Keski-ikäinen nainen, miksi et enää haluaisi muuttaa uuden miesystävän kanssa yhteen?

Vierailija kirjoitti:

Haluan nukkua ja herätä rauhassa, enkä puhua ennen aamukahvia sanaakaan. En usko, että yksikään mies haluaisi elää mun vaaleanpunaisten kodinkoneiden ja huonekalujen kanssa, enkä suostu niitä vaihtamaan. En myöskään haluaisi kotiini mitään eriparisia ja rumia kahvimukeja tai polkupyörän osia tai pelituolia enkä haisevia kenkiä. Inhoan kaikkea ylimääräistä sälää ja miehillä on yleensä tapana säästää kaikkea turhaa roinaa.. Haluan myös vapauden sotkea niin paljon kuin haluan enkä jaksaisi miehen sukulaisten tai kavereiden vierailuja. Enkä todennäköisesti jaksaisi katsella sitä miestäkään. Olen asunut 10 vuotta yksin ja tuskin päädyn enää kenenkään kanssa muuttamaan yhteen.

N40

Unohdit listastasi. Saa juoda sitä halvinta kahvi laatua sekä ruokaa mitä mieli tekee eikä mitään ranuja ja makkaraa, jota taas mies söisi. Saa vaihtaa lakanatkin, kun haluaa. En halua kotiini mustia huonekaluja enkä työtöntä miestä elätettäväksi enkä ala vanhanakaan huolehtii. Enkä kerää likasia sukkia mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa vapaasti tapailla miehiä ja elää elämäänsä oman mielen mukaan, niin miksi ihmeessä silloin kannattaisi muuttaa yhteen? Silloinhan menettää mahdolliauuden molempiin.

Ap ajoikin takaa tilannetta jossa on vain se yksi mies kerrallaan. Tietty jos on "mieskaruselli" niin ei kannata muuttaa niistä jonkun kanssa yksiin :) Luulisi taas toisaalta että keski-iässä juoksut olisi jo juostu ja haluaisi rauhoittua yhden kumppanin kanssa jatkamaan elämää eikä enää mitään "uutta villiä nuoruutta". Nykymaailma vaarallisempaakin kuin vuosikymmeniä sitten. Niin paljon hörhöjä liikkeellä ettei tiedä mikä tappaja osuu kohdalle.

Ompas ap muuten saanut paljon alapeukkuja, taitaa ollakin kuuma peruna tämä aihe. 

Mikä mieskaruselli se on, jos kypsät aikuiset välillä tapailee toisiaan ja näitä kavereita on muutama?

Ainakin minulla nämä miehet ovat vanhoja tuttuja.

Ei monogaminen parisuhde ole minulle mikään moraalin huipentuma, niin kylmää kyytiä olen ainakin itse sellaisissa suhteissa saanut. Nykyiset miesystäväni ovat kunnioittavia ja huomioivia, meillä on aina mukavaa.

Anteeksi olen hiukan yksinkertainen mutta eikös tuossa käytännössä juuri ole se useamman kuin 1 miehen meininki? Enkä sillä, jokainen tyylillään, en paheksu itse ilmiötä mutta eikös kuvaamasi käytäntö juuri ole se useamman kaverin käytänne? Miten tuossa pystyy muuten pitämään tunteet poissa?

Tunnen lämpimiä tunteita kaikkia näitä miehiä kohtaan, miksi tunteet pitäisi pitää erossa? Yhden kanssa on kiva kuntoilla, toisen kanssa matkailla jne. Hauskaa on aina.

Valitettavasti kaikkiin keski-ikäisiin miehiin (59-60-vuotiaat) ei voi luottaa. He käyttävät sinua hyväkseen ja heittävät sinut sitten roskiin nuoremmalle naiselle. En halua asua sellaisen miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.

