Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä kun teini yrittää "savustaa" minut ulos talosta ja eroamaan miehestä?
19.11.2021 |
Asumme yhdessä mies, minä ja miehen lapset (tytär 21v ja teinipoika 15v) ja teinipoika oikeasti on alusta saakka kohdellut minua väärin ja halpamaisesti ja nyt yrittää saada minua eroamaan miehestä. Mitä voin tehdä? Poika ei suoraan ole sanonut mutta käytös osoittaa paljon esimerkiksi kun vietämme aikaa yhdessä olohuoneessa niin poika matkii puhettani ja tekee typeriä ääniä kaikesta mitä sanon ja jos menen pois niin pojan kasvoilla loistaa voitto. Viime vuonna olin koulutuksessa poissa kotoa kahden viikon ajan ja kun kerroin tästä koko perheelle niin mies ja tytärpuoli toivoivat minun palaavan pian mutta poika lipsautti että onpa ihanaa kun saa olla rauhassa eikä tarvitse nähdä toisen ärsyttävää pärstää. Mitään en ole pojalle tehnyt saati sanonut ilkeästi mutta käytös on jatkuvasti ala-arvoista. Alkaa vaan rasittamaan kun joudun jatkuvasti olemaan varpaillani kotonani. Tytärpuolen kanssa tulen loistavasti juttuun ja kun vietämme yhdessä aikaa niin poika vaikuttaa myrtsiltä ja kyselee siskoltaan onko pakko mennä just ton kanssa. Isänsä jos viettää kahdestaan aikaa kanssani niin yrittää saada isäänsä muualle esim lenkille ja muihin harrastuksiin ja joskus on onnistunut tässä ja silloinkin poika nauraa minulle päin naamaa taas iloinen voitonnauru kasvoilla mutta jos isänsä jääkin minun kanssani viettämään aikaa niin poika on maansa myynyt.
Kommentit (323)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä tykkäisit, jos kotiisi muuttaisi sinulta kysymättä asumaan joku ihan vieras ihminen?
Se miehesi on täysi mulkku, kun on ottanut uuden naisen kotiinsa vasten lastensa tahtoa.
Aikuiset päättävät tällaiset asiat, kuten esimerkiksi ketä asunnossa asuu. Lapsilla ei ole siihen päätäntävaltaa eikä pidä olla. Ei ole heidän omakaan etunsa, että he joutuisivat keskenkasvuisena tekemään päätöksiä esimerkiksi vanhempiensa suhteista. Se on heille liian iso vastuu ja tulee vaivaamaan heitä myöhemmin jos sellainen heille annetaan.
Miehen pitäisi ottaa asia esiin poikansa kanssa. Tykkäämään ei voi pakottaa, mutta kohteliaisuutta pitää teiniltäkin voida vaatia samassa asunnossa asuvia ihmisiä kohtaan.
Just noin. Lapsille ei voi sysätä tärkeitä päätöksiä. Täälläkin on monesti käsitelty, kun lapsilta kysytään muutetaanko toiselle paikkakunnalle, voiko äiti vaihtaa vuorotöihin jne. Lapsuuteen kuuluu se huolettomuus, että aikuiset hoitaa velvollisuudet. 15 on vasta opettelemassa aikuisuutta ja vastuuta pitää siirtää pikkuhiljaa. Sitä ennen saa aikuisen päätös luvan kelvata.
Näin ehkä mutta silloin aikuisen pitäisi myös rehellisesti myöntää itselleen mikä se teinin mielipide on. Kun yleensä teinihenkilön mielipide on hyvin helposti selvitettävissä tai niin ilmiselvä ettei tarvi edes kysyä, sen voi helposti huomioida ilman että teini itse edes ymmärtää vaikuttaneensa päätökseen. Kyllä jokainen vanhempi syvällä sisällään tietää jos lapsi ei missään nimessä halua vaikka muuttaa tai ahdistuu suurista muutoksista (kuten uudet ihmiset asumassa kotona). Lopettaa vain sen ”lapset sopeutuu” hokemisen ja huomioi sen lapsensakin mielipiteen. Te ette kunnioita lapsianne.
Jokainen vanhempi tietää muun muassa sen, etteivät lapset halua ensinnäkään että vanhemmat eroavat. Lasten takia yhdessä oleminen on kuitenkin useimmiten iso virhe, mistä lapset pitemmän päälle kärsivät jos vanhempien suhde ei vain kertakaikkiaan toimi.
Ja tämä liittyy aiheeseen miten? Ei sen eron jälkeen ole pakko ottaa uutta puolisoa asumaan lasten kotiin. Seurustella voi eri asunnoista käsin.
Niinpä, jo se ero tai toisen vanhemman kuolema on trauma. Siihenkö auttaa se että elämään järjestetään vielä lisää suuria mullistuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos poika ärsyttelee, ja onnistuu siinä sekä vielä naureskelee päälle, tulee mieleen psykopaatti. Ei muuten tervehdy aikuisena, vaan pahenee.
