Minkä takia sinua on kiusattu/syrjitty koulussa?

Jos kertoisin niin minut tunnistettaisiin ja sama jatkuisi palstalla.

Ujouden, ja koska en käyttänyt muodikkaita vaatteita enkä meikannut tai laittanut hiuksiani

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä 72 koet häpeää? . Miksi koet häpeää siitä että kisaajat ovat ilkeitä, pahoja ja ahdasmielisiä? Mitä 72 sinä teit väärin ? Häpeän tunteita pitäisi olla niillä kiusaajilla. Mikäli heillä ei niitä ole niin jokin sosiaalisten taitojen ja tunne-elämän kehityksessä jäi lopullisesti vajavaiseksi.

Oma häpeäni liittyy ehkä enemmän niihin konkreettisiin, nöyryyttävimpiin kokemuksiin, joihin tuona aikana jouduin. Sellainen tunne, jota ei oikein järkiajattelulla saa hallintaan. 

Olen näin muuten päässyt kiusaamisesta yli ja osaan tarkastella sitä aika objektiivisesti ilman raivoa ym. mutta tuo häpeä linkittyy niin vahvasti joihinkin kokemuksiin, että niitä on todella vaikea muistella. 

Koska olin yhden tytön kaveri joka ei ollut suosittu koulussa. Ja olin ujo. Ujothan on helppoja kohteita, koska eivät uskalla sanoa mitään takasin.

Ala-asteella (ennen kun muutettiin) meidän luokalla ei ollut kun muutama tyttö. Yksi näistä oli semmoista johtajatyyppiä joka sai muut minua vastaan kun en hyppinyt hänen pillinsä mukaan. En muista yksityiskohtaisesti mitä kaikkea he minulle tekivät mutta muistan lähteneeni koulusta kotiin kesken päivän itkien ainakin kerran. Muutettiin kun pikkuveli syntyi, isompaan asuntoon ja uudessa koulussa ei enää kiusattu, olin osa porukkaa.

Ylä-asteella tosin jouduin porukan ulkopuolelle koska en suostunut olemaan cool ja polttamaan tupakkaa. Minulla oli yksi läheisempi kaveri jonka kanssa tehtiin diili että me ei aleta polttamaan vaan sen takia että päästään mukaan porukkaan. Noh tämä kaveri sitten sortui. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin taitaa vieläkin polttaa, minä en koskaan aloittanutkaan.

Että periaatteessa kiusattu sen takia että olen ollut omapäinen ja ajatellut ihan omilla aivoilla enkä mennyt joukon mukana. Mutta en kuitenkaan ole sellainen "joukonjohtaja"-tyyppi.

Kahdesta syystä yläasteella: olin tosi laiha, ja pienirintainen. Kuukautisetkin alkoivat vasta yhdeksännellä luokalla. Minua pidettiin lapsellisena sen takia.

Toinen syy oli, että asuin muualla kuin luokkakaverit. Muut olivat tunteneet toisensa päiväkodista lähtien, minä en ollut pk:ssa.

Vierailija kirjoitti:

Lähes 20-vuoden opettajakokemuksella sanoisin, että ainakin alaluokilla kiusaamisen/syrjimisen/dissauksen/you-name-it kohteeksi joutuu sosiaalisesti tumpelot ja ikävät tyypit. Eli lapset, jotka eivät osaa olla toisten kanssa, ovat tosikkoja, tappelevat, lyövät ja eivät noudata sääntöjä esim. pihapeleissä. Se on surullista, kun sitä taistelee niin vanhemmat, opettajat kuin lapsi itse tuulimyllyjä vastaan. Opettajana taas ei voi hyväksyä, että joku saa lyödä, olla inhottava ja rikkoa kaiken yhteisen touhun, vaikka tietäisi, ettei toinen vaan osaa toimia oikein.

