Miten toimia kun lapsi saa kaupassa huutoraivarin?

Eikös niille ipanoille voi vähän kunnon vanhan ajan kuritusta antaa, nipistää korvaan tai tukistaa. Niin minuule tehtiin 70 luvulla ja ihan hyvä mies minusta tuli.

-Perus Suomalainen

Lapsen huutoraivari kaupassa on outo klassikko mitä aina toistellaan.

Itselläni on kolme lasta, eikä yksikään ole raivonnut kaupassa. Jos vanhemmalla on yhtään järkeä päässä, hän ei vie yliväsynyttä tai nälkäistä lasta kauppaan, vaan joko huoltaa lapsen "kauppakuntoon" välipalan tms. avulla, tai käy kaupassa muulla ajalla.

Pidä laukussa vaikka riisikeksjä tai muuta, jota hän voi mutustella kaupassa. 

Nälkähän se tulee lapsellakin ruokakaupassa ihan kuin meillä.Kuinka helppoa ostaa suklaapatukka kassalla,kun nälkä kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Hirveän tärkeää olisi ymmärtää, että se itkupotkuraivari ei ole manipulointia vaan kehittymättömyyttä. Lapsi ei pysty käsittelemään sitä, että hänen iso tahtonsa ei toimi.

Minulla on ollut kolme täsmälleen samoin kasvatettua lasta. Kukaan ei ole saanut karkkia ostosreissuilla. Kaksi ei saanut itkupotkuraivareita kaupassa, yksi sai lukemattomia kertoja.

Eli tärkeää on muistaa, että se raivari ei ole sinun vikasi eikä lapsen vika. Voit kantaa lapsen autoon tai tehdä ostokset loppuun, sen mukaan mitkä ovat käytettävissä olevat aikuisresurssit ja mikä siinä tilanteessa helpointa on.

Voit toki myös ostaa namia. Itse en sitä koskaan tehnyt, mutta en usko että sekään lasta peruuttamattomasti pilaa.

Pahin virhe  olisi ostaa sitä namia silloin. Olisi palkinto kiljumisesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveän tärkeää olisi ymmärtää, että se itkupotkuraivari ei ole manipulointia vaan kehittymättömyyttä. Lapsi ei pysty käsittelemään sitä, että hänen iso tahtonsa ei toimi.

Minulla on ollut kolme täsmälleen samoin kasvatettua lasta. Kukaan ei ole saanut karkkia ostosreissuilla. Kaksi ei saanut itkupotkuraivareita kaupassa, yksi sai lukemattomia kertoja.

Eli tärkeää on muistaa, että se raivari ei ole sinun vikasi eikä lapsen vika. Voit kantaa lapsen autoon tai tehdä ostokset loppuun, sen mukaan mitkä ovat käytettävissä olevat aikuisresurssit ja mikä siinä tilanteessa helpointa on.

Voit toki myös ostaa namia. Itse en sitä koskaan tehnyt, mutta en usko että sekään lasta peruuttamattomasti pilaa.

Väitän, että voi olla jo 2 - 3 vuotiaalta manipulointia. Kun lapsi on kerran huomannut, että itkupotkuraivari keino toimii ja karkkia tulee, niin miksipä ei käyttäisi toistekin.

Kämppisten tyttö sai karkkihyllyllä aina raivarit ja tahtonsa läpi. Katoin, että vanhemmat ei koskaan kieltäytyneet.

Kerran sitten sanoin yhdessä kaupassa olessamme tytölle, että karkkia ei tule, me lähdetään äidin kanssa kotiin, jos et lopeta huutamista. Huuto jatkui, tartuin äitiä käsipuolesta ja lähettiin kassalle. Ei ehditty mennä monta metriä kun tyttö lopetti huutamisen ja katsoi peräämme. Kun jatkettiin, tyttö hyppäsi ylös ja säntäsi muina naisina peräämne. Kysyin, että jatketaanko ostoksia ilman huutoja vai mennäänkö kotiin? Halusi jatkaa.

