Keski-ikäinen nainen, miksi et enää haluaisi muuttaa uuden miesystävän kanssa yhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mikään ongelma asua erillään. Haluan nukkua yksin, juoda aamukahvini yksin, haluan puuhailla kotonani yksin ja sisustaa sen ilman miesten hirveitä medialaitteita ja johtokasoja.  En myöskään halua enää tarjota kodinhoidollisia palveluita enkä ole kiinnostunut seksistäkään. En myöskään perustää lääppimisestä ja nuolemisesta, en naaman enkä alapään.

Jep, mutta tämä taisi olla kysymys niille, joita miehet ja parisuhteet yleensä kiinnostaa?

Saisiko miesnäkökulmaakin ketjuun, vaikka naisille suunnattu ketju onkin? Heissäkin on introvertteja ja isä-ihmisiä ja katkeroituneita eronneita/leskejä kuten meissä naisissakin? Mutta pääsevätkö he jotenkin paremmin jollain tasolla eron yli kun kykenevät vielä uusiin vakaviin suhteisiin vanhalla iälläkin? Monihan jopa haaveilee huomattavasti nuoremmista naisistakin, ja jopa lapsia heidän kanssaan vaikka ovat jo isejä itsekin ja ovat nyt jo vaari-iässä itsekin? Se on eri ketju, miten nämä nuori-nainen-haaveet toteutuu mutta valmius olisi vaikka uuden perheen perustamiseen, naisilla taas ei edes yhteenmuuttoon? Suuri ero miehissä ja naisissa yleisellä tasolla.

En ole mies mutta vastaanpa silti. Miehillehän se on oikein lottovoitto kun löytää uuden kivan naisen eron jälkeen, on taas uusi taloudenhoitaja. Aina löytyy niitä miellyttäjänaisia, jotka muuttaa vaikka toiselle puolelle maata kun vaan miehen löytää. Mutta aika moni meistä naisista tässäkin ketjussa ollaan niitä jotka ei halua tuohon kuvioon enää.

Kuinka vahvana miehissä on muuten tuo uuden taloudenhoitajan haku teoria?

Onko se heilläkin jotka toivovat vielä uusia lapsiakin uuden vaimon kanssa? Hehän on jo kokeneet eksänsä kanssa lapsiperhe-arjen ja tietävät että se on raskasta aikaa. Helpommalla pääsisi siellä itsarikuutiossa olutta siemaillen ja urheiluruutuja katsellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.

Entäs sitten kun lapset muuttavat pois, ja tuleekin uusi mies kotiin, ehkä olette vaihtanut pienempään perheasunnosta. Jos lapset palaavatkin takaisin? Mitä sitten tapahtuu kun kaksiossa onkin äidin uusi hellu? Paljonko muuten aikuiset lapset palaavat takaisin, uskaltaako sitä missä kohdin vaihtaa pienempään city kämppään? 

Miksi ihmeessä aikuisten lasten pitäisi muuttaa takaisin vanhempien luo? 

Jos elämässä tulee joku kriisi, kenties. Esimerkiksi vuokra-asunnosta löytyy hometta, eikä heti löydä uutta asuntoa. Tai tulee ero, ja haluaa nopeasti pois, ennen kuin on ehtinyt järjestää seuraavan asunnon.

Saanen saivartella. Tuohan voi tapahtua 42-vuotiaalle lapsellekin. Eli jokaisen eläkemummon pitäisi pitää aina lastenkammari valmiina jos lapsi (silloin jo perheineen!) tuleekin takasin. Ja lapsiahan voi olla useita. Tietty kaikilla ei kämpät varmaan homehdu samalla hetkellä. Mutta tasa arvon nimissä, jos 42v muuttaa takaisin mamin helmoille niin kyllä sillä 46 vuotiaalla isoveikallakin on oikeus ilmaiseen asumiseen ja yllä pitoihin.

Saivartelua mutta kuitenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.

