Mitä tehdä kun teini yrittää "savustaa" minut ulos talosta ja eroamaan miehestä?

Vierailija kirjoitti:

K-pää teini, ei ole ensimmäinen.

No minäpä muutan teille, niin katsotaan montako tuntia menee, että sinä olet k-pää ja yrität saada minut ulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala ite matkimaan takaisin ja tekemään sille samaa, teitää sitten miltä se tuntuu.

Muu perhe voi sitten ihastella teidän perheidylliä.

Tekisi mieli matkia samoin ja näyttää päälle kieltä, mutta pidättäydyn aikuismaisessa käytöksessä. Sen sijaan varmaankin kysyn pojalta, että kohtelisiko minua noin jos olisin hänen paras ystävänsä ja kerron kuinka pojan käytös loukkaa. Sanon myös etten ole hänen rakkaan äitinsä paikkaa ottamassa.

Osta pojalle uusin pleikkari ja pelejä jlahjaksi, lisää lahjaan toive että isä ja ehkä koko perhekin pelaatte yhdessä välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä tykkäisit, jos kotiisi muuttaisi sinulta kysymättä asumaan joku ihan vieras ihminen?

Se miehesi on täysi mulkku, kun on ottanut uuden naisen kotiinsa vasten lastensa tahtoa.

Aikuiset päättävät tällaiset asiat, kuten esimerkiksi ketä asunnossa asuu. Lapsilla ei ole siihen päätäntävaltaa eikä pidä olla. Ei ole heidän omakaan etunsa, että he joutuisivat keskenkasvuisena tekemään päätöksiä esimerkiksi vanhempiensa suhteista. Se on heille liian iso vastuu ja tulee vaivaamaan heitä myöhemmin jos sellainen heille annetaan.

Miehen pitäisi ottaa asia esiin poikansa kanssa. Tykkäämään ei voi pakottaa, mutta kohteliaisuutta pitää teiniltäkin voida vaatia samassa asunnossa asuvia ihmisiä kohtaan. 

Just noin. Lapsille ei voi sysätä tärkeitä päätöksiä. Täälläkin on monesti käsitelty, kun lapsilta kysytään muutetaanko toiselle paikkakunnalle, voiko äiti vaihtaa vuorotöihin jne. Lapsuuteen kuuluu se huolettomuus, että aikuiset hoitaa velvollisuudet. 15 on vasta opettelemassa aikuisuutta ja vastuuta pitää siirtää pikkuhiljaa. Sitä ennen saa aikuisen päätös luvan kelvata.

Näin ehkä mutta silloin aikuisen pitäisi myös rehellisesti myöntää itselleen mikä se teinin mielipide on. Kun yleensä teinihenkilön mielipide on hyvin helposti selvitettävissä tai niin ilmiselvä ettei tarvi edes kysyä, sen voi helposti huomioida ilman että teini itse edes ymmärtää vaikuttaneensa päätökseen. Kyllä jokainen vanhempi syvällä sisällään tietää jos lapsi ei missään nimessä halua vaikka muuttaa tai ahdistuu suurista muutoksista (kuten uudet ihmiset asumassa kotona). Lopettaa vain sen ”lapset sopeutuu” hokemisen ja huomioi sen lapsensakin mielipiteen. Te ette kunnioita lapsianne.

Jokainen vanhempi tietää muun muassa sen, etteivät lapset halua ensinnäkään että vanhemmat eroavat. Lasten takia yhdessä oleminen on kuitenkin useimmiten iso virhe, mistä lapset pitemmän päälle kärsivät jos vanhempien suhde ei vain kertakaikkiaan toimi. 

Ja tämä liittyy aiheeseen miten? Ei sen eron jälkeen ole pakko ottaa uutta puolisoa asumaan lasten kotiin. Seurustella voi eri asunnoista käsin.

Liittyy aiheeseen siten, että tuossa aiempi kirjoittaja sanoi, että lapsen mielipide on huomioitava näissä asioissa. Jos näin on, ei voi alunperinkään erota koska lapset eivät sitä yleensä halua. Itse eroperheen lapsena olen kuitenkin iloinen että vanhempani erosivat, vaikka me lapset sitä toki vastustimmekin. Meillä ei kuitenkaan ollut käsitystä tilanteesta, tietenkään, koska olimme lapsia. Samoin vastustimme heidän uusia suhteitaankin, ja sekin vastustus on minusta täysin luonnollista. Luonnotonta puolestaan olisi se, jos vanhemmat olisivat meidän käskystämme jääneet yhteen tai olisivat antaneet meidän vaikuttaa uusien suhteidensa etenemiseen.