Suurin osa ihmisistä kostaa tavalla tai toisella jos tarpeeksi ahtaalle laitetaan. Ei se vielä kenestäkään psykopaattia tee.
Ei todellakaan ei kosta, mutta mieli voi murtua tai hyökätä tilanteessa.
Kaksoikielto tarkoittaa, että kyllä kostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta vähän vaikuttaa siltä, että nämä "eronnut ei saa lapsen edun vuoksi muuttaa yhteen uuden puolison kanssa" -jankuttajat ovat omasta erostaan katkeroituneita reppanoita, joita v-tuttaa se, että eksä onkin jatkanut elämäänsä eron jälkeen.
Minusta sinä vaikutat ihmiseltä joka usein käyttää latteuksia kuten: ”lapset sopeutuu” tai ”minullakin on oikeus omaan elämään”. Näillä voi kätevästi mitätöidä lapsen mielipiteen asiassa kuin asiassa.
Nääh. Olen itse eroperheen lapsi. Vaikka en pitänytkään äitini uudesta poikaystävästä, niin kohtelin häntä silti peruskunnioituksella, koska halusin, että äiti on onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä tykkäisit, jos kotiisi muuttaisi sinulta kysymättä asumaan joku ihan vieras ihminen?
Se miehesi on täysi mulkku, kun on ottanut uuden naisen kotiinsa vasten lastensa tahtoa.
Aikuiset päättävät tällaiset asiat, kuten esimerkiksi ketä asunnossa asuu. Lapsilla ei ole siihen päätäntävaltaa eikä pidä olla. Ei ole heidän omakaan etunsa, että he joutuisivat keskenkasvuisena tekemään päätöksiä esimerkiksi vanhempiensa suhteista. Se on heille liian iso vastuu ja tulee vaivaamaan heitä myöhemmin jos sellainen heille annetaan.
Miehen pitäisi ottaa asia esiin poikansa kanssa. Tykkäämään ei voi pakottaa, mutta kohteliaisuutta pitää teiniltäkin voida vaatia samassa asunnossa asuvia ihmisiä kohtaan.
Erotilanteessa teiniä pitää kuulla siitä, kumman vanhemman kanssa hän haluaa asua, mutta sitten kun tuodaan kotiin tuntemattomia uusiksi asuinkumppaneiksi, hänen toiveilla ei ole merkitystä?
Aikuisilla on aikuisten tarpeet ja parisuhde on yksi niistä, lapsi tai teini siihen sopeutuu kunhan kokee tulevansa hyväksytyksi ja huomioiduksi.
No ei selvästikään koe tulevansa hyväksytyksi ja huomioiduksi. Eikö sitä parisuhdetarvetta voi tyydyttää eri asunnoista?
Selvästikään ei koe, mutta asia pitää selvittää jollain muulla tavalla kuin antaa lapsen päättää vanhempien asumisjärjestelyistä. Lapsi voi kuvitella, että jos hän saa päättää tästä asiasta, hän tulee huomioiduksi. Lapsi on kuitenkin lapsi, ja näkee asiat yksinkertaisesti ja mustavalkoisesti vaikka kyse on todellisuudessa aivan muusta kuin siitä että isän uusi puoliso asuu nyt heidän kanssaan. Aikuisen pitää selvittää mistä loppujen lopuksi oikeasti on kyse ja saada lapsi kokemaan huomioiduksi tulemista terveellä tavalla, ilman että hänen tarvitse ottaa vastuuta aikuisten asioista.
Ongelma on siis ensisijaisesti miehen ja poikansa ja miehen pitää selvittää miten osoittaa lapselleen huomiota ja hyväksyntää siten että lapsi saa edelleen olla kuitenkin lapsi. Se, että aikuiset tekevät tärkeät päätökset, luo kuitenkin loppupeleissä lapsellekin turvallisuuden tunnetta, vaikka hän voikin niitä päätöksiä vastaan kapinoida.
Sadannen kerran: on eri asia antaa lasten päättää, ja ottaa lasten etu huomioon päätöksessä!
Hakkaatte olkiukkoa, koska tiedätte olevanne väärässä.
Kerro sitten millä tavalla tämä on eri asia. Olen ymmärtänyt, että sinun mielestäsi lapsen etu on se että jos hän ei halua jonkun asuvan heillä, tämän henkilön pitää muuttaa pois. Eikö silloin sitten anneta lapsen päättää, jos näin toimitaan?
Minun mielestäni tuossa toimintatavassa ei oteta lapsen etua huomioon vaan paetaan hankalia asioita eikä edes yritetä selvittää, miksi lapsi kokee olonsa uhatuksi. Eihän lapsi osaa sitä kertoa muuten kuin kuvittelemalla että kaikki paranisi jos tuo yksi muuttaisi pois. Se ei kuitenkaan ratkaise oikeaa pahan olon syytä ja lisäksi pistää lapsen liian suuriin saappaisiin josta hän kärsii sekä turvattomuutena että katumisena ja jossitteluna myöhemmin.