Entäs sitten kun lapset muuttavat pois, ja tuleekin uusi mies kotiin, ehkä olette vaihtanut pienempään perheasunnosta. Jos lapset palaavatkin takaisin? Mitä sitten tapahtuu kun kaksiossa onkin äidin uusi hellu? Paljonko muuten aikuiset lapset palaavat takaisin, uskaltaako sitä missä kohdin vaihtaa pienempään city kämppään? 

Miksi ihmeessä aikuisten lasten pitäisi muuttaa takaisin vanhempien luo? 

Jos elämässä tulee joku kriisi, kenties. Esimerkiksi vuokra-asunnosta löytyy hometta, eikä heti löydä uutta asuntoa. Tai tulee ero, ja haluaa nopeasti pois, ennen kuin on ehtinyt järjestää seuraavan asunnon.

Omat lapset asuvat monen sadan kilometrin päässä, joten ihan ekana he ei ole muuttamassa lapsuuskotiinsa. Käymään saa tulla, ihan viikoiksi, mutta mitenkään pysyvämmästi on jo ihan mahdotonta joka kantilta katsottuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa vapaasti tapailla miehiä ja elää elämäänsä oman mielen mukaan, niin miksi ihmeessä silloin kannattaisi muuttaa yhteen? Silloinhan menettää mahdolliauuden molempiin.

Ap ajoikin takaa tilannetta jossa on vain se yksi mies kerrallaan. Tietty jos on "mieskaruselli" niin ei kannata muuttaa niistä jonkun kanssa yksiin :) Luulisi taas toisaalta että keski-iässä juoksut olisi jo juostu ja haluaisi rauhoittua yhden kumppanin kanssa jatkamaan elämää eikä enää mitään "uutta villiä nuoruutta". Nykymaailma vaarallisempaakin kuin vuosikymmeniä sitten. Niin paljon hörhöjä liikkeellä ettei tiedä mikä tappaja osuu kohdalle.

Ompas ap muuten saanut paljon alapeukkuja, taitaa ollakin kuuma peruna tämä aihe. 

Mikä mieskaruselli se on, jos kypsät aikuiset välillä tapailee toisiaan ja näitä kavereita on muutama?

Ainakin minulla nämä miehet ovat vanhoja tuttuja.

Ei monogaminen parisuhde ole minulle mikään moraalin huipentuma, niin kylmää kyytiä olen ainakin itse sellaisissa suhteissa saanut. Nykyiset miesystäväni ovat kunnioittavia ja huomioivia, meillä on aina mukavaa.

44v miehenä en muuttaisi naisen kanssa yhteen, kunnes kummankin lapset muuttaneet kotoa. Voi olla, etten silloinkaan muuttaisi yhteen, mutten vielä suunnittele noin pitkälle tulevaisuuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset sitä yhteenmuuttoa tyypillisesti enemmän ruinaavat kuin miehet.

Ei pidä paikkaansa. Koska t7tkimusten mukaan sinkkunaiset ovat onnelldimpia. Keski- ikäinen naien ei enää halua ottaa ketään passattavaa kotiinsa.

Olen todella sotkuinen, ja siistiä ihmistä se ärsyttää varmasti. Toisaalta minuakin ärsyttää muiden sotkut. Jos joku muu on jättänyt kahvikupin jonnekin, se ärsyttää minua. Oma kuppi ei ärsytä.

Toisekseen, nelikymppisillä tuppaa olemaan murkkuteinejä. En halua jakaa asumistilaani murkkuteinien kanssa, enkä parikymppistenkään. Töissä joudun välillä kasvattamaan aikuisia "emmäviitti"-nuoria, ja kotona en halua samaa jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa vapaasti tapailla miehiä ja elää elämäänsä oman mielen mukaan, niin miksi ihmeessä silloin kannattaisi muuttaa yhteen? Silloinhan menettää mahdolliauuden molempiin.

