Miten toimia kun lapsi saa kaupassa huutoraivarin?

Mun tytöllä oli voimakas uhma 2-4 vuotiaana. Hän oli kyllä kiltti lapsi ja kunhan uhma meni ohi, sen jälkeen kaikki asiat on sujuneet keskustelemalla aivan loistavasti. Uhmakohtaukset oli sellaisia, että lapsi ei selvästi voinut itselleen mitään. Yleensä annoin raivon palaa itsekseen ja kun pahin oli mennyt ohi, tyttö sai tulla syliin lohdutettavaksi ja juteltiin asiasta. Toki joskus oli kiire, esim aamulla pukea päiväkotiin ja silloin vain puin raivosta huolimatta ja kannoin autoon. Yleensä automatkalla rauhoittui ja päiväkotiin mentiin jo hyvillä mielin.

Kaupassa ei saanut koskaan itkupotkuraivaria. Mun taktiikka oli, että sai aina valita itselleen jonkun pienen herkun, esim lakupötkön, pienen pätkiksen tms. Joskus alkoi pyytää isompaa, jolloin sanoin, että ei käy. Jos ei uskonut ja alkoi tinkaamaan, sanoin että ei saa vängätä ja jos vänkäys jatkuu, ei osteta edes sitä pientä. Tämä toimi meillä, eikä tullut raivaria. Meillä ei ole koskaan ollut erikseen karkkipäivää, eli herkut on nuo pienet jutut mitä ostetaan kaupasta pari kertaa viikossa, niin en ole pitänyt pahana.

Mun kasvatustyyli on empaattinen ja keskusteleva. Ehdottomia sääntöjä on vain harvoja, mutta niistä pidän kiinni. Samoin siitä, että typerällä jankkaamisella mikään asia ei edisty. Mutta asiallisesti perustelemalla saatan jopa muuttaa mieltäni, eli en jää jääräpäisesti pitämään päätäni jos lapsella on joku hyvä pointti, mitä en ollut itse ajatellut. Tytöstä on tullut fiksu keskustelija ja monipuolisesti ajatteleva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viet lapsen pois siitä karkkihyllyn edestä ja torut huonosta käytöksestä. Kaupasta ei tarvitse poistua.

Jos lapsi kieltäytyy kävelemästä, niin voit esimerkiksi kantaa lasta olkapäällä/kainalossa tai istuttaa lapsen kauppakärryihin tai rattaisiin.

Kaupparaivareita ajatellen yksi hyvä apuvälinen ovat lastenvaljaat. Niillä saa lapsen tarvittaessa kiinnitettyä kärryjen istuimeen taikka kärryjen pieleen jos lapsi suostuu kävelemään.

Raivari on tunnepurkaus, ei huonoa käytöstä. Äläkä koskaan köytä lastasi mihinkään hyvä ihminen.

"Tunnepurkaus" on 2000-luvun paras tekosyy sille miksi kuria ei tulisi pitää.

Kävimme yleensä koko perheellä kaupassa, jos lapsi sai raivarin, niin mieheni (lasten isä) kantoi lapsen suoraan autoon ja odottivat siellä, että sain ostokset tehtyä. Näin lapsi oppi, että huutamalla ei saa tahtoaan läpi. 

Vierailija kirjoitti:

Paiskaa itse maahan, ala kirkua ja potkia.

Olen kerran nähnyt äidin tekevän näin. Vaatii hieman pokkaa, mutta toimii, ainakin näkemässäni tapauksessa taapero hiljeni kuin taikaiskusta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paiskaa itse maahan, ala kirkua ja potkia.

Tää on kuulemma hyvä keino. :D Olen nähnyt kun siististi pukeutunut nelikymppinen mies on heittäytynyt karkkihyllyllä maahan ja alkanut huutokarjua että haluaa karkkia.

Lapsi hiljeni kyllä heti ja tuijotti isäänsä järkyttyneenä. :D

Vaatii vaan aikamoisen pokan.

Jep se vaatii pokkaa mutta myös toimii. 

Ei oo hyvä tapa vaikka toimisikin. Lapsen tulee mielellään voida luottaa siihen että aikuinen on rauhallinen ja käyttäytyy vakaasti. Saa nauraa ja itkeä ja näyttää normaalit tunteen mutt ei mielellään käyttäytyä kuin villieläin.

Hyvä tapa on sellainen mikä toimii. Huono tapa taas on sellainen mikä ei toimi. Tämä monesti unohtuu ihmisiltä, ja aletaan etsiä toimivista tavoista suorastaan epätoivon vimmalla kaikenlaisia huonoja puolia, jotta niitä ei enää käytettäisi.

Häpäisy on perinteinen tehokas suomalainen kasvatustapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paiskaa itse maahan, ala kirkua ja potkia.

Olen kerran nähnyt äidin tekevän näin. Vaatii hieman pokkaa, mutta toimii, ainakin näkemässäni tapauksessa taapero hiljeni kuin taikaiskusta!

