Miksi miehet, jotka ensin kyseenalaistavat naisen älykkyyden luulevat, että naista kiinnostaa vielä tämän jälkeen?
Näihin törmää aika useasti. Esimerkiksi viimeksi, kun tapailin erästä miestä hän alkoi kyseenalaistamaan minua, kun puhuin aiheesta, joka on suuri kiinnostuksen kohteeni ollut aina ja olen alan asiantuntija. Hän kyseenalaisti täysin tietämykseni ja teki minusta selkeästi pilkkaa mm "älä sinä söpöä päätäsi kuormita miettimällä näin isoja asioita". Tuo kommentti oli vikatikki enkä enää tavannut häntä. Selitin hänelle hänen luontaantyöntävän asenteensa, mutta ei siltikään nähnyt toiminnassaan mitään pahaa. En ole ainut, joka on kokenut tällaista. Esimerkiksi hyvä ystäväni, joka työskentelee vaativassa työssä ja tietää alastaan kaiken sai jatkuvasti kuulla exältään kyseenalaistamista ja kokea osaamisensa aliarvioimista.
Toinen kaverini taasen joskus valitti, mitten mies, jonka kanssa oli ollut treffeillä oli täräyttänyt kaverilleni, että miksi kaverini puhuu kuin tietäisi jotain. Kaverini siis puhui eräästä historian tapahtumasta, kaverini on aina ollut todella intohimoisen kiinnostunut historiasta, mutta jopa faktat tämä mies yritti pyörtää fiktioksi.
Kaikkia tapauksia yhdistää se, että mies olisi ollut vielä halukas näkemään ja jatkamaan tapailua.
Mikä näitä miehiä vaivaa?
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Ei äly loista kauas sellaisesta miehestä joka julistaa miehen ylivertaisuutta tieteessä mutta "unohtaa" sopivasti miten vuosituhansia naisilta on kielletty koulutus, omat tavoitteet, kirjoittaminen, julkaiseminen.. Menee vielä vuosia ennen kuin näissä ollaan samalla viivalla. Historian taakka on raskas ja todellinen.
Oikeassa olet, mutta minusta tässä jonkun aiemmin kommentoijan ajatus, että ihan biologia on vaikuttanut tähän ennen ehkäisypilleriä, on huomionarvoinen. Helppo sanoa, että jos itse olisi syntynyt 1700-luvulla, niin olisi omia tyttäriään kannustanut kouluun (jos sellainen olisi ollut tarjolla), mutta kyllä sitä vaan saattaisi kuitenkin aika eri tavalla miettiä, jos tietäisi että yhdestäkin seksikerrasta seuraukset voisivat olla naiselle merkittävät, ja todennäköisesti edessä olisi kuitenkin elinikä raskaus-synnytys-vauvavuosi-rumbaa (aikansa olosuhteissa!). Eli ei se historian taakka minusta ihan vain miesten pahuutta ole. Meillä on vasta muutama sukupolvi naisia, joilla ei tätä jatkuvan synnyttämisen taakkaa ole ollut.
Miehiltä on odotettu eri asioita, fyysisten töiden suorittamista ja sotimista. Suurimmalla osalla ihmisistä on ollut aika rankkaa nykymittapuuhun verrattuna. Ja jostain orjan tai torpparin asemasta harva älykäs mieskään ponnisti tiedemieheksi. En oikeastaan tiedä ketään, ehkä joku silti oli. Suurin osa "neroista" tulivat hyvin etuoikeutetuista olosuhteista. Kuinkahan moni nero kuoli nälkään pakkaseen tai raatoi itsensä hengiltä jollain pellolla? Yhdenkään miehen oma älykkyyshän ei sillä nouse vaikka kaikki nerot olisivat järjestään miehiä. Mutta kaikki eivät tätä tunnu ihan tiedostavan. Mutta sille ei voi mitään, parempi jättää omaan arvoonsa.