Ilman kaikkien osapuolien huomioon ottamista tehdyt päätökset aiheuttavat ongelmia, joihin oikea ratkaisu todellakin on se, että uusi nainen muuttaa pois ja seurustelu tapahtuu ilman saman katon alla asumista. Muitakin ongelmia voi olla, mutta tämä aiheuttaa ongelmia jo itsessään. Jos lapsia ei tärkeissä päätöksissä ota huomioon niin ei heille voi vaikuttaa, että heidät otetaan huomioon. Et voi luoda tunnetta joka on päinvastainen tekojen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ala ite matkimaan takaisin ja tekemään sille samaa, teitää sitten miltä se tuntuu.
Muu perhe voi sitten ihastella teidän perheidylliä.
Tekisi mieli matkia samoin ja näyttää päälle kieltä, mutta pidättäydyn aikuismaisessa käytöksessä. Sen sijaan varmaankin kysyn pojalta, että kohtelisiko minua noin jos olisin hänen paras ystävänsä ja kerron kuinka pojan käytös loukkaa. Sanon myös etten ole hänen rakkaan äitinsä paikkaa ottamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta vähän vaikuttaa siltä, että nämä "eronnut ei saa lapsen edun vuoksi muuttaa yhteen uuden puolison kanssa" -jankuttajat ovat omasta erostaan katkeroituneita reppanoita, joita v-tuttaa se, että eksä onkin jatkanut elämäänsä eron jälkeen.
Minusta sinä vaikutat ihmiseltä joka usein käyttää latteuksia kuten: ”lapset sopeutuu” tai ”minullakin on oikeus omaan elämään”. Näillä voi kätevästi mitätöidä lapsen mielipiteen asiassa kuin asiassa.
Nääh. Olen itse eroperheen lapsi. Vaikka en pitänytkään äitini uudesta poikaystävästä, niin kohtelin häntä silti peruskunnioituksella, koska halusin, että äiti on onnellinen.
Ei lapset/nuoret ajattele että olisipa äiti onnellinen. Tuo on selitys jonka olet keksinyt itsellesi myöhemmin. Totuus on todennäköisesti se että mielipiteelläsi ei ole ollut merkitystä, olet tiennyt sen ja jättänyt asian silleen. Tai olet vain ylipäätään niin kiltti. Uskallatkohan vieläkään kertoa omaa mielipidettäsi. Minä usko että ap:n tapauksen poika tulee pärjäämään elämässään. Hän ei pyytele keneltäkään anteeksi että haluaa olla rauhassa kotonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä tykkäisit, jos kotiisi muuttaisi sinulta kysymättä asumaan joku ihan vieras ihminen?
Se miehesi on täysi mulkku, kun on ottanut uuden naisen kotiinsa vasten lastensa tahtoa.
Aikuiset päättävät tällaiset asiat, kuten esimerkiksi ketä asunnossa asuu. Lapsilla ei ole siihen päätäntävaltaa eikä pidä olla. Ei ole heidän omakaan etunsa, että he joutuisivat keskenkasvuisena tekemään päätöksiä esimerkiksi vanhempiensa suhteista. Se on heille liian iso vastuu ja tulee vaivaamaan heitä myöhemmin jos sellainen heille annetaan.
Miehen pitäisi ottaa asia esiin poikansa kanssa. Tykkäämään ei voi pakottaa, mutta kohteliaisuutta pitää teiniltäkin voida vaatia samassa asunnossa asuvia ihmisiä kohtaan.
Just noin. Lapsille ei voi sysätä tärkeitä päätöksiä. Täälläkin on monesti käsitelty, kun lapsilta kysytään muutetaanko toiselle paikkakunnalle, voiko äiti vaihtaa vuorotöihin jne. Lapsuuteen kuuluu se huolettomuus, että aikuiset hoitaa velvollisuudet. 15 on vasta opettelemassa aikuisuutta ja vastuuta pitää siirtää pikkuhiljaa. Sitä ennen saa aikuisen päätös luvan kelvata.
Näin ehkä mutta silloin aikuisen pitäisi myös rehellisesti myöntää itselleen mikä se teinin mielipide on. Kun yleensä teinihenkilön mielipide on hyvin helposti selvitettävissä tai niin ilmiselvä ettei tarvi edes kysyä, sen voi helposti huomioida ilman että teini itse edes ymmärtää vaikuttaneensa päätökseen. Kyllä jokainen vanhempi syvällä sisällään tietää jos lapsi ei missään nimessä halua vaikka muuttaa tai ahdistuu suurista muutoksista (kuten uudet ihmiset asumassa kotona). Lopettaa vain sen ”lapset sopeutuu” hokemisen ja huomioi sen lapsensakin mielipiteen. Te ette kunnioita lapsianne.
