Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies ei vieläkään tullut baarista kotiin

Vierailija
08.02.2015 |

Hei!

 

Heräsin äsken ja huomasin, että avomieheni ei vieläkään ole tullut poikien baarireissulta kotiin. Kello on kuitenkin kohta jo seitsemän. En ole ennen tehnyt AV:lle aloituksia mutta nyt kysyisin teiltä, että mitä tekisitte vastaavassa tilanteessa? Kotiin tuleminen vasta aamuisin alkaa jo olla lähes jokaviikonloppuinen rutiini. Itse en oikein tykkää baareissa notkua, mutta ymmärrän kyllä, että mieheni haluaa käydä kavereidensa kanssa ulkona. Mutta en oikein jaksa enää sitä, että poikien reissuille lähdetään mahdollisesti jo lauantaina päivällä ja kotiin saavutaan sunnuntaiaamuisin vasta 6-7 aikaan. Asumme muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta, ja käveltenkin kotimatkaan menee vain puolisen tuntia.

 

Kaiken lisäksi olen itse ollut koko viikonlopun kuumeessa ja minusta olisi ollut kivaa, jos mieheni olisi jäänyt kanssani kotiin esim. elokuvia kuumeessa. Emme ehdi arkisin viettää paljonkaan aikaa yhdessä, koska opiskelu ja gradun kirjoittaminen vievät tällä hetkellä suuren osan ajastani. Mieheni toki käy jo töissä. Siksikin haluaisin viettää hänen kanssaan enemmän aikaa näin viikonloppuisin. Olemme jo keskustelleet ja riidelleet moneen kertaan näistä baarireissuista, mutta mikään ei muutu. Mieheni ei edes ilmoita mitään, kun ilta venähtää näin pitkäksi. Hän ei usein aamuöisin vastaa puhelimeenkaan vaikka yrittäisin soittaa ja kysellä missä hän menee.

 

Mieheni on lapsirakas ja toivoo ainakin kahta lasta. Olen sanonut hänelle, etten voi ajatellakaan hankkivani lapsia, kun hän riekkuu viikonloppuisin aamuun asti baarissa. Hän on vain todennut muuttavansa tapansa heti, jos lapsia tulisi. En vain itse jaksa uskoa siihen.

 

Taustatietona kerrottakoon, että olemme olleet jo seitsemän vuotta yhdessä. Mistään ihan tuoreesta parista ei siis enää ole kyse. En pysty koskaan viikonloppuisin nukkumaankaan kovin hyvin, koska aina vain mietin missä se mieheni taas mahtaa pyöriä.

 

Joten mitä itse tekisitte vastaavassa tilanteessa? Tai herättääkö tämä muuten jotain ajatuksia?

Kommentit (204)

Vierailija
101/204 |
08.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 14:54"][quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 14:47"]

Ap hoi! Miten keskustelu meni?

[/quote]

Ap on varmaan ihan säleinä ja tuskin ekaksi tulee tänne päivittämään tilannetta. Tai sitten mies yrittää hurmata ja on vienyt ap:n lounaalle...
[/quote]

Tai siellä on heti menty sänkyyn ja ap ei tohdi tulla palstalle.

Vierailija
102/204 |
08.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 15:02"]Miehesi on juoppo. Alkoholismi on etenevä sairaus...
[/quote]
Ja pahinta on se, ettei alkoholisti myönnä sitä itselleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/204 |
08.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei jumaliste, miksi olet moisen miehen kanssa? Hän ei selvästikään välitä sinusta tuon taivaallista ja vaikuttaa muutenkin tosi kypsymättömältä kakaralta. Kertomasi perusteella todennäköisesti myös pettää sinua noilla reissuillaan (ainakin osalla niistä satavarmasti).

Vierailija
104/204 |
08.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuleekohan AP enää kertoo miten meni. Haluisin tietää. Ihan sama mitä AP ikinä päättikkään jatkosta, niin haluisin tietää miten mies käyttäytyi ja otti asian.

Vierailija
105/204 |
08.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP tässä. Olen nyt matkalla vanhempieni luo ison matkalaukun kanssa. Juteltiin miehen kanssa, luettiin ketjua ja molemmat itkettiin. Mies vannoi ettei ole pettänyt minua, vaan oikeasti aina ollut kaverinsa luona. Hän myös vakuutti ymmärtävänsä miltä minusta on tuntunut, kun hän on vain ollut kavereidensa kanssa ja jättänyt minut yksin. Mies silti sanoi, että myös hän on jo pidemmän aikaa ajatellut olisiko ero parempi vaihtoehto. Minähän siis olisin ollut valmis jatkamaan suhdetta, jos vain jatkuva biletys loppuisi. Mutta miehen mielestä ollaan liian erilaisia ja halutaan eri asioita.

