Miksi miehet, jotka ensin kyseenalaistavat naisen älykkyyden luulevat, että naista kiinnostaa vielä tämän jälkeen?
Näihin törmää aika useasti. Esimerkiksi viimeksi, kun tapailin erästä miestä hän alkoi kyseenalaistamaan minua, kun puhuin aiheesta, joka on suuri kiinnostuksen kohteeni ollut aina ja olen alan asiantuntija. Hän kyseenalaisti täysin tietämykseni ja teki minusta selkeästi pilkkaa mm "älä sinä söpöä päätäsi kuormita miettimällä näin isoja asioita". Tuo kommentti oli vikatikki enkä enää tavannut häntä. Selitin hänelle hänen luontaantyöntävän asenteensa, mutta ei siltikään nähnyt toiminnassaan mitään pahaa. En ole ainut, joka on kokenut tällaista. Esimerkiksi hyvä ystäväni, joka työskentelee vaativassa työssä ja tietää alastaan kaiken sai jatkuvasti kuulla exältään kyseenalaistamista ja kokea osaamisensa aliarvioimista.
Toinen kaverini taasen joskus valitti, mitten mies, jonka kanssa oli ollut treffeillä oli täräyttänyt kaverilleni, että miksi kaverini puhuu kuin tietäisi jotain. Kaverini siis puhui eräästä historian tapahtumasta, kaverini on aina ollut todella intohimoisen kiinnostunut historiasta, mutta jopa faktat tämä mies yritti pyörtää fiktioksi.
Kaikkia tapauksia yhdistää se, että mies olisi ollut vielä halukas näkemään ja jatkamaan tapailua.
Mikä näitä miehiä vaivaa?
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjäävät miehiä paremmin keinotekoisessa ympäristössä kuten kouluissa. Sitten kun pitäisi keksiä ja kehittää uutta todellisessa ympäristössä eli todellisuudessa, osat vaihtuvat eli miehet pääasiassa tekevät lähes kaiken. Naiset ovat siis kovempia suorittajia ohjeistettuna.
Ennen kuin joku näsäviisas alkaa irvailemaan, niin yksittäistapauksia on siellä ja täällä. Kyse on keskiarvosta ja siellä miehet ovat vahvoilla.
Kyse on biologiasta eli näin roolit ovat kehittyneet. Naiset pitävät huolta kodista ja toisistaan kun miehet ovat rakentamassa maailmaa. Ilman jälkikasvua ei ole tulevaisuutta. Kodin emäntä ei ole heikko rooli.
Tytöt ovat keskimäärin "tottelevampia" (agreeable) ja myös kielellisesti lahjakkaampia.
Agreeable tarkoittaa sovittelevampaa, diplomaattisempaa ihmistä ja osin alistuvampaa ihmistä. Naiset olivat ennen paljon sovittelevampia, mikä on nykyään vanhaa tietoa, sillä naiset ovat nykyään hyvin riidanhaluisia ja tiukkapitoisia - kaukana diplomaattisesta luonteesta. Moni nainen on jopa feministi.
Matematiikka on myös kieli. Se kannattaa ottaa huomioon, kun puhutaan kielellisestä lahjakkuudesta.
Feminismi onkin kylvänyt naiset täyteen vihaa. Matematiikka on suhteiden hahmottamista. Kielellinen lahjakkuus voi perustua enemmän hyvälle muistille. Matemaattinen ja kielellinen älykkyys eivät useinkaan korreloi, päinvastoin.
Tytöt pärjäävät kuitenkin nykyään poikia paremmin molemmissa, niin kielissä kuin matematiikassa.

Tytöt ovat keskimäärin "tottelevampia" (agreeable) ja myös kielellisesti lahjakkaampia. Tytöt myös kehittyvät nopeammin kuin pojat. Tytöillä on näistä syistä suuri etulyöntiasema eritysiesti ympäristöissä, missä odotetaan itseohjautuvuutta ilman sen kummempaa sisäistä motivaatiota kuin ulkoiset odotukset. Pojat usein taas tarvitsevat jonkin ahaa elämyksen tai innostuksen, jotta voivat saattaa potentiaalinsa käytäntöön. Myös Nyky-yhteiskunta, jossa melkein kaikki opettajat ovat naisia ja omaksuneet ideologian pojista pontentiaalisina sortajina, joilta pitää antaa tilaa tytöille ja muille "sorretuille" ryhmille, latistaa poikia. Lisäksi tietokonepelit ja nettiporno addiktoivat poikia ja vievät kriittisessä vaiheessa huomion niiltä asioilta, jotka olisivat elämässä pärjäämisen takia tärkeitä. Lisäksi feministinen kulttuuri on myrkyttänyt edellisen sukupolven äidit ja kannustanut eroamaan miehistään, jolloin pojille tärkeää isän ja miehen mallia ei enää ole ollut saatavilla. Tinderit ja muut deittisovellukset ovat vieneet monilta senkin vähän toivon jonkin suuremman tarkoituksen löytymisestä elämään, koska parisuhdemarkkinat ovat vääristyneet palvelemaan vain sitä parhaiten menestynyttä 20% miehistä. Pojilla on tässä ajassa, Suomalaisessa kulttuurissa huomattavasti vaikeammat lähtökohdat ponnistaa elämään.