Ap ajoikin takaa tilannetta jossa on vain se yksi mies kerrallaan. Tietty jos on "mieskaruselli" niin ei kannata muuttaa niistä jonkun kanssa yksiin :) Luulisi taas toisaalta että keski-iässä juoksut olisi jo juostu ja haluaisi rauhoittua yhden kumppanin kanssa jatkamaan elämää eikä enää mitään "uutta villiä nuoruutta". Nykymaailma vaarallisempaakin kuin vuosikymmeniä sitten. Niin paljon hörhöjä liikkeellä ettei tiedä mikä tappaja osuu kohdalle.

Ompas ap muuten saanut paljon alapeukkuja, taitaa ollakin kuuma peruna tämä aihe. 

Moni eronnut on aika traumatisoitunut entisestä elämästään. Tämä lause kiteyttää aika monen tunnot tässäkin ketjussa. En tiedä saisiko tähän apua. Eronnut olen itsekin ja se oli kova pala mutta elämä jatkuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mikään ongelma asua erillään. Haluan nukkua yksin, juoda aamukahvini yksin, haluan puuhailla kotonani yksin ja sisustaa sen ilman miesten hirveitä medialaitteita ja johtokasoja.  En myöskään halua enää tarjota kodinhoidollisia palveluita enkä ole kiinnostunut seksistäkään. En myöskään perustää lääppimisestä ja nuolemisesta, en naaman enkä alapään.

Jep, mutta tämä taisi olla kysymys niille, joita miehet ja parisuhteet yleensä kiinnostaa?

Niin. Tämä herääminen tuli parisuhteideni jälkeen. Tiedän kyllä mitä on asua miehen kanssa ja miten siinä joutuu luopumaan niin itsestään kuin osasta persoonaansakin. Enää en ole siihen valmis. Kyllä minulla parisuhde voi olla kunhan pysyy omassa kodissaan eikä liian usein tarvitse seuraa.

Vierailija kirjoitti:

44v miehenä en muuttaisi naisen kanssa yhteen, kunnes kummankin lapset muuttaneet kotoa. Voi olla, etten silloinkaan muuttaisi yhteen, mutten vielä suunnittele noin pitkälle tulevaisuuteen. 

Hyvä, saatiin miesnäkökulmaa. 

Mites te olette ajatelleet jos lapset palaavat takaisin jo lähdettyään pois? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperhekuvioihin en suostu ja niin kauan kun on lapset kotona, ei meille ketään oteta.

Entäs sitten kun lapset muuttavat pois, ja tuleekin uusi mies kotiin, ehkä olette vaihtanut pienempään perheasunnosta. Jos lapset palaavatkin takaisin? Mitä sitten tapahtuu kun kaksiossa onkin äidin uusi hellu? Paljonko muuten aikuiset lapset palaavat takaisin, uskaltaako sitä missä kohdin vaihtaa pienempään city kämppään? 

Miksi ihmeessä aikuisten lasten pitäisi muuttaa takaisin vanhempien luo? 

Jos elämässä tulee joku kriisi, kenties. Esimerkiksi vuokra-asunnosta löytyy hometta, eikä heti löydä uutta asuntoa. Tai tulee ero, ja haluaa nopeasti pois, ennen kuin on ehtinyt järjestää seuraavan asunnon.

Saanen saivartella. Tuohan voi tapahtua 42-vuotiaalle lapsellekin. Eli jokaisen eläkemummon pitäisi pitää aina lastenkammari valmiina jos lapsi (silloin jo perheineen!) tuleekin takasin. Ja lapsiahan voi olla useita. Tietty kaikilla ei kämpät varmaan homehdu samalla hetkellä. Mutta tasa arvon nimissä, jos 42v muuttaa takaisin mamin helmoille niin kyllä sillä 46 vuotiaalla isoveikallakin on oikeus ilmaiseen asumiseen ja yllä pitoihin.

Saivartelua mutta kuitenkin. 

Minä muutin muutamaksi viikoksi vanhempien luokse nelikymppisenä, kun uuden asunnon remontti ei valmistunut ajallaan. 

