Keski-ikäinen nainen, miksi et enää haluaisi muuttaa uuden miesystävän kanssa yhteen?

Nähty ja koettu ja eletty jo. Oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta nyt kiinnostaa muut asiat. Tästä lähtien elän vain itselleni, ja jos rakastunkin, niin pidämme eri osoitteet ja melko erilliset elämät.

Jos takana on kokemus parisuhteesta, jossa itse sai tehdä väsymiseen saakka talouden kotityöt niin ei toisella kierroksella halua sen toistuvan. Itselläni on tässä ollut tuuria, eli puolisoni hoitaa aikalailla puolet ja juuri ne, mistä itse en niin välitä, kuten imuroinnin.

Tosin... Seksi ja intohimo katoaa usein yhteenmuuton jälkeen, jota edelleen kaipaan elämääni, joten todennäköisesti se olisi itselläni syy, etten ihan heti muuttaisi enää kenenkään kanssa yhteen.

Vierailija kirjoitti:

162 lähti sitten lopuksi ihan pelottelemaan kun ei muuten saa meitä vakuutettua 😅😂

:)

Mutta jos ei ole väkivaltainen miehenpuolikas, niin onhan toi lanssin soitto juttu kyllä ihan totta. Tai ruumisauton.

:) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mami 86 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aika setti teinejä, omistani toisella on Asperger, toisella syömishäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Eivät ole "omissa menoissaan" käytännössä ikinä koulua lukuun ottamatta. Miehen lapsilla on myös omat haasteensa, kaikilla on traumaattisia kokemuksia. Olisi aivan järjetöntä alkaa tässä tilanteessa haaveilla yhteenmuuttamisesta. Ehkä sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois. Vaikea kuvitella, että tällaiselle sakille löytyisi myöskään kuuden tai edes viiden makuuhuoneen asuntoa, ainakaan kohtuuhinnalla tai - vuokralla.

Se, että emme asu yhdessä ei tarkoita, että pitäisin miestä ulkokehällä. Hän on keskiössä heti lasten jälkeen. Viime yön hän vietti kanssani, lähti töihin, annoin eilisen päivällisen tähteet evääksi, ettei miehen tarvinnut lähteä kauppaan. Illalla hän tulee taas. Tämä on luontevaa ja helppoa. Ei tarvitse katkeroitua siivoamisesta tai ruoanlaittovuoroista tai vääntää raha-asioista tai mistään arkisesta.

Edullisempi iso omakotitalo kehyskunnasta?  On tilaa ja mahtuu myös ääntä.

Typerin mahdollinen idea. En itse ikinä laittaisi teini-ikäisiä muuttamaan toiselle paikkakunnalle vain siksi, että minun pitäisi muuttaa yhteen uuden kumppanin kanssa. Teinit ovat yläasteella tai lukiossa, ja muutto todennäköisesti sotkisi heidän koulunkäyntinsä, kaverisuhteensa ja elämänsä muutenkin. Tuo olisi varmin keino saada teinit vihaamaan äidin/isän uutta kumppania, mahdollisesti lisäongelmina tulisi kaikenlaista muutakin oireilua, numerot voivat tippua, teinit eivät välttämättä löydä uusia kavereita, ikävöivät vanhoja ja pahimmillaan joku masentuu. En ottaisi tällaista riskiä muutaman vuoden takia. Teinit kuitenkin muuttaisivat muutaman vuoden kuluttua omilleen tai ainakin olisi koulut hoidettu. Ja myöskään itse en missään tapauksessa haluaisi muuttaa kehyskuntaan omakotitaloon - sitten kun teinit olisivat muuttaneet pois, joutuisi huomaamaan, että ihan hyvin voisi nyt asua Helsingissäkin, ja se iso omakotitalo on aivan liian iso.

Sen vielä ymmärrän, jos pikkulasten vanhemmat muuttavat kehyskuntaan omakotitaloon, mutta kuka hullu tekee niin teinien kanssa??? Luulisi, etä yhteenmuuttoa kumppanin kanssa malttaisi sen muutaman vuoden odottaa ja antaa omille lapsille nuoruuteen pysyvyyttä koulun ja kavereiden osalta.

