Olen kaukosuhteessa ja epäilen mieheni pettävän
Eli siis, olen suhteessa erääseen ulkomaalaiseen mieheen, ja olemme seurustelleet melkein vuoden. Näemme kerran tai kaksi kuukaudessa, muuten skypetämme. Viime aikoina mieheni käytös on ollut kuitenkin melko outoa ja on herättänyt minussa ehkä turhankin pelon, että mies pettää. Hän on viime viikkoina ollut kireä ja suuttunutkin, jos soitan aikaan, jota ei ole etukäteen sovittu, kerran hänellä kesti todella kauan vastata (soitan siis Skypellä kun hän on online-tilassa) ja silloinkin hän vain kireästi sanoi, ettei ole aikaa puhua ja että Skype jäi vahingossa päälle. Olen Facebook-kaveri hänen parhaan ystävänsä kanssa, joka asuu eri kaupungissa, ja hän ihmetteli minulle chatissa erästä päivitystä ja kuvaa, jonka laitoin Facebookiin ystäväni kanssa, koska tämä miesystäväni oli kieltäytynyt hengailemasta sinä viikonloppuna sillä verukkeella, että olen hänen luona vaikken siis ollut eikä näin oltu missään vaiheessa suunniteltu. Jälkeenpäin kysyessä hän lähinnä kohautteli olkiaan, ettei muista ja että ystävällään meni varmaan viikonloput sekaisin.
Olen kysynyt suoraan, että pettääkö, ja hän on silloin vaikuttanut järkyttyneeltä, että kehtaan edes kysellä tuollaista. Haluaisin jotenkin saada mieheni nalkkiin ja varmuuden asialle. Onko ainoa vaihtoehto oikeasti odottaa, että mieheni väittää ystävälleen olevansa minun kanssani ja oikeasti lentää sinne ja mennä katsomaan mitä hän oikeasti puuhaa? Minulla on avaimet hänen asuntoonsa, mutta vaikuttaa hyvin extremeltä.
Kommentit (83)
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 23:22"]
Millainen suhde tutullasi ja tällä miehellä on? Eikö mies tiedä, että olette kavereita? Pyysikö tuttusi miestä viettämään aikaa kanssaan?
[/quote] Juu, ystävä pyysi käymään, mutta mies sanoi olevansa kanssani. En tiedä tietääkö mies, että olemme facebook-kavereita, hyväksyin kaveripyynnön ihan ohimennen eikä asia koskaan tullut puheeksi. Kyseessä on siis miehen paras ystävä. Ap
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 23:37"]

[/quote]
Kuka nyt valehtelee itselleen. Aavistit vilunkia, joten aloitit stalkaamisen kavereiden kautta somessa.
Sitä se heikko itsetunto teettää.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 23:41"]

[/quote] En stalkannut, tämä ystävä ihan oma-aloitteisesti lisäsi minut kaverikseen ja myöhemmin otti asian puheeksi. Tämän jälkeen kysyin, kuten aloitusviestissä lukee, mieheltä tähän jotain selitystä, enkä saanut muuta kuin ylimalkaisen "taisi mennä viikonloput kesken". Ja en ole ollut koulukiusattu missään elämäni vaiheessa enkä ole katkera kenellekään, kiitos vaan kysymästä. Ap
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 23:43"]

