Erittäin vahva kemia kahden ihmisen välillä. Oletteko kokeneet?

Oi, minun aloittama ketju 😄 Enpä ole ennen törmännyt itseni aloittamaan ketjuun, joka on jo useamman vuoden takaa. Kiva!

Ap

Vaikka mies olenkin, niin tunneihminen kuitenkin ja aina joskus olen törmännyt samalla aaltopituudella oleviin naisiin, joiden kanssa on ollut sähköä ilmassa, enemmän tai vähemmän. Nuorena oma ulkoinen olemus varmaan edesauttoi asiaa.

Mieleenpainuvin kokemus oli vuosia sitten työkaverin kanssa. Työnantajan juhlissa vaihdetusta ensimmäisestä katseesta lähtien oli välillämme sellainen vetovoima että päädyimme kaksin ensin juttelemaan, sitten tanssimaan, jatkoille ravintolaan ja lopulta autoon suutelemaan. Tunne oli todella voimakas ja sanoin kuvaamaton kun koko muu maailma jää ulkopuolelle ja molemmat näkee, kuulee, haistaa ja maistaa vain toisensa. Suudellessa joskus oli tunne, että tästä ei voi irrottautua ollenkaan. Ilmeisesti feromonit loksahtivat kohdalleen.

Juttu kesti aikansa ja päättyi, molemmat olivat naimisissa, minulla vielä kaksi lasta ja ainakin minulle oli selkärankaan taottuna se ajatus, että perhettäni en voi jättää. Seksiä emme harrastaneet; se oli varmaan hyvä ja ehkä helpotti kaipuuta eron jälkeen.

Vähän myöhemmin päädyin suhteeseen toisen työkaverin kanssa, jolla oli aivan mieletön seksuaalinen vetovoima, tuntui että järki lähtee. Vielä kun mukana oli tunteita itselläkin ja toisella osapuolella tosi paljon, niin homma karkasi pahasti käsistä. Ikävä jäi tästäkin kaivertamaan molempia, niisk.

Sittemmin haavat nuoltuani olen koettanut ottaa rauhallisemmin, pikkuihastumisia on tietty matkalla ollut, mutta ne eivät ole johtaneet mihinkään. Asiaa auttaa kun tulee ikää ja massaa ja ryppyjä naamaan :)

Olen myös aina koettanut säästää puolisoni sotkuiltani ja näin vanhemmalla iällä kaikin tavoin häntä hemmotellen hyvittää nuoruuden toilailujani.

Näitä lukiessa ymmärrän kyllä, että ihmisillä saattaa joskus tunne viedä vaikka järki sanoisi mitä. Olo on jotenkin sellainen kuin heräisi horroksesta elämään jotain upean ihanaa kokemusta, vaikka se tapahtuisikin arkitodellisuuden keskellä. Itselle tuli tästä joskus mieleen elokuva "Heräämisiä".

Se on jotain niin uskomatonta. Töissä on mies, joka on naapurifirmassa duunissa. Joka kerta kun ollaan syömässä hän ei puhu mitään, jos seisoo takanani niin hipelöi vain hellästi hiuksiani. Viime perjantaina laski kätensä mun lanteille kun oltiin tarjoiluvaunujonossa. Eilen vetäisi mut syrjään kun olin tulossa ruokasalista ja suuteli ihanan kiihkeästi. Ei sanoja. Sehän tässä kihelmöi eniten kun hän on niin salaperäinen. Varattu ei ole niinkuin en minäkään. Sen verran olen stalkannut :) En ole uskaltanut aloittaa keskustelua, mikä huvittaa koska tuntuu, että olen yhtä ujo hänen seurassaan kuin joskus yläasteella poikien kanssa. Mieletön kemian tunne...

Ihana ketju! Kemialla ehkä ymmäretään usein seksuaalista kemiaa, ainakin itse ymmärrän. Ilman sitä ei romanttinen parisuhde voisi toimia ainakaan kovin pitkään. Joidenkin kanssa se kemia on aivan uskomatonta ja ne mielettömän ihanat hetket sängyssä, tai mikset muuallakin, saattaa korvata niitä puutteita mitä ehkä muuten suhteessa voi olla. Harvoin kaikki on täydellistä, mutta hyvä kemia on tärkeä liima.