Asia on juuri näin. Mutta ongelmaksi asia tulee siinä vaiheessa kun lapset eivät ole ihan samanikäisiä. Eli on 5v,9v sekä 15v lapsi. Aivan eri elämäntilanne. Muuttaako sinne kehyskuntaan vai ei? Jos ei muuteta tuon 15-vuotiaan takia perustellusti niin odottaako äidin uusi hellu tollaset 15-20 v että tämä nuorinkin aikuistuu ja lähtee? Lasten isä kyllä voi porhaltaa tahollaan vaikka missä mutta äidin harteille jää tämä kaikki.

Odottaa jos odottaa. Minä mietin ensin mikä on lapsilleni parasta ja sen mukaan mennään ja jos joku ei odota niin se on sitten hänen asiansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

162 lähti sitten lopuksi ihan pelottelemaan kun ei muuten saa meitä vakuutettua 😅😂

:)

Mutta jos ei ole väkivaltainen miehenpuolikas, niin onhan toi lanssin soitto juttu kyllä ihan totta. Tai ruumisauton.

:) 

Sitä varten voi ottaa turvarannekkeen.

En ole keski-ikäinen vaan alle 30-vuotias, mutta olen silti päättänyt, että en enää halua muuttaa kenenkään kanssa yhteen. Olen 17-vuotiaasta saakka asunut jonkun kumppanin kanssa ja se on sellaista säätöä välillä että voimat menevät.

Olen enemmän ekstrovertti kuin introvertti, mutta haluan silti, että oma kotini on omaa reviiriäni: päätän siellä kaikesta. Sisustuksesta, aikatauluista, siivoamisesta, järjestyksestä, ruoanlaitosta ja siitä, jäänkö asuntoon vai en. En halua keskustella eri asioista omaan reviiriini liittyen. Koska muu maailma on yhtä kaaosta, haluan kotini olevan juuri minulle tehty, minua varten. Kutsun kyllä rakkaimpiani sinne kylään, mutta sehän ei ole tietenkään sama asia.

Koen myös, että tietynlainen etäisyys parisuhteessa tekee vain hyvää ja se etäisyys onnistuu eri asunnoilla.

Vierailija kirjoitti:

Loppujen lopuksi noissa vanhuusongelmissakin tulee vain lisähuolia kun yhdessä asujat pakotetaan omaishoitajiksi. Yksin asuvat saa ulkopuolista apua helpommin.

Voi ottaa eron niin ei takuulla pakoteta. 

Vierailija kirjoitti:

170 ihanaa lokerointia. Täytyyhän sitä nyt jotenkin saada lytätä toisella tavalla ajattelevia. Ei voi vain hyväksyä että ihmiset tykkää eri asioista ja that’s it.

Vapaasti sinua siteeraten: Jotkut tykkää siitä ettei ole täyspassattava mies. Nuorena eikä vanhana. Kyllä se vain on totta että toisista naisista tulee herkemmin tällaisia koko perheen palvelijoita, miesten ja lasten eläessä kuin hotellissa. Onhan vauvallakin näitä ketjuja jatkuvasti kun mies ja lapset vaan passuuttaa ja nainen ei itse pääse edes syömään naiskavereiden kanssa kertaakaan per vuosi! Ei kaikki naiset todellakaan lähde tällaiseen kierteeseen mukaan! Jos tällainen nainen joskus eroaa, tuskin ottaa uutta paapottavaa. 

Sitten on niitä itsellisempiä naisia joita ei muut polje. Ainahan näin on ollut. Miettikääpä iäkkäämpiä naissukulaisiannekin - tadaa, löydätte molempien "lahkojen" edustajia! 

Vierailija kirjoitti:

166 minä en ymmärrä mitään asumismuotojen kartoituksia siinä vaiheessa kun vasta ensi kerran jutellaan. Siitä on vuosien matka siihen että muuttaisin yhteen jonkun kanssa. Nämä on niitä ihmisiä jotka muuttaa heti yhteen uuden kumppanin kanssa ennen kuin edes kunnolla tuntee.

166 jatkaa.