[/quote] "taisi mennä viikonloput sekaisin"* Ap. Puhun samaan aikaan puhelimessa ja kirjoitin vahingossa mitä olin sanomassa.
No huh huh mitä vastauksia :O Veikkaampa,että ihan erilainen olisi ollut vastausten tyyli, jos kyseessä olisi ollut muuten samanlainen viesti, mutta mies toisella puolella Suomea ja siksi ovat etäsuhteessa.
Miksi ihmeessä ihmiset kyseenalaistavat suhteen laadun ja vakavuuden ja veikkaavat ap:ta teiniksi ja koulukiusatuksi? Ettekö oikeasti ole koskaan kuulleet pareista, joissa toinen on ulkomaalainen? Oletteko oikeasti niin tynnyrissä kasvaneita?
Komppaan sataprosenttisesti nro 35:sta:
"Ap teepa niin etta etaanny tuosta miehesta ja rupea hengailemaan kavereidesi kanssa enemman. Jata sille vastaamatta viesteihin muutamaan paivaan ja katso mita tapahtuu.
Jos han valittaa sinusta, han hataantyy ja alkaa kysella mikset vastaa. Mita etaisempi olet, sita enemman mies yrittaa. Jos han ei reagoi, anna sen menna ja etsi uusi."
Näin. Itsekin olen samaa kokenut, vaikkei etäsuhteesta ollutkaan kyse. Otin epävarmassa tilanteessa hiukan etäisyyttä, en lähetellyt viestejä ja keskityin tekemään kaikkea kivaa kavereiden kanssa. Kun mies ei kysellyt perääni totesin, että se siitä, mitään suhdetta ei enää ole ja päätin antaa olla. Ei jäänyt mitään arvailujen varaan eikä tarvinnut puristaa vastauksia selkeästi keskusteluhaluttomalta kumppanilta.
Kohteliaasti kolmen viikon hiljaisuuden jälkeen tuli tekstari, että "ei tämä nyt taida oikein toimia...". Mitäpä tuosta, sattui samalle illalle olleen toiset treffit jo sovittuna ;)
Eli jatka elämääsi ja jätä mies sivuun. Kyllä sen reaktiosta huomaa(kyseleekö perään), kannattaako enää yrittää.Norjaan asti en nimittäin lähtisi toteamaan, ettei suhde toimi...
Huvittava tuo yksi alapeukku joka ilmestyy kaikkiin ap:n puolella oleviin kirjoituksiin ja yksi yläpeukku, joka ilmestyy noihin "vajakki hullu wt koulukiusattu" -viesteihin. Kukakohan on asialla, hmm... :D
kaIkKi oikeesti aikuiset ihmiset käsi ylös, jos uskotte, että netissä alkanut "etäsuhde" kestää yli 2 vuotta, jos ei muuteta yhteen/ samaan maahan? Miksi ihmisten harhoja vahvistetaan täällä luomalla turhaa toivoa. Norskipoika on mennyt jo eteenpäin. Jätä se ja etsi uusi suhde.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 23:55"]
kaIkKi oikeesti aikuiset ihmiset käsi ylös, jos uskotte, että netissä alkanut "etäsuhde" kestää yli 2 vuotta, jos ei muuteta yhteen/ samaan maahan? Miksi ihmisten harhoja vahvistetaan täällä luomalla turhaa toivoa. Norskipoika on mennyt jo eteenpäin. Jätä se ja etsi uusi suhde.
[/quote] Pakkohan sen suhteen on jostain alkaa ja paljon lapsellisempaahan olisi suin päin hypätä toiseen maahan jonkun luo asumaan. Tiedän moniakin, jotka ovat olleet joitakin vuosia kaukosuhteessa ja sitten muuttaneet yhteen ja hyvin toimii. Naimisissa ovat suurin osa ja jälkikasvuakin löytyy.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 23:38"]AP Ei koskaan vastannut, että oliko koulukiusattu? Taisi olla, yleensä noin katkerat nuoret naiset, jotka menevät harhoineen merta edemmäksi kalaan ovat.
[/quote]
Kaikki onlinedeittaajat koulukiusattuja? Netissä tapaaminen on sama asia kun nettideittailu, mikä on HYVIN yleistä. Jos jonkun kanssa natsaa perkuleen hyvin, miksi ei saisi aloittaa kaukosuhdetta? Itsekkö olisit antanut olla ja alkanu ootella et joku suomipoika tulee pokailemaan?
Voi ei ylilauta jonne taas yöllä löytänyt tiensä tänne. Menes poju jo nukkumaan niin jaksat huomenna pelata pleikkaa.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 23:57"][quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 23:55"]
kaIkKi oikeesti aikuiset ihmiset käsi ylös, jos uskotte, että netissä alkanut "etäsuhde" kestää yli 2 vuotta, jos ei muuteta yhteen/ samaan maahan? Miksi ihmisten harhoja vahvistetaan täällä luomalla turhaa toivoa. Norskipoika on mennyt jo eteenpäin. Jätä se ja etsi uusi suhde.
[/quote] Pakkohan sen suhteen on jostain alkaa ja paljon lapsellisempaahan olisi suin päin hypätä toiseen maahan jonkun luo asumaan. Tiedän moniakin, jotka ovat olleet joitakin vuosia kaukosuhteessa ja sitten muuttaneet yhteen ja hyvin toimii. Naimisissa ovat suurin osa ja jälkikasvuakin löytyy.
[/quote]
Nimenomaan. En tajua tätä raivon määrää kun kyseessä on ulkomaalainen eikä suomalainen. Itse löysin reissusta hollantilaisen, ihanin mies ikinä ja ollaan niin hyvä match. Oltiin mekin hetki ensin etäsuhteessa. Ajatteleeko ny kaikki et oon koulukiusattu ja en löytäny suomalaista poikista? Siis mitä.
Ap ota etäisyyttä. Koittaisin Skypessä suoraan kysyä, että onko hän suuttunut ja what's up nyt oikeesti. Jos ei millään ala puhua, lopeta sinäkin se yhteydenpito hetkeksi ja katso mitä käy.
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 00:05"]
Ap ota etäisyyttä. Koittaisin Skypessä suoraan kysyä, että onko hän suuttunut ja what's up nyt oikeesti. Jos ei millään ala puhua, lopeta sinäkin se yhteydenpito hetkeksi ja katso mitä käy.
[/quote] Voisin ehkä tehdä näin. Ap
Käsittämätöntä kun asialliseen kysymykseen moni vastaa todella törkeästi ja loukkaavasti.
Toivotaan ap, jotta saat asialle onnellisen lopputuloksen, en osaa muuta neuvoa antaa kuin ota selvää ja jos paljastuu petolliseksi niin jätä se mies. Löytyy uusia.
En osaa sanoa itse asiaan mitään, mutta Ap:lle sen verran, että todella tasokasta vittuilua noille leukailijoille, hatunnostot! :D
Älä valehtele. Todiseita kiitos. Tiedät useita etäsuhteita, jotka edelleen kassaa 10v päästä?
Pleikkaa pelasivat yhdessä - it must be real love ;-)