Puolison lapsi edellisestä liitosta

"Miksi lapsi pyörii teillä, vaikka hänellä on omakin kämppä?"

No miksi ei, kun hänet on totutettu siellä elämään kuin hotellissa huonepalvelulla mutta ilmaiseksi.

Lasta et voi muuttaa. Joten älä tuhlaa voimavarojasi miettimällä, millaisia sääntöjä haluaisit häneen soveltaa. Keskity yhteistyöhön miehesi kanssa - mutta koska hän ei halua/osaa huolehtia perheen hyvinvoinnista tämän asian suhteen, sinun tulee kylmän viileästi ohjata häntä.

Et sitten miettinyt asiaa ennen kun menit käytetyn miehen kanssa yhteen. Se tytärkin on ihminen, jos kohtelet häntä uhkana, sitä samaa sinullekin. Minkä ikäinen olet?

Johan se on nähty, että mieheen turvautuminen asiassa on pään hakkaamista seinään. Mies lässyttelee lapsen selityksiä ja pakottaa sinut niihin mukaan, mikä vain herättää sinussa hiljaista raivoa. Älä lähde mukaan sellaiseen lässyttelyyn.

Kiitos kommenteista! Ihan vain näiden mielipiteiden kuuleminen tuntuu auttavan, kyllä tämä palsta tulee tarpeen.

Olen yrittänyt pohtia onko uusi elämäntilanne vain tuonut nämä ongelmat esille ja kyllä varmasti myös siitä osittain on kyse. Pikkulapsi arjessa sitä toivoisi, että jokainen aikuinen ihminen edes siivoaisi omat jälkensä ja ehkä osallistuisi myös yhteiseen toimeen, jotta hommat saadaan tehtyä.

Meillä ei tosiaan taida olla selkeitä sääntöjä, mutta toisaalta tuntuu, että tämä aikuinen lapsi on sellainen henkilö, jota ei muita koskevat säännöt koske. Hän tekee mitä lystää ja keksii aina keinon kiertää ohjeet ja kiellot.

En ole juurikaan tekemisissä ex vaimon, eli lapsen äidin kanssa, mutta olen kuullut yhteisiltä ystäviltä, että on minusta puhunut ikäviä asioita jossain illanvietossa. On ilmeisesti jotain kaunaa vaikkei meillä pitäisi minun mielestäni olla mitään sen kummempaa tekemistä keskenämme. En tosiaan liity eroon millään lailla ja ilmestyin kuvioihin vuosien päästä erosta. Tämäkin asia minua on mietityttänyt, onko osa tästä lapsen asenteen muutoksesta sieltä lähtöisin. Se tuntuu todella ikävältä ajatukselta, mutta mies ei tähän ajatukseen millään usko ja en ole sitä ajatusta sen kummemmin vienyt pidemmälle, koska toisaalta jos niin on, mitä asialle voi tehdä?

Mutta ei asiasta tarvitse riidellä. Tee vain itsellesi hyvin selväksi, miten saat kotirauhan. Mies ei sitä tule ikinä tekemään, ellet osaa häntä siihen hienovaraisesti ja itsevarmasti ohjata. Unohda tunteet, kun suoritat ohjauksen.

Vierailija kirjoitti:

Eli mieheni oli eronnut 4 vuotta aikaisemmin ja elänyt yksin ennen tapaamistani, en liittynyt siis eroon millään lailla. Kun tapasimme, mieheni kertoi ja myös kaikin tavoin osoitti, että hän oli siitä todella onnellinen ja kiitollinen, siis siitä että elämä meidät ohjasi yhteen. Samoin itse olin ihmeissäni, että näin onnellinen liitto ja ihana mies on olemassa ja että näin suuri rakkaus voi välillämme syttyä. Aluksi kaikki sujui hyvin ja tämä lapsikin vaikutti hyväksyvän tilanteen, toki silloin emme vielä asuneet yhdessä ja suhde oli tapailua, joskin, vakaata, säännöllistä ja jatkuvaa. Mutta kun suhde syveni ja viimeistään sitten kun yhteenmuutto ja yhteinen lapsi tuli kuvioon lapsen käytös muuttui.