Ongelma eivät ole naiset, jotka eroavat, vaan miehet, jotka ovat kelvottomia aviomiehiksi.
Sinulla näyttää olevan täysin väärä käsitys isän roolista. Se ei katoa mihinkään avioerossa, vaan luuserimiehet lopettavat hommansa hoitamisen. Toiseksi, yksinhuoltajuus ja naisen kasvattamana jopa naisvaltaisessa ympäristössä kasvaminen pojasta mieheksi ei ole mitään uutta. On oikeastaan aika noloa, miten yksinhuoltajaäidit tuomitaan. Sopisi muistaa, että naiset ovat kasvattaneet sotien jälkeen suuressa määrin pojista miehiä. Jos mollaa yksinhuoltajaäidit, mollaa myös sotalesket.
Ihan tavalliset miehet ovat naisten vääristyneillä ja biologiasta irtaantuneilla nykystandardeilla kelvottomia. Naiset on aivopesty siihen, että miehen tulisi olla sitä ja tätä ja ottaa kaikista kodin asioista 50% vastuu ja jäädä kotiin vauvan kanssa jne. ja samalla kuitenkin kantaa elatuksen päävastuu. Miehen pitäisi myös alistua naiselle jokaisessa asiassa, koska muuten hän on patriarkaalinen sortaja. Eivät nämä ole miehelle luontaisia asioita. Pelkän naisen kasvattama poika voi olla ihan täysin pärjäävä, mutta tilanne ei todellakaan ole optimaalinen. Äiti menettää auktoriteetin paljon nopeammin ja, niinkuin jenkkidata näyttää, syrjäytyvät tällaisten perheiden pojat radikaalisti useammin. Miehen malli on tärkeä.
Ei ehkä kannata vetää yhtäläisyyttä jenkeistä, jossa yksinhuoltajuus tarkoittaa käytännössä sitä että lasten kouluttamiseen ei ole varaa. Toisaalta eron taustalla voi hyvin olla isän alkoholismi, väkivaltaisuus yms, jotka jo sinällään ennustavat lasten syrjäytymisvaaraa.
Erojen taustalla ovat pitkälti sosialismi, joka on johtanut avioliittoinstituution heikkenemiseen, passivoitumiseen ja vastuunottamisen heikkenemiseen. Lisäksi myrkyllinen feminismi on saanut naiset kääntymään miehiä vastaan, siis "vahvat naiset ei miehiä tarvitse" -asenne.

Niin, Suomessa, jossa poikien tila on jo pitkään ollut rappiolla, eikä ketään kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjäävät miehiä paremmin keinotekoisessa ympäristössä kuten kouluissa. Sitten kun pitäisi keksiä ja kehittää uutta todellisessa ympäristössä eli todellisuudessa, osat vaihtuvat eli miehet pääasiassa tekevät lähes kaiken. Naiset ovat siis kovempia suorittajia ohjeistettuna.
Ennen kuin joku näsäviisas alkaa irvailemaan, niin yksittäistapauksia on siellä ja täällä. Kyse on keskiarvosta ja siellä miehet ovat vahvoilla.
Kyse on biologiasta eli näin roolit ovat kehittyneet. Naiset pitävät huolta kodista ja toisistaan kun miehet ovat rakentamassa maailmaa. Ilman jälkikasvua ei ole tulevaisuutta. Kodin emäntä ei ole heikko rooli.
Onko yksittäistapaus että esim. lääketiede on naisvaltainen, niin tutkimuksessa kuin potilastyössäkin?
Mutta Nobelit menee lääketieteessä miehille.
Näin toistaiseksi käynyt, koska niitä on jaettu vuosia varsinaisen nobel-palkinnon arvoisen läpimurron tekoa.
(esim. ainoa suomalaissyntyinen lääketieteen nobelisti teki tärkeimmät temput jo Suomessa, mutta palkinto tuli vasta eläkeellä, johon tosin oli vaikuttamassa sekin, ettei hänelle voitu sitä myöntää aiemmin, koska oli tullut itse valituksi Nobel-komiteaan eli päättämään palkinnon saajista).