Jokainen vanhempi tietää muun muassa sen, etteivät lapset halua ensinnäkään että vanhemmat eroavat. Lasten takia yhdessä oleminen on kuitenkin useimmiten iso virhe, mistä lapset pitemmän päälle kärsivät jos vanhempien suhde ei vain kertakaikkiaan toimi.
Ja tämä liittyy aiheeseen miten? Ei sen eron jälkeen ole pakko ottaa uutta puolisoa asumaan lasten kotiin. Seurustella voi eri asunnoista käsin.
Liittyy aiheeseen siten, että tuossa aiempi kirjoittaja sanoi, että lapsen mielipide on huomioitava näissä asioissa. Jos näin on, ei voi alunperinkään erota koska lapset eivät sitä yleensä halua. Itse eroperheen lapsena olen kuitenkin iloinen että vanhempani erosivat, vaikka me lapset sitä toki vastustimmekin. Meillä ei kuitenkaan ollut käsitystä tilanteesta, tietenkään, koska olimme lapsia. Samoin vastustimme heidän uusia suhteitaankin, ja sekin vastustus on minusta täysin luonnollista. Luonnotonta puolestaan olisi se, jos vanhemmat olisivat meidän käskystämme jääneet yhteen tai olisivat antaneet meidän vaikuttaa uusien suhteidensa etenemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä tykkäisit, jos kotiisi muuttaisi sinulta kysymättä asumaan joku ihan vieras ihminen?
Se miehesi on täysi mulkku, kun on ottanut uuden naisen kotiinsa vasten lastensa tahtoa.
Aikuiset päättävät tällaiset asiat, kuten esimerkiksi ketä asunnossa asuu. Lapsilla ei ole siihen päätäntävaltaa eikä pidä olla. Ei ole heidän omakaan etunsa, että he joutuisivat keskenkasvuisena tekemään päätöksiä esimerkiksi vanhempiensa suhteista. Se on heille liian iso vastuu ja tulee vaivaamaan heitä myöhemmin jos sellainen heille annetaan.
Miehen pitäisi ottaa asia esiin poikansa kanssa. Tykkäämään ei voi pakottaa, mutta kohteliaisuutta pitää teiniltäkin voida vaatia samassa asunnossa asuvia ihmisiä kohtaan.
Erotilanteessa teiniä pitää kuulla siitä, kumman vanhemman kanssa hän haluaa asua, mutta sitten kun tuodaan kotiin tuntemattomia uusiksi asuinkumppaneiksi, hänen toiveilla ei ole merkitystä?
Aikuisilla on aikuisten tarpeet ja parisuhde on yksi niistä, lapsi tai teini siihen sopeutuu kunhan kokee tulevansa hyväksytyksi ja huomioiduksi.
No ei selvästikään koe tulevansa hyväksytyksi ja huomioiduksi. Eikö sitä parisuhdetarvetta voi tyydyttää eri asunnoista?
Selvästikään ei koe, mutta asia pitää selvittää jollain muulla tavalla kuin antaa lapsen päättää vanhempien asumisjärjestelyistä. Lapsi voi kuvitella, että jos hän saa päättää tästä asiasta, hän tulee huomioiduksi. Lapsi on kuitenkin lapsi, ja näkee asiat yksinkertaisesti ja mustavalkoisesti vaikka kyse on todellisuudessa aivan muusta kuin siitä että isän uusi puoliso asuu nyt heidän kanssaan. Aikuisen pitää selvittää mistä loppujen lopuksi oikeasti on kyse ja saada lapsi kokemaan huomioiduksi tulemista terveellä tavalla, ilman että hänen tarvitse ottaa vastuuta aikuisten asioista.
Ongelma on siis ensisijaisesti miehen ja poikansa ja miehen pitää selvittää miten osoittaa lapselleen huomiota ja hyväksyntää siten että lapsi saa edelleen olla kuitenkin lapsi. Se, että aikuiset tekevät tärkeät päätökset, luo kuitenkin loppupeleissä lapsellekin turvallisuuden tunnetta, vaikka hän voikin niitä päätöksiä vastaan kapinoida.
Sadannen kerran: on eri asia antaa lasten päättää, ja ottaa lasten etu huomioon päätöksessä!
Hakkaatte olkiukkoa, koska tiedätte olevanne väärässä.
Kerro sitten millä tavalla tämä on eri asia. Olen ymmärtänyt, että sinun mielestäsi lapsen etu on se että jos hän ei halua jonkun asuvan heillä, tämän henkilön pitää muuttaa pois. Eikö silloin sitten anneta lapsen päättää, jos näin toimitaan?