Mieheni on asettanut rajoja lapselleen ja tästä on tullut yhteenottoja heidän välillään, tämä ei kuitenkaan ole muuttanut mitään lapsen käytöksessä ja nämä yhteenotot päättyvät yleensä siihen, että mies säälii lasta joka sitten aina selittelee miksi on mitäkin tehnyt. Esim lähtenyt yöllä jonnekin, koska juuri silloin on hänen parhaan ystävänsä syntymäpäivä yms. Ja minäkin jo alan sitten sääliä tätä lasta.

Ja kyllä tilanne on jo vaikuttanut omaan elämääni ja siihen miten koen esimerkiksi tämän vauva ajan. Hän on käytöksellään pilannut monet perhejuhlat ja koko vauva aika on nyt värjäytynyt joukoksi muistoja tästä surusta mitä tunnen hänen käytöksestään.

En tiedä miten pystyn hänelle ikinä antamaan tämän anteeksi ja unohtamaan, vaikka hän jonakin päivänä tajuaisikin mitä on tehnyt. Luulen, että tämä tuhoaa perheemme.

Eli mies eronnut 9v sitten ja ollut lapsensa kanssa kahden, sitten tulit sinä 5 v sitten jolloin nyt 20vuotias oli 15v, tapailitte ja muutitte yhteen. Nyt yhteinen lapsenne on 1/2vuotias. Eli miehen lapsella on ollut puoli vuotta aikaa sopeutua, nuori aikuinen ja taisit hyvissä ajoin lahjoittaa huonekalusi että pääsit eroon miehesi lapsesta? Anna olla. Keskity omaan lapseesi älä miehesi ja miehen lapsen väleihin. Oletkohan uuden tulokkaan pitänyt visusti kaukana sisarpuolestaan...Luulen minäkin että joku tuhoaa perheenne, mutta ei muualla asuva nuori aikuinen joka on pantu opettelemaan itsenäistymistä, yksin, ilman isänsä tukea, jo hyvissä ajoin. Ei ne huonekalut ole minkään arvoisia, olisi voinut pyytää isältä hommaamaan Ikeasta kamat.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista! Ihan vain näiden mielipiteiden kuuleminen tuntuu auttavan, kyllä tämä palsta tulee tarpeen.

Olen yrittänyt pohtia onko uusi elämäntilanne vain tuonut nämä ongelmat esille ja kyllä varmasti myös siitä osittain on kyse. Pikkulapsi arjessa sitä toivoisi, että jokainen aikuinen ihminen edes siivoaisi omat jälkensä ja ehkä osallistuisi myös yhteiseen toimeen, jotta hommat saadaan tehtyä.

Meillä ei tosiaan taida olla selkeitä sääntöjä, mutta toisaalta tuntuu, että tämä aikuinen lapsi on sellainen henkilö, jota ei muita koskevat säännöt koske. Hän tekee mitä lystää ja keksii aina keinon kiertää ohjeet ja kiellot.

En ole juurikaan tekemisissä ex vaimon, eli lapsen äidin kanssa, mutta olen kuullut yhteisiltä ystäviltä, että on minusta puhunut ikäviä asioita jossain illanvietossa. On ilmeisesti jotain kaunaa vaikkei meillä pitäisi minun mielestäni olla mitään sen kummempaa tekemistä keskenämme. En tosiaan liity eroon millään lailla ja ilmestyin kuvioihin vuosien päästä erosta. Tämäkin asia minua on mietityttänyt, onko osa tästä lapsen asenteen muutoksesta sieltä lähtöisin. Se tuntuu todella ikävältä ajatukselta, mutta mies ei tähän ajatukseen millään usko ja en ole sitä ajatusta sen kummemmin vienyt pidemmälle, koska toisaalta jos niin on, mitä asialle voi tehdä?

