Mikä on kurjin kuulemasi lohdutus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ei tapa se vahvistaa.

Tää. Oman elämänsä marttyyrien lempilause.

Mikä ei tapa, se takuuvarmasti traumatisoi.

Niitä traumoja pitää käsitellä. Aikaahan se vie ja on usein perseestä, mutta kun sen on tehnyt, niin tuo sanonta näyttäytyy aivan uudessa valossa.

Eiköhän parempi olla hiljaa, jos ei keksi mitään järkeviä lohdun sanoa. Olla vaan myötätuntoisesti läsnä.  Isäni sairastui keuhkokuumeeseen ja oli taas samalla osastolla kuin aikaisemmin. Tehtiin nopeasti saattohoitopäätös. Sairaanhoitajan sanat kolahdutti: Isäni olisi joutanut jo mennä edellisen kerran, kun keuhkokuvatkin oli jo noin huonot jne. Meinasin töykästi sanoa tälle sairaanhoitajalle että teiltähän keinot varmasti olisi löytynyt asian auttamiseksi. Kammottaa tämä osasto enkä itse haluaisi olla potilaana siellä. Näki, että että haluttiin vaan jarruttaa parantumista.  Ja sitten se "lohdutus" mikä tuli joltain ihmisiltä isän kuoleman jälkeen: Isäsi oli jo niin vanha.  Onko sillä iällä välillä, sama suru tulee oli kuoleva minkäikäinen vain. Ihan kuin se vähentää kuolevan läheisen surua jos kuollut on vanha. 

Vierailija kirjoitti:

This too shall pass. Sehän on ihan totta, kuten myös se että asiat tulevat menemään jollain tavalla tulevaisuudessa huolimatta siitä mitä nyt tapahtui. Ymmärään ettei kaikilla ole tähän ymmärrystä joko nuoren iän tai puutteellisen elämästä oppimisen takia, mutta eivät nuo mitään turhia saati ilkeitä lohdutuksen lauseita ole. Ne ovat muistutuksia siitä että vaikka nyt on näin, on huomenna, vuoden päästä ihan toisin. Itse sanon sureville että voi ei, olen pahoillani, kerro jos voin jotenkin auttaa sinua. 

Miksi sinä katsot pystyväsi lupaamaan tuollaista?

Olen melkein kuusikymppinen, maailmaa kiertänyt ja kaikkensa menettänyt rampa, joka herää joka aamu siinä toivossa, että kuolema olisi luvassa. Valaisepa nyt, kun olen jäänyt tuosta ylevämmästä tiedosta osattomaksi.

Monet kommentoidut kurjat lohdutukset ovat sellasia, että jollekin toiselle ne olisivat olleet hyvin lohduttavia. Yleisin voimakkaasti jakava lohdutus on kertoa, miten muillekin sattuu samaa. Joku mainitsi sen etusivulla kurjimmaksi. Itselle ihan vasta se oli täydellinen lohdutus: tajusin, etten ole yksin, muita on samassa tilanteessa.

Kultainen sääntö "kohtele muita kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan" pitäisi korvata "kohtele muita kuten he toivovat itseään kohdeltavan", koska liiankin usein kai me ihmiset ajatellaan lohduttaessa jne mikä itseä lohduttaisi vastaavassa tilanteessa, vaikka pitäisi ajatella sen toisen yksilöllistä tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt ihmeessä arvoisat kovia kokeneet lähimmäisemme, kuinka Te lohduttaisitte kohtalon koettelemia sukulaisianne ja ystäviänne. Minä, ja varmasti moni muukin, on aika lailla sanaton tällaisissa tilanteissa, joten voisimme oppia Teiltä parempia tapoja tukea murheen murtamia.

Ketjussa on vastattu tähän jo. Se ei haittaa ettei niitä sanoja löydy. "Olen pahoillani" on riittävä. Halaaminen, jos se tuntuu luontevalta. Ei tarvitse pyrkiä olemaan joku suuri filosofi siinä tilanteessa.

Kyllä monia ärsyttää pahoittelukin...

