Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Keski-ikäinen nainen, miksi et enää haluaisi muuttaa uuden miesystävän kanssa yhteen?
22.11.2021 |
Olen itse viiskymppinen nainen, tokalla kierroksella, "uusperhe" ja avioliitto joka solmittu keski-ikäisenä.
Palstalla ja tosielämässä tulee usein vastaan naisten toteamus, että uusi miesystävä/ystäviä voi olla mutta ei ikinä yhteenmuuttoa (avioliitto olisi varmaan kauhistus :) ) . Pidetään tämä uusi mies ikäänkuin erillisenä saarekkeena muusta elämästä.
Nyt kysyn: mitä hirvittävää siinä olisi että asuisi yhdessä kumppaninsa kanssa? Ette varmaan fiksuina naisina ottaisi mitään kaheleita renttuja edes miesystäväksi, eli joku taso varmasti näillä tapailumiekkosilla on kuitenkin?
Eihän se ole yhtä selkeätä kuin nuorena, lapsetkin useimmilla, mutta toisaalta jo aika vanhoja tässä iässä alkavat olemaan ja heillä omat menonsa jo.
Ja jos lapset ovat vielä suht pieniä, palstallakin usein neuvotaan, että odottakaa kunnes lentävät pesästä. Odottaako se toinen osapuoli pahimmillaan yli kymmenenkin vuotta että toisen lapset lähtevät? Etenkin jos hänellä ei ole sama tilanne. Eli on joko lapseton tai sitten lapset ovat jo isoja, tai ei muuten näe ongelmana uusioperhettä.
Eikö se ole hankalaakin kun kahdesta paikasta seurustellaan ja kyläillään? Ja ellei ole miljonääri, onhan se taloudellinenkin kysymys, kun täytyy pitää kahta asuntoa.
Tiedän 60+ ikäisiäkin pareja jotka ovat menneet jopa avioliittoon, suhteellisen pian ensi tapaamisesta.
Moni mies kuitenkin tahtoisi että uusi naisystävä muuttaisi yhteen? En haluaisi uskoa että pelkän sukanpesijää ja ruoanlaittajaa olisivat vailla. En puhu nyt mistään toivottomista tapauksista vaan ihan fiksuista tavallisista miehistä siis, jotka kyllä itsekin selviävät arjesta.
Valaiskaapa, naiset asiaa :) koska itse kuulun selkeästi vähemmistöön koska olen muuttanut "vanhoilla päivilläni" yhteen miehen kanssa.
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kyse ole vain jokaisen persoonasta ja yksilöllisistä tarpeista? MIeskaverillani on iso omakotitalo ja minulla isohko kerrostalohuoneisto, niin suhteemme tarjoaa molemmille kahdenlaista asumismuotoa. JOskus meistä on mukava olla erillämme ja joskus vaihdella toisen asunnosta toiseen. Se ei mielestäni poikkea muiden elintavoista, sillä monet pariskunnat tykkäävät asua kahdessa paikassa muutenkin esim. kaupunkiasunnossa ja mökillä.
Aiempi ja pitkäaaikainen parisuhteeni kärsi valtavasti siitä, miten kyllästyin asumaan silloisen mieheni kanssa samassa huushollissa. MInua yksinkertaisesti ahdistaa olla yhdessä koko ajan, vaikka toinen olisi kuinka kiva ja ihana tahansa. Paraskin tyyppi muuttuu tylsäksi, jos häntä katselee 24/7. Kun on aikansa omassa kodissa on kiva taas olla yhdessäkin.
Minusta meillä on asiat hyvin ja olen kiitollinen siitä, miten meidän ei ole pakko perustaa yhteistä kotia vain rahan vuoksi.
Sulla nämä syyt ja ymmärrän sinua. Mutta jos luit aloitukseni tarkkaan, en ole tätä mieltä vain rahan takia. Rahankin mainitsin siinä, mutta se ei ole se tärkein syy vaan se että haluan asua kumppanini kanssa yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.
Vierailija kirjoitti:
Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.
Entäs sitten kun lapset muuttavat pois, ja tuleekin uusi mies kotiin, ehkä olette vaihtanut pienempään perheasunnosta. Jos lapset palaavatkin takaisin? Mitä sitten tapahtuu kun kaksiossa onkin äidin uusi hellu? Paljonko muuten aikuiset lapset palaavat takaisin, uskaltaako sitä missä kohdin vaihtaa pienempään city kämppään?
Koska olen introvertti enkä kestä kenenkään jatkuvaa seuraa. Mikä ihmeen itseisarvo on muka se, että saa katsoa toisen pläsiä saman sohvan toisessa päässä joka ikinen ilta.