Miesten maailma on minusta hyvin hierarkinen, ja uskon Virginia Woolfin olleen oikeassa siinä, kun esitti (jo sata vuotta sitten!), että joillekin miehille naisten alisteinen asema on tärkeää siksi, että on ainakin joku, jonka yläpuolella olet. Osa miehistä taas näyttää tulevan naisten kanssa hyvin toimeen siksi, että sitä jatkuvaa mittailua ja kukkotappelua - tai sen uhkaa - ei ole.
Ymmärrän täysin että sovinistipossun mielestä maailma on nyt kestämätön kun naiset vaativat että lasten ja lisääntymisen tulee kuormittaa myös miestä ja miehen työnantajaa, vaaditaan että naista tulee kohdella sekä työelämässä että vapaa-ajalla tasa-arvoisesti, naimisissakin ikävästi raiskaus on nykyisin rikos ja naisella on oikeus kieltäytyä seksistä ja naiset valtaa yliopistot. Tekeehän se pahaa kun niin pitkään kaikki oli miesten. Kaikki on pilalla ny.
Vierailija kirjoitti:
Ei äly loista kauas sellaisesta miehestä joka julistaa miehen ylivertaisuutta tieteessä mutta "unohtaa" sopivasti miten vuosituhansia naisilta on kielletty koulutus, omat tavoitteet, kirjoittaminen, julkaiseminen.. Menee vielä vuosia ennen kuin näissä ollaan samalla viivalla. Historian taakka on raskas ja todellinen.
Kyllä rikkaiden perheiden tytöt ovat myös käyneet kouluja. Se, että naiset eivät ole olleet rakentamassa uraa ja tekemässä tiedettä, johtuu ihan niistä biologisista asioista. On pariuduttu nuorena ja lapsia on alkanut tulemaan. Kun on pariutumisvietti, niin on ihan normaalia, että yhteiskunta rakentuu myös tämän tosiseikan näköiseksi. Naisen biologisesta roolista johtuen naisella on edelleen erilaiset kyvyt ja ominaisuudet kuin miehellä. Ero ei välttämättä ole iso, mutta merkittävä kun mennään niihin ääripäihin. Turha syyttää mitään patriarkaalista sortohierarkiaa ja miehiä siitä, että biologian päälle on rakenetunut tietty yhteiskuntajärjestys. Vasta ehkäisypilleri on radikaalisti muuttanut tätä dynamiikkaa, mutta biologia ei ole mihinkään muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjäävät miehiä paremmin keinotekoisessa ympäristössä kuten kouluissa. Sitten kun pitäisi keksiä ja kehittää uutta todellisessa ympäristössä eli todellisuudessa, osat vaihtuvat eli miehet pääasiassa tekevät lähes kaiken. Naiset ovat siis kovempia suorittajia ohjeistettuna.
Ennen kuin joku näsäviisas alkaa irvailemaan, niin yksittäistapauksia on siellä ja täällä. Kyse on keskiarvosta ja siellä miehet ovat vahvoilla.
Kyse on biologiasta eli näin roolit ovat kehittyneet. Naiset pitävät huolta kodista ja toisistaan kun miehet ovat rakentamassa maailmaa. Ilman jälkikasvua ei ole tulevaisuutta. Kodin emäntä ei ole heikko rooli.