Ihan totta, että ihana kiivas seksi voi korvata suhteessa paljon, mutta pidemmän päälle pitää olla muutakin "liimaa" ja arjen pitää sujua, että kahdestaan voidaan jatkaa. Mä elin toista vuotta miehen kanssa joka rakasteli mua ihanammin kuin kukaan koskaan ja seksiä oli todella paljon. En ollut koskaan ennen enkä sen jälkeen kokenut mitään vastaavaa. Meidän kemia oli heti jotain aivan tajuttoman upeaa. Arjen pyörittäminen oli kuitenkin vaikeaa, vaikka lapsia meille ei tullutkaan, eikä kummallakaan ollut ennestään. Yhteisten menojen sopiminen oli mahdotonta, ja aikaa kahdestaan sängyn ulkopuolella oli tosi vähän, koska mies eli samalla poikamieselämää menoineen ja kavereineen kun halusi myös suhteen kanssani.

En sano, että pitäisi aina olla yhdessä, eikä omia menoja saisi olla, mutta meillä tuo vaaka oli niin selvästi mieheen päin kallellaan. Erottiin sovussa, mutta se kemia meidän välillä ei kuole varmaan koskaan. Ollaan eksytty sänkyyn eron jälkeenkin ja seksi on edelleen huumaavaa. Molemmat ollaan sinkkuja, mutta ei olla silti palaamassa yhteen. Joskus on vaan kiva verestää muistoja ja tuntea se vielä kerran uudestaan.

En ole tuollaista hakemassa, eikä huumeet muutenkaan kiinnosta. Toisen ihmisen lähelle kun pääsee, niin kemian vaan jotenkin vaistoaa tai huomaa ettei sitä ole. Joskus riittää pelkkä katse tai kädenpuristus.

Olen tuntenut tämän kemian muutamia kertoja elämässäni. Olen naimisissa miehen kanssa, johon olin ja olen edelleen usein mielettömän rakastunut. Tuntuu edelleen pahalta, että petin häntä mentaalisella tasolla, kun salamarakastuin toiseen hetkellisesti. Mieheni on komea, pitkä, hoikka, älykäs, empaattinen – minulle aivan täydellinen. En missään tapauksessa koskaan ajatellut, että minun tarvisi edes vilkaista muita. Joskus kuitenkin elämä yllättää tahtomattaankin, ja sehän tästä ”kielletty kemia”-kokemuksesta niin raskaan tekikin.