Kerron nyt muutellun esimerkin  tilanteesta: Lapset leikkivät välitunnilla hyppynarulla. Sääntönä on, että kaikkien pitää pyörittää vuorollaan, kaikki pääsee hyppimään. Oletetaan, että pyörittäminen on epähaluttu tehtävä. Tämä yksi lapsi ei suostu pyörittämään vaan laittaa sen lekkeriksi ja nostaa metakan. Sitten tulevat luokkaan hirveällä riidalla ja tämä leikin pilannut itkee, että "en mä halunnut pyörittää, kun se on tyhmää". Sitten sanon, että jos haluat hyppiä, pitää sinun myös pyörittää. Muut hokee tunnollisesti tätä samaa. Tähän lapsi heittää, että mulla on oikeus hyppiä, kun kaikki pitää ottaa mukaan. Siihen taas totean, että niin pitää ottaa, mutta myös silloin pitää pyörittää. Loppujen lopuksi puoli luokkaa on ihan kypsiä tähän yhteen, joka itkee ja kiljuu, ettei hän halua pyörittää ja yritän selvittää sääntöjä uudelleen ja uudelleen. Tämä esimerkki kuvitteellinen, mutta näillä syrjityillä lapsilla saattaa jokainen välitunti päättyä siihen, että onnistuvat itse pilaamaan sen yhteisjutun. Loputtomia keskusteluita, ryhmäytymisiä jne. edessä. Kädestä pitäen opastusta osaksi ryhmää, mutta silti ne aina leviää käsiin.

Olen miettinyt monesti, että akateemisilla taidoilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä, jos ei osaa olla toisten kanssa.

Olet varmaan oikeassa. Minun as-lapseni on ollut kiusattu alakoulussa ja nyt yläkoulun puolella. Hän on sosiaalisesti täysin käsi, koska autismikirjolainen. Hän haluaisi olla yksin ja rauhassa, mutta hänelle tullaan tekemään jatkuvasti kiusaa: mollataan ja ivataan, rätkytetään joka sanalle, väännellään niitä ja haukutaan vajakiksi. Häntä lyödään ja retuutetaan.

Hän ei halua ikinä kertoa noista meille vanhemmille tai opettajalle. Olen kuullut tapahtumista vain samassa koulussa olevalta isommalta lapseltani sekä tämän assin luokkatovereilta. 

Hän ei ole koskaan huutanut vastaan tai lyönyt takaisin. Mutta saisi minun puolestani tehdäkin niin, koska opettaja ei osaa/halua/ehdi noihin puuttua.

Pahinta on, että lapsiparan oma itsetunto alkaa olla täysin nollilla. Hän on akateemisesti hyvä, mutta sinähän sen sanoit, paskanko sillä on väliä. 

Häntä ei saa enää kotonakaan kehua eikä halia, hän suhtautuu jopa omien vanhempiensa kommentteihin nykyään epäluuloisesti, koska on niiiiiiiiin tsiljoona kertaa koulussa kokenut sen, että kaikki kommentit ovat ivaa ja pilkkaa.

Mutta hei: IHAN ON OMA VIKA, IHAN KERJÄÄMÄLLÄ KERJÄÄ NIITÄ IHANIA "NORMAALEJA" HERRANTERTTUJA KIMPPUUNSA. Nyt kun vielä keksisi, miten hän sitä kerjää, kun ei yritä kenenkään seuraan tuppautua tai ottaa kontaktia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes 20-vuoden opettajakokemuksella sanoisin, että ainakin alaluokilla kiusaamisen/syrjimisen/dissauksen/you-name-it kohteeksi joutuu sosiaalisesti tumpelot ja ikävät tyypit. Eli lapset, jotka eivät osaa olla toisten kanssa, ovat tosikkoja, tappelevat, lyövät ja eivät noudata sääntöjä esim. pihapeleissä. Se on surullista, kun sitä taistelee niin vanhemmat, opettajat kuin lapsi itse tuulimyllyjä vastaan. Opettajana taas ei voi hyväksyä, että joku saa lyödä, olla inhottava ja rikkoa kaiken yhteisen touhun, vaikka tietäisi, ettei toinen vaan osaa toimia oikein.

