Puolison lapsi edellisestä liitosta

Ajjai sentään kun nousee muistot mieleen!

Aikoinaan asuin liitossa, jossa miesystävän 20-vee kotijumittaja asui samassa talossa, omakotitalon kellarissa.

Eli oleskeli, pelaili, haisi, muhitti siellä sohvalla ja sängyllä. Ei osallistunut tietty mihinkään, eikä tehnyt elettäkään että olisi lähtenyt myöskään elämässään mihinkään suuntaan.

Nukkui (kait) päivät, ja yöllä piti saada syötävää: heräsin joka stanan yö siihen mikron ääneen!? Meinasin räjähtää, enkä enää saanut unta kunnolla ja aamusta sitten töihin vaan.

Jos olisi mitattu jotkut stressitasot tai vaikkapa adrenaliini, niin ne arvot oli varmaan tapissa.

Miehen mielestä ei voi painostaa , eikä voi sanoa, ja että kyllä se siitä sitten.. joskus.

En jäänyt odottelemaan, että jokln muutos olisi tapahtunut. Paras päätös kaiken kaikkiaan.

On olemassa myös ihmisryhmä : rajattomat. Niihin ei säännöt ja sääntöjen jankkaamiset auta. Vaikka olisit tehny asiat selväks tuhat kertaa. 

Ja sehän ei ole kenenkään muun vika , kuin tämän kyseisen rajattoman ihmisen. Taustalla usein jonku persoonallisuushäiriö tai neurologinen juttu.

Miksi olisi liian myöhäistä, jos tämä aikuinen tulisi myöhemmin ymmärtämään, ettei ole käyttäytynyt asiallisesti nuorempana, ihan teininä itse asiassa? Ihan ydinperheissäkin teinit ovat usein melko vähän kiinnostuneet tekemään kotitöitä ja se, että teini-iässä kokee sen, että perheeseen tulee vielä uusi lapsi on aina melko hankalaa, etenkin uusperhetilanteessa. Teini tuntee joutuneensa syrjään ja "on noloa" että iskä on saanut uuden vauvan uuden naisen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä ei ole lapsi vaan aikuinen ihminen. Vaikka hän tulee "kotiin" käymään, niin se ei ole enää hänen kotinsa.

Joten hänen on eklettävä niillä säännöillä, millä teillä eletään. Jos hiippaiee yällä ulkona , niin menköön sitten omaan kotiinsa nukumaan. Miksi annatte tehdä noin? Ettekö osaa asettaa AIKUISELLE ihiselle rajoja?

Antaisitteko kavereidenne toimia noin? Aivan, ette. EI se aikuinen "lapsi" ole sen kummempi, jonka annetaan rellestää miten huvittaa.

Käskette sen lojumasta omaan kämppäänsä.  Varsinkin, jos ei osaa edes alkeelliisa käytöstapoja. 

Nyt on kyse MIEHEN aikuisesta lapsesta. Hän on ainoa, joka voi sopia pelisäännöistä, ei ap. Ap voisi kohdistaa valituksen oikeaan osoitteeseen eli miehelle, ei palstalle tai miehen lapselle.

Ei ole väliä, kenestä lapsi on peräisin. Ongelma on naisen, eikä kukaan ymmärrä kuinka häiritsevänä tai loukkaavana hän lapsen käytöksen kokee. Tai ei usko perusteluja, hänen ajatellaan liioittelevan ilkeyttään tai jotain, höpsöä heikkouttaan. Hänet kuitenkin tulisi ottaa tosissaan. Ehkä miehellä on vahva äiti... ja hän tietämättään halveksuu heikkoutta naisessa. Siksi ei ota tosissaan, vaikka pitäisi.

-eri

Ap, kuinka paljon muuten pystyt vaikuttamaan perheessä asioihin? Mitä tapahtuu, jos olet miehesi kanssa jostakin eri mieltä?

Mies ei ole vuosien mittaan pitänyt huolta siitä, että asiat hoituisivat mielesi mukaan, ap. Hän muka sovittelee - mutta ei hoida asiaa loppuuna asti. Onko hänellä etäiset välit lapseensa? Lapsi kuitenkin yhä asuu teillä toisinaan. Minusta kuulostaa siltä, että mies pitää sinua nipottajana, eikä siksi vaadi lapselta mitään. Toivominen ja vaatiminen ovat kaksi täysin eri asiaa!