Eihän se enää "minun" huoneeni ole, ei edes sama asunto. Vanhemmillani on vieras/telkkarihuone, jossa asuimme lasten kanssa. 

Moni muuttaa kotoa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Silloin on mukavaa, jos voi palata kotiin kotipaikkakunnalla käydessä. Harva odottaa, että huone pidetään ennallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mikään ongelma asua erillään. Haluan nukkua yksin, juoda aamukahvini yksin, haluan puuhailla kotonani yksin ja sisustaa sen ilman miesten hirveitä medialaitteita ja johtokasoja.  En myöskään halua enää tarjota kodinhoidollisia palveluita enkä ole kiinnostunut seksistäkään. En myöskään perustää lääppimisestä ja nuolemisesta, en naaman enkä alapään.

Mielenkiinnosta, haluatko kuitenkin seurustella? Miksi?

Jos ero tulisi jostakin syystä ja muuttaisin omaan taloon, en haluaisi ehkä enää asua naisen kanssa, jos seurustelisin.

Haluan sisustaa kotini niin kuin haluan. Rakastan vanhoja huonekaluja ja kirjoja, joten mitään isoja kompromisseja en näiden suhteen haluaisi tehdä, enkä haluaisi, että mahdollinen kumppanikaan joutuisi siihen. Kotini olisi oma ja lasteni koti. Onneksi olemassa oleva puolisoni on tämän suhteen samanlainen kuin minä, eikä asiaa tarvitse sen kummemmin pohtia.

Lisäksi tällaisessa ihkaomassa kodissani pitäisin lemmikkejä ja laittaisin pihan oman makuni mukaiseksi, enkä kärsisi tässäkään kompromisseja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

44v miehenä en muuttaisi naisen kanssa yhteen, kunnes kummankin lapset muuttaneet kotoa. Voi olla, etten silloinkaan muuttaisi yhteen, mutten vielä suunnittele noin pitkälle tulevaisuuteen. 

Hyvä, saatiin miesnäkökulmaa. 

Mites te olette ajatelleet jos lapset palaavat takaisin jo lähdettyään pois? 

Itsellä tarkoitus muuttaa lasten muutettua pienempään kotiin, joten ei lapsilla ole mitään mihin palata. Miksi pitäisi tarpeettoman isoa kotia vain, jos lapsille sattuukin tulemaan tarve palata kotiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa vapaasti tapailla miehiä ja elää elämäänsä oman mielen mukaan, niin miksi ihmeessä silloin kannattaisi muuttaa yhteen? Silloinhan menettää mahdolliauuden molempiin.

Ap ajoikin takaa tilannetta jossa on vain se yksi mies kerrallaan. Tietty jos on "mieskaruselli" niin ei kannata muuttaa niistä jonkun kanssa yksiin :) Luulisi taas toisaalta että keski-iässä juoksut olisi jo juostu ja haluaisi rauhoittua yhden kumppanin kanssa jatkamaan elämää eikä enää mitään "uutta villiä nuoruutta". Nykymaailma vaarallisempaakin kuin vuosikymmeniä sitten. Niin paljon hörhöjä liikkeellä ettei tiedä mikä tappaja osuu kohdalle.

Ompas ap muuten saanut paljon alapeukkuja, taitaa ollakin kuuma peruna tämä aihe. 

Mikä mieskaruselli se on, jos kypsät aikuiset välillä tapailee toisiaan ja näitä kavereita on muutama?

Ainakin minulla nämä miehet ovat vanhoja tuttuja.

Ei monogaminen parisuhde ole minulle mikään moraalin huipentuma, niin kylmää kyytiä olen ainakin itse sellaisissa suhteissa saanut. Nykyiset miesystäväni ovat kunnioittavia ja huomioivia, meillä on aina mukavaa.