Kerron nyt muutellun esimerkin  tilanteesta: Lapset leikkivät välitunnilla hyppynarulla. Sääntönä on, että kaikkien pitää pyörittää vuorollaan, kaikki pääsee hyppimään. Oletetaan, että pyörittäminen on epähaluttu tehtävä. Tämä yksi lapsi ei suostu pyörittämään vaan laittaa sen lekkeriksi ja nostaa metakan. Sitten tulevat luokkaan hirveällä riidalla ja tämä leikin pilannut itkee, että "en mä halunnut pyörittää, kun se on tyhmää". Sitten sanon, että jos haluat hyppiä, pitää sinun myös pyörittää. Muut hokee tunnollisesti tätä samaa. Tähän lapsi heittää, että mulla on oikeus hyppiä, kun kaikki pitää ottaa mukaan. Siihen taas totean, että niin pitää ottaa, mutta myös silloin pitää pyörittää. Loppujen lopuksi puoli luokkaa on ihan kypsiä tähän yhteen, joka itkee ja kiljuu, ettei hän halua pyörittää ja yritän selvittää sääntöjä uudelleen ja uudelleen. Tämä esimerkki kuvitteellinen, mutta näillä syrjityillä lapsilla saattaa jokainen välitunti päättyä siihen, että onnistuvat itse pilaamaan sen yhteisjutun. Loputtomia keskusteluita, ryhmäytymisiä jne. edessä. Kädestä pitäen opastusta osaksi ryhmää, mutta silti ne aina leviää käsiin.

Olen miettinyt monesti, että akateemisilla taidoilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä, jos ei osaa olla toisten kanssa.

Olet varmaan oikeassa. Minun as-lapseni on ollut kiusattu alakoulussa ja nyt yläkoulun puolella. Hän on sosiaalisesti täysin käsi, koska autismikirjolainen. Hän haluaisi olla yksin ja rauhassa, mutta hänelle tullaan tekemään jatkuvasti kiusaa: mollataan ja ivataan, rätkytetään joka sanalle, väännellään niitä ja haukutaan vajakiksi. Häntä lyödään ja retuutetaan.

Hän ei halua ikinä kertoa noista meille vanhemmille tai opettajalle. Olen kuullut tapahtumista vain samassa koulussa olevalta isommalta lapseltani sekä tämän assin luokkatovereilta. 

Hän ei ole koskaan huutanut vastaan tai lyönyt takaisin. Mutta saisi minun puolestani tehdäkin niin, koska opettaja ei osaa/halua/ehdi noihin puuttua.

Pahinta on, että lapsiparan oma itsetunto alkaa olla täysin nollilla. Hän on akateemisesti hyvä, mutta sinähän sen sanoit, paskanko sillä on väliä. 

Häntä ei saa enää kotonakaan kehua eikä halia, hän suhtautuu jopa omien vanhempiensa kommentteihin nykyään epäluuloisesti, koska on niiiiiiiiin tsiljoona kertaa koulussa kokenut sen, että kaikki kommentit ovat ivaa ja pilkkaa.

Mutta hei: IHAN ON OMA VIKA, IHAN KERJÄÄMÄLLÄ KERJÄÄ NIITÄ IHANIA "NORMAALEJA" HERRANTERTTUJA KIMPPUUNSA. Nyt kun vielä keksisi, miten hän sitä kerjää, kun ei yritä kenenkään seuraan tuppautua tai ottaa kontaktia.

Olen pahoillani lapsesi puolesta. Kuka kehtaa alapeukuttaa ja miksi?

Älä piittaa tuon "opettajan horinoista". Kenenkään sosiaalinen kömpelyys ei oikeuta kiusaamista. Jos ei tykkää jostain, ei tarvitse hengailla hänen kanssaan, muttei myöskään mollata tai lyödä.

Vähänkö täällä nyt potkitaan päähän jo muutenkin alakynnessä olevia, "opettaja" taas vauhdissa. Jos joku on laiska ja huono opettaja, turha siitä on lapsia syyttää ettei vitsi hoitaa työtään kunnolla.

Väitteeseen, että kiusatuksi joutuisi sosiaalisesti onneton lapsi: ei ole noin yksioikoista. Kiusatuksi voi joutua vallan hyvin myös sosiaalisesti taitava, tai mikä ihmeellisempää, sosiaalisesti täysin keskiverto lapsi. Eräässä ohjaamassani ryhmässä kiusattu oli itse asiassa lasten rauhallisimmasta päästä: hän oli perussosiaalinen, osallistuva ja ohjeita kuunteleva lapsi, ei riehunut eikä toisaalta vetäytynyt syrjään. Ihan tavallinen, sanalla sanoen mukava lapsi. Jotkut aikuiset leimasivat häntä tosikoksi, joka suuttuu leikistä, mutta haloo! Jos joka ikinen kerta leikit käyvät väkivaltaisiksi kyykytysleikeiksi kaikki yhtä tiettyä lasta vastaan, ei voi enää puhua mistään "leikistä".