Mielipiteen huomioon ottaminen ei tarkoita sitä, että aina ja kaikissa tilanteissa ratkaisun pitäisi olla sen lapsen mielipiteen mukainen. Ei tietenkään ole kohtuullista eikä kenenkään edun mukaista, että lapsi päättäisi vanhempiensa parisuhteista. Sen sijaan on kohtuullista ja lapsen edun mukaista, että häntä ei pakoteta jakamaan kotiaan vieraan ihmisen kanssa. Vanhempi voi seurustella eri asunnossa asuvan kumppanin kanssa.

Et voi oikeasti olla noin tyhmä, vaan vänkäät ja vääristelet, koska itsekin tiedät olevasi väärässä.

Minä en tiedä miksi ap ja miehensä ovat muuttaneet yhteen. Ainoastaan he itse tietävät sen. Jossakin tilanteessa voi ollakin lapsen etu, että taloudessa on yksinhuoltajan sijaan kaksi aikuista. Lapset toki voivat omasta puolestaan kuvitella vaikkapa, että heidän etunsa on esimerkiksi valvoa yöt ja nukkua päivät, olla ilman aikuisten valvontaa ja elää pizzalla ja karkeilla. Näin kuitenkaan harvoin on, ja aikuisen tehtävä on se lapsen etu arvioida.

Ja vanhemmat voivat ajatella, että olisi mukavaa luopua kaikesta omaisuudesta ja muuttaa lähetyssaarnaajiksi Bangladeshiin, mutta jos lapsi ei halua lähteä Bangladeshiin, kyllä tämä minusta pitää huomioida. Varsinkin kun kyse on teinistä. Jossain kohtaa pitää antaa lapsen tehdä päätöksiä, vaikka ne olisivat vanhemmasta virheellisiä. Johan tuo poikakin joutuu päättämään meneekö lukioon vai ammattikouluun, vai yhdistääkö nämä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta vähän vaikuttaa siltä, että nämä "eronnut ei saa lapsen edun vuoksi muuttaa yhteen uuden puolison kanssa" -jankuttajat ovat omasta erostaan katkeroituneita reppanoita, joita v-tuttaa se, että eksä onkin jatkanut elämäänsä eron jälkeen.

Minusta sinä vaikutat ihmiseltä joka usein käyttää latteuksia kuten: ”lapset sopeutuu” tai ”minullakin on oikeus omaan elämään”. Näillä voi kätevästi mitätöidä lapsen mielipiteen asiassa kuin asiassa.

Nääh. Olen itse eroperheen lapsi. Vaikka en pitänytkään äitini uudesta poikaystävästä, niin kohtelin häntä silti peruskunnioituksella, koska halusin, että äiti on onnellinen.

Sama täällä vaikka kummankaan vanhemman uudesta kumppanista en pitänyt. Kyllä heitä oppi sietämään kun oli pakko, lähdin kotoa heti kun pystyin.

Kuka savustaa lapsensa tuolla tavoin maailmalle? Paskaa vanhemmuuttahan tuo on ja oliko tämä nyt olevinaan joku puolustus yhteenmuutoille?

Esimerkiksi minun äitini savusti. Uusi mies tuli meille asumaan melkein heti vanhempieni eron jälkeen. Minulle ei edes kerrottu asiasta ennen kuin hän oli jo muuttanut. Se mies oli todella ahdistava tyyppi, ei antanut minun esimerkiksi käydä suihkussa rauhassa vaan saapasteli sisään kylppäriin milloin halusi. Oli kamalaa teinityttönä yrittää asua samassa huushollissa, eikä äuti ollenkaan kuunnellut kun yritin asiasta puhua. Rupesin sitten olemaan kaikki viikonloput kavereilla jo yläasteikäisenä ja 15-vuotiaana muutin kokonaan pois. Ketään ei kiinnostanut, missä menin.

Nyt vuosien jälkeen en käy edes kylässä enää. Niin paljon ahdistaa koko paikka.

Tämä ei nyt ap:n tilanteeseen liity, mutta yleisesti sanon, että asioilla on aina kaksi puolta. Teinien pahalle ololle on useimmiten jokin syy, harva kiukuttelee pahuuttaan. Aikuisilla on se vastuu selvittää, että mitä on ikävän käytöksen takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä tykkäisit, jos kotiisi muuttaisi sinulta kysymättä asumaan joku ihan vieras ihminen?

Se miehesi on täysi mulkku, kun on ottanut uuden naisen kotiinsa vasten lastensa tahtoa.

Aikuiset päättävät tällaiset asiat, kuten esimerkiksi ketä asunnossa asuu. Lapsilla ei ole siihen päätäntävaltaa eikä pidä olla. Ei ole heidän omakaan etunsa, että he joutuisivat keskenkasvuisena tekemään päätöksiä esimerkiksi vanhempiensa suhteista. Se on heille liian iso vastuu ja tulee vaivaamaan heitä myöhemmin jos sellainen heille annetaan.