Enemmänkin ihmettelen itse, mikä pakko joidenkin on asua koko elämänsä yhdessä jonkun kanssa. Ettekö oikeasti osaa olla yhtään yksin? Sitä paitsi juuri se, että nuo kotityöt aina tuppaavat valumaan vähitellen naisen tehtäväksi nyppii mua erittäin paljon, joten millään ”kiva tehdä kotitöitä yhdessä” -sössötyksellä mua ei kyllä sumuteta.
Vierailija kirjoitti:
Olen 41 eikä lapsia. Voisin kyllä muuttaa miehen kanssa yhteen, jos olisi järkevä tyyppi. Ongelma vain on, että tässä iässä minulla on oma asunto, joka on valittu lyhyehkön matkan päästä työpaikastani ja minulle tärkeästä harrastuksesta. Miehilläkin yleensä on, ja heillä on oletuksena, että nainen muuttaa, luopuu elämästään ja järjestää kaiken heidän ympärilleen, kun itse eivät pysty tekemään mitään kompromisseja. Joten tuskin muutan koskaan kenenkään kanssa enää yhteen.
Ongelma ei siis ole muuttaminen, vaan se, etteivät miehet näe parisuhdetta tiiminä, johon molemmat panostavat.
Tuo on kyllä totta, että kypsemmässä iässä miehet ovat keskimäärin hyvin joustamattomia. Etenkin jos mies asuu maaseudulla, hän ei sieltä lähde. Naisen olisi muutettava hänen luokseen. Ilman että kyseisellä miehellä olisi maatila tms elinkeino siellä. Ei vain halua lähteä mihinkään "kotoonsa". Harva nainen sinne haluaa muuttaa, miehen alkuperäisen avioliiton ja perheen kotitaloon. Niistähän on saatukin lukea kokemuksia kun aikuiset lapset tulevat kylään kuin hotelliin sinne tuosta noin vain. Tässä tapauksessa en suosita naiselle yhteenmuuttoa. Voi olla muutenkin kovin kaavoihin kangistunut mies kyseessä.
Sepä se, keski-iässä melkein kaikki hyvät miehet on varattuja ja syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ongelma asua erillään. Haluan nukkua yksin, juoda aamukahvini yksin, haluan puuhailla kotonani yksin ja sisustaa sen ilman miesten hirveitä medialaitteita ja johtokasoja. En myöskään halua enää tarjota kodinhoidollisia palveluita enkä ole kiinnostunut seksistäkään. En myöskään perustää lääppimisestä ja nuolemisesta, en naaman enkä alapään.
Jep, mutta tämä taisi olla kysymys niille, joita miehet ja parisuhteet yleensä kiinnostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.
Entäs sitten kun lapset muuttavat pois, ja tuleekin uusi mies kotiin, ehkä olette vaihtanut pienempään perheasunnosta. Jos lapset palaavatkin takaisin? Mitä sitten tapahtuu kun kaksiossa onkin äidin uusi hellu? Paljonko muuten aikuiset lapset palaavat takaisin, uskaltaako sitä missä kohdin vaihtaa pienempään city kämppään?
En ole tuo, jolta kysyit, mutta olen toinen, joka ketjussa sanoi, etten halua uusperhettä. Itse asiassa tuohon esiinnostamaasi pointtiin liittyy juuri se, etten halua muuttaa pois nykyisestä asunnosta. Kun lapset tulevat käymään, on kiva, että heillä on vanha huoneensa odottamassa, niin ehkä malttavat aikuisinakin käydä useammin vaikka pitemmänkin matkan päästä. Oma asuntoni ei ole liian iso yksinkään asuttavaksi, joten minulla ei ole tarvetta vaihtaa pienempään. Uudella kumppanilla voi olla oma asuntonsa, ja voidaan sitten olla vaikka välillä hänen luonaa, välillä täällä minun luonani. Yhteenmuuttoa en kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.
Entäs sitten kun lapset muuttavat pois, ja tuleekin uusi mies kotiin, ehkä olette vaihtanut pienempään perheasunnosta. Jos lapset palaavatkin takaisin? Mitä sitten tapahtuu kun kaksiossa onkin äidin uusi hellu? Paljonko muuten aikuiset lapset palaavat takaisin, uskaltaako sitä missä kohdin vaihtaa pienempään city kämppään?
Miksi ihmeessä aikuisten lasten pitäisi muuttaa takaisin vanhempien luo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.
Entäs sitten kun lapset muuttavat pois, ja tuleekin uusi mies kotiin, ehkä olette vaihtanut pienempään perheasunnosta. Jos lapset palaavatkin takaisin? Mitä sitten tapahtuu kun kaksiossa onkin äidin uusi hellu? Paljonko muuten aikuiset lapset palaavat takaisin, uskaltaako sitä missä kohdin vaihtaa pienempään city kämppään?
Miksi ihmeessä aikuisten lasten pitäisi muuttaa takaisin vanhempien luo?
