja yleisesti käytetään täyttämään altruistisen teon tunnusmerkistö. Vai miten?
En vain usko, että kukaan antaa lahjaa, jollei antaja saisi siitä itsekin hyvän mielen, vihamiehellekin annettu lahja todennäköisesti tähtää sovintoon, joka jo itsessään on tavoiteltava tila olettaen, että tämän ihmisen kanssa täytyy toimia jatkossakin. Loukkaavan tai tahallisen huonon lahjan motiivi taas on kosto, jolloinka antaja taas katsoo saavansa jonkinlaisen hyvityksen mahdollisista kärsimyksistään. Lahja onkin siis vallankäytön väline tässä yhteydessä. Asia eivät ole niin kovin yksinkertaisia, että olisi keskustelupalstalla yksiselitteisesti määriteltävissä milloin esim. eroaminen olisi tavoiteltava vaihtoehto ja kaikkien osapuolten parhaaksi. Muiden parhaaksi (siis myös omaksi) pyrin itsekin toimimaan vaikka se puhdasta egoismia lopulta olisikin. Joskun on vain vaikea tietää mikä se toisen paras on. Kysyminen yleensä auttaa ja ap on tässä toiminut mielestäni oikein ja hyvin. Älkääkä palstalaiset antako kaikkien negailijoiden lannistaa, hyvin te usein vedättekin. Jos on itsellä paha olla niin paistaahan se läpi usein.
Ap:lle on tullut mielestäni hyviä neuvoja, toivottavasti asiat siellä helpottavat ja saat ratkaistua epätyydyttävän tilanteen!
Lapsi on pieni lyhyen aikaa elämässä. Tärkeintä on, että et tee toista ja aloita samaa alusta. 5 vuotias on jo paljon helpompi ja 10 vuotiaat sallivat vanhempien harrastaa enemmänkin. 5 tai 10 vuotta on helvetin pitkä aika odottaa, mutta se on kuitenkin vain pieni osa aikuisikää.
Suhdetta kannattaa käydä selvittämässä pariterapiassa. Hätäinen ero tuossa kriisitilanteessa kostautuu koko loppuiän ongelmina teille kaikille, jos suhde on perustaltaan kunnossa. Ja sitten kun saatte seksielämän pyörimään, muista ehkäisy.
M42
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät kaikki ihmiset nauti pienistä lapsista. En minäkään nauttinut. Kärvistelin kuitenkin, hoidin lapsiani ja yritin pysyä järjissäni. Siinä 8-10-vuotiaina lapsilta alkoíkin tulla jo vaikka minkälaista fiksua tarinaa ja huomioita ja yllättäin huomasin nauttivani heidän seurastaan. Kasvukivut jäivät ja olin oppinut rooliini äitinä. Minulla se kipuilu ja kasvaminen kesti aika kauan, moni kuitenkin selviää vähemmällä. Sanoisin siis, että viimeistään aika ratkaisee ap:n ongelman. Vinkkini on kuitenkin se, että molemmat otatte aikaa myös itsellenne ja varaatte aikaa sellaisille jutuille, mistä nautitte.
"Paras" aikuisikä ajoittuu ehkä välille 25-50. Silloin on jo valmistunut ammattiin ja alkaa olla esim. taloudellisia mahdollisuuksia tehdä asioita, mutta ei ole vielä tullut pahemmin vanhuuden kremppoja. Parasta aikuisikää on siis noin 25 vuotta, enintään 35.
Jos tuosta parhaasta ajasta käyttää 10 vuotta "helvetissä" eläen elämää josta ei nauti yhtään, niin se ei todellakaan ole vähän, se on ihan hemmetin paljon! En siis ymmärrä miten voitte yrittää lohduttaa ap:ta tyyliin "10 vuotta on lyhyt aika" - se on 30-40% ihmisen parhaasta iästä! Se on tosi paljon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 12:15"]
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 12:07"]
Mutta kun ihminen hankkii lapsia, on ihan itsestä kiinni millaiseksi sen elämän rakentaa.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Tähän vaikuttaa mm. se, minkälainen lapsi on kyseessä, onko erityisiä tarpeita, minkälainen on tukiverkosto, miten parisuhde voi, minkälaisen kasvatuksen on itse saanut, mikä on oma temperamentti ja minkälaisissa psykologisia ominaisuuksia on sattunut perimään ja mitkä ovat omat arvot. Monille on mahdotonta olla täysin onnellisia lapsiperheessä. Onnellisuus ei ole asennekysymys.
[/quote]Onnellisuus nimenomaan ON asennekysymys.Ihminen itse on oman onnensa seppä.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 13:50"]
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 12:34"]
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 12:15"]
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 12:07"]
Mutta kun ihminen hankkii lapsia, on ihan itsestä kiinni millaiseksi sen elämän rakentaa.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Tähän vaikuttaa mm. se, minkälainen lapsi on kyseessä, onko erityisiä tarpeita, minkälainen on tukiverkosto, miten parisuhde voi, minkälaisen kasvatuksen on itse saanut, mikä on oma temperamentti ja minkälaisissa psykologisia ominaisuuksia on sattunut perimään ja mitkä ovat omat arvot. Monille on mahdotonta olla täysin onnellisia lapsiperheessä. Onnellisuus ei ole asennekysymys.
