A-studio Mika Salminen: Mahdollisia rokote haittoja ei vielä tiedetä.
Edellinen aloitus poistui. Ilmeisesti THL hekilöidenkin sanomiset pitää sensuroida?
Katsokaa Yle areenasta A-stuio 2.12 kohdasta 23min eteenpäin tai vaikka koko keskustelu.
Kommentit (136)
Toivottavasti ei käy kuten denguekuumeeseen kehitetyn rokotteen kanssa.
Minulla on ollut käsitys, että Israelissa kaikki on rokotettu, tai ainakin saaneet 1. annoksen. Erään tilaston mukaan tilanne 1.12. on kuitenkin rokotettuja vai 68 %. Onko siis Israelissa asuvat palestiinalaiset jätetty rokottamatta kokonaan?
Vierailija kirjoitti:
Hän toteaa, että riskryhmään kuulumattomien lasten osalta ei tiedetä, että ovatko rokotukset hyödyt heille suuremmat kuin haitat. Siksi varovaisuusperiaatteen mukaan rokotetaan toistaiseksi vain riskiryhmiin kuuluvia lapsia, joille itse tati voi aiheuttaa pahat haitat.
Aikuisten osaltahan tiedetään varsin hyvin, että hyöty on moninkertainen tai monikymmenkertainen haittoihin nähden.
Tiedetäänkö aikuisten osalta. vai tiedtäänkö se vain melkein kuolleiden aikuisten osalta.
Minä ole terve 38v ihminen ja datan perusteella en näe kyllä yhtään syytä miksi minä lähtisin ottaa rokotteen. 2 kertaa jo testattu positiiviseksi ja 0 oireita.
Rokotetut vetoavat terveydenhuollon asiantuntijoiden sanomisiin. Nyt on terveydenhuollon asiantuntija sanonut, ettei mahdollisia haittoja vielä tiedetä.

Oleellisin tieto tässä on, että haittoja on! Kun tähän asti on väitetty, ettei haittoja ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aihe vapaa -foorumeita on muillakin keskustelupalstoilla, jos modelinja ei herkuta täällä :)
Tätä kannattaa harkita. Tällainen linja herättää jo myötähäpeää isolta mediatalolta. Vain tietyt "oikeat" aloitukset tai mielipiteet julkaistaan. Tällainen toiminta oli tuttua jo 30-luvun Saksassa. Onkohan ihan johdon hyväksymä linja?
Onko Pietarissa paljon lunta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän toteaa, että riskryhmään kuulumattomien lasten osalta ei tiedetä, että ovatko rokotukset hyödyt heille suuremmat kuin haitat. Siksi varovaisuusperiaatteen mukaan rokotetaan toistaiseksi vain riskiryhmiin kuuluvia lapsia, joille itse tati voi aiheuttaa pahat haitat.
Aikuisten osaltahan tiedetään varsin hyvin, että hyöty on moninkertainen tai monikymmenkertainen haittoihin nähden.
Oleellisin tieto tässä on, että haittoja on! Kun tähän asti on väitetty, ettei haittoja ole.
Höpö höpö

Ei sellaista ole missään vaihessa väitetty. Vai osaatko näyttää yhdenkin lausunnon jossa olisi noin väitetty?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aihe vapaa -foorumeita on muillakin keskustelupalstoilla, jos modelinja ei herkuta täällä :)
Nuo hullut lienee jo potkittu ulos kaikilta muilta palstoilta. Nyt ovat täällä massayläpeukuttelemassa omia harhaisia kommenttejaan.
No yllätys, jos kirjoitat hyvin monessa paikassa ja alustalla ”väärän” mielipiteen lennät pihalle kuin leppäkeihäs. Tällaisilla alustoilla jossa keskustelu on edes näennäisesti vapaata sitten näkyy niitä soraääniäkin. Näitä bannipaikkoja kutsutaan kaikukammioiksi joissa haistellaan omia parempia pierujaan, ja ollaan kaikki samaa parempaa mieltä asioista
Vierailija kirjoitti:
Eipä tiedetä vielä kaikkia koronankaan jälkivaikutuksia. Se tiedetään, että tuhansia on kuollut. Tautiin, ei rokotuksiin.
Se tiedetään, että suomessa vanhemman väestön kokonaiskuolleisuus on noussut enemmän kuin koronakuolleisuuden pitäisi vaikuttaa. Avoimesta datasta (stati.fi) voi tarkistaa, kun ottaa vaikka 2020 toukokuu-syyskuu ja samat kuukaudet 2021
Vierailija kirjoitti:
Rokotetut vetoavat terveydenhuollon asiantuntijoiden sanomisiin. Nyt on terveydenhuollon asiantuntija sanonut, ettei mahdollisia haittoja vielä tiedetä.
Olet todella yksinkertainen. Ei ihme että et ole ottanut rokotetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän toteaa, että riskryhmään kuulumattomien lasten osalta ei tiedetä, että ovatko rokotukset hyödyt heille suuremmat kuin haitat. Siksi varovaisuusperiaatteen mukaan rokotetaan toistaiseksi vain riskiryhmiin kuuluvia lapsia, joille itse tati voi aiheuttaa pahat haitat.
Aikuisten osaltahan tiedetään varsin hyvin, että hyöty on moninkertainen tai monikymmenkertainen haittoihin nähden.
Oleellisin tieto tässä on, että haittoja on! Kun tähän asti on väitetty, ettei haittoja ole.
Voe voe voe..