Jos elämässä tulee joku kriisi, kenties. Esimerkiksi vuokra-asunnosta löytyy hometta, eikä heti löydä uutta asuntoa. Tai tulee ero, ja haluaa nopeasti pois, ennen kuin on ehtinyt järjestää seuraavan asunnon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.
Entäs sitten kun lapset muuttavat pois, ja tuleekin uusi mies kotiin, ehkä olette vaihtanut pienempään perheasunnosta. Jos lapset palaavatkin takaisin? Mitä sitten tapahtuu kun kaksiossa onkin äidin uusi hellu? Paljonko muuten aikuiset lapset palaavat takaisin, uskaltaako sitä missä kohdin vaihtaa pienempään city kämppään?
Kyllä mies saa lähteä. Oma lapsi on aina tärkein, hyvänen aika!
Minulla on varaa maksaa asuntoni joten talouskysymys tule aiheelliseksi.
Tarvitse omaa aikaa ja tilaa. Edellisessä suhteessa nimenomaan sitä tilaa ei ollut, ei edes pienen pientä nurkkaa joka olisi ollut minun.
En halua jakaa kaikkea enää kenekään kanssa ja avioliitto oli merkityksetön jo ensimmäisen puolisoni kanssa.
En tiedä olenko keski-ikäinen N33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
What?!
"Ja ellei ole miljonääri, onhan se taloudellinenkin kysymys, kun täytyy pitää kahta asuntoa."
Mikä tässä ihmetyttää? Ennen eroa asuin 4h+k asunnossa pk-seudulla, samoin nykyinen mieheni. Eron jälkeen meillä molemmilla on oma 4h+k asunto. Maksaa ihan helkkaristi tällainen asumismuoto verrattuna siihen, että asuisimme molemmat saman katon alla. Mutta en tästä syystä kuitenkaan muuta kenenkään kanssa yhteen. Mutta on se perhana melkoinen taloudellinen kysymys monelle ainakin täällä Kehä III sisäpuolella ja ymmärrän että varmasti ajaa monet ihmiset saman katon alle.
Haluaisin parisuhteen, mutta keski-ikäisen miehen kanssa asuminen ei kyllä houkuttele yhtään. Joku saattaa olla ihan mukavaa seuraa välillä, mutta koko arjen jakaminen ei vaan toimi. Molemmilla on piintyneet tapansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Oman tilan ja -ajan tarpeeni on suuri
- Haluan että kotini on linnani, en ole valmis tekemään kompromisseja hankinnoissa tai sisutuksen valinnoissa
- Kotini on suurin omaisuuteni ja velaton, en jaa sitä millään tavalla missään vaiheessa
- Voisin tapailla mutta eipä ole jonoa, voin hyvin sinkkunakin. Tässä tilanteessa ei ole mitään niin huonoa että sitä pitäisi muuttaa vain siksi että olisi kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ongelma asua erillään. Haluan nukkua yksin, juoda aamukahvini yksin, haluan puuhailla kotonani yksin ja sisustaa sen ilman miesten hirveitä medialaitteita ja johtokasoja. En myöskään halua enää tarjota kodinhoidollisia palveluita enkä ole kiinnostunut seksistäkään. En myöskään perustää lääppimisestä ja nuolemisesta, en naaman enkä alapään.
Jep, mutta tämä taisi olla kysymys niille, joita miehet ja parisuhteet yleensä kiinnostaa?
Saisiko miesnäkökulmaakin ketjuun, vaikka naisille suunnattu ketju onkin? Heissäkin on introvertteja ja isä-ihmisiä ja katkeroituneita eronneita/leskejä kuten meissä naisissakin? Mutta pääsevätkö he jotenkin paremmin jollain tasolla eron yli kun kykenevät vielä uusiin vakaviin suhteisiin vanhalla iälläkin? Monihan jopa haaveilee huomattavasti nuoremmista naisistakin, ja jopa lapsia heidän kanssaan vaikka ovat jo isejä itsekin ja ovat nyt jo vaari-iässä itsekin? Se on eri ketju, miten nämä nuori-nainen-haaveet toteutuu mutta valmius olisi vaikka uuden perheen perustamiseen, naisilla taas ei edes yhteenmuuttoon? Suuri ero miehissä ja naisissa yleisellä tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.
Entäs sitten kun lapset muuttavat pois, ja tuleekin uusi mies kotiin, ehkä olette vaihtanut pienempään perheasunnosta. Jos lapset palaavatkin takaisin? Mitä sitten tapahtuu kun kaksiossa onkin äidin uusi hellu? Paljonko muuten aikuiset lapset palaavat takaisin, uskaltaako sitä missä kohdin vaihtaa pienempään city kämppään?