Minun mielestäni tuossa toimintatavassa ei oteta lapsen etua huomioon vaan paetaan hankalia asioita eikä edes yritetä selvittää, miksi lapsi kokee olonsa uhatuksi. Eihän lapsi osaa sitä kertoa muuten kuin kuvittelemalla että kaikki paranisi jos tuo yksi muuttaisi pois. Se ei kuitenkaan ratkaise oikeaa pahan olon syytä ja lisäksi pistää lapsen liian suuriin saappaisiin josta hän kärsii sekä turvattomuutena että katumisena ja jossitteluna myöhemmin.
Lapsen etu olisi ollut se, että hänen isänsä ei alunperinkään olisi ottanut ap:ta asumaan heidän kotiinsa, ennen kuin lapset ovat muuttaneet omilleen.
Lapsi aivan oikeutetusti ahdistuu siitä, kun hänen kodissaan asuu vieras ihminen. Niin aikuinenkin ahdistuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä tykkäisit, jos kotiisi muuttaisi sinulta kysymättä asumaan joku ihan vieras ihminen?
Se miehesi on täysi mulkku, kun on ottanut uuden naisen kotiinsa vasten lastensa tahtoa.
Aikuiset päättävät tällaiset asiat, kuten esimerkiksi ketä asunnossa asuu. Lapsilla ei ole siihen päätäntävaltaa eikä pidä olla. Ei ole heidän omakaan etunsa, että he joutuisivat keskenkasvuisena tekemään päätöksiä esimerkiksi vanhempiensa suhteista. Se on heille liian iso vastuu ja tulee vaivaamaan heitä myöhemmin jos sellainen heille annetaan.
Miehen pitäisi ottaa asia esiin poikansa kanssa. Tykkäämään ei voi pakottaa, mutta kohteliaisuutta pitää teiniltäkin voida vaatia samassa asunnossa asuvia ihmisiä kohtaan.
Just noin. Lapsille ei voi sysätä tärkeitä päätöksiä. Täälläkin on monesti käsitelty, kun lapsilta kysytään muutetaanko toiselle paikkakunnalle, voiko äiti vaihtaa vuorotöihin jne. Lapsuuteen kuuluu se huolettomuus, että aikuiset hoitaa velvollisuudet. 15 on vasta opettelemassa aikuisuutta ja vastuuta pitää siirtää pikkuhiljaa. Sitä ennen saa aikuisen päätös luvan kelvata.
Näin ehkä mutta silloin aikuisen pitäisi myös rehellisesti myöntää itselleen mikä se teinin mielipide on. Kun yleensä teinihenkilön mielipide on hyvin helposti selvitettävissä tai niin ilmiselvä ettei tarvi edes kysyä, sen voi helposti huomioida ilman että teini itse edes ymmärtää vaikuttaneensa päätökseen. Kyllä jokainen vanhempi syvällä sisällään tietää jos lapsi ei missään nimessä halua vaikka muuttaa tai ahdistuu suurista muutoksista (kuten uudet ihmiset asumassa kotona). Lopettaa vain sen ”lapset sopeutuu” hokemisen ja huomioi sen lapsensakin mielipiteen. Te ette kunnioita lapsianne.
Jokainen vanhempi tietää muun muassa sen, etteivät lapset halua ensinnäkään että vanhemmat eroavat. Lasten takia yhdessä oleminen on kuitenkin useimmiten iso virhe, mistä lapset pitemmän päälle kärsivät jos vanhempien suhde ei vain kertakaikkiaan toimi.
Ja tämä liittyy aiheeseen miten? Ei sen eron jälkeen ole pakko ottaa uutta puolisoa asumaan lasten kotiin. Seurustella voi eri asunnoista käsin.
Liittyy aiheeseen siten, että tuossa aiempi kirjoittaja sanoi, että lapsen mielipide on huomioitava näissä asioissa. Jos näin on, ei voi alunperinkään erota koska lapset eivät sitä yleensä halua. Itse eroperheen lapsena olen kuitenkin iloinen että vanhempani erosivat, vaikka me lapset sitä toki vastustimmekin. Meillä ei kuitenkaan ollut käsitystä tilanteesta, tietenkään, koska olimme lapsia. Samoin vastustimme heidän uusia suhteitaankin, ja sekin vastustus on minusta täysin luonnollista. Luonnotonta puolestaan olisi se, jos vanhemmat olisivat meidän käskystämme jääneet yhteen tai olisivat antaneet meidän vaikuttaa uusien suhteidensa etenemiseen.
Olisiko ne vanhempien suhteet sitten edenneet aivan toisin jos ei heti oltaisi muutettu yhteen? Jos ne siihen särkyy niin ei ehkä ole tarpeeksi tunnetta ylipäätään. Ero on usein pakollinen paha, yhteen muutto ei. Ellei nyt ole kyse jostain sossun asiakkaista joilla ei mitenkään ole vara asua yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta vähän vaikuttaa siltä, että nämä "eronnut ei saa lapsen edun vuoksi muuttaa yhteen uuden puolison kanssa" -jankuttajat ovat omasta erostaan katkeroituneita reppanoita, joita v-tuttaa se, että eksä onkin jatkanut elämäänsä eron jälkeen.