Tytöt ovat keskimäärin "tottelevampia" (agreeable) ja myös kielellisesti lahjakkaampia. Tytöt myös kehittyvät nopeammin kuin pojat. Tytöillä on näistä syistä suuri etulyöntiasema eritysiesti ympäristöissä, missä odotetaan itseohjautuvuutta ilman sen kummempaa sisäistä motivaatiota kuin ulkoiset odotukset. Pojat usein taas tarvitsevat jonkin ahaa elämyksen tai innostuksen, jotta voivat saattaa potentiaalinsa käytäntöön. Myös Nyky-yhteiskunta, jossa melkein kaikki opettajat ovat naisia ja omaksuneet ideologian pojista pontentiaalisina sortajina, joilta pitää antaa tilaa tytöille ja muille "sorretuille" ryhmille, latistaa poikia. Lisäksi tietokonepelit ja nettiporno addiktoivat poikia ja vievät kriittisessä vaiheessa huomion niiltä asioilta, jotka olisivat elämässä pärjäämisen takia tärkeitä. Lisäksi feministinen kulttuuri on myrkyttänyt edellisen sukupolven äidit ja kannustanut eroamaan miehistään, jolloin pojille tärkeää isän ja miehen mallia ei enää ole ollut saatavilla. Tinderit ja muut deittisovellukset ovat vieneet monilta senkin vähän toivon jonkin suuremman tarkoituksen löytymisestä elämään, koska parisuhdemarkkinat ovat vääristyneet palvelemaan vain sitä parhaiten menestynyttä 20% miehistä. Pojilla on tässä ajassa, Suomalaisessa kulttuurissa huomattavasti vaikeammat lähtökohdat ponnistaa elämään.
Ongelma eivät ole naiset, jotka eroavat, vaan miehet, jotka ovat kelvottomia aviomiehiksi.
Sinulla näyttää olevan täysin väärä käsitys isän roolista. Se ei katoa mihinkään avioerossa, vaan luuserimiehet lopettavat hommansa hoitamisen. Toiseksi, yksinhuoltajuus ja naisen kasvattamana jopa naisvaltaisessa ympäristössä kasvaminen pojasta mieheksi ei ole mitään uutta. On oikeastaan aika noloa, miten yksinhuoltajaäidit tuomitaan. Sopisi muistaa, että naiset ovat kasvattaneet sotien jälkeen suuressa määrin pojista miehiä. Jos mollaa yksinhuoltajaäidit, mollaa myös sotalesket.
Olen sivusta seurannut miten yh- naiset pilaavat pienet pojat paapomisellaan ja holhoomisellaan.
Mitä heistä tulee, sossun asiakkaita jos eivät kuole päihteisiin ahdistuneina.
Miksi olet katsellut vain sivusta? Jos tunnet niin hyvin että näet että äiti on huono, niin miksi et anna miehen mallia? Tosin parempi niin, aika on ajanut ohitsesti siinä 80 v sitten.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin että sovinistipossun mielestä maailma on nyt kestämätön kun naiset vaativat että lasten ja lisääntymisen tulee kuormittaa myös miestä ja miehen työnantajaa, vaaditaan että naista tulee kohdella sekä työelämässä että vapaa-ajalla tasa-arvoisesti, naimisissakin ikävästi raiskaus on nykyisin rikos ja naisella on oikeus kieltäytyä seksistä ja naiset valtaa yliopistot. Tekeehän se pahaa kun niin pitkään kaikki oli miesten. Kaikki on pilalla ny.
Kun herkkä balanssi käännetään ylösalaisin, niin siitä ei seuraa mitään hyvää. Evoluutio tulee karsimaan sellaiset yhteisöt, jossa pariutumista ei tapahdu ja resurssit käytetään huonosti. Nyt siis miehistä ollaan tekemässä tarpeettomia "ison valtion", eli sosialismin voimalla. Ei ole olemassa mitään tasa-arvoista välimallia, jossa naiset ja miehet toimivat, niin kuin sukupuolia ei olisi olemassakaan. Tämä kääntyy hetkelliseksi naisvallaksi ja taas myöhemmin elinvoimaisemmat kulttuurit valtaavat tilan, kun tämä kokeilu päättyy. Nykyisestä tilanteesta kärsivät sekä miehet, että naiset enemmän kuin aiemmasta, sanotaan 70v takaisesta tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjäävät miehiä paremmin keinotekoisessa ympäristössä kuten kouluissa. Sitten kun pitäisi keksiä ja kehittää uutta todellisessa ympäristössä eli todellisuudessa, osat vaihtuvat eli miehet pääasiassa tekevät lähes kaiken. Naiset ovat siis kovempia suorittajia ohjeistettuna.
Ennen kuin joku näsäviisas alkaa irvailemaan, niin yksittäistapauksia on siellä ja täällä. Kyse on keskiarvosta ja siellä miehet ovat vahvoilla.