- eri

Ala-asteikäinen kun olin ja murheena oli mm. vakava koulukiusaaminen ja kivulias sairaus, isäni mitätöi tunteeni aina hyvin taitavasti. "Voi kuule et sinä 20 vuoden päästä enää edes muista koko juttua!" Tuon edellisen lentävän lauseen muistan jotenkin erityisen hyvin, hienosti opin sitten tukahduttamaan tunteeni ja pärjäämään. Kunnes kolmekymppisenä tulikin täysromahdus.

Kolmas rokote sit auttaa

Molemmat vanhempani ovat sellaisia, että heillä on tapa osoittaa empatiaa kertomalla oman kokemuksensa asiaan. Eli siis alkamalla puhumaan omasta asiastaan, kun itse kaipaisin vain kuuntelijaa. Äitini on kokenut kaiken sairauksista, kun taas isälleni jos kerron vaikeuksista opinnoissa, hän alkaa kertomaan tarinaa siitä, kuinka kolme vuosikymmentä sitten hän myös kohtasi samoja ongelmia mutta vetelikin sitten kaikista aineista parhaimmat mahdolliset arvosanat. Muutenhan nämä vaikeuksista voittoon - tarinat ovat ok, mutta sillä hetkellä kun murehdin sitä että pääsisin edes keskinkertaisiin arvosanoihin, ei yhtään lohduta kuulla näitä. Varsinkin kun olen aina ollut huonompi koulussa kuin hän, meitä ei oikein edes voi verrata. Kuunteleminen on todella taitolaji.

Vierailija kirjoitti:

Kolmas raskauteni meni kesken ja kerroin tästä äidilleni. Hän sanoi, että hyvä kun tuli keskenmeno, se oli varmaan vammainen eikä elinkelpoinen yksilö. Uutta pyttyyn vaan jos lapsia haluaa. Voi toki olla tottakin, mutta minulle vauva oli todellinen, vaikka olikin vasta kohdussa kasvamassa. Ei siis se, vaan hän. Ja lapsien saaminen ei ole minulle ollut se helpoin juttu, ollaan saatu odotella jokaista pitkän aikaa. Äitini sanoi vaan olleensa suora ja rehellinen, hän kun ei osaa valehdella :(

Mulle taas ole keskenmenon jälkeen lohdullisempaa ajatella niin että sikiössä oli jokin vika, ja meni siksi kesken, kuin surra keskenmennyttä raskautta ja itkeä sikiön tulevaisuuden menettämistä vuositolkulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

This too shall pass. Sehän on ihan totta, kuten myös se että asiat tulevat menemään jollain tavalla tulevaisuudessa huolimatta siitä mitä nyt tapahtui. Ymmärään ettei kaikilla ole tähän ymmärrystä joko nuoren iän tai puutteellisen elämästä oppimisen takia, mutta eivät nuo mitään turhia saati ilkeitä lohdutuksen lauseita ole. Ne ovat muistutuksia siitä että vaikka nyt on näin, on huomenna, vuoden päästä ihan toisin. Itse sanon sureville että voi ei, olen pahoillani, kerro jos voin jotenkin auttaa sinua. 

Miksi sinä katsot pystyväsi lupaamaan tuollaista?

Olen melkein kuusikymppinen, maailmaa kiertänyt ja kaikkensa menettänyt rampa, joka herää joka aamu siinä toivossa, että kuolema olisi luvassa. Valaisepa nyt, kun olen jäänyt tuosta ylevämmästä tiedosta osattomaksi.

Jos et huomaa päivien kuluvan, vuodenaikojen vaihtuvan, oman viisautesi lisääntyvän, ympäristön muuttuvan, kanssaihmisten syntyvän ja  kuolevan, oman kehon muuttuvan, vanhenevan, ajatuksenjuoksun erilaistuvan, niin todellakin olet jäänyt jostain osattomaksi.

Olin aloittamassa lapsettomuushoitoja ja purin kaverilleni pelkoa siitä, että hoidotkin epäonnistuisivat. Hänen kommenttinsa oli: "Muista sitten, että vaikket saisi omaa lasta niin meidän lapsia saa aina tulla hoitamaan."

Juu, onhan se täysin sama asia.