Minulla särähti korvaan tuo Ap:n pahamieli kun ei edes ko lapsi kiitosta sanonut. On aika lapsellista edes muistaa tai ajatella tuollaista.Hyvä ettei kiittänytkään, koska sinähän annoit ne hänelle vain sen vuoksi että pääsisit eroon hänestä. Et hyvää hyvyyttäsi. Muista se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä ei ole lapsi vaan aikuinen ihminen. Vaikka hän tulee "kotiin" käymään, niin se ei ole enää hänen kotinsa.

Joten hänen on eklettävä niillä säännöillä, millä teillä eletään. Jos hiippaiee yällä ulkona , niin menköön sitten omaan kotiinsa nukumaan. Miksi annatte tehdä noin? Ettekö osaa asettaa AIKUISELLE ihiselle rajoja?

Antaisitteko kavereidenne toimia noin? Aivan, ette. EI se aikuinen "lapsi" ole sen kummempi, jonka annetaan rellestää miten huvittaa.

Käskette sen lojumasta omaan kämppäänsä.  Varsinkin, jos ei osaa edes alkeelliisa käytöstapoja. 

Nyt on kyse MIEHEN aikuisesta lapsesta. Hän on ainoa, joka voi sopia pelisäännöistä, ei ap. Ap voisi kohdistaa valituksen oikeaan osoitteeseen eli miehelle, ei palstalle tai miehen lapselle.

Ei ole väliä, kenestä lapsi on peräisin. Ongelma on naisen, eikä kukaan ymmärrä kuinka häiritsevänä tai loukkaavana hän lapsen käytöksen kokee. Tai ei usko perusteluja, hänen ajatellaan liioittelevan ilkeyttään tai jotain, höpsöä heikkouttaan. Hänet kuitenkin tulisi ottaa tosissaan. Ehkä miehellä on vahva äiti... ja hän tietämättään halveksuu heikkoutta naisessa. Siksi ei ota tosissaan, vaikka pitäisi.

-eri

Tuo tarina voi olla tosi, tai sitten vain tarina, jolla ei ole todellisuuspohjaa.

Ainut fakta tässä on se, että mies on ainoa, joka voi sopia pelisäännöistä.

Eri

Eli mieheni oli eronnut 4 vuotta aikaisemmin ja elänyt yksin ennen tapaamistani, en liittynyt siis eroon millään lailla. Kun tapasimme, mieheni kertoi ja myös kaikin tavoin osoitti, että hän oli siitä todella onnellinen ja kiitollinen, siis siitä että elämä meidät ohjasi yhteen. Samoin itse olin ihmeissäni, että näin onnellinen liitto ja ihana mies on olemassa ja että näin suuri rakkaus voi välillämme syttyä. Aluksi kaikki sujui hyvin ja tämä lapsikin vaikutti hyväksyvän tilanteen, toki silloin emme vielä asuneet yhdessä ja suhde oli tapailua, joskin, vakaata, säännöllistä ja jatkuvaa. Mutta kun suhde syveni ja viimeistään sitten kun yhteenmuutto ja yhteinen lapsi tuli kuvioon lapsen käytös muuttui.

Mieheni on asettanut rajoja lapselleen ja tästä on tullut yhteenottoja heidän välillään, tämä ei kuitenkaan ole muuttanut mitään lapsen käytöksessä ja nämä yhteenotot päättyvät yleensä siihen, että mies säälii lasta joka sitten aina selittelee miksi on mitäkin tehnyt. Esim lähtenyt yöllä jonnekin, koska juuri silloin on hänen parhaan ystävänsä syntymäpäivä yms. Ja minäkin jo alan sitten sääliä tätä lasta.

Ja kyllä tilanne on jo vaikuttanut omaan elämääni ja siihen miten koen esimerkiksi tämän vauva ajan. Hän on käytöksellään pilannut monet perhejuhlat ja koko vauva aika on nyt värjäytynyt joukoksi muistoja tästä surusta mitä tunnen hänen käytöksestään.

En tiedä miten pystyn hänelle ikinä antamaan tämän anteeksi ja unohtamaan, vaikka hän jonakin päivänä tajuaisikin mitä on tehnyt. Luulen, että tämä tuhoaa perheemme.

Porttikielto, jos ei osaa käyttäytyä. Isä tavatkoon aikuista lastaan muualla, vaikka sen aikuisen lapsen luona.