Miehen pitäisi ottaa asia esiin poikansa kanssa. Tykkäämään ei voi pakottaa, mutta kohteliaisuutta pitää teiniltäkin voida vaatia samassa asunnossa asuvia ihmisiä kohtaan. 

Just noin. Lapsille ei voi sysätä tärkeitä päätöksiä. Täälläkin on monesti käsitelty, kun lapsilta kysytään muutetaanko toiselle paikkakunnalle, voiko äiti vaihtaa vuorotöihin jne. Lapsuuteen kuuluu se huolettomuus, että aikuiset hoitaa velvollisuudet. 15 on vasta opettelemassa aikuisuutta ja vastuuta pitää siirtää pikkuhiljaa. Sitä ennen saa aikuisen päätös luvan kelvata.

Näin ehkä mutta silloin aikuisen pitäisi myös rehellisesti myöntää itselleen mikä se teinin mielipide on. Kun yleensä teinihenkilön mielipide on hyvin helposti selvitettävissä tai niin ilmiselvä ettei tarvi edes kysyä, sen voi helposti huomioida ilman että teini itse edes ymmärtää vaikuttaneensa päätökseen. Kyllä jokainen vanhempi syvällä sisällään tietää jos lapsi ei missään nimessä halua vaikka muuttaa tai ahdistuu suurista muutoksista (kuten uudet ihmiset asumassa kotona). Lopettaa vain sen ”lapset sopeutuu” hokemisen ja huomioi sen lapsensakin mielipiteen. Te ette kunnioita lapsianne.

Jokainen vanhempi tietää muun muassa sen, etteivät lapset halua ensinnäkään että vanhemmat eroavat. Lasten takia yhdessä oleminen on kuitenkin useimmiten iso virhe, mistä lapset pitemmän päälle kärsivät jos vanhempien suhde ei vain kertakaikkiaan toimi. 

Ja tämä liittyy aiheeseen miten? Ei sen eron jälkeen ole pakko ottaa uutta puolisoa asumaan lasten kotiin. Seurustella voi eri asunnoista käsin.

Liittyy aiheeseen siten, että tuossa aiempi kirjoittaja sanoi, että lapsen mielipide on huomioitava näissä asioissa. Jos näin on, ei voi alunperinkään erota koska lapset eivät sitä yleensä halua. Itse eroperheen lapsena olen kuitenkin iloinen että vanhempani erosivat, vaikka me lapset sitä toki vastustimmekin. Meillä ei kuitenkaan ollut käsitystä tilanteesta, tietenkään, koska olimme lapsia. Samoin vastustimme heidän uusia suhteitaankin, ja sekin vastustus on minusta täysin luonnollista. Luonnotonta puolestaan olisi se, jos vanhemmat olisivat meidän käskystämme jääneet yhteen tai olisivat antaneet meidän vaikuttaa uusien suhteidensa etenemiseen.

Mielipiteen huomioon ottaminen ei tarkoita sitä, että aina ja kaikissa tilanteissa ratkaisun pitäisi olla sen lapsen mielipiteen mukainen. Ei tietenkään ole kohtuullista eikä kenenkään edun mukaista, että lapsi päättäisi vanhempiensa parisuhteista. Sen sijaan on kohtuullista ja lapsen edun mukaista, että häntä ei pakoteta jakamaan kotiaan vieraan ihmisen kanssa. Vanhempi voi seurustella eri asunnossa asuvan kumppanin kanssa.

Et voi oikeasti olla noin tyhmä, vaan vänkäät ja vääristelet, koska itsekin tiedät olevasi väärässä.

Minä en tiedä miksi ap ja miehensä ovat muuttaneet yhteen. Ainoastaan he itse tietävät sen. Jossakin tilanteessa voi ollakin lapsen etu, että taloudessa on yksinhuoltajan sijaan kaksi aikuista. Lapset toki voivat omasta puolestaan kuvitella vaikkapa, että heidän etunsa on esimerkiksi valvoa yöt ja nukkua päivät, olla ilman aikuisten valvontaa ja elää pizzalla ja karkeilla. Näin kuitenkaan harvoin on, ja aikuisen tehtävä on se lapsen etu arvioida.

No hohhoijaa. Nyt höpiset jo ihan höpisemisen ilosta.