Totta. Mä en tosissaan aloita itse koko tapailua/tutustumista/seurustelua jos siinä on heti lähtökohtaisesti joku iso vuori joka tulisi totaalisesti haittaamaan tai estämään vakavan yhdessäolon. Tuli sitten yhteenmuuttoa tai ei, niin ajanhukkaa. Sitä paitsi joku perus landemies on aika erilainen kun minä joka olen ikäni asunut kaupungissa. En halua viettää aikaani maalla ja landemies ei kerrostalon "pierukopperoissa" viihdy. ABC:llako sitä sitten tapaisi? On niin eri kulttuurit että en lähde. Ja siitä päätellen tosissaan, kun landemiehet itkevät naisettomuuttaan, meitä tämanlaisia naisia on paljon.

Kurjaa jos ehtii jo kiintyä toiseen ja sitten kun pitäisi edetä, niin todetaan että ollaan liian erilaisia, bye bye. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

162 lähti sitten lopuksi ihan pelottelemaan kun ei muuten saa meitä vakuutettua 😅😂

:)

Mutta jos ei ole väkivaltainen miehenpuolikas, niin onhan toi lanssin soitto juttu kyllä ihan totta. Tai ruumisauton.

:) 

Sitä varten voi ottaa turvarannekkeen.

Väkivaltaista miestä vastaanko? Mistä niitä saa työikäinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

166 minä en ymmärrä mitään asumismuotojen kartoituksia siinä vaiheessa kun vasta ensi kerran jutellaan. Siitä on vuosien matka siihen että muuttaisin yhteen jonkun kanssa. Nämä on niitä ihmisiä jotka muuttaa heti yhteen uuden kumppanin kanssa ennen kuin edes kunnolla tuntee.

166 jatkaa.

Totta. Mä en tosissaan aloita itse koko tapailua/tutustumista/seurustelua jos siinä on heti lähtökohtaisesti joku iso vuori joka tulisi totaalisesti haittaamaan tai estämään vakavan yhdessäolon. Tuli sitten yhteenmuuttoa tai ei, niin ajanhukkaa. Sitä paitsi joku perus landemies on aika erilainen kun minä joka olen ikäni asunut kaupungissa. En halua viettää aikaani maalla ja landemies ei kerrostalon "pierukopperoissa" viihdy. ABC:llako sitä sitten tapaisi? On niin eri kulttuurit että en lähde. Ja siitä päätellen tosissaan, kun landemiehet itkevät naisettomuuttaan, meitä tämanlaisia naisia on paljon.

Kurjaa jos ehtii jo kiintyä toiseen ja sitten kun pitäisi edetä, niin todetaan että ollaan liian erilaisia, bye bye. 

Eihän sen toisen tarvitse olla landemies. Tilanne voi olla vaikka se, että toinen asuu Helsingissä ja toinen Turussa, molemmilla hyvät työpaikat omalla paikkakunnallaan ja kivat asunnot. Voidaan olla hyvin samanhenkisiä, vaikka asutaan eri paikkakunnilla. Toki ymmärrän, ettei kaukosuhde olisi kaikkien juttu, mutta itse ainakin mieluummin lähtisin kokeilemaan vaikka kaukosuhdetta sellaisen ihmisen kanssa, joka oikeasti kolahtaa ja sytyttää, joka tuntuu oikealta ja juuri itselle sopivalta, kuin jättäisin tällaisen ihmisen väliin vain asuinpaikan vuoksi ottaen sen riskin, että ehkä yhtä kiinnostavaa ei löydy. Ja jos toinen on jo sytyttänyt, niin vaikea sitä olisi unohtaakaan.

Olen ostanut asunnon josta pidän ja laittanut mieleisekseni. En haluaisi muuttaa, enkä ottaa tänne toista asumaan. Ehkä jos voittaisi lotossa miljoonia ja voisi ostaa jonkun isomman asunnon/talon, voisin harkita muuttamista yhteen ja nykyisen säilyttämistä omana oleskelutilana.

"Moni mies kuitenkin tahtoisi että uusi naisystävä muuttaisi yhteen? En haluaisi uskoa että pelkän sukanpesijää ja ruoanlaittajaa olisivat vailla. En puhu nyt mistään toivottomista tapauksista vaan ihan fiksuista tavallisista miehistä siis, jotka kyllä itsekin selviävät arjesta."