[/quote]
Nimenomaa on. Onni ei koskaan tule ulkoapäin van sen rakentaa jokainen itse. Lapsista tulee myös juuri sellaisia kuin vanhemmat aikaansaavat. Kaikesta saa juuri niin vaikeeta (tai helppoa) kuin haluaa
[/quote]
Sinustako siis kaikki voivat olla onnellisia missä tahansa olosuhteissa? Kaikilla on yhtä paljon kykyä tehdä elämästään sellainen kuin haluaa? Kaikilta löytyy psykologinen joustavuus olla vain välittämättä kaikesta siitä, mikä omassa elämässä on pielessä?
Kuulostaa valitettavasti siltä, että asut kuplassa.
[/quote]
Sitä en luule. Mutta sen tiedän, ettei kukaan toinen tai mikään ulkoien asia tee ihmistä onnelliseksi
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 14:53"]
"Paras" aikuisikä ajoittuu ehkä välille 25-50. Silloin on jo valmistunut ammattiin ja alkaa olla esim. taloudellisia mahdollisuuksia tehdä asioita, mutta ei ole vielä tullut pahemmin vanhuuden kremppoja. Parasta aikuisikää on siis noin 25 vuotta, enintään 35.
Jos tuosta parhaasta ajasta käyttää 10 vuotta "helvetissä" eläen elämää josta ei nauti yhtään, niin se ei todellakaan ole vähän, se on ihan hemmetin paljon! En siis ymmärrä miten voitte yrittää lohduttaa ap:ta tyyliin "10 vuotta on lyhyt aika" - se on 30-40% ihmisen parhaasta iästä! Se on tosi paljon!
[/quote]
Mistä ihmeen parhaasta ajasta?
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 15:50"]
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 14:53"]
"Paras" aikuisikä ajoittuu ehkä välille 25-50. Silloin on jo valmistunut ammattiin ja alkaa olla esim. taloudellisia mahdollisuuksia tehdä asioita, mutta ei ole vielä tullut pahemmin vanhuuden kremppoja. Parasta aikuisikää on siis noin 25 vuotta, enintään 35.
Jos tuosta parhaasta ajasta käyttää 10 vuotta "helvetissä" eläen elämää josta ei nauti yhtään, niin se ei todellakaan ole vähän, se on ihan hemmetin paljon! En siis ymmärrä miten voitte yrittää lohduttaa ap:ta tyyliin "10 vuotta on lyhyt aika" - se on 30-40% ihmisen parhaasta iästä! Se on tosi paljon!
[/quote]
Mistä ihmeen parhaasta ajasta?
[/quote]
Miltä tuntuu laikuisesta, jonka vanhemmat ei jaksaneet olla hänen kanssaan. Sille vanhemmalle se oli kuitenkin lyhyt aika elämässä. pahimmassa tapauksessa se, ettei siihen jaksa panostaa, pilaa ihmisen koko elämän.
Lasten kotonaoloaika on niin lyhyt aika elämässäni. Suren jo valmiiksi, että se päättyy.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 22:07"]
Mulla on sulle ratkaisu. Se on avioero.
Mutta koska olet aivan kuten suurin osa suomalaisista miehistä eli velvollisuudentunnosta elämänsä hukkaan heittävä nössykkä, et sitä tule tekemään.
Mitä jos kuitenkin miettisit sitä, että otat vastuun elämästäsi. Kerrankin. Vastuun ottamista ei ole se, että jää nyhjäämään paskaan elämään. Hyvä isä voit olla vaikka et olisi lasten äidin kanssa suhteessa tai elä ydinperhe-elämää 24/7/365.
[guate Eli jos lapsen kanssa menee huonosti eikä jaksa olla isä, neuvotaan eroamaan. Mä olen luullut,että erotaan, kun ei puolison kanssa pärjätä.
Lapsi kuriin jos on huonokäytöksinen.
Ja ei tuo jatku ihan 15 vuotta. Sitten kun lapsi kasvaa ja on kasvatettu hyvin, ei se ole enää fyysisesti ainakaan niin rankkaa, kun osaa jo itse tehdä paljon.
Tuon ikäinen lapsi on aina vähän niinkuin hankala tapaus mutta se menee ohi.
Tiukka kuri, nii ei tulevaisuudessa ole käytösongelmia
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 12:16"]
[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 12:08"]
Jos nyt eroaa, käy seuraavalla kierroksella samoi. Ellei kasva jossain vaiheessa aikuiseksi
[/quote]
Nope. Voi myös valita itselleen paremmin sopivan kumppanin.
[/quote]
Ei se auta, ellei itse ole aikuinen