Minusta sinä vaikutat ihmiseltä joka usein käyttää latteuksia kuten: ”lapset sopeutuu” tai ”minullakin on oikeus omaan elämään”. Näillä voi kätevästi mitätöidä lapsen mielipiteen asiassa kuin asiassa.
Nääh. Olen itse eroperheen lapsi. Vaikka en pitänytkään äitini uudesta poikaystävästä, niin kohtelin häntä silti peruskunnioituksella, koska halusin, että äiti on onnellinen.
Sama täällä vaikka kummankaan vanhemman uudesta kumppanista en pitänyt. Kyllä heitä oppi sietämään kun oli pakko, lähdin kotoa heti kun pystyin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä tykkäisit, jos kotiisi muuttaisi sinulta kysymättä asumaan joku ihan vieras ihminen?
Se miehesi on täysi mulkku, kun on ottanut uuden naisen kotiinsa vasten lastensa tahtoa.
Aikuiset päättävät tällaiset asiat, kuten esimerkiksi ketä asunnossa asuu. Lapsilla ei ole siihen päätäntävaltaa eikä pidä olla. Ei ole heidän omakaan etunsa, että he joutuisivat keskenkasvuisena tekemään päätöksiä esimerkiksi vanhempiensa suhteista. Se on heille liian iso vastuu ja tulee vaivaamaan heitä myöhemmin jos sellainen heille annetaan.
Miehen pitäisi ottaa asia esiin poikansa kanssa. Tykkäämään ei voi pakottaa, mutta kohteliaisuutta pitää teiniltäkin voida vaatia samassa asunnossa asuvia ihmisiä kohtaan.
Just noin. Lapsille ei voi sysätä tärkeitä päätöksiä. Täälläkin on monesti käsitelty, kun lapsilta kysytään muutetaanko toiselle paikkakunnalle, voiko äiti vaihtaa vuorotöihin jne. Lapsuuteen kuuluu se huolettomuus, että aikuiset hoitaa velvollisuudet. 15 on vasta opettelemassa aikuisuutta ja vastuuta pitää siirtää pikkuhiljaa. Sitä ennen saa aikuisen päätös luvan kelvata.
Näin ehkä mutta silloin aikuisen pitäisi myös rehellisesti myöntää itselleen mikä se teinin mielipide on. Kun yleensä teinihenkilön mielipide on hyvin helposti selvitettävissä tai niin ilmiselvä ettei tarvi edes kysyä, sen voi helposti huomioida ilman että teini itse edes ymmärtää vaikuttaneensa päätökseen. Kyllä jokainen vanhempi syvällä sisällään tietää jos lapsi ei missään nimessä halua vaikka muuttaa tai ahdistuu suurista muutoksista (kuten uudet ihmiset asumassa kotona). Lopettaa vain sen ”lapset sopeutuu” hokemisen ja huomioi sen lapsensakin mielipiteen. Te ette kunnioita lapsianne.
Jokainen vanhempi tietää muun muassa sen, etteivät lapset halua ensinnäkään että vanhemmat eroavat. Lasten takia yhdessä oleminen on kuitenkin useimmiten iso virhe, mistä lapset pitemmän päälle kärsivät jos vanhempien suhde ei vain kertakaikkiaan toimi.
Ja tämä liittyy aiheeseen miten? Ei sen eron jälkeen ole pakko ottaa uutta puolisoa asumaan lasten kotiin. Seurustella voi eri asunnoista käsin.
Liittyy aiheeseen siten, että tuossa aiempi kirjoittaja sanoi, että lapsen mielipide on huomioitava näissä asioissa. Jos näin on, ei voi alunperinkään erota koska lapset eivät sitä yleensä halua. Itse eroperheen lapsena olen kuitenkin iloinen että vanhempani erosivat, vaikka me lapset sitä toki vastustimmekin. Meillä ei kuitenkaan ollut käsitystä tilanteesta, tietenkään, koska olimme lapsia. Samoin vastustimme heidän uusia suhteitaankin, ja sekin vastustus on minusta täysin luonnollista. Luonnotonta puolestaan olisi se, jos vanhemmat olisivat meidän käskystämme jääneet yhteen tai olisivat antaneet meidän vaikuttaa uusien suhteidensa etenemiseen.
Mielipiteen huomioon ottaminen ei tarkoita sitä, että aina ja kaikissa tilanteissa ratkaisun pitäisi olla sen lapsen mielipiteen mukainen. Ei tietenkään ole kohtuullista eikä kenenkään edun mukaista, että lapsi päättäisi vanhempiensa parisuhteista. Sen sijaan on kohtuullista ja lapsen edun mukaista, että häntä ei pakoteta jakamaan kotiaan vieraan ihmisen kanssa. Vanhempi voi seurustella eri asunnossa asuvan kumppanin kanssa.