Kyse on biologiasta eli näin roolit ovat kehittyneet. Naiset pitävät huolta kodista ja toisistaan kun miehet ovat rakentamassa maailmaa. Ilman jälkikasvua ei ole tulevaisuutta. Kodin emäntä ei ole heikko rooli.
Tytöt ovat keskimäärin "tottelevampia" (agreeable) ja myös kielellisesti lahjakkaampia.
Agreeable tarkoittaa sovittelevampaa, diplomaattisempaa ihmistä ja osin alistuvampaa ihmistä. Naiset olivat ennen paljon sovittelevampia, mikä on nykyään vanhaa tietoa, sillä naiset ovat nykyään hyvin riidanhaluisia ja tiukkapitoisia - kaukana diplomaattisesta luonteesta. Moni nainen on jopa feministi.
Matematiikka on myös kieli. Se kannattaa ottaa huomioon, kun puhutaan kielellisestä lahjakkuudesta.
Feminismi onkin kylvänyt naiset täyteen vihaa. Matematiikka on suhteiden hahmottamista. Kielellinen lahjakkuus voi perustua enemmän hyvälle muistille. Matemaattinen ja kielellinen älykkyys eivät useinkaan korreloi, päinvastoin.
Nyt oli aika paksua. Matemaattinen ja kielellinen lahjakkuus ovat monestikin läsnä samassa henkilössä, kyse on vain siitä, miten hyvin asioita osaa kategorisoida ja kompartmentalisoida aivoihinsa. Matikkapäät ja kielipäät erikseen -ajattelu on tosi aikansa elänyttä.
Musiikillinen lahjakkuus muuten kanssa viihtyy tällaisissa aivoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjäävät miehiä paremmin keinotekoisessa ympäristössä kuten kouluissa. Sitten kun pitäisi keksiä ja kehittää uutta todellisessa ympäristössä eli todellisuudessa, osat vaihtuvat eli miehet pääasiassa tekevät lähes kaiken. Naiset ovat siis kovempia suorittajia ohjeistettuna.
Ennen kuin joku näsäviisas alkaa irvailemaan, niin yksittäistapauksia on siellä ja täällä. Kyse on keskiarvosta ja siellä miehet ovat vahvoilla.
Kyse on biologiasta eli näin roolit ovat kehittyneet. Naiset pitävät huolta kodista ja toisistaan kun miehet ovat rakentamassa maailmaa. Ilman jälkikasvua ei ole tulevaisuutta. Kodin emäntä ei ole heikko rooli.
Tytöt ovat keskimäärin "tottelevampia" (agreeable) ja myös kielellisesti lahjakkaampia.
Agreeable tarkoittaa sovittelevampaa, diplomaattisempaa ihmistä ja osin alistuvampaa ihmistä. Naiset olivat ennen paljon sovittelevampia, mikä on nykyään vanhaa tietoa, sillä naiset ovat nykyään hyvin riidanhaluisia ja tiukkapitoisia - kaukana diplomaattisesta luonteesta. Moni nainen on jopa feministi.
Matematiikka on myös kieli. Se kannattaa ottaa huomioon, kun puhutaan kielellisestä lahjakkuudesta.
Feminismi onkin kylvänyt naiset täyteen vihaa. Matematiikka on suhteiden hahmottamista. Kielellinen lahjakkuus voi perustua enemmän hyvälle muistille. Matemaattinen ja kielellinen älykkyys eivät useinkaan korreloi, päinvastoin.
Tytöt pärjäävät kuitenkin nykyään poikia paremmin molemmissa, niin kielissä kuin matematiikassa.
Väärin.
Osat ovat itse asiassa vaihtuneet. Pojat ovat englannissa parempia, koska pelaavat paljon - pelatessa käytetään kieltä tosi notkeasti ja luonnollisesti, se tekee nimenomaan kielitaidolle erittäin hyvää. Samalla tytöt ovat menneet matikassa ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjäävät miehiä paremmin keinotekoisessa ympäristössä kuten kouluissa. Sitten kun pitäisi keksiä ja kehittää uutta todellisessa ympäristössä eli todellisuudessa, osat vaihtuvat eli miehet pääasiassa tekevät lähes kaiken. Naiset ovat siis kovempia suorittajia ohjeistettuna.