Kävi nimittäin niin, että tämä mieletön ja kiihkeä kemia syttyi minun ja erään opiskelukaverini välille, kun olin jo naimissa mieheni kanssa. Teimme samaa opintokokonaisuutta tämän toisen miehen kanssa, mikä tarkoitti paljon yhteisiä luentoja ja ryhmätöitä. Hän oli melko komea, ei kuitenkaan mielestäni oman mieheni veroinen. Älykäs, mutta ärsyttävä. Pukeutuminen ei ollut aivan mieleeni enkä muutenkaan ollut kiinnittänyt häneen huomiota aiemmin esimerkiksi koulun käytävillä tai aiemmilla luennoilla. En ollut huomannut häntä siis ennen kuin eräänä päivänä aloimme luentoa odotellessa jutella - ja siitä se lähti. Yhtäkkiä tuo mies täytti aivoni aivan täysin. Paitsi että rakastuin häneen silmittömästi, tunsin myös polttavaa himoa häntä kohtaan ja tunne todella oli molemminpuolinen. Vetovoima oli niin vahva, että se hehkui kauas ympärillemme. Opiskelukaverit luulivat meitä pariksi, sillä kipinöinti taisi näkyä niin selvästi heille asti. Ryhmätöiden tekeminen oli kamalaa piinaa, jos hän oli kanssani samassa tilassa, sillä en pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin häneen. Tuntui siltä kuin aivoni olisivat jähmettyneet hänen seurassaan. Sekoilin sanoissani ja ajatuksissani, en kyennyt hallitsemaan itseäni. Hänen katseensa oli niin intensiivinen, että punastuin siitä joka kerta. Hänen fyysinen läheisyytensä tuntui jonkinlaisena resonointina omassa kehossani. Aloin täristä, tai siltä se ainakin tuntui, kynä ei pysynyt kädessä ja näppäimistöllä kirjoittaminen oli toivotonta. Yritin salata nämä kehonreaktiot, mikä tuntui hirveän raskaalta, sillä ne hyökyivät niin vahvoina päälle. Tunsin, miten kehoni kuumui ja aloin erittää hikeä, jonka tuoksu luultavasti kiihotti häntä. Hän saattoi ohimennessään todeta matalalla äänellä, että näytin hyvältä tai farkkuni olivat kuumat. Olin haljeta himosta. Tunne oli niin voimakas, että sen vastustaminen tuntui toivottomalta. Koskettelimme toisiamme sopivaisuuden rajoissa olkapäälle, kädelle jne. Kerran hän tosin liu’utti käden lantioltani pakaralleni, kuin ohimennen. Kerran hieroin hänen hartioitaan aamulla, kun satuimme olemaan kaksin opiskelemassa. Mutta jotenkin ihmeen kaupalla onnistun välttämään pahemmat ylilyönnit hänen kanssaan, vaikka se lataus välillämme oli tehdä molemmat hulluksi. Monta kuukautta kului niin, että fantasioin päivittäin seksistä hänen kanssaan. Hänen tuoksunsa oli niin taivaallinen, että sen haistaminen nousi minulla päähän. Nuuhkin salaa hänen takkiaan ja tavaroitaan, vaikka se tekikin oloni sietämättömän halukkaaksi.

... jatkan seuraavassa viestissä, täytyyhän tarina kertoa kokonaan. :)

En hetkeäkään ajatellutkaan, että meistä voisi muodostua pari. Olimme ja olemme edelleen molemmat tahoillamme hyvässä parisuhteessa. En usko, että se seksuaalinen lataus ja kemia olisi kestänyt suhteen muodostamista, sillä arvomaailmamme oli muuten totaalisen poikkeavat toisistaan. Esim. toinen oli uskonnollinen ja perusarvoiltaan konservatiivinen, toinen uskonnoton ja arvoliberaali, ei mitään parisuhteen edellytyksiä muuten siis. En itse ajattele, että tuo järjetön kemioiden kohtaaminen ja fyysinen kuumotus olisi merkki siitä, että kyseessä olisi Se Oikea. Ainoastaan lisääntymisasioissa olisimme voineet toimia saumattomasti (kirjaimellisesti yhtenä kappaleena), sillä fyysinen vetovoima oli ja on edelleen käsinkosketeltava. Sen kanssa on vain pitänyt oppia elämään. Olen hyväksynyt sen, että tunteita tulee ja menee, ne toisinaan rikastuttavat ja toisinaan riuduttavat, mutta niiden varaan ei onneaan kannata rakentaa. Olisin tehnyt peruuttamattoman kamalan virheen, jos olisin pilannut tuossa huumassa oman parisuhteeni.

Olen käsitellyt pitkään tuota huumaantumistani, jonka tuo toinen mies aiheutti ja vihdoin olen päässyt siitä aika hyvin yli. Miehelleni olen kertonut kaikesta mahdollisimman rehellisesti ja suhteemme kesti tämän, sillä parisuhde on tahdonasia. En minä eikä miehenikään ole lähdössä suhteestamme mihinkään, se vain vaatii rehellisyyttä omia tunteitaan kohtaan ja taitoa hyväksyä se, että elämässä voi tulla vastaan vaikkapa tällaisia salamarakkauksia tai hurmioitumisia jostakin ihmisestä. Ne on käsiteltävä ja niistä on päästävä yli. Minulla kesti lähes kaksi vuotta päästä jaloilleni uudelleen tämän opiskelukaverin kohdattuani. Nykyisin olemme tekemisissä muutaman kerran viikossa, edelleen hän herättää minussa himoa, mutta puran nämä patoumat oman mieheni kanssa. Rakastumisen tunteet ovat onneksi hälvenneet, jäljelle on jäänyt ihan komea ja fyysisesti houkuttava, mutta usein ärsyttävä mies, jota voisin ehkä kutsua kaverikseni. Olen toisaalta kiitollinen kokemuksestani, sillä se avarsi ymmärtämään elämästä uusia asioita, mutta se oli henkisesti niin raskas kokemus, että en toivo sen uusiutuvan elämässäni. Haluaisin jatkossa keskittyä iloitsemaan omasta miehestäni ja yhteisestä onnestamme. Hän on minulle kaikki kaikessa.