Et voi oikeasti olla noin tyhmä, vaan vänkäät ja vääristelet, koska itsekin tiedät olevasi väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos poika ärsyttelee, ja onnistuu siinä sekä vielä naureskelee päälle, tulee mieleen psykopaatti. Ei muuten tervehdy aikuisena, vaan pahenee.
Suurin osa ihmisistä kostaa tavalla tai toisella jos tarpeeksi ahtaalle laitetaan. Ei se vielä kenestäkään psykopaattia tee.
Ei todellakaan ei kosta, mutta mieli voi murtua tai hyökätä tilanteessa.
Kaksoikielto tarkoittaa, että kyllä kostaa.
Toki sellaisia ihmisiä on jotka saattaisivat kostaa mutta normaali reaktio nimenomaan ahtaalle joutumisesta on hyökätä tai murtua, sehän on sietämätön olotila, eikä sen kanssa pysty elämään muut kuin psykopaattisen luonteenlaadun omaavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta vähän vaikuttaa siltä, että nämä "eronnut ei saa lapsen edun vuoksi muuttaa yhteen uuden puolison kanssa" -jankuttajat ovat omasta erostaan katkeroituneita reppanoita, joita v-tuttaa se, että eksä onkin jatkanut elämäänsä eron jälkeen.
Minusta sinä vaikutat ihmiseltä joka usein käyttää latteuksia kuten: ”lapset sopeutuu” tai ”minullakin on oikeus omaan elämään”. Näillä voi kätevästi mitätöidä lapsen mielipiteen asiassa kuin asiassa.
Nääh. Olen itse eroperheen lapsi. Vaikka en pitänytkään äitini uudesta poikaystävästä, niin kohtelin häntä silti peruskunnioituksella, koska halusin, että äiti on onnellinen.
Sama täällä vaikka kummankaan vanhemman uudesta kumppanista en pitänyt. Kyllä heitä oppi sietämään kun oli pakko, lähdin kotoa heti kun pystyin.
Kuka savustaa lapsensa tuolla tavoin maailmalle? Paskaa vanhemmuuttahan tuo on ja oliko tämä nyt olevinaan joku puolustus yhteenmuutoille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos poika ärsyttelee, ja onnistuu siinä sekä vielä naureskelee päälle, tulee mieleen psykopaatti. Ei muuten tervehdy aikuisena, vaan pahenee.
Suurin osa ihmisistä kostaa tavalla tai toisella jos tarpeeksi ahtaalle laitetaan. Ei se vielä kenestäkään psykopaattia tee.
Ei todellakaan ei kosta, mutta mieli voi murtua tai hyökätä tilanteessa.
Kaksoikielto tarkoittaa, että kyllä kostaa.
Toki sellaisia ihmisiä on jotka saattaisivat kostaa mutta normaali reaktio nimenomaan ahtaalle joutumisesta on hyökätä tai murtua, sehän on sietämätön olotila, eikä sen kanssa pysty elämään muut kuin psykopaattisen luonteenlaadun omaavat.
Hyökkääminen ja kostaminen ovat tässä tilanteessa aika samankaltaisia asioita.
Eikö sillä poikulilla ole kavereita, kun pitää isissä roikkua ja lenkille maanitella?
K-pää teini, ei ole ensimmäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako liian vähän aikaa isältään? Miten olisi isä-poika-laatuaika säännöllisesti. Sen lisäksi isän on puhuttava pojalleen että on oltava kiltti sua kohtaan, et ole tehnyt mitään pahaa, eikä ole reilua sua kohtaan käyttäytyä niin.
Niin, aiemmin on ollut poika, tytär ja isä kolmestaan, joten kyllähän pojalle säännöllinen isäaika, vaikka torstaisin 16.15-17.45, on ihan korvaava asia.
Onko toi olevinaan vitsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä tykkäisit, jos kotiisi muuttaisi sinulta kysymättä asumaan joku ihan vieras ihminen?
Se miehesi on täysi mulkku, kun on ottanut uuden naisen kotiinsa vasten lastensa tahtoa.
Aikuiset päättävät tällaiset asiat, kuten esimerkiksi ketä asunnossa asuu. Lapsilla ei ole siihen päätäntävaltaa eikä pidä olla. Ei ole heidän omakaan etunsa, että he joutuisivat keskenkasvuisena tekemään päätöksiä esimerkiksi vanhempiensa suhteista. Se on heille liian iso vastuu ja tulee vaivaamaan heitä myöhemmin jos sellainen heille annetaan.
Miehen pitäisi ottaa asia esiin poikansa kanssa. Tykkäämään ei voi pakottaa, mutta kohteliaisuutta pitää teiniltäkin voida vaatia samassa asunnossa asuvia ihmisiä kohtaan.
