Miten toimia kun lapsi saa kaupassa huutoraivarin?

Vierailija kirjoitti:

Lapsen pitää antaa raivota. Tunneilmaisu on jokaisen oikeus. Kieltämällä lapselta hänen tunteensa ette voita mitään vaan pitkällä aikavälillä häviätte rankasti.

Lapsesta ei tarvitse tulla narsistia joka oppii että hän voi manipuloida muut milloin haluaa tahtoonsa kun hänen tarpeet ovat ne tärkeimmät.

Otan vastuun siitä että kiellän lasta ettei joka kerta kaupasta lähde kaikki karkit matkaan mitä mieli tekee.

Vierailija kirjoitti:

No tietenkin sanoitan lapsen harmia, en tietenkään taivu ikinä ostamaan sitä karkkia ellei siitä ole etukäteen sovittu, mennään mahdollisimman äkkiä pois kaupasta (karkkihyllyt on aina kassan lähellä joten ollaan valmiit jo muutenkin), ja tiedostan, että lapsella on haasteita. Jatkossa kerron etukäteen, mitä kaupasta ostetaan, mitä ei (eli ei listan ulkopuolelta).

Vain 1/3 lapsistani on ikinä raivaria vetänyt, hänkin itseasiassa tomaatista jota ei saanut syödä heti kaupassa. Adhd todettiin myöhemmin.

ADHD ja tunteiden sanoitus. Siinä tulikin kaksi nykyvanhemmuuden tukipilaria.

Kylläpä minä olen ollut hyvä kasvattaja, kun lapseni eivät koskaan saaneet mitään itkupotkuraivaria.  Tai ehkä muisti on mennyt vähän huonoksi, lapset ovat jo aikuisia.

Oikeasti eivät, uskokaa vaan. Kerran oli kassalla niin kova parku, että joku tuttu täti tarjosi karkin. Että se siitä kasvatuksesta.

Mitä ovat ne keinot, joita käytetään silloin, kun lapsi ei edes kuuntele puhetta? Niinpä, ne kaikki alapeukutetut ja se, että vanhempi heittäytyy seuraksi.

Joskus lapsen halu johonkin tavaraan voi olla myös aito ja jos se tukahdutetaan, hän alistuu elämään niin ettei enää yritäkään saada itselleen hyviä asioita.

Kävipä kerran niin että oli isi ja lapsi kassalla. Lapsi huusi naama punaisena tikkaria. Isi tähän että nyt ei ole rahaa tikkariin. Ostoksissa oli mm 18 päkki kaljaa. Tokaisin jonossa kovaan ääneen että vie yksi kalja pois niin on varaa 20 sentin tikkariin. Isi osti naama punaisena tikkarin ja lapsi hiljeni.

Kirjoitinkin jo aiemmin omasta lapsestani, joka on kovin tunteellinen ja sai pienempänä huutoraivareita kaupassa. En kuitenkaan kommentoinut, miten hoidin tilanteet. Tein itse niin, että yritin ennakolta vähän katsoa, että lapsella ei ollut kuuma kaupassa, eikä nälkä. Muutoin ennakolta valmistautuminen ei mielestäni auttanut, vaan jos lapsi sai jonkin asian päähänsä, se raivo tuli jos oli tullakseen. R

Raivoavalle lapselle kerroin, että kaupassa ei voi näin käyttäytyä, vaikka miten harmittaisi ja jos ei pysty rauhoittumaan ja tulemaan äidin syliin nyt tässä, me lähdemme autoon. Ja niin sitten tein, että kannoin lapsen autoon, jossa pidin kiinni kunnes rauhoittui. Muistan vieläkin, miten hikistä se toppavaatteilla oli, kun lapsi riehui ja itse yritin tuskissani pitää kiinni ahtaassa tilassa, ettei lapsi pääse satuttamaan itseään tai minua tai potkimaan ikkunoita. Minulla oli myös kaksi muuta vuoden ja kaksi vanhempaa lasta, jotka onneksi osasivat kävellä perässä ja istua etupenkillä rauhassa, kun itse takapenkillä pidin kiinni riehuvaa lasta. 