Anteeksi olen hiukan yksinkertainen mutta eikös tuossa käytännössä juuri ole se useamman kuin 1 miehen meininki? Enkä sillä, jokainen tyylillään, en paheksu itse ilmiötä mutta eikös kuvaamasi käytäntö juuri ole se useamman kaverin käytänne? Miten tuossa pystyy muuten pitämään tunteet poissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

44v miehenä en muuttaisi naisen kanssa yhteen, kunnes kummankin lapset muuttaneet kotoa. Voi olla, etten silloinkaan muuttaisi yhteen, mutten vielä suunnittele noin pitkälle tulevaisuuteen. 

Hyvä, saatiin miesnäkökulmaa. 

Mites te olette ajatelleet jos lapset palaavat takaisin jo lähdettyään pois? 

Itsellä tarkoitus muuttaa lasten muutettua pienempään kotiin, joten ei lapsilla ole mitään mihin palata. Miksi pitäisi tarpeettoman isoa kotia vain, jos lapsille sattuukin tulemaan tarve palata kotiin?

Täytyy näin naisena nostaa hattua että olet järkevä. Tuolla yllähän joku halusi pitää ennallaan lastenhuoneet jotta kävisivät tiheämmin. Luulen että taustalla on muut ongelmat. 

Miksi pitäisi olla mitään traumaa takana, että on valmis kokeilemaan muunlaisia parisuhteita tai suhdemuotoja kuin monogaminen yhdessä asuva pariskunta? Miksi ei voi kokeilla, mikä toimii itselle parhaiten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mikään ongelma asua erillään. Haluan nukkua yksin, juoda aamukahvini yksin, haluan puuhailla kotonani yksin ja sisustaa sen ilman miesten hirveitä medialaitteita ja johtokasoja.  En myöskään halua enää tarjota kodinhoidollisia palveluita enkä ole kiinnostunut seksistäkään. En myöskään perustää lääppimisestä ja nuolemisesta, en naaman enkä alapään.

Mielenkiinnosta, haluatko kuitenkin seurustella? Miksi?

En etsi, vastaan saa kävellä. En ole huomion tarpeessa ja viihdyn hyvin itsekseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

44v miehenä en muuttaisi naisen kanssa yhteen, kunnes kummankin lapset muuttaneet kotoa. Voi olla, etten silloinkaan muuttaisi yhteen, mutten vielä suunnittele noin pitkälle tulevaisuuteen. 

Hyvä, saatiin miesnäkökulmaa. 

Mites te olette ajatelleet jos lapset palaavat takaisin jo lähdettyään pois? 

Itsellä tarkoitus muuttaa lasten muutettua pienempään kotiin, joten ei lapsilla ole mitään mihin palata. Miksi pitäisi tarpeettoman isoa kotia vain, jos lapsille sattuukin tulemaan tarve palata kotiin?

Täytyy näin naisena nostaa hattua että olet järkevä. Tuolla yllähän joku halusi pitää ennallaan lastenhuoneet jotta kävisivät tiheämmin. Luulen että taustalla on muut ongelmat. 

Omat asumiskulut alas ja samalla ajatuksena lähteä pk-seudulta pois, koska mikään ei pakota asumaan täällä. Nyt vuoroviikottelu olisi vaikeaa, jos asuisin 100-200km päässä.

Olemme molemmat tyytyväisiä omissa kodeissamme. Käytännössä ovat lähes yhteisiä, mutta molemmilla on olemassa tila, jonne vetäytyä.

Sitä en ymmärrä, miten yhteenmuutto ja suhteen vakavuus liittyvät toisiinsa? Tiedän ihmisiä, jotka ovat ehtineet asumaan parinkin eri kumppanin kanssa sinä aikana kun olen asunut puolisoni kanssa erillään. Millä logiikalla yhteistalous muuttaa ne jotenkin vakavammaksi suhteeksi kuin meidän?

Toiset haluavat jakaa arkea. Me teemme yhteisestä ajastamme juhlaa ja olemme onnelliset näin. Toiselle voi olla henkinen tuki ja syvä rakkaus ilman, että on koko ajan samassa tilassa.