Entäs sitten kun lapset muuttavat pois, ja tuleekin uusi mies kotiin, ehkä olette vaihtanut pienempään perheasunnosta. Jos lapset palaavatkin takaisin? Mitä sitten tapahtuu kun kaksiossa onkin äidin uusi hellu? Paljonko muuten aikuiset lapset palaavat takaisin, uskaltaako sitä missä kohdin vaihtaa pienempään city kämppään? 

Miksi ihmeessä aikuisten lasten pitäisi muuttaa takaisin vanhempien luo? 

Jos elämässä tulee joku kriisi, kenties. Esimerkiksi vuokra-asunnosta löytyy hometta, eikä heti löydä uutta asuntoa. Tai tulee ero, ja haluaa nopeasti pois, ennen kuin on ehtinyt järjestää seuraavan asunnon.

Saanen saivartella. Tuohan voi tapahtua 42-vuotiaalle lapsellekin. Eli jokaisen eläkemummon pitäisi pitää aina lastenkammari valmiina jos lapsi (silloin jo perheineen!) tuleekin takasin. Ja lapsiahan voi olla useita. Tietty kaikilla ei kämpät varmaan homehdu samalla hetkellä. Mutta tasa arvon nimissä, jos 42v muuttaa takaisin mamin helmoille niin kyllä sillä 46 vuotiaalla isoveikallakin on oikeus ilmaiseen asumiseen ja yllä pitoihin.

Saivartelua mutta kuitenkin. 

Eihän kenelläkään mitään velvollisuutta ole säilöä ylimääräisiä huoneita lapsilleen. Vastasin vain kysymykseen siitä, miksi aikuinen lapsi muuttaisi takaisin vanhempiensa luo. Yleensähän on kyse väliaikaisesta tilanteesta. Jos vanhemmilla ei ole ylimääräistä huonetta, ei aikuinen lapsi varmaan muuta takaisin edes kuvaamissani kriisitilanteissa - eikä toki aina muutenkaan. Ja tokihan sillä vanhemmalla on oikeus itse muuttaa pienempään asuntoon, jos haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.

Entäs sitten kun lapset muuttavat pois, ja tuleekin uusi mies kotiin, ehkä olette vaihtanut pienempään perheasunnosta. Jos lapset palaavatkin takaisin? Mitä sitten tapahtuu kun kaksiossa onkin äidin uusi hellu? Paljonko muuten aikuiset lapset palaavat takaisin, uskaltaako sitä missä kohdin vaihtaa pienempään city kämppään? 

Miksi ihmeessä aikuisten lasten pitäisi muuttaa takaisin vanhempien luo? 

Jos elämässä tulee joku kriisi, kenties. Esimerkiksi vuokra-asunnosta löytyy hometta, eikä heti löydä uutta asuntoa. Tai tulee ero, ja haluaa nopeasti pois, ennen kuin on ehtinyt järjestää seuraavan asunnon.

Okei, mutta voivathan lapset silloin muuttaa vaikka hotelliin hetkeksi.

Olen keski-ikäinen mies. Jos eroan, en taatusti muuta enää kenenkään kanssa yhteen. Erilliset asunnot toimivat paljon paremmin.

Olen kokenut muutamia suhteita, joissa ollaan muutetti yhteen. Aina se olen ollut minä, jonka luokse nämä miehet ovat muuttaneet. En ole pyytänyt vuokraa. Ovat olleen kovin tyytyväisiä, kun on nainen joka kokkaa, pyykkää ja siivoaa. Jotakin on ollut todella pielesså, kun kukaan näistä ei ole oma-aloitteisesti tarjonneet esim. rahaa vastineeksi kaikelle mitä saavat. Viimeisimmälle olisi pitänyt toimia pankkinakin jne.

Osoittautui todella kamalaksi. Niin kamalaksi, että itkun sijaan naurattaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

44v miehenä en muuttaisi naisen kanssa yhteen, kunnes kummankin lapset muuttaneet kotoa. Voi olla, etten silloinkaan muuttaisi yhteen, mutten vielä suunnittele noin pitkälle tulevaisuuteen. 

