Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen kaukosuhteessa ja epäilen mieheni pettävän

Vierailija
22.02.2015 |

Eli siis, olen suhteessa erääseen ulkomaalaiseen mieheen, ja olemme seurustelleet melkein vuoden. Näemme kerran tai kaksi kuukaudessa, muuten skypetämme. Viime aikoina mieheni käytös on ollut kuitenkin melko outoa ja on herättänyt minussa ehkä turhankin pelon, että mies pettää. Hän on viime viikkoina ollut kireä ja suuttunutkin, jos soitan aikaan, jota ei ole etukäteen sovittu, kerran hänellä kesti todella kauan vastata (soitan siis Skypellä kun hän on online-tilassa) ja silloinkin hän vain kireästi sanoi, ettei ole aikaa puhua ja että Skype jäi vahingossa päälle. Olen Facebook-kaveri hänen parhaan ystävänsä kanssa, joka asuu eri kaupungissa, ja hän ihmetteli minulle chatissa erästä päivitystä ja kuvaa, jonka laitoin Facebookiin ystäväni kanssa, koska tämä miesystäväni oli kieltäytynyt hengailemasta sinä viikonloppuna sillä verukkeella, että olen hänen luona vaikken siis ollut eikä näin oltu missään vaiheessa suunniteltu. Jälkeenpäin kysyessä hän lähinnä kohautteli olkiaan, ettei muista ja että ystävällään meni varmaan viikonloput sekaisin.

Olen kysynyt suoraan, että pettääkö, ja hän on silloin vaikuttanut järkyttyneeltä, että kehtaan edes kysellä tuollaista. Haluaisin jotenkin saada mieheni nalkkiin ja varmuuden asialle. Onko ainoa vaihtoehto oikeasti odottaa, että mieheni väittää ystävälleen olevansa minun kanssani ja oikeasti lentää sinne ja mennä katsomaan mitä hän oikeasti puuhaa? Minulla on avaimet hänen asuntoonsa, mutta vaikuttaa hyvin extremeltä.

Kommentit (83)

Vierailija
21/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 22:10"]

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 21:51"]

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 21:49"]pEttää - ei tarvi mennä itseään sinne nolaamaan. Eikö teillä mamu-patjoilla ole mitään itsekunnioitusta? Annatte äijien kusettaa urakalla. [/quote] Mieheni on norjalainen eikä ole maahanmuuttaja, en kyllä itseäni mamupatjaksi laskisi. Ap

[/quote]

 

Lopeta - ei se ole sun mies. Sä olet sen vakkaripano, et muuta. Älä nolaa enempää ittees. Vaikutat jälkeenjääneitä. Mun mies - voi vittu...

[/quote]

 

Totta, jos se haluaisi olla sun "mies" olisitte nyt yhdessä. Etäsuhde on helppo tapa pitää sivupillua.

Ei enää jaksa olla sun kanssa, mutta laiskuuttaan toimittaa sua mukana. Niin kauan kun sä annat.

 

Surullista. Et pääse elämässä eteenpäin.

 

Jätö se

Vierailija
22/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 22:12"]

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 22:10"]

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 21:51"]

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 21:49"]pEttää - ei tarvi mennä itseään sinne nolaamaan. Eikö teillä mamu-patjoilla ole mitään itsekunnioitusta? Annatte äijien kusettaa urakalla. [/quote] Mieheni on norjalainen eikä ole maahanmuuttaja, en kyllä itseäni mamupatjaksi laskisi. Ap

[/quote]

 

Lopeta - ei se ole sun mies. Sä olet sen vakkaripano, et muuta. Älä nolaa enempää ittees. Vaikutat jälkeenjääneitä. Mun mies - voi vittu...

[/quote] Oletpas ikävä ihminen. Ap

[/quote]

 

Totuus sattuu, mutta vapauttaa. Älä ole enää uhri.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

On ikävä tilanne sulla. Joko luotat tai sitten et. Ei sillä ole väliä pettääkö vai ei. Sillä on väliä, että luotatko sinä. Jos et, niin sitten olisi ehkä hyvä laittaa suhde poikki.

 

Vierailija
24/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sä stalkkaat sitä fb:ssä sen kavereiden kautta.

Onko teillä oikeasti 'parisuhde' - vai voiko miehellä olla erilainen käsitys teidän lomaromanssissta tai seksisihteesta. Voi olla hämillään, kun alat vaatimuksia latelemaan. Sillä on nyt oikea parisuhde paikallisen kanssa. Jätä ne rauhaan.