Voi kuule kun nimenomaan kotihengetär on melkein poikkeuksetta ykkösenä miesten vaatimuslistalla. Tai sanotaanko oletuksena koska "ainahan" niin on ollut. Ei miehet välttämättä edes itse tiedosta asiaa mutta jotenkin vaan kummasti unohtuu lakananvaihdot, ruokakauppakäynnit tai ruoanlaitot, pyykkäyksestä, siivoamisesta ja ruoanlaitosta puhumattakaan.

Mulla on itselläni näin keski-ikäisenä velkainen mutta kiva asunto. Olen sisustanut tämän mieleisekseni ja tilaa on itselle riittävästi. Ihan pienimmästä päästä asunto ei ole mutta ei tähän toista ihmistä tavaroineen mahtuisi. Ahdistaisi pahasti jos pitäisi sietää toista samoissa neilöissä jatkuvasti. Vaikka miten olisi rakas. Joku aiemmin sanoikin osuvasti, että vessassa haisee vain oma paska. Juurikin näin ja niin saa olla jatkossakin.

Vierailija kirjoitti:

Jos takana on kokemus parisuhteesta, jossa itse sai tehdä väsymiseen saakka talouden kotityöt niin ei toisella kierroksella halua sen toistuvan. Itselläni on tässä ollut tuuria, eli puolisoni hoitaa aikalailla puolet ja juuri ne, mistä itse en niin välitä, kuten imuroinnin.

Tosin... Seksi ja intohimo katoaa usein yhteenmuuton jälkeen, jota edelleen kaipaan elämääni, joten todennäköisesti se olisi itselläni syy, etten ihan heti muuttaisi enää kenenkään kanssa yhteen.

En tiedä mutta veljeni (nyt 55v) löytää aina noita yhteenmuuttavia naisia. Veljelläni ei ole asuntoa ja melkein kun joku avo/avioliitto purkautuu, hän majailee kaverinsa nurkissa kunnes pian löytää jostain uuden naisen jonka luo pian muuttaa. En käsitä, ilmeisesti puheenlahjat on todella hyvät. Alkoon taipuvainen, välillä töissä, normaali ulkonäkö, ei omaisuutta. Naiset ovat ihan siistejä työssäkäyviä normaaleita naisia, ei mitään "jämä" naisia palstatermiä käyttääkseni. Monesti nämä naiset jäävät vielä ikävöimäänkin veljeäni kun hän katoaa. Eli varmaan intohimoakin on kun naiset ikävöivät.  Vaikka monesti ne on nämä naiset jotka päättävät noin 5v kohdalla yhteiselämän. Mutta pian löytyy uusi nainen. 

Naisilla on kaikilla ollut lapsia, ja monesti veljeni muuttaa tähän lapsikuvioon keskelle. En ole kuullut ettei lapset tykkäisi hänestä, hän on sellainen huoleton ja leikkisä taivaanrannan maalari. Omia lapsiaan ei juuri näe. 

Ihmettelen minä itsekin miten helppoa hänellä tuo on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 41 eikä lapsia. Voisin kyllä muuttaa miehen kanssa yhteen, jos olisi järkevä tyyppi. Ongelma vain on, että tässä iässä minulla on oma asunto, joka on valittu lyhyehkön matkan päästä työpaikastani ja minulle tärkeästä harrastuksesta. Miehilläkin yleensä on, ja heillä on oletuksena, että nainen muuttaa, luopuu elämästään ja järjestää kaiken heidän ympärilleen, kun itse eivät pysty tekemään mitään kompromisseja. Joten tuskin muutan koskaan kenenkään kanssa enää yhteen.

Ongelma ei siis ole muuttaminen, vaan se, etteivät miehet näe parisuhdetta tiiminä, johon molemmat panostavat.

Näin minäkin asian ajattelen.

Minulla on koti hyvällä sijainnilla, pääsen suht kätevästi julkisilla töihin, ne vähät kaverini (2kpl) asuvat samalla paikkakunnalla ja satun rakastamaan kotikaupunkiani.