Hyvä, saatiin miesnäkökulmaa. 

Mites te olette ajatelleet jos lapset palaavat takaisin jo lähdettyään pois? 

Itsellä tarkoitus muuttaa lasten muutettua pienempään kotiin, joten ei lapsilla ole mitään mihin palata. Miksi pitäisi tarpeettoman isoa kotia vain, jos lapsille sattuukin tulemaan tarve palata kotiin?

Täytyy näin naisena nostaa hattua että olet järkevä. Tuolla yllähän joku halusi pitää ennallaan lastenhuoneet jotta kävisivät tiheämmin. Luulen että taustalla on muut ongelmat. 

Niin, se olin minä. Lapseni ovat kyllä vielä ala-asteella. Mutta jos kerran minulla ei ole itselläni halua muuttaa pienempään asuntoon tai perustaa yhteistaloutta uuden kumppanin kanssa (en siis ehdottomasti halua yhteistä asuntolainaa enkä enää muuttaa tästä omasta asunnostani vuokralle!) niin miksi ihmeessä eivät lapset voisi luonani käydessään nukkua vanhassa huoneessaan? Oletetaan, että asuvat eri paikkakunnalla - onhan silloin helpompi tulla käymään, kun voi olla yötä. Ja kiva se varmaan olisi, että aikuisenakin tulisivat joskus. En ymmärrä, mitä ongelmia tästäkin nyt voi tulkita. Ja en tajua, miksi pitäisi muuttaa pienempään, jos ei itse halua muuttaa, ja on varaa pitää nykyinen asunto. Inhoan muuttamista, joten mieluiten en enää muuta mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Jos elämässä tulee joku kriisi, kenties. Esimerkiksi vuokra-asunnosta löytyy hometta, eikä heti löydä uutta asuntoa. Tai tulee ero, ja haluaa nopeasti pois, ennen kuin on ehtinyt järjestää seuraavan asunnon.

Kauanko minun vanhempana tulisi ylläpitää varahuonetta, jos vaikka lapselle tulee kriisi? Kun minulla on kaksi lasta, niin pitäisi varahuoneita olla kaksi? Hotellimajoituksen saa tunnissa ja siitäkin pisin aika on siirtyminen hotelliin. Vuokramajoitustakin hoituu päivässä.

Itse ajattelen, että tavat ja tottumukset sekä käsitykset mukavasta kotielämästä ovat keski-iässä jo niin vakiintuneet, että mieltymysten yhteensovittaminen vaatii liikaa kompromisseja. Saako telkkari pauhata pitkin päivää, pitääkö sängyt pedata, mihin aikaan syödään ja mitä, kuinka koti sisustetaan, millaisessa ympäristössä viihtyy, milloin saunotaan ja miten viikonloput vietetään, ketä kotiin kutsutaan ja kuinka usein… näitä riittäisi loputtomiin.

Kun on oma koti, on tilaa olla niin kuin on tottunut olemaan, ja välillä sitten voi jakaa yhteisiä hetkiä kumppanin kanssa. Romantiikkakin säilyy, kun ei tarvitse siivota toisen sotkuja, herätä aina toisen vierestä tai tuijotella toisen väsynyttä naamaa jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

44v miehenä en muuttaisi naisen kanssa yhteen, kunnes kummankin lapset muuttaneet kotoa. Voi olla, etten silloinkaan muuttaisi yhteen, mutten vielä suunnittele noin pitkälle tulevaisuuteen. 

Hyvä, saatiin miesnäkökulmaa. 

Mites te olette ajatelleet jos lapset palaavat takaisin jo lähdettyään pois? 

Itsellä tarkoitus muuttaa lasten muutettua pienempään kotiin, joten ei lapsilla ole mitään mihin palata. Miksi pitäisi tarpeettoman isoa kotia vain, jos lapsille sattuukin tulemaan tarve palata kotiin?