Vierailija kirjoitti:

Monet kommentoidut kurjat lohdutukset ovat sellasia, että jollekin toiselle ne olisivat olleet hyvin lohduttavia. Yleisin voimakkaasti jakava lohdutus on kertoa, miten muillekin sattuu samaa. Joku mainitsi sen etusivulla kurjimmaksi. Itselle ihan vasta se oli täydellinen lohdutus: tajusin, etten ole yksin, muita on samassa tilanteessa.

Kultainen sääntö "kohtele muita kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan" pitäisi korvata "kohtele muita kuten he toivovat itseään kohdeltavan", koska liiankin usein kai me ihmiset ajatellaan lohduttaessa jne mikä itseä lohduttaisi vastaavassa tilanteessa, vaikka pitäisi ajatella sen toisen yksilöllistä tilannetta.

Totta. Yleensä nuo "mullekin kerran kävi niin että..." -tyyliset jutut helpottaa oloa, jos on mennyt tekemään jotain mikä nolottaa, tai kokee että on ainoana maailmassa riittävän tyhmä johonkin virheeseen. Silloin helpottaa, että muillekin sattuu ja tapahtuu. Osaa laittaa asioita mittakaavaan.

Toisaalta taas "mun marsu kuoli seitsemän vuotta sitten" ei ole sovelias vastaus kun joku on menettänyt läheisen.

Ehkä olennaisinta on tunnistaa onko tarvetta keksiä piristystä, vai antaa toisen surra.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

This too shall pass. Sehän on ihan totta, kuten myös se että asiat tulevat menemään jollain tavalla tulevaisuudessa huolimatta siitä mitä nyt tapahtui. Ymmärään ettei kaikilla ole tähän ymmärrystä joko nuoren iän tai puutteellisen elämästä oppimisen takia, mutta eivät nuo mitään turhia saati ilkeitä lohdutuksen lauseita ole. Ne ovat muistutuksia siitä että vaikka nyt on näin, on huomenna, vuoden päästä ihan toisin. Itse sanon sureville että voi ei, olen pahoillani, kerro jos voin jotenkin auttaa sinua. 

Miksi sinä katsot pystyväsi lupaamaan tuollaista?

Olen melkein kuusikymppinen, maailmaa kiertänyt ja kaikkensa menettänyt rampa, joka herää joka aamu siinä toivossa, että kuolema olisi luvassa. Valaisepa nyt, kun olen jäänyt tuosta ylevämmästä tiedosta osattomaksi.

Jos et huomaa päivien kuluvan, vuodenaikojen vaihtuvan, oman viisautesi lisääntyvän, ympäristön muuttuvan, kanssaihmisten syntyvän ja  kuolevan, oman kehon muuttuvan, vanhenevan, ajatuksenjuoksun erilaistuvan, niin todellakin olet jäänyt jostain osattomaksi.

Voisitko vastata tuon runoilemisen sijaan? No, tapahan tuokin on luikerrella pois ikävästä tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

This too shall pass. Sehän on ihan totta, kuten myös se että asiat tulevat menemään jollain tavalla tulevaisuudessa huolimatta siitä mitä nyt tapahtui. Ymmärään ettei kaikilla ole tähän ymmärrystä joko nuoren iän tai puutteellisen elämästä oppimisen takia, mutta eivät nuo mitään turhia saati ilkeitä lohdutuksen lauseita ole. Ne ovat muistutuksia siitä että vaikka nyt on näin, on huomenna, vuoden päästä ihan toisin. Itse sanon sureville että voi ei, olen pahoillani, kerro jos voin jotenkin auttaa sinua. 

Miksi sinä katsot pystyväsi lupaamaan tuollaista?

Olen melkein kuusikymppinen, maailmaa kiertänyt ja kaikkensa menettänyt rampa, joka herää joka aamu siinä toivossa, että kuolema olisi luvassa. Valaisepa nyt, kun olen jäänyt tuosta ylevämmästä tiedosta osattomaksi.

Jos et huomaa päivien kuluvan, vuodenaikojen vaihtuvan, oman viisautesi lisääntyvän, ympäristön muuttuvan, kanssaihmisten syntyvän ja  kuolevan, oman kehon muuttuvan, vanhenevan, ajatuksenjuoksun erilaistuvan, niin todellakin olet jäänyt jostain osattomaksi.