Tässä oma tarinani.

Kiitti Laura! Puit sanoiksi sen mitä monet meistä käyvät läpi jossain vaiheessa elämää ja pitkää parisuhdetta, niin naiset kuin miehetkin. Houkutuksia tulee ja kemiat natsaa ja joskus on tosi vaikeaa jatkaa vanhan kumppanin kanssa, vaikka kaikki toimisi, silti kun se tunne-elämä puuttuu lähes täysin, ainakin erotiikan suhteen ja toisaalta kun tietää että se roihuaisi tulisesti sen toisen kanssa, jos sille antaisi tilaisuuden. Jos on perhettä, täytyy ajatella lapsiakin... Ja kun meillä on vain rajallinen aika ja nuoria ei ikuisesti olla. Sitäkin miettii, että onko se ruoho sitten todella vihreämpää siellä aidan toisella puolella ja jatkuisiko uusi suhde millä lailla. Perustuuko kaikki vain kielletyn viehätykseen...

Kemiaa ei voi lopettaa eikä hillitä, se tulee aina ainakin mulla aina kun mä näen vilauksenkin siitä toisesta. Toistaiseksi meillä ollaan pysytty yhdessä...

Kyllä. Olin viisi vuotta sitten töissä toimistokompleksissa ja.mies työskenteli samassa kerroksessa, mutta eri firmassa. Ensimmäinen kohtaamisemme käytävällä ei unohdu koskaan. Kuin elokuvasta, olin kantassa mappeja tuhoukseen ja tipautin ne pitkin käytävää. Mies tuli paikalle kuin ritari, "ei kai suhun sattunut" ja katseemme kohtasivat. Sitten kätemme kun mies ohjensi irronneita papereita käsiini. Hän tarjoutui auttamaan ja minä menin hänen perässään sydän pamppaillen, keho kihelmöiden. Siitä hetkestä aina kun kohtasimme jäimme toisiimme kiinni, pienet kosketukset ruokalassa (niin kuin täällä jollain toisellakin), hiusten hyväilyt. Vitsit ja soljuva puhe ilman taukoja. Tyyliin toinen tietää lauseen lopun kun toinen aloittaa.

Mies kertoi eroavansa, minä olin ollut sinkku jo pitemmän aikaa. Olimme firmojen yhteisissä palavereissa kiinteistöhuollon ja vartijoiden kanssa ja tauolla hän yritti suudella. Sain hillittyä hänet ja itseni, mutta en kauaa. Olin jäänyt yksin iltatöihin erään deadlinen takia ja keitin kahvia taukohuoneessa kun mies ilmestyi oviaukkoon. Kohta hän oli jo takanani ja lopulta päälläni lattialla. En ollut koskaan kokenut sellaista seksuaalista latausta kuin rakastellessamme.

Suhde jatkui jonkun aikaa, ja yritimme välttää sen paljastumista työyhteisössämme, vaikka varmasti meistä näkyi se kilometrien päähän. Mies vieraili useaan otteeseen kämpilläni, mutta en kyselyistä huolimatta päässyt koskaan hänen kotiinsa. Aloin kyselemään sormuksesta hänen sormessaan, miksi hän yhä piti sitä vaikka oli eronnut. Minulle selvisi kautta rantain, että hän oli yhä naimisissa ja eropaperit jäissä.