On muuten tosi ikävä tapa vaatia kiusatulta lähes sosiaalista ylivertaisuutta, että hän ansaitsisi "synninpäästön" . Ei lapsilta, ei edes siltä kiusatulta, voi odottaa aikuisen veroisia sosiaalisia taitoja. Kuka tahansa lapsi voi suuttua tyhjästä, saada typeriä draamakohtauksia, möläytellä outoja tai pärjätä joissakin tilanteissa muuten heikosti. Tietenkin on ongelma, jos näitä tulee joka kerta, mutta pointti: jokaisella lapsella on näitä joskus, mutta vain kiusatun tapauksessa tämä nähtävästi ongitaan nimenomaiseksi ongelmaksi, kun ratkaisuksi kiusaamiseen tarjotaan "kiusatun sosiaalisten taitojen kehittämistä". Entäs ne lapset, jotka ovat ihan tavallisia lapsia vailla käytöshäiriöitä? Entä tarvitseeko hiljaisesta, varovaisesta lapsesta muovailla väkisin puheliasta ja "reipasta"?

Inhoan tätä kategorisointia, että kiusattu olisi automaattisesti sosiaalisesti rajoittunut tai käytöshäiriöinen yhtä paljon, kuin inhoan kiusaajan demonisointia. Mitä enemmän me keskitymme kiusaajan ja kiusatun persooniin ja stereotyyppisiin ominaisuuksiin, sen enemmän suuntaamme huomiota pois itse ratkaistavasta ilmiöstä itsessään.

En nähtävästi ollut/ole "oikeanlainen" tyttö; roteva ja harteikas, pitkähkö, hiukan pullea, liian iso nenä, vinot silmät... Väärän merkkiset ja tyyliset vaatteet, vääränlaiset hiukset ja meikki. Aina jotenkin viallinen. Kouluaika olisi voinut olla puhdasta helvettiä, mutta onneksi minulla oli myös hyviä ja lojaaleja ystäviä.

Olen jo 30+ ja edelleen kohtaan ajoittain täysin tuntemattomien ihmisten halveksuntaa (törkeitä huomautuksia jne.) liikkuessani kaupungilla. Nuorempana se satutti, enää en suuremmin välitä. Lähinnä hämmästyttää se röyhkeys ja täydellinen käytöstapojen puute.

Vanhempieni uskovaisuuden (itse olen syntymäateisti) ja siitä johtuvan suurperheen vuoksi. Perheemme oli köyhä ja se näkyi mm. vaatteissa. Siitäkin kuuli joka päivä. Lisäksi kiusattiin mm. s-"viasta", "vammaisesta kävelystä". Noh, oikeastaan kiusaamisen aiheita minussa riitti loputtomiin, joka päivä minusta löydettiin joku uusi vika.

Isot rinnat

Vierailija kirjoitti:

Inhoan tätä kategorisointia, että kiusattu olisi automaattisesti sosiaalisesti rajoittunut tai käytöshäiriöinen yhtä paljon, kuin inhoan kiusaajan demonisointia. Mitä enemmän me keskitymme kiusaajan ja kiusatun persooniin ja stereotyyppisiin ominaisuuksiin, sen enemmän suuntaamme huomiota pois itse ratkaistavasta ilmiöstä itsessään.

Olen NIIIN sama mieltä!

Totta kai voi olla, että lapsi on ns. helppo uhri, mutta se ei tee kiusaamisesta vähemmän paheksuttavaa. Se, että potkii munille jo entuudestaan reppanaa, tekee kiusaamisesta ENEMMÄN tuomittavaa!

Sekin on totta, että monet kiusaajat ovat itse usein olleet kiusattuja. Jokainen lapsi voi kiusata, tosin toki patologinen muiden rääkkääminen on jo oma erikoisalansa.