Tietenkin se on aikuisen tehtävä arvioida, mikä on - tässä tapauksessa jo melkein itsekin aikuisen - lapsen etu. Sen arvion voi tehdä joko rehellisesti, tai sitten itsekkäästi välittämättä paskan vertaa siitä, mikä todellisuudessa on lapselle eduksi. Kerropa nyt realistisesti, miten 15-vuotias hyötyy siitä, että vasten hänen tahtoaan hänen kotiinsa muuttaa asumaan vieras ihminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta vähän vaikuttaa siltä, että nämä "eronnut ei saa lapsen edun vuoksi muuttaa yhteen uuden puolison kanssa" -jankuttajat ovat omasta erostaan katkeroituneita reppanoita, joita v-tuttaa se, että eksä onkin jatkanut elämäänsä eron jälkeen.

Minusta sinä vaikutat ihmiseltä joka usein käyttää latteuksia kuten: ”lapset sopeutuu” tai ”minullakin on oikeus omaan elämään”. Näillä voi kätevästi mitätöidä lapsen mielipiteen asiassa kuin asiassa.

Nääh. Olen itse eroperheen lapsi. Vaikka en pitänytkään äitini uudesta poikaystävästä, niin kohtelin häntä silti peruskunnioituksella, koska halusin, että äiti on onnellinen.

Sama täällä vaikka kummankaan vanhemman uudesta kumppanista en pitänyt. Kyllä heitä oppi sietämään kun oli pakko, lähdin kotoa heti kun pystyin.

Kuka savustaa lapsensa tuolla tavoin maailmalle? Paskaa vanhemmuuttahan tuo on ja oliko tämä nyt olevinaan joku puolustus yhteenmuutoille?

Ei todellakaan, minulta vaan ei kysytty olisinko mahdollisesti onnellinen heidän uusista kumppaneista ja kummallakin oli hirveä kiirus muuttaa uutta ihmistä saman katon alle. Alussa näytin avoimesti inhoani mutta ajan kanssa ajattelin että jos vanhempi on tuollaiseen tyytyväinen niin olkoot, ei se tarkoita että edelleen jaksaisin kantaa kaunaa, ei se muuta asioita. Isän uusi oli se aktiivisempi mun elämään sekaantuja, mutta ei hyvällä tavalla, hän halusi päättää mun asioista ja huomasinhan minä kuinka sai isäni ylipuhuttua, otin heihin etäisyyttä. Äitini kumppani oli huomattavasti neutraalimpi mutta äitiäni kohtaan turhan määräilevä. Siksi lähdin lätkimään heti kun pääsin. Omasta kokemuksestani silloin opin sen etten ikinä suostu suhteeseen jo valmiin isän kanssa, siitä seuraa vaan ikävyyksiä niin bio-äidin kuin tenavien kanssa. Sori vaan lapselliset, ei kiitos teille.

Itse inhosin äitini miesystävää, joten olin sitten huoneessani aina sen ajan kun hän oli meillä. Välillä suorastaan asui. Vituttihan se. Toisaalta, olisi kamalaa jos äitini olisi sellainen "Kaikkeni uhrasin" -mammeli, joka nyt sitten katkerana vihaisi vela-lastaan kun ei edes niitä lapsenlapsia ole.

Jos minä olisin lällätellyt, olisi loppunut tv:n katsomiset tasan siihen. Mites teillä? Kakara saa vetää showta, ja aikuinen poistuu paikalta? Miksei mies pistä lastaan kuriin? Saako mies seksiä palkinnoksi kun ei osaa laittaa rajoja? Itse en antaisi.

Samanlaista kohtelua saa moni biologinen vanhempikin. Pikkunarsisti kehittymässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos poika ärsyttelee, ja onnistuu siinä sekä vielä naureskelee päälle, tulee mieleen psykopaatti. Ei muuten tervehdy aikuisena, vaan pahenee.

Suurin osa ihmisistä kostaa tavalla tai toisella jos tarpeeksi ahtaalle laitetaan. Ei se vielä kenestäkään psykopaattia tee.

Kyllä nää on nähty. Joka työkseen haluaa tehdä toisen olon tukalaksi ja saa siitä nautintoa ja voiton fiiliksen, on psyko.

Tunnen ihan lapsesta asti noin käyttäytyneitä. Pahenee vaan, kun ikää tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta vähän vaikuttaa siltä, että nämä "eronnut ei saa lapsen edun vuoksi muuttaa yhteen uuden puolison kanssa" -jankuttajat ovat omasta erostaan katkeroituneita reppanoita, joita v-tuttaa se, että eksä onkin jatkanut elämäänsä eron jälkeen.

Olen eroperheen lapsi. Olen ollut tuo teini.

Niin olen minäkin, mutta vaikka en teininä tykännytkään äitini uudesta miehestä, pidin suuni kiinni ja annoin äitini olla onnellinen. Nykyään tulen ihan jopa toimeen sen ukon kanssa. Vanhemilla on oikeus omaan elämäänsä ja rakkauteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos poika ärsyttelee, ja onnistuu siinä sekä vielä naureskelee päälle, tulee mieleen psykopaatti. Ei muuten tervehdy aikuisena, vaan pahenee.