Ap, mikset vastaa kysymykseen siitä, miksi et keskustele miehesi kanssa ja miksi mies ei sovi lapsensa kanssa pelisäännöistä? Se on vain ja ainoastaan miehen tehtävä, ei sinun. Sinä et määrää, millaisilla säännöillä miehen lapsi käy teillä vaan miehesi.

Jos olet nykymenoon tyytyväinen, ainoa joka voi asiaan vaikuttaa on miehesi. Jos nykytila sopii hänelle, et voi asialle mitään. Kyse on teidän kahden välisestä ongelmasta.

Elävästi muistuu mieleeni suhteen yritys yksinhuoltajaäidin kanssa. 12-vuotias tytär heitti kapuloita suhteemme rattaisiin jatkuvasti.

Aina keksi uusia juttuja, millä sai meitä kiusattua. Päätin jo suhteemme alussa, että en puutu kasvatukseen mitenkään. Tilanne meni sellaiseksi, että saman katon alla en kyennyt lausettakaan sanomaan. Jos jotain sanoin, aina seurasi dramaattinen kohtaus. Naapuritkin valittivat ovien paukuttamisesta, jyskyttävästä kävelemisestä, musiikin luukuttamisesta, kirkumisesta ja huutamisesta... Minkäänlainen järkipuhe ei auttanut.

Ja ei, tyttärellä ei ollut mitään diagnoosia, adhd:ta tms. Äitinsä kanssa kaksin ollessaan oli kunnolla käyttäytyvä, koulussa menestyvä tunnollinen tyttö.

Ei auttanut mikään muu kuin yhteisellä päätöksellä päättää suhde. Ei siitä mitään tullut, vaikka tahtoa olikin.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista! Ihan vain näiden mielipiteiden kuuleminen tuntuu auttavan, kyllä tämä palsta tulee tarpeen.

Olen yrittänyt pohtia onko uusi elämäntilanne vain tuonut nämä ongelmat esille ja kyllä varmasti myös siitä osittain on kyse. Pikkulapsi arjessa sitä toivoisi, että jokainen aikuinen ihminen edes siivoaisi omat jälkensä ja ehkä osallistuisi myös yhteiseen toimeen, jotta hommat saadaan tehtyä.

Meillä ei tosiaan taida olla selkeitä sääntöjä, mutta toisaalta tuntuu, että tämä aikuinen lapsi on sellainen henkilö, jota ei muita koskevat säännöt koske. Hän tekee mitä lystää ja keksii aina keinon kiertää ohjeet ja kiellot.

En ole juurikaan tekemisissä ex vaimon, eli lapsen äidin kanssa, mutta olen kuullut yhteisiltä ystäviltä, että on minusta puhunut ikäviä asioita jossain illanvietossa. On ilmeisesti jotain kaunaa vaikkei meillä pitäisi minun mielestäni olla mitään sen kummempaa tekemistä keskenämme. En tosiaan liity eroon millään lailla ja ilmestyin kuvioihin vuosien päästä erosta. Tämäkin asia minua on mietityttänyt, onko osa tästä lapsen asenteen muutoksesta sieltä lähtöisin. Se tuntuu todella ikävältä ajatukselta, mutta mies ei tähän ajatukseen millään usko ja en ole sitä ajatusta sen kummemmin vienyt pidemmälle, koska toisaalta jos niin on, mitä asialle voi tehdä?

Ihan varmasti uusi elämäntilanne korostaa ongelmia - jolloin olisi entistä suurempi syy käyttäytyä kunnioittavasti.