Kotona keskustelimme, että karkeista sovitaan jo kauppaan mennessä, huuto karkkihyllyllä ei muuta sopimusta.

Tyttö kokeili vielä kerran samaa sekä isänsä, että äitinsä kanssa kaupassa käydessään. Mutta se loppui, kun hekin pysyivät lujana

Eli melkoisen selvää maipulointia.

Sama tiukka linja toimi myös omien lasten kanssa.

Mutta varmasti on myös lapsia, joilla syy on toinen, vaikkapa tuo kehittymättömyys, kuten yhdellä sinun lapsistasi. Heidän kanssaan on toimittava toisin.

Noin pieni lapsi ei osaa manipuloida. Lapsi voi korkeintaan oppia, että "ahaa, näin kannattaa tehdä, koska tällä tavalla päädyn haluamaani lopputulokseen". Mutta se on ehdollistumista, eikä manipulointia. 

Lapsi raivoaa, koska tuntee itsensä tai jonkun itselleen tärkeän asian olevan uhattuna. Hän haluaa syödä karkkia, mutta aikuinen sanoo että karkkia ei syödä, joten lapsen karkkihetki on uhattuna. Lapsi saa tästä voimakkaan tunnekuohun, eikä osaa käsitellä sitä paremmin kuin raivoamalla. Mutta kun vanhemmat (= lapsen ainoa turva kodin ulkopuolella) uhkailevat hylätä lapsen, niin se on isompi uhka, kuin karkkihetken menettäminen. Lapsen on siis muokattava omaa käytöstään niin, että se sopii uuteen tilanteeseen. Raivoaminen oli hänen osaamansa keino yrittää estää karkkihetken menettäminen. Aikuisten totteleminen on hänen keinonsa yrittää estää hylätyksi tulemiseen.

Lyhyessä aikavälillä tuollainen toki toimii, mutta pitemmän päälle se voi pysyvästi heikentää lapsen luottamusta siihen, että vanhemmat ovat aina turvallisesti läsnä.

Pyrkisin pitämään kauppareissut mahdollisimman rentoina ja mukavina. Lapsi voi punnita vihanneksia, valita maitopurkin tai jauhelihan tai puurohiutaleet. En yhdistäisi karkin tai minkään muunkaan ostamista kauppareissuun tai alkaisi hokemaan että sitä KARKKIA EI sitten tänään osteta. Tai että jos nyt ETTE OLE kunnolla niin KARKIT JÄÄ KAUPPAAN! Jos raivari tulee niin pakolliset ostokset koriin, lapsi kainaloon tai kädestä kiinni, kassalle, maksetaan ja mennään kotiin. Jos lapseen saa katsekontaktin, voi kysyä että haluaako kantaa jonkin ostoksen pyörälle (tai autolle) tai laitetaanko tänään lihapullia vai kanaa? 

T: Kaupan täti, yhden lapsen äiti, perheessä ei karkkipäivää

Viedä lapsi autoon, ja halutessasi sitten itse tulla takaisin tekemään ostokset loppuun. Kerran, korkeintaan kaksi, tekee tuon ja oppii kyllä se kersa tavoille.

Vierailija kirjoitti:

Pyrkisin pitämään kauppareissut mahdollisimman rentoina ja mukavina. Lapsi voi punnita vihanneksia, valita maitopurkin tai jauhelihan tai puurohiutaleet. En yhdistäisi karkin tai minkään muunkaan ostamista kauppareissuun tai alkaisi hokemaan että sitä KARKKIA EI sitten tänään osteta. Tai että jos nyt ETTE OLE kunnolla niin KARKIT JÄÄ KAUPPAAN! Jos raivari tulee niin pakolliset ostokset koriin, lapsi kainaloon tai kädestä kiinni, kassalle, maksetaan ja mennään kotiin. Jos lapseen saa katsekontaktin, voi kysyä että haluaako kantaa jonkin ostoksen pyörälle (tai autolle) tai laitetaanko tänään lihapullia vai kanaa? 