Sopisi taas olla yhtä älykäs kuin naiset, ja ymmärtää, että naimisiin meno on tarkoittanut aivan liian monille lahjakkaille naisille uran viivästymistä perheen vuoksi tai jopa sen lopettamista. Sekin tullisi muistaa, että äijät ovat suosineet äijiä valitessaan alaisia eri toimiin tai virkoihin. Maailma on ollut miesten myös lääketieteessä, eikä vain politiikassa, liike-elämässä jne.
Täälläkin huomaa, miten kiivaimmin törppöjä naisia mollaamaan pyrkiviä miehiä puolustavat miehet, joilla ei ole mitään historiallista ja laaja-alaista näkemystä asioihin. Kummallisia "mies on parempi koska on mies" -argumentteja ja ennen kaikkea "nainen on huonompi"-jankuttajia.
Nykyään naiset saavat näkyvyyttä ja erityisaseman kaikkialla ihan sen takia, koska ovat naisia. En ihmettele, vaikka jatkossa kaikki nobelit annettaisiin vain naisille, koska onhan nyt "naisten vuoro"
Onhan kaunokirjallisuuden Nobeleita jo jaettu tällä perusteella. Kaunokirjallisuuden ja rauhan Nobelit ovat politisoituneita, niinkuin suurin osa palkinnoista nykyään on. Länsimaissa on käytössä identiteettipolitiikka, jolloin lahjakkuus tai laatu eivät ole oleellisia, vaan sukupuoli, ihonväri jne. Mikäs se rasismin määritelmä nykyään onkaan?
Olen myös lopettanut kaiken maailman mansplainaajien, negaajien ja ominaisuuksieni kyseenalaistajien tapailun heti kun piirre on käynyt ilmi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niillä miehillä on heikko miehinen itsetunto ja kokevat pätevämmän naisen uhkana ja yrittävät painaa sitä naista siksi alas.
Niin mutta jos kahden kesken parinmuodostustilanteessa mies vänkää samaan tyyliin ja oikein lyttäämällä yrittää aiheuttaa pahan mielen tavoittelemassaan naisessa, niin miksi hän silti kuvittelee, että nainen olisi hänestä jollain lailla yhtään kiinnostunut tuollaisen jälkeen?
Voisiko joku vastata tähän perimmäiseen kysymykseen?

Tiedät vastauksen.
AP kirjoitti:
puhuin aiheesta, joka on suuri kiinnostuksen kohteeni ollut aina ja olen alan asiantuntija
Oliko aihe horoskoopit tai astrologia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjäävät miehiä paremmin keinotekoisessa ympäristössä kuten kouluissa. Sitten kun pitäisi keksiä ja kehittää uutta todellisessa ympäristössä eli todellisuudessa, osat vaihtuvat eli miehet pääasiassa tekevät lähes kaiken. Naiset ovat siis kovempia suorittajia ohjeistettuna.
Ennen kuin joku näsäviisas alkaa irvailemaan, niin yksittäistapauksia on siellä ja täällä. Kyse on keskiarvosta ja siellä miehet ovat vahvoilla.
Kyse on biologiasta eli näin roolit ovat kehittyneet. Naiset pitävät huolta kodista ja toisistaan kun miehet ovat rakentamassa maailmaa. Ilman jälkikasvua ei ole tulevaisuutta. Kodin emäntä ei ole heikko rooli.
Tytöt ovat keskimäärin "tottelevampia" (agreeable) ja myös kielellisesti lahjakkaampia. Tytöt myös kehittyvät nopeammin kuin pojat. Tytöillä on näistä syistä suuri etulyöntiasema eritysiesti ympäristöissä, missä odotetaan itseohjautuvuutta ilman sen kummempaa sisäistä motivaatiota kuin ulkoiset odotukset. Pojat usein taas tarvitsevat jonkin ahaa elämyksen tai innostuksen, jotta voivat saattaa potentiaalinsa käytäntöön. Myös Nyky-yhteiskunta, jossa melkein kaikki opettajat ovat naisia ja omaksuneet ideologian pojista pontentiaalisina sortajina, joilta pitää antaa tilaa tytöille ja muille "sorretuille" ryhmille, latistaa poikia. Lisäksi tietokonepelit ja nettiporno addiktoivat poikia ja vievät kriittisessä vaiheessa huomion niiltä asioilta, jotka olisivat elämässä pärjäämisen takia tärkeitä. Lisäksi feministinen kulttuuri on myrkyttänyt edellisen sukupolven äidit ja kannustanut eroamaan miehistään, jolloin pojille tärkeää isän ja miehen mallia ei enää ole ollut saatavilla. Tinderit ja muut deittisovellukset ovat vieneet monilta senkin vähän toivon jonkin suuremman tarkoituksen löytymisestä elämään, koska parisuhdemarkkinat ovat vääristyneet palvelemaan vain sitä parhaiten menestynyttä 20% miehistä. Pojilla on tässä ajassa, Suomalaisessa kulttuurissa huomattavasti vaikeammat lähtökohdat ponnistaa elämään.