Vierailija kirjoitti:

Eli mieheni oli eronnut 4 vuotta aikaisemmin ja elänyt yksin ennen tapaamistani, en liittynyt siis eroon millään lailla. Kun tapasimme, mieheni kertoi ja myös kaikin tavoin osoitti, että hän oli siitä todella onnellinen ja kiitollinen, siis siitä että elämä meidät ohjasi yhteen. Samoin itse olin ihmeissäni, että näin onnellinen liitto ja ihana mies on olemassa ja että näin suuri rakkaus voi välillämme syttyä. Aluksi kaikki sujui hyvin ja tämä lapsikin vaikutti hyväksyvän tilanteen, toki silloin emme vielä asuneet yhdessä ja suhde oli tapailua, joskin, vakaata, säännöllistä ja jatkuvaa. Mutta kun suhde syveni ja viimeistään sitten kun yhteenmuutto ja yhteinen lapsi tuli kuvioon lapsen käytös muuttui.

Mieheni on asettanut rajoja lapselleen ja tästä on tullut yhteenottoja heidän välillään, tämä ei kuitenkaan ole muuttanut mitään lapsen käytöksessä ja nämä yhteenotot päättyvät yleensä siihen, että mies säälii lasta joka sitten aina selittelee miksi on mitäkin tehnyt. Esim lähtenyt yöllä jonnekin, koska juuri silloin on hänen parhaan ystävänsä syntymäpäivä yms. Ja minäkin jo alan sitten sääliä tätä lasta.

Ja kyllä tilanne on jo vaikuttanut omaan elämääni ja siihen miten koen esimerkiksi tämän vauva ajan. Hän on käytöksellään pilannut monet perhejuhlat ja koko vauva aika on nyt värjäytynyt joukoksi muistoja tästä surusta mitä tunnen hänen käytöksestään.

En tiedä miten pystyn hänelle ikinä antamaan tämän anteeksi ja unohtamaan, vaikka hän jonakin päivänä tajuaisikin mitä on tehnyt. Luulen, että tämä tuhoaa perheemme.

Hyvä, että tarkensit tilannetta.

Sinulla on rankkoja ajatuksia... Siitä, että ko. henkilö tuhoaisi perheesi. 

Oletko varma, että lapsen asenne muuttui, vai toivatko uudet olosuhteet sen vain esille?

"Asetti rajoja" kuulostaa huolestuttavalta. Aivan kuin henkilön kanssa ei olisi keskusteltu, tai hän välittäisi... häntä olis vain uhkailtu, saneltu säännöt tms. Ei viittaa yhteisymmärrykseen. Ja mikä tärkeintä, rajat eivät olletkaan rajoja: ne oli tiukkaan sävyyn esitettyjä toiveita! Säännöt ilamn ehtoja ovat pelkkiä toiveita. 

Säälistä voitte syyttää vain itseänne. Älkää moittiko "lasta" siitä, ettei hän täytä toiveitanne sillä hänellä on joskus omatkin toiveensa. Todellisuudessa teillä EI ole sääntöjä.

Ehkä tunnet pettymystä miestäsi kohtaan, kun hän ei kykene huolehtimaan perheen säännöistä; yksin et siihen kykene. Mies vain näyttelee olevansa puolellasi, mutta todellisuudessa ei välitä huolehtia jaksamisestasi. (Kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää.) Vetääkö hän sinua höplästä? Pelaa aikaa, vuosia.

Miten lapsen äiti suhtautuu uuteen lapseen? Erään lapsen äiti kertoi isänsä luona asuvalle lapselleen, kun isän luo muuttanut naisystävä tuli raskaaksi, että tuleva lapsi muka sotisi perintöoikeutta vastaan. Äidin ajatuksena oli, että jokainen uusi lapsi veisi murto-osan hänen lapsensa tulevasta perinnöstä, eikä uusia lapsia näin ollen olisi suotavaa saada; sabotoimalla perheonnea, perheluku kenties jäisi pienemmäksi? Huom. tämä tulkinta on hyvin villiä spekulointia, mutta varmasti maailmalla joskus tapahtunutta.

Joka tapauksessa, oletko kääntänyt pettymyksesi miehesi kyvyttömyydestä puolustaa sinua, vihaksi lasta kohtaan ja jopa ero-toiveiksi. Sinun olisi hyvä olla vaativampi MIEHESI suhteen...

Jos miehellä on vaikeuksia pitää säännöt mielessään, kun toinen vähän selittelee... Olisiko HÄNELLE asetettava rajat.

Onko jokin syy, miksi uskot, että miehen lasta pätkääkään kiinnostaisi sinun poistumisesi? Isin tyttis ei suoraan sanoen kiinnosta normaali-ihmisiä pätkääkään, tervemenoa. Ai niin, sähän rakastat sitä kuin maailmaasi tai jotain, *oks*.