Just noin. Lapsille ei voi sysätä tärkeitä päätöksiä. Täälläkin on monesti käsitelty, kun lapsilta kysytään muutetaanko toiselle paikkakunnalle, voiko äiti vaihtaa vuorotöihin jne. Lapsuuteen kuuluu se huolettomuus, että aikuiset hoitaa velvollisuudet. 15 on vasta opettelemassa aikuisuutta ja vastuuta pitää siirtää pikkuhiljaa. Sitä ennen saa aikuisen päätös luvan kelvata.
Näin ehkä mutta silloin aikuisen pitäisi myös rehellisesti myöntää itselleen mikä se teinin mielipide on. Kun yleensä teinihenkilön mielipide on hyvin helposti selvitettävissä tai niin ilmiselvä ettei tarvi edes kysyä, sen voi helposti huomioida ilman että teini itse edes ymmärtää vaikuttaneensa päätökseen. Kyllä jokainen vanhempi syvällä sisällään tietää jos lapsi ei missään nimessä halua vaikka muuttaa tai ahdistuu suurista muutoksista (kuten uudet ihmiset asumassa kotona). Lopettaa vain sen ”lapset sopeutuu” hokemisen ja huomioi sen lapsensakin mielipiteen. Te ette kunnioita lapsianne.
Jokainen vanhempi tietää muun muassa sen, etteivät lapset halua ensinnäkään että vanhemmat eroavat. Lasten takia yhdessä oleminen on kuitenkin useimmiten iso virhe, mistä lapset pitemmän päälle kärsivät jos vanhempien suhde ei vain kertakaikkiaan toimi.
Ja tämä liittyy aiheeseen miten? Ei sen eron jälkeen ole pakko ottaa uutta puolisoa asumaan lasten kotiin. Seurustella voi eri asunnoista käsin.
Liittyy aiheeseen siten, että tuossa aiempi kirjoittaja sanoi, että lapsen mielipide on huomioitava näissä asioissa. Jos näin on, ei voi alunperinkään erota koska lapset eivät sitä yleensä halua. Itse eroperheen lapsena olen kuitenkin iloinen että vanhempani erosivat, vaikka me lapset sitä toki vastustimmekin. Meillä ei kuitenkaan ollut käsitystä tilanteesta, tietenkään, koska olimme lapsia. Samoin vastustimme heidän uusia suhteitaankin, ja sekin vastustus on minusta täysin luonnollista. Luonnotonta puolestaan olisi se, jos vanhemmat olisivat meidän käskystämme jääneet yhteen tai olisivat antaneet meidän vaikuttaa uusien suhteidensa etenemiseen.
Mielipiteen huomioon ottaminen ei tarkoita sitä, että aina ja kaikissa tilanteissa ratkaisun pitäisi olla sen lapsen mielipiteen mukainen. Ei tietenkään ole kohtuullista eikä kenenkään edun mukaista, että lapsi päättäisi vanhempiensa parisuhteista. Sen sijaan on kohtuullista ja lapsen edun mukaista, että häntä ei pakoteta jakamaan kotiaan vieraan ihmisen kanssa. Vanhempi voi seurustella eri asunnossa asuvan kumppanin kanssa.
Et voi oikeasti olla noin tyhmä, vaan vänkäät ja vääristelet, koska itsekin tiedät olevasi väärässä.
Minä en tiedä miksi ap ja miehensä ovat muuttaneet yhteen. Ainoastaan he itse tietävät sen. Jossakin tilanteessa voi ollakin lapsen etu, että taloudessa on yksinhuoltajan sijaan kaksi aikuista. Lapset toki voivat omasta puolestaan kuvitella vaikkapa, että heidän etunsa on esimerkiksi valvoa yöt ja nukkua päivät, olla ilman aikuisten valvontaa ja elää pizzalla ja karkeilla. Näin kuitenkaan harvoin on, ja aikuisen tehtävä on se lapsen etu arvioida.
Alue: Aihe vapaa
Kerro sitten millä tavalla tämä on eri asia. Olen ymmärtänyt, että sinun mielestäsi lapsen etu on se että jos hän ei halua jonkun asuvan heillä, tämän henkilön pitää muuttaa pois. Eikö silloin sitten anneta lapsen päättää, jos näin toimitaan?
Minun mielestäni tuossa toimintatavassa ei oteta lapsen etua huomioon vaan paetaan hankalia asioita eikä edes yritetä selvittää, miksi lapsi kokee olonsa uhatuksi. Eihän lapsi osaa sitä kertoa muuten kuin kuvittelemalla että kaikki paranisi jos tuo yksi muuttaisi pois. Se ei kuitenkaan ratkaise oikeaa pahan olon syytä ja lisäksi pistää lapsen liian suuriin saappaisiin josta hän kärsii sekä turvattomuutena että katumisena ja jossitteluna myöhemmin.