Suurin osa ihmisistä kostaa tavalla tai toisella jos tarpeeksi ahtaalle laitetaan. Ei se vielä kenestäkään psykopaattia tee.

Kyllä nää on nähty. Joka työkseen haluaa tehdä toisen olon tukalaksi ja saa siitä nautintoa ja voiton fiiliksen, on psyko.

Tunnen ihan lapsesta asti noin käyttäytyneitä. Pahenee vaan, kun ikää tulee.

Murrosikäisellä on vaikeuksia ilmaista monia täysin uusia tuntemuksiaan muutoksen keskellä, niin hän on psyko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta vähän vaikuttaa siltä, että nämä "eronnut ei saa lapsen edun vuoksi muuttaa yhteen uuden puolison kanssa" -jankuttajat ovat omasta erostaan katkeroituneita reppanoita, joita v-tuttaa se, että eksä onkin jatkanut elämäänsä eron jälkeen.

Olen eroperheen lapsi. Olen ollut tuo teini.

Niin olen minäkin, mutta vaikka en teininä tykännytkään äitini uudesta miehestä, pidin suuni kiinni ja annoin äitini olla onnellinen. Nykyään tulen ihan jopa toimeen sen ukon kanssa. Vanhemilla on oikeus omaan elämäänsä ja rakkauteen.

Kukaan ei kiistä vanhempien oikeutta omaan elämään ja rakkauteen. Niitä voi tehdä ilman yhteisasumista. Myös teini-ikäisellä lapsella on oikeus omaan elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä tykkäisit, jos kotiisi muuttaisi sinulta kysymättä asumaan joku ihan vieras ihminen?

Se miehesi on täysi mulkku, kun on ottanut uuden naisen kotiinsa vasten lastensa tahtoa.

Aikuiset päättävät tällaiset asiat, kuten esimerkiksi ketä asunnossa asuu. Lapsilla ei ole siihen päätäntävaltaa eikä pidä olla. Ei ole heidän omakaan etunsa, että he joutuisivat keskenkasvuisena tekemään päätöksiä esimerkiksi vanhempiensa suhteista. Se on heille liian iso vastuu ja tulee vaivaamaan heitä myöhemmin jos sellainen heille annetaan.

Miehen pitäisi ottaa asia esiin poikansa kanssa. Tykkäämään ei voi pakottaa, mutta kohteliaisuutta pitää teiniltäkin voida vaatia samassa asunnossa asuvia ihmisiä kohtaan. 

Just noin. Lapsille ei voi sysätä tärkeitä päätöksiä. Täälläkin on monesti käsitelty, kun lapsilta kysytään muutetaanko toiselle paikkakunnalle, voiko äiti vaihtaa vuorotöihin jne. Lapsuuteen kuuluu se huolettomuus, että aikuiset hoitaa velvollisuudet. 15 on vasta opettelemassa aikuisuutta ja vastuuta pitää siirtää pikkuhiljaa. Sitä ennen saa aikuisen päätös luvan kelvata.

Näin ehkä mutta silloin aikuisen pitäisi myös rehellisesti myöntää itselleen mikä se teinin mielipide on. Kun yleensä teinihenkilön mielipide on hyvin helposti selvitettävissä tai niin ilmiselvä ettei tarvi edes kysyä, sen voi helposti huomioida ilman että teini itse edes ymmärtää vaikuttaneensa päätökseen. Kyllä jokainen vanhempi syvällä sisällään tietää jos lapsi ei missään nimessä halua vaikka muuttaa tai ahdistuu suurista muutoksista (kuten uudet ihmiset asumassa kotona). Lopettaa vain sen ”lapset sopeutuu” hokemisen ja huomioi sen lapsensakin mielipiteen. Te ette kunnioita lapsianne.

Jokainen vanhempi tietää muun muassa sen, etteivät lapset halua ensinnäkään että vanhemmat eroavat. Lasten takia yhdessä oleminen on kuitenkin useimmiten iso virhe, mistä lapset pitemmän päälle kärsivät jos vanhempien suhde ei vain kertakaikkiaan toimi. 

Ja tämä liittyy aiheeseen miten? Ei sen eron jälkeen ole pakko ottaa uutta puolisoa asumaan lasten kotiin. Seurustella voi eri asunnoista käsin.