Ulkopuolisena on tietysti helppo sanoa, että ellei ohjeita pysty noudattamaan, joistakin ohjeista olisi tehtävä sääntöjä; ellei sääntöjä kykene noudattamaan, voiko samassa talossa asua? Siis aikuinen ihminen, joka tulee asumaan kotiin, jossa pieni vauva... Ei tarvitse perustella, miksi epäkunnioittava käytös ei etenkään silloin sovi. Entä jos lapsen käytös on vain kyvyttömyyttä hallita toimintaansa? Sama lopputulos, kai, ellei sitten ole syytä ajatella lasta jotenkin vammaisena; että hän ei mahda mitään, eikä kyse ole siis henkilökohtaisesta piittaamattomuudesta tai jopa röyhkeydestä.

Mies ei ilmeisesti halua asettaa lapselle sääntöjä. Se tarkoittaisi, että hän mahdollisesti joutuisi asettamaan lapselle porttikiellon öisin. Voisiko porttikielto kuitenkin olla voimassa 1-3 vuotta, kun lapsi on pieni. Minusta se oli kohtuullista, ottaen huomioon tilanne kokonaisuutena.

Aiemman kirjoittajan piti kirjoittaa, että jos olet tyytymätön, vain mies voi asiaan puuttua. En saa lainattua omaa aiempaa tekstiäni...

Jos mies ei osaa kommunikoida lapsensa kanssa tai osaa sopia hänen kanssa pelisäännöistä, kyse on parisuhdeongelmasta. Ongelma ei ole miehen aikuinen lapsi vaan sinun ja miehen erimielisyys.

Huom. jos/kun juttelet miehen kanssa säännöistä, älä ajaudu sivuraiteille.  Sivuraiteille ajaudut, jos rupeat perustelemaan, miksi 20-vuotiaan käytös ei ole oikein, mistä se mahtaa johtua, tms. Pidä keskustelu neutraalina ja KESKITY siihen, mitä sillä haluat saavuttaa. Tavoitteesi on helppo vesittää, jos sorrut sivuraiteille. Jos mies käy sivuraiteilla, anna mennä, mutta älä sinä sitä tee.

Kyllä me paljon mieheni kanssa asiasta keskustelemmekin ja mieheni on yrittänyt pistää rajoja tälle lapselle. Ei vaan tunnu onnistuvan ja nyt minusta on alkanut tuntua ikävältä nähdä miten tämä lapsi pompottaa koko perhettä, isänsä mukaan lukien. Siksi en enää ole kyennyt miehelleni jokaisesta asiasta puhumaan, olen vain surullinen. Eli asia on alkanut monin eri tavoin vaikuttaa suhteeseemme. Ennen pystyimme puhumaan kaikista asioista maan ja taivaan välillä. Nyt tuntuu, etten vaan voi tästä asiasta välillä hänelle puhua.

Ja kyllä lapsi vei huonekaluni, ei toki kaikkia. Vain ne kalleimmat uusimmat ja ne jotka olisin voinut myydä. Esimerkiksi muutama vuosi vanha siisti ikean TV taso ei tietenkään kelvannut vaan ne mitkä eivät miellyttäneet häntä hän ostatti uutena isällään. Että juuri näin se meni. Ne kalliit uudet huonekalut, jotka olin ajatuksella hankkinut ja kovalla työllä maksanut kelpasi kyllä..ja kyllä ilman minkäänlaista kiitosta. Ja annoin hänen ihan hyvää hyvyyttäni valita, mutta jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt myydä kamat ja laittaa rahat uuden tulokkaan tilille.

Vierailija kirjoitti:

Aiemman kirjoittajan piti kirjoittaa, että jos olet tyytymätön, vain mies voi asiaan puuttua. En saa lainattua omaa aiempaa tekstiäni...