Voisitko vastata tuon runoilemisen sijaan? No, tapahan tuokin on luikerrella pois ikävästä tilanteesta.

Ei yhtään ihmetytä että odottelet vain kuolemaa. 

Eri

Vierailija kirjoitti:

Molemmat vanhempani ovat sellaisia, että heillä on tapa osoittaa empatiaa kertomalla oman kokemuksensa asiaan. Eli siis alkamalla puhumaan omasta asiastaan, kun itse kaipaisin vain kuuntelijaa. Äitini on kokenut kaiken sairauksista, kun taas isälleni jos kerron vaikeuksista opinnoissa, hän alkaa kertomaan tarinaa siitä, kuinka kolme vuosikymmentä sitten hän myös kohtasi samoja ongelmia mutta vetelikin sitten kaikista aineista parhaimmat mahdolliset arvosanat. Muutenhan nämä vaikeuksista voittoon - tarinat ovat ok, mutta sillä hetkellä kun murehdin sitä että pääsisin edes keskinkertaisiin arvosanoihin, ei yhtään lohduta kuulla näitä. Varsinkin kun olen aina ollut huonompi koulussa kuin hän, meitä ei oikein edes voi verrata. Kuunteleminen on todella taitolaji.

Tuli mieleen kun aikoinaan tuskastelin lopputyön kanssa niin isäni siihen "minähän sain omani kasaan viikossa (10 sivua/päivä) ja parhain arvosanoin". Eipä paljon lohduttanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

This too shall pass. Sehän on ihan totta, kuten myös se että asiat tulevat menemään jollain tavalla tulevaisuudessa huolimatta siitä mitä nyt tapahtui. Ymmärään ettei kaikilla ole tähän ymmärrystä joko nuoren iän tai puutteellisen elämästä oppimisen takia, mutta eivät nuo mitään turhia saati ilkeitä lohdutuksen lauseita ole. Ne ovat muistutuksia siitä että vaikka nyt on näin, on huomenna, vuoden päästä ihan toisin. Itse sanon sureville että voi ei, olen pahoillani, kerro jos voin jotenkin auttaa sinua. 

Miksi sinä katsot pystyväsi lupaamaan tuollaista?

Olen melkein kuusikymppinen, maailmaa kiertänyt ja kaikkensa menettänyt rampa, joka herää joka aamu siinä toivossa, että kuolema olisi luvassa. Valaisepa nyt, kun olen jäänyt tuosta ylevämmästä tiedosta osattomaksi.

Jos et huomaa päivien kuluvan, vuodenaikojen vaihtuvan, oman viisautesi lisääntyvän, ympäristön muuttuvan, kanssaihmisten syntyvän ja  kuolevan, oman kehon muuttuvan, vanhenevan, ajatuksenjuoksun erilaistuvan, niin todellakin olet jäänyt jostain osattomaksi.

Voisitko vastata tuon runoilemisen sijaan? No, tapahan tuokin on luikerrella pois ikävästä tilanteesta.

Ei yhtään ihmetytä että odottelet vain kuolemaa. 

Eri

Tuliko hyvä mieli?

Vierailija kirjoitti:

Ei yhtään ihmetytä että odottelet vain kuolemaa. 

Eri

Hyi kamala, mitä kommentteja... 

Mä tiedän miltä susta tuntuu

Olen tämän kertonut tällä palstalla aiemminkin. Isäni oli kuollut ja uskovainen ystäväni sanoi minulle että hän ainakin rakastaa isäänsä niin paljon, että tappaisi itsensä jos hänen isänsä kuolisi. Tästä on ikuisuus aikaa, mutta en koskaan unohda.

Vierailija kirjoitti:

Olen tämän kertonut tällä palstalla aiemminkin. Isäni oli kuollut ja uskovainen ystäväni sanoi minulle että hän ainakin rakastaa isäänsä niin paljon, että tappaisi itsensä jos hänen isänsä kuolisi. Tästä on ikuisuus aikaa, mutta en koskaan unohda.

Miten tuo uskovaisuus muka tuohon liittyi?