Lue keskustelun säännöt.
Valehtelen usein. Miksi?
13.11.2021 |
Saatan esimerkiksi kotona kertoa puolisolle etten voinut käydä töiden jälkeen kaupassa koska rahapussini jäi kotiin. Vaikkei siis oikeasti jäänyt. En vain jaksanut mennä kauppaan.
Työkavereilleni liioittelen lapseni taitoja tai valehtelen että lapseni sanoi jotain näpsäkkää, mitä ei oikeasti sanonut.
Kirjastoon sanoin toissa viikolla että olen palauttanut kirjan toiseen toimipisteeseen, kun lähettivät myöhästymismaksun. Tiedän kyllä että kirja on kotonani, mutten vain jaksa palauttaa sitä.
Enkä tunne näistä mitään huonoa omaatuntoa. Pikemminkin ajattelen että kaikki päästelee valheita toisinaan.
Onko näin vai onko minussa jotain vialla?
Kommentit (26)
Pienet valheet joilla ei ole mitään merkitystä kenellekään ei ole varallisia. Moni toimii noin. Mä itse oon kovin avoin ihminen ja siellä kirjastossa pystyn selittää ummet ja lammet siitä miten vaikeaa on muistaa kirja palauttaa ja saanko jatkoaikaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastuun pakoilua. Et ole kasvanut aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ajattele että valehtelisin jotenkin ylimielisyyttäni. Ehkä teen sitä helpottaakseni arkeani, tai työpaikalla noita lapsijuttuja kertoessani ajattelen että haluan viihdyttää muita työntkijöitä.
Ap.Minä olen myös ollut tuollainen värittäjä ja tapavalehtelija. Tulin siinä isääni jonka jutuissa oli aina puolet silkkoa. Jossain vaiheessa alkoi rasittaa se, etten muistanut mitä olin kenellekin ihan tavallisista asioista sanonut, sellaisia mistä oli noloa jäädä kiinni. Lopetin sen ja olen nyt melko tiukasti totuudessa pitäytyjä. Mieluummin jätän sitten jutun kertomatta, jollen saa sitä jätettyä koristelematta. Helpottanut elämää kummasti.
Sama täällä! Ennen valehtelin joka käänteessä jopa vähän huomaamattani. Kai yritin antaa itsestäni toisenlaista kuvaa kuin oikeasti olen. Mä en edes mitenkään päättänyt lopettaa tuota, vaan se loppui itsestään jossain kohtaa. Luulen että tällä oli tekemistä sen kanssa että itsetuntoni korjaantui noina vuosina ja se johti valehtelun eli itsen häpeämisen ja peittelyn loppumiseen.
On tosi hienoa kun ei tarvitse muistaa mitä on sanonut kellekin ja nykyinen parisuhdekin on paras kokemani, varmasti isolta osalta sen takia että olen suhteessa tosi rehellinen silloinkin kun se on vaikeaa. En enää oikein osaa muuta. Valehtelu tuntuu viimeiseltä vaihtoehdolta koska tietää ettei se voi johtaa aidosti hyvään lopputulokseen.
Ehkä opin alunperin valehtelun jo lapsena. Meilläkin korostettiin rehellisyyttä, mutta kotini oli väkivaltainen ja huomasin että valehtelemalla pääsi helpommalla. Myöhemmin lapsuuden aiheuttama huono itsetunto ajoi jatkamaan valehtelua. Pitkään pelkäsin mitä käy, jos olen aito itseni. Nykyään en edes ota lähelleni ihmisiä joille en uskaltaisi tai haluaisi sanoa totuutta.
Ne kaks pääpointtia pitäis tulla selväks jo sulle itselleskin sun tekstissä: joko selvitäkses vähemmillä seuraamuksilla tai näyttääkses paremmalta kuin ootkaan. Ei mitään uutta, tälläsiä tapauksia on lukemattomia
Vierailija kirjoitti:
En ajattele että valehtelisin jotenkin ylimielisyyttäni. Ehkä teen sitä helpottaakseni arkeani, tai työpaikalla noita lapsijuttuja kertoessani ajattelen että haluan viihdyttää muita työntkijöitä.
Ap.
Oikeutus.
?