Jos mies ei osaa kommunikoida lapsensa kanssa tai osaa sopia hänen kanssa pelisäännöistä, kyse on parisuhdeongelmasta. Ongelma ei ole miehen aikuinen lapsi vaan sinun ja miehen erimielisyys.

kenen aiemman?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä me paljon mieheni kanssa asiasta keskustelemmekin ja mieheni on yrittänyt pistää rajoja tälle lapselle. Ei vaan tunnu onnistuvan ja nyt minusta on alkanut tuntua ikävältä nähdä miten tämä lapsi pompottaa koko perhettä, isänsä mukaan lukien. Siksi en enää ole kyennyt miehelleni jokaisesta asiasta puhumaan, olen vain surullinen. Eli asia on alkanut monin eri tavoin vaikuttaa suhteeseemme. Ennen pystyimme puhumaan kaikista asioista maan ja taivaan välillä. Nyt tuntuu, etten vaan voi tästä asiasta välillä hänelle puhua.

Ja kyllä lapsi vei huonekaluni, ei toki kaikkia. Vain ne kalleimmat uusimmat ja ne jotka olisin voinut myydä. Esimerkiksi muutama vuosi vanha siisti ikean TV taso ei tietenkään kelvannut vaan ne mitkä eivät miellyttäneet häntä hän ostatti uutena isällään. Että juuri näin se meni. Ne kalliit uudet huonekalut, jotka olin ajatuksella hankkinut ja kovalla työllä maksanut kelpasi kyllä..ja kyllä ilman minkäänlaista kiitosta. Ja annoin hänen ihan hyvää hyvyyttäni valita, mutta jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt myydä kamat ja laittaa rahat uuden tulokkaan tilille.

Tajuatko, miten kauhealta tekstisi kuulostaa? Todellinen karva tuli esille eli se, että miehen riiviö kilpailee oman kullannuppusi kanssa. Miehen lapsi onkin nyt vastenmielinen kilpailija omalle lapsellesi.

Turha heittäytyä marttyyriksi jostain huonekaluista. Jos olet antanut lahjaksi jotain, päätös on yksin sinun.

Tiedät hyvin, että kalustehankinnoissa avustaminen on täysin miehesi asia, ei sinun. Jos olet mennyt suostumaan epämieluisaan järjestelyyn, voit syyttää vain itseäsi. Jos kyse on miehesi ostoksista, voit syyttää miestä, et sitä hänen lastaan. Mies itse päättää lahjoituksistaan. Tulee vaikutelma, että syytät miehen lasta siitä että mies haluaa panostaa hänen hyvinvointiin.

Mitään marttyyrin kruunua on turha kerjätä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä me paljon mieheni kanssa asiasta keskustelemmekin ja mieheni on yrittänyt pistää rajoja tälle lapselle. Ei vaan tunnu onnistuvan ja nyt minusta on alkanut tuntua ikävältä nähdä miten tämä lapsi pompottaa koko perhettä, isänsä mukaan lukien. Siksi en enää ole kyennyt miehelleni jokaisesta asiasta puhumaan, olen vain surullinen. Eli asia on alkanut monin eri tavoin vaikuttaa suhteeseemme. Ennen pystyimme puhumaan kaikista asioista maan ja taivaan välillä. Nyt tuntuu, etten vaan voi tästä asiasta välillä hänelle puhua.

Ja kyllä lapsi vei huonekaluni, ei toki kaikkia. Vain ne kalleimmat uusimmat ja ne jotka olisin voinut myydä. Esimerkiksi muutama vuosi vanha siisti ikean TV taso ei tietenkään kelvannut vaan ne mitkä eivät miellyttäneet häntä hän ostatti uutena isällään. Että juuri näin se meni. Ne kalliit uudet huonekalut, jotka olin ajatuksella hankkinut ja kovalla työllä maksanut kelpasi kyllä..ja kyllä ilman minkäänlaista kiitosta. Ja annoin hänen ihan hyvää hyvyyttäni valita, mutta jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt myydä kamat ja laittaa rahat uuden tulokkaan tilille.