Ennen kuin joku näsäviisas alkaa irvailemaan, niin yksittäistapauksia on siellä ja täällä. Kyse on keskiarvosta ja siellä miehet ovat vahvoilla.
Kyse on biologiasta eli näin roolit ovat kehittyneet. Naiset pitävät huolta kodista ja toisistaan kun miehet ovat rakentamassa maailmaa. Ilman jälkikasvua ei ole tulevaisuutta. Kodin emäntä ei ole heikko rooli.
Tytöt ovat keskimäärin "tottelevampia" (agreeable) ja myös kielellisesti lahjakkaampia. Tytöt myös kehittyvät nopeammin kuin pojat. Tytöillä on näistä syistä suuri etulyöntiasema eritysiesti ympäristöissä, missä odotetaan itseohjautuvuutta ilman sen kummempaa sisäistä motivaatiota kuin ulkoiset odotukset. Pojat usein taas tarvitsevat jonkin ahaa elämyksen tai innostuksen, jotta voivat saattaa potentiaalinsa käytäntöön. Myös Nyky-yhteiskunta, jossa melkein kaikki opettajat ovat naisia ja omaksuneet ideologian pojista pontentiaalisina sortajina, joilta pitää antaa tilaa tytöille ja muille "sorretuille" ryhmille, latistaa poikia. Lisäksi tietokonepelit ja nettiporno addiktoivat poikia ja vievät kriittisessä vaiheessa huomion niiltä asioilta, jotka olisivat elämässä pärjäämisen takia tärkeitä. Lisäksi feministinen kulttuuri on myrkyttänyt edellisen sukupolven äidit ja kannustanut eroamaan miehistään, jolloin pojille tärkeää isän ja miehen mallia ei enää ole ollut saatavilla. Tinderit ja muut deittisovellukset ovat vieneet monilta senkin vähän toivon jonkin suuremman tarkoituksen löytymisestä elämään, koska parisuhdemarkkinat ovat vääristyneet palvelemaan vain sitä parhaiten menestynyttä 20% miehistä. Pojilla on tässä ajassa, Suomalaisessa kulttuurissa huomattavasti vaikeammat lähtökohdat ponnistaa elämään.
Ongelma eivät ole naiset, jotka eroavat, vaan miehet, jotka ovat kelvottomia aviomiehiksi.
Sinulla näyttää olevan täysin väärä käsitys isän roolista. Se ei katoa mihinkään avioerossa, vaan luuserimiehet lopettavat hommansa hoitamisen. Toiseksi, yksinhuoltajuus ja naisen kasvattamana jopa naisvaltaisessa ympäristössä kasvaminen pojasta mieheksi ei ole mitään uutta. On oikeastaan aika noloa, miten yksinhuoltajaäidit tuomitaan. Sopisi muistaa, että naiset ovat kasvattaneet sotien jälkeen suuressa määrin pojista miehiä. Jos mollaa yksinhuoltajaäidit, mollaa myös sotalesket.
Ihan tavalliset miehet ovat naisten vääristyneillä ja biologiasta irtaantuneilla nykystandardeilla kelvottomia. Naiset on aivopesty siihen, että miehen tulisi olla sitä ja tätä ja ottaa kaikista kodin asioista 50% vastuu ja jäädä kotiin vauvan kanssa jne. ja samalla kuitenkin kantaa elatuksen päävastuu. Miehen pitäisi myös alistua naiselle jokaisessa asiassa, koska muuten hän on patriarkaalinen sortaja. Eivät nämä ole miehelle luontaisia asioita. Pelkän naisen kasvattama poika voi olla ihan täysin pärjäävä, mutta tilanne ei todellakaan ole optimaalinen. Äiti menettää auktoriteetin paljon nopeammin ja, niinkuin jenkkidata näyttää, syrjäytyvät tällaisten perheiden pojat radikaalisti useammin. Miehen malli on tärkeä. On naurettavaa, että vedät yhtäläisyysmerkit, johonkin sotaleskien mollaamiseen. He ovat pärjänneet hyvin siinä tilanteessa mihin heidät on pakotettu. On aivan eri asia paheksua jotain ylpeää feministiä, joka eroaa miehestään kun tämä ei pokkuroi tämän edessä ja sitten vain "tunteet häviää"... hyiss...