Kun lapsi rauhoittui ja alkoi itkeä, käytiin läpi miksi kaupassa ei voi riehua ja miten pitäisi toimia, jos jokin asia alkaa harmittaa eli äidin syliin ja halaus, niin paha mieli helpottaa. Sitten palattiin kauppaan ja tehtiin ostokset loppuun, koska mieheni oli viikot poissa ja välillä oli vain pakko käydä kaupassa. Tämä alle kouluikäisenä. Sen jälkeen alkoi tulla isompia seuraamuksia huonosta käytöksestä. Vihainen saa olla, mutta silloinkaan ei saa satuttaa itseä tai muita, rikkoa paikkoja tai häiriköidä muita. Jokaisesta hyvin menneestä harmituksesta kehuin paljon ja yritin heti ottaa syliin samalla sekunnilla, kun näin harmin tulevan.

Kuulostaa epänormaalilta, mutta lapsi on aivan tavallinen, vain hyvin tunteellinen ja fyysinen lapsi, jonka raivokohtaukset olivat aikamoisia jossain vaiheessa, etenkin kotona. Istuin lapsen päällä ja pidin kiinni kunnes rauhoittui. Jälkeenpäin lapsi oli aina valtavan pahoillaan. 

Nykyisin hän tosiaan harrastaa urheilua tavoitteellisesti, missä tästä intohimoisesta suhtautumisesta asioihin ja fyysisyydestä on hyötyä. Lapseni on myös aina ollut kiltti kaikille muille, on saanut ekalla hymypoikapalkinnon ja muutenkin empaattinen ja sosiaalinen lapsi kysessä. Osaa nykyisin valtavan hyvin puhua tunteista ja osoittaa niitä muille, halaa mielellään esimerkiksi minua, vaikka on jo teini. Hyvin helppo teini siis kyseessä. 

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitinkin jo aiemmin omasta lapsestani, joka on kovin tunteellinen ja sai pienempänä huutoraivareita kaupassa. En kuitenkaan kommentoinut, miten hoidin tilanteet. Tein itse niin, että yritin ennakolta vähän katsoa, että lapsella ei ollut kuuma kaupassa, eikä nälkä. Muutoin ennakolta valmistautuminen ei mielestäni auttanut, vaan jos lapsi sai jonkin asian päähänsä, se raivo tuli jos oli tullakseen. R

Raivoavalle lapselle kerroin, että kaupassa ei voi näin käyttäytyä, vaikka miten harmittaisi ja jos ei pysty rauhoittumaan ja tulemaan äidin syliin nyt tässä, me lähdemme autoon. Ja niin sitten tein, että kannoin lapsen autoon, jossa pidin kiinni kunnes rauhoittui. Muistan vieläkin, miten hikistä se toppavaatteilla oli, kun lapsi riehui ja itse yritin tuskissani pitää kiinni ahtaassa tilassa, ettei lapsi pääse satuttamaan itseään tai minua tai potkimaan ikkunoita. Minulla oli myös kaksi muuta vuoden ja kaksi vanhempaa lasta, jotka onneksi osasivat kävellä perässä ja istua etupenkillä rauhassa, kun itse takapenkillä pidin kiinni riehuvaa lasta. 

Kun lapsi rauhoittui ja alkoi itkeä, käytiin läpi miksi kaupassa ei voi riehua ja miten pitäisi toimia, jos jokin asia alkaa harmittaa eli äidin syliin ja halaus, niin paha mieli helpottaa. Sitten palattiin kauppaan ja tehtiin ostokset loppuun, koska mieheni oli viikot poissa ja välillä oli vain pakko käydä kaupassa. Tämä alle kouluikäisenä. Sen jälkeen alkoi tulla isompia seuraamuksia huonosta käytöksestä. Vihainen saa olla, mutta silloinkaan ei saa satuttaa itseä tai muita, rikkoa paikkoja tai häiriköidä muita. Jokaisesta hyvin menneestä harmituksesta kehuin paljon ja yritin heti ottaa syliin samalla sekunnilla, kun näin harmin tulevan.