Mutta se, että demonisoidaan kiusaajia muilta planeetoilta kotoisin oleviksi ihmishirviöiksi ei tosiaan auta asiaa eli kiusaamisen poistamista millään tavalla. Jos kiusaaminen koetaan "niiden" tekemäksi, ei huomata, jos oma lapsi kiusaa, eikä uskota, jos opettaja viestittää niin tapahtuneen. 

Kiusaaminen on ryhmäsosiologinen ilmiö, ennen kaikkea. Se johtuu siitä, että ryhmän säännöt sallivat kiusaamisen ja siitä, että ryhmän rakenne ja ilmapiiri palkitsevat kiusaajaa kiusaamisesta. Hän saa siitä suosiota tai tukijoita tai valtaa. 

Jos opettaja heittää hanskat tiskiin, ja omaa epäpätevyyttään/laiskuuttaan peittääkseen jättää puuttumatta kiusaamiseen, kiusaaminen karkaa pian käsistä.

Olin yläasteella kiinnostunut mangasta ja animesta.

Minua kiusattiin koko kouluajan painoni vuoksi, en ollut huomattavan ylipainoinen vaan hieman pyöreä. Pojat nauroivat mm.että kukaan ei voisi seurustella kanssani, koska olen ruma ja läski. Eräs tyttö jaksoi ilkeillä vuosikaudet siitä, että hän ei koskaan voisi olla läskin ystävä.

Tapasin ihanan mieheni yliopiston alkuaikoina ja hän oli järkyttynyt kaikista kiusaamiskokemuksistani ja hän jaksoi luoda uskoa, että olen kaunis nainen. Itsetunto vielä hieman heikkona kiitos nuoruusvuosien, mutta elämä hymyilee ja asiat ovat mallillaan niin rakkaus- kuin työelämän suhteen. :) Kiusaajat ovat jääneet junnaamaan elämässään paikoilleen ja törmäsin sattumalta tämän kiusaajatytön blogiin, jossa hän purkaa tuntojaan masennuksestaan, ahdistuneisuudestaan ja kuinka elämä potkii päähän.

Karma is a bitch!

Vierailija kirjoitti:

Näin aikuisena jälkeenpäin ajattelen, että syystä että olin huippuälykäs. Ei minua toki siitä syystä kiusattu vaan vaatteista, ulkonäöstä ja ties mistä, mutta pohjimmaisen syyn uskon olleen sen että olin erilainen, eri asioista kiinnostunut, jne. Valitettavasti lapsena en ajatellut että olisin poikkeuksellisen älykäs mikä tietysti on hyvä asia, vaan vain huono ja inhottava kun en muille lapsille kelpaa kaveriksi.

Luulenpa että olit jo tuolloin huomiohakuisuuteen taipuvainen. Kukaan huippuälykäs ei sano ääneen olevansa huippuälykäs.

Jonkun henkilön kanssa vain menivät sukset ristiin ja se sattui olemaan sellainen pomottajatyyppi joka käänsi kaverinsakin minua vastaan. Ei ollut myöskään oikein kavereita ko. luokalla paitsi yksi. Kun porukat muodostuu niin joskus on sellaisia tyyppejä jotka jäävät yli. Minä ja paras kaverini oltiin sellaisia jämätyyppejä ja näkyi aika kauas että siksi oltiin yhdessä, koska meillä ei ollut paljon yhteistä. Varmaan oltiin huvittava näky.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin aikuisena jälkeenpäin ajattelen, että syystä että olin huippuälykäs. Ei minua toki siitä syystä kiusattu vaan vaatteista, ulkonäöstä ja ties mistä, mutta pohjimmaisen syyn uskon olleen sen että olin erilainen, eri asioista kiinnostunut, jne. Valitettavasti lapsena en ajatellut että olisin poikkeuksellisen älykäs mikä tietysti on hyvä asia, vaan vain huono ja inhottava kun en muille lapsille kelpaa kaveriksi.

Luulenpa että olit jo tuolloin huomiohakuisuuteen taipuvainen. Kukaan huippuälykäs ei sano ääneen olevansa huippuälykäs.

Ei sanokaan, mutta kyllä siitä voi nyyminä avautua.

uppista!