T: Kaupan täti, yhden lapsen äiti, perheessä ei karkkipäivää

Ai että lapsi päättää mitä perheessä tänään syödään?

Tietämättä minkä ikäisiä äitejä täällä on ja eteenkin ap.

Saitteko te itse itä itkupotkuraivareita kaupassa?

Tuskin.

Itse toki olen jo keski-ikäinen mut eipä meidän nuoruudessa olisi ikimaailmassa uskaltanut järjestää mitään kohtausta kaupassa....eikä missään muuallakaan.

Saattoihan se harmittaa ettei saanut haluamaansa mutta ei kyllä käynyt mielessäkään että olis oikeus tai mahdollisuus alkaa osottamaan mieltäni. Kunnioitimme vanhempien sanomisia ja määräysvaltaa ja ainakin ylenpalttiset tunteet oli hillittävä jo ihan pienenä lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyrkisin pitämään kauppareissut mahdollisimman rentoina ja mukavina. Lapsi voi punnita vihanneksia, valita maitopurkin tai jauhelihan tai puurohiutaleet. En yhdistäisi karkin tai minkään muunkaan ostamista kauppareissuun tai alkaisi hokemaan että sitä KARKKIA EI sitten tänään osteta. Tai että jos nyt ETTE OLE kunnolla niin KARKIT JÄÄ KAUPPAAN! Jos raivari tulee niin pakolliset ostokset koriin, lapsi kainaloon tai kädestä kiinni, kassalle, maksetaan ja mennään kotiin. Jos lapseen saa katsekontaktin, voi kysyä että haluaako kantaa jonkin ostoksen pyörälle (tai autolle) tai laitetaanko tänään lihapullia vai kanaa? 

T: Kaupan täti, yhden lapsen äiti, perheessä ei karkkipäivää

Ai että lapsi päättää mitä perheessä tänään syödään?

Voi minun mielestä päättää kahdesta tai kolmesta vaihtoehdosta. En koe ongelmaksi. 

Aika moneen muuhunkin tilanteeseen pätee sana ENNAKOI tuleva.

Älä mene nälkäisen lapsen ja väsyneen kanssa kauppaan (pätee myös meihin aikuisiin).

Anna lapsen osallistua ostosten tekoon, tietysti aikuinen päättää mitä ostetaan, mutta mahdollisuuksien rajoissa osallista heidät siihen.

Nopeasti kapuppaan, tee ostokset ja ulos.

Älä tee kotona äläkä siellä kaupassa mitään mumeroa karkeista tai karkkihyllyn ohittamisesta.

Ohita karkkihylly toiselta puolelta jos vaan mahdollista.

Osta karkit kerran viikossa aina samana päivänä niin lapsi oppii että pitää odottaa siihen tiettyyn päivään. Älä tee kompromisseja äläkä anna periksi, lapset oppii todella nopeasti ketä ne voi kyykyttää.

Muista - sinä määräät säännöt ja tahdin, ei lapset!

lapsia voi kasvattaa, mutta enemmän minua hämmentää yh-äidit, jotka saavat kaupassa huutoraivareita lapsilleen

Vierailija kirjoitti:

Paiskaa itse maahan, ala kirkua ja potkia.

Ei missään nimessä. Tätä edelleen suositellaan monilla keskustelupalstoilla, mutta lastenpsykologian kulmasta se on järjetön kasvatusmetodi. Lapsi ehkä pelästyy hiljaiseksi, mutta samalla se lisää lapsen turvattomuutta ja rajattomuutta, kun se turvallinen aikuinen yhtäkkiä toimii täysin järjettömästi ja pelottavasti. Ja pitkällä aikavälillä turvattomuus lisää käytöshäiriöitä.