Ongelma eivät ole naiset, jotka eroavat, vaan miehet, jotka ovat kelvottomia aviomiehiksi.
Sinulla näyttää olevan täysin väärä käsitys isän roolista. Se ei katoa mihinkään avioerossa, vaan luuserimiehet lopettavat hommansa hoitamisen. Toiseksi, yksinhuoltajuus ja naisen kasvattamana jopa naisvaltaisessa ympäristössä kasvaminen pojasta mieheksi ei ole mitään uutta. On oikeastaan aika noloa, miten yksinhuoltajaäidit tuomitaan. Sopisi muistaa, että naiset ovat kasvattaneet sotien jälkeen suuressa määrin pojista miehiä. Jos mollaa yksinhuoltajaäidit, mollaa myös sotalesket.
Olen sivusta seurannut miten yh- naiset pilaavat pienet pojat paapomisellaan ja holhoomisellaan.
Mitä heistä tulee, sossun asiakkaita jos eivät kuole päihteisiin ahdistuneina.
Mulla on loistoaviomies, empaattinen, suoraselkäinen ja toimelias, leskiäidin ja kahden sisaren kanssa kasvanut. Hänestä huomaa, että kotona on vaadittu samaa osallistumista ja vastuunkantoa kuin tytöiltäkin, mikä on meidän ikäluokassa (40+) vielä aika suuri ongelma. -eri
Vetominen yksittäistapaukseen ei ole argumentointia. "Minulla on mies" tai "tiedän ihmisen joka" ei ole pätevää argumentointia, vaan invalidia kerrontaa.
Tämä on viihdepalsta. Satun olemaan ikäluokkaa, missä on selvästi havaittavissa etäisten ja henkisesti poissaolevien isien mallin vaikutus lapsiinsa, ja sitä ei jää kukaan kaipaamaan. Tässä porukassa on muuten näkynyt myös maansisäiset kulttuurierot, pohjoinen-etelä- ja maaseutu-kaupunki -asetelma (kaikki ysäreillä pariutuneet tietävät ilmiön). Miehen ja naisen mallit ja roolit ovat muuttuneet meidän vanhempiemme ja meidän lastemme ikäluokan välillä, ja hyvä niin. Parempi puoliso ja isä tästä tuli kuin siitä edellisestä, vähättelyyn ja laiskuuteen kasvatetusta, jolla oli isä.
Vierailija kirjoitti:
0
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjäävät miehiä paremmin keinotekoisessa ympäristössä kuten kouluissa. Sitten kun pitäisi keksiä ja kehittää uutta todellisessa ympäristössä eli todellisuudessa, osat vaihtuvat eli miehet pääasiassa tekevät lähes kaiken. Naiset ovat siis kovempia suorittajia ohjeistettuna.
Ennen kuin joku näsäviisas alkaa irvailemaan, niin yksittäistapauksia on siellä ja täällä. Kyse on keskiarvosta ja siellä miehet ovat vahvoilla.
Kyse on biologiasta eli näin roolit ovat kehittyneet. Naiset pitävät huolta kodista ja toisistaan kun miehet ovat rakentamassa maailmaa. Ilman jälkikasvua ei ole tulevaisuutta. Kodin emäntä ei ole heikko rooli.
Tytöt ovat keskimäärin "tottelevampia" (agreeable) ja myös kielellisesti lahjakkaampia. Tytöt myös kehittyvät nopeammin kuin pojat. Tytöillä on näistä syistä suuri etulyöntiasema eritysiesti ympäristöissä, missä odotetaan itseohjautuvuutta ilman sen kummempaa sisäistä motivaatiota kuin ulkoiset odotukset. Pojat usein taas tarvitsevat jonkin ahaa elämyksen tai innostuksen, jotta voivat saattaa potentiaalinsa käytäntöön. Myös Nyky-yhteiskunta, jossa melkein kaikki opettajat ovat naisia ja omaksuneet ideologian pojista pontentiaalisina sortajina, joilta pitää antaa tilaa tytöille ja muille "sorretuille" ryhmille, latistaa poikia. Lisäksi tietokonepelit ja nettiporno addiktoivat poikia ja vievät kriittisessä vaiheessa huomion niiltä asioilta, jotka olisivat elämässä pärjäämisen takia tärkeitä. Lisäksi feministinen kulttuuri on myrkyttänyt edellisen sukupolven äidit ja kannustanut eroamaan miehistään, jolloin pojille tärkeää isän ja miehen mallia ei enää ole ollut saatavilla. Tinderit ja muut deittisovellukset ovat vieneet monilta senkin vähän toivon jonkin suuremman tarkoituksen löytymisestä elämään, koska parisuhdemarkkinat ovat vääristyneet palvelemaan vain sitä parhaiten menestynyttä 20% miehistä. Pojilla on tässä ajassa, Suomalaisessa kulttuurissa huomattavasti vaikeammat lähtökohdat ponnistaa elämään.