Jenkkidatan mukaan itsellisten äitien (siis naisten jotka ovat hankkineet lapsen keinohedelmöityksellä) lapset pärjäävät yhtä hyvin kuin normiheteroperheiden lapset. YHden lapset taas pärjäävät huonommin, mutta selittävänä tekijänä ei ole se yksin kaiken hoitava äiti vaan lapsensa hyljännyt isä. Yhtä huonosti pärjää lapsi, joka elää ydinperheessä, mutta isä on emotionaalisesti poissaoleva.
En tiedä mihin dataan viittaat... nämä tummat yhteisöt on romutettu ja passivoitu sosialismin toimesta. Perheessä saattaa olla isäkin paikalla, mutta tukia saa enemmän kun ei olla virallisesti yhdessä. Sosialismi hajottaa vahvan ydinperheen ja poistaa mieheltä vastuun ja tarkoituksen, siinä se miehen mallikin sitten häviää. Vapaassa yhteiskunnassa miehet menestyvät, ottavat vastuuta ja ovat parempia roolimalleja.
Joo ei mitään hyvää ole seurannut. Mitä nyt Suomi on valittu kerta toisensa jälkeen maailman vähiten epäonnistuneeksi yhteiskunnaksi. Tervemenoa niihin yhteiskuntiin jossa on miesten ylivalta josta haaveilette. Ai niin kun ne on niitä shithole countries eikä elättäis teitä päivääkään.
Suurin osa "neroista" tulivat hyvin etuoikeutetuista olosuhteista.
...
Ensinnäkin, ei kannata laittaa lainausmerkkejä nerosanan ympärille, jos ei halua näyttävän täysidiootilta.
Nerot ovat todellisia oliota, ei mitä satuolioita, joita on tosiaan ollut olemassa, ja jotka eivät ole juuri koskaan tulleet etuoikeutetuista oloista, vaan tyypillisesti vaatimattomista oloista, usein jopa hyvin traagisista olosuhteista.
Monet neroista eivät olleet koskaan edes kouluja käyneet, vaan olivat itseoppineita.
"Mitään opettamisen arvoista ei voida opettaa - se täytyy itse oppia"
- Albert Einstein
Vierailija kirjoitti:
Joo ei mitään hyvää ole seurannut. Mitä nyt Suomi on valittu kerta toisensa jälkeen maailman vähiten epäonnistuneeksi yhteiskunnaksi. Tervemenoa niihin yhteiskuntiin jossa on miesten ylivalta josta haaveilette. Ai niin kun ne on niitä shithole countries eikä elättäis teitä päivääkään.
Jos Suomi on niin onnistunut yhteiskunta (on kuulemma lottavoitto syntyä Suomeen), miksi täällä tehdään niin paljon itsemurhia?
Ihmiskunta eläisi yhä paskamajoissa ilman insinöörejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjäävät miehiä paremmin keinotekoisessa ympäristössä kuten kouluissa. Sitten kun pitäisi keksiä ja kehittää uutta todellisessa ympäristössä eli todellisuudessa, osat vaihtuvat eli miehet pääasiassa tekevät lähes kaiken. Naiset ovat siis kovempia suorittajia ohjeistettuna.
Ennen kuin joku näsäviisas alkaa irvailemaan, niin yksittäistapauksia on siellä ja täällä. Kyse on keskiarvosta ja siellä miehet ovat vahvoilla.
