Anopin hoitaminen
Meillä on siis sellainen tilanne että miehen äiti on sokeutumassa, näkee enää toisella silmällä ja toisenkin silmän näkö lähtee todennäköisesti kokonaan:(
anoppi asuu isossa omakotitalossa ja mies ehdottikin minulle jos muuttaisimme sinne hänen äitinsä avuksi. Mies oli alustavasti kysynyt äidiltään ja hän oli oikein ilahtanut ehdotuksesta ja toivotti meidät tervetulleeksi, oli kuulemma pelännyt että joutuu muuttamaan kotoaan pois.
Itse sitten laskin että voisin jäädä kotiin koska ei tarvisi enää vuokraa maksaa, vain vakuutus, sähkö ja vesi. Näin voisin kokopäiväisesti olla sekä anopin apuna että hoitaa lapsia kotona ainakin vielä pari vuotta.
win-win tilanne siis kaikille (mulla on oikeasti ihana anoppi) mutta arvata saattaa että tämä ei ole win-tilanne miehen sisaruksille, heidän mielestään on epäreilua että me saadaan asua anopin talossa ilman vuokraa.
Nyt sitten mies saa halveksivaa ja nälvivää soittoa vähän väliä, kehtaavat vielä kysyä onko minulla pätevää koulutusta hoitamaan anoppia, huomautettakoon että ollaan "hoidettu" anoppia sairauden kanssa kohta kolme vuotta.
On alkanut harmittaa anopin puolesta, miten jotkut voivatkin olla noin pikkumaisia, itse eivät kyllä tee elettäkään auttaakseen äitiänsä mutta ovat niin perkeleen kateellisia jos mies saa ilmaisen asumisen sen vuoksi että hoidamme heidän äitiään.
oli pakko avautua kun ottaa tilanne niin paljon päähän.
Kommentit (27)
Eiköhän se mummo saa itse päättää kotinsa myynnin+vanhainkodin tai teidän sinne muuton välillä.
Tehkää viralliset paperit että vuokra=teidän hoitoapu ettei muut perilliset peri vuokraa jälkikäteen mummon kuoltua.
Saisit omaishoidotukea jos jäät kotiin hoitamaan sokeaa anoppia.
Kaikkia ei voi miellyttää joten teette niinkuin te ja mihen äiti haluaa.
Ja ei sitä taloa nyt kannata myydä kun ei sitä perintöä nyt jaeta kun mummeli on vielä elossa.
Jos se talo on kuolinpesän (oletus: appi kuollut eikä perintöä jaettu), niin sinne muuttaminen ei välttämättä ole pelkkä ilmoitusluonteinen asia vaan muilla sisaruksilla on aihetta olettaa, että saatte asumisesta etua, joka voidaan laskea ennakkoperinnöksi. Leskellä on asumisoikeus, mutta kuolinpesän osakkaalla sitä ei ole, joten voitte jäädä oikeasti isosti tappiolle, jos ette maksa osuutta kuluista vuokrana.
Tiedoksi kirjoittahalle nro 18: käytännössä ei tarvitse maksaa kuin laskennalliset kulut eli noin 3000 - 3700 e/kk, jos tienaa enemmän, saa itse pitää rahansa.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 13:41"]
Jos se talo on kuolinpesän (oletus: appi kuollut eikä perintöä jaettu), niin sinne muuttaminen ei välttämättä ole pelkkä ilmoitusluonteinen asia vaan muilla sisaruksilla on aihetta olettaa, että saatte asumisesta etua, joka voidaan laskea ennakkoperinnöksi. Leskellä on asumisoikeus, mutta kuolinpesän osakkaalla sitä ei ole, joten voitte jäädä oikeasti isosti tappiolle, jos ette maksa osuutta kuluista vuokrana.
Tiedoksi kirjoittahalle nro 18: käytännössä ei tarvitse maksaa kuin laskennalliset kulut eli noin 3000 - 3700 e/kk, jos tienaa enemmän, saa itse pitää rahansa.
[/quote]
appi on kyllä kuollut mutta mies ja sisarukset saivat silloin osuutensa ja talo jäi anopille. Mua on juuri tälläisten sotkujen takia alkanut ahdistaa muutto sinne kun ei tiedä mitä kaikkea miehen ahneet sisarukset sitten keksivät lain puitteissa. Eikä huvittaisi lakimiestäkään tämän takia palkata, niillekkin saa aika isot rahat pulittaa, pelkistä sopimuksista.
Anopilla on iso eläke ja alustavasti ollaan sovittu että osallistuu myös joihinkin kuluihin mutta nyt tuntuu että menee mahdottomaksi riitelyksi. Ei olla edes miehen äidille kaikkea tästä väännöstä uskallettu kertoa ettei pahota mieltään.
ap
Jos anoppi on oikeustoimikelpoinen niin hallitsee asumaansa taloa ja tekee itse päätökset. Ja piste.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 13:41"]Jos se talo on kuolinpesän (oletus: appi kuollut eikä perintöä jaettu), niin sinne muuttaminen ei välttämättä ole pelkkä ilmoitusluonteinen asia vaan muilla sisaruksilla on aihetta olettaa, että saatte asumisesta etua, joka voidaan laskea ennakkoperinnöksi. Leskellä on asumisoikeus, mutta kuolinpesän osakkaalla sitä ei ole, joten voitte jäädä oikeasti isosti tappiolle, jos ette maksa osuutta kuluista vuokrana.
Tiedoksi kirjoittahalle nro 18: käytännössä ei tarvitse maksaa kuin laskennalliset kulut eli noin 3000 - 3700 e/kk, jos tienaa enemmän, saa itse pitää rahansa.
[/quote]
Meillä tilanne, että on tuota summaa paljon pienempi eläke, siksi se 85%. Jos noin paljon eläkkeellä tienaa, on kyllä saanut olla aikamoisen hyväpalkkaisessa työssä.
No mitä ne sisarukset siellä räyhää, ihan kuin anoppi olisi kuin joku tahdoton nukke jota voi riepotella miten haluaa.
Eikö anoppi voisi sanoa näille sisaruksillekin, että "minähän en täältä lähde, piste". Vaikka hän on vanha ja sokeutumassa, ei tarkoita etteikö hänen mielipiteellään olisi tuossa mitään arvoa.
Mua oksettaa ihmiset jotka mielummin tyrkkää vanhempansa vanhainkotiin ja kuittaa hyvät perinnöt, kuin oikeasti tekisi voitavansa tehdäkseen heidän viimeiset elinvuotensa mukaviksi. Ja sitten kun se vanhus on väenvängällä saatu tungettua vanhainkotiin, niin siellähän ei sitten käydä ikinä vierailemassa ja valitetaan, miten kauheat oltavat siellä on eivätkä hoitajat välitä.
Jos muuttaa kokoaikaisesti vanhainkotiin ja palveluasumisen piiriin kaikki maksaa. Eläkkeestä ja muista tuloista menee n. 85% suoraan palvelun järjestäjälle, näin ainakin meillä. Mielestäni hienoa, jos pystytte mahdollistamaan anopin kotona olon ja samalla hänelle seuraa. Liian paljon yksinäisiä vanhuksia Suomessa :(.