Meillä 7v, 6v, 4v ja 2v lapset tietävät, että karkkia ei saa muuta kuin lauantaina ja sitä on aivan turha pyytää muulloin koska sitä ei koskaan osteta muulloin. Ja turha on muutenkin mankua mitään, koska meillä minä eli äiti päätän, että mitä sieltä ostetaan. Kaikki lapset tietävät tämän eivätkä koskaan pyydä kaupasta mitään vaan kulkevat kiltisti perässäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveän tärkeää olisi ymmärtää, että se itkupotkuraivari ei ole manipulointia vaan kehittymättömyyttä. Lapsi ei pysty käsittelemään sitä, että hänen iso tahtonsa ei toimi.

Minulla on ollut kolme täsmälleen samoin kasvatettua lasta. Kukaan ei ole saanut karkkia ostosreissuilla. Kaksi ei saanut itkupotkuraivareita kaupassa, yksi sai lukemattomia kertoja.

Eli tärkeää on muistaa, että se raivari ei ole sinun vikasi eikä lapsen vika. Voit kantaa lapsen autoon tai tehdä ostokset loppuun, sen mukaan mitkä ovat käytettävissä olevat aikuisresurssit ja mikä siinä tilanteessa helpointa on.

Voit toki myös ostaa namia. Itse en sitä koskaan tehnyt, mutta en usko että sekään lasta peruuttamattomasti pilaa.

Väitän, että voi olla jo 2 - 3 vuotiaalta manipulointia. Kun lapsi on kerran huomannut, että itkupotkuraivari keino toimii ja karkkia tulee, niin miksipä ei käyttäisi toistekin.

Kämppisten tyttö sai karkkihyllyllä aina raivarit ja tahtonsa läpi. Katoin, että vanhemmat ei koskaan kieltäytyneet.

Kerran sitten sanoin yhdessä kaupassa olessamme tytölle, että karkkia ei tule, me lähdetään äidin kanssa kotiin, jos et lopeta huutamista. Huuto jatkui, tartuin äitiä käsipuolesta ja lähettiin kassalle. Ei ehditty mennä monta metriä kun tyttö lopetti huutamisen ja katsoi peräämme. Kun jatkettiin, tyttö hyppäsi ylös ja säntäsi muina naisina peräämne. Kysyin, että jatketaanko ostoksia ilman huutoja vai mennäänkö kotiin? Halusi jatkaa.

Kotona keskustelimme, että karkeista sovitaan jo kauppaan mennessä, huuto karkkihyllyllä ei muuta sopimusta.

Tyttö kokeili vielä kerran samaa sekä isänsä, että äitinsä kanssa kaupassa käydessään. Mutta se loppui, kun hekin pysyivät lujana

Eli melkoisen selvää maipulointia.

Sama tiukka linja toimi myös omien lasten kanssa.

Mutta varmasti on myös lapsia, joilla syy on toinen, vaikkapa tuo kehittymättömyys, kuten yhdellä sinun lapsistasi. Heidän kanssaan on toimittava toisin.

Noin pieni lapsi ei osaa manipuloida. Lapsi voi korkeintaan oppia, että "ahaa, näin kannattaa tehdä, koska tällä tavalla päädyn haluamaani lopputulokseen". Mutta se on ehdollistumista, eikä manipulointia. 

Lapsi raivoaa, koska tuntee itsensä tai jonkun itselleen tärkeän asian olevan uhattuna. Hän haluaa syödä karkkia, mutta aikuinen sanoo että karkkia ei syödä, joten lapsen karkkihetki on uhattuna. Lapsi saa tästä voimakkaan tunnekuohun, eikä osaa käsitellä sitä paremmin kuin raivoamalla. Mutta kun vanhemmat (= lapsen ainoa turva kodin ulkopuolella) uhkailevat hylätä lapsen, niin se on isompi uhka, kuin karkkihetken menettäminen. Lapsen on siis muokattava omaa käytöstään niin, että se sopii uuteen tilanteeseen. Raivoaminen oli hänen osaamansa keino yrittää estää karkkihetken menettäminen. Aikuisten totteleminen on hänen keinonsa yrittää estää hylätyksi tulemiseen.