En ole tuo, jolta kysyit, mutta olen toinen, joka ketjussa sanoi, etten halua uusperhettä. Itse asiassa tuohon esiinnostamaasi pointtiin liittyy juuri se, etten halua muuttaa pois nykyisestä asunnosta. Kun lapset tulevat käymään, on kiva, että heillä on vanha huoneensa odottamassa, niin ehkä malttavat aikuisinakin käydä useammin vaikka pitemmänkin matkan päästä. Oma asuntoni ei ole liian iso yksinkään asuttavaksi, joten minulla ei ole tarvetta vaihtaa pienempään. Uudella kumppanilla voi olla oma asuntonsa, ja voidaan sitten olla vaikka välillä hänen luonaa, välillä täällä minun luonani. Yhteenmuuttoa en kaipaa.
Lapsettomana kysyn (en vinoile) että kuinka vanhaksi ne entiset lastenhuoneet muuten täytyy pitää "valmiustilassa"? Itse lähdin aikoinaan 22-vee kotoa ja huoneeni otettiin muuhun käyttöön, isälle työhuoneeksi, eikä käyntini vanhemmillani mitenkään vähentyneet vaikkei enää entistä omaa soppeani ollutkaan siellä? Ja siis en vinoile, koska mä en itse ole huomannut tuttavapiirissäni tällaista ilmiötä laajemmalti. Toki kaupunkiasunnot ovat pienempiä, eri asia jos joku iso kartano maalla, jossa on jopa 10 huonetta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ongelma asua erillään. Haluan nukkua yksin, juoda aamukahvini yksin, haluan puuhailla kotonani yksin ja sisustaa sen ilman miesten hirveitä medialaitteita ja johtokasoja. En myöskään halua enää tarjota kodinhoidollisia palveluita enkä ole kiinnostunut seksistäkään. En myöskään perustää lääppimisestä ja nuolemisesta, en naaman enkä alapään.
Tässäpä se tuli pääpiirteittäin. Onnkesi on myös miehiä jotka ajattelee samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ongelma asua erillään. Haluan nukkua yksin, juoda aamukahvini yksin, haluan puuhailla kotonani yksin ja sisustaa sen ilman miesten hirveitä medialaitteita ja johtokasoja. En myöskään halua enää tarjota kodinhoidollisia palveluita enkä ole kiinnostunut seksistäkään. En myöskään perustää lääppimisestä ja nuolemisesta, en naaman enkä alapään.
Jep, mutta tämä taisi olla kysymys niille, joita miehet ja parisuhteet yleensä kiinnostaa?
Saisiko miesnäkökulmaakin ketjuun, vaikka naisille suunnattu ketju onkin? Heissäkin on introvertteja ja isä-ihmisiä ja katkeroituneita eronneita/leskejä kuten meissä naisissakin? Mutta pääsevätkö he jotenkin paremmin jollain tasolla eron yli kun kykenevät vielä uusiin vakaviin suhteisiin vanhalla iälläkin? Monihan jopa haaveilee huomattavasti nuoremmista naisistakin, ja jopa lapsia heidän kanssaan vaikka ovat jo isejä itsekin ja ovat nyt jo vaari-iässä itsekin? Se on eri ketju, miten nämä nuori-nainen-haaveet toteutuu mutta valmius olisi vaikka uuden perheen perustamiseen, naisilla taas ei edes yhteenmuuttoon? Suuri ero miehissä ja naisissa yleisellä tasolla.
En ole mies mutta vastaanpa silti. Miehillehän se on oikein lottovoitto kun löytää uuden kivan naisen eron jälkeen, on taas uusi taloudenhoitaja. Aina löytyy niitä miellyttäjänaisia, jotka muuttaa vaikka toiselle puolelle maata kun vaan miehen löytää. Mutta aika moni meistä naisista tässäkin ketjussa ollaan niitä jotka ei halua tuohon kuvioon enää.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa vapaasti tapailla miehiä ja elää elämäänsä oman mielen mukaan, niin miksi ihmeessä silloin kannattaisi muuttaa yhteen? Silloinhan menettää mahdolliauuden molempiin.
Ap ajoikin takaa tilannetta jossa on vain se yksi mies kerrallaan. Tietty jos on "mieskaruselli" niin ei kannata muuttaa niistä jonkun kanssa yksiin :) Luulisi taas toisaalta että keski-iässä juoksut olisi jo juostu ja haluaisi rauhoittua yhden kumppanin kanssa jatkamaan elämää eikä enää mitään "uutta villiä nuoruutta". Nykymaailma vaarallisempaakin kuin vuosikymmeniä sitten. Niin paljon hörhöjä liikkeellä ettei tiedä mikä tappaja osuu kohdalle.
Ompas ap muuten saanut paljon alapeukkuja, taitaa ollakin kuuma peruna tämä aihe.
Alue: Aihe vapaa
Omien lasteni häsläämisiä siedän koko ikäni. En kenenkään muun.