Liittyy aiheeseen siten, että tuossa aiempi kirjoittaja sanoi, että lapsen mielipide on huomioitava näissä asioissa. Jos näin on, ei voi alunperinkään erota koska lapset eivät sitä yleensä halua. Itse eroperheen lapsena olen kuitenkin iloinen että vanhempani erosivat, vaikka me lapset sitä toki vastustimmekin. Meillä ei kuitenkaan ollut käsitystä tilanteesta, tietenkään, koska olimme lapsia. Samoin vastustimme heidän uusia suhteitaankin, ja sekin vastustus on minusta täysin luonnollista. Luonnotonta puolestaan olisi se, jos vanhemmat olisivat meidän käskystämme jääneet yhteen tai olisivat antaneet meidän vaikuttaa uusien suhteidensa etenemiseen.

Mielipiteen huomioon ottaminen ei tarkoita sitä, että aina ja kaikissa tilanteissa ratkaisun pitäisi olla sen lapsen mielipiteen mukainen. Ei tietenkään ole kohtuullista eikä kenenkään edun mukaista, että lapsi päättäisi vanhempiensa parisuhteista. Sen sijaan on kohtuullista ja lapsen edun mukaista, että häntä ei pakoteta jakamaan kotiaan vieraan ihmisen kanssa. Vanhempi voi seurustella eri asunnossa asuvan kumppanin kanssa.

Et voi oikeasti olla noin tyhmä, vaan vänkäät ja vääristelet, koska itsekin tiedät olevasi väärässä.

Minä en tiedä miksi ap ja miehensä ovat muuttaneet yhteen. Ainoastaan he itse tietävät sen. Jossakin tilanteessa voi ollakin lapsen etu, että taloudessa on yksinhuoltajan sijaan kaksi aikuista. Lapset toki voivat omasta puolestaan kuvitella vaikkapa, että heidän etunsa on esimerkiksi valvoa yöt ja nukkua päivät, olla ilman aikuisten valvontaa ja elää pizzalla ja karkeilla. Näin kuitenkaan harvoin on, ja aikuisen tehtävä on se lapsen etu arvioida.

No hohhoijaa. Nyt höpiset jo ihan höpisemisen ilosta.

Tietenkin se on aikuisen tehtävä arvioida, mikä on - tässä tapauksessa jo melkein itsekin aikuisen - lapsen etu. Sen arvion voi tehdä joko rehellisesti, tai sitten itsekkäästi välittämättä paskan vertaa siitä, mikä todellisuudessa on lapselle eduksi. Kerropa nyt realistisesti, miten 15-vuotias hyötyy siitä, että vasten hänen tahtoaan hänen kotiinsa muuttaa asumaan vieras ihminen?

Kuten sanottu, en ap:n ja miehensä tilannetta tunne. 

Tuossa joku kertoi, miten sai vanhempansa sukulaisen muuttamaan pois kotoaan. Jäin siitä miettimään, että ei lapsen edes varsinaisesti tarvitse hyötyä siitä että heillä asuu joku vieras. Joku voidaan ottaa asumaan vaikkapa hyvää hyvyyttään ja lapsen etu voi silloin olla oppia kunnioitusta toisia ihmisiä ja aikuisten päätöksiä kohtaan ja hyväksyä uudet ihmiset ympärillään. Totta kai tällöin myös edellytetään että uusi asukaskin kohtelee lasta hyvin ja kunnioittavasti, eikä ole tahallaan ärsyttävä tai inhottava, kuten joidenkin kertomuksissa vanhempien uudet puolisot ovat olleet.

Miksi niitä lapsia pitää väenvängällä hankkia, jos ei ole valmis millään tavalla sopeuttamaan elämäänsä heidän tarpeisiinsa?

Monet ihmiset seurustelevat eri asunnoista käsin, vaikka ei olisikaan lapsia, jotkut jopa vaikka on yhteisiä lapsia, esim. jos työpaikat ovat eri paikkakunnilla. Ei ole ollenkaan kohtuutonta edellyttää, että aikuiset pystyvät hoitamaan rakkauselämänsä tunkematta väkisin teini-ikäisten lasten kotiin asumaan. Yhdessä voi asua, kun lapset ovat muuttaneet omilleen. Ei ole paljon vaadittu, ihan oikeasti nyt. Ärsyttää tuollaiset itsekkäät kaikki-mulle-heti-nyt-ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä tykkäisit, jos kotiisi muuttaisi sinulta kysymättä asumaan joku ihan vieras ihminen?

Se miehesi on täysi mulkku, kun on ottanut uuden naisen kotiinsa vasten lastensa tahtoa.

Aikuiset päättävät tällaiset asiat, kuten esimerkiksi ketä asunnossa asuu. Lapsilla ei ole siihen päätäntävaltaa eikä pidä olla. Ei ole heidän omakaan etunsa, että he joutuisivat keskenkasvuisena tekemään päätöksiä esimerkiksi vanhempiensa suhteista. Se on heille liian iso vastuu ja tulee vaivaamaan heitä myöhemmin jos sellainen heille annetaan.