Kuulostaa epänormaalilta, mutta lapsi on aivan tavallinen, vain hyvin tunteellinen ja fyysinen lapsi, jonka raivokohtaukset olivat aikamoisia jossain vaiheessa, etenkin kotona. Istuin lapsen päällä ja pidin kiinni kunnes rauhoittui. Jälkeenpäin lapsi oli aina valtavan pahoillaan. 

Nykyisin hän tosiaan harrastaa urheilua tavoitteellisesti, missä tästä intohimoisesta suhtautumisesta asioihin ja fyysisyydestä on hyötyä. Lapseni on myös aina ollut kiltti kaikille muille, on saanut ekalla hymypoikapalkinnon ja muutenkin empaattinen ja sosiaalinen lapsi kysessä. Osaa nykyisin valtavan hyvin puhua tunteista ja osoittaa niitä muille, halaa mielellään esimerkiksi minua, vaikka on jo teini. Hyvin helppo teini siis kyseessä. 

Kiitos tästä, aloin jo miettimään, että oma raivopää ei taidakkaan olla ihan tavallinen kun mitkään "nyt ei saa riehua" kehoitukset mitä kaikki muut ketjun perusteella toimivasti käyttävät, eivät todellakaan raivareissa toimi.

Ei riitä mikään nopea piipahdus kaupan ulkopuolella rauhoittumassa tai uhkaus jättää ostokset kesken.

Niin kauan kun lapsi pysyy kärryn istuimessa ilman, että satuttaa itseään niin paahdan kaupasta ostokset mukaan, aivan sama vaikka huutaa tai raivoaa. Sitä ennen tietty yritän selvittää mikä silläkertaa harmittaa, jos asian voisikin helposti korjata. (ja jos se sattuu olemaan joskus se, että lapsi rauhoittuu kun saa karkkia niin olkoon sitten niin)

Sitten jotenkin ihmeellä lapsi turvistuimeen kiinni, kotona sitten yritetään rauhoittua. Joskus rauhoittuu niin, että haluaa itse syliin itkemään. Joskus pidetään kiinni pitkän kaavan mukaan, ettei lapsi satuta itseään tai veljeään tai riko tavaroita, nyt melkein nelivuotiaana ei jaksa enää raivota yleensä tuntiakaan, joten nykyään aika helpolla päästään. Tulevaisuudessa kun lapsi kasvaa niin varmasti helpottaa vielä lisää :)

Seisoin tyynenä raivoavan lapseni vieressä, katsoin ettei hän vahingoita itseään, ystäväni sekä yksi ulkopuolinen mummo olisi ostanut, en antanut niille lupaa.

Raivarin aikana en puhunut mitään, sen jälkeen  kehuin hänet kivaksi pojaksi.  Kaikki puheet ovat turhia sinä aikana. Erilaiset tunteet kuuluvat elämään.

Lapsesta tuli erinomainen, vaikka omat vanhempani olivat kasvatuskeinoiltaan kyseenalaiset, sain katkaistua heidän tapansa.  Jouduin paremminkin kasvattamaan itseäni kaikkeen uuteen inhimilliseen.

Ei kannata siirtää sukupolvelta toiselle omien vanhempien epäonnistumisia, hyvät siirsin eteenpäin. Satsasin läheisyyteen, leikimme enimmäkseen erilaisia roolileikkejä.

Meillä jätettiin huutamaan hyllylle ja vanhemmat lähtivät paikalta pois. Aika äkkiä siinä tulee lapselle hätä ja huuto loppuu kun huomaa, että vanhemmat eivät olekkaan vieressä :)

Ehkä saattaisi kokeilla myös sitä, että odottaisi rauhassa, miten kauan lapsi jaksaa raivota? Että vaan ottaisi ne ohikulkijoiden tuijotukset vastaan. Kun lapsi hieman rauhoittuisi, sanoisi hänelle, että: huomaan, että sua ottaa tämä asia nyt päähän kovasti. Ja sitten toteaisi, että homma kuitenkin menee, kuten aikuinen sanoo ja tämän jälkeen jatkettaisiin ostoksia normaalisti. Useimmat lapset eivät todennäköisesti raivoaisi ihan älyttömän kauan.