On ihan ymmärrettävää, tavallaan, että todellisuudessa mies ei halua asettaa lapselle ehtoja. Hän ei halua sääntöjä. Ei sääntöjä voi yrittää asettaa - ne joko asetetaan, tai niitä ei aseteta! Mies on kertonut lapselle selvästi ohjeet ja dotukset... ja esittelee sinulle "pistäneensä rajat," vaikka todellisuudessa hän on vain "pistänyt vahvat toiveet". On tärkeää, että ymmärrät tämän eron.

En näkisi, että lasta tarvitsee syyttää siitä, ettei hänen isänsä HALUA vaatia hänelle sääntöjä.

Sitä toivoisi, että omaisuuden antaminen olisi eräänlainen kädenojennus, ja toinen ymmärtäisi olla mukavampi...

Miehesi nyt ei vain tajua tilannetta yhtään sinun kannaltasi. Mahtaako mikään puhuminen auttaa, kun mies ei ymmärrä asiaa psykologisesti.

Mieti tarkkaan, miten haluat asiassa edetä. Älä käytä uudelleen keinoja, jotka olet jo todennut epätoimiviksi.

Mies sanoo tälle aikuislapselle että koska hän metelöi yöllä niin voi yöpyä omassa kodissaan (mitä se yleensäkin tekee teillä päiväkausia?)

Jos sillä on avain teille niin avain pois ja tästä lähtien laittaa viestiä etukäteen sopiiko tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä me paljon mieheni kanssa asiasta keskustelemmekin ja mieheni on yrittänyt pistää rajoja tälle lapselle. Ei vaan tunnu onnistuvan ja nyt minusta on alkanut tuntua ikävältä nähdä miten tämä lapsi pompottaa koko perhettä, isänsä mukaan lukien. Siksi en enää ole kyennyt miehelleni jokaisesta asiasta puhumaan, olen vain surullinen. Eli asia on alkanut monin eri tavoin vaikuttaa suhteeseemme. Ennen pystyimme puhumaan kaikista asioista maan ja taivaan välillä. Nyt tuntuu, etten vaan voi tästä asiasta välillä hänelle puhua.

Ja kyllä lapsi vei huonekaluni, ei toki kaikkia. Vain ne kalleimmat uusimmat ja ne jotka olisin voinut myydä. Esimerkiksi muutama vuosi vanha siisti ikean TV taso ei tietenkään kelvannut vaan ne mitkä eivät miellyttäneet häntä hän ostatti uutena isällään. Että juuri näin se meni. Ne kalliit uudet huonekalut, jotka olin ajatuksella hankkinut ja kovalla työllä maksanut kelpasi kyllä..ja kyllä ilman minkäänlaista kiitosta. Ja annoin hänen ihan hyvää hyvyyttäni valita, mutta jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt myydä kamat ja laittaa rahat uuden tulokkaan tilille.

On ihan ymmärrettävää, tavallaan, että todellisuudessa mies ei halua asettaa lapselle ehtoja. Hän ei halua sääntöjä. Ei sääntöjä voi yrittää asettaa - ne joko asetetaan, tai niitä ei aseteta! Mies on kertonut lapselle selvästi ohjeet ja dotukset... ja esittelee sinulle "pistäneensä rajat," vaikka todellisuudessa hän on vain "pistänyt vahvat toiveet". On tärkeää, että ymmärrät tämän eron.

En näkisi, että lasta tarvitsee syyttää siitä, ettei hänen isänsä HALUA vaatia hänelle sääntöjä.

Sitä toivoisi, että omaisuuden antaminen olisi eräänlainen kädenojennus, ja toinen ymmärtäisi olla mukavampi...

Ei lahja korvaa kommunikointia. Vai annatteko tosiaan lahjoja siinä toivossa, että joku "muuttuu mukavammaksi"?

Kyse on siitä, että miehelle sopii että nykytilanne on sellainen kuin on. Jos ei sopisi, hän olisi siihen puuttunut ja käynyt asian läpi lapsensa kanssa. Ap haukkuu toistuvasti väärää puuta eli lasta, vaikka kyse on miehestä.