Mies olisi halunnut jatkaa suhdetta, mutta en voinut, taistelin kemiaa vastaan. Se oli jotain ihan käsittämätöntä ja riuduin surussani monta viikkoa. En käynyt juuri missään ulkona ja kaverit töissä ja vanhemmatkin jo huolestuivat. Lopulta vaihdoin tilaisuuden tullen työpaikkaa ja pääsin näkemästä häntä. Yritin ja yritän unohtaa, mutta en pysty. Meidän välillä oli jotain niin uskomatonta vetovoimaa, kemiaa. Ennen en siihen uskonut, mutta sitten kun sen itse kokee tietää miten ihanaa/kamalaa se voikaan olla. Uskon, että hän on minulle se oikea, ehkä hän erosi, ehkä vielä kohtaamme.

En enää sure, mutta muistelen haikeana jotain sellaista minkä kokee ehkä vain kerran.

Kertokaa lisää. Itse en ole vielä moista tunnetta kokenut kenenkään kanssa, mutta uskon sen olevan mahdollista. Jotkut vaan on "luotuja" toisilleen ♥

Aina vähätellään noita kouluaikaisia ihastuksia, mutta minusta on tuntunut jo kauan siltä että yksi poika ysin rinnakkaisluokalta on mun sielunkumppani, "luotu" mulle, miten vaan haluaa sanoa. Siinä ihastuneessa katseessa oli niin paljon kemiaa ja mä katsoin ujona takaisin. Emme paljoa puhuneet koko vuoden aikana, mutta kerran tanssittiin liikuntatunnilla. Kun kaikki muut pitivät etäisyyttä tanssiessa, päädyin pariksi tuon pojan kanssa ja hän otti minut ihanaan syleilyynsä ja tanssimme ihan lähekkäin. Molemmat alettiin siinä selkeesti kiihottua, mutta homma ei silläkään kertaa edennyt mihinkään. Jatkossakin vain katselimme, mutta kemia ja jännite oli todellinen. Harmi vaan että ei olla nähty koulun jälkeen, kun mentiin eri teitä jatko-opintoihin.:)

Olen kokenut ja se tunne on samalla tosi ihana, kutkuttava, kihelmöivä. Niin kuin täällä joku kuvasi lämpiää jo pelkästä katseesta. Jos päääsee iholle ei voi olla koskettamatta. Itse koin sen yhden miehen kanssa kauan sitten. Jo ensitapaamisella rakastelimme paikassa jossa en olisi voinut kuvitellakaan suostuvani, mutta hänen kanssaan kadotin kaiken kontrollin. Toisaalta se oli pelottavaakin, mutta en antaisi sitä kokemusta pois mistään hinnasta.

En koskaan.

Olen kyllä. Harmi, että mies oli jännis. :( Eikä suhde onnistunut.

Psykiatrisella osastolla tämäntapaisia tarinoita erilaisista "kemioista" kuulee työssään kyllästymiseen asti...

En ajattele niin että seksuaalisen vetovoiman, kemian tunne olisi mitenkään mielisairautta, päinvastoin. Ja sen todella tuntee koko kehollaan. Yksi ihanimmista tunnetiloista..

Ei toi kyl mitään ihmiskemiaa ole.

Luodut toisilleen on uskomuksia, ihmiskemiaa on vain. Me emme synny kenekään kumppanina, sovimme tai emme sovi yhteen?

Yhdellä työpaikalla oli tällainen mies johon tunsin todella isoa vetoa. Ehkä eniten koko elämässäni. Olimme molemmat parisuhteessa ja vielä suurempi ongelma oli se ettei meillä muuten ollut kauheasti yhteistä. Huumorintaju oli kyllä yhteinen ja nauroimme työkaveriporukan kahvitauoilla paljon, mutta muuten en voi kuvitella että olisin jaksanut elää hänen kanssaan loppuelämää millään, hän ei vaan ollut ajatuksiltaan ja mielipiteiltään niin kiinnostava. Mutta joku fyysinen veto oli siinä vahva. Hän ei myöskään ollut mikään seksikäs alfa, vaan ihan perin tavallinen it-kaiffari :D.