Edellisessä suhteessani minun oletettiin muuttavan hänen paikkakunnalleen, koska hänellä oli työ siellä. Entäs minulla sitten! Minun huonekaluistani mikään ei olisi kelvannut, koska eivät olleet yhtä arvokkaita kuin hänen kaikki tummat massiivipuiset huonekalunsa. Eli toisin sanoen minun olisi täytynyt jättää kaikki taakseni ja vain tupsahtaa matkalaukkuni kanssa hänen asuntoonsa. Olen niin iloinen, että en suostunut.

Itse olen aina hakenut vain "näiltä seuduilta" miestä. Eli esim. asun Tampereella enkä katsele Oulun poikii ollenkaan. En nimittäin lähde kotiseudultani. Toistaiseksi on kotiseudultani löytynyt mieluisia miehiä. 

Miten muuten jos tamperelainen ja oululainen alkavat seurustella: jos yhteen muutetaan, siinähän tulee jommallekummalle lähtö kotipaikkakunnalta, eikös se ole aika selvä yhtälö? Ellei pidetä etäsuhteena, mutta luulisi siinäkin olevan kovin pitkä matka nähdä vklp. 

Mitä huonekaluihin tulee, niin eikös paremmat pidetä ja huonot heitetään jätteeseen tai annetaan opiskelijoille tms, eikös se aina ole mennyt niin. Toisella jalopuuhuonekalut ja toisella Ikean kamaa, niin kummat säilytetään ja kummat hävitetään? :)

Sori ot. 

Tätä on alapeukutettu? Eli joku on sitä mieltä että puolisoa kannattaa lähteä hakemaan jostain kaukaa? Tamperelaisen kai sitten kannattaa hakea jostain Rovaniemeltä puoliso? Itse olen kyllä eri mieltä.  Tämänhän takia ne maaseudun miehet eivät saa naisia kun eivät suostu lähtemään pois sieltä kaupunkeihin missä vapaita naisia on. Mutta nyt ketjun luettuani: mikä estää niitä city naisia seurustelemasta näiden maaseutumiesten kanssa jos omat asunnot pidetään? Toki jos maamies hakee virallista vaimoa ja tahtoo perheen, se ei etänä onnistu. 

Minä alapeukutin sinun huonekalukommentin vuoksi. Itse loukkaantuisin, jos miesystäväkandidaatti sanoisi, että minun huonekaluista luovutaan ja hänen huonekalut pidetään "koska ne on jalopuuta". Ikeaa minulla ei ole, mutta ihan sama vaikka olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 41 eikä lapsia. Voisin kyllä muuttaa miehen kanssa yhteen, jos olisi järkevä tyyppi. Ongelma vain on, että tässä iässä minulla on oma asunto, joka on valittu lyhyehkön matkan päästä työpaikastani ja minulle tärkeästä harrastuksesta. Miehilläkin yleensä on, ja heillä on oletuksena, että nainen muuttaa, luopuu elämästään ja järjestää kaiken heidän ympärilleen, kun itse eivät pysty tekemään mitään kompromisseja. Joten tuskin muutan koskaan kenenkään kanssa enää yhteen.

Ongelma ei siis ole muuttaminen, vaan se, etteivät miehet näe parisuhdetta tiiminä, johon molemmat panostavat.

Näin minäkin asian ajattelen.

Minulla on koti hyvällä sijainnilla, pääsen suht kätevästi julkisilla töihin, ne vähät kaverini (2kpl) asuvat samalla paikkakunnalla ja satun rakastamaan kotikaupunkiani.

Edellisessä suhteessani minun oletettiin muuttavan hänen paikkakunnalleen, koska hänellä oli työ siellä. Entäs minulla sitten! Minun huonekaluistani mikään ei olisi kelvannut, koska eivät olleet yhtä arvokkaita kuin hänen kaikki tummat massiivipuiset huonekalunsa. Eli toisin sanoen minun olisi täytynyt jättää kaikki taakseni ja vain tupsahtaa matkalaukkuni kanssa hänen asuntoonsa. Olen niin iloinen, että en suostunut.

Itse olen aina hakenut vain "näiltä seuduilta" miestä. Eli esim. asun Tampereella enkä katsele Oulun poikii ollenkaan. En nimittäin lähde kotiseudultani. Toistaiseksi on kotiseudultani löytynyt mieluisia miehiä. 