Kyse on biologiasta eli näin roolit ovat kehittyneet. Naiset pitävät huolta kodista ja toisistaan kun miehet ovat rakentamassa maailmaa. Ilman jälkikasvua ei ole tulevaisuutta. Kodin emäntä ei ole heikko rooli.
Tytöt ovat keskimäärin "tottelevampia" (agreeable) ja myös kielellisesti lahjakkaampia.
Agreeable tarkoittaa sovittelevampaa, diplomaattisempaa ihmistä ja osin alistuvampaa ihmistä. Naiset olivat ennen paljon sovittelevampia, mikä on nykyään vanhaa tietoa, sillä naiset ovat nykyään hyvin riidanhaluisia ja tiukkapitoisia - kaukana diplomaattisesta luonteesta. Moni nainen on jopa feministi.
Matematiikka on myös kieli. Se kannattaa ottaa huomioon, kun puhutaan kielellisestä lahjakkuudesta.
Feminismi onkin kylvänyt naiset täyteen vihaa. Matematiikka on suhteiden hahmottamista. Kielellinen lahjakkuus voi perustua enemmän hyvälle muistille. Matemaattinen ja kielellinen älykkyys eivät useinkaan korreloi, päinvastoin.[/quote]
Tuolle älyttömyydelle löytyy varmaan jokin uskottava lähdekin?-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ei mitään hyvää ole seurannut. Mitä nyt Suomi on valittu kerta toisensa jälkeen maailman vähiten epäonnistuneeksi yhteiskunnaksi. Tervemenoa niihin yhteiskuntiin jossa on miesten ylivalta josta haaveilette. Ai niin kun ne on niitä shithole countries eikä elättäis teitä päivääkään.
Jos Suomi on niin onnistunut yhteiskunta (on kuulemma lottavoitto syntyä Suomeen), miksi täällä tehdään niin paljon itsemurhia?
Sillä tavalla ne epäonnistujat karsiutuvat pois onnistunutta yhteiskuntaa rasittamasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niillä miehillä on heikko miehinen itsetunto ja kokevat pätevämmän naisen uhkana ja yrittävät painaa sitä naista siksi alas.
Niin mutta jos kahden kesken parinmuodostustilanteessa mies vänkää samaan tyyliin ja oikein lyttäämällä yrittää aiheuttaa pahan mielen tavoittelemassaan naisessa, niin miksi hän silti kuvittelee, että nainen olisi hänestä jollain lailla yhtään kiinnostunut tuollaisen jälkeen?
Voisiko joku vastata tähän perimmäiseen kysymykseen?
Voin vastata palstapatun puolesta: koska mies on yksinkertaisesti tyhmä, ylimielinen ja/tai vakavasti mielenterveysongelmainen. Myös autismi ilmenee usein sosiaalisen älyn puutteena, erityisesti miehillä.
Monet tämän hetken fiksuimmista ihmisistä ovat lievästi autistisia ihmisiä. Albert Einstein oli myös lievästi autistinen. Se lievä autismi on posiitivinen voimavara, ei haittatekijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ei mitään hyvää ole seurannut. Mitä nyt Suomi on valittu kerta toisensa jälkeen maailman vähiten epäonnistuneeksi yhteiskunnaksi. Tervemenoa niihin yhteiskuntiin jossa on miesten ylivalta josta haaveilette. Ai niin kun ne on niitä shithole countries eikä elättäis teitä päivääkään.
Jos Suomi on niin onnistunut yhteiskunta (on kuulemma lottavoitto syntyä Suomeen), miksi täällä tehdään niin paljon itsemurhia?
Siksi koska miehet ruokkii toisissaan sitä typerää ideaa ettei mielenterveysongelmia kannattaa hoidattaa. Päivittäin tälläkin palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei äly loista kauas sellaisesta miehestä joka julistaa miehen ylivertaisuutta tieteessä mutta "unohtaa" sopivasti miten vuosituhansia naisilta on kielletty koulutus, omat tavoitteet, kirjoittaminen, julkaiseminen.. Menee vielä vuosia ennen kuin näissä ollaan samalla viivalla. Historian taakka on raskas ja todellinen.