Kouluikäiselle voi myös sanoa ettei perheellä ole yhtään rahaa, ja näyttää tyhjää kukkaroa. Lapsi joutuu näin aikuisen asemaan ja säikähtää vastuutaan. Tämä hiljentää nopeasti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokoot mitä sanovat, mutta selkäsaunalla lapsi oppii. Kun vielä toisten sisarusten edessä ruimii, niin muistaa kokemansa.

Nykymaailmassa lasten kanssa osataan keskustella. Keskustelu auttaa oikeasti, toisin kuin kuritus.

Kuuleppas nyt, nöyryytys jos mikä opettaa. Ne muistaa elämän varrelta vaikka vuodet vierii.

Olet oikeassa. Näitä voi sitten aikuisena käsitellä psykoterapiassa kun vanhemmat nöyryyttävät. Se opettaa sisäsyntyisen häpeän, huonon itsetunnon kehittymisen ja arvottomuuden tunteen. (Been there)

Keskustelen itse oman lapseni kanssa ja ei tulisi mieleenkään nöyryyttää tai kurittaa häntä vaikka joskus koetteleekin äärimmilleen.

Koulussakin nöyryyttävät, jos keskustelu ei auta. Perusuhkaus oppilaille on uhata wilmaviestillä tai jopa puhuttelulla mihin vanhemmat kutsutaan mukaan.

Voi myös uhata sillä että joutuu toiseen autoon ystävien kyytiin. Jos siis lapsi omassa autossa kiukuttelee ja ollaan parilla autolla liikkeellä.

Tämä jos mikä pelottaa suomalaislasta ja saa hiljenemään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paiskaa itse maahan, ala kirkua ja potkia.

Olen kerran nähnyt äidin tekevän näin. Vaatii hieman pokkaa, mutta toimii, ainakin näkemässäni tapauksessa taapero hiljeni kuin taikaiskusta!

Vastasin lukematta ensin kaikkia sivuja. Joku muukin tämän havainnut hyväksi keinoksi. Lapsi huomaa kuinka tyhmältä käytös näyttää. -sama-

No itselläni kaksi lasta ei ikinä saaneet julkisesti raivareita, mutta kolmas heittää niitä silloin tällöin. Ja tuolloin en itse anna periksi, eli osta ko asiaa, mutta jatkan kyllä ostokset loppuun. Aika nopeasti ne raivarit on aina haihtuneet, kun ei itse ala niitä ruokkimaan tai tilannetta pitkittämään. Ja meillä tämä raivari-ikä on ollut siinä 2 vuoden tietämillä, joten ihan kovin monimutkaisia selityksiä ei tuon ikäinen vielä ymmärrä. Lapsi kärryyn ja huomio muualle. Jopa empatia toimii välillä, eli kerron että ymmärrän että harmittaa mutta me ei ostella leluja milloin vain.

Onneksi se karkkihylly on usein vasta siellä lopussa. Minä usein lapsen kanssa jo kotona puhun, että nyt ostetaan makaronia ja nakkeja, tai muita ruokia, joita lapsi rakastaa. Tai jos ketsuppi on lopussa, niin se on hyvä. Annan hänen sitten valita sen tuotteet ja oikein intoilen siitä lapsen kanssa. Sitten jos siellä lelu- tai karkkihyllyllä on tulossa kiukkua, niin sanon, selvä tuollaista kiukuttelua, ei katsota, nyt palautetaan kaikki tavarat hyllyyn ja mennään kotiin. Nostan lapsen kyytiin palautan muutaman jutun, että tajuaa toden olevan kyseessä ja alan rullata kohti nakki- tai ketsuppihyllyä, niin äkkiä se kiukku alkaa loppumaan. Lapsi lupaa olla kiltisti, kunhan hänelle tärkeää itse valitsemaa ketsuppia ei palauteta. Sama idea kuin tuossa pois lähdössä, mutta yleensä ei joudu lähtemään pois.

Nykyään lapsi osaa jo käsitellä minua ja kysyy karkki hyllyllä superkauniisti, että eikö olisi kiva joku ilta taas katsoa yhdessä elokuvaa? Ja samalla voisi napostella vähän äidin suosikkisuklaata? Siitä raivarista oli niin paljon helpompi kieltäytyä, kuin tuollaisesta yhdessä tekemisestä.

Itse olen polkenut jalkaa maahan ja kanssa saanut huutoraivarit. Ihmiset vähän katsovat mutta väliäkös sillä?!? Tämä toimii joka kerta ja lapset hiljenevät.

-Yh äiti

Rehellisesti? Juoksisin varmaan ulos kaupasta ja jättäisin lapsen siihen. Tämän takia minulla ei olekaan lapsia, enkä hanki.

Vierailija kirjoitti:

Paiskaa itse maahan, ala kirkua ja potkia.

