Mies ei vieläkään tullut baarista kotiin
Hei!
Heräsin äsken ja huomasin, että avomieheni ei vieläkään ole tullut poikien baarireissulta kotiin. Kello on kuitenkin kohta jo seitsemän. En ole ennen tehnyt AV:lle aloituksia mutta nyt kysyisin teiltä, että mitä tekisitte vastaavassa tilanteessa? Kotiin tuleminen vasta aamuisin alkaa jo olla lähes jokaviikonloppuinen rutiini. Itse en oikein tykkää baareissa notkua, mutta ymmärrän kyllä, että mieheni haluaa käydä kavereidensa kanssa ulkona. Mutta en oikein jaksa enää sitä, että poikien reissuille lähdetään mahdollisesti jo lauantaina päivällä ja kotiin saavutaan sunnuntaiaamuisin vasta 6-7 aikaan. Asumme muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta, ja käveltenkin kotimatkaan menee vain puolisen tuntia.
Kaiken lisäksi olen itse ollut koko viikonlopun kuumeessa ja minusta olisi ollut kivaa, jos mieheni olisi jäänyt kanssani kotiin esim. elokuvia kuumeessa. Emme ehdi arkisin viettää paljonkaan aikaa yhdessä, koska opiskelu ja gradun kirjoittaminen vievät tällä hetkellä suuren osan ajastani. Mieheni toki käy jo töissä. Siksikin haluaisin viettää hänen kanssaan enemmän aikaa näin viikonloppuisin. Olemme jo keskustelleet ja riidelleet moneen kertaan näistä baarireissuista, mutta mikään ei muutu. Mieheni ei edes ilmoita mitään, kun ilta venähtää näin pitkäksi. Hän ei usein aamuöisin vastaa puhelimeenkaan vaikka yrittäisin soittaa ja kysellä missä hän menee.
Mieheni on lapsirakas ja toivoo ainakin kahta lasta. Olen sanonut hänelle, etten voi ajatellakaan hankkivani lapsia, kun hän riekkuu viikonloppuisin aamuun asti baarissa. Hän on vain todennut muuttavansa tapansa heti, jos lapsia tulisi. En vain itse jaksa uskoa siihen.
Taustatietona kerrottakoon, että olemme olleet jo seitsemän vuotta yhdessä. Mistään ihan tuoreesta parista ei siis enää ole kyse. En pysty koskaan viikonloppuisin nukkumaankaan kovin hyvin, koska aina vain mietin missä se mieheni taas mahtaa pyöriä.
Joten mitä itse tekisitte vastaavassa tilanteessa? Tai herättääkö tämä muuten jotain ajatuksia?
Kommentit (204)
Niin ja kaveriporukka näille ikiteineille on toinen perhe. Usein tärkeämpi kuin se puoliso ja lapset! Kaveriporukakta haetaan tukea ja uskonvahvistusta. Yhdessä ihmetellään miksi se puoliso on niiiin epäreilu että nalkuttaabaareilusta 4x kk. Rajoittaa +30 v. "Nuoren" miehen elämää. Ja lapset, niitä jos on niin näuden nuorten miesten miekestä MIKÄÄN ei saa muuttua lasten syntymisen jälkeen. Vaikka miehestä tulee ISÄ.
Rakkaus sisältää huolehtimisen ja huomioimisen. Muuten se on pelkkää puhetta.