Tytöt ovat (olleet) tottelevampia ja kiltimpiä ja ties mitä, koska siihen muottiin on kasvatuksella, usein kovallakin kädellä, pakotettu.
Kautta aikojen on sanottu, että pojat ovat poikia ja päästetty kuin koira veräjästä, koulussa ja kotona.
Vaatimukset tytöille ovat heti alkuun, jo ihan pikkutytöstä lähtien, kovemmat.
Pitää olla kiltti, hiljainen, mukautuvainen ja ties mitä. Ja jos tyttö ei ole, lapsena seuraamukset voivat olla niin kovat, että on pakko mukautua.
Minut on kasvatettu näin.
Olen syntynyt 70- luvulla ja niin monet meistä nyt yli nelikymppisistä naisista on saanut saman kasvatuksen ja löytänyt sitten oman äänensä ja oman itsensäkin vasta aikuisena.
Minäkin hyväksyin itseni vasta aikuisena: olen vilkas ja fyysinen, ei ole mitään pahaa siinä, että tarvittaessa on tiukka ja tinkimätön, älykkyyttä tai muitakaan lahjakkuuksia ei tarvitse piilotella, mutta ei myöskään heikkouksia tai puutteita.
Toisin sanoen, tytöt ja naiset ovat omia persooniaan ja omanlaisiaan yksilöitä jokainen, ihan kuten pojat ja mehetkin. Ei kukaan ole pelkästään tottelevainen.
Kirjoittaja, jota lainasin, ärsytti minua suuresti.
Tässä tuoksahtaa hieman se, että saavutetuista eduista ei haluta luopua.
Saman näkee näistä kommentoijista, jotka kuvailevat 'ojentaneensa naisen maanpinnalle'.
Mutta tosiaan, maailma on muuttunut ja muuttuu koko ajan, näille miehille, jotka haraavat vastaan ja kuvittelevat voivansa ojentaa ja laittaa naisen ruotuun, ei ole enää sijaa missään muualla kuin marginaalissa.
Minun elämääni heitä enää kuulu, en edes tiedä miksi vaivauduin vastaamaan.
Elämääni kyllä kuuluu miehiä, ihana aviomieheni, kivoja kollegoita työpaikalla ja hyviä tyyppejä urheiluharrastuksessa.
Ehkä tämäkin olisi pitänyt muotoilla toisin, hyviä ja kivoja ihmisiä, ihan sama mitä sukupuolta.
Tällä hetkellä elämäni huippuhetkiä ovat pelikentän reunalla vietetyt hetket mieheni kanssa, joko tyttöjemme joukkueen huoltajina tai välillä vain kannustusjoukkona.
Rohkeat, taitavat, fyysisesti kovakuntoiset ja välillä kovatkin, tyttömme juoksevat, taklaavat, hakevat laidan kahinoihin, lukevat peliä ja reagoivat kuin ajatus ja pallo olisivat sama, ovat joukkueen pelaajia ja joukkuepelaajia henkeen ja vereen.
Eivätkä edes tiedä, että heidän kuuluisi olla tottelevaisia.
Mutta tietävät, että ihmisiä kohdellaan kauniisti, ja kunnioittavasti ja että heitä kohtaan käyttäydytään samalla tavalla ja saavat suunsa auki jos niin ei tapahdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niillä miehillä on heikko miehinen itsetunto ja kokevat pätevämmän naisen uhkana ja yrittävät painaa sitä naista siksi alas.
Niin mutta jos kahden kesken parinmuodostustilanteessa mies vänkää samaan tyyliin ja oikein lyttäämällä yrittää aiheuttaa pahan mielen tavoittelemassaan naisessa, niin miksi hän silti kuvittelee, että nainen olisi hänestä jollain lailla yhtään kiinnostunut tuollaisen jälkeen?
Voisiko joku vastata tähän perimmäiseen kysymykseen?
Tiedät vastauksen.
Järjetön itserakkaus, luonnevika? Mikä?
Vierailija kirjoitti:
Noh koska miehellä on pippeli ja naisella on pimppi, niin kyllä se nainen kutuaikana matoon tarttuu
Tästä huomaa, että olet typerä, ja et tunne nsisia ollenkaan. Älä enää ihmettele, miksi et mebesty naismarkkinoilla. Tiedoksi sinulle, etyä nainen ei tunne castaavaa, kuin teidän miesten pllunhimo.