Vierailija
25/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 22:19"]

On ikävä tilanne sulla. Joko luotat tai sitten et. Ei sillä ole väliä pettääkö vai ei. Sillä on väliä, että luotatko sinä. Jos et, niin sitten olisi ehkä hyvä laittaa suhde poikki.

 

No eihän AP luota siihen norskiin, kun stalkkaa sitä facessa. Ärsyttää kun hoidot ei tajuu poistua takavasemmalle, kun miestä ei enää kiinnosta.

 

[/quote]

Vierailija
26/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mihin jotakin "morsian" hävisi ;-)

Totuus vapauttaa sinut - ole hyvä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota ap ero. Ei tuollaista tarvitse sietää.

Vierailija
28/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Norskin morsian?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 22:22"]

Sä stalkkaat sitä fb:ssä sen kavereiden kautta.

Onko teillä oikeasti 'parisuhde' - vai voiko miehellä olla erilainen käsitys teidän lomaromanssissta tai seksisihteesta. Voi olla hämillään, kun alat vaatimuksia latelemaan. Sillä on nyt oikea parisuhde paikallisen kanssa. Jätä ne rauhaan.

[/quote] Jos oli pelkkä seksisuhde, miksi ensin tutustuimme netissä, sitten tapasimme, ja sen jälkeen hän pyysi minua tyttöystäväkseen ihan sanoin "I'm in love with you, would you be my girlfriend"? Ennen tätä ei ole ollut mitään epäilyksiä minkään suhteen, tämä on alkanut ihan viime viikkoina. Ap

Vierailija
30/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 22:32"]

Ota ap ero. Ei tuollaista tarvitse sietää.

[/quote]

 

Samaa mieltä. Jätä se turska

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei mitä vittua? Kai Ap nyt tietää onko suhteessa vai ei, jos vuoden on ollut ihan uskollinen ja sitten yhtäkkiä alkaa tuollainen? 

Ap:lle: sinuna menisin sinne ilmoittamatta ja katsoisin mitä käy. Jos suhde on ollut teillä vasta noin vähän aikaa ja nyt jo alkaa ongelmat, ei hyvää seuraa.

Vierailija
32/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 22:34"]

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 22:22"]

Sä stalkkaat sitä fb:ssä sen kavereiden kautta.

Onko teillä oikeasti 'parisuhde' - vai voiko miehellä olla erilainen käsitys teidän lomaromanssissta tai seksisihteesta. Voi olla hämillään, kun alat vaatimuksia latelemaan. Sillä on nyt oikea parisuhde paikallisen kanssa. Jätä ne rauhaan.

[/quote] Jos oli pelkkä seksisuhde, miksi ensin tutustuimme netissä, sitten tapasimme, ja sen jälkeen hän pyysi minua tyttöystäväkseen ihan sanoin "I'm in love with you, would you be my girlfriend"? Ennen tätä ei ole ollut mitään epäilyksiä minkään suhteen, tämä on alkanut ihan viime viikkoina. Ap

 

Ihan netissä tapasitte -way tosi rakkautta. Minkä ikäinen sä olet? Alaikäinen? Lievästi kehitysvammainen?

kukaan mies ei ole koskaan sanonut I love toi, kun haluaa sivupillua? Eihän?

[/quote]

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä AP ei voi olla totta pyhässä yksinkertaisuudessaan.

Älkää kiusatko toista.

Vierailija
34/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 22:41"]

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 22:34"]

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 22:22"]

Sä stalkkaat sitä fb:ssä sen kavereiden kautta.

Onko teillä oikeasti 'parisuhde' - vai voiko miehellä olla erilainen käsitys teidän lomaromanssissta tai seksisihteesta. Voi olla hämillään, kun alat vaatimuksia latelemaan. Sillä on nyt oikea parisuhde paikallisen kanssa. Jätä ne rauhaan.

[/quote] Jos oli pelkkä seksisuhde, miksi ensin tutustuimme netissä, sitten tapasimme, ja sen jälkeen hän pyysi minua tyttöystäväkseen ihan sanoin "I'm in love with you, would you be my girlfriend"? Ennen tätä ei ole ollut mitään epäilyksiä minkään suhteen, tämä on alkanut ihan viime viikkoina. Ap

 

Ihan netissä tapasitte -way tosi rakkautta. Minkä ikäinen sä olet? Alaikäinen? Lievästi kehitysvammainen?

kukaan mies ei ole koskaan sanonut I love toi, kun haluaa sivupillua? Eihän?