Miten saisit tilanteen muuttumaan sellaiseksi, ettei mielenrauhan säilyminen ole kiinni väittelyistä? Se jatkuva uhka, että joku tulee kotiisi loukkaamaan tunteitasi, eikä miehestä ole suojelijaksi... vaikka olet vastuussa pienen vauvanne hyvinvoinnista, on varmasti todella stressaavaa. Ongelmana on se jatkuva uhka. Mitä sille voisi tehdä? Suurin ongelma on ehkä mies, ei lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Eli mieheni oli eronnut 4 vuotta aikaisemmin ja elänyt yksin ennen tapaamistani, en liittynyt siis eroon millään lailla. Kun tapasimme, mieheni kertoi ja myös kaikin tavoin osoitti, että hän oli siitä todella onnellinen ja kiitollinen, siis siitä että elämä meidät ohjasi yhteen. Samoin itse olin ihmeissäni, että näin onnellinen liitto ja ihana mies on olemassa ja että näin suuri rakkaus voi välillämme syttyä. Aluksi kaikki sujui hyvin ja tämä lapsikin vaikutti hyväksyvän tilanteen, toki silloin emme vielä asuneet yhdessä ja suhde oli tapailua, joskin, vakaata, säännöllistä ja jatkuvaa. Mutta kun suhde syveni ja viimeistään sitten kun yhteenmuutto ja yhteinen lapsi tuli kuvioon lapsen käytös muuttui.

Mieheni on asettanut rajoja lapselleen ja tästä on tullut yhteenottoja heidän välillään, tämä ei kuitenkaan ole muuttanut mitään lapsen käytöksessä ja nämä yhteenotot päättyvät yleensä siihen, että mies säälii lasta joka sitten aina selittelee miksi on mitäkin tehnyt. Esim lähtenyt yöllä jonnekin, koska juuri silloin on hänen parhaan ystävänsä syntymäpäivä yms. Ja minäkin jo alan sitten sääliä tätä lasta.

Ja kyllä tilanne on jo vaikuttanut omaan elämääni ja siihen miten koen esimerkiksi tämän vauva ajan. Hän on käytöksellään pilannut monet perhejuhlat ja koko vauva aika on nyt värjäytynyt joukoksi muistoja tästä surusta mitä tunnen hänen käytöksestään.

En tiedä miten pystyn hänelle ikinä antamaan tämän anteeksi ja unohtamaan, vaikka hän jonakin päivänä tajuaisikin mitä on tehnyt. Luulen, että tämä tuhoaa perheemme.

Minulla on aikuinen poika, joka käyttäytyy vähän samalla tapaa. Hän on nepsy-tapaus, eikä heille mene kaaliin säännöt samalla tavalla kuin normilapselle. Eli voi olla, että tuo lapsi vain on tuollainen, ja sen kanssa joudut elämään.

Miksi lapsi pyörii teillä, vaikka hänellä on omakin kämppä?

Minä olen myös tämän oman lapseni ohjannut elämään omillaa. Joskus hän haluaisi jäädä yöksi meille, mutta ohjaan hänet takaisin omaan kotiinsa, siitä ei tule mitään, että hän tulee sekoittamaan meidän oman elämämme.

Eli ongelma on se, että mies ei kykene olemaan vastuussa säännöistä. Sääli estää.

Ap, miehen mielestä lapsen perustelut ovat sinun mielenrauhaasi tärkeämpiä.

Onko miehellä jotain vaikeuksia hahmottaa kokonaisuuksia? Onko hän sovinisti?

Se on totta, että lapsi ei välttämättä "riko" toiveita (aiheuta pettymystä) ilkeyttään; hän ei vain osaa ajatella toisen puolesta. Sitä voi olla vaikea käsittää, mutta on mahdollista, että hän ei todellisuudessa ymmärrä tilanteita toisen näkökulmasta. Mikään keskustelu ei sitä muuta.

Kukaan perheessä ei kanna vastuuta toisen hyvinvoinnista?

Vierailija kirjoitti:

Porttikielto, jos ei osaa käyttäytyä. Isä tavatkoon aikuista lastaan muualla, vaikka sen aikuisen lapsen luona.

Onko asunto miehenkin koti vai pelkästään vaimon?

Mistä lähtien vaimo on määrännyt, että isä ei saa tavata aikuista lastaan omassa kotonaan? Että on ihan ok, että vaimo päättää yksin kodin käytöstä eikä miehellä ole sananvaltaa?

Järkyttävää, millaisia asenteita.

Miten olisi parisuhdeterapia. Pitää kyllä olla halu löytää oikeat kysymykset.