Luettuna teininä Sinuhen, kiinnostuin voimakkaasti muinaisestä Egyptistä.
Olin sitten ekoilla treffeillä miehen kanssa joka huomasi horuksen silmä-tatuointini ja aloimme keskustella aiheesta. Tosin pian kävi ilmi, että keskustelu oli miehen puolelta vähättelyä ja v""lua tyyliin "sä luulet olevasi joku asiantuntija kun vähän katsonut Tähtiporttia telkasta!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niillä miehillä on heikko miehinen itsetunto ja kokevat pätevämmän naisen uhkana ja yrittävät painaa sitä naista siksi alas.
Niin mutta jos kahden kesken parinmuodostustilanteessa mies vänkää samaan tyyliin ja oikein lyttäämällä yrittää aiheuttaa pahan mielen tavoittelemassaan naisessa, niin miksi hän silti kuvittelee, että nainen olisi hänestä jollain lailla yhtään kiinnostunut tuollaisen jälkeen?
Voisiko joku vastata tähän perimmäiseen kysymykseen?
Tiedät vastauksen.
Järjetön itserakkaus, luonnevika? Mikä?
Narsisti. Tyypillistä narsistin köytyäytymistä
Ei äly loista kauas sellaisesta miehestä joka julistaa miehen ylivertaisuutta tieteessä mutta "unohtaa" sopivasti miten vuosituhansia naisilta on kielletty koulutus, omat tavoitteet, kirjoittaminen, julkaiseminen.. Menee vielä vuosia ennen kuin näissä ollaan samalla viivalla. Historian taakka on raskas ja todellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjäävät miehiä paremmin keinotekoisessa ympäristössä kuten kouluissa. Sitten kun pitäisi keksiä ja kehittää uutta todellisessa ympäristössä eli todellisuudessa, osat vaihtuvat eli miehet pääasiassa tekevät lähes kaiken. Naiset ovat siis kovempia suorittajia ohjeistettuna.
Ennen kuin joku näsäviisas alkaa irvailemaan, niin yksittäistapauksia on siellä ja täällä. Kyse on keskiarvosta ja siellä miehet ovat vahvoilla.
Kyse on biologiasta eli näin roolit ovat kehittyneet. Naiset pitävät huolta kodista ja toisistaan kun miehet ovat rakentamassa maailmaa. Ilman jälkikasvua ei ole tulevaisuutta. Kodin emäntä ei ole heikko rooli.
Tytöt ovat keskimäärin "tottelevampia" (agreeable) ja myös kielellisesti lahjakkaampia. Tytöt myös kehittyvät nopeammin kuin pojat. Tytöillä on näistä syistä suuri etulyöntiasema eritysiesti ympäristöissä, missä odotetaan itseohjautuvuutta ilman sen kummempaa sisäistä motivaatiota kuin ulkoiset odotukset. Pojat usein taas tarvitsevat jonkin ahaa elämyksen tai innostuksen, jotta voivat saattaa potentiaalinsa käytäntöön. Myös Nyky-yhteiskunta, jossa melkein kaikki opettajat ovat naisia ja omaksuneet ideologian pojista pontentiaalisina sortajina, joilta pitää antaa tilaa tytöille ja muille "sorretuille" ryhmille, latistaa poikia. Lisäksi tietokonepelit ja nettiporno addiktoivat poikia ja vievät kriittisessä vaiheessa huomion niiltä asioilta, jotka olisivat elämässä pärjäämisen takia tärkeitä. Lisäksi feministinen kulttuuri on myrkyttänyt edellisen sukupolven äidit ja kannustanut eroamaan miehistään, jolloin pojille tärkeää isän ja miehen mallia ei enää ole ollut saatavilla. Tinderit ja muut deittisovellukset ovat vieneet monilta senkin vähän toivon jonkin suuremman tarkoituksen löytymisestä elämään, koska parisuhdemarkkinat ovat vääristyneet palvelemaan vain sitä parhaiten menestynyttä 20% miehistä. Pojilla on tässä ajassa, Suomalaisessa kulttuurissa huomattavasti vaikeammat lähtökohdat ponnistaa elämään.
Ongelma eivät ole naiset, jotka eroavat, vaan miehet, jotka ovat kelvottomia aviomiehiksi.
Sinulla näyttää olevan täysin väärä käsitys isän roolista. Se ei katoa mihinkään avioerossa, vaan luuserimiehet lopettavat hommansa hoitamisen. Toiseksi, yksinhuoltajuus ja naisen kasvattamana jopa naisvaltaisessa ympäristössä kasvaminen pojasta mieheksi ei ole mitään uutta. On oikeastaan aika noloa, miten yksinhuoltajaäidit tuomitaan. Sopisi muistaa, että naiset ovat kasvattaneet sotien jälkeen suuressa määrin pojista miehiä. Jos mollaa yksinhuoltajaäidit, mollaa myös sotalesket.