[/quote]

[/quote] Hei oikeasti, voitko mennä nyt vaikka vittuun kun ei tuollaisen imbesillin kanssa puhumisesta tule yhtään mitään. Jos oikeasti olisit nähnyt koko tilanteen, kuinka tutustuimme ja kuinka hän on kanssani ollut tämän viimeisen vuoden, niin voisin antaa jauhamallesi paskalle edes minimaalista painoarvoa, mutta en jaksa tuollaisia vitun vajaita jankkaajia kuunnella. Ja lopeta itsesi yläpeukuttaminen, se on hyvin noloa.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä tiedät että on vuoden ollut uskollinen. Sillähän voi olla netin kautta haaremi ympäri skandinaaviaa.

Vierailija
36/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tule mulle rakastajattareksi niin pidetään yhdessä hauskaa ja ollaan sydänystäviä ja pohditaan ihmissuhteita niin sun huolet häviää ja olet onnellinen kun saat nauttia elämästä sydämesi kyllyydestä asti ja sun huolet häviää ja silmät aukeaa. Et voi omistaa ketään mutta voit omistaa sydänystävän ja onnen. Samoin on käynyt mulle aviossa 40 vuotta ja toimii enkä kysele mitään vaan pidän omat salaiset sydänystäväni!!!

Vierailija
37/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oho, taisi osua ja upota?

Heikko itsetuntoine. Koulukiusattu tyttö löytää Norskipojan netistä ja luulee olevansa rakastunut.

I love U too :-D

Vierailija
38/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noh miten se oli sun kanssa, kun sen tosirakkaudeksi tunnistit?

Vierailija
39/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei ap, minäkin olin kaukosuhteessa vielä viime vuodenkin puolella, keskieurooppalaisen miehen kanssa. Meillä kävi tismalleen samalla tavalla. Mies alkoi käyttäytyä oudosti, oli todella äreä jos koitin soittaa juuri esim. Skypessä. Hänen mielialansa tuntui vaihtelevan jatkuvasti, joskus hän kirjoitti todella romanttisia viestejä ja sanoi hellyyttäviä asioita videopuhelussa ja joskus hän taas vastasi välinpitämättömästi eikä kuulemma koskaan ehtinyt puhua yhtäkkiä. En tiedä, pettikö hän minua "oikean naisen" kanssa, mutta sorruin aika lapselliseen temppuun ja tein feikkikäyttäjän, jolla menin puhumaan tälle miehelle. Hän itse heittäytyi pervoksi tämän minun feikin kanssa jutellessaan ja kun kysyin onko hänellä tyttöystävää, yllätys yllätys, ei kuulemma ollut... En tiedä loppujen lopuksi kumpi oli lapsellisempi, minä tehdessäni feikin käyttäjätunnuksen vaiko hän valehdellessaan ja kirjoittaessaan seksistisiä viestejä, vaikka minulle on aivan yhdentekevää nykyään.
Olisin ollut jopa valmis selvittämään koko sotkun puhumalla perusteellisesti suhteestamme ja ongelmistamme, mutta jokaikinen kerta kun koitin puhua asiasta niin vastauksena tuli "good night" vaikka olisi ollut aamu. Ajatuksissani oli lentää hänen kotimaahansa niin nopeasti kuin mahdollista että asia voitaisiin selvittää face to face, mutta sitten mies päätti pistää jutun poikki. En tiedä hänen asioistaan nykypäivänä juurikaan mitään, ehkä parempi niin.
No, eipä kauheasti voi ollakaan odotuksia vajaa parikymppiseltä miehenalulta uskollisuuden suhteen, eikä kaukosuhde selvästikään ollut hänen juttunsa.
Kaikkea hyvää sinulle ap, toivotaan parasta, että miehesi on uskollinen. Saanko kysyä, kuinka vanha miehesi on? Koska olette nähneet viimeksi? Ilman muuta sanoisin, että jos kovasti alkaa epäilyttää niin lento Norjaan vaan, jos mies on yllättävästä ilmestymisestäsi äreän oloinen niin epäilykset heräisivät entistä suurempina.

Vierailija
40/83 |
23.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap teepa niin etta etaanny tuosta miehesta ja rupea hengailemaan kavereidesi kanssa enemman. Jata sille vastaamatta viesteihin muutamaan paivaan ja katso mita tapahtuu.

Jos han valittaa sinusta, han hataantyy ja alkaa kysella mikset vastaa. Mita etaisempi olet, sita enemman mies yrittaa. Jos han ei reagoi, anna sen menna ja etsi uusi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi neljä