Kyllä se on kova paikka olla tyhmä. Otan osaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ei tiedetä? Antiwaxer-salaliittohörhöthän tuntuvat tietävän ne absoluuttisella tarkkuudella.
Antiwaxer - epävahaaja? Ei vahaa säärikarvoja tms?
se on Antivaxer, normi v-kirjaimella. Sana, josta vax tulee on vaccine, ei waccine. Wax on vaha. Mee takas alakouluun opettelemaan kirjoittamista.
Valitettavasti hallitus ei ole kiinnostunut estämään tai rajoittamaan koronan leviämistä, joten rokotus on melkein pakko ottaa.
Hallitus ei hoida työtään, huutaa vaan lisärokotusten puolesta.
Pääministeri ei osaa johtaa ja Kiuru vaikuttaa siksi olevan pulassa (kun ainoa joka hallituksessa näyttää olevan toiminnan nainen, ainoa jlka ansaitsee palkkansa). Kun Kiuru ei saa hallitusta tekemään kunnon rajoituksia niin haluaa nyt kolmannet rokotukset estääkseen katastrofin joka on jo alkanut.
Ollaan oikeasti tuhon tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän toteaa, että riskryhmään kuulumattomien lasten osalta ei tiedetä, että ovatko rokotukset hyödyt heille suuremmat kuin haitat. Siksi varovaisuusperiaatteen mukaan rokotetaan toistaiseksi vain riskiryhmiin kuuluvia lapsia, joille itse tati voi aiheuttaa pahat haitat.
Aikuisten osaltahan tiedetään varsin hyvin, että hyöty on moninkertainen tai monikymmenkertainen haittoihin nähden.
Tiedetäänkö aikuisten osalta. vai tiedtäänkö se vain melkein kuolleiden aikuisten osalta.
Minä ole terve 38v ihminen ja datan perusteella en näe kyllä yhtään syytä miksi minä lähtisin ottaa rokotteen. 2 kertaa jo testattu positiiviseksi ja 0 oireita.
Aikuisten osalta tiedetään sekin, että osa perusterveistäkin saa vakavan tautimuodon ja ehkä pitkäaikaiset haitat. Rokotuksen katsotaan pienentävän näitä riskejä.
Näillä perusteilla päätös ottaa rokote oli helppo. Siitä huolimatta, että olen kahdesti negativiseksi todettu ja 0 oireet. Rokotteet meni myös 0 oireilla.
Koska tämä näyttää perusterveen osalta olevan arpapeliä, vedän arvan siitä nipusta, jossa on enemmän voittoarpoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän toteaa, että riskryhmään kuulumattomien lasten osalta ei tiedetä, että ovatko rokotukset hyödyt heille suuremmat kuin haitat. Siksi varovaisuusperiaatteen mukaan rokotetaan toistaiseksi vain riskiryhmiin kuuluvia lapsia, joille itse tati voi aiheuttaa pahat haitat.
Aikuisten osaltahan tiedetään varsin hyvin, että hyöty on moninkertainen tai monikymmenkertainen haittoihin nähden.
Oleellisin tieto tässä on, että haittoja on! Kun tähän asti on väitetty, ettei haittoja ole.
Ei sellaista ole missään vaihessa väitetty. Vai osaatko näyttää yhdenkin lausunnon jossa olisi noin väitetty?
Jos kaupataan täysin turvallisena, niin minä ainakin ymmärrän sen niin, että väitetään, ettei haittoja ole. Tosin en minä tätä uskonut, koska kyseessä on kokeellinen rokote.
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä että edes mainitsee sanan haitta. Eikös ne ole täysin haitattomia? Letsgobrandon
Mikään tässä maailmassa ei ole kaikille haitatonta. Osa ihmisistä on allergisia jopa omalle hielleen. Mikään ruoka, juoma tai lääke ei ole kaikille vaaraton. Rokotteiden kuten lääkkeidenkin kohdalla pyritään miettimään niiden suhteellinen hyöty. Ihmiset syö kaikenlaista paskaa joka on heille myrkkyä alkaen liiallisesta suolan ja sokerin käytöstä. Naurattaa kuinka nyt jaksetaan jauhaa yhden rokotteen mahdollsista ja erittäin epätodennäköisistä haitoista ihan niin kuin se olisi jotain heroiinia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aihe vapaa -foorumeita on muillakin keskustelupalstoilla, jos modelinja ei herkuta täällä :)
Nuo hullut lienee jo potkittu ulos kaikilta muilta palstoilta. Nyt ovat täällä massayläpeukuttelemassa omia harhaisia kommenttejaan.
Suomi24:llä on ainakin koronaketjuja.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti hallitus ei ole kiinnostunut estämään tai rajoittamaan koronan leviämistä, joten rokotus on melkein pakko ottaa.
Hallitus ei hoida työtään, huutaa vaan lisärokotusten puolesta.
Pääministeri ei osaa johtaa ja Kiuru vaikuttaa siksi olevan pulassa (kun ainoa joka hallituksessa näyttää olevan toiminnan nainen, ainoa jlka ansaitsee palkkansa). Kun Kiuru ei saa hallitusta tekemään kunnon rajoituksia niin haluaa nyt kolmannet rokotukset estääkseen katastrofin joka on jo alkanut.
Ollaan oikeasti tuhon tiellä.
Minkä katastrofin? En näe kuin influenssan pyörivän
Aloittajalta taisi ihan vahingossa jäädä otsikosta pois se että kyse oli lasten rokotehaitoista. Ja siksi lapsia ei vielä rokoteta laajasti. Vain ne joilla hyöty on varmasti haittoja suurempi eli siis riskiryhmät.