Ihan tavalliset miehet ovat naisten vääristyneillä ja biologiasta irtaantuneilla nykystandardeilla kelvottomia. Naiset on aivopesty siihen, että miehen tulisi olla sitä ja tätä ja ottaa kaikista kodin asioista 50% vastuu ja jäädä kotiin vauvan kanssa jne. ja samalla kuitenkin kantaa elatuksen päävastuu. Miehen pitäisi myös alistua naiselle jokaisessa asiassa, koska muuten hän on patriarkaalinen sortaja. Eivät nämä ole miehelle luontaisia asioita. Pelkän naisen kasvattama poika voi olla ihan täysin pärjäävä, mutta tilanne ei todellakaan ole optimaalinen. Äiti menettää auktoriteetin paljon nopeammin ja, niinkuin jenkkidata näyttää, syrjäytyvät tällaisten perheiden pojat radikaalisti useammin. Miehen malli on tärkeä. On naurettavaa, että vedät yhtäläisyysmerkit, johonkin sotaleskien mollaamiseen. He ovat pärjänneet hyvin siinä tilanteessa mihin heidät on pakotettu. On aivan eri asia paheksua jotain ylpeää feministiä, joka eroaa miehestään kun tämä ei pokkuroi tämän edessä ja sitten vain "tunteet häviää"... hyiss...
Jenkkidatan mukaan itsellisten äitien (siis naisten jotka ovat hankkineet lapsen keinohedelmöityksellä) lapset pärjäävät yhtä hyvin kuin normiheteroperheiden lapset. YHden lapset taas pärjäävät huonommin, mutta selittävänä tekijänä ei ole se yksin kaiken hoitava äiti vaan lapsensa hyljännyt isä. Yhtä huonosti pärjää lapsi, joka elää ydinperheessä, mutta isä on emotionaalisesti poissaoleva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niillä miehillä on heikko miehinen itsetunto ja kokevat pätevämmän naisen uhkana ja yrittävät painaa sitä naista siksi alas.
Niin mutta jos kahden kesken parinmuodostustilanteessa mies vänkää samaan tyyliin ja oikein lyttäämällä yrittää aiheuttaa pahan mielen tavoittelemassaan naisessa, niin miksi hän silti kuvittelee, että nainen olisi hänestä jollain lailla yhtään kiinnostunut tuollaisen jälkeen?
Voisiko joku vastata tähän perimmäiseen kysymykseen?
Voin vastata palstapatun puolesta: koska mies on yksinkertaisesti tyhmä, ylimielinen ja/tai vakavasti mielenterveysongelmainen. Myös autismi ilmenee usein sosiaalisen älyn puutteena, erityisesti miehillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjäävät miehiä paremmin keinotekoisessa ympäristössä kuten kouluissa. Sitten kun pitäisi keksiä ja kehittää uutta todellisessa ympäristössä eli todellisuudessa, osat vaihtuvat eli miehet pääasiassa tekevät lähes kaiken. Naiset ovat siis kovempia suorittajia ohjeistettuna.
Ennen kuin joku näsäviisas alkaa irvailemaan, niin yksittäistapauksia on siellä ja täällä. Kyse on keskiarvosta ja siellä miehet ovat vahvoilla.
Kyse on biologiasta eli näin roolit ovat kehittyneet. Naiset pitävät huolta kodista ja toisistaan kun miehet ovat rakentamassa maailmaa. Ilman jälkikasvua ei ole tulevaisuutta. Kodin emäntä ei ole heikko rooli.
Tytöt ovat keskimäärin "tottelevampia" (agreeable) ja myös kielellisesti lahjakkaampia. Tytöt myös kehittyvät nopeammin kuin pojat. Tytöillä on näistä syistä suuri etulyöntiasema eritysiesti ympäristöissä, missä odotetaan itseohjautuvuutta ilman sen kummempaa sisäistä motivaatiota kuin ulkoiset odotukset. Pojat usein taas tarvitsevat jonkin ahaa elämyksen tai innostuksen, jotta voivat saattaa potentiaalinsa käytäntöön. Myös Nyky-yhteiskunta, jossa melkein kaikki opettajat ovat naisia ja omaksuneet ideologian pojista pontentiaalisina sortajina, joilta pitää antaa tilaa tytöille ja muille "sorretuille" ryhmille, latistaa poikia. Lisäksi tietokonepelit ja nettiporno addiktoivat poikia ja vievät kriittisessä vaiheessa huomion niiltä asioilta, jotka olisivat elämässä pärjäämisen takia tärkeitä. Lisäksi feministinen kulttuuri on myrkyttänyt edellisen sukupolven äidit ja kannustanut eroamaan miehistään, jolloin pojille tärkeää isän ja miehen mallia ei enää ole ollut saatavilla. Tinderit ja muut deittisovellukset ovat vieneet monilta senkin vähän toivon jonkin suuremman tarkoituksen löytymisestä elämään, koska parisuhdemarkkinat ovat vääristyneet palvelemaan vain sitä parhaiten menestynyttä 20% miehistä. Pojilla on tässä ajassa, Suomalaisessa kulttuurissa huomattavasti vaikeammat lähtökohdat ponnistaa elämään.