Martti Suosalo kertoi haastattelussa tehneensä näin. Lasta hävetti niin paljon, et lopetti kiukuttelunsa siihen paikkaan 🤣

Omia lapsia ei vielä ole, mutta ainakin lapsuudenkodissani raivareita ei edes yritetty saada loppumaan. Olen vanhin lapsi, joten muistan kyllä, kuinka nuoremmat sisarukset vielä 6-vuotiaana ulisi täyttä kurkkua koko ravintolapäivällisen, koulun joulujuhlan, kauppareissun tai bussimatkan ajan. Itse kiljuin koko kolmen vartin bussimatkan n. 5-vuotiaana yhdessä pikkusiskon kanssa ja veli flippasi huolella tarhakaverin synttäreillä.

Esiteininä karjaisin raflassa raivoavalle pikkuveljelle, että turpa kiinni ja sain äidiltä huudot. Lapsen pitää kuulemma saada antaa raivarin tulla kokonaan ulos ja pahojenkin tunteiden näyttäminen on vain hyvä juttu.

Mutta onneksi veli sentään hiljeni sillä kertaa.

Tekee suosiolla vaan uuden ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä toimi se, että tein kauppalistan ennen kauppaan lähtöä ja kerroin lapselle, että kaupasta voi ostaa vain sellaista mikä on listalla. Jos lapsi sitten halusi karkkia, lelun tms. niin sanoin että sitä ei ole tässä kauppalistassa eli ei osteta.

Ja perjantaina tai lauantaina kauppalistaan sitten kirjoitettiin myös ne karkit, joita kerran viikossa ostettiin.

Meillä toimi tämä sama aika hyvin, yhdessä mietittiin mitä pitäisi ostaa ja tehtiin ostoslista. Sitten kaupassa katsottiin mitä listassa luki ja otettiin ne mutta ei muuta - välillä mietittiin että ostataanko karkkia ("kato ei lue täällä listassa niin tänään ei osteta") ja oltiin ostamatta. Tosin muistan kyllä lukuisat itkupotkuraivaritkin ennen kuin tässä vaiheessa oltiin... kivasti karkkihyllyt oli laitettu niin että niiden vieressä jonotettiin kassalle.... 

Läppäise kätesi sen mukulan suulle.

Vierailija kirjoitti:

päteväksi todettu kirjoitti:

Lähde jatkamaan ostoksia. Sano, että jatkat, ja pyydä raivarin saanutta tulemaan perässä, kun kohtaus on mennyt ohi.  Auttaa kumman nopeasti eli heti: huutaa odota, älä jätä!

Tätä ei kannata harrastaa, sillä se luo lapselle hylkäämisen pelon. Aika hemmetisti vaikuttaa lapsen itsetuntoon ja turvallisuuteen.

Kyllä! Te, jotka jo ehditte alapeukuttamaan tuota viestiä, niin se todellakin on niin. Silti monet käyttävät tuota tyyliä, että heihei, nyt äiti lähtee. Lapsi hätääntyy ja alkaa itkeä paniikissa. Olen niin usein nähnyt tuon, että tekisi joka kerta mieli käydä oikein kunnolla läpsimässä äitiä poskille, että herää nyt stana! Kerrankin eräs äiti jätti käytävälle itkemään parivuotiaan lapsensa, joka oli jo valmiiksi aivan uuvuksissa, eikä olisi jaksanut kävellä pitkää käytävää. Äiti käveli kylmästi tavaratalon käytävää melkein toiseen päähän, ennen kuin tajusi, että se lapsi ei todellakaan jaksa taapertaa hoitopäivän jälkeen enää mihinkään.

on se kumma. kun kakarat huutaa kaupoissa.

se kuri ja kuri. siis sanallinen.

kakaroiden kuuluu olla hiljaa kaupoissa.

mutta. mutta. isit ja äiskät kyselevät 3v kakaralta mitä haluat syödä tänään. kakara huutaa yök yök ei tota tai tota.

miettikää nyt vähän iskät ja äiskät.

Minäkin olisin varmaan ennen lapsia ehdotellut, että johdonmukaisesti sopii ennen kauppareissua mitä ostetaan ja mitä ei, ja sitten odottanut että lapsi osaa hillitä itsensä, ja ehdottanut poistumista kotiin jos tulee yhtään meteliä.

Nyt kun on se uhmaikäinen taapero ja 10 km kauppaan, niin todellakin teen ne ostokset loppuun kun kauppaan asti on päästy, vaikka taivas tippuisi niskaan. Pikkulapsi ei kykene tunnesäätelyyn kuin aikuinen, ei mikään sopiminen takaa että hänellä ei siellä kaupassa herää voimakas halu johonkin. Se ei auta ketään että jättää täydet kärryt seisomaan johonkin käytäväväliin, päinvastoin.

Pitää vain hengittää syvään, huolehtia että ei itse hermostu ja kertoa lapselle mitä seuraavaksi tapahtuu. Uhmaikäinen rauhoittuu yhtä nopeasti kuin hermostuu, kunhan siihen antaa tilaa. Sille kiljumiselle ja rimpuilemiselle ei joka hetki voi mitään, ja se nyt vain on elämää.