Itse olen niitä, jotka eivät suunnittele muuttoa pienempään. Viihdyn nykyisessä, minua ei haittaa se, että on tilaa, ja on varaa pitää nykyinen asunto. Ei ole siis mitään syytä muuttaa. Se, että lapsillekin on tarvittaessa tilaa, on vain bonusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämässä tulee joku kriisi, kenties. Esimerkiksi vuokra-asunnosta löytyy hometta, eikä heti löydä uutta asuntoa. Tai tulee ero, ja haluaa nopeasti pois, ennen kuin on ehtinyt järjestää seuraavan asunnon.

Kauanko minun vanhempana tulisi ylläpitää varahuonetta, jos vaikka lapselle tulee kriisi? Kun minulla on kaksi lasta, niin pitäisi varahuoneita olla kaksi? Hotellimajoituksen saa tunnissa ja siitäkin pisin aika on siirtyminen hotelliin. Vuokramajoitustakin hoituu päivässä.

Olen se, jolle vastasit, ja en minä ainakaan ole täällä esittänyt, että ihmisen tulisi/pitäisi varata huoneita aikuisille lapsilleen. Kunhan vain toin esiin pari syytä, minkä vuoksi joku joskus saattaa muuttaa joksikin aikaa vanhempiensa luo. Jos vanhemmalla ei ole tilaa majoittaa, eivät tietysti muuta. Eikä vanhemman toki ole pakko ottaa lasta luokseen, vaikka tämä haluaisi. Jokainenhan sen itse päättää, haluaako auttaa. Ja jokainen päättää itse asumisestaan. Saa muuttaa pienempään, mutta halutessaan saa sen isonkin asunnon pitää.

Vierailija kirjoitti:

Itse ajattelen, että tavat ja tottumukset sekä käsitykset mukavasta kotielämästä ovat keski-iässä jo niin vakiintuneet, että mieltymysten yhteensovittaminen vaatii liikaa kompromisseja. Saako telkkari pauhata pitkin päivää, pitääkö sängyt pedata, mihin aikaan syödään ja mitä, kuinka koti sisustetaan, millaisessa ympäristössä viihtyy, milloin saunotaan ja miten viikonloput vietetään, ketä kotiin kutsutaan ja kuinka usein… näitä riittäisi loputtomiin.

Kun on oma koti, on tilaa olla niin kuin on tottunut olemaan, ja välillä sitten voi jakaa yhteisiä hetkiä kumppanin kanssa. Romantiikkakin säilyy, kun ei tarvitse siivota toisen sotkuja, herätä aina toisen vierestä tai tuijotella toisen väsynyttä naamaa jatkuvasti.

Lisään tähän, että edellisen puolison tavat ja tottumukset voivat tuoda uuteen yhteiseloon liikaa odotuksia (joskus tiedostamattomia) jotka aiheuttavat kitkaa. Esim. EX-puoliso teki aina ruoat mutta uusi ei piittaa yhtään kokkaamisesta, ex vaihtoi renkaat ja teki lumityöt mutta uusi onkin mukavuudenhaluinen sohvaperuna… Näitä epäreiluja odotuksia ei tule jos on omat kodit.

Oma tupa oma lupa. Treffailla voidaan vaikka joka päivä jos siltä tuntuu ja yökyläänkin saa tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa vapaasti tapailla miehiä ja elää elämäänsä oman mielen mukaan, niin miksi ihmeessä silloin kannattaisi muuttaa yhteen? Silloinhan menettää mahdolliauuden molempiin.

Ap ajoikin takaa tilannetta jossa on vain se yksi mies kerrallaan. Tietty jos on "mieskaruselli" niin ei kannata muuttaa niistä jonkun kanssa yksiin :) Luulisi taas toisaalta että keski-iässä juoksut olisi jo juostu ja haluaisi rauhoittua yhden kumppanin kanssa jatkamaan elämää eikä enää mitään "uutta villiä nuoruutta". Nykymaailma vaarallisempaakin kuin vuosikymmeniä sitten. Niin paljon hörhöjä liikkeellä ettei tiedä mikä tappaja osuu kohdalle.