Miten muuten jos tamperelainen ja oululainen alkavat seurustella: jos yhteen muutetaan, siinähän tulee jommallekummalle lähtö kotipaikkakunnalta, eikös se ole aika selvä yhtälö? Ellei pidetä etäsuhteena, mutta luulisi siinäkin olevan kovin pitkä matka nähdä vklp. 

Mitä huonekaluihin tulee, niin eikös paremmat pidetä ja huonot heitetään jätteeseen tai annetaan opiskelijoille tms, eikös se aina ole mennyt niin. Toisella jalopuuhuonekalut ja toisella Ikean kamaa, niin kummat säilytetään ja kummat hävitetään? :)

Sori ot. 

Tätä on alapeukutettu? Eli joku on sitä mieltä että puolisoa kannattaa lähteä hakemaan jostain kaukaa? Tamperelaisen kai sitten kannattaa hakea jostain Rovaniemeltä puoliso? Itse olen kyllä eri mieltä.  Tämänhän takia ne maaseudun miehet eivät saa naisia kun eivät suostu lähtemään pois sieltä kaupunkeihin missä vapaita naisia on. Mutta nyt ketjun luettuani: mikä estää niitä city naisia seurustelemasta näiden maaseutumiesten kanssa jos omat asunnot pidetään? Toki jos maamies hakee virallista vaimoa ja tahtoo perheen, se ei etänä onnistu. 

Minä alapeukutin sinun huonekalukommentin vuoksi. Itse loukkaantuisin, jos miesystäväkandidaatti sanoisi, että minun huonekaluista luovutaan ja hänen huonekalut pidetään "koska ne on jalopuuta". Ikeaa minulla ei ole, mutta ihan sama vaikka olisi.

Hankala tilanne. Tulee mieleen Loirin biisi Hyvää puuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mikään ongelma asua erillään. Haluan nukkua yksin, juoda aamukahvini yksin, haluan puuhailla kotonani yksin ja sisustaa sen ilman miesten hirveitä medialaitteita ja johtokasoja.  En myöskään halua enää tarjota kodinhoidollisia palveluita enkä ole kiinnostunut seksistäkään. En myöskään perustää lääppimisestä ja nuolemisesta, en naaman enkä alapään.

Mutta siis haluat parisuhteen?

En ole jolta kysyit, mutta samat ajatukset kuin hänellä.

Ja vastaan kysymykseesi; kyllä, miksei?

Vierailija kirjoitti:

Jos takana on kokemus parisuhteesta, jossa itse sai tehdä väsymiseen saakka talouden kotityöt niin ei toisella kierroksella halua sen toistuvan. Itselläni on tässä ollut tuuria, eli puolisoni hoitaa aikalailla puolet ja juuri ne, mistä itse en niin välitä, kuten imuroinnin.

Tosin... Seksi ja intohimo katoaa usein yhteenmuuton jälkeen, jota edelleen kaipaan elämääni, joten todennäköisesti se olisi itselläni syy, etten ihan heti muuttaisi enää kenenkään kanssa yhteen.

Asia ei koske minua mutta aloin miettimään. Tunnen 7 yhteenmuuttanutta 40+ ikäistä uusioparia. Heistä kaikki, yhtä paria lukuun ottamatta ovat 0-1 lapsisia. 

Eli hyvinkin teoria siitä, että nainen on saanut tarpeekseen miehen ja lasten paapomisesta, eikä enää halua uutta "kiviriippaa" , kuten ketjussakin on moneen kertaan esitetty, pitänee paikkansa. Ja ymmärränkin heitä, raja kai se on terveiden ihmisten paapomisessakin. Ja pitäisi vielä iltaisin sitten olla makuuhuoneen kuningatar. Ikää tulee, kuka enää jaksaa tätä kaikkea ja samassa on paapottava  mies ja lapset. Ehkä jopa miehenkin lapset! Mutta lapsettomilla tai vain 1 lapsisilla tätä yliannostusta ei ole näköjään tullut täyteen koska ovat soitellen sotaan lähteneet ja uuden miehen kanssa yhteen muuttaneet. 3 paria jopa menneet naimisiin! Joillain on toki suurempi tarve läheisyyteen kuin toisilla.