Kyllä rikkaiden perheiden tytöt ovat myös käyneet kouluja. Se, että naiset eivät ole olleet rakentamassa uraa ja tekemässä tiedettä, johtuu ihan niistä biologisista asioista. On pariuduttu nuorena ja lapsia on alkanut tulemaan. Kun on pariutumisvietti, niin on ihan normaalia, että yhteiskunta rakentuu myös tämän tosiseikan näköiseksi. Naisen biologisesta roolista johtuen naisella on edelleen erilaiset kyvyt ja ominaisuudet kuin miehellä. Ero ei välttämättä ole iso, mutta merkittävä kun mennään niihin ääripäihin. Turha syyttää mitään patriarkaalista sortohierarkiaa ja miehiä siitä, että biologian päälle on rakenetunut tietty yhteiskuntajärjestys. Vasta ehkäisypilleri on radikaalisti muuttanut tätä dynamiikkaa, mutta biologia ei ole mihinkään muuttunut.
Myös yläluokkalaiset naiset opiskelivat menneinä vuosisatoina, mutta ei samoja aineita kuin miehet. Naisille opetettiin taitoja, joista oli hyötyä heidän sosiaalisissa ympyröissä. Toisin sanoen kieliä, sulokasta kirjoittamista, tanssia, käsitöitä, hieman yleissivistystä kuten maantietoa ja historiaa. Korkeampaan opetukseen naisilla ei kuitenkaan ollut mitään asiaa ennen 1800-luvun loppua ja silloinkin se oli vielä hyvin harvinaista. Tietysti biologia on myös laittanut kapuloita naisten rattaisiin, mutta kyllä naisten eteneminen tieteen pariin on estetty vuosisatoja ihan lainsäädännön keinoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ei mitään hyvää ole seurannut. Mitä nyt Suomi on valittu kerta toisensa jälkeen maailman vähiten epäonnistuneeksi yhteiskunnaksi. Tervemenoa niihin yhteiskuntiin jossa on miesten ylivalta josta haaveilette. Ai niin kun ne on niitä shithole countries eikä elättäis teitä päivääkään.
Jos Suomi on niin onnistunut yhteiskunta (on kuulemma lottavoitto syntyä Suomeen), miksi täällä tehdään niin paljon itsemurhia?
Eipä noita nykyisin enää erityisen paljon ole. Euroopassa keskimääräinen esiintyvyys 11 / 100 000 vuosittain, Suomessa laskenut tällä vuosituhannella tuohon 13-14 / 100 000 tuntumaan. Esim. Ruotsissa ja Saksassa noin 12 / 100 000, Liettua, Latvia, Unkari sitten taas 20 - 30 / 100 000.
Huono itsetuntoisia miehiä (ja naisia) on maailma pullollaan. Ei kestetä sitä että joku on fiksumpi jossakin asiassa josta itse ei ymmärretä yhtä paljon, ja sitten pyritään alentavalla kommentoinnilla vähättelemään toista, ettei oma tietämättömyys paljastuisi. En jaksanut lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, koska kommenttien taso oli odotettua vähättelyä.
Tottakai ihmiset, pojat sekä tytöt ovat yksilöitä, eikä maailman tulisi olla sellainen, ettei ihminen yksilönä voisi itseään toteuttaa haluamallaan tavalla. Miehissä ja naisissa on kuitenkin keskimääräinen ero. Feminismin ongelma on se, että tämä tahdotaan kieltää ja näistä eroista tahdotaan tehdä merkityksettömiä. Se miten yhteiskunta järjestyy tulisi olla enemmän vapaata, jolloin se perustuu enemmän myös biologiaan, ei sellaista, että ytheiskunnassa yritetään väkisin painaa miehiä alas ja nostaa naisia ylös, sekä saada molemmat toisiaan vastaan "tasa-arvon" nimissä. Tällainen yhteiskunta on sairas, eikä tule kestämään.