Miehen pitäisi ottaa asia esiin poikansa kanssa. Tykkäämään ei voi pakottaa, mutta kohteliaisuutta pitää teiniltäkin voida vaatia samassa asunnossa asuvia ihmisiä kohtaan. 

Just noin. Lapsille ei voi sysätä tärkeitä päätöksiä. Täälläkin on monesti käsitelty, kun lapsilta kysytään muutetaanko toiselle paikkakunnalle, voiko äiti vaihtaa vuorotöihin jne. Lapsuuteen kuuluu se huolettomuus, että aikuiset hoitaa velvollisuudet. 15 on vasta opettelemassa aikuisuutta ja vastuuta pitää siirtää pikkuhiljaa. Sitä ennen saa aikuisen päätös luvan kelvata.

Näin ehkä mutta silloin aikuisen pitäisi myös rehellisesti myöntää itselleen mikä se teinin mielipide on. Kun yleensä teinihenkilön mielipide on hyvin helposti selvitettävissä tai niin ilmiselvä ettei tarvi edes kysyä, sen voi helposti huomioida ilman että teini itse edes ymmärtää vaikuttaneensa päätökseen. Kyllä jokainen vanhempi syvällä sisällään tietää jos lapsi ei missään nimessä halua vaikka muuttaa tai ahdistuu suurista muutoksista (kuten uudet ihmiset asumassa kotona). Lopettaa vain sen ”lapset sopeutuu” hokemisen ja huomioi sen lapsensakin mielipiteen. Te ette kunnioita lapsianne.

Jokainen vanhempi tietää muun muassa sen, etteivät lapset halua ensinnäkään että vanhemmat eroavat. Lasten takia yhdessä oleminen on kuitenkin useimmiten iso virhe, mistä lapset pitemmän päälle kärsivät jos vanhempien suhde ei vain kertakaikkiaan toimi. 

Ja tämä liittyy aiheeseen miten? Ei sen eron jälkeen ole pakko ottaa uutta puolisoa asumaan lasten kotiin. Seurustella voi eri asunnoista käsin.

Liittyy aiheeseen siten, että tuossa aiempi kirjoittaja sanoi, että lapsen mielipide on huomioitava näissä asioissa. Jos näin on, ei voi alunperinkään erota koska lapset eivät sitä yleensä halua. Itse eroperheen lapsena olen kuitenkin iloinen että vanhempani erosivat, vaikka me lapset sitä toki vastustimmekin. Meillä ei kuitenkaan ollut käsitystä tilanteesta, tietenkään, koska olimme lapsia. Samoin vastustimme heidän uusia suhteitaankin, ja sekin vastustus on minusta täysin luonnollista. Luonnotonta puolestaan olisi se, jos vanhemmat olisivat meidän käskystämme jääneet yhteen tai olisivat antaneet meidän vaikuttaa uusien suhteidensa etenemiseen.

Mielipiteen huomioon ottaminen ei tarkoita sitä, että aina ja kaikissa tilanteissa ratkaisun pitäisi olla sen lapsen mielipiteen mukainen. Ei tietenkään ole kohtuullista eikä kenenkään edun mukaista, että lapsi päättäisi vanhempiensa parisuhteista. Sen sijaan on kohtuullista ja lapsen edun mukaista, että häntä ei pakoteta jakamaan kotiaan vieraan ihmisen kanssa. Vanhempi voi seurustella eri asunnossa asuvan kumppanin kanssa.

Et voi oikeasti olla noin tyhmä, vaan vänkäät ja vääristelet, koska itsekin tiedät olevasi väärässä.

Minä en tiedä miksi ap ja miehensä ovat muuttaneet yhteen. Ainoastaan he itse tietävät sen. Jossakin tilanteessa voi ollakin lapsen etu, että taloudessa on yksinhuoltajan sijaan kaksi aikuista. Lapset toki voivat omasta puolestaan kuvitella vaikkapa, että heidän etunsa on esimerkiksi valvoa yöt ja nukkua päivät, olla ilman aikuisten valvontaa ja elää pizzalla ja karkeilla. Näin kuitenkaan harvoin on, ja aikuisen tehtävä on se lapsen etu arvioida.

No hohhoijaa. Nyt höpiset jo ihan höpisemisen ilosta.

Tietenkin se on aikuisen tehtävä arvioida, mikä on - tässä tapauksessa jo melkein itsekin aikuisen - lapsen etu. Sen arvion voi tehdä joko rehellisesti, tai sitten itsekkäästi välittämättä paskan vertaa siitä, mikä todellisuudessa on lapselle eduksi. Kerropa nyt realistisesti, miten 15-vuotias hyötyy siitä, että vasten hänen tahtoaan hänen kotiinsa muuttaa asumaan vieras ihminen?