Ongelma eivät ole naiset, jotka eroavat, vaan miehet, jotka ovat kelvottomia aviomiehiksi.
Sinulla näyttää olevan täysin väärä käsitys isän roolista. Se ei katoa mihinkään avioerossa, vaan luuserimiehet lopettavat hommansa hoitamisen. Toiseksi, yksinhuoltajuus ja naisen kasvattamana jopa naisvaltaisessa ympäristössä kasvaminen pojasta mieheksi ei ole mitään uutta. On oikeastaan aika noloa, miten yksinhuoltajaäidit tuomitaan. Sopisi muistaa, että naiset ovat kasvattaneet sotien jälkeen suuressa määrin pojista miehiä. Jos mollaa yksinhuoltajaäidit, mollaa myös sotalesket.
Ihan tavalliset miehet ovat naisten vääristyneillä ja biologiasta irtaantuneilla nykystandardeilla kelvottomia. Naiset on aivopesty siihen, että miehen tulisi olla sitä ja tätä ja ottaa kaikista kodin asioista 50% vastuu ja jäädä kotiin vauvan kanssa jne. ja samalla kuitenkin kantaa elatuksen päävastuu. Miehen pitäisi myös alistua naiselle jokaisessa asiassa, koska muuten hän on patriarkaalinen sortaja. Eivät nämä ole miehelle luontaisia asioita. Pelkän naisen kasvattama poika voi olla ihan täysin pärjäävä, mutta tilanne ei todellakaan ole optimaalinen. Äiti menettää auktoriteetin paljon nopeammin ja, niinkuin jenkkidata näyttää, syrjäytyvät tällaisten perheiden pojat radikaalisti useammin. Miehen malli on tärkeä.
Ei ehkä kannata vetää yhtäläisyyttä jenkeistä, jossa yksinhuoltajuus tarkoittaa käytännössä sitä että lasten kouluttamiseen ei ole varaa. Toisaalta eron taustalla voi hyvin olla isän alkoholismi, väkivaltaisuus yms, jotka jo sinällään ennustavat lasten syrjäytymisvaaraa.
Erojen taustalla ovat pitkälti sosialismi, joka on johtanut avioliittoinstituution heikkenemiseen, passivoitumiseen ja vastuunottamisen heikkenemiseen. Lisäksi myrkyllinen feminismi on saanut naiset kääntymään miehiä vastaan, siis "vahvat naiset ei miehiä tarvitse" -asenne.
Sosialismi ja kontrolli on nimenomaan keskeinen syys siinä ettei suurimmalle osalle miehistä löydy enää kuin orjan rooli yhteiskunnassa verotulojen kasvattajana. Vapaammassa yhteiskunnassa olisi pakko löytää se yhteinen sävel, jolloin miehet sekä naiset tarvitsisivat luonnostaan toisiaan. Nyt sosialismin kautta naiset eivät enää tarvitse miehiä.
Ja vielä. Jos ei ymmärrä mitä merkitystä historialla on nykyisen nuoren miehen tai naisen tavoitteenasettelulle tai sille että jotkut asiat koetaan ylipäätään mahdollisena. Sillä toisella sukupuolella on historia täynnä suurtekoja tehneitä ja toiselta se on estetty toisen toimesta kokonaan..
Suosittelen alkuun vaikka psykologian ja sosiaalipsykologian opintoja niin voi auttaa ymmärtämään.
Jos naiset olisivat saaneet alusta asti tehdä tiedettä, saati tehdä sitä tasavertaisena, maailma ja naisten lähtökohdat jo pikkutyttönä olisi erilainen. Olisi historian tuomaa turvaa ja tukea ja tuntemus siitä että minullekin kaikki on mahdollista ja ennen kaikkea normaalia.
Naisten älykkyyden pelko, mollaaminen ja sen piiloon pakottaminen on monen tuhannen vuoden projekti.
Raamattukin voisi olla erilainen jos siihen olisivat kirjoittaneet tasaisesti sekä naiset että miehet 😘
Osa naisista saattaa haastaa tämän luulosi.