Ompas ap muuten saanut paljon alapeukkuja, taitaa ollakin kuuma peruna tämä aihe. 

Moni eronnut on aika traumatisoitunut entisestä elämästään. Tämä lause kiteyttää aika monen tunnot tässäkin ketjussa. En tiedä saisiko tähän apua. Eronnut olen itsekin ja se oli kova pala mutta elämä jatkuu. 

Ei tartte olla mitenkään traumatisoitunut, vaan kun huomaa että hyvin pärjää taloudellisesti ja muutenkin itse, niin miksi sitä vapauttaan enää jonkun toisen takia antaisi pois?

Seurustella voi, tapaillakin ja välillä voi toisen luona olla yötä, mutta siihen että muuttaisin enää kenenkään kanssa pysyvästi yhteen on iso kynnys. Asuntoni on minun, autoni on minun ja kun harkitsen kesämökin ostoa, niin ostan senkin itselleni enkä kimpassa.

Ihan siitä yksinkertaisesta syystä että mulla on vapaus valita näin. Jos ei sovi jollekin, niin se on sitten hänen asiansa. Muille ihmisille nämä valinnat eivät kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

What?!

"Ja ellei ole miljonääri, onhan se taloudellinenkin kysymys, kun täytyy pitää kahta asuntoa."

Mikä tässä ihmetyttää? Ennen eroa asuin 4h+k asunnossa pk-seudulla, samoin nykyinen mieheni. Eron jälkeen meillä molemmilla on oma 4h+k asunto. Maksaa ihan helkkaristi tällainen asumismuoto verrattuna siihen, että asuisimme molemmat saman katon alla. Mutta en tästä syystä kuitenkaan muuta kenenkään kanssa yhteen. Mutta on se perhana melkoinen taloudellinen kysymys monelle ainakin täällä Kehä III sisäpuolella ja ymmärrän että varmasti ajaa monet ihmiset saman katon alle.

Mä olen yksi aiemmista vastaajista. Mulla on iso perheasunto Helsingissä. Mulla on tähän varaa ja omistan tän 100-prosenttisesti. Mulle ei ole taloudellinen kysymys muuttaa yhteen miesystävän kanssa, se on kysymys halusta. Jos laitetaan rahat yhteen, niin voidaan ostaa melkoinen lukaali, mutta miksi meidän pitäisi niin tehdä. Jos rahat ei riitä omaan asuntoon, niin silloin ratkaisu on etsiä halvempi asunto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan olla rauhassa. Viihdyn yksin. Nautin siitä, ettei kukaan häslää kotona samaan aikaan vaan voin olla ihan omissa oloissani ja tavata ihmisiä silloin kun se mulle sopii. 

Kiinnostavia pointteja. Monilla kuitenkin ollut lapsia, siinähän sitä häsläämistä ja hoitamista on ollut 20v per lapsi. Luulisi miehen olevan pienempi häsläri, ellei toki ota mitään hoidettavaa mies-lasta itselleen  :P   mutta jos asiallinen mies, niin onhan noista nyt iloa ja hyötyäkin (kotityöt ym). Tietty myös riesaakin.

Kotityöasiassa saa olla varovainen kyllä ettei luiskahda siihen että nainen tekee kaiken. Mutta kuten sanottu, jos mies on asiallinen, tämä ei ole suuri ongelma. 

Ollaan me erilaisia :) 

Se on kuule ihan eri asia olla ihan yksin kotona kuin, että joku muukin, vaikka sinänsä kuinka mukava ihminen on paikalla.

Olen ollut 20 vuotta naimisissa ja jos ero nyt tulisi asuisin todella mielelläni ihan yksin. Se olisi luxusta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.