Kuulostaa muuten hyvältä, mutta en ihan ymmärrä mitä tuolla kivaksi pojaksi kehumisella haetaan?

Ehkä olisi parempi vain tuoda lapselle esille, että erilaiset tunteet hyväksytään, mutta en lähtisi sopimatonta tunteiden ilmaisun tapaa vahvistamaan kehumalla.

Voi sanoa: Ymmärrän ja huomaan, että harmittaa, mutta hyvä tapa sen kertomiseen olisi, että sanoisit sen minulle.

Kiellon sijasta kannattaa ohjata lasta toivottuun käytökseen, mutta huonosta käytöksestä ei kannata kehua.

Vierailija kirjoitti:

Joskus lapsen halu johonkin tavaraan voi olla myös aito ja jos se tukahdutetaan, hän alistuu elämään niin ettei enää yritäkään saada itselleen hyviä asioita.

Tässä ketjussa oli kyse kaupparaivareista eikä siitä, että ei muutenkaan saa aina kaikkea mitä  haluaa, ei edes niitä hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä saattaisi kokeilla myös sitä, että odottaisi rauhassa, miten kauan lapsi jaksaa raivota? Että vaan ottaisi ne ohikulkijoiden tuijotukset vastaan. Kun lapsi hieman rauhoittuisi, sanoisi hänelle, että: huomaan, että sua ottaa tämä asia nyt päähän kovasti. Ja sitten toteaisi, että homma kuitenkin menee, kuten aikuinen sanoo ja tämän jälkeen jatkettaisiin ostoksia normaalisti. Useimmat lapset eivät todennäköisesti raivoaisi ihan älyttömän kauan.

Mikä on sinusta älyttömän kauan, tunti vai kolme? Jos olisit kuunnellut 3 tuntia täyttä kurkkua huutavaa lasta, olisit varmaan sinäkin ollut kiitollinen siitä, että se tapahtui kotona eikä kaupassa. Huudon syy oli se, että ei lähdetty kauppaan

Onneksi en ole mennyt mitään kersaa siittämään, mutta ap:n tapauksessa itse löisin kersaa naamaan niin että varmasti hiljenee.

Onneksi en ole mennyt mitään kersaa siittämään, mutta ap:n tapauksessa itse löisin kersaa naamaan niin että varmasti hiljenee.

Minä nappasin kantoon ja poistuin autoon muksun kanssa. Uusi yritys myöhemmin. Ei sille mitään kannata raivarin aikana puhua.

Vein kiukuttelevan lapsen pois.

Sitten tuli korona ja ensiksi kävin yksin kaupassa, nyt tilataan ostokset kotiin.

En tiedä milloinko lapsi pääsee seuraavan kerran kauppaan.

Musta kauppaan ei pitäisi viedä lapsia ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ei lapseni ole koskaan tehnyt niin, mutta jos mukana olisi myös toinen vanhempi, niin saisi lähteä autoon odottamaan. Yksin jos olisin, niin nappaisin kainaloon ja menisin kassan kautta autolle. Seuraavan herkkupäivän joutaisi sitten perua käytöksen takia, niin jospa jatkossa osaisi käyttäytyä.

Ihan turha vielä erikseen rankaista. Kyllä se uloskanto riittää.

Ei lapsi muista viikon takaisia juttuja. Minusta sellaiset on kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi en ole mennyt mitään kersaa siittämään, mutta ap:n tapauksessa itse löisin kersaa naamaan niin että varmasti hiljenee.

Onko sulla naama mustelmilla omasta lapsuudesta?

Onneksi et ole hankkinut, etkä hanki lapsia.