Kuten sanottu, en ap:n ja miehensä tilannetta tunne. 

Tuossa joku kertoi, miten sai vanhempansa sukulaisen muuttamaan pois kotoaan. Jäin siitä miettimään, että ei lapsen edes varsinaisesti tarvitse hyötyä siitä että heillä asuu joku vieras. Joku voidaan ottaa asumaan vaikkapa hyvää hyvyyttään ja lapsen etu voi silloin olla oppia kunnioitusta toisia ihmisiä ja aikuisten päätöksiä kohtaan ja hyväksyä uudet ihmiset ympärillään. Totta kai tällöin myös edellytetään että uusi asukaskin kohtelee lasta hyvin ja kunnioittavasti, eikä ole tahallaan ärsyttävä tai inhottava, kuten joidenkin kertomuksissa vanhempien uudet puolisot ovat olleet.

No tässä nyt ei kuitenkaan ole kysymys minkään hyväntekeväisyyskeissin auttamisesta, vaan siitä, että ap ja hänen miehensä eivät malta odottaa muutamaa vuotta ennen yhteen muuttamista. Miksi tuot jatkuvasti esille ihan toisia skenaarioita, ikään kuin ne jotenkin oikeuttaisivat tämän tapauksen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta vähän vaikuttaa siltä, että nämä "eronnut ei saa lapsen edun vuoksi muuttaa yhteen uuden puolison kanssa" -jankuttajat ovat omasta erostaan katkeroituneita reppanoita, joita v-tuttaa se, että eksä onkin jatkanut elämäänsä eron jälkeen.

Olen eroperheen lapsi. Olen ollut tuo teini.

Niin olen minäkin, mutta vaikka en teininä tykännytkään äitini uudesta miehestä, pidin suuni kiinni ja annoin äitini olla onnellinen. Nykyään tulen ihan jopa toimeen sen ukon kanssa. Vanhemilla on oikeus omaan elämäänsä ja rakkauteen.

Kukaan ei kiistä vanhempien oikeutta omaan elämään ja rakkauteen. Niitä voi tehdä ilman yhteisasumista. Myös teini-ikäisellä lapsella on oikeus omaan elämään.

Vanhemman uusi puoliso ei vie teiniltä omaa elämää. Se oma elämä alkaa kunnolla kun muuttaa pois kotoa. En ymmärrä teitä jankuttajia ollenkaan. Miksi haluatte eronneen vanhemman elävän yksin? Mikä pakkomielle teillä on että vanhempien pitää olla jotain jeesus marttyyreja

Miten musta tuntuu että tämän sama juttu pyörii täällä tasaisin välein sina vähän erilailla kerrottuna.

Ei se teinikään voi ilman isän suostumusta tuoda omaa seurustelukumppaniaan kotiinsa asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta vähän vaikuttaa siltä, että nämä "eronnut ei saa lapsen edun vuoksi muuttaa yhteen uuden puolison kanssa" -jankuttajat ovat omasta erostaan katkeroituneita reppanoita, joita v-tuttaa se, että eksä onkin jatkanut elämäänsä eron jälkeen.

Olen eroperheen lapsi. Olen ollut tuo teini.

Niin olen minäkin, mutta vaikka en teininä tykännytkään äitini uudesta miehestä, pidin suuni kiinni ja annoin äitini olla onnellinen. Nykyään tulen ihan jopa toimeen sen ukon kanssa. Vanhemilla on oikeus omaan elämäänsä ja rakkauteen.

Kukaan ei kiistä vanhempien oikeutta omaan elämään ja rakkauteen. Niitä voi tehdä ilman yhteisasumista. Myös teini-ikäisellä lapsella on oikeus omaan elämään.

Vanhemman uusi puoliso ei vie teiniltä omaa elämää. Se oma elämä alkaa kunnolla kun muuttaa pois kotoa. En ymmärrä teitä jankuttajia ollenkaan. Miksi haluatte eronneen vanhemman elävän yksin? Mikä pakkomielle teillä on että vanhempien pitää olla jotain jeesus marttyyreja

Elävän yksin? Hänellähän on asuinkumppaneinaan lapset. Ja miljoonannen kerran, kukaan ei ole kieltämässä rakkautta ja seurustelua.

Väännät taas olkiukkoja, koska tiedät itsekin olevasi väärässä.

Tilanne on avan normaali ja ap:n on nyt vai keksittävä itse lääkkeet asian korjaamiseksi. Jotenkin vain pitää päästä lasten suosioon. Mies voisi ehkä auttaa ja antaa vinkkiä ja pehmittää lapsia myös.