Entäs sitten kun lapset muuttavat pois, ja tuleekin uusi mies kotiin, ehkä olette vaihtanut pienempään perheasunnosta. Jos lapset palaavatkin takaisin? Mitä sitten tapahtuu kun kaksiossa onkin äidin uusi hellu? Paljonko muuten aikuiset lapset palaavat takaisin, uskaltaako sitä missä kohdin vaihtaa pienempään city kämppään? 

En ole tuo, jolta kysyit, mutta olen toinen, joka ketjussa sanoi, etten halua uusperhettä. Itse asiassa tuohon esiinnostamaasi pointtiin liittyy juuri se, etten halua muuttaa pois nykyisestä asunnosta. Kun lapset tulevat käymään, on kiva, että heillä on vanha huoneensa odottamassa, niin ehkä malttavat aikuisinakin käydä useammin vaikka pitemmänkin matkan päästä. Oma asuntoni ei ole liian iso yksinkään asuttavaksi, joten minulla ei ole tarvetta vaihtaa pienempään. Uudella kumppanilla voi olla oma asuntonsa, ja voidaan sitten olla vaikka välillä hänen luonaa, välillä täällä minun luonani. Yhteenmuuttoa en kaipaa.

Lapsettomana kysyn (en vinoile) että kuinka vanhaksi ne entiset lastenhuoneet muuten täytyy pitää "valmiustilassa"?  Itse lähdin aikoinaan 22-vee kotoa ja huoneeni otettiin muuhun käyttöön, isälle työhuoneeksi, eikä käyntini vanhemmillani mitenkään vähentyneet vaikkei enää entistä omaa soppeani ollutkaan siellä? Ja siis en vinoile, koska mä en itse ole huomannut tuttavapiirissäni tällaista ilmiötä laajemmalti. Toki kaupunkiasunnot ovat pienempiä, eri asia jos joku iso kartano maalla, jossa on jopa 10 huonetta. 

Eikö jokainen voi tehdä tämän, kuten haluaa? Ei minulla ainakaan ole tuohon mitään vastausta - jos vanhemmat tarvitsevat, niin käyttävät huoneita, mutta jos eivät tarvitse, niin säilyttäköön ennallaan. Myös jotain välimuotoja tästä on. Mutta vaikka huone olisikin työhuoneena, niin onhan siellä silti helpompi majoittua kuin jossain olkkarin sohvalla, eli sikäli lasten on helpompi tulla käymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämässä tulee joku kriisi, kenties. Esimerkiksi vuokra-asunnosta löytyy hometta, eikä heti löydä uutta asuntoa. Tai tulee ero, ja haluaa nopeasti pois, ennen kuin on ehtinyt järjestää seuraavan asunnon.

Kauanko minun vanhempana tulisi ylläpitää varahuonetta, jos vaikka lapselle tulee kriisi? Kun minulla on kaksi lasta, niin pitäisi varahuoneita olla kaksi? Hotellimajoituksen saa tunnissa ja siitäkin pisin aika on siirtyminen hotelliin. Vuokramajoitustakin hoituu päivässä.

Olen se, jolle vastasit, ja en minä ainakaan ole täällä esittänyt, että ihmisen tulisi/pitäisi varata huoneita aikuisille lapsilleen. Kunhan vain toin esiin pari syytä, minkä vuoksi joku joskus saattaa muuttaa joksikin aikaa vanhempiensa luo. Jos vanhemmalla ei ole tilaa majoittaa, eivät tietysti muuta. Eikä vanhemman toki ole pakko ottaa lasta luokseen, vaikka tämä haluaisi. Jokainenhan sen itse päättää, haluaako auttaa. Ja jokainen päättää itse asumisestaan. Saa muuttaa pienempään, mutta halutessaan saa sen isonkin asunnon pitää.