Sen vielä sanon ennen suihkua, että kaikkeen mitä mies kavereidensa kanssa tekee liittyy alkoholi. Eilen he pelasivat jääkiekkoa - ryyppäämään. Lautapelit, konsolipelit ja illanistujaiset ovat kaikki syitä ryypätä. Eikä vain miehelleni, vaan koko kaveriporukalle. Suurin osa kavereista on sinkkuja, mutta ihmettelen miten ne muutamat muut tyttöystävät jaksavat tätä showta. Olen ehdottanut miehelleni uusien kavereiden hankkimista, joiden kanssa voisi touhuta ilman alkoholiakin. Mutta se ei häntä kiinnosta. Arki-iltaisin mies käy salilla, mutta esim. minun kanssani lenkkeily ei kiinnosta. Usein arkisin hän on vasta 7-8 aikaan kotona, ja minun oletetaan läksyjeni ja graduni ohella laittavan ruuan valmiiksi kun nälkäinen mies tulee kotiin. Ilmeisesti tänään hoidan siivouspäivänkin yksin. Kyllä suututtaa. Viime viikonloppunakin siivous jäi välistä, koska ajattelin näpäyttää miestä ja olla siivoamatta jos en saa hänen apuaan. Nyt edessä on kuitenkin kahden viikon työt, ja kuten sanottua, olen kuumeessakin.
AP
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 08:43"]Niin ja kaveriporukka näille ikiteineille on toinen perhe. Usein tärkeämpi kuin se puoliso ja lapset! Kaveriporukakta haetaan tukea ja uskonvahvistusta. Yhdessä ihmetellään miksi se puoliso on niiiin epäreilu että nalkuttaabaareilusta 4x kk. Rajoittaa +30 v. "Nuoren" miehen elämää. Ja lapset, niitä jos on niin näuden nuorten miesten miekestä MIKÄÄN ei saa muuttua lasten syntymisen jälkeen. Vaikka miehestä tulee ISÄ.
[/quote]
Hyvin kirjoitettu!
Ap, musta tuntuu, että mies yrittää nakittaa sinusta vain ilmaisen kodinhoitajan joka mahdollistaa tuon elämäntyyliN. Jos teette lapsen mies kuvittelee, että saa sinut sidottua vielä tiukemmin kotiin. Hän nauttii tuosta elämäntyylistä ja ehkä luulee pääsevänsä irti helpostikin, mutta totuus on ihan toinen. Jos olette keskustelleet jo monta kertaa, eikä mikään muuta, niin anna olla jo.
Hohhoi et nyt ainakaan kuumeessa rupea siivoamaan marttyyriasenteella. Nyt tekee kyllä mieli sanoa, että RYHDISTÄYDY NAINEN!! Miksi olet tuollaisen pennun kanssa yhdessä, tajuatko kuinka paljon tuhlaat energiaasi sen takia? Miksi edes olette yhdessä, mitä hyviä puolia miehessä on? (Täytyy olla aika todella hyviä että edes vähän korvaa nuita puutteita). Naisilla kyllä välillä on joku ihmeellinen vaisto, että vaikka ois miten paska suhde niin väkisin hampaat irvessä jäädään siihen ja yritetään yksin muuttaa suhdetta samalla kun mies on hälläväliä-asenteella. Vain sinä olet vastuussa omasta onnellisuudestasi! Ketään ei voi muuttaa, se on fakta. Jos jäät suhteeseen niin hyväksyt miehen sellaisena kuin se on, turha kuvitella että se tuosta mihinkään muuttuu. Varsinkaan kun on se koliikki vauva joka huutaa yöt ja sinä stressaantuneena miehelle huutamassa. Oikeasti, ei se mies mihinkään muutu. Hyväksy hänet tai eroa. Olette teineistä asti olleet yhdessä, joten varmaan vaikea kuvitella eloa ilman miestä. Mutta usko, et varmasti kadu viikkoakaan.
Kuulostaa todella siltä, että mies ei halua viettää kanssasi aikaa.. Pitkässä suhteessa kaikki tasaantuu, mutta jotakin luulisi kiinnostavan tehdä yhdessä. Sanoinkin että käytte välillä syömässä, joka on hyvä juttu!
Katsotteko arkena jotain sarjaa, elokuvaa tms yhdessä, käyttäkö ruokakaupassa yhdessä? Arjen pieniä juttuja. Onhan se kavereiden kanssa vietettävä aika kivaa varmaan miehistä.. Jokin tuossa kuitenkin mättää, ehkä päällimmäisenä se, että hän ei vastaa puhelimeen. Voihan mies olla kaverilla jatkoilla pelaamassa tai jotain, mutta epäilisin hiukan myös pettämistä. Jos haluat selvittää asiaa niin kokeilevaa vaikka mennä pilkun jälkeen sen baarin edustalle / näköetäisyydelle, mutta niin ettei sinua heti näy ja katso mikä meininki siellä baarin edessä on. Jos mies lähtee kavereiden kanssa kaikki hyvin. Voisit myös testata soittaa miehelle kun näet hänet ja katso mitä hän tekee. Katsooko edes puhelintaan kun soitat.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 09:04"]Kuulostaa todella siltä, että mies ei halua viettää kanssasi aikaa.. Pitkässä suhteessa kaikki tasaantuu, mutta jotakin luulisi kiinnostavan tehdä yhdessä. Sanoinkin että käytte välillä syömässä, joka on hyvä juttu!
Katsotteko arkena jotain sarjaa, elokuvaa tms yhdessä, käyttäkö ruokakaupassa yhdessä? Arjen pieniä juttuja. Onhan se kavereiden kanssa vietettävä aika kivaa varmaan miehistä.. Jokin tuossa kuitenkin mättää, ehkä päällimmäisenä se, että hän ei vastaa puhelimeen. Voihan mies olla kaverilla jatkoilla pelaamassa tai jotain, mutta epäilisin hiukan myös pettämistä. Jos haluat selvittää asiaa niin kokeilevaa vaikka mennä pilkun jälkeen sen baarin edustalle / näköetäisyydelle, mutta niin ettei sinua heti näy ja katso mikä meininki siellä baarin edessä on. Jos mies lähtee kavereiden kanssa kaikki hyvin. Voisit myös testata soittaa miehelle kun näet hänet ja katso mitä hän tekee. Katsooko edes puhelintaan kun soitat.
[/quote]
No höpö höpö. Jos asiat menee tuohon pisteeseen niin kannattaa itse havahtua todellisuuteen kyykkiessä siellä roskiksen takana OMAA miestä vahtimassa. Jos mies antaa aihetta tuollaiseen piiloleikkiin niin siinä on jo erolle syytä, turha itseään alentaa vielä tuolla tavalla väijymään. Eikä se mitään todista, todennäköisesti lähtevät isolla porukalla pois jossa naisia ja miehiä. Ei terveessä parisuhteessa ole tarvetta edes harkita tuollaista!
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 09:10"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 09:04"]Kuulostaa todella siltä, että mies ei halua viettää kanssasi aikaa.. Pitkässä suhteessa kaikki tasaantuu, mutta jotakin luulisi kiinnostavan tehdä yhdessä. Sanoinkin että käytte välillä syömässä, joka on hyvä juttu! Katsotteko arkena jotain sarjaa, elokuvaa tms yhdessä, käyttäkö ruokakaupassa yhdessä? Arjen pieniä juttuja. Onhan se kavereiden kanssa vietettävä aika kivaa varmaan miehistä.. Jokin tuossa kuitenkin mättää, ehkä päällimmäisenä se, että hän ei vastaa puhelimeen. Voihan mies olla kaverilla jatkoilla pelaamassa tai jotain, mutta epäilisin hiukan myös pettämistä. Jos haluat selvittää asiaa niin kokeilevaa vaikka mennä pilkun jälkeen sen baarin edustalle / näköetäisyydelle, mutta niin ettei sinua heti näy ja katso mikä meininki siellä baarin edessä on. Jos mies lähtee kavereiden kanssa kaikki hyvin. Voisit myös testata soittaa miehelle kun näet hänet ja katso mitä hän tekee. Katsooko edes puhelintaan kun soitat. [/quote] No höpö höpö. Jos asiat menee tuohon pisteeseen niin kannattaa itse havahtua todellisuuteen kyykkiessä siellä roskiksen takana OMAA miestä vahtimassa. Jos mies antaa aihetta tuollaiseen piiloleikkiin niin siinä on jo erolle syytä, turha itseään alentaa vielä tuolla tavalla väijymään. Eikä se mitään todista, todennäköisesti lähtevät isolla porukalla pois jossa naisia ja miehiä. Ei terveessä parisuhteessa ole tarvetta edes harkita tuollaista!
[/quote]
kuulostaako ap:n tämän hetkinen tilanne terveeltä. Kerroin vain mitä voi tehdä jos haluaa selvyyksiä asiaan.
Kun mun mies tuli baaristapuoli seitsemän kotiin oli ollut pettämässä
No puhutaan sitten siitä, että miehillä ei ole sosiaalista turvaverkkoa. Sitten kuin jollain on, niin se on ikiteini, joka ei osaa päästää lapsuudestaan irti. Tässä tapauksessa tasapaino on kenties mennyt liikaa tuonne ystävien puolelle. Toisaalta, jos teillä ei ole lapsia, niin miksi siellä kotona pitäisi sitten kököttää viikonloput. Sanottakoon, että heitin muijan ulos ihan samoista syistä, eikä tarvinnut illan mennä noin usein pitkäksi. Tärkeintä on ehkä kuitenkin se kokonaisvaltainen tunnelma siellä kotona. Toimiiko se vai ei.
Tiedän erään naisen, joka kuljettaa vammaisen isänsä kerran kuussa huoriin. Hänen mukaansa on ihan sama mitä ukko tekee tunnin kuukaudessa, kun hän käyttää kaiken muun aikansa perheen elättämiseen. Kyseisen perheen äiti on siis lopettanut jakelun ihan kokonaan jo aiemmin. Ihan siksi kirjoitin, kun täällä kaikki tuntuu olevan niin pirun mustavalkoista.
Tulee mieleen ystäväni, johon tutustuin, kun hän oli miehesi ikäinen. Tavat oli juuri saman naiset, kuin miehelläsi... Kuoli viinaan tammikuussa 16 vuotta myöhemmin.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 09:14"]
kuulostaako ap:n tämän hetkinen tilanne terveeltä. Kerroin vain mitä voi tehdä jos haluaa selvyyksiä asiaan.
[/quote]
No ei. Mutta ei tuollainen todista mitään. Entä jos se lähtee mieskaverinsa kanssa kävelemään, ja ap ajattelee että huh ei hätää. Mutta mies kulkeekin kaverinsa kanssa samaa matkaa ja mies menee sitten yöksi vakihoitonsa luokse, joka ei sillon baarissa ollutkaan tai lähti jo aiemmin pois. Ei tuo ratkaise asiaa millään lailla välttämättä, toki hyvällä tuurilla saattaa. Mutta vaikka mies ei sillon kenenkään matkaan lähtisi, niin ei se näitä ongelmia ratkaise. Vaikka mies ei pettäisi, niin ei silti kaikki ole hyvin tuossa suhteessa, ja silti se ero on mielestäni ainoa järkevä vaihtoehto. Siksi ei kannata sortua tuollaisiin, muuten joutuu tekemään noita loppuelämänsä aina kun epäilee jotain ja se on raskas tie se.
Mieti nyt itsekin, mitä saat suhteesta. Sinulla on toiveita ja mielikuva ja odotat kärsivällisesti, että miehesi alkaa käyttäytyä niiden mukaan, koska vakuuttaa rakastavansa. Mutta ei se mene niin. Miehelläsi voi olla ihan eri mielikuvat ja siltä se kovasti vaikuttaa. Anna hänen elää elämäänsä, johon sinä et sovi (jättövaiheessa tulee anelua ja lupauksia, mutta ei se kannettu vesi kaivossa pitkään pysyisi). Etsi tasoisesi mies, joka viihtyy ja harrastaa kanssasi ja on valmis näkemään vaivaa yhteisen tulevaisuuden eteen. Eilä olisi pahitteeksi, jos jän olisi myös hyvä ystäväsi, sillä nykyinen ei taida olla.
Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa 15 vuotta sitten. En ole päivääkään katunut lähtöäni.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 09:19"]Tulee mieleen ystäväni, johon tutustuin, kun hän oli miehesi ikäinen. Tavat oli juuri saman naiset, kuin miehelläsi... Kuoli viinaan tammikuussa 16 vuotta myöhemmin.
[/quote]
Samanlaiset ei naiset tarkoitin. Ajan myötä korkki aukesi jo perjantaina ip ja jatkui sunnuntaihin. Lopulta maanantaina piti ottaa aamulla ryyppy. Ei ollut vaikutusta lapsilla, ei millään. Viina meni kaiken edelle. Lopulta putket kesti kuukausia. Viimeisin putki kolme kuukautta. Perhe lähti, tuli potkut ja mies kuoli.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 09:26"][quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 09:19"]Tulee mieleen ystäväni, johon tutustuin, kun hän oli miehesi ikäinen. Tavat oli juuri saman naiset, kuin miehelläsi... Kuoli viinaan tammikuussa 16 vuotta myöhemmin.
[/quote]
Samanlaiset ei naiset tarkoitin. Ajan myötä korkki aukesi jo perjantaina ip ja jatkui sunnuntaihin. Lopulta maanantaina piti ottaa aamulla ryyppy. Ei ollut vaikutusta lapsilla, ei millään. Viina meni kaiken edelle. Lopulta putket kesti kuukausia. Viimeisin putki kolme kuukautta. Perhe lähti, tuli potkut ja mies kuoli.
[/quote]
Petti myöskin usein ryyppyreissuillaan... Oli fiksu, kiva ja ihana SELVÄNÄ. Alkoholismi on etenevä sairaus. Erittäin isot kellot soi päässäni, kun luen tätä ketjua!!
Suihkun aikana oli tullut viesti: "Anteeksi, kun en ilmoittanut mitään. Olen (miehen kaverin nimi) sohvalla ollu yötä. Olin melko pätkässä eilen. En tiedä miksi näin."
Vastasin miehelle: "Nyt on sellainen juttu, että saat valita: joko noi kaverireissut loppuu tai meidän parisuhde. Olen tosissani. Mä en jaksa enää. Olen sairaana, ja tänäkin yönä sain nukuttua vain neljä tuntia. Nyt läksyt ja siivous edessä ja huomenna kouluun. Olen kuumeessakin ja itkenyt koko aamun. Ja sä vaan makaat siellä. Viikonloput on nykyään pelkkää riitaa. Ennen joulua sanoit, että silloin oli poikkeuksellista kun juhlia oli joka viikonloppu. Sama tahti näyttää nytkin jatkuvat."
Jep, viesti oli ehkä vähän turhankin kärkkäästi kirjoitettu, mutta pakko oli purkaa tunteita miehellekin. Nyt en ole saanut häneltä enää mitään vastausta, ja Whatsappin mukaan hän ei ole vielä edes viestiäni nähnyt. Vastasin kuitenkin vain muutama minuutti sen jälkeen, kun hän oli oman viestinsä laittanut. Jotenkin minulle tulee vain sellainen kauhukuva mieleen, että pariskunta on jossain herännyt yhdessä ja nyt on muutakin puuhaa kuin puhelimen katselu... Eikä. Miehen mainitsema kaveri on sellainen, jonka luona mies aina sanoo olevansa jos ei ole tullut kotiin, tai hän tulee vasta pari tuntia baarin sulkemisen jälkeen.
Kuten sanottua, olen kyllä viime syksystä lähtien miettinyt eroa. Rakastan miestäni, ja mielestäni olemme todella hyvä pari näitä kännireissuja lukuunottamatta. Mieheni on hellä, hauska, hyvännäköinen ja teemme yhdessä asioita, kuten jo mainitsemani ravintolassa syömiset, leffat, teatterireissut... Mutta nämä yhteiset tekemiset ovat nyt jääneet jatkuvasti vähemmälle kavereiden viedessä yhä enemmän hänen aikaansa. Olen miettinyt onko minussa itsessäni jotain vikaa, vai onko vika tosiaan kokonaan miehessä. Nalkutan kyllä kotitöistä, ruuan laittamisesta yms., koska mielestäni joudun tekemään liikaa asioita yksin miehen viettäessä arki-illat kuntosalilla ja viikonloput kavereiden kanssa. On tietysti tärkeää hoitaa kuntoaankin, mutta olisi kiva ehtiä itsekin useammin esim. lenkille tai jumppaan, mutta pakkohan minun on ruokaakin laittaa että saan jotain syötyä, koska mies tulee niin myöhään kotiin.
Mielestäni viikonloppureissut lähtivät käsistä, kun olin lukuvuoden 2013-2014 opiskelijavaihdossa. Tällöin mieheni asui kodissamme yksin ja vietti ymmärrettävästi paljon aikaa kavereidensa kanssa. Hän kuitenkin kävi luonani vuoden aikana kolme kertaa ja minä kävin kerran Suomessa, ja mielestämme parisuhteessamme ei ollut mitään muuta vikaa kuin välimatka. Suomeen palattuani "poikamieselämä" on kuitenkin jäänyt päälle. Toki mies kävi paljon ulkona ennen vaihtovuottanikin, mutta ei sentään joka viikonloppu kuten nyt. Vaihtovuosikin kliseisesti mielletään biletykseksi, jota toki harrastinkin, mutta mieheni oli silti useammin viihteellä kuin minä.
En nyt kaipaisi mitään parisuhdedraamaa, koska minulla on ollut terveysongelmia. Sairastin vaihdossa kaksi veritulppaa, jotka luultavasti johtuivat e-pillereistä. Olen siis nuori, tupakoimaton, normaalipainoinen ja muuten terve nainen, joka vain yllättäen sai kaksi veritulppaa. Tulppien takia jouduin lopettamaan e-pillerit, ja siitä asti olemme mieheni kanssa käyttäneet kondomia. Hän on vakuuttanut minulle ettei haittaa vaikken enää koskaan saakaan käyttää mitään hormonaalista ehkäisyä, mutta entä jos se haittaakin? Pillereiden lopettamisen takia sain myös aknen, joka nyt on kyllä saatu jo aisoihin. Jäljellä on enää aknearpia, jotka onneksi saa meikillä piiloon. Kuukautiseni ovat kuitenkin yhä täysin epäsäännölliset, ja saattavat kestää kolmekin viikkoa. Tämä kaikki on kyllä vaikuttanut itsetuntooni, ja ehkä miehenikin on kyllästynyt jatkuviin kuukautisiin, aknenaamaani ja kondomin käyttöön. Huoh, en edes tiedä liittyykö tämä avautuminen enää koko ketjun aiheeseen, mutta kunhan nyt purin sydäntäni.
AP
Ei ole mitään järkeä enää yrittää ja keskustella ja vääntää, kun se ei ole tuonut tulosta tähänkään mennessä. Ja sitäpaitsi, mies ei oikeasti edes rakasta, kun on valmis viettämään vapaa-aikansa ihan muuten kuin aloittajan kanssa. Mä en katselisi tuollaista enää yhtään pitempään, mies saisi lähteä jatkamaan elämäänsä ihan itsekseen.
Ai mies onkin jo 30, ei nuori. Ja suuttuu jos kyselee ihan aiheesta, sekin klassinen pettämisen merkki.
En jäisi katselemaan.
Tiedän pari tuollaista tapausta ystäväpiiristäni ja ei ole muutosta tapahtunut lapsen/lapsien myötä ja valitettavasti myös toisia naisia on pyörinyt kuvioissa aina. No, eihän se nyt mitään miehestäsi kerro, mutta mitä ihmettä tekee noin itsekeskeisellä miehellä..