 

Tuntuu tosi pahalta. Oon ihan palasina. En ole koskaan ennen eronnut, ja nyt kyseessä on vielä näin pitkä suhde. Tuntuu että vuodet ovat menneet hukkaan, enkä ikinä enää löydä itselleni miestä. Kaikenlisäksi ollaan kotoisin pieneltä paikkakunnalta nykyisen asuinkaupunkimme lähistöltä, ja pian sielläkin alkavat juorut levitä. En kestä.

 

AP

Vierailija
106/204 |
08.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi ei, ap. Halaus sulle. En osaa oikein muuta sanoa. Miehen olis pitänyt päästää sut jo menemään aiemmin jos kerran on noin ajatellut pitempään eikä kohdella sua huonosti.
Kuten joku muukin täällä on todennut, vaikutat fiksulta ja kivalta ihmiseltä. Ja ansaitset takuulla parempaa kohtelua kuin mitä olet saanut!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/204 |
08.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Päivä kerrallaan.

Ja ihan sama mitä MUUT ajattelee.

Ja mikä tämä 7 vuotta nyt hukkaan olisi mennyt sillä sehän on juurikin sitä elämää ja varmasti suhteeseen mahtui paljon hyviäkin hetkiä.

Vanha sananlaskukin sanoo että on parempi rakastaa ja menettää kuin ettei olisi rakastanut ollenkaan.

Kaikella on tarkoituksensa!

Vierailija
108/204 |
08.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 16:40"]AP tässä. Olen nyt matkalla vanhempieni luo ison matkalaukun kanssa. Juteltiin miehen kanssa, luettiin ketjua ja molemmat itkettiin. Mies vannoi ettei ole pettänyt minua, vaan oikeasti aina ollut kaverinsa luona. Hän myös vakuutti ymmärtävänsä miltä minusta on tuntunut, kun hän on vain ollut kavereidensa kanssa ja jättänyt minut yksin. Mies silti sanoi, että myös hän on jo pidemmän aikaa ajatellut olisiko ero parempi vaihtoehto. Minähän siis olisin ollut valmis jatkamaan suhdetta, jos vain jatkuva biletys loppuisi. Mutta miehen mielestä ollaan liian erilaisia ja halutaan eri asioita.

 

Tuntuu tosi pahalta. Oon ihan palasina. En ole koskaan ennen eronnut, ja nyt kyseessä on vielä näin pitkä suhde. Tuntuu että vuodet ovat menneet hukkaan, enkä ikinä enää löydä itselleni miestä. Kaikenlisäksi ollaan kotoisin pieneltä paikkakunnalta nykyisen asuinkaupunkimme lähistöltä, ja pian sielläkin alkavat juorut levitä. En kestä.

 

AP
[/quote]

Piut paut juoruille. Elämä on lyhyt muiden puheiden miettimiseen. Iso voimahalaus sinulle! Taidan ottaa tästä nyt neuvon itselle ja jutella itsekin miehen kanssa. Voimia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/204 |
09.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos. <3

 

AP

Vierailija
110/204 |
09.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asuin muinoin serkkuni kanssa kolmiossa, molemmat käytiin töissä ja se tuli yhtä halvaksi kuin yksiö mutta oma sauna oli plussaa ja sukulaisvierailut ei haitanneet ollenkaan..... Etsi kimppakämppis! Edelleen serkun kanssa bestiksiä ollaan.

terv. 185

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/204 |
09.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 11:39"]Täältäkin tuhannesti voimia ihanalle AP:lle!
Niinkuin joku aiemmin sanoi, mies ei vielä itse tajua millaisen kultakimpaleen menetti!
Menetys on hänen, ei sinun <3
[/quote]

Jotkut tajuaa toisen arvon vasta, kun sen menettää... Näin, jos pitää toista ja toisen antamaa hyvyyttä itsestäänselvyytenä... Sellaisia ihmiset valitettavasti on.