Omat lapset ovat muuttaneet omiin koteihin jo muutama vuosi sitten ja vaihdoin pienempään asuntoon. Jos nyt tulisi joku akuutti tilanne niin olisivat tervetulleita yöpymään kotonani, mutta joutuisivat kyllä nukkumaan olohuoneen sohvalla. Mitä vikaa on tilapäisessä sohvalla nukkumisessa? En pidä ylimääräistä huonetta varalla lasten mahdollisten  - ja mahdollisesti koskaan toteutumattomien - kriisien takia.

Varsinaiseen aloitukseen kommentoin vaan että oma vapaus olla ja tehdä juuri niinkuin itseä huvittaa on monelle naiselle sellaista herkkua jonka pääsee kokemaan vasta kun asuu yksin. Harvassa ovat sellaiset miehet joiden tulo samaan huusholliin asumaan parantaa naisen elämänlaatua. Voivat muuten olla ihan mukavia ihmisiä, kunhan ei asuta yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämässä tulee joku kriisi, kenties. Esimerkiksi vuokra-asunnosta löytyy hometta, eikä heti löydä uutta asuntoa. Tai tulee ero, ja haluaa nopeasti pois, ennen kuin on ehtinyt järjestää seuraavan asunnon.

Kauanko minun vanhempana tulisi ylläpitää varahuonetta, jos vaikka lapselle tulee kriisi? Kun minulla on kaksi lasta, niin pitäisi varahuoneita olla kaksi? Hotellimajoituksen saa tunnissa ja siitäkin pisin aika on siirtyminen hotelliin. Vuokramajoitustakin hoituu päivässä.

Olen se, jolle vastasit, ja en minä ainakaan ole täällä esittänyt, että ihmisen tulisi/pitäisi varata huoneita aikuisille lapsilleen. Kunhan vain toin esiin pari syytä, minkä vuoksi joku joskus saattaa muuttaa joksikin aikaa vanhempiensa luo. Jos vanhemmalla ei ole tilaa majoittaa, eivät tietysti muuta. Eikä vanhemman toki ole pakko ottaa lasta luokseen, vaikka tämä haluaisi. Jokainenhan sen itse päättää, haluaako auttaa. Ja jokainen päättää itse asumisestaan. Saa muuttaa pienempään, mutta halutessaan saa sen isonkin asunnon pitää.

Omat lapset ovat muuttaneet omiin koteihin jo muutama vuosi sitten ja vaihdoin pienempään asuntoon. Jos nyt tulisi joku akuutti tilanne niin olisivat tervetulleita yöpymään kotonani, mutta joutuisivat kyllä nukkumaan olohuoneen sohvalla. Mitä vikaa on tilapäisessä sohvalla nukkumisessa? En pidä ylimääräistä huonetta varalla lasten mahdollisten  - ja mahdollisesti koskaan toteutumattomien - kriisien takia.

Varsinaiseen aloitukseen kommentoin vaan että oma vapaus olla ja tehdä juuri niinkuin itseä huvittaa on monelle naiselle sellaista herkkua jonka pääsee kokemaan vasta kun asuu yksin. Harvassa ovat sellaiset miehet joiden tulo samaan huusholliin asumaan parantaa naisen elämänlaatua. Voivat muuten olla ihan mukavia ihmisiä, kunhan ei asuta yhdessä.

Ei kukaan varmaan kriisien takia niitä huoneita pidä, vaan ihan vaan siksi, että huoneet sattuvat edelleen olemaan olemassa. Usein ne ovat tavallaan ylimääräisiä, eli vanhemmat itse pärjäisivät pienemmässäkin asunnossa, joten jos eivät halua muuttaa, ovat huoneet vähän niinkuin tyhjänpanttina. Usein ihmiset ovat mukavuudenhaluisia ja kiintyneitä kotiinsa eivätkä sen vuoksi jaksa tai haluakaan muuttaa, ja jos eivät taloudelliset syyt pakota, he jäävät. Näin ollen ne lasten huoneet ovat sen vuoksi olemassa, ei siksi, ettei niistä uskalleta kriisien pelossa luopua.