Lyhyessä aikavälillä tuollainen toki toimii, mutta pitemmän päälle se voi pysyvästi heikentää lapsen luottamusta siihen, että vanhemmat ovat aina turvallisesti läsnä.

Juuri näin. Yleinen keittiöpsykologian ongelma on, että lasten kuvitellaan ajattelevan ja toimivan aikuisen tavoin. Näin ei ole. Eikä lapsi myöskään osaa ilmaista itseään kuten aikuinen.

Muistan itse lapsena parkuneeni aivan älyttömistä syistä, mutta silloin ne tuntuivat ihan maailman kamalimmilta asioilta.

Tee itse samoin kaljahyllyn kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että ei, karkkia ei nyt osteta. Ja jos ei lopeta huutamista niin lähdetään kaupasta pihalle ja kotia. Ja myös tekisin niin, ihan rauhallisesti tenava kainaloon ja ulos. Kun muksu olisi rauhoittunut (jossakin vaiheessa) kertoisin että joka kerta kun saa raivarit, toimitaan samalla tavalla eli lähdetään kaupasta pois.

Tuolla tavalla jää kauppareissu tekemättä aina, paras tapa on kun ei kiinnitä lapseen mitään huomiota, ei se kauan jaksa huutaa.

Tulevia itkupotkuraivareita varten väellärmaan kannattaa jo ennalta tehdä päätös siitä, miten kaupassa toimitaan. Eli kotona jo kerrotaan, että mitä ostetaan. Eli, jos mennään päivittäisostoksille, niin kerrotaan, että tänään ostetaan vain ruokaa ja mahdollisesti käydään jo ostoslista läpi yhdessä ennen kapuuaan lähtöä ikätaso hiomioiden. Tehdään selväksi, ettei muuta osteta. Kauppaostoksia voi vaikka kerrata matkalla. Lapsen voi myös osallistaa kauppalistan tekoon. Opetellaan, vaikka yhdessä katsomaan, onko kaapissa maitoa yms. Eikä tästä tarvitse tehdä mitään vaikeaa asiaa. Köydään vaan läpi ne jutut, mitä itsekin kävisi yksinään läpi ennen kauppaan menoa.

Viikonloppu-/herkkuostoksille mennessä sovitaan etukäteen, että karkkipäiväksi saa valita itse jonkun herkun/karkkipussin, mutta ei muuta.

Ikinä ei kannata suostua lapsen vaatimuksiin/tehdä heräteostoksia, koska kun annat pikkusormen se vie koko käden.

Pienemmille lapsille ja erityislapsile voi myös tehdä ns. struktuureja eli kuvien avulla käydään ennalta läpi, mitä kauppareissun eri vaiheissa tapahtuu. Jonkun kuvastruktuurin voi ottaa myös mukaan kauppaan tai tallentaa vaikka kuvakollaasin puhelimeen.

Tässä varmaan moni ajattelee, että menee hirveästi aikaa, mutta kannattaa miettiä, että siihen itkupotkuraivareiden aiheuttamaan lisäsäätöön menee vielä enemmän aikaa.

Itse jäin näköetäisyydelle odottamaan, että lapsi lopetti itkupotkuraivarin. Siinä se, ei toistunut. Olin toki ensin hänelle kertonut, ettei tänään osteta karkkia kun hän sitä kysyi. Myös perustelin asian hänelle.

Minä toimin noissa tilanteissa niin että sanoin ettei nyt ostetta ja  otin lapsen kainaloon ja kävin rauhallisesti laittamassa tuotteet takaisin paikoilleen. Sitten poistuttiin kaupasta ilman että erityisesti edes hyssyttelin lasta. Annoin raivota kiukkunsa, vein kotiin isälleen ja lähin uudelleen kauppaan. Saatoin jopa lähikauppaan jättää ostokset valmiiksi ja mainita asiasta kaupan kassalle. 

Ei noita kovin usein tullut.