Vierailija
112/204 |
09.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos kaikille ihanille, jotka vieläkin jaksatte tähän ketjuun kommentoida. Fiilis ei ole juuri nyt ihan parhaasta päästä. Pitäisi varmaan alkaa asuntoasioita selvittelemään, mutten yhtään tiedä miten saisin itselleni (lähinnä kukkarolleni) sopivan asunnon. Asun suositulla opiskelupaikkakunnalla ja edullisia yksiöitä ei vain ole. Olen tullut ihan ok toimeen asuessani miehen kanssa, koska olemme tietysti maksaneet vuokran yhdessä. Nyt rahan meno sitten kasvaakin ihan hurjasti. Käyn myös oman alani töissä kerran viikossa toisella paikkakunnalla, jonne olen kulkenut mieheni autolla, koska omaa minulla ei ole. Työaikani ovat sellaiset, että bussilla kulkeminenkin on silkka mahdottomuus. Nyt en esimerkiksi tiedä, miten pääsen taas tällä viikolla töihin. Voi kurjuus. :( 

 

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/204 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ero oli kannaltasi varmasti paras ratkaisu, vaikka nyt tuntuisikin kurjalta. Olen myös täysin varma, että entisesi on pettänyt sinua ja todennäköisesti myös jo löytänyt uuden, piti sinua varalla. Niin munattomalta äijältä kuulostaa! Löydät varmasti jonkun arvoisesi, kuulostat fiksulta naiselta!

Vierailija
114/204 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 20:49"]

Miten menee AP? :)

[/quote]

 

AP tässä. Tulin kurkkaamaan ketjua ja oli hauska huomata, että täällä vieläkin huolehditaan minusta. Ihanaa. :) 

 

Tällä hetkellä olo on hirveän surullinen ja purskahdankin vähän väliä itkuun, mutta samalla olen toiveikas. Olemme nyt mieheni (tai siis ex-mieheni) kanssa sopineet, että minä jään tähän yhteiseen vuokra-asuntoomme ja hän ostaa itselleen oman asunnon. Vuokrahan tässä on liian suuri opintotuella maksettavaksi, mutta ajattelin nostaa opintolainaa jotta saan vuokran maksettua. Viisaintahan olisi varmasti muuttaa itsekin pois vaikka yksiöön, mutta opintojani on enää reilu vuosi jäljellä, enkä sen takia haluaisi luopua tästä ihanasta asunnosta. Mies on kertonut syyksi kaikille yöjuoksuilleen, ettei hän enää vähään aikaan ole rakastanut minua. Tunteet ovat kuulemma näin pitkässä suhteessa jo viilenneet. Se oli ihan hirveää kuultavaa ja olenkin vielä henkisesti ihan palasina. Mies viettää nyt suurimman osan ajastaan oman isänsä luona, ja toivonkin, että hän saisi mahdollisimman pian oman asunnon ja hakisi tavaransa pois. Vasta sitten pystyn kunnolla aloittamaan uutta omaa elämääni. On vain kamalan kurjaa, että mies on myös paras ystäväni. Nyt siis menetän samalla sekä kihlattuni että parhaan ystäväni. Häätkin meillä on jo ollut suunnitteilla, kuten myös omakotitalon rakentaminen. Olemme näitäkin suunnitelleet yhdessä ihan viime viikkoinakin, joten miehen tunteiden viilentyminen tuli minulle täysin yllätyksenä. Luojan kiitos emme ole vielä ehtineet naimisiin tai ottamaan suurta asuntolainaa. 

 

Oloni on myös toiveikas sen takia, että opintojeni päätyttyä olen vapaa lähtemään mihin haluan. Olen aina haaveillut Lapissa tai Itä-Suomessa asumisesta, mutta mieheni ei koskaan ole suostunut siihen, että muuttaisimme edes vähäksi aikaa jommalle kummalle alueelle. Mutta nyt ilman miestäni voinkin tehdä ihan mitä haluan! Hän ei myöskään ole suostunut hankkimaan kissaa josta olen jo kauan haaveillut, mutta nyt voin tehdä senkin. Pelkään silti, että minulla tulee olemaan yksinäistä. Onneksi minulla on paljon läheisiä ystäviä. Mutta eivät ystävät silti korvaa oman rakkaan läheisyyttä ja kaikkia niitä yhdessä koettuja hetkiä. 

 

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/204 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

<3
Ps. Jos niin päätät niin tervetuloa itä-suomeen. :)

Vierailija
116/204 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joko on tullut kotiin?

Vierailija
117/204 |
08.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entinen suhteeni oli tuollainen, siksi onkin nyt entinen suhde. Nykyinen mies on ihan eri maata. 

Vierailija
118/204 |
08.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on lähes joka viikonloppuista, niin sanoisin miehelläsi olevan alkoholiongelma. Ei se muutu.

Vierailija
119/204 |
08.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toisessa kappaleessa pitäisi siis lukea *esim. elokuvia katsomaan.

 

AP

Vierailija
120/